Tuomo Yrttiaho
Viestit: 201
Liittynyt: 18.04.11 09:40

Kööpenhaminan uuden metrotunnelin kaivaukset nostavat esiin tanskalaisen kolonialismin historiaa

Kaivausten yhteydessä on löydetty muun muassa Grönlannista peräisin olevan keihään kappale. Löytö muistuttaa tanskalaisten Grönlantiin suuntautuneista tutkimusretkistä 1600-luvulla.


Keihäänkappale löytyi Kööpenhaminan Kongens nytorv -aukion kaivauksissa.

Kuningas Kristian IV:n rakennuttamien linnoitusten jäänteistä löytynyt keihäänkappale on peräisin tiettävästi 1600-luvun Grönlannista, sillä harppuunaa muistuttava keihäs oli ajan grönlantilaisille tyypillinen lintujenpyyntiväline. Keihään ohella samoista maakerroksista on löydetty 1600-luvulta peräisin olevaa keramiikkaa. Keihään päätymineen Kööpenhaminaan selittyy eurooppalaisten harjoittamalla kolonialismilla, johon myös tanskalaiset ottivat osaa.

Tanskalaiset varustivat 1600-luvun aikana useita retkikuntia, jotka matkasivat Grönlantiin muun muassa kaupankäyntimielessä. Ensimmäinen tanskalaislaivue suuntasi Grönlantiin vuonna 1605 ja seuraavana vuonna varustettiin jo seuraava.

Aikalaislähteet kertovat kuitenkin seikkaperäisesti myös monien tutkimusretkien väkivaltaisesta luonteesta. Kaupankäynnin ohella tanskalaiset retkikunnat vangitsivat paikallisväestöä ja kuljettivat heitä mukanaan takaisin Tanskaan. Osa vangituista kuoli laivamatkojen aikana yrittäessään paeta, mutta osa selvisi hengissä Tanskaan.


Kuningas Kristian IV:n käskystä tanskalaisretkikunnat matkasivat 1600-luvulla Grönlantiin.

Vangitsemisille oli tiettävästi erilaisia motiiveja. Vangituista paikallisista saattoi olla hyötyä seuraaville alueelle suuntaaville retkikunnille. Toisaalta vangitsemiset olivat myös selkeä merkki tanskalaisten pyrkimyksistä alistaa ja hallita saaren väestöä. Tanskaan kuljetetut vangit aiheuttivat luonnollisesti laajaa uteliaisuutta ja huomiota emämaan kansalaisissa ja hallitsijoissa, joten vankien voi myös olettaa olleen tietynlainen osoitus onnistuneesta matkasta sekä lahja hallitsijoille.

Lisää aiheesta Science Nordicinsivuilla. (2.8.2012)

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”