Miksi Suomi vaikenee Holokaustin kansainvälisenä muistopäivänä 27.1.?

[Martti Tapio Pelho]

Miten Suomen tasavallan valtiojohto muistaa Holkaustin kansainvälistä muistopäivää 27.1?

Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Jyrki Katainen kunnioittivat virkatoimissaan Holokaustin kansainvälistä muistopäivää 27.1.2012 vaikenemalla.

Tasavallan presidentin sivuston mukaan tasavallan presidentti Tarja Halonen puhui 26.1. Ranskan Strasbourgissa suvaitsevaisuudesta.

Valtioneuvoston kanslian sivuston pääuutinen 27.1. oli pääministeri Kataisen kutsu oikeustieteen kanditaatti Olli-Pekka Heinosen nimittämisestä 1.3.2012 alkaen valtioneuvoston kanslian valtiosihteerin määräaikaiseen virkaan.

Alla on Norjan pääministeri Jens Stoltenbergin lyhyt puhe Oslon satamassa 27.1.2012 järjestetystä kansainvälisen Holokaustin muistopäivän tilaisuudesta.
...
27.01.2012 Oslo

By: Prime Minister Jens Stoltenberg

Speech on the International Holocaust Rememberance Day

Dear friends,

This year it is 70 years since the German cargo ship SS Donau set sail from this dock on its shameful mission.
Five hundred and thirty-two Jews had been brutally rounded up and stowed on board.
Only nine of them were to return.
The last of the survivors who is still alive is Samuel Steinmann.
I am especially pleased to have you here with us today.
Today we are commemorating the millions of innocent people who were exterminated in the most terrible case of genocide in history.
We are commemorating all the Norwegian Jews who were murdered.
We are commemorating the Romani people, the disabled, the homosexuals and other victims of Hitler’s evil regime.
The Holocaust will always be a dark chapter in the history of mankind.
#
The Holocaust came to Norway on Thursday 26 November 1942.
Ruth Maier was one of the many who were arrested that day.
It is thanks to Gunvor Hofmo and Jan Erik Vold that we know her story.
On 26 November, just as the sky was beginning to lighten, the sound of heavy boots could be heard on the stairs of the boarding house “Englehjemmet” in Oslo.
A few minutes later, the slight Jewish girl was seen by her friends being led out the door of Dalsbergstien 3.
Ruth Maier was last seen being forced into a black truck by two big Norwegian policemen.
Five days later the 22-year-old was dead.
Murdered in the gas chamber at Auschwitz.
#
Fortunately it is part of being human that we learn from our mistakes.
And it is never too late.
More than 50 years after the war ended, the Storting decided to make a settlement, collectively and individually, for the economic liquidation of Jewish assets.
By so doing the state accepted moral responsibility for the crimes committed against Norwegian Jews during the Second World War.
#
What about the crimes against Ruth Maier and the other Jews?
The murders were unquestionably carried out by the Nazis.

But it was Norwegian who carried out the arrests.
It was Norwegians who drove the trucks.
And it happened in Norway
In the course of the war, 772 Norwegian Jews and Jewish refugees were arrested and deported. Only 34 survived.
Without relieving the Nazis of their responsibility, it is time to for us to acknowledge that Norwegian policemen and other Norwegians took part in the arrest and deportation of Jews.
Today I feel it is fitting for me to express our deepest apologies that this could happen on Norwegian soil.
#
But learning is just as important as apologising.
And it is even more important for us to commit ourselves to combating attitudes and actions that rob us of our decency and humanity.
#
I regret to say that the ideas that led to the Holocaust are still very much alive today, 70 years later.
All over the world we see that individuals and groups are spreading intolerance and fear.
They are cultivating violent ideologies that could lead to anti-Semitism and hatred of minorities.
#
Norwegian Jews also tell that they are living in fear.
In the newspaper Vårt Land, we read that some of our Jews are afraid to be visible as Jews.
We cannot accept this in Norway.
No one should have to hide their faith, cultural identity or sexual orientation.
All people have equal worth.
Everyone has equal rights.
And that is how it has to be in Norway.
#
It can, of course, be tempting to turn our backs on what we don’t want to see.
To overlook the first signs of evil.
But have no right to do that.
We would fail as human beings.
We would fail ourselves.
#
Instead we must promise each other to respond to totalitarian views with firmness.
We must counter them arguments deeply rooted in the principles of humanity and equality.
We all have a responsibility to use knowledge to expose such views for what they are.
To protect vulnerable groups from threats and violence.
The goal is the same
To make Norway a safe place for Jews.
No one – no individual, no minority – should have to live in fear in this country.
Thank you.

...

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[skrjabin]

Suomessahan ei vietetä holokaustin muistopäivää vaan "vainojen uhrien muistopäivää" eli kuten asiasta päätettäessä lausuttiin, "juutalaisvainojen ja muiden kansanvainojen uhrien muistopäivää".

[Emma-Liisa]

Suomessahan ei vietetä holokaustin muistopäivää vaan "vainojen uhrien muistopäivää" eli kuten asiasta päätettäessä lausuttiin, "juutalaisvainojen ja muiden kansanvainojen uhrien muistopäivää".

Kalenterissa se on "Vainojen uhrien muistopäivä", ruotsiksi kylläkin "minnesdag för förintelsens offer" (s. 291):

Antero Holmila kirjoittaa teoksessaan Holokausti: "Suomen muistamisen akuuttina ongelmana on jo pelkästään se, että miten Suomessa olisi muistettava tapahtumaa, joka ei ole edes kansakunnan kollektiivisessa muistissa."

Tämän jälkeen Holmila kritisoi pääministeri Lipposen puhetta 2003 "krokotiilin kyyneleiksi" ja kysyy, mitä kauniit sanat kerran vuodessa merkitsevät, jos nykyinen politiikka nykyisten vainojen uhrien kohtaan on kylmää.

[skrjabin]

Kalenterissa se on "Vainojen uhrien muistopäivä", ruotsiksi kylläkin "minnesdag för förintelsens offer" (s. 291):

Antero Holmila kirjoittaa teoksessaan Holokausti: "Suomen muistamisen akuuttina ongelmana on jo pelkästään se, että miten Suomessa olisi muistettava tapahtumaa, joka ei ole edes kansakunnan kollektiivisessa muistissa."

Suomessa käytetty muotoilu tietysti mahdollistaisi vaikkapa tuhansien Stalinin vainojen uhrina kuolleitten suomalaisten muistamisen.

[Emma-Liisa]

Kalenterissa se on "Vainojen uhrien muistopäivä", ruotsiksi kylläkin "minnesdag för förintelsens offer" (s. 291):

- -

Suomessa käytetty muotoilu tietysti mahdollistaisi vaikkapa tuhansien Stalinin vainojen uhrina kuolleitten suomalaisten muistamisen.

Miksikäs ei, mutta parempi olisi, että ihmisiä saataisiin ko. päivän kautta työskentelemään nykyisten vainottujen puolesta. Mutta taitaa kauppa olla tärkeämpi :)

Kannattaa muistaa, että samallakin päivällä saattaa olla useita merkityksiä. Suomessa 27.1. on sisällissodan alkamispäivä, Chilessa 11.9. sotiilaskaappauksen päivä (1973).

[Martti Tapio Pelho]

Valtioneuvoston tiedotusyksikkö
5.11.2000

Pääministeri Paavo Lipponen vuonna 1942 Saksalle luovutettujen kahdeksan juutalaispakolaisen muistomerkin paljastustilaisuudessa Helsingin Tähtitorninmäellä 5.11.2000

Suomi pyytää anteeksi juutalaispakolaisten luovutusta
Yhteinen vastuu holocaustin muistamisesta

Kahdeksan juutalaisen pakolaisen luovuttaminen Natsi-Saksan käsiin 1942 oli häpeän hetki Suomen historiassa. Tekoa ei saa tekemättömäksi, eikä sitä voi millään olosuhteilla selittää. Luovutettujen lukumäärää ei myöskään voi vähätellä. Jokaisella ihmisellä on vain yksi elämä ja jokainen elämä on yhtä arvokas.
Päätös oli Suomen hallituksen. Suomen hallituksen ja kaikkien suomalaisten puolesta pyydän sitä anteeksi juutalaiselta yhteisöltä.
Toisesta maailmansodasta on jo yli puoli vuosisataa. Juutalaisten ja heidän kanssaan monien muiden syrjittyjen kansanmurha hirmutöistä pahimpana ei kuitenkaan ole jäänyt mielestämme. Olkoon tämä muistomerkki myös muistutus siitä, että sellaista ei enää saa tapahtua.
Meidän aikamme tapahtumat maailmalla ja täällä Suomessa osoittavat, että rasismia ja etnistä syrjintää on aktiivisesti vastustettava ja ennakolta ehkäistävä. Siihen ovat suomalaiset eduskuntapuolueet ja monet kansalaisjärjestöt sitoutuneet. Uudelle sukupolvelle on aina kerrottava holocaustista samalla kun puhutaan isänmaan kunniakkaasta historiasta.
Minulla on kunnia paljastaa kahdeksan luovutetun juutalaispakolaisen muistomerkki. Rauha heidän muistolleen.
----------------

Mikä on nykyisen tietämyksemme ja tuoreimman tutkimuksen (vuonna 2000 se oli 8) mukaan Suomen eri viranomaisten Saksan Gestapolle luovuttamien, juutalaisiksi luokiteltujen sotavankien ja siviilien, määrä ja luovutuskertojen määrä?

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[skrjabin]

Kannattaa muistaa, että samallakin päivällä saattaa olla useita merkityksiä. Suomessa 27.1. on sisällissodan alkamispäivä

Öh, siis vapaussodan tietenkin...?

[Heikki Jansson]

Kannattaa muistaa, että samallakin päivällä saattaa olla useita merkityksiä. Suomessa 27.1. on sisällissodan alkamispäivä

Öh, siis vapaussodan tietenkin...?

Niin, siis punaisten ja valkoisten välinen sota eli luokkasota alkoi tosiaankin tammikuun toisella puoliskolla vuonna 1918? Sodan eri nimityksistä on ollut täällä oma viestiketjunsakin.

Suomessahan ei vietetä holokaustin muistopäivää vaan "vainojen uhrien muistopäivää" eli kuten asiasta päätettäessä lausuttiin, "juutalaisvainojen ja muiden kansanvainojen uhrien muistopäivää".

Kuka noin muuten lausui? Eikö allakassa käytetty sanamuoto, joka mahdollistanee tosiaankin minkä tahansa vainon eikä nimenomaan holokaustin, kuten on tarkoitettu, erityisen muistamisen, vastaakaan tarkoitettua. Olihan tarkoitus, että 27.1. muistettaisiin nimenomaan holokaustin uhreja? Kysehän on YK:n julistamasta kansainvälisestä holokaustin muistopäivästä. Onko suomalainen allakka ristiriidassa tämän kanssa?

Semmottii...

[skrjabin]

Niin, siis punaisten ja valkoisten välinen sota eli luokkasota alkoi tosiaankin tammikuun toisella puoliskolla vuonna 1918? Sodan eri nimityksistä on ollut täällä oma viestiketjunsakin.

Tuota sodan alkua, "tammisunnuntaita", taitaa pääsääntöisesti "juhlistaa" tahot joille "vapaussota" on se ainoa oikea nimitys.

Kuka noin muuten lausui? Eikö allakassa käytetty sanamuoto, joka mahdollistanee tosiaankin minkä tahansa vainon eikä nimenomaan holokaustin, kuten on tarkoitettu, erityisen muistamisen, vastaakaan tarkoitettua.

Noin lausui valtioneuvosto päättäessään ko. päivän vietosta. En ole perehtynyt keskusteluun kyseisen päätöksen yhteydessä, joten en osaa sanoa mikä mahtoi olla motiivi normista poikkeavalle mutoilulle.

[Emma-Liisa]

Niin, siis punaisten ja valkoisten välinen sota eli luokkasota alkoi tosiaankin tammikuun toisella puoliskolla vuonna 1918? Sodan eri nimityksistä on ollut täällä oma viestiketjunsakin.

Tuota sodan alkua, "tammisunnuntaita", taitaa pääsääntöisesti "juhlistaa" tahot joille "vapaussota" on se ainoa oikea nimitys.

Näin on, vaikka tammisunnuntai vietettiin aikoinaan 28.1.

Tästäkin näkyy, että juhlapäivät ovat paitsi maa- myös aikasidonnaisia. Paraatipäivä 16.5. loppui 1940 Mannerheimin päätöksellä, sen sijaan uudelleen itsenäistyneessä Virossa vietetään Voitonpyhää 23.6. valtiovallan toimesta.

Kuka noin muuten lausui? Eikö allakassa käytetty sanamuoto, joka mahdollistanee tosiaankin minkä tahansa vainon eikä nimenomaan holokaustin, kuten on tarkoitettu, erityisen muistamisen, vastaakaan tarkoitettua.

Noin lausui valtioneuvosto päättäessään ko. päivän vietosta. En ole perehtynyt keskusteluun kyseisen päätöksen yhteydessä, joten en osaa sanoa mikä mahtoi olla motiivi normista poikkeavalle mutoilulle.

En minäkään, mutta ehkäpä yksinkertaisesti tuo Holmilalta yllä lainaamani toetamus.

Minulle kyllä sopii, ettei jokaiselle uhriryhmälle tarvitse nimetä omaa päivää, ja erityisesti että päivä kehottaa toimimaan nykyisten vainottujen puolesta, ettei heistä tulisi uhreja.

[skrjabin]

Tästäkin näkyy, että juhlapäivät ovat paitsi maa- myös aikasidonnaisia.

Nimenomaan. Se näkyy myös muistamisen muodoissa. Israelissa holokaustin muistopäivä on ajoitettu Varsovan gheton kapinan päiville huhtikuulle ja alkujaan muistettiinkin lähinnä vastarinnan sankareita, ei niinkään passiivisia uhreja. Israelissa holokaustiin suhtauduttiin vuosia aika ristiriitaisesti, kun sionistit eivät halunneet toitottaa sitä miten mentiin"kuin lampaat teuraspenkkiin". Lähinnä holokausti oli heille osoitus siitä miten assimilaatiota kannattava poliittinen suuntaus oli tuhoisaa, ja korostettiin aktiivista oman valtion luomista ja taistelua sen puolesta.

Päivän ajankohta ei Israelissa(kaan) ole kiistaton: osa ortodoksijuutalaisista muistaa holokaustin uhreja tammikuussa, ei tosin Auschwitzin vapautuksen vaan Salomon temppelin hävityksen muistopäivänä.

[Emma-Liisa]

kun sionistit eivät halunneet toitottaa sitä miten mentiin"kuin lampaat teuraspenkkiin".

Holmila huomauttaa aiheellisesti, että perhelliselle miehelle partisaaneihin liittyminen merkitsi perheelle varmaa kuolemaa.

Myös Holmilan huomautusta, että poliitikot käyttävät holokaustin muistoa omaksi hyväkseen, kannattaa pohdiskella.

Lisäys: edellisellä huomautuksella en halua moittia Norjan pääministerin puhetta, joka sinänsä oli ok, vaikka selvästi on nähtävissä, että se liittyy viime kesään joukkomurhaan. Ranskahan pyysi anteeksi ranskalaisten osallistumista holokaustiin jo vuosia sitten, tosin siihenkin kului vuosikymmeniä (mikä sinänsä on ymmärrettävää, näinhän se kävi Saksassakin, sukupolven täytyy vaihtua).

[Emma-Liisa]

Kannattaa muistaa, ettei "Suomi" (valtiollisella tasolla) muista myöskään Hiroshiman päivää. Sen sijaan muistotilaisuuksia järjestävät kirkot ja kansalaisjärjestöt.

Näin on usein myös Suomen historian laita. "Nerkkivuotta" 1808-9 tosin vietettiin suurella rahalla, eli eliitti juhli. Kansa sai sentään katsella TV:stä esitystä Porvoon tuomiokirkossa.

Mutta vuonna 2007 ei presidenttikään saanut aikaiseksi edes yhtä puhetta vuoden 1918 tapahtumista. Tämä ei välttämättä ole huono asia, ei tule ns. "virallista tulkintaa". Sen sijaan jää tilaa paikallisesti järjestetyille muistotilaisuuksielle kuten Tampereen kulkueelle. Näyttelykin oli hieno.

[skrjabin]

Holmila huomauttaa aiheellisesti, että perhelliselle miehelle partisaaneihin liittyminen merkitsi perheelle varmaa kuolemaa.

Sama uhka lienee ollut muidenkin partisaanien niskassa, vaikka korostuneemmin juutalaisilla. Juutalaisosastojen perustamisessa oli omat ongelmansa sikälikin että Neuvostoliitto ei halunnut heidän muodostavan omia yksiköitään ja muutenkaan NL ei ollut mitenkään vapaa antisemitismistä (sen enempää tietysti kuin esim. puolalaiset tai ukrainalaisetkaan). Juutalaiset perustivat joitain itsenäisiä perheleirejä, jolloin metsissä majaili myös naisia ja lapsia partisaanitaistelijoiden ohella.

Se mikä koettiin sodan jälkeen erityisen virheelliseksi taktiikaksi oli kuvitelma että yhteistyöllä saksalaisten kanssa pystyttäisiin suojelemaan omaa kansaa. Tämä koskee tietysti erityisesti ghettojen hallintoa, mitä mm. Arendt piti suurena polittisena virhearviona. Jonkin aikaa tietysti esimerkksi Lodzissa pystyttiin olemaan hyödyksi saksalaisille, mutta lopulta senkin ghetto likvidoitiin, ja sitä ennen tultiin vain auttaneeksi Saksan sotaponnisteluja ja välillisesti tuettiin siis juutalaisten tuhoamistakin.

Israelissa joitakin kollaboraattoreja myös tuomittin sodan jälkeen.

Myös Holmilan huomautusta, että poliitikot käyttävät holokaustin muistoa omaksi hyväkseen, kannattaa pohdiskella.

Jossain määrin tuo varmaan pätee kaikkeen historian muisteluun. Se mikä tietysti on vaarana että poliitikkojen puhe holokaustista saa teologisia sävyjä; se esitetään absoluuttisena pahana ja äärimmäisenä kärsimyksenä, jolloin unohtuu se Holmilan ja monen muun painottama seikka että tekijät olivat aivan tavallisia ihmisiä ja prosessia leimasi "teollisen tuhoamisen" ja "absoluuttisen pahuuden" sijaan tai ainakin ohella byrokraattiset ristiriidat ja muut poliittiset näkökohdat. Kun holokausti mystifioidaan, se linkki nykypäivään ja nykyajan kärsimyksiin katkeaa tai ainakin ohentuu sikäli ettei siitä enää opita mitään vaan todellakin se jää vain omaa moraalista ylemmyyttä korostavaksi kauhisteluksi.

[Emma-Liisa]

Se mikä koettiin sodan jälkeen erityisen virheelliseksi taktiikaksi oli kuvitelma että yhteistyöllä saksalaisten kanssa pystyttäisiin suojelemaan omaa kansaa. Tämä koskee tietysti erityisesti ghettojen hallintoa, mitä mm. Arendt piti suurena polittisena virhearviona. Jonkin aikaa tietysti esimerkksi Lodzissa pystyttiin olemaan hyödyksi saksalaisille, mutta lopulta senkin ghetto likvidoitiin, ja sitä ennen tultiin vain auttaneeksi Saksan sotaponnisteluja ja välillisesti tuettiin siis juutalaisten tuhoamistakin.

Holmila näyttää asettavan tämänkin kyseenalaiseksi osoittamalla, että yhteistyöllä saattoi jäädä joitakin henkiin (siis jos puna-armeija ehti paikalle ajoissa), mutta Varsovan gheton kapinassa oli selvää, että kaikki kuolevat.

Tässä täytyy muistaa, ettei sorru helppoon jälkikäteiseen tuomitsemiseen.

Israelissa joitakin kollaboraattoreja myös tuomittin sodan jälkeen.

Toisaalta on käsittääkseni ymmärretty sekin, että jos koko kansa aiotaan tuhota, joidenkin pyrkimys jäädä henkiin on yhteisönkin kannalta ymmärrettävä päämäärä.

Kun holokausti mystifioidaan, se linkki nykypäivään ja nykyajan kärsimyksiin katkeaa tai ainakin ohentuu sikäli ettei siitä enää opita mitään vaan todellakin se jää vain omaa moraalista ylemmyyttä korostavaksi kauhisteluksi.

Tästä nimenomaan on kyse. On ristiriitaista kauhistella, että monet maat eivät ottaneet pakolaisia 1930-luvulla, jos oma suhtautuminen on nyt ihan samanlainen.

Toisaalta tietysti Matti Klingen heitto Tanskan säässä, että muiden maidne kieltäytyminen ottamasta vastaan pakolaisia olisi "johtanut" holokaustiin, on täysin ufo.