Tapaninpäivän myrsky kaatoi puita myös muinaisjäännösalueilla eri puolella Suomea, erityisesti maan etelä- ja lounaisosissa. Museovirasto kehottaa ihmisiä välttämään liikkumista alueilla, joissa puita on kaatunut.
Myrskyn aiheuttamista vaurioista ovat kärsineet yksittäisten muinaisjäännösten lisäksi myös useat opastein merkityt muinaisjäännösalueet, jotka ovat nähtävyyskohteita. Kohteille johtavien polkujen päälle on kaatunut isojakin puita ja kohteilla on myös jonkin verran myrskyn osin maasta irrottamia puita eli ns. konkelopuita, jotka ovat turvallisuusriski alueella liikkujille. Koska maaperä on vielä pehmeä, tuulenkaadot ovat nostaneet painavia maamassoja mukanaan. Ihmisiä pyydetään välttämään liikkumista tällaisilla paikoilla.
Museoviraston erikoissuunnittelijat kartoittavat ja selvittävät myrskyn aiheuttamia vaurioita erityisesti merkityillä ja hoidetuilla muinaisjäännösalueilla. Turvallisuutta vaarantavat puut raivataan yhdessä maanomistajien ja metsäalan ammattilaisten kanssa mahdollisimman pian.
Lisätietoja antavat: Hoito ja saavutettavuus -yksikön yli-intendentti Anita Hyvärinen, puh. 040 128 6181, anita.hyvarinen@nba.fi ja yksikön erikoissuunnittelijat Satu Mikkonen-Hirvonen, puh. 128 6184, satu.mikkonen-hirvonen@nba.fi, Heimo Pajunen, puh. 040 128 6186, heimo.pajunen@nba.fi ja Olli Soininen, puh. 040 128 6185, olli.soininen@nba.fi.