Kaisa Kylakoski
Viestit: 591
Liittynyt: 01.12.05 07:46
Paikkakunta: Helsinki
Viesti: Kotisivu

Valistuksen ajan kirjallisuus ei ravistellut Suomessa auktoriteetteja

Suomalaiset lukijat ja kirjamarkkinat eivät syrjäisestä sijainnistaan ja sensuurista huolimatta jääneet osattomiksi valistuksesta käydystä keskustelusta, osoittaa teologisessa tiedekunnassa lauantaina tarkastettava väitös.

Kirjamarkkinat laajentuivat kaikkialla Euroopassa 1700-luvulla ja loivat edellytyksiä valistuksen aatteen leviämiselle. Myös Suomessa ylemmät sosiaaliryhmät hankkivat entistä monipuolisemmin kirjoja huutokaupoista, ystäväverkostojen kautta ja tilauksina ulkomailta. Suomelle omintakeista oli hyödyn käsitteen ympärille syntynyt keskustelu. Auktoriteetteja ravistelleen kritiikin sijaan järjen valon odotettiin nujertavan tietämättömyyden ja koituvan valtakunnan eduksi.

TM Minna Ahokkaan väitöskirja vahvistaa aiempia näkemyksiä suomalaisesta valistuksesta maltillisena ja käytännönläheisenä aatevirtauksena. Valistuksen uskontokritiikki ei horjuttanut Suomessa teologian vahvaa asemaa, vaan oppineisto turvautui varsinkin saksalaisiin ajattelijoihin, joihin nojaten uskonto ja luonnontieteet olivat yhteensovitettavissa. Suurimman levikin saavuttivat Voltairen ja saksalaisen Christian Wolffin teokset, mutta säädyllä ja sukupuolella oli suuri merkitys kirjanomistuksessa. Papistoa kiinnostivat kasvatusteemat, porvaristoa etenkin ammatti- ja hyötykirjallisuus. Samalla etenkin upseeriston kirjakokoelmissa alkoi näkyä merkkejä ajanvietteellisestä lukemisesta.

Kirjamarkkinoiden kehityksestä huolimatta monet valistusfilosofien kirjat tarttuivat sensuurin verkkoon uskonnon vastaisina, ja niitä pidettiin vaarallisina erityisesti oppimattomien käsiin joutuessaan. Kaikkia kirjojen valistuskeskustelu ei tavoittanutkaan: suomenkielisen rahvaan vaatimattomilla kirjavarannoilla ei ollut yhteyttä valistusaatteisiin. Myös naisten kirjakokoelmista varsinainen valistusfilosofia uupui lähes täysin.

TM Minna Ahokas väittelee 10.9.2011 kello 10 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aiheesta "Valistus suomalaisessa kirjakulttuurissa 1700-luvulla". Väitöskirja on julkaistu Suomen Tiedeseuran sarjassa Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk. Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis-palvelussa.

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”