
Kansallismuseon ja Helsingin Diakonissalaitoksen yhteisestä Museolaukku-projektista on ilmestynyt painettu raportti. Projektissa heräteltiin kosketeltavien esineiden avulla muistoja ja mielikuvia Neuvostoliitosta yhdessä Diakonissalaitoksen Alppituvalla asuvien ikäihmisten kanssa.
Raportin kirjoittajat, Saija Roininen Diakonissalaitokselta ja Hanna Forssell Kansallismuseosta, kertoivat Museolaukku-tapaamisten olleen antoisia niin Alppituvan asukkaille, henkilökunnalle kuin hankkeen vetäjillekin. Istuntoja järjestettiin yhteensä kuusi ja ne kestivät noin tunnin kerrallaan. Aiheena yhdessä istunnossa oli aina muutama Neuvostoliittoon liittyvä esine, vaikkapa ruplan seteli, maatuskanukke tai tupakkaholkki.
Projektin perusteella voidaan sanoa, että esineet aktivoivat muistamista, ja ryhmäkeskustelut olivat samalla myös yhteisöllistä toimintaa. Kiinnostavaa hankkeessa oli myös se, että siinä museo lähti ulos omien turvallisten seiniensä suojasta. Sen aikana pohdittiin muun muassa sitä, miten museoesineitä voidaan käyttää opetustarkoituksiin museon ulkopuolella. Myös kirjalliseen raporttiin on koottu vinkkejä museolaukun kokoajalle tulevien hankkeiden tueksi.
Neuvostoliitto-muistoista on tehty myös kaksi esitystä. Suomen Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön esitys on nimeltään Neuvostoliitto - tarina Uskosta, ja sitä esitetään hoivakodeissa ja palvelutaloissa ympäri Suomea. Samasta aineistosta on koottu Kansallisteatterin Willensaunaan koko illan esitys, Neuvostoliitto, jonka kantaesitys oli 9.11.2012.
Museolaukku-hanketta ovat tukeneet opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Alfred Kordelinin säätiö.
* Hanna Forssell ja Saija Roininen: Museolaukku - Suomen kansallismuseon Neuvostoliitto-aiheinen museolaukku Helsingin Diakonissalaitoksen Alppituvassa. Helsingin Diakonissalaitoksen raportteja 01/2012 (PDF)
Lähde: Kansallismuseon ja Helsingin Diakonissalaitoksen tiedote