Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

”Tapaus Gripenberg” – suomalaisen diplomatian ja päällekarkauksien historiaa

04.10.12 10:26

Pari äskettäistä tapausta toimikoon löyhinä aasinsiltoina tämän, sinänsä epämiellyttävän, mutta kuitenkin muistamisen arvoisen tapaussarjan esiin nostamiselle.

Keväällä virkaansa astunut tasavallan presidentti Sauli Niinistö vieraili tovi sitten New Yorkissa, jossa hän puhui YK:n yleiskokouksessa, lobbasi Suomen jäsenyyttä turvaneuvostossa – ja tapasi presidentti Obaman. Suomen liittymisestä YK:n jäseneksi on kulunut 57 vuotta, ja niinpä ajatukset aivan aiheellisesti viivähtävät hetkisen Suomen ensimmäisen YK-lähettilään henkilössä.

Kun maamme kymmenen vuotta suursodan päättymisen jälkeen viimein sai oven auki ”kansakuntien kerhoon”, tuli ajankohtaiseksi miettiä, kenestä ensimmäinen lähettiläs. Häneen asetettiin tiettyjä edellytyksiä, ja hänen tuli olla vahvan kokemuksen omaava diplomaatti. Kysymykseen tulevia henkilöitä ei ollut luvalla sanoen monta. Suhteellisen kivuttomasti päätösvallan omaaja, presidentti J.K. Paasikivi päätyi vanhan polven todella kokeneeseen diplomaattiin George Achates Gripenbergiin. Kun Gripenberg keväällä 1956, presidentinvaihdoksen jo tapahduttua, suuntasi 1.4. New Yorkiin, hän tiedusteli presidentti U.K. Kekkoselta toimiohjeita. Kekkosen kerrotaan antaneen ohjeeksi ”pysytellä taka-alalla”, ja kehottaneen ensisijassa tarkkailemaan tilannetta. http://formin.finland.fi/public/downloa ... c9603ae%7D

G.A. Gripenberg
G.A. Gripenberg oli diplomaatti jo toisessa polvessa, hänen isänsä Alexis Gripenberg oli Tukholman-lähettiläs itsenäisyyden alkuvuosina, ja G.A. toimi hänen henkilökohtaisena avustajanaan, saaden täten ikään kuin Lauri Ihalaisen suositteleman ”oppisopimuksen” puitteissa perehdytystä, tai lähes isällistä ”vierihoitoa”.

Aluksi mainitsin, että syitä tämän jutun laadinnalle oli kaksi. Jos ensimmäinen oli Niinistön YK-reissun tiimoilta pieni muistelus Suomen ensiaskeleista YK-jäsenenä, niin toinen olkoon äskettäin ilmestynyt Suomen Lontoon-lähetystön tuhti historiateos, jota ehdin Stockmannin kirja-osastolla hieman hätäisesti silmäillä mm. Gripenbergin osalta. Teoksen arvoa tietolähteenä heikentää lähdeviitteiden puute. Tekijät kertovat, miten lähettiläs Saastamoisen kuoltua, tehtävää hoiti paikallinen kakkosmies veeteenä. Itse asiassa hänen odotettiin, tai ainakin eräät olettivat Wartiovaaran nimeämistä tehtävään – olihan se ikään kuin ”merkattu” suomenkielisille jo Saastamoisen nimityksen myötä. Saastamoisen sanotaan enemmänkin keskittyneen omien liiketoimiensa edistämiseen. -

http://www.finemb.org.uk/public/default ... ture=fi-FI

Kuinka ollakaan G.A. Gripenberg sattui oleskelemaan lomansa loppua Lontoossa juuri tuolloin… ja sai pyynnön alkaa hoitaa hommia. Viralliseen nimitykseen kului kaiketi vuoden päivät, ja matkan varrelle mahtui mm. eduskuntakysely, ja muuta kohinaa. Lähetystöhistoria lainaa pätkän eduskuntakyselyn sisällöstä ja muistinvaraisesti arvioisin sen kovasti muistuttavan kirjoitusta, johon tulen alempana. Sitä ennen kuitenkin vielä pari katsausta eri lähteisiin.

Suomalaisen diplomatian historia sisältää annoksen intrigejä ja itse pääasialle kenties varsin riskaabelia salailua ja kähmintää. Eräs esimerkki sellaisesta tässä:

Eräs Suomen historian suuri pieni asia, suorastaan ”trauma”, on niin sanottu jartseviana, eli Neuvostoliiton saladiplomatian erikoiskuvio Talvisotaa edeltävinä aikoina, Itävallan liittämisestä Saksaan huhtikuussa 1938 aina sodan alkamisen alustoihin asti. Max Jakobson kertoo Väkivallan vuodet –historiansa I-osassa:

”Jartsev vannotti Holstia pitämään neuvottelut salaisina. Niistä ei saanut kertoa edes Neuvostoliiton lähettiläälle. Holsti hoiti kuitenkin tiedottamisen omalla tavallaan. Hallituksen piirissä hän kertoi siitä pääministeri Cajanderille ja valtiovarainministeri Tannerille, mutta ei esimerkiksi Maalaisliiton vahvalle miehelle, puolustusministeri Juho Niukkaselle. Puolustusneuvoston puheenjohtaja Mannerheim ja puolustusvoimien komentaja, kenraali Österman eivät saaneet siitä tietoa. Sen sijaan Ruotsin ulkoministerille Rickard Sandlerille Holsti lähetti välittömästi henkilökohtaisen kirjeen, jossa hän selosti Jartsevin käyntiä, mutta toimitti sen perille erityiskuriirin välityksellä suomen Tukholman-lähetystön ohitse. [Niinpä lähettiläs J.K.] Paasikiveä hän ei informoinut. Hän kertoi Jartsevin aloitteesta Britannian Helsingin-lähettiläälle, mutta ei lähettänyt siitä tietoa [Suomen lähettiläälle] Gripenbergille Lontooseen. Näin hän asetti Suomen lähettiläät Tukholmassa ja Lontoossa kiusalliseen asemaan: he tiesivät Suomen [äärimmäisen tärkeästä, VH] tilanteesta vähemmän kuin heidän asemamaansa ulkoministeriöt.”

Tuossa tilanteessa J.K. Paasikivi ja G.A. Gripenberg olivat ”kohtalotovereita”, perusteettomasti tärkeätä tietoa vaille jätettyjä.

G.A. Gripenberg - sisäpiirin mies

G.A. Gripenbergillä oli erittäin läheinen suhde puolustusneuvoston puheenjohtajaan, marsalkka Mannerheimiin. Gripenbergin veli, majuri Michael Gripenberg oli naimisissa Mannerheimin sisaren, marsalkalle hyvin läheisen Marguerite (Kissie) Mannerheimin kanssa. Niinpä G.A. Gripenberg oli, paitsi elämänaikuinen ystävä, myös, Jakobsonin sanoja lainatakseni, ”ennen muuta Mannerheimin luottomies”.

Jatkosodan aikana Suomen asioista tunnetusti päätti hyvin suppea sisäpiiri. Jakobson määrittelee jatkosotaan johtaneen vaiheen johtajiston kokoonpanon seuraavasti:

Rytin ja Mannerheimin [siis presidentin ja ylipäällikön] ympärille muodostui pieni sisäpiiri, johon kuuluivat mm. puolustusministeri Rudolf Walldén ja osittain ulkoministeri Rolf Witting. Berliinin-lähettiläs T.M. Kivimäki ja Lontoosta Tukholmaan siirtynyt G.A. Gripenberg olivat tärkeitä neuvonantajia. Väinö Tanner työväenliikkeen johtajana oli itseoikeutettu sisäpiiriläinen silloinkin, kun hän oli hallituksen ulkopuolella. Moskovan-lähettiläs J.K. Paasikivi piti kiinteää yhteyttä ulkopoliittiseen johtoon, mutta joutui vähitellen siitä syrjän asemapaikkansa vuoksi: Moskovaan ei uskallettu lähettää salaisia tietoja. Siis sama ”konservatiivinen johtoryhmä”, joka oli pannut alulle pohjoismaisen suuntauksen [1935 lopulla ja 1936 alkuvuodesta], piti välirauhan aikana ohjaksia käsissään.

Mutta palatkaamme Lontooseen 1932.

Ennen kuin G.A. Gripenbergin tie johti suomalaisen nomenklaturan keulille ja aivan huipun tuntumaan, hänen tiensä kulki Iberian niemimaan ja Etelä-Amerikan lähetystöjen kautta.

Gripenberg-suvun esittely kertoo napakasti:

G.A. ja Michael Gripenbergin isä oli ”vankeinhoitolaitoksen ylijohtaja ja itsenäisyysaktivisti, valtioneuvos, itsenäisen Suomen ensimmäinen Ruotsin-lähettiläs Alexis Gripenberg (1852-1927). – Suomen kannalta merkittävä oli Alexis Gripenbergin pojan Georg Achates (G.A.) Gripenbergin (1890-1975) elämäntyö. Hän oli yksi itsenäisen Suomen merkittävimmistä diplomaateista. Hänen veljensä majuri Frans Mikael (Michael) Gripenberg (1882-1941) oli Suomen Punaisen Ristin pitkäaikainen pääsihteeri.” [Kansallisbiografia: Veli-Matti Syrjö]

Kuten muistettaneen, marsalkka Mannerheim omisti paljon aikaa Suomen Punaiselle ristille jo 1920-luvulta alkaen. Hänellä oli tapana muodostaa oma, mieleisensä esikunta ympärilleen, missä toimikin. Hänen tuttavuudestaan ei varmastikaan ollut haittaa majuri Gripenbergille.


Polvinen kertoo

Nyt lainaan Tuomo Polvisen J.K. Paasikivi – Valtiomiehen elämäntyö 2-osa 1918-1939, selostuksen G.A. Gripenbergin Lontoon-lähettilääksi nimittämismenettelystä 1932:

”Paasikiven ja Mannerheimin yhteistyö ei rajoittunut kampailuun puolustusmäärärahojen varmistamiseksi. Lontoon lähettilään Armas Saastamoisen kuoltua kenraali [Mannerheim] saapui 18.10.1932 pääjohtajan [siis Paasikiven] puheille ehdottamaan viran uudeksi haltijaksi Buenos Airesissa Suomen edustajana toimivaa G.A. Gripenbergiä. Ehdokkaan henkilökohtaisia ominaisuuksia arvostava Paasikivi asettui samalle kannalle ja puhui Mannerheimille antamansa lupauksenmukaisesti myös ulkoministeri Aarno Yrjö-Koskiselle Gripenbergin puolesta. Paasikiven kanssa muista asioista käymässään puhelinkeskustelussa Risto Ryti tiedusteli, eikö tämä itse [siis Paasikivi] olisi halukas lähtemään Lontooseen. Siellä parhaillaan käytävissä kauppasopimusneuvotteluissa hänen panoksensa voisi muodostua tärkeäksi. Paasikivi vastasi kieltävästi.

Savu ei kuitenkaan syntynyt ilman tulta. Seuraavana päivänä Yrjö-Koskinen soitti pääjohtajalle Kansallispankkiin ilmoittaen saaneensa hallitukselta tehtäväksi tarjota Lontoon lähettilään tehtävää Paasikivelle. Taustana, josta ulkoministeri ei tosin maininnut, oli Gripenbergiin kielipoliittisista syistä kohdistunut vastarinta. Yhtä kaikki pääjohtaja torjui tarjouksen suoralta kädeltä. ”Wastasin, että en voi enää lähteä uudelle alalle. Olen pankissa niin kauvan kun olen (ainakin kriisin ohi), ja sitten rupean vapaaksi mieheksi, mm. kirjoittamaan muistelmiani (myös routavuosista). Kannatin edelleen Gripenbergiä. Y-K sanoi hänellä kyllä olevan kannatusta (ellen minä mene)”.

Paasikivi temperamenttinsa armoilla

Asian vuodettu julkisuuteen Paasikiven kieltäytyminen ei pelastanut häntä joutumasta Suomen Sosialidemokraatin pakinoitsijan Sasu Punasen hyökkäyksen kohteeksi: ”Juho Kusti Paasikivi lähettiläsehdokkaana! No istu ja pala!” Suomen tärkeitä vientietuja ajamaan tarvittiin Lontooseen ennen muuta sitkeätä neuvottelijaa. ”Mutta ken tietää Sir Juhomme temperamentin, hänen maankulun kärttyisyytensä ja mihin tahansa muuhun kuin neuvottelijan ammattiin sopivan satraapin luonteensa, hänen täytyy kauhistua ajatellessa, että on saattanut syntyä ajatuskin tämän miehen mahdollisuudesta tällaiseen tehtävään”.


”Riikinruotsalaisen juristikoulutuksen” saanut aatelismies Gripenberg ei Sasun mielestä liioin voinut tulla kysymykseen. Hänen vaimonsakaan ei ollut suomalainen! [G.A. Gripenberg oli avioitunut toiseen liittoonsa 1927 Marguerite Winfred Moseley-Williamsin kanssa, vaimon isä oli brittiläinen tilanomistaja, everstiluutnantti Edvard Oswald Moseley-Williams, VH]. Sopivin ehdokas olisi tietenkin Väinö Tanner, vaikka tämä arvatenkaan ei olisi käytettävissä. Erään mahdollisuuden tarjosi Rudolf Holsti, jos kohta ”hänen heikkoutensa tunnetaan”.

Paasikivi kiihtyi kieltäytymisestä tienneen Sasu Punasen silti harjoittamasta ”ruokottomasta haukkumisesta”. Tarton rauhanneuvottelijan panostakaan sosialistit eivät nähtävästi halunneet enää muistaa. ”Nykyään on elämä maassamme tosiaankin mennyt matalalle. Kyllä on surkeata! Mitähän tästä lopuksi tulee?... Lurjusmaista!”, [J.K. Paasikivi pauhasi 27. ja 29.10.1932 päiväkirjassaan, jonka hän saattoi aavistaa joskus tulevan julkiseksi].

Paasikiven kieltäydyttyä hallituksen enemmistö asettui Holstin kannalle. Presidentti Svinhufvud nimitti silti Gripenbergin, vaikka hän esittelyssä saikin taakseen Yrjö-Koskisen lisäksi vain ruotsalaiset ministerit.” [Polvinen: JKP 2-osa]

Paasikivi pimittää vuorostaan Gripenbergiä

Tulkoon vielä mainituksi, että myöhemmin Gripenbergin diplomaattiura vielä kiertyi alkusijoilleen, eli Tukholmaan, jossa hän sotavuosien aikana teki arvokasta työtään isänmaansa hyväksi. Tuon Paasikiven raivokohtauksen jatkeeksi sopinee lainata tähän kappale Jukka Seppisen ja Martti Häikiön kirjoittamasta G.A. Gripenbergin nimiartikkelista Kansallisbiografian sivuilta. Siinä tutkijakaksikko kirjoittaa:


”Erityisen merkityksellinen oli Paasikiven käynti Tukholmassa helmikuussa 1944, jolloin Neuvostoliiton lähettilään Kollontain ja Paasikiven välillä käynnistyi ensimmäinen vakava yritys saada Suomi sodasta. Gripenberg joutui seuraamaan sivusta Suomen historian merkkitapahtumaa Tukholmassa. Paasikivi ei ottanut Gripenbergiä mukaansa Kollointain luo kertaakaan, vaikka hän tapasi tämän kaikkiaan kolme kertaa. Tämä on tietysti hyvin erikoista. Gripenberg sai tietää vain sen, minkä Paasikivi halusi hänelle kertoa. Paasikiven ja Kollointain tapaaminen ei ratkaissut Suomen rauhankysymystä, ja on kysymyksenalaista, edistikö se ylipäätään rauhanomaisen ratkaisun syntymistä Suomen ja Neuvostoliiton välille. Neuvostoliitto julkaisi nimittäin pian Paasikiven saamat rauhanehdot, asetti Suomen rauhanhalun kyseenalaiseksi, heikensi näin Suomen asemaa lännessä, hyökkäsi kesäkuussa ja pakotti Suomen rauhaan syyskuussa 1944”.

G.A. Gripenberg julkaisi vuonna 1960 diplomaattielämänsä keskeisten vuosien muistelmat ”Lontoo-Vatikaani-Tukholma”, jossa hän Tukholman osuudessa käsittelee myöskin talven 1944 rauhankosketuksia. Gripenbergin käsityksen mukaan Suomi ei kesällä 1944 saavuttanut minkäänmaailman torjuntavoittoa, vaan kärsi tappion torjuessaan tarjotut aselepoehdot keväällä 1944.


Kekkonen kirjoittaa

Mitähän ”Sir Juho” mahtoi sanoa, kun hänen – ja muiden suomalaisten – silmien eteen avautui 3.6.1933 Urho Kekkosen teksti samasta nimityksestä, joka siis miltei tappiin vuoden ympäri pysyi ”tapeetilla”.

Kekkonen pauhasi oikein ”Kainuun mitalla”. Hän oli kiivaassa kielikiistassa suomalaisuusrintamassa, ja hänellä oli omat syynsä muutoinkin ottaa ruotsinkielinen aatelismies tähtäimeensä.

Samalla hän tuli kuitenkin (jälleen) astuneeksi monille tärkeille varpaille, jos kohta kohotti omaa mainettaan tuolloisten kanssalaistensa keskuudessa. Suurimmat varpaat, joiden päälle hän alla olevalla häväistyskirjoituksellaan tuli astuneeksi, eivät olleet sen pienemmät, kuin sotamarsalkka Mannerheimin (nimitetty 4.6.1933) tunnetusti arat ja paljon kokeneet varpaat, tuon G.A. Gripenbergin, tekisi mieli melkein sanoa, sydänystävän, viileän ja harkitsevan diplomaatin.

Tämä on niin tankeaa tekstiä, että tätä en ryhdy palastelemaan. Tämä on otettava sellaisenaan, kokonaan, tai sitten ei lainkaan.

Mutta tähän yhteyteen, suomalaisen diplomatian vaiheiden kuvauksena ja alussa mainittuihin tapaussattumuksiin liittyvänä se ansaitsee tulla tälläkin tavalla julki. Jostain syystä sitä ei ole pahemmin esille tuotu, vaikka joskus olisi aihettakin ollut, mutta löytyyhän se Kekkosen julkaistun tuotannon nettiaarteistosta [4611]

Näin U.K.K.: http://www.doria.fi/handle/10024/11220

”Tapaus Gripenberg.

Suorastaan käsittämättömältä on vaikuttanut se itsepäisyys ja se kansallisen mielipiteen halveksinta, jota maan hallitus on osoittanut Lontoon lähettiläspaikan täyttämisessä ruotsalaisella miehellä. Vaikka hallituksella piti olla hyvin tiedossaan, että koko maan suomalainen mielipide, eräitä puutavarapiirejä lukuun ottamatta, mitä jyrkimmin vastusti Lontoon lähetystön ruotsalaistoimenpiteiden kruunaamista entisen Ruotsin kansalaisen nimittämisellä lähetystön päälliköksi, se siitä huolimatta, heti eduskunnan hajaannuttua, nimitti hra Gripenbergin ministeriksi Lontooseen.

Tässä yhteydessä on syytä palauttaa mieliin, kuinka hallitus joutui suorastaan koomilliseen asemaan päätettyään 11.5. pitämässään täysi-istunnossa esittää hra Gripenbergin nimittämisasian seuraavana päivänä pidettävässä presidentin esittelyssä ja muistamatta silloin, että seuraava päivä, 12.5. oli J.V. Snellmanin, kansallisen herättäjämme, kunniapäivä. Hallituksen kipeä omatunto osoittautui siinä, että hra Gripenbergin nimitystä ei otettu esille Snellmanin päivänä, vaan siirrettiin kolmella päivällä eteenpäin.

Hra Gripenbergia on syytetty siitä, että hän v. 1916, aikana, jolloin Suomen tulevaisuus näyttäytyi synkkääkin synkemmältä, haki Ruotsin kansalaiseksi ja hylkäsi isänmaansa. Vasta vapaussodan onnellisesti päätyttyä hän pyrki ja pääsi Suomen kansalaiseksi ja Suomen Ulkoasiainhallinnon palvelukseen, jossa hän sitten, erästä episodia lukuun ottamatta, on yhtämittaisesti toiminut. Tätä hra G:n isänmaan hylkäämistä on hallituksen taholta puolustettu, selittämällä sen tapahtuneen ”isänmaallisista motiiveista”. Onpa nyt pari entistä aktivistia pantu todistamaan hra G:n puolesta. ”Isänmaalliset motiivit” ovat ulkoministeriössämme ennenkin – se tulee tässä mieleen – näytelleen kansalaisuuskysymyksissä hyvin tärkeää osaa.

Parisen vuotta sitten kiinnittyi suomalaisen yleisön huomio Suomen Tukholmassa olevan lähetystön lähetystösihteeriin, Boreniukseen, joka oli anonut Ruotsin kuninkaalta, että hänen toivorikas poikansa otettaisiin Ruotsin kansalaiseksi. Tämän mitä tahdittomimman teon vuoksi vaadittiin Boreniuksen erottamista, mihin silloinen hallitus ei tahtonut millään suostua. Silloin esitettiin myös, että hra Boreniuksen teon takana oli isänmaalliset vaikutteet, sillä hän halusi saada poikansa ruotsalaiseen kadettikouluun, jotta tämä sitten tulevan vaaran hetkellä voisi johdattaa ruotsalaisen armeijan entisen isänmaansa turvaksi Rajajoelle!

Ne todistukset, jotka hra Gripenbergin puolesta on esitetty, ovat vain sanoja ja mielipiteitä, ne eivät todista mitään erikoista. Ne ovat toistoja hra G:n ”tarmosta ja työkyvystä”, joita legendanomaisiksi käyneitä tietoja hra G:n inspiroimalta taholta on jo toista vuosikymmentä tavan takaa levitetty. Erikoisesti yksi kohta puolustelmissa kiinnittää huomiota. Prof. Gummerus [toinen edellä mainituista ex-aktivisteista, VH] väittää, että ”G:n toiminta suomalaisten aktivistien riveissä epäilemättä asetti hänet Ruotsin hallituksen silmissä sellaiseen valoon, joka ajan pitkään olisi tehnyt hänelle mahdottomaksi astua Ruotsin viralliseen palvelukseen”.

Tämän olettamuksen laita on kuitenkin hyvin kyseenalainen, sillä miksikä Ruotsin hallitus v. 1916, johon mennessä hra G:n toiminta suomalaisten aktivistien piirissä oli tullut tunnetuksi – jos oli – ryhtyi Pietarin hovissa aivan erikoisiin toimenpiteisiin G:n vapauttamiseksi Suomen kansalaisuudesta, ja miksi se silloin otti G:n Ruotsin kansalaiseksi, vaikka hän arvatenkaan ei ollut täyttänyt erästä kansalaiseksi pääsemisen edellytystä: määräaikaista maassa asumista.

Hra Gripenberg on nimitetty, ja tällä hetkellä ei siihen asiaan muutosta saada. Juttu olisi saanut jäädä tässäkin käsittelemättä, ellei hra Gripenbergin menneisyys olisi eräässä toisessa yhteydessä joutunut taas esille. Tohtori Aaro Pakaslahden huomiota herättäneessä väitöskirjassa ”Suomen politiikka maailmansodassa” tehdään selkoa Ruotsin nuoroikeiston suunnitelmista [ensimmäisen] maailmansodan puhjettua saada Ruotsi yhtymään sotaan keskusvaltojen puolelle.

Ruotsin n.s. sotapuolue olisi ollut taipuvainen aloittamaan sotatoimet Venäjää vastaan Suomen irrottamiseksi Venäjästä m.m. sillä ehdolla, että Suomi luovuttaisi Ahvenanmaan ja Pohjois-Suomen Kemijokea myöten Ruotsille [vahvennus VH:n].

Nämä ruotsalaisten vaatimukset tulivat suomalaisten aktivistien tietoon syksyllä 1914, jolloin sotapuolueen lähetit saapuivat tänne tunnustelemaan maaperää. Tiedon Suomen alueen pirstomissuunnitelmista tuoneiden lähettien joukossa oli hra Gripenberg, nykyinen Lontoon lähettiläämme.

Jo toistakymmentä vuotta sitten ilmestyneessä teoksessaan itsenäisyysliikkeen alkuvaiheista tohtori Ruutu esitti nämä seikat, jotka nyt ovat uudestaan tulleet esille tohtori Pakaslahden äsken ilmestyneessä teoksessa.

Kummassakaan teoksessa ei tehdä asiasta enempiä johtopäätöksiä. Eikä ole tarviskaan, sillä itse tosiasiahan on selvä. ”Tapaus Gripenberg” on saanut näistä jo unohdetuista seikoista lisävalaistusta.

Tulee muistaa, että hra G. on myöhemminkin tullut kosketuksiin Ahvenanmaan asian kanssa. Hänen isänsä, valtioneuvos Alexis Gripenberg, Suomen ensimmäinen lähettiläs Ruotsissa, jonka vaikutusvalta poikaansa kuvaa se, että nykyinen Lontoon lähettiläämme kai lähinnä hänen mielipiteensä pakottamana kuvataan siirtyneen Ruotsin kansalaiseksi, oli taipuvainen luovuttamaan Ahvenanmaan Ruotsille [vahvennus VH:n].

Tämän kantansa takia hän sai jättää lähettiläänpaikkansakin. Ja hänen poikansa, solidaarisena isänsä kanssa, erosi samassa yhteydessä ulkoasiainhallintomme palveluksesta, jouten ”miehekkään tekonsa” takia – kuten silloin arviointi kuului – ystäviensä ja aatetoveriensa juhlimaksi”.


Tähän päättyy Kekkosen teksti vuodelta 1932. [kappalejaon väljennys, VH:n]

Tähän en saata jatkaa muuta kuin kaksi lyhyttä kommenttia.

Tämän kirjoituksen alussa mainittiin kaksi ajankohtaista kytkentää tämän kompilaation ja nykypäivän kesken: Niinistön YK-odysseia sekä Suomen ensimmäisen YK-lähettilään nimitys 57 vuotta sitten ja hänen saamansa evästykset hänen astuessaan virkaansa 1.4.1956.


Mutta onpa tässä kolmaskin kytkentä, joka etsimättä tulee mieleen.

Juuri muutama päivä sitten iltapäivälehdet revittelivät otsikoita Jukka Tarkan uunituoreen Suomen sotienjälkeisten vuosikymmenten ulkopolitiikkaa ansiokkaasti valottavan ”Karhun kainalossa. Suomen kylmä sota 1947-1990” –järkäleen tiimoilta. Siinähän Tarkka asiantuntijan viileydellä mainitsi Kekkosen fundeerailleen mahdollisuutta esittää Viipurin ja Kannaksen takaisinsaantia vaihtokaupalla, jossa vastikkeena olisi osia Lapista. Viittaan tuohon Kekkosen tasan 80 vuotta sitten paahtamaan tekstiin, jossa hän paheksuvaan sävyyn kertoo isä-Gripenbergin sondeerauksista hieman samantyyppisen asian liepeillä. Kekkosen maakaupoista muistan lukeneeni jo pikkupoikana, joskus 1960-luvulla.

Mutta sitten vielä se viimeinen kysymys.

Kun Kekkonen jäi Talvisodan hallituksesta ulos, se tapahtui varmasti hyvistä ja monista syistä.

Mutta luettuani ylempänä olevan, olen melkoisen varma, että vaikka jotkin tahot olisivat esittäneet Kekkosta sotahallitukseen, voimakkaastikin, häntä ei sinne olisi saatu mahdutettua. Mannerheimilla, jolla tuossa vaiheessa, sodan sytyttyä, oli paitsi hermot tiukalla, myöskin tunnetusti hevosen muisti, kyllä hän nyt hyvinkin vuoteen 1932 saakka muisti, ja hyvin muistikin.
.

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 20.12.11 00:11

Re: ”Tapaus Gripenberg” – suomalaisen diplomatian ja päällekarkauksien historiaa

04.10.12 11:16

Veikko Huuska kirjoitti:G.A. Gripenberg - sisäpiirin mies

G.A. Gripenbergillä oli erittäin läheinen suhde puolustusneuvoston puheenjohtajaan, marsalkka Mannerheimiin. Gripenbergin veli, majuri Michael Gripenberg oli naimisissa Mannerheimin sisaren, marsalkalle hyvin läheisen Marguerite (Kissie) Mannerheimin kanssa. Niinpä G.A. Gripenberg oli, paitsi elämänaikuinen ystävä, myös, Jakobsonin sanoja lainatakseni, ”ennen muuta Mannerheimin luottomies”.
Aiheeseen mitenkään littymättä, mutta kun molempien nimet on kerran esillä, Mannerheimin langon, Michael Gripenbergin, ylennys majuriksi.

Mannerheim joutui Gustafssonin kirjan mukaan eroamaan 1918 muutaman kiusallisen asian takia. Hän teki eräästä "fasaanista" majurin ja antoi sille vielä vapaudenristin ja se oli jääkäreille liikaa!

Mannerheimin eron syyt 1918 kerrotaan tuossa Suurta unta -kirjassa aika hyvin sivuilla 141-146.

Päälimäisinä syinä on nähty armeijan uudelleenjärjestelyt ja suhteet Saksaan. Tässä järjestyksessä. Sitä järjestelmää arvosteltiin kovasti, joka oli päässyt muodostumaan päämajan ympärille. Kerrottiin kuinka M:n ympärillä liikkui henkilöitä jotka eivät täyttäneet tilanteen edellyttämiä vaatimuksia. Ylennyksiä korkeisiin virkoihin arvosteltiin. Siviilejä ja ruotsalaisia asetettiin korkeisiin virkoihin ja vanhaan Suomen sotaväkeen kuuluneita upseereita ylennettiin ansiottomasti. Jääkäreitä ja saksalaisia syrjittiin. Viimeinen niitti Gustafssonin kirjan mukaan oli Mannerheimin langon, Michael Gripenbergin, ylennys majuriksi.

s. 143 "Gripenberg ei ollut "haistanut ruutia" vaan toimi päämajassa lähinnä poliittisissa tehtävissä. Kun hänelle vielä myönnettiin Vapaudenristi, oli myrsky vesilasissa valmis. Venäjällä nimitettiin esikuntiin pesiytyneitä upseeeita "fasaaneiksi", koska näiden pääasiallisena harrastuksena usein oli oman sotilasuran edistäminen."

Gustafsson Paul: Suurta unta, Kirjayhtymä 1992, 460 s.

Kustaa Mannerheimin sapeli oli kuulemma kiiltävä ja puhdas. "Candida pro causa ense candido", eli "Puhtaalla miekalla puhtaan asian puolesta". Fasaaniksi sanottiin Venäjän armeijan esikunnissa olleita vakanssien kyttääjiä, jotka ei koskaan olleet edes ruutia haistelleet. Ne kyttäili ylennyksiä ja parempia vakansseja. Olisiko tuollainen fasaani ollut M:n "sapelinkiillottaja"?

Miekan "puhtaudesta" löytyy mainita esim. Anni Voipion kirjassa Suomen Sotamarsalkka:

Anni Voipio kirjoittaa sivulla 268 näin: "Jättäessään kunniamerkkiin kuuluvat tunnukset ja kiinnittäessään Mannerheimin rintaan Miekkaritarikunnan suuren ristin 1. luokkaan liittyvän hopeamiekan, prinssi Gustaf Adolf toisti Mannerheimin tunnuslauseen >>Candida pro causa ense candido>> - puhtaalla miekalla puhtaan asian puolesta, tunnuslauseen, joka sopii sekä Mannerheimille että hänen kansalleen."

Anni Voipio: Suomen Sotamarsalkka, WSOY 1942

Kuitenkin samainen Anni Voipio on muuttanut käännöstään kirjassaan Suomen marsalkka, elämänkerta, 5. painos, WSOY 1953.

Tuolloin Mannerheimin muistelmat jo jo ilmestyneet ja tarvittavat korjaukset ja täydennykset on siis tehty, samoin kuvataan hautajaiset ja kirjaa markkinoidaan elämänkertana.. Kirjan nimestäkin on jäänyt Sota -sana poissa ja kirjan kieliasua on korjattu kauttaaltaan. Sivunumerointikaan ei ole enää sama, joten liekkö edes sama kirjakaan kyseessä?

Sivulla 327 lukee näin: "Ojentaessaan kunniamerkkiin kuuluvat tunnukset ja kiinnittäessään Mannerheimin rintaan Miekkaritariston suuren ristin I luokkaan liittyvän hopeamiekan prinssi Kustaa Aadolf toisti Mannerheimin tunnuslauseen >>Candida pro causa ense candido>> - puhtain asein puhtaan asian puolesta. Jo vapaussodan päätyttyä ja Mannerheimin saavuttua heti sen jälkeen Ruotsiin kuningas oli, kuten aikaisemmin mainittiin, suonut hänelle Miekkaritariston suurristin."

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 20.12.11 00:11

Re: ”Tapaus Gripenberg” – suomalaisen diplomatian ja päällekarkauksien historiaa

04.10.12 12:33

Niitä sun näitä kirjoitti:Päälimäisinä syinä on nähty armeijan uudelleenjärjestelyt ja suhteet Saksaan. Tässä järjestyksessä. Sitä järjestelmää arvosteltiin kovasti, joka oli päässyt muodostumaan päämajan ympärille. Kerrottiin kuinka M:n ympärillä liikkui henkilöitä jotka eivät täyttäneet tilanteen edellyttämiä vaatimuksia. Ylennyksiä korkeisiin virkoihin arvosteltiin. Siviilejä ja ruotsalaisia asetettiin korkeisiin virkoihin ja vanhaan Suomen sotaväkeen kuuluneita upseereita ylennettiin ansiottomasti. Jääkäreitä ja saksalaisia syrjittiin. Viimeinen niitti Gustafssonin kirjan mukaan oli Mannerheimin langon, Michael Gripenbergin, ylennys majuriksi.

Ylentämis -aiheesta muutama esimerkki lisää:

Suomen ruotsalaiset pääsi jopa upseeriksi saakka ilman asevelvollisuuden suorittamistakin. Riitti kun vain oli oikea tausta.

Mannerheimillahan oli tapana hyysätä "sopivia" tuttujaan ja vuoden 1918 käänteissä ylenteleminenkin oli aina mielivaltaista touhua. Sama touhu jatkui viime sotienkin aikana.

Mannerheim korotti Mäntän tehtaiden patruunan Gösta Serlachiuksen kertaheitolla siviilimiehestä everstiluutnantiksi ja Rudolf Waldenin luutnantista everstiksi ja vuotta myöhemmin kenraalimajuriksi.

Waldenille olikin kaluunat tarpeen, sillä häntä ei aina päästetty edes sotaministerinä ollessaan Sotaministeriöön! (s.141) Asiasta on hänen itsensä kirjoittama "kiitoskäskykirje". Kehuja sai kyseinen vartiomies ja hänen esimiehensäkin!

Waldenista on elämänkerta Einar W Juvan (Juvelius) kirjoittamana.

Einar W Juva Rudof Walden, 1957, Yhtyneet paperitehtaat osakeyhtiö.
Walden erosi Venäjän armeijasta KePulikonstein

S. 39:

"Kun muu ei auttanut, ryhtyi Walden hankkimaan lääkärintodistusta saadakseen sen perusteella eron. >>Tämä ei suinkaan ollut helppo tehtävä>>, hän kertoo ja jatkaa: >>monen vastoinkäymisen jälkeen käännyin lopulta professori Holstin puoleen, joka aina ystävällisenä ja hyväsydämisenä käsitti tilanteen. Hän antoikin minulle todistuksen, joka juuri ja juuri kävi lääkärintodistuksesta ja jossa oli sen verran aihetta pataljoonamme lääkärille, että hän saattoi antaa minulle virallisen todistuksen sotapalvelukseen kelpaamattomuudestani.>>

S. 47

Aliluutnantti Walden erotettiin invalidina virastaan ja neljän vuoden kuluttua tapahtumasta, Suurlakon jälkeen, hän sai vielä eläkkeen! Aika hyvä suoritus kapinoivalta 28 vuotiaalta aliluutnantilta.

Mutta Suomeen hän jo kohta kelpasi aivan kenraaliksi!

S. 141-141:

"Valtionhoitaja-ylipäällikkö Mannerheim antoi myös näkyväisellä tavalla tunnustusta sotaministeri Waldenin työlle myöntämällä hänelle vapaussodan alkamisen vuosipäivänä tammikuun 28 p:nä 1919 I:n luokan vapaudenristin sekä korottamalla hänet Tampereen valloituksen vuosipäivänä huhtikuun 6 p:nä kenraalimajuriksi."

---

Korpraali Laurin Zilliacus

"Konni Zilliacuksen poika Laurin Zilliacus, jolla oli tukenaan kunnioitusta herättävä siviiliura - oppikoulun rehtori, insinööri, kirjailija ja Melbournen kunniatohtori - sai lokakuussa 1941 korpraalin arvon. Kahta kuukautta myöhemmin hänet ylennettiin siitä suoraan vänrikiksi, vaikka hän ei ollut suorittanut asevelvollisuutta lainkaan."

Lähteenä Touko Perko TK-miehet Jatkosodassa. s.167

Suomen ruotsalaisuus taisi tässäkin lajissa tuoda potin. Hieman myöhemmin tämä Laurin kunnostautui maanpetturuusasioissa eli oli puuhamiehenä perustamassa pakolaishallitusta Tukholmaan Ryhmä 33 aktivistina.

Pakolaishallitusta vehkeiltiin Tukholmaan ainakin kahteen otteeseen eli molempien sotien aikana. Ryhmä 33 toimi Jatkosodan aikana virallisen hallituksen selän takana aiheuttaen vahinkoa sotaakäyvälle maalleen! Siinäpä meillä onkin oikeat isänmaanystävät: Tietysti asialla oli jälleen kerran Suomen ruotsalaiset.

Kalle Lehmus: Kolme kriisiä Weilin+Göös 1971

Tässä Kalle Lehmuksen mainiossa kirjassa on kerrottu hyvinkin tarkkaan tuon enemmistöltään Suomen ruotsalaisista tunnetuista kansalaisista koostuneen porukan, ryhmä 33:n, puuhailut virallisen valtiovallan selän takana Suomen käydessä sotaa NL:a vastaan. Tämä toiminta ja varsinkin sen julkituominen ensin Tukholmalaisessa sanomalehdessä vahingoitti tavattomasti Suomea tuona vaikeana aikana.

Sama porukka puuhasi jopa pakolaishallistusta Tukholmaan ja vieläpä kahteenkin otteeseen! Päälimäisenä puuhamiehenä asian julkisaattamisessa Ruotsin lehdistöön oli kirjan mukaan "pakottavaa toimintatarvetta poteva tohtori Laurin Zilliacus". Mitähän sukua lieneekään "Etuilijan edessä" olevalle Zilliacukselle... Taitaa olla isukki.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Benedict_Zilliacus

Ryhmä 33:n Kokoonpano löytyy vaikkapa tuolta

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/200 ... aanto.html

---

Eversti Paul Linder ei saanut Talvisodassa Marskilta mitään vakanssia ja lähti Ruotsiin.

Linderin mukaan Mannerheim oli sanonut tälle, hänen vaatiessaan rykmenttiä tai jotain joukkoa komennettavakseen, -Et saa, sanoi teme hevytön mies. Meistä ei kumpikaan pystyisi komentamaan rykmenttiä ei edessä eikä takana.

Linder pyysi jotain muuta hommaa kuin mitalien jakoa, olihan hän sentään eversti. Tähän Mannergeim oli sanonut: - No jaa, minähän sinut everstiksi korotin, kun en voinut kapteenin kanssa ryypätä.

Ilmari Turja Arkistot auki, s. 254-257

Eversti Paul Linder oli Mannerheimin tuttuja Pietarin ajoilta. Linder toimi Ilmari Turjan kertoman mukaan Suomen Kuvalehden avustajana 1930 -luvulla.

Linder julkaisi kirjankin: Keisarillisen kaartin upseerina, Otava 1938

Hän kertoi Mannerheimistä kuinka "Silloin Pietarissa hen oli teys rumpali, nyt hen on teelle kuin yks kukko tunkion peelle"

Ilmari Turja Arkistot auki, s. 249-250

Klaus Lindgren
Viestit: 1078
Liittynyt: 30.11.05 13:31

Re: ”Tapaus Gripenberg” – suomalaisen diplomatian ja päällekarkauksien historiaa

04.10.12 18:41

Nimimerkki "Niitä sun näitä" saisi lopettaa tuon "Suomen ruotsalaisten" herjaamisen. Ensinnäkin vastaavanlaisia ylenemisiä tai palveluksesta pääsemisiä löytyy varmasti suomenkielisenkin säätyläistön parista, toisekseen muutaman pojan toilauksia ei voi yleistää koskemaan koko Suomen ruotsinkielistä kansanosaa, ja kolmanneksi, vaan ei vähäisimpänä, tuo nimimerkkiä "Niitä sun näitä" käyttävän henkilön kirjoittelu on arveluttavan lähellä rikoslainkin mainitsemaa vihaan kiihottamista.

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 20.12.11 00:11

Re: ”Tapaus Gripenberg” – suomalaisen diplomatian ja päällekarkauksien historiaa

04.10.12 19:57

Klaus Lindgren kirjoitti:Nimimerkki "Niitä sun näitä" saisi lopettaa tuon "Suomen ruotsalaisten" herjaamisen. Ensinnäkin vastaavanlaisia ylenemisiä tai palveluksesta pääsemisiä löytyy varmasti suomenkielisenkin säätyläistön parista, toisekseen muutaman pojan toilauksia ei voi yleistää koskemaan koko Suomen ruotsinkielistä kansanosaa, ja kolmanneksi, vaan ei vähäisimpänä, tuo nimimerkkiä "Niitä sun näitä" käyttävän henkilön kirjoittelu on arveluttavan lähellä rikoslainkin mainitsemaa vihaan kiihottamista.

Onpas osunut arkaan paikkaan. Nykyään ei natsikortin vetäminen ole enää muodissa, koska vihakorttikin on keksitty! Kiihottumisesta nyt puhumattakaan...

Asiat on kerrottu asioina. Kerro nyt edes yksikin herja, virhe, viha tai oikein "kiihottuminen" vaikkapa malliksi? Kaikissa jutuissa on lähteet mainittu sivunumeroita myöten.

Seuraavien linkkien jutut luettuaan ja niitä verrattuaan tietty asenteellisuutesi käy kyllä selkeästi ilmi.

Kyseenalainen kirja suomalaisuudesta ja ruotsalaisuudesta

http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja- ... hp?id=1934

Professori Erkki Pihkalan alkuperäinen käsikirjoitus lähdeviitteineen ”Itämaasta itsenäisyyteen – suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden vaikea suhde” kirjaan

http://www.simplesite.com/Tala/30638005

Klaus Lindgren
Viestit: 1078
Liittynyt: 30.11.05 13:31

Re: ”Tapaus Gripenberg” – suomalaisen diplomatian ja päällekarkauksien historiaa

05.10.12 09:16

Nimimerkki "Niitä sun näitä" pyysi antamaan edes yhden esimerkin, annetaan siis kaksi:
Suomen ruotsalaiset pääsi jopa upseeriksi saakka ilman asevelvollisuuden suorittamistakin.
Suomen ruotsalaisuus taisi tässäkin lajissa tuoda potin. Hieman myöhemmin tämä Laurin kunnostautui maanpetturuusasioissa eli...
Lisääkin tuolla on. Ja totta kai, vasta kun nämä pikku sitaatit asettaa samaisen nimimerkin luomaan asiayhteyteen, ne saavat kunnolla merkityksensä. Siinä eivät viitteet paljon auta, sen sijaan nimimerkin taakse piiloutuminen vain pahentaa asiaa.

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 20.12.11 00:11

Re: ”Tapaus Gripenberg” – suomalaisen diplomatian ja päällekarkauksien historiaa

05.10.12 13:27

Klaus Lindgren kirjoitti:Nimimerkki "Niitä sun näitä" pyysi antamaan edes yhden esimerkin, annetaan siis kaksi:
Suomen ruotsalaiset pääsi jopa upseeriksi saakka ilman asevelvollisuuden suorittamistakin.
Suomen ruotsalaisuus taisi tässäkin lajissa tuoda potin. Hieman myöhemmin tämä Laurin kunnostautui maanpetturuusasioissa eli...
Lisääkin tuolla on. Ja totta kai, vasta kun nämä pikku sitaatit asettaa samaisen nimimerkin luomaan asiayhteyteen, ne saavat kunnolla merkityksensä. Siinä eivät viitteet paljon auta, sen sijaan nimimerkin taakse piiloutuminen vain pahentaa asiaa.
On taas ihan outo kommentti maisterismieheltä ja tutkijalta. Mikäs minun nimimerkissä "pahentaa asiaa"? Oikeasti et luultavasti edes tiedä mitä sanonta "Niitä sun näitä" tarkoittaa. Minä tiedän ainakin yhden hyvän selityksen sieltä etelän puolesta kuultuna.


Vielä kun tarkentaisit tai yksilöisit, että missä on se herja, virhe, viha tai oikein "kiihottuminen".

Kirjaimiakin on vain tietty määrä, mutta kun niitä yhdistelee sopivasti, niin niistäkin saa jo aikamoisia asiayhteyksiä. Jossain päin maailmaa jopa kirjoittajan pää saattaa lähteä sopivilla kirjainyhdistelmillä. Onneksi ei meillä Suomessa...

Palstalla tuntuu olevan 2 herkkää "mielensäpahoittajaa" eli maisteri Klaus Lindgren ja lisensiaatti Jussi O Jalonen. Toinen heiluttaa sensuurinsäilää / lainmiekkaa ja kirjoituskieltoa ja toinen ottaa herkästi etäisyyttä palatakseen jälleen. Jälkimäisestä minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta tai tuntumaa, ei vaikka olen sotajutuista joskus kirjoittanutkin...


Tuota 33:n nimilistaa katsellessa huomaa kyllä ketkä olivat asiassa aktiivisia. Pikaisella vilkaisulla siitä löytyy 7 silloista ruotsalaisten, R, (=nyk.RKP) kansanedustajaa ja ainakin 1 entinen ruotsalainen, R, kansanedustaja. Samoin siitä löytyy monta tuolloin tunnettua ruotsinkielistä poliitikkoa eri puolueista, samoin lehtimiehiä ja vaikuttajia.

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/200 ... aanto.html

Nils Meinander oli sodan aikana osoittanut sopivuutensa toimittamalla salaisia tietoja viholliselle. Tämä väittämä saa vahvistusta Atos Wirtasen muistelmista, Pimeitä voimia vastaan, jossa hän itsekin ihmettelee mm. ruotsalaisten paljoutta adressin allekirjoittajina.

Sivulla 207 Wirtanen kertoo kuinka hän tapasi Tukholman keskusaseman edustalla Nils Meinanderin samaan aikaan kun Ryhmä 33:n kirjelmä oli julkaistu Tukholman lehdissä. Meinander ei Wirtasen kertoman mukaan tiennyt miten se oli mahdollista.

Sivulla 210 on tuo 33 allekirjoittajan nimilista ja sitten mm. näin: "Ruotsinkielisten monilukuisuus on silmiinpistävää."

Wirtanen Atos Pimeitä voimia vastaan
Aalto, 1964, 253 s., 1. p.

---

Atos Wirtanen oli muuten Tove Janssonin läheinen ystävä ja esikuva tämän Nuuskamuikkunen-hahmolle, jonka vihreä hattu on lainattu Wirtaselta. Juuri hän julkaisi lehdissään Toven ensimäiset jutut.

---

Maanpetoksesta annettiin sota-aikana herkästi teloitustuomioita, mutta Suomessa ei näistä ryhmä 33:n poliittisista vehkeilyistä taidettu ketään tuomita, eikä ainakaan kuolemaan. Kyllä kait tuollainen "varjohallituksen" puuhaaminen vieraaseen maahan luulisi helpostikin täyttävän maanpetoksen tunnusmerkistön, varsinkin kun laillinen hallitus istui vakaasti vallassa. Samoin jatkuvat tietovuodot vihollisen leiriin, seurauksista piittaamatta, hämmästyttää. Tätähän tapahtui jo Talvisodan aikana, jolloin esim. STT:n johtaja tuomittiin vankilaan tietovuodosta Ruotsin lehtiin.

Mieleen tulee sodan jälkeen jaetut vankeustuomiot monille saksalaisten kanssa vehkeilleille suomalaisille. Jonkinlaista varjohallitusta kuulemma silloinkin kaavailtiin ja vankeustuomioita kyllä annettiin aika reippaastikin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Saksalaism ... e_Suomessa

---

Pettureita vai patriootteja?

http://www.tuomioja.org/index.php?mainA ... category=3
Wuori on kuitenkin kirjassa vain yksi, joskin Apusen ja Wolffin huomattavan keskeiseen asemaan nostama sodanaikaisen rauhanopposition toimija, eikä hän myöskään ole ainoa, joka haki kontakteja vihollismaahan sodan päättämiseksi. Koko ns. ei-kommunistinen rauhanoppositio toimi siinä uskossa ja tarkoituksessa, että Suomen oli mahdollista irroittautua sodasta ja Saksan liittolaisuudesta kohtuullisen, maan itsenäisyyden ja demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen säilyttävin ehdoin, vaikka se merkitsisikin huomattavaa sopeutumista Neuvostoliiton turvallisuustarpeisiin ja toiveisiin. Tähän liittyi tarve yhtäältä saada tietää Neuvostoliiton aikeista ja toisaalta vakuuttaa sille, että Suomessa oli riittävästi sellaisia sotapolitiikkaan pesäeron tehneitä poliitikkoja, joiden varaan luotettava yhteistyö Suomen kanssa olisi sodan jälkeen mahdollista rakentaa. Jokaista joka tämän ajatusmallin varassa toimi, voidaan arvioida samalla petturi vai patriootti kysymyksenasettelulla, niin Urho Kekkosta, Mauno Pekkalaa, Nils Meinanderia, Laurin Zilliacusta jne.

Osmo Apunen ja Corinna Wolff, Pettureita ja patriootteja. Taistelu Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan suunnasta 1938-1946, SKS, 482 s., Hämeenlinna 2009

Klaus Lindgren
Viestit: 1078
Liittynyt: 30.11.05 13:31

Re: ”Tapaus Gripenberg” – suomalaisen diplomatian ja päällekarkauksien historiaa

05.10.12 16:18

No nyt alkaa näyttää hieman paremmalta. Tuo nimimerkin esittämä kysymys siitä, edustiko rauhanopposition toiminta petturuutta vai patriotismia, nimittäin pelastaa koko jutun. Joidenkin mielestä tuo oppositio olisi epäilemättä pitänyt ampua, joidenkin toisten mielestä taas ainakin palkita mitaleilla. Uskoakseni molempia mielipiteitä esiintyi sekä ruotsin- että suomenkielisten keskuudessa.

Nimimerkin (ei siinä nimimerkissä itsessään mitään vikaa ole, sen sijaan ihmettelyni kohdistui siihen, miten kirjoittaja ei voinut esittää näkemyksiään omalla nimellään) esittämä tieto siitä, että rauhanoppositiossa oltiin myös valmiita tinkimään demokratiasta, on mielenkiintoinen. Vielä mielenkiintoisempaa se on, kun muistaa, että muiden muassa L.A. Puntila ja muutama muu tekivät Saksan hyökkäysvaiheessa suunnitelmia sen varalle, että Saksa voittaisi sodan. Tällöinkin Suomella oli näiden kavereiden mukaan edessä demokratiasta tinkiminen, sopeutuminen uuteen, natsien ohjaamaan Eurooppaan. Hengissä pysymisestä lienee ollut kysymys molemmissa sopeutumissuunnitelmissa, niin Saksan kuin Neuvostoliitonkin varalle tehdyissä.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: ”Tapaus Gripenberg” – suomalaisen diplomatian ja päällekarkauksien historiaa

05.10.12 20:52

Historiahan suurelta osin onkin menneiden pahantekojen ja vääryyksien mieleentuomista. Mitä pahempaa menneisyydestä löytää tai on löytävinään, sitä suuremman kiinnostuksen ja edun saa osakseen.
Niitä paljastuksia tai vain vanhan lämmityksiä kun lukee, niin tuntee verensä kuumenevan. Kaikenlaista ilkeyttä on tehty, ja monesti siitä vielä kiitokset saatu. Ainakin on selvitty kuin koira veräjästä.
Tämä on niitä historiankirjoituksen ikäviä puolia. Mielenrauha säilyisi paremmin, kun ei tietäisi ja muistaisi kaikkea surkeutta ja pahuutta. :|

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 20.12.11 00:11

Re: ”Tapaus Gripenberg” – suomalaisen diplomatian ja päällekarkauksien historiaa

05.10.12 21:23

Klaus Lindgren kirjoitti:No nyt alkaa näyttää hieman paremmalta. Tuo nimimerkin esittämä kysymys siitä, edustiko rauhanopposition toiminta petturuutta vai patriotismia, nimittäin pelastaa koko jutun. Joidenkin mielestä tuo oppositio olisi epäilemättä pitänyt ampua, joidenkin toisten mielestä taas ainakin palkita mitaleilla. Uskoakseni molempia mielipiteitä esiintyi sekä ruotsin- että suomenkielisten keskuudessa.

Nimimerkin (ei siinä nimimerkissä itsessään mitään vikaa ole, sen sijaan ihmettelyni kohdistui siihen, miten kirjoittaja ei voinut esittää näkemyksiään omalla nimellään) esittämä tieto siitä, että rauhanoppositiossa oltiin myös valmiita tinkimään demokratiasta, on mielenkiintoinen.
Kyllä se on "Eki setä" eli Erkki Tuomioja joka tuollaisia kysymyksiä esittelee, en minä.

http://www.tuomioja.org/index.php?mainA ... category=3

---

Tietenkin joitakin ihmisiä aina kiinnostaisi tietää, että kuka se kirjoittaa mitäkin, mutta jääköön se edelleenkin kertomatta...

Nimimerkin käytöstä olen jo aiemmin antanut ihan käyvän perustelun:


Nimimerkeistä

viewtopic.php?f=10&t=1849&start=120

Kirjoittaja Niitä sun näitä » 28.12.11 14:31

viewtopic.php?f=10&t=1849&start=120#p21736
Tapio Onnela kirjoitti:...vielä toistaiseksi esitetty ainoakaan argumenttia sen puolesta miksi asiallinen historiaan liittyvä keskustelu pitäisi käydä puskasta käsin nimimerkin takaa....

Tapio Onnela kirjoitti:Lisäksi minulle ainakin, nimimerkkien antamista tiedoista ja argumentoinnista katoaa heti vähintään 50% asian uskottavuudesta.
Nyt ei ole tarkoitus ärsyttää ketään, mutta jospa 1. argumentti nimimerkin käytön puolesta olisi niinkin yksinkertainen, että kaikki ihmiset ei vaan halua olla julkisuudessa ja tulla pelkällä "Kuukkeloinnilla" yhdistetyksi moniin hyvinkin erilaisiin asioihin ja viiteryhmiin. Tämän ei pitäisi mitenkään olla ristiriidassa tai esteenä asiallisen historia-keskustelunkaan tiellä.

Lisäksi anonyyminä esiintyminen näytetään "nimimiesten toimesta" aina kummasti
yhdistettävän kovin alhaisina pidettyihin toimintamalleihin kuvaten sitä termeillä "puskasta käsin", "puskasta ruikkimiseen" tai "puskasta ampumiseen". Sotahistoriasta puhuttaessa suomalainen sotilas teki tuota kaikkea edellä mainittua ja sellaista pidetään nykyisin aivan hyväksyttävänä ja jopa sankarillisena kutsumalla sitä "sissitoiminnaksi".

Ei kait se omalla nimellä esiintyminen pitäisi asiallisen asian sisältöä muuttaa, vai voiko sittenkin?

Tämä toinen, 50%:n väitämä on jo hyvin huolestuttava ja jollain lailla oireellinen asennoitumisessa toisiin keskustelijoihin. Kääntäen sen voi suoraan tulkita niin, että kun tunnettu, nimellään kirjoittava "tutkija", tai joku muu alan erikoistuntija, esittää jonkin väitteen tms. asian, kommentin, tai ihan vain mitätöi toisen esityksen, niin sen "tunnetun" painoarvo (+50% extraprestiittiä) nojaakin ensisijaisesti henkilön nimeen, asemaan ja tunnettavuuteen, eikä vaikkapa anonyymin esittämän lähteen merkitykseen!

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 20.12.11 00:11

Re: ”Tapaus Gripenberg” – suomalaisen diplomatian ja päällekarkauksien historiaa

05.10.12 22:01

Nils Meinanderin poliittiset muistelmat tuntuu olevan aika harvinainen teos ja sitä tuskin on edes suomennettu. Täytyypä laittaa hakuun... kyllä se sieltä vielä joskus löytyy.

Insyn och efterglokhet. Politiska minnen 1940--1962". (Söderström & Co 1977)

Pikaisella vilkaisulla tarkistettuna yksikään nettidivariketju ei kyseistä teosta löydä ja on sentään liki pari miljoonaa kirjaa hakukoneissa. Samaisen tekijän Vesisahan tarinaa vuodelta 1945 tuntuisi löytyvän helpostikin.

Muistelmista kuulemma selviää mm. kuinka sodan loppuvaiheessa Meinander toimitti vihollisen tiedustelupalvelulle virkamiehenä saamiaan tietoja yms. kiinostavaa "isänmaallista toimintaa"...

Toki Atos Wirtanen on saman asian jo omissa muistelmissaan maininnut.

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: ”Tapaus Gripenberg” – suomalaisen diplomatian ja päällekarkauksien historiaa

06.10.12 18:57

Niitä sun näitä kirjoitti: Palstalla tuntuu olevan 2 herkkää "mielensäpahoittajaa" eli maisteri Klaus Lindgren ja lisensiaatti Jussi O Jalonen. Toinen heiluttaa sensuurinsäilää / lainmiekkaa ja kirjoituskieltoa ja toinen ottaa herkästi etäisyyttä palatakseen jälleen.

Kun nyt kerran kutsu taas esitettiin, niin kommentoidaan lyhyesti. Sitä paitsi täällä Tampereella on taas sadepäivä.

Eipä meikäläisellä mielen pahoittamisesta kysymys ole, vaan ihan puhtaasta väsähtämisestä. Yksityiskohtaisemmin en nyt viitsi nimetä, ketkä postittajat muodostavat suurimman ongelman, mutta kärjessä taitaa olla eräs vedenhaltijaan viittaavaa nimimerkkiä käyttävä yksilö, jonka hyllyttäminen kuulemma olisi valvojien mukaan vakava rikos sananvapautta kohtaan.

Asiaan toki kuuluu myös se, että kun näille tahoille antaa sanan takaisin tai kaksi parhaasta, niin voi Kiesus sitä marttyyriksi heittäytymisen määrää. Mutta tämä nyt ei taida pahemmin liittyä tässä käytävään keskusteluun.

Vetehinen
Viestit: 2704
Liittynyt: 18.06.07 23:35

Re: ”Tapaus Gripenberg” – suomalaisen diplomatian ja päällekarkauksien historiaa

08.10.12 06:52

Niitä sun näitä kirjoitti:Nils Meinanderin poliittiset muistelmat tuntuu olevan aika harvinainen teos ja sitä tuskin on edes suomennettu. Täytyypä laittaa hakuun... kyllä se sieltä vielä joskus löytyy.

Insyn och efterglokhet. Politiska minnen 1940--1962". (Söderström & Co 1977)

Pikaisella vilkaisulla tarkistettuna yksikään nettidivariketju ei kyseistä teosta löydä ja on sentään liki pari miljoonaa kirjaa hakukoneissa. Samaisen tekijän Vesisahan tarinaa vuodelta 1945 tuntuisi löytyvän helpostikin.

Muistelmista kuulemma selviää mm. kuinka sodan loppuvaiheessa Meinander toimitti vihollisen tiedustelupalvelulle virkamiehenä saamiaan tietoja yms. kiinostavaa "isänmaallista toimintaa"...
Olen ollut joskus samassa tilanteessa, ettei haluttua kirjaa löydy mistään ja opin kantapään kautta miten hyödyllinen kirjastolaitoksemme on.

Meinanderin kirja Insyn och efterklokhet : politiska minnen 1940-1962 löytyy Kauniaisten kirjaston varastosta ja Pasilan pääkirjaston varastosta.

Hakulinkki on http://www.helmet.fi/

Klaus Lindgrenillä on moderaattorina tapana hyökkäillä ja uhkailla henkilöitä, jotka kirjoittavat Klaus Lindgrenin asenteesta poikkeavalla tavalla ruotsin, Ruotsin, suomenruotsalaisten, ruotsalaisen kansanpuolueen ja kielipolitiikan historiasta.

Hauska yksityiskohta on, että wikiartikkeli moderoinnista kertoo "Moderation is a characteristic of the Swedish national psyche".

Vetehinen
Viestit: 2704
Liittynyt: 18.06.07 23:35

Re: ”Tapaus Gripenberg” – suomalaisen diplomatian ja päällekarkauksien historiaa

08.10.12 07:08

Jussi Jalonen kirjoitti:Yksityiskohtaisemmin en nyt viitsi nimetä, ketkä postittajat muodostavat suurimman ongelman, mutta kärjessä taitaa olla eräs vedenhaltijaan viittaavaa nimimerkkiä käyttävä yksilö, jonka hyllyttäminen kuulemma olisi valvojien mukaan vakava rikos sananvapautta kohtaan.

Asiaan toki kuuluu myös se, että kun näille tahoille antaa sanan takaisin tai kaksi parhaasta, niin voi Kiesus sitä marttyyriksi heittäytymisen määrää. Mutta tämä nyt ei taida pahemmin liittyä tässä käytävään keskusteluun.
Jussi palasi vaatimaan kirjoitusoikeuksieni poistamista. Jussi vaihtoi vain ketjua Novgorodista tähän.

Kirjoitat Jussi aina samalla rakenteella. Ensin kuvailet miten et viitsisi kirjoittaa, sitten kuitenkin kirjoitat ja lopulta sanot, ettei kirjoituksesi kuulu aihepiiriin.

Miksi sitten kirjoitat?

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 20.12.11 00:11

Re: ”Tapaus Gripenberg” – suomalaisen diplomatian ja päällekarkauksien historiaa

08.10.12 08:53

Vetehinen kirjoitti:Olen ollut joskus samassa tilanteessa, ettei haluttua kirjaa löydy mistään ja opin kantapään kautta miten hyödyllinen kirjastolaitoksemme on.

Meinanderin kirja Insyn och efterklokhet : politiska minnen 1940-1962 löytyy Kauniaisten kirjaston varastosta ja Pasilan pääkirjaston varastosta.

Hakulinkki on http://www.helmet.fi/

Kiitos vaan vihjeestä. Tuossa on kattava otos hankintakanavistani, eli lista suomalaisista antikvariaateista ympäri maan. Huomaatte varmaankin kuinka yksi laajimmista mm. sotahistoriaa käsittelevien kirjojen myyntikanavista on "sopivalla pilkunkäytöllä" tulpattu passiiviseksi linkin osalta. Lieneeköhän joku skisma taustalla?

Tuosta kun ottaa nuo 3 ketjua, niin yleensä tärppää... olipa sitten kirja kuin kirja. Jos ei heti tärppää, niin viimeistään vuoden-parin vuoden kuluessa. Erästä kirjaa jahtasin peräti 5 vuotta ja sitten sainkin niintä jo kaksin kappalein ja halvalla!

Aina ei saa rahallakaan, pätee myöskin kirjoihin... :lol: Eräs mies tosin sanoi toiselle "sen" hintaa kalliiksi päivitelleelle, että naimisissa ollessaan "se" vasta hintoihin tuleekin; 22 vuotta ja joka kuukausi koko tilipussi on mennyt... Onneksi kirjoihin ei sentään noin paljoa kulu... vaikka kokoelmani onkin jo hyvin perusteellinen sotahistorian osalta.

Antikvaari.fi suurin verkkoantikvariaatti , n. 50 antikvaarista kirjakauppaa
Antikvariaatti.net n. 20 antikvariaattia
Antikka.net n. 10 antikvariaattia


http://www.tie.to/antikvariaatit/

******
TÄMÄ NIMIMERKIN TEKSTI IRROTETTU TOISESTA UUDEMMASTA VIESTISTÄ JA LISÄTTY TÄHÄN JÄLKEENPÄIN YLLÄPIDON TOIMESTA:
Veikko Huuska kirjoitti:Kuinka ollakaan G.A. Gripenberg sattui oleskelemaan lomansa loppua Lontoossa juuri tuolloin…
Tämän jutun mukaan hän todellakin "oleskeli" Lontoossa.

G. A. Gripenberg, Sellainen hän on

Sattuipa sopivasti käsiini Suomen Kuvalehti nro 4, joka ilmestyi 28.1.1956

Kannessa on koko sivun täydeltä Gripenbergiä ja vinkki sivuilla 24.-25 olevaan juttuun kuvien keralla. Juttu on Isa Gripenbergin kirjoittama ja alkaa otsikolla Sellainen hän on, G. A. Gripenberg, ensimmäinen YK-valtuutettumme ihmisenä ja diplomaattina

Lainaan alusta pienen pätkän:
"Tämä tapahtui joskus 30-luvun alussa. Nuori suomalainen kuljeksi ympäri Lontoota, oppaanaan eräs englantilainen, valmiina tutkimaan ja ihailemaan kaikkea tyypillistä englantilaista. Hän saapui mm. erääseen Lontoon hienoimmista klubeista ja englantilainen huudahti, ei aivan vailla salattua ylpeyttä: >>Niin, jos tahtoo tietää, mitä käsite ´gentleman´ tarkoittaa, täytyy vain hiukan katsella ympärilleen tässä huoneessa. Missään muualla maailmassa ei ole tällaisia ´grand-seigneureja´ kuin nämä lordit. Katsokaapa esimerkiksi tuota herraa tuolla tuolissa, missä muualla paitsi Englannissa tapaatte hänen kaltaisiaan?>> Nuori suomalainen katsoi ja tunsi samassa hetkessä - Suomen silloisen Lontoon-lähettilään, G. A. Gripenbergin. Tätä tarinaa kertoi usein ihastuneena ja hauskasti improvisoiden, aina tilanteesta riippuen, appeni, runoilija Bertel Gripenberg..."
---

Jokainen voi itse päätellä millanen "nuori suomalainen" lienee ollut "Lontoossa turistina" kun oli oikein opas mukana ja vierailukohteina olivat Lontoon hienoimmat klubit...

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”