Oheinen lehtileike on Valtiollisen Poliisin leikekirjaansa tallentama esimerkkikappale Suomessa käydystä julkisesta keskustelusta syksyllä 1935, jolloin fasistisen Italian ja keisarillisen Etiopian välinen kriisi oli kärjistymässä avoimeksi sodaksi.
Suomalaisten halu taistella Mussolinia vastaan ei ollut poikkeuksellista, sillä Etiopian keisarikuntaa - tai Abessiniaa, kuten kotimaiset sanomalehdet maata vielä romanttisesti kutsuivat - kohtaan tunnettu solidaarisuus oli tuolloin kansainvälinen ilmiö. Voimakkaimmin afrikkalaisen valtakunnan kohtalo vetosi luonnollisesti mustaan väestönosaan niin Yhdysvalloissa, Britanniassa kuin Länsi-Intiassa, ja keisari Haile Selassien, "Juudan leijonan", puolustustaistelusta tuli lopulta virstanpylväs panafrikkalaisen liikkeen historiassa.
Etiopian keisarillisen armeijan riveissä palveli sotilasneuvonantajina myös jo kertaalleen kadonneiden imperiumien puolesta taistelleita upseereita. Näihin lukeutuivat Kemal Atatürkin hallintoa Egyptiin paennut Osmanien valtakunnan entinen kenraali Wehib Pašša, sekä valkoisten venäläisten riveissä taistellut tsaarin armeijan eversti Fedor Jevgenievitš Konovalov. Keisarillisella Venäjällä oli aikoinaan ollut läheiset suhteet Abessiniaan, "veljelliseen ortodoksikristittyyn keisarikuntaan", ja tsaarin hovissa oli elätelty jopa toiveita Etiopian monofysiittikirkon yhdistämisestä Moskovan patriarkaatin alaisuuteen. Haile Selassien valtakunnan merkitys valkoisten venäläisten emigranttien turvapaikkana olikin eräänä osasyynä siihen, miksi Neuvostoliiton tuki Etiopialle jäi vuonna 1935 paljolti olemattomaksi.Vapaaehtoisiksi tarjoutuneet suomalaiset eivät valitettavasti saaneet toteuttaa mielihaluaan Mussolinin joukkoja vastaan taistelemisesta. Etiopian kunniakonsulin Jarl Ahrenbergin mukaan halukkaiden vapaaehtoisten joukko nousi lopulta neljäänsataan - joukossa runsain mitoin niin reservin aliupseereita kuin upseereitakin, joista moni olisi maksanut jopa itse matkakulunsa - mutta vapaaehtoisliikkeen järjestäminen käytännössä osoittautui mahdottomasti. Kyselyjen yllättämä Ahrenberg ei ilmeisestikään ollut kyvykäs tai halukas organisoimaan moista hanketta, minkä lisäksi käytännön esteenä oli Etiopian jo kriisin alussa asettama viisumikielto.
Vaikkeivät vapaaehtoiset päässeetkään Etiopian taistelukentille, virallinen Suomi kuitenkin teki osansa kaukaisen afrikkalaisen keisarikunnan avustamisessa humanitaarisissa merkeissä. Marraskuussa 1935 Suomessa järjestetty keräys tuotti yli sadanviidenkymmenentuhannen markan kokonaissumman, minkä lisäksi Suomen Punainen Risti varusti Norjan ja Ruotsin esimerkkiä seuraten myös ambulanssiyksikön etiopialaisten avuksi. Kyseessä oli korkean profiilin hanke, ja aloite tuli itseltään puolustusneuvoston puheenjohtajalta, marsalkka C. G. E. Mannerheimilta, joka oli tuolloin tunnetusti myös Suomen Punaisen Ristin puheenjohtaja. Ambulanssiyksikön johtajan tehtävät sai hoitaakseen Richard Faltin, maailmankuulu kirurgi ja Mannerheimin vanha ystävä, joka oli jo 68-vuotias; Faltin oli aikoinaan myös yrittänyt pelastaa kenraalikuvernööri Bobrikovin henkeä tämän jouduttua salamurhan uhriksi. Mannerheimin ja Faltinin välinen ystävyyssuhde oli luja, ja marsalkka antoi ambulanssiyksikön kuljettaja Birger Lundströmille henkilökohtaiseksi tehtäväksi varjella professorin henkeä retkikunnan aikana.
Mannerheimin tekemä päätös oli selkeästi linjassa Suomen ulkopolitiikan kanssa. Kansainliiton jäsenenä Suomi oli sitoutunut tukemaan Etiopiaa tämän jouduttua hyökkäyksen uhriksi, mutta vaakakupissa painoivat myös Suomelle läheisemmät motiivit. Keskustellessaan asiasta Italian suurlähettilään kanssa Mannerheim kuvaili Mussolinin toimintaa uhkaavaksi myös Suomen aseman kannalta. Neuvostoliiton painostamalla Suomella oli kaikki syyt olettaa jonain päivänä joutuvansa samanlaisen hyökkäyksen kohteeksi, minkä vuoksi myös Suomi saattaisi tarvita kansainvälistä apua; tämän vuoksi Suomen oli oman etunsa nimissä asetuttava Etiopian keisarikunnan puolelle. Marsalkka Mannerheimin silmissä ei fasistisen Italian ja stalinistisen Neuvostoliiton toimilla ollut eroa; ja osallistumalla kansainväliseen humanitaariseen toimintaan suojeli Suomi samalla myös omaa asemaansa.
Etiopiaan lähetetty SPR:n retkikunta koostui viidestä miehestä. Faltinin mukana olivat itärintamalla ensimmäisen maailmansodan aikana leukakirurgina kunnostautunut hammaslääkäri Severin Tigerstedt sekä Faltinin entinen assistentti tohtori Arvo A. Seppälä. Ambulanssikuski Lundström sai seurakseen repsikan paikalle kirjailija Arvid Håkan Mörnen, joka toimi porukan virallisena sotakirjeenvaihtajana ja epävirallisena jokapaikan höylänä. Kolmella kuormurilla liikkunut ambulanssiyksikkö oli erinomaisen hyvin varustettu röntgenkonein ja potilasteltoin, ja edusti liikkuvana kenttäsairaalana oman aikansa ehdotonta kärkeä. Verrattuna ruotsalaisten vastaavaan yksikköön, jolla oli viiden Volvon kuormurin lisäksi käytössään kaksipaikkainen Heinkel-pienlentokone, oli suomalainen joukkue pieni ja paljon riippuvaisempi ulkopuolisesta avusta, mutta sen kirurgit olivat sitäkin lahjakkaampia.
Suomalainen ambulanssi saapui Etiopiaan helmikuussa 1936. Afrikan raa'at sääolot ja sekava ilmapiiri olivat šokki etenkin Faltinille, joka oli diktatorisena luonteena tottunut ehdottomaan kurinalaisuuteen. Pahaksi onneksi retkikunta joutui ensimmäisten viikkojen ajan huolehtimaan paljolti vain paikallisen siviiliväestön jokapäiväisestä terveydenhuollosta, mikä ei varsinaisesti tyydyttänyt haasteellisempiin tehtäviin varautuneiden, oman alansa huippua edustaneiden suomalaiskirurgien toiminnantarvetta. Kuukauden päättyessä suomalainen ambulanssiyksikkö joka tapauksessa teki osansa Etiopian puolustuksessa. Degehaburin kaupungissa Etiopian somalialueella toiminut suomalainen retkikunta - alueen karttaa voi tutkailla vaikkapa täältä - toimitti lopulta polikliinistä apua tuhannelle hengelle, useimmat näistä Etiopian keisarillisen armeijan sotilaita, joita vaivasi etenkin paha punatautiepidemia. Päivien vierähtäessä Faltinin asenteet alkoivat pehmetä, ja hän omaksui suopeamman asenteen paikallisia afrikkalaisia kohtaan samalla kun hänen suhtautumisensa eurooppalaisiin siirtomaavaltoihin kävi yhä kriittisemmäksi.
Maaliskuun alussa suomalainen ambulanssi siirtyi somalialueen pääkaupunkiin Jijigaan. Paikkakunnalla toimi myös partioliikeaktivistina tunnetun prinssi Ismail Daudin johtaman Egyptin Punaisen Puolenkuun yksikkö, jonka kanssa Faltin aloitti mutkattoman yhteistyön. Suomalaiset alkoivat kunnostaa paikallista bensa-asemaa kenttäsairaalakseen, mutta tässä vaiheessa vihollinen puuttui peliin. Italialaiset olivat aloittaneet Hararin rintamalla valmistelut suurhyökkäystä varten, ja 22. maaliskuuta käynnisti Regia Aeronautica ilmahyökkäyksen Jijigan kaupunkia vastaan. Kolmipäiväiset pommitukset ajoivat Jijigan asukkaat pakosalle autioittaen kaupungin ja tuhoten muiden rakennusten mukana myös suomalaisten sairaalan.
Huhtikuun puolestavälistä alkaen suomalainen ambulanssi aloitti toimintansa uudelleen, tällä kertaa yhdessä Ruotsin Punaisen Ristin yksikön kanssa Hararin kaupungissa. Seuraavien kuuden viikon aikana saavutti ratkaiseva taistelu Ogadenista käännekohtansa, ja tohtori Richard Faltin sai kollegoineen suorittaakseen yli kaksisataa leikkausta, siinä missä suomalaisten jakaman polikliinisen avun varassa oli jälleen yli tuhat potilasta. Toukokuussa 1936 kenraali Rodolfo Grazianin italialaiset sotilaat ja näiden libyalaiset siirtomaajoukot valloittivat Hararin, ja tappiolle jääneet etiopialaiset joukot aloittivat viisivuotisen sissisodan Ogadenin erämaassa. Suomalainen ambulanssiyksikkö evakuoitiin Ranskan Somalimaahan ja aloitti matkansa kotiin Djiboutista 20. toukokuuta, suoriutuen takaisin Suomeen sopivasti juhannukseksi.
Richard Faltinille ja muille Suomen Punaisen Ristin retkikunnan jäsenille Etiopian sota tarjosi ensi kokemuksen modernin, totaalisen sodan armottomuudesta, missä taistelutoimien kohteena olivat myös suojaton siviiliväestö ja kansainväliset järjestöt. Kuten tunnettua, suomalainen avustustoiminta Afrikan sarven alueella on jatkunut myös tänä päivänä. Myös avustusretkikunnasta aloitteen tehneen marsalkka Mannerheimin ennustus osoittautui totuudenmukaiseksi. Vain muutama vuosi sen jälkeen kun fasistisen Italian joukot olivat murskanneet Etiopian keisarikunnan, joutui Suomen tasavalta vastaavanlaisen, joskin vaikutuksiltaan vähemmän ankaran totalitaarisen hyökkäyksen kohteeksi. Aivan kuten Etiopia, myös Suomi saattoi luottaa osaksi kansainväliseen apuun - vaikkakin, ironista kyllä, eräs merkittävämmistä Suomelle apua tarjonneista maista oli sama valtio, joka oli ollut vastuussa Etiopian itsenäisyyden tuhoamisesta. Suotuaan apua Juudan leijonalle oli Suomen leijonan vuoro puolustaa nyt itseään.
Kirjallisuutta:
Rainer Baudendistel, Between bombs and good intentions: the Red Cross and the Italo-Ethiopian War, 1935-1936. Berghahn Books, 2006.
Hagai Erlikh, The Cross and the River: Ethiopia, Egypt and the Nile. Lynne Rienner Publishers, 2002.
Richard Faltin, Sotakirurgi ja Punaisen Ristin työntekijä. Otava, 1967.
Håkon Mörne, Afrikansk oro : upplevelser i Abessinien, Somaliländerna, Sudan, Egypten och Palestina. Natur och kultur, Stockholm 1936
Gunnar Rosén, Sata sodan ja rauhan vuotta: Suomen Punainen Risti, 1877-1977. Uudistettu laitos. SPR, Helsinki, 2002.