Jaakko Mäki-Petäjä
Viestit: 47
Liittynyt: 02.07.12 08:49

Poikkeuksellinen esikristillinen hautalöytö Virossa

Virolaiset arkeologit ovat löytäneet Itä-Virunmaalla sijaitsevasta Maidlan kunnasta esikristilliseltä ajalta peräisin olevan hautakalmiston. Kalmisto on pinta-alaltaan noin 2 000 m² kokoinen.Tutkijoiden mukaan aluetta on käytetty hautapaikkana 400-luvulta aina 1200-luvun alkupuoliskolle.

Kuva
Maidlan kunta sijaitsee Itä-Virunmaan maakunnan länsiosassa. Wikimedia Commons

Poikkeuksellista löydössä on se, että alueelta löydettiin kahden yhtä aikaa haudatun naisen jäänteet. Samalla löydettiin myös pieni pronssinen hevosenkenkäsolki ja muutamia lasihelmiä. Löydetyt naisten luut olivat selvästi epäjärjestyksessä, joten tutkijat epäilevätkin haudan joutuneen muinaisten haudanryöstäjien kohteeksi.

Aluetta tutkittiin ensimmäisen kerran jo 30 vuotta sitten. Uudet kaivaukset alueella päätettiin aloittaa viime vuonna, kun tutkijat arvelivat kehittyneiden tutkimusmenetelmien paljastavan hautakalmistosta uutta tietoa.

Asiasta kertoi Eesti Päevaleht: Läänemaal tuli ilmsiks ebaharilik muinasaegne naiste matmiskoht (2.8.2012)

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”