Susi surmasi Hämeenkyrön pitäjässä 9 tai 10 lasta vuoden 1877 tietämissä

[Veikko Huuska]

Hämeenkyrön seudun susiturmat vuoden 1877 tietämissä:

1.) Hämeenkyrön pitäjä, Palon kylä, Rajakosken torppa, 13.10.1876: susi sai ja söi noin kolmivuotiaan tyttölapsen. Lapsen äiti meni navettaan, jonne lapsiparka äitinsä jäljessä läksi könttäämään, mutta matkalla kieppasi hänet susi. Äiti kuuli vähän lapsen kirkunaa ja kävi katsomassa, mutta susi mennä leuhotteli lapsi hampaissa lähellä metsää, jonne katosi ja söi lapsen niin, että onneton äiti löysi ainoastaan pari pääluun palasta lapsestansa. – Toisen lähteen mukaan 3-vuotias tyttönen oli mennyt yksinänsä rappusille äitinsä ollessa lypsämässä. Suden jäljiltä lapsesta löydettiin vain veriset, revityt vaatteet. – Hämeenkyrön seurakunnan kuolleiden ja haudattujen –luettelo 1876: Rajakosken torpan väen lapsi Hilta, 3 v., hukkui metsään.

2.) Pohjois-Pirkkalan (nyk. Nokian) Kankaantaan kylä, Ollilan talon Hirsimäen (esiintyy myös muodoissa: Hirvimäki ja Kirsimäki) torpan pihamaa, sunnuntaina 27.5.1877: iltapäivällä kello 4 susi tuli pihaan ja ryöväsi siitä torppari Kaarle Fritjofinpoika Hirsimäen 2-vuotiaan Edvard-pojan, joka yksinänsä oleskeli kotonsa edustalla. Mutta pojan parkumisen ansiosta eräs lähellä oleva mies huomasi tapauksen ja juoksi suden perään, minkä säikäyttämänä susi neljänkymmenen sylen matkan päässä pihasta laski lapsen ”pahasti, mutta ei kuitenkaan kuolettavasti runneltuna”. Raportin mukaan lapsi elää, ”vaan on niska, toinen poski ja rinta raadeltu”.

3.) Hämeenkyrön pitäjä, Sasin kylä, lähellä Ylöjärven kappelin rajaa, tiistaina 29.5.1877: loisenleski Annastiina Aatamintytär Lengolan kaksi poikalasta, toinen neljän ja toinen kahden vuoden ikäinen, kokosivat äitinsä pyynnöstä niityllä pajunoksia (”kerppoja” lammasten eineeksi, VH), kun susi vei nuoremman pojan, Oskarin, jota, vaikka oitis pidettiin tarkka sudenajo, ei enää löydetty, eikä myöskään löydetty suden pesää. Muuta ei tavattu kuin veriset vaatteet. – Hämeenkyrön kuolleet ja haudatut 1877: Lemmakkalan kylässä merkitty 30.5.1877 kuolleeksi ja 28.7.1877 haudatuksi: Lenkolan itsellisen palvelija Anna Stiina Aatamintyttären lapsi Oskari, 3 1/3 –vuotta, sudelta viety.

4.) Hämeenkyrö, Heikkilän talon mailla oleva Turvan tölli, maanantaina 4.6.1877: aamulla kello 8 ja 9 välillä lähtivät kaksi pienokaista poikaa, joista yksi oli 8- ja toinen 6-vuoden ikäinen, kodistansa Turvan töllistä pienen matkan päässä olevalle niitylle ruohoja repimään. Hetkisen päästä palasi nuorempi pojista hengästyneenä kotiin ja kovasti peljästyneenä tuskin sanaa suustaan saaden ilmoitti, että susi oli vienyt veljensä. Tämän ”hirmuisen sanoman” kuultuaan riensi heti yksi henkilö naapuriin ilmoittamaan onnettomuudesta. Väkeä kokoontui kiireesti ja lähdettiin jälkiä myöten etsimään. Jäljet näkyivätkin hyvin vetisellä niityllä. Tuokion perästä eräs koira, jota käytettiin etsinnässä apuna, löysi pensaan juurelta housut ja vyön, jotka pojan isä tunnisti poikansa omiksi. Raportti toteaa, että suden ”luullaan olevan ilvessuden lajia” ja arveltiin sitä samaksi, joka edellä olevat raatelut teki. - Kuolleiden ja haudattujen luettelo: Mahnala, kuoli 4.6.1877, haudattu 16.12.1877; Myllymäen itsellisen Jeremias Turvan lapsi Kaarle Vihtori, 7 1/3 –vuotta, sudelta viety.

5.) Nokian pitäjä (tuolloin pohjoinen Pirkkala),matkalla Ylöjärven Teivaalan kylän Ojansuun torpalta Nokialla olevaan Järvenpään torppaan, maanantai 25.6.1877: Ojansuun torpan lapset, 4-vuoden vanha poika ja 6-vuotias tyttö, menossa muoriansa ja vaariansa katsomaan. Samana päivänä läksi muori kahden tyttönsä kanssa, vieden mainitut pikkuvieraan mukanansa, sammalia ottamaan Saarikorven torpan tienoolle lähellä Ylöjärven ja Nokian rajaa. Hetkisen kuluttua oli tuo 6-vuotias vieras lausunut: ”mummuu, minä näin harmaan pukin ja sillä oli partakin”. Mummu luullen tytön puheen turhaksi ja tietäen ett’ei niillä tienoilla pukkia ollut, sanoi: ”ole vai, lapseni, ei täällä pukkia ole”. Sen enempi ei mitään nähtykään. Illan lähestyessä sanoi mummu toiselle tytölle ja pikkuvieraillensa: ”lähtekäät nyt edelläpäin kotiin, me tulemme pian perässä”. Lapset noudattivat käskyä. Torpan tyttö, joka oli vanhempi, otti hetkiseksi tuon 4-vuotiaan pojan syliinsä ja 6-vuoden vanha tyttö käveli perässä. Mutta voi hirmuista, nytpä säpsähti metsästä susi (arvattavasti tuo harmaa pukki) perässä kävelevän tyttöraukan niskaan, paiskasi sen tielle pitkäkseen. Tästä tuli näille kolmelle lapselle surkea hätä, jokainen itkemään ja huutamaan minkä jaksoi ja ääntänsä pelossa kuulumaan sai. Peto pakeni ja jätti saaliinsa tielle vahingoittamatta, ainoastaan pieni naarmu niskassa, jonka susi kynnellään tai hampaallaan oli riivassut. – Muori ja Saarikorven torpan väki, kuultuansa tuon surkean hätähuudon, läksivät heti juoksemaan, mutta susi oli jo tiessänsä ja lapset onnettaren huostassa pelastettuina. Helposti olisi susi tässä voinut saada hyvän herkkupalan, jos ei ylhäisen Isän käsi olisi ollut suojana, huokaa susikommentaattori. Vielä kerrottiin, että samassa paikassa oli lampaita, joihin ei susi kajonnut, vaan vainosi lapsen henkeä. Tuolloin jo hyvin tunnettiin kokemuksesta, että ”se peto, joka kerran on saanut maistaa ihmisverta, aina väijyy samaa herkkua”.

6.) Hämeenkyrö, Lavajärven kylä, Rajakosken paikkeilla, ilmeisesti heinäkuu 1877: susi tappoi tytön.

7.) Hämeenkyrö, Osaran kylä, Kapakka-ahteen seutu, kesällä 1877: susi tappoi tytön.

8.) Ylöjärvi, Myllyoja, uimaranta, maanantaina 30.7.1877: kolme alaikäistä lasta oli myllyojassa uimassa. Vedessä ollessaan he huomasivat suden rantametsässä. Vanhin lapsista koppasi nuorimmaisen syliinsä ja lähti ryntäämään kotiin. Keskimmäiselle lapselle, joka oli 9-vuotias, hän huusi: - ”Tule pian pois tai susi syö sinut!” Susi hyppäsi veteen pojan niskaan ja lähti kuljettamaan mukanaan sillä aikaa, kun toiset lapset juoksivat poikarukan isälle sanomaan mitä oli tapahtunut. Isä paineli huutaen ja juosten suden perään ja sai sen heittämään raadellun saaliinsa eräälle kaurapellolle, josta hän tapasi lapsensa vielä hengissä ja silmiään aukovana, mutta pian vaipui lapsi kuolleena isänsä syliin. Kun saatiin verestä puhtaaksi pestyä nähtiin, että ruumiissa oli monta syvää suden hampaan jälkeä. – Löytyy vielä toinenkin raportti, jossa on lisää yksityiskohtia: Ylöjärvellä on susi 30.7. vienyt 7-8 –vuotiaan pojan uimasta eräästä joesta; kaksi kumppaniansa uivat yli joen, jossa huusivat apua ja katselivat miten kolmas räiski vettä suden silmille, ja pakeni niin syvälle, että päätä vähän oli veden päällä, kun surma kävi kimppuun ja lähti viemään. Hälytetyn heinäväen takia täytyi kuitenkin saaliinsa jättää, vaikkakin kuolleena ja liki kahdellakymmenellä haavalla.

9.) Hämeenkyrön ja Nokian välinen rajamaa, samalla viikolla joitain päiviä jälkeen edellä kerrotun uimahyökkäyksen: heinänkorjaajia työssään metsäniityllä. Lähettyvillä oli muuan 12-13 –vuoden ikäinen paimenpoika karjansa kanssa. Kun heinäväki lähti syömään, käskivät he paimenen katsoa perään, etteivät lehmät pääse ahmimaan ja sotkemaan heinäluokoja. Ruualla ollessaan kuulivat outoja huutoja, mutta eivät pitäneet sitä minään, kun luulivat pojan vain mekastavan karjansa kanssa. Mutta mikä kauhistuttava näky heitä kohtasikaan, kun syömästä palasivat. Paimenesta oli jäljellä vain osa toista jalkaa saappaassa. Huomattava on, että tämän tapauksen kohdalla ei ole mainittu nimiä eikä asiaa varmentavia muita yksityiskohtia. - Toinen raportoija ”ei taida niin varmasti tarinan totuutta taata kuin edellisen”, ja kertoo sen näin: Muuan päivä ennen edellä kerrottua (uimahyökkäystä) oli heinämiehiä Nokian ja Hämeenkyrön rajamailla. Ruualle lähtiessänsä käskivät he 12-vuotisen paimenpojan vartioimaan karjalta heinä- ja lehtipieleksiä. Pojan yksin ollessa tuli susi ja kaappasi pojan ateriaksensa. Heinäväki kuuli sen luikkaavan karjan kanssa, eivätkä huomanneet ottaa siitä tarkemmin selkoa. Vasta sitten kun mentiin syömästä, nähtiin mitä sillä aika oli tapahtunut. Pojasta oli enää jälellä ainoastaan vähän toista jalkaa saappaan sisällä.

10.) Nokia, Kankaantaan kylä, Purran talon maalla oleva Juuselan torppa, keskiviikkona 17.10.1877: noin puolen päivän aikaan katosi torpasta noin 3- tahi 4-vuoden vanha poikalapsi, jota kohta katoomisen jälkeen ryhdyttiin etsimään. Suden jäljet huomattiin ja näitä seuraten koirain kanssa haettiin, mutta ei löydetty muuta kuin lakki, joka oli jäänyt metsään vähän matkan päähän töllistä. Luultavasti joutui poikaparka suden ruuaksi, toteaa raportti.

11.) Nokia, Vihnusjärven seutu, noin torstaina 18.10.1877: susi hätyytti paimenpoikia, jotka rupesivat huutamaan apua, kun peto alkoi kovin suoraa päätä lähestyä erästä poikaa, ja kaikeksi onneksi ehtikin aikaihmisiä apuun.

12.) Hämeenkyrö, Mahnala, Pinsiön kulmakunta, torstaina 25.10.1877: 5-vuotias torpan poika Kaarle Fredrik Avala (myös: Avola, Alola ja mettäkulman Anola) leikki pihamaalla vanhemman veljensä kanssa. Vanhempien poissa ollessa piti vanhemman veljen nuorempaa hoitaa, mutta sillä aikaa kun hoitaja kävi tuvassa, oli veljensä kadonnut. Suden jälkiä näkyi pihalla rappujen edessä ja kun naapurien avulla ruvettiin petoa ajamaan takaa, saatiin varma tieto siitä, että se jo oli ehtinyt lapsen raatelemaan.

13.) Hämeenkyrö, Lemmakkalan kylä, lauantaina 10.11.1877: loisenleski Wilhelmiina Huhtamaan kaksivuotias tyttölapsi oli leikkinyt kotonaan. Susi otti lapsen aivan läheltä asuinhuonetta, jonka ovi oli auki. Äiti ja muut lapset eivät huomanneet mitään. Sittemmin ajettiin sutta jälkiä myöten takaa, mutta ei ole saatu petoa kiinni eikä mitään jäännöksiäkään lapsesta. - Kuolleiden ja haudattujen luettelo: Lemmakkala, k. 10.11.1877, haud. 11.8.1878; Yliheljo, Huhtaanoja inh. änka (loisenleski) Eva Johansdotters barn Hilma Karoliina Karlsdotter, 2 år 3 m 1 d, lapsi; af varg Tagen (susi otti).

14.) Hämeenkyrö, hieman epämääräisen raportin perusteella oletetaan tapahtuneeksi kesällä 1878: susi raateli vielä yhden lapsen.

15.) Hämeenkyrö, Lemmakkala, Lopenkulma, lauantaina 15.3.1879: Tarrin miehet olivat metsässä halkoja noutamassa. Susi kierteli sanottuja miehiä koko ajan, minkä he olivat metsässä, eikä paljon paennut, vaikka miehet pelottelivat. Peto härisi ihan kuin olisi uhannut miehiä. Miehet lähtivät kuormineen ja hevosineen pois ja ”susi jäi heittiä wihoissansa winkumaan”. Susiraportööri toteaa, ettei susien tuhotöitä ole kuulunut kunnassa niin kuin edesmenneinä aikoina eli vuonna 1877. Mutta eivät ole sudet vieläkään peräti kadonneet, ja niinpä kehoitettiin: - Katsokaat vanhemmat lastenne perään etteivät joudu uhriksi pedoille.

16.) Lisäksi 23. heinäkuuta 1883 päivätyssä raportissa arvellaan edellisenä kesänä 1882 Hämeenkyrössä kadonneen yhden tytön suden suihin: - ”Susia ei ole tänä suvena (1883) meidän kunnassa tuskin nähtykään sitä vähemmin vahinkoa tekevän kuultu, jos ei se ole hukan töitä, kun täällä katosi viime suvena eräästä torpasta tyttölapsi, eikä häntä ole sittemmin nähty, eikä sitä ole kuulutettu etsittävänkään. Eiköhän olisi asianomaisten sopinut jonkun kaltaista keinoa sen etsimiseksi pitää, sillä etsitään sitä vähempiäkin”, näin kuului susikommentaari. Kovasti osoittaa tämäkin peruiltaan hämäräksi jäävä katoamistapaus sen kärsivällisen ja pitkäpiimäisen suhtautumisen millä hämeenkyröläiset ovat suden viemien lasten kohtaloon alistuneet. – Tammikuussa 1885 susia kerrottiin liikkuneen Kyrössä Kaipion Riutan torpan lähistöllä, noin 50 syltä asuinhuoneista. Ja kesäkuussa 1886 nähtiin susi 2-3 poikasensa kanssa Viljakkalan kappelissa Inkulan ja Viljakkalan kylien lähellä olevassa metsässä, jossa se oli tappanut parhaassa iässä olevan hevosen. Toisen hevosen takajalassa olevaa haavaa arveltiin suden nirhaisemaksi, lisäksi mainituista kylistä katosi lampaita.

Näin päädymme vuoden 1877 hullun susi-kesän tapahtumista - parilla myöhemmällä turmalla täydentäen - seuraavaan summaukseen: Hämeenkyrön seudulla tapahtui muutaman vuoden aikana 15 suden päällekarkausta, joissa kohteina oli joko yksinäinen lapsi tai lapsiryhmä. Näissä hyökkäyksissä suden uhkaamiksi joutui yhteensä 23 lasta (15 poikaa ja 7 tyttöä, yhden sukupuolen jäädessä epävarmaksi), heistä noin 13 Hämeenkyrön pitäjän alueella. Raadeltuina surmansa sai 12 lasta (6 p, 5 t, 1 epäv.), joista 9 tahi 10 näyttäisi olleen hämeenkyröläisiä (4 p, 5 t, 1 epäv.).

Hämeenkyrön seurakunnan vuoden 1877 Kuolleet ja haudatut –luetteloon sisältyy puolentusinaa pienten lasten kuolintapausta, joissa kuolinsyy jää tuntemattomaksi. Päivämäärien ja paikanmääritysten suhteen ne eivät stemmaa yllä esitettyihin muissa lähteissä mainittuihin susi-tapaturmiin. Tuolloin ja myöhemminkin oli aivan tavanomaista, että osa kuolemantapauksista, niin lasten kuin varttuneempienkin, jäi tuntemattomaksi ja ”ei tietty” –merkinnälle. Eräänlaisina potentiaalisina tapauksina voidaan tähän kuitenkin listata mainitunkaltaiset susivuoden lapsikuolleet, joiden joukossa kenties on yksi tai ehkä useampikin suden hätyyttämä pienokainen, seikka jonka jäljestä tulevat tutkimuksissaan tarkistakoot:
1.) Mahnala, kuollut 12.6.1877, haudattu 24.6.1877; Alakomin piian Henricka Heikintyttären äpärä Henrik Viktor, 1 1/6 –vuotta, syy: tuntematon.
2.) Mahnala, k. 5.7.1877, haud. 8.7.1877; Lehtiniemi, Laurilan torpan lapsi Juho Oskari Vihtorinpoika, 2½ -vuotta, syy: tuntematon.
3.) Muotiala, k. 28.7.1877, ei mainita hautauspäivää; Turkin rengin Oskari Fagerlundin lapsi Juho Oskari, 1 1/3 –vuotta, syy: ei tietty.
4.) Kirkon torppari, k. 17.8.1877, haud. 19.8.1877; Asumaniemen pojan David Efraiminpojan lapsi David Ivari, 7 1/3 –vuotta, syy: tuntematon.
5.) Pappila, k. 23.8.1877, haud. 26.8.1877; Sankarin Trenki Kaaarlo Karlenpojan lapsi Iita Susanna 5 1/3 –vuotta. Tuntematon.
6.) Uskela, 30.8.1877, haud. 9.9.1877; Mattilan ittellisen Aukusti Kolmilopen lapsi Mari Wilhelmiina, 1 v. 2 kk, 5 pv, lapsi. Tuntematon.

Lähteet:
Hämeenkyrön historia III, 2004;
Hämeenkyrön murrekirja, 2002;
Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen: Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä, 1851;
Historiallinen Sanomalehtikirjasto: päivälehtiä vuosilta 1871-1880; mm. Hämäläinen, Porin Kaupungin Sanomia, Suometar, Uusi Suometar, Finlands Allmännatidning, Tampereen Sanomat, Sanomia Turusta, Suomalainen Wirallinen Lehti, Turun Lehti, Åbo Underrättelser, Päivän Uutiset, Aura;
Kuvernöörin vuositilasto: Turun ja Porin Lääni 1877;
Kirkon arkistojen mikrofilmit: Hämeenkyrön seurakunta: vuosina 1874-1880 kuolleet ja haudatut, Hämeenkyrö 4.
Jouko Teperi: Sudet Suomen rintamaiden ihmisten uhkana 1800-luvulla, 1977;
Markis Paulue: Lihvinmaan Sudet, 1823;
haastatteluja ja omia muistiinpanoja aiheen parista.

Tiivistelmä Hämeenkyrön susisurmia koskevasta artikkelista, jonka olen julkaissut blogissani:
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuo ... a-menehtyi

Siihen aikaan kun hukka peri..
HÄMEENKYRÖN SEUDUN SUSISURMAT 1870 -LUVULLA

Summaus:

Aikalaislähteistä löytyvistä susiraporteista voidaan laskea, että Hämeenkyrön, Ylöjärven ja nykyisen Nokian pitäjien alueella sattui vuoden 1877 tienoilla muutaman vuoden aikana 15 suden päällekarkausta, joissa kohteina oli joko yksinäinen lapsi tai lapsiryhmä. Susien uhkaamiksi joutui yhteensä 23 lasta, heistä noin 13 Hämeenkyrön pitäjässä. Raadeltuina surmansa näyttäisi saaneen 12 lasta, heistä 9 hämeenkyröläisiä (4 poikaa ja 5 tyttöä). Tämä on olennaisesti enemmän kuin viranomaistilastojen lukemat. Turmakuvausten yksityiskohtaisuus ja realistisuus antavat niille uskottavuutta.

Susisurmat

Äskettäinen Eräjärven susi-iltama [maaliskuussa 2005], jossa 320 miestä – ainakin julkaistuista kuvista päätellen kyse oli lähinnä miehistä - tenttasi ja kovisteli susivaastaavia huolestuttavaksi koetusta petotilanteesta. Testosteronin tuoksuinen iltamasali ei varmasti ole ainut foorumi, jolla susien asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa pohditaan juuri nyt. [Osoituksena susi-aiheen pysyvyydestä muistutan mieliin, että viime perjantaina 15.2.2013 kokoontui Köyliön Lallintaloon lehtiuutisten mukaan 900 – 1.000 ihmistä puhumaan susista. Läsnä oli myös maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen, VH]

Susi on kuulunut luonnollisena osana Suomen faunaan kauan ja ihmisen rinnakkainelolla sen kanssa on pitkät perspektiivit. Karijoen kiistelty Susiluola on ainoa paikka Pohjoismaissa, josta on löytynyt merkkejä neanderthalin ihmisen elämästä, siis viimeisintä jääkautta vanhemmasta ihmisasutuksesta. 1860-luvun nälkävuosien jälkeen parin vuosikymmenen ajan sattui poikkeuksellisen paljon susien ihmisiin kohdistamia hyökkäyksiä. Susia esiintyi tuolloin käytännöllisesti katsoen koko maassa, läntistä saaristoa myöten: sudet laajensivat talviaikaan reviireitään mantereelta. Runsaasta susijoukosta erottui jokunen häirikkö jotka saivat pahimmissa tapauksissa aikaan paljon vahinkoa. Läheskään aina eivät kaikki ihmisuhreihin johtaneet tilanteet selvinneet, ja monesti jo aikalaiset tuskailivat syyllisyyskysymysten parissa: milloin kaikki turmat pyrittiin vyöryttämään susien kontolle, milloin taas syylliseksi väitettiin ilvestä tahi jotain muuta lajia.

Yksittäisiä susiturmia esiintyy kautta 1800-luvun. Jostain syystä 1870-luvun lopulla syntyi erityinen piikki susiturmien alalla. Eräänä myötävaikuttajana on pidetty keisarillista asetusta ”metsästyksestä ja otuksen pyynnöstä” vuodelta 1864, jossa rajoitettiin ikimuistoisia metsämiesoikeuksia ja toisaalta kammettiin petojen aisoissapitoa kuntien vastuulle. Kun yksityiset maanomistajat saattoivat kieltää petojen pyynnin maillaan, kapenivat kuntien käytettävissä olevat keinot olennaisesti. Asetus määräsi kuntien tehtäväksi, milloin soveliaaksi katsoivat, huolehtia susijahtien järjestämisestä sekä susitarhojen ja susihautojen rakentamisesta. Näin ei Suomeen päässyt kehittymään varsinaisten sudenpyytäjien ammattikuntaa, joka olisi kaatorahoilla hankkinut elantonsa.

Toisaalta susijahdit todettiin jo ammoin tehottomiksi. Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen toteaa 1851 julkaisemassaan Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä –teoksessa yleisesti tunnetun jahtivoutien tehottomuuden ja sen, että kyläkunnittain tai jopa laajemminkin toteutetut sudenajot ovat pelkkää ajanhukkaa: kosteiksi käyneitä metsäretkiä joita ”melulla ja mäyhinällä” järjestettiin. Niiden tarkoitus ei ollut kaataa sutta, vaan pelotella se naapurikylään tai mieluimmin naapuripitäjään. Kun väkeä yleisillä kuulutuksilla ajoihin manattiin, vuoti tieto tulevasta ajosta helposti naapuriin – ja siellä ehdittiin järjestää vasta-ajo. Näin mahdolliset sudet vain pelästyivät tai kuten aikalaiskirjoittaja arvelee ”nauroivat partaansa” ja metsässä laukatessaan vain raatelivat entistä villitymmin karjaa ja muita kohdalle sattuneita.

Jonkinlaisen yleiskuvan 1870-luvun susiturmista tarjoaa vuonna 1881 asetettu Susikomitea, joka mietinnössään asiakirjojen pohjalta laski, että 29.5.1877 – 11.9.1881 sudet surmasivat Suomessa kaikkiaan 16 lasta, nimittäin Ylöjärvellä 2, Pirkkalassa 1, Karjaalla 1, Laitilassa 3, Mynämäellä 3, Vehmaalla 1 ja Paimiossa 1.

Komitean listalta puuttuu eräs keskeisimmistä susiturmapitäjistä, nimittäin Hämeenkyrö. Äskettäin [2004] ilmestynyt ansiokas Hämeenkyrön historian III-osa kertoo nimismiesten ilmoituksiin pohjautuvan kuvernöörin vuositilaston pohjalta, että Hämeenkyrössä menehtyi yksinomaan vuonna 1877 neljä lasta susien vieminä. Hämeenkyrön seurakunnan kuolleiden ja haudattujen luettelo 1877 kertoo kolmen lapsen surmasta susien vieminä: lisäksi edellisenä vuonna eräs Hilta, 3v. ”hukkui metsään”. Tosiasiassa susi vei hänet.

Viranomaisten tilastointijärjestelmät eivät välttämättä olleet täydellisiä. Ja niinpä eri lähteiden susiturmatietoja yhdistelemällä saadaan tarkempi kokonaiskuva. Tulee myöskin ymmärrettäväksi sekin mahdollisuus, että nimismies ja kirkkoherra eivät alkukesän 1877 susiturmien saavuttaman valtakunnallisen julkisuuden jälkeen välttämättä halunneet kirjata aivan kaikkia heidänkin tietoonsa tulleita susiturmia kirjoihin ja kansiin, niin voimakas julkisuuden paine jo tuolloin syntyi. Edelleen näyttäisi siltä, että aivan kaikkia lasten katoamisia ei syystä tai toisesta saatettu vanhempien toimesta edes viranomaisten tietoon: ehkä ajateltiin, mennyt mikä mennyt, eivät häntä virkaherrat virkoomaan saa..

Hämeenkyrön seudulla kesällä 1877 sattuneet susiturmat käynnistyivät sunnuntai-iltapäivällä 27.5.1877, kun pohjoisen Pirkkalan (nykyisen Nokian) Kankaantaan kylässä susi tuli Ollilan talon Hirvimäen torpan pihaan ja ryöväsi 2-vuotiaan Edvard Kaarlenpoika Hirvimäen ja läksi riepottamaan häntä metsään. Lähistöllä oleillut mies kuuli parkunan ja säntäsi suden perään. Säikkynyt susi jätti uhrinsa vajaan sadan metrin päähän ”pahasti, mutta ei kuitenkaan kuolettavasti runneltuna”. Kolmilapsinen perhe oli muutenkin kovilla: äiti lapsivuoteessa saamassa neljättä lastaan, isä iskenyt juuri kirveellä jalkaansa. ”Eetu” toipui, mutta eli elämänsä kertoman mukaan ”kenokaulana”, sen verran suden leuoissa niskansa vioittui.

Pari päivää myöhemmin Hämeenkyrön Sasissa erään loisenlesken pikkupojat äitinsä pyynnöstä niityllä lampaille lehtikerppoja taittamassa, kun susi vei 3½ vuotiaan Oskarin, eikä hänestä löydetty muuta kuin raadellut vaatteet. Seuraavan viikon maanantaina Hämeenkyrössä Heikkilän talon mailla kaksi poikasta niityllä ruohoja repimässä. Kohta nuorempi veljes hengästyneenä kotiin ja vaivoin saa kerrottua, että susi vienyt vanhemman veljensä, 7-vuotiaan Kallen. Housut ja vyö löydettiin.

Kolme viikkoa myöhemmin Nokialla metsätiellä susi hätyytti lapsijoukkoa ja kaatoi yhden tytön, mutta tälle tuli vain pieni nirhama niskaan. Heinäkuulla Ylöjärven Myllyojalta susi vei uimariporukasta 8-vuotiaan pojan. Myöhemmin väitettiin erään 12-vuotiaan paimenpojan Hämeenkyrön ja Yläjärven rajalla jääneen suden suihin.

Neljän surman jälkeen heräsi valtakunnallinen lehdistö vaatimaan nopeita toimenpiteitä lasten suojaksi. Suomettaren palstoilla nimimerkin ”Lasten ystävä” suojassa jyrähteli itse Sakari Topelius: ”Me tahtoisimme julistaa pyhää sotaa metsän rosvoja vastaan.” ja: ”Älköön yksikään pyssy levätkö siksi, kunnes tuo veripeto on hengellänsä maksanut ryöstösaaliinsa”. Huoli turvattomien lasten kohtalosta ei ollut ainut murhe. Suomen Wirallisen Lehden palstoilla kannettiin jo tuolloin huolta Suomi-kuvasta: ”Sellainen uutinen tulee kiertämään kaikissa maailman sanomalehdissä. Sanotaan: Suomessa on sutten tapa syödä lapsia.” Lisäksi manattiin paikallisten toimijoiden saamattomuutta: ”Ei voi välttää, että velttouden, jopa pelkuruudenkin varjo jää siihen kuntaan, joka sellaista sallii.”

Aikalaislähteistä löytyvistä susiraporteista voidaan laskea, että Hämeenkyrön, Ylöjärven ja nykyisen Nokian pitäjien alueella sattui vuoden 1877 tienoilla muutaman vuoden aikana 15 suden päällekarkausta, joissa kohteina oli joko yksinäinen lapsi tai lapsiryhmä. Susien uhkaamiksi joutui yhteensä 23 lasta, heistä noin 13 Hämeenkyrön pitäjässä. Raadeltuina surmansa näyttäisi saaneen 12 lasta, heistä 9 hämeenkyröläisiä (4 poikaa ja 5 tyttöä). Tämä on olennaisesti enemmän kuin viranomaistilastojen lukemat. Turmakuvausten yksityiskohtaisuus ja realistisuus antavat niille uskottavuutta.

Hämeenkyrössä järjestettiin suuri sudenajo elokuussa 1877, mutta se jäi täysin tuloksettomaksi ja aiheutti paljon jälkipuhetta. Mukana oli laivalastillinen etelän kaupunkien herrasväkeä, joka taisi ottaa homman enemmän viihteen kuin työn kannalta. Kun paikallinen jahtijohtokin haparoi päättyi ajo tuloksettomana. Kaikenlaista kommellusta sattui, ja syytä tyytyväisyyteen oli vain sikäli, ettei uhkailevasti esiintynyt susi sentään syönyt erästä jahtimiestä. Ylöjärven kankaalle päätyneitä kaupunkilaisia viihdytti Hämeenkyrön soittokunta rumpuineen ja talonpoiskaistyttöjen tansseineen. Meno sai maalaiskansan vakaalta osalta jyrkän tuomion. – ”Arvattavasti ei pulloja ja ruoka-astioita unohdettu”, arveli Tampereen Sanomat kirpeästi.

Pahin peto, jonka kesän 1877 surmat arveltiin tehneen, koki matkansa pään Runebergin päivän tienoilla 1878 astuttuaan Sasissa Ala-Kerttulan isännän susikuoppaan. Hämeenkyrön kunnanisät olivat ensin korottaneet suden tapporahan 100 markaan, kun tavanomainen ”kehotusraha” tuona aikana oli 20-50 markkaa. Kun tuloksia ei syntynyt, kunnanhallitus lisäsi panoksia marraskuussa 1877 ja korotti taksan 150 markkaan vanhasta ja 400 markkaan nuoresta sudesta. Uusi Suometar kirjoitti: ”Viime talvena tapettiin usioita [susia] mutta kauheimpi peto saatiin Sasin susikuopasta.” Tällä ”suurintalajia sudella” sanottiin olleen mittaa kuonosta hännän päähän 5 kyynärää [kyynärä = 59,4 cm] ja käpälät isommat kuin miehen kämmenet. Eipä syyttä Pirkanmaan luontomies Harri Helin Ikaalisissa harmittele, kun ei tuota yksilöä ”topattu” eli täytetty tai edes kalloa talletettu jälkipolville. Siitä olisi ollut sekin hyöty, että olisi varmuudella voitu määrittää oliko kyseessä todellakin susi, vai raivotautinen koira tai suden ja koiran risteytymä. Joka tapauksessa susiturmat Hämeenkyrön seudulla tuon jälkeen rauhoittuivat, joskaan eivät suden hätyytykset vielä täysin loppuneet. Vielä 1883 väitettiin edelliskesänä erään syrjemmällä asuneen lapsosen kadonneen suden viemänä, ja paheksuttiin, kun ei etsintöihinkään oltu kunnolla kyhäydytty.

Veikko Huuska
Ikaalinen
Kirjoitus perustuu Huuskan laajempaan tutkielmaan ”Siihen aikaan kun hukka vei… – Lisälehdet Hämeenkyrön seudun susi-historiaan”, jossa selvitellään 1870-luvulla sattuneita, useita lapsiuhreja vaatineita susien päällekarkauksia.

Koko artikkeli luettavissa blogistani: http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuo ... a-menehtyi

[Niitä sun näitä]

Silloinen naistuttavani opiskeli riistabiologiksi 1980 -luvun loppupuolella Oulussa. Luennoilla Erkki "susi" Pulliainen oli aina vakuuttanut suden vaarattomuutta ja kertonut, luultavasti aivan tietoisen tarkasti rajaten, kuinka sudet ei ole käyneet ihmisten kimppuun Suomessa ainakaan sataan vuoteen. Hän oli erityisesti korostanut kuinka vaarattomia ne olivat.
No samainen nainen oli joutua Ranuan eläinpuistossa töissä ollessaan ns. suden suuhun, tai ainakin sen päällehyökkäämäksi, susihäkkiä siivotessaan. Toinen hoitaja olikin vahingossa päästänyt suden samaan häkkiin. Susi tuli täyttä vauhtia kohti, mutta nainen säilytti malttinsa ja suden ollessa jo lähellä, hän lujasti huutaen ja lapiota heiluttaen sai sen juoksemaan pois. Silloin naiselle tulikin jo kiire pois häkistä. Tarinan uskottavuutta lisätköön maininta, että silloinen naistuttavani on nykyinen vaimoni.

Kävimme viime keväänä Helsin yliopiston eläinmuseossa. Siellä kun pitäisi olla tämä Turun seudun tappajasusi topattuna, tai ainakin toinen niistä eli sen susipariskunnan uros. Olen jostain lukenut, että molemmat sudet olisivat olleet siellä kokoelmissa, mutta toinen (pelkkä talja?) olisi huonokuntoisena tuhoutunut aikojen saatossa. Kysyin paikalla olleelta oppaalta missä tämä erikoisuus olisi, mutta tämä korostaen suomea puhunut tummahko mies ei ollut sellaisesta asiasta ikinä edes kuullutkaan. Tutkin esillä olleiden susien esittelykylttejä, mutta mitään mainintoja Turun susiin liittyen en löytänyt.


"Susi"-Pulliaisen puheista pieni (tarkistamaton) otos, jota en viitsi tarkistaa eduskunnan pöytäkirjoista, vaikka ne netistä löytyvätkin.

http://www.kansanmuisti.fi/session/125- ... tements/1/

Täysistunto 125/2008 Erkki Pulliainen /vihr:

"Minä olen päätynyt siihen, että meidän pitäisi kehittää semmoinen susiterapiajärjestelmä, joka tarkoittaa sitä, että kasvatetaan näitä susia tarhassa, ja kun niitä tarhassa kasvatetaan, niin ne sitten mukavasti leimautuvat ihmisiin. Ne ovat erittäin sympaattisia eläimiä. Minuakin semmoinen 52-kiloinen susi on naamasta nuollut monta kertaa. Minä uskon, että jos ed. Lauri Oinonenkin olisi minun kaverinani siellä susihäkissä ja häntä sudet näin lempeästi kohtelisivat, niin ed. Lauri Oinosenkin suhtautuminen susiin pikkuhiljaa lientyisi ja hän kertoisi toisenlaisia versioita maailmankaikkeuteen."

Tässä on perusteellinen juttu mitä Turun seudulla tapahtui 1880 -luvun alussa

Pelon ja häpeän susikohu

Sunnuntai | Turun Sanomat 8.2.2009 01:30

http://www.ts.fi/teemat/sunnuntai/10743 ... n+susikohu

"Tappajasudet tuottivat pitkän ja tiiviin jatkokertomuksen suomenkielisiin sanomalehtiin Sanomia Turusta ja Auraan. Dosentti Antti Lappalainen on todennut, että 1880-luvun alussa sanomalehtiä oli jo useita, joten surmat nousivat aikansa mediatapahtumiksi.

Lappalaisen kirjassa Suden jäljet (2005) on yhdistetty eri lehtien ja kirkonkirjojen tiedot ja näin ynnätty, että sudet tappoivat Varsinais-Suomessa noina vuosina 22 iältään 2-10-vuotiasta lasta. Nämä olivat Suomessa viimeiset tunnetut susien aiheuttamat ihmishenkien menetykset, joita vuodesta 1710 lähtien on kirkonkirjoihin merkitty kaikkiaan 175."

Lue loput linkistä...



Turun tappajasusi ja lukashit 1880-1882

http://www.tunturisusi.com/historia.htm

1880-luvun alkuun sattuu eräs synkkä tapahtumajakso Suomen historiassa. Tuolloin liikkui Varsinais-Suomessa Turun seuduilla petoeläin, joka surmasi yhteensä 22 lasta. Siitä, että mikä eläin tuolloin oli kyseessä - ei ole saatu selvyyttä. Historiankirjoituksessa eläintä yleisesti pidetään sutena.

Kalannista, läheltä Uuttakaupunkia, käynnistyi Turun susisurmien vyyhti vuonna 1880. 8-vuotias Kalle Wilhelm Hörnberg lähti tammikuun 18. päivänä viemään perunoiden pesuvettä ulos, jolloin hän ilmeisesti kohtasi matkallaan kaksi sutta. Kun Kallea ei kuulunut sisälle, lähti äiti etsimään poikaa. Pihalta löytyi vain tyhjä kiulu. Naapurit tiesivät kertoa, että läheisellä pellolla oli nähty susia. Illansuussa Kallen etsijät löysivät raadellun ruumiin osia laajalta alueelta.

Seuraava susisurma tapahtui niin ikään Kalannin naapurikunnassa Laitilassa, jossa susi vei huhtikuussa 2-vuotiaan torpparin tyttären Johanna Josefiina Wiikin. Susi oli napannut tytön läheltä taloa tämän leikkiessä siskonsa kanssa. Etsijät löysivät tytön jäänteitä muutaman virstan päästä talosta

Apuun tuota eläintä jahtaamaan Suomeen saatiin Pihkovasta Venäjältä ammattimaisia sudenmetsästäjiä, jotka tunsivat nimityksen lukashi. Tänne saapui kolme arttelia lukasheja, kolme miestä kussakin - eli yhdeksän lukashia yhteensä. Lukashi-nimitys voi tulla Erkki Pulliaisen mukaan Raamatun Luukkaasta - heidän suojeluspyhimyksestään. Nousiaisten Kytöisissä tammikuussa 1882 vanhan susinaaraan, jota pidettiin tappajasutena - surmasi sitten Ivan Paklja-niminen lukashi - ja lastensurmat loppuivat siihen kuin veitsellä leikaten. Myös naaraan kanssa liikkunut uros ammuttiin, sillä jotkut pitivät sitä syypäänä surmiin. Urossuden sai kaadetuksi torpparinpoika Matti Hillberg. Tämän urossuden osti myöhemmin valokuvaaja Johan Reinberg, joka täytti suden ja asetti sen näytteille maksua vastaan.

On mahdollista, että tappajana näissä tapauksissa oli karannut tarhasusi tai koirasusi. Asiaan ei myöhemminkään saatu selvyyttä, sillä ratkaiseva todistuskappale, tämän tappajanaaraan talja oli kadonnut - toimittuaan jonkin aikaa senaattori Oskar Normenin lattiamattonakin.

Tämän jälkeen susiamme alettiin tappaa systemaattisesti. Tehokkaan pyynnin tuloksena susi hävitettiin kuta kuinkin kokonaan maamme eteläosista 1880-luvulla. Koko maan susisaalis oli vuonna 1880 vielä 321 yksilöä, vuonna 1882 enää 128 ja vuonna 1883 91 yksilöä. 1890-luvulla saalis vaihteli vuosittain 4 ja 26 yksilön välillä.

Suomen vaarallisin eläin on...

http://www.tiede.fi/artikkeli/1453/suom ... n_elain_on_

Susi ei ole tappanut ketään sitten vuoden 1881, mutta muisto susien vaarallisuudesta on jäänyt ihmisten mieleen, ehkä siksi, että se edellinen kerta oli sitäkin hirveämpi. – Vuosina 1879–1881 todennäköisesti sudet tappoivat 22 lasta Lounais-Suomessa, Kojola kertoo.

http://www.suurpedot.fi/www/fi/suurpedo ... n/susi.php

Suomessa susi on kuolettavasti hyökännyt ihmisen kimppuun 1800-luvun loppupuolella, vuosina 1881-1882, jolloin Turun seudulla mitä todennäköisimmin yksi susi tappoi 21 ihmistä. Syytä tähän varmuudella ei tiedetä, mutta on esitetty arvailuja, että kyseinen susi olisi ollut sairas, nälkiintynyt tai jopa koirasusi. Myös aikaisemmin 1800-luvulla tiedetään suden hyökänneen ihmisen kimppuun Suomessa.

[Tapio Onnela]

Suomessa tuntuu tosiaan olevan meneillään susipelko, joka on saanut kollektiivisen psykoosin oireita. Vaikea kai on muuten selittää tätä irrationaalista petohysteriaa joka maassa vallitsee.
Pedon pelko on juurtunut syvälle (Jussi Matikainen, Utuonline)

Media ja populaarikulttuuri ruokkivat petoeläinten pelkoamme, jota on paalutettu antiikista lähtien.

Havainnot ihmisiä ja kotielämiä häiritsevistä susista ja karhuista ovat saaneet syksyn aikana runsaasti palstatilaa. Kulttuurihistorian professori Hannu Salmi löytää petopelosta lukuisia historiallisia kerrostumia. Kautta länsimaiden historian petoeläimiä on pyritty ymmärtämään liittämällä niihin inhimillisiä piirteitä.

– Antiikista tunnemme Aisopoksen eläinsadut, joissa eläimiin liitettiin inhimillisiä ominaisuuksia. 1600-luvulla perinnettä jatkoi Jean de La Fontaine. Kymmenet sukupolvet ovat kasvaneet La Fontainen eläinsatujen maailmassa.
Myöhemmin elokuvateollisuus on rakentanut lukemattomia tarinoita, joiden keskiössä on ollut tappajapeto.
– Populaarikulttuurin kuvastolle on tyypillistä, että murhanhimo, joka on itse asiassa varsin inhimillinen tunne, siirretään eläimiin. Miksi ajattelisimme sutta pahuuden perikuvana? Siksi, että liioittelemalla ja liittämällä suteen siihen kuulumattomia ominaisuuksia se on inhimillistetty.
Ohessa vieläpari aiheeseen liittyyvää artikkelia, joissa tarkastellaan petopelkoa historiallisesta näkökulmasta:

Mediakulttuuri on ruokkinut pelkoja, joiden keskiössä on yksinäinen, vinksahtanut tappajapeto.
– Fantasioissa luonto katoaa ihmisen kontrollista ja siitä tulee täysin irrationaalinen asia. Pelkoihin liittyy ajatus, että petojen väkivalta on jotain, joka pakenee ihmisen järkeä ja on siis torjuttava jo etukäteen.

****

Suomi urbanisoitui myöhään ja nopeasti. Väestöstä valtaosa on ollut kaupunkilaisia vasta vuodesta 1969 lähtien.

– Nopea kaupunkilaistuminen on varmasti muuttanut luontosuhdettamme. Peloissa heijastuu se, että kaupunkilaisilta on kadonnut realistinen käsitys siitä, miten luonnon lainalaisuudet toimivat. Toisaalta taas juuremme ovat elämänmuodossa, jossa kotieläinten hoitaminen on ollut keskeistä ja jossa pedot ovat muodostaneet todellisen uhan.

Historioitsijat ovat tutkineet jonkin verran suomalaisten susisuhdetta. Alan pioneeri on Jouko Teperi, joka tarkasteli 1977 ilmestyneessä väitöskirjassaan susia Suomen rintamaiden uhkana 1800-luvulla. Kulttuurihistorian oppiaineessa taas valmistui syyskuussa Heta Lähdesmäen pro gradu -tutkimus, jonka keskiössä on valta ihmisen ja suden välisessä suhteessa 90-luvun lopun Suomessa. Lähdesmäen tulkinnan mukaan juuri susien hallitsemattomuus on ollut piirre, jota ihmisten on ollut vaikea hyväksyä.

– Kieltämättä susien kohtelussa on jotain erityistä. Laumaeläimenä susi taipuu huonosti haluumme yksilöidä eläimet.

Salmi muistuttaa, että esimerkiksi suomalaisissa kansansaduissa karhut ovat usein ehkä tyhmiä, mutta kuitenkin sympaattisia.

– Karhu on ollut pyhä eläin, ja siihen on liitetty kuninkaallisia elementtejä. Kontakteissa karhun kanssa on haluttu nähdä ylevyyttä, karhun kanssa painiessaan korvenraivaaja on ottanut mittaa luonnon äärettömästä voimasta. Suteen taas ei ole liitetty mitään juhlallista tai ylevää, Hannu Salmi pohtii.

http://www.utuonline.fi/sisalto/artikke ... valle.html

***
****
Pro gradu: Lähdesmäki, Heta: Hallittu ja hallitsematon susi – Valta ihmisen ja suden välisessä suhteessa poronhoitoalueen ulkopuolisessa Suomessa 1990-luvun lopulla

Pro gradu: Hallittu ja hallitsematon susi – Valta ihmisen ja ja suden välisessä suhteessa poronhoitoalueen ulkopuolisessa Suomessa 1990-luvun lopulla
viewtopic.php?f=5&t=4058

[Vetehinen]

Erittäin mielenkiintoista perustella Aisopoksen ja Jean de La Fontainen satujen avulla pelkoa susia kohtaan. Pitänee kieltää ne sadut, eikös vain?

Sen sijaan, että rakennetaan myyttiä saduista ja populäärikulttuuriin kuuluvasta murhanhimosta (joka muka kääntyy susia vastaan) niin on hemmetin paljon parempi miettiä jotain järkevää ja jättää myytit ja sadut lapsille.

Tuskinpa kulttuurihistorian professori Hannu Salmi on susiasiantuntija (satujen ja myyttien?), mutta Valerius Geist tuntuu ainakin tietävän susista jotain.

Hänen kirjoituksensa on järkevä ja asiallinen. Ei se yritä luoda sadunomaista myyttiä susista, vaan kertoo miten susi toimii.

WHEN DO WOLVES BECOME DANGEROUS TO HUMANS?
http://rliv.com/wolf/GeistWhenDangerous.pdf

Minusta erityisen mielenkiintoinen kappale on These are the 7 stages leading to an attack on people by wolves.

[Tapio Onnela]

Erittäin mielenkiintoista perustella Aisopoksen ja Jean de La Fontainen satujen avulla pelkoa susia kohtaan. Pitänee kieltää ne sadut, eikös vain?

Ei tietenkään, esittikö joku muu kuin sinä, että sadut olisi kiellettävä? Sen sijaan minusta nimenomaan humanistinen tutkimus selittää huomattavasti paremmin irrationaalista susipelkoa, kuin jokin luonnontieteellinen tutkimus susien käyttäytymisestä. Jostain mielen syövereistä nimittäin tämä käsittämätön pelko ja hysteria, joka Suomessa tällä hetkellä vallitsee ilmiselvästi aiheutuu, sillä mitään objektiivisia syitä pelätä susia Suomessa ei ole.

[Niitä sun näitä]

Ei tietenkään, esittikö joku muu kuin sinä, että sadut olisi kiellettävä? Sen sijaan minusta nimenomaan humanistinen tutkimus selittää huomattavasti paremmin irrationaalista susipelkoa, kuin jokin luonnontieteellinen tutkimus susien käyttäytymisestä. Jostain mielen syövereistä nimittäin tämä käsittämätön pelko ja hysteria, joka Suomessa tällä hetkellä vallitsee ilmiselvästi aiheutuu, sillä mitään objektiivisia syitä pelätä susia Suomessa ei ole.

Ei se kuule Tapio ole mitään hysteriaa, vaan kenties kokemusperäistä oppimista menneiltä ajoilta tapahtuneista jutuista ja tietenkin käytönnön sanelemaa realismia.

Minun mielestäni Suomessa on vain ajan kysymys, KOSKA ensimäinen suden aiheuttama kuolemantapaus taas sattuu. Siis niin, että susi hyökkää ihmisen kimppuun ja tappaa. Saattaapa syödäkin saaliinsa. Karhu on jo tehnyt sen eli tappanut ihmisen Suomessa. Niin kävi vaikka karhu lienee jopa arempi eläin ihmisten suhteen kuin susi. Siinä ei paljon kulkuset vaatteissa auta jos joutuu emon ja pentujen väliin... samoin monta läheltä piti -tilannetta on myöskin jo ollut.

Kainuussa ilvekset on vieneet paikoin lähes kaikki kissat joistakin kylistä. Siis sellaiset kissat, joita päästetään ulos vapaaksi. Myöskin koiria on häipynyt samoilta seuduin. Samoin metsäkauriit on syöty ilveksien toimesta ja vuosien ruokintatyö on mennyt sen sileän tein ilveksien suihin. Vaikka en Kainuussa asukaan, käyn vain siellä toki usein, niin täällä urbaanin sivistyksen liepeilläkin on parikin kertaa ollut ilveksen jälkiä koirahäkkimme ulkopuolella.
Koiramme pitää hirmuisen metakan keskellä yötä ja aamulla tietää jo syynkin. Toki sen jo arvaa ettei siellä ulkona ainkaan pirut liiku...
Kylällä tiedetään varmasti asuvan ainakin 2 ilvestä ja osittain syötyjä jäniksenraatoja olen itsekin nähnyt. Ilveksistä ei puhuta edes koulussa, ettei se aiheuta paniikkia kyläläisiin. Onkohan tuokaan asenne ihan loppuun saakka ajateltuna viisasta?

Onhan se ihan eri juttu olla susihyysäri tai suurpetohyysäri asuessaan kaupungissa, tai jossain Brysselissä. Kun jotkut ihmiset asuu maalla ja joutuu pistämään lapsensa kouluun kävelemällä kilometrien matkan alueella, jossa taatusti asustaa susia, niin siinä saattaa tulla jopa susivihamielisiä ajatuksiakin mieleen... Olen varma että yksikään "viherpiipertäjä" ei laittaisi pientä , yleensä korkealla iällä saatua, ainokaistaan pilttiään edes mahdolliseen suden suuhun. Siis sellaiselle edellä kuvatulle koulumatkalle.

Itse olen ollut hyvin usein lintumetsällä syksyisin sellaisella alueella, jossa on jatkuvasti tuoreita karhunpaskoja näkyvillä. Siinä kyllä kuuntelee ympäristön ritinät tavallista tarkemmin ja viimeinen panos haulikossa on aina 6 mm susihauleilla ladattu. Puissa näkyy karhujen tekemiä raapimisjälkiä ja kun samalla alueella liikkuu vielä hirviä, niin metsästysreissut on kyllä aika mielenkiintoisia.



Kepeänä loppukevennyksenä: Vöyrin marssista saisi hyvän "susilaulun"... parin 1. säkeen sanoja hieman vaan viilattaisiin niin vot...

[Kaisa Kylakoski]

Omassa blogissani käsittelin susia viime heinäkuussa, jolloin keräilin uutisia kuolemantapauksista. Aivan turhaan, sillä niistä on jo kaksi kirjaakin, vaikken ole kumpaakaan vielä etsinyt käsiini.

[Tapio Onnela]

Ei tietenkään, esittikö joku muu kuin sinä, että sadut olisi kiellettävä? Sen sijaan minusta nimenomaan humanistinen tutkimus selittää huomattavasti paremmin irrationaalista susipelkoa, kuin jokin luonnontieteellinen tutkimus susien käyttäytymisestä. Jostain mielen syövereistä nimittäin tämä käsittämätön pelko ja hysteria, joka Suomessa tällä hetkellä vallitsee ilmiselvästi aiheutuu, sillä mitään objektiivisia syitä pelätä susia Suomessa ei ole.

Ei se kuule Tapio ole mitään hysteriaa, vaan kenties kokemusperäistä oppimista menneiltä ajoilta tapahtuneista jutuista ja tietenkin käytönnön sanelemaa realismia.

Minun mielestäni Suomessa on vain ajan kysymys, KOSKA ensimäinen suden aiheuttama kuolemantapaus taas sattuu.

”Taas sattuu”, niinpä eihän siitä viime kerrasta olekaan kuin 130 vuotta. Mutta onko sinulla esittää susien vaarallisuudesta Suomessa jotakin konkreettista evidenssiä? Vaarahan on täysin olematon verrattuna muihin eläimiin ja mitätön verrattuna mihin tahansa muuhun onnettomuusvaaraan, vaikkapa hukkumiskuolemaan.

Hysteria on alkanut saada tässä asiassa jo täysin psykoottisia oireita kuten nyt viimeksi tässä itsemurhatapauksessa, jossa laittomasta salametsästyksestä kiinniotettu henkilö tappoi itsensä ja jättämässään viestissä käski syyttää tästä "vihreitä ja EU:ta”. Historiassa on kyllä ennenkin esiintynyt kollektiivisia psykoosin tartuttamia yhteisöjä. Suomessa ollaan nyt hyvää vauhtia tulossa tähän. Sillä jos tätä susiasiaa tarkastellaan objektiivisesti ovat pelkoreaktiot täysin ylimitoitettuja suhteessa todennäköisyyteen kuolla suden hampaisiin.

1. Vaarallisimmat eläimet Suomessa top 5
1. hirvi 76 kuolemaa 2. Nauta 9 kuolemaa 2. koira 9 kuolemaa 4. ampiainen 7 kuolemaa 5. hevonen 6 kuolemaa
http://www.tiede.fi/artikkeli/1453/suom ... n_elain_on_

2. Kotikoirien aiheuttamat kuolemat, susia selvästi vaarallisempi ovat mm kotikoirat, miksei hysteria kohdistu niihin, nehän syövät välillä lapsiakin

3. Susien määrä suhteessa maan väkilukuun ja väestötiheyteen
Vertaapa väestömäärää ja tiheyttä sekä susien määrää vaikkapa Romaniassa ja Espanjassa tai vaikkapa vain Baltain maihin? Onko näissä maissa kuollut viimeaikoina paljonkin ihmisiä suden suussa?
Viro, asukasluku 1,29 milj. väestötiheys 28,6 asukasta neliökilometrillä, susia 200
Latvia, asukasluku 2,21 milj. väestötiheys 34,3 asukasta neliökilometrillä, susia 600
Liettua, asukasluku 2,9 milj. väestötiheys 50,3 asukasta neliökilometrillä, susia 400
Puola, asukasluku 38 miljoonaa väestötiheys 120 asukasta neliökilometrillä, susia 700-800
Romania, asukasluku 19 milj. väestötiheys 80 asukasta neliökilometrillä, susia 2500
Espanja: asukkaita 47.2 miljoonaa, väestötiheys 93.4 asukasta neliökilometrillä, susia 2000
Suomi: asukkaita 5,3 miljoonaa, väestötiheys 15.8 asukasta neliökilometrillä, susia 135 -145

[Puhis]

Iso osa noista "sudentapoista" on selvästi sepitteitä. Mitä oikeasti on tapahtunut, ei selviä koskaan, mutta ainakaan sepittäjillä ei ole ollut paljoa tietoa susien käyttäytymisestä.

"Tuokion perästä eräs koira, jota käytettiin etsinnässä apuna, löysi pensaan juurelta housut ja vyön, jotka pojan isä tunnisti poikansa omiksi." Susi ilmeisesti riisui pojalta housut?

Tai tämä täyttä paskaa oleva juttu: "Paimenesta oli jäljellä vain osa toista jalkaa saappaassa." Susi siis söi paimenpojan kaikkine luineen ja vaatteineen? *Mikään susi ei vain toimi näin...


Todellinen uhka ihmisen terveydelle tai kotieläimille ovat koirat, varsinkin Itä-Suomessa liikkuvat puoliksi tai täysin villiintyneet koirat. Niistä ei puhuta, niistä ei uutisoida, poliisi ei ole niistä kiinnostunut.

PAri tuttavaa on alkanut kasvattaa lampaita harrastuksenaan. Toinen kaveri kertoi, että viime syksynä kaksi ISOA sekarotuista koiraa kävi keskellä päivää lampaiden päälle ihmisten ollessa pihassa. Ehtivät raadella yhden lampaan lopetuskuntoon. Mies juoksi metelöiden lammasaitaukseen, mutta koirat vain paljastivat hampaansa, ärisivät ja olivat vähällä käydä miehen päälle. tilanne raukesi kun naapurin isäntä tuli huutaen paikalle, ja koirat poistuivat metsään.

Kaikkein erikoisinta tilanteessa oli se, että paikalle saapunut poliisipartio KIELTÄYTYI edes kirjaamasta tapahtunutta (neuvoteltuaan ensin puhelimitse esimiehensä kanssa). Virallisesti tapausta ei siis koskaan ollut.

Toinen tuttava joutui lopettamaan lampaiden pidon useiksi vuosiksi, koska kyllästyi jatkuviin koirien hyökkäyksiin ja vammautuneiden lampaiden lopettamiseen. Lähellä tilaa irti päästetyt metsästyskoirat säntäsivät suoraan lammasaitaukseen jne. Näitä tapauksia ei vain uutisoida.



Petohysteria on todellista. Mikkelissä paikallislehti uutisoi talvella Mikkelin lähialueella liikkuneesta pantasudesta (tiedot suden liikkeistä olivat useita päiviä vanhoja). Parin päivän päästä (vaiko jo seuraavana pöivänä) lehti uutisoi uudelleen, että uutinen oli saanut aikaan valtavan ryöpyn susihavaintoja Mikkelin seudulta, osa tuli jopa aivan kaupunkialueelta Siekkilästä. Samaan aikaan pantasusi oli jo Savitaipaleen puolella 60 km Mikkelistä. Ihminen näkee mitä haluaa - tai mitä pelkää...

[Puhis]

Kainuussa ilvekset on vieneet paikoin lähes kaikki kissat joistakin kylistä. Siis sellaiset kissat, joita päästetään ulos vapaaksi. Myöskin koiria on häipynyt samoilta seuduin. Samoin metsäkauriit on syöty ilveksien toimesta ja vuosien ruokintatyö on mennyt sen sileän tein ilveksien suihin.

Voi voi... Valitettavan usein metsästäjillä on kelvoton ymmärrys ekologiasta ja eläinten käyttäytymisestä. Tämä ilves-metsäkauris on taas yksi niistä tapauksista, missä metsästäjillä ei ole mitään käsitystä miten asiat luonnossa toimivat.

Kun ei ymmärrä, pelkää. Siksi liikutaan 6 mm haulit valmiina piipussa, säpsähdetään jokaista rasahdusta ja levitellään pedoista satuja netissä.

(Olen itsekin metsästäjä, ja teen vuosittain noin 100 päivää töitä maastossa. Ihan itäsuomalaisessa metsässä, jossa törmää niihin kauheisiin karhunkakkoihin)

Ilveksen pelko on jo täysin absurdia.

[Vetehinen]

Erittäin mielenkiintoista perustella Aisopoksen ja Jean de La Fontainen satujen avulla pelkoa susia kohtaan. Pitänee kieltää ne sadut, eikös vain?

Ei tietenkään, esittikö joku muu kuin sinä, että sadut olisi kiellettävä? Sen sijaan minusta nimenomaan humanistinen tutkimus selittää huomattavasti paremmin irrationaalista susipelkoa, kuin jokin luonnontieteellinen tutkimus susien käyttäytymisestä. Jostain mielen syövereistä nimittäin tämä käsittämätön pelko ja hysteria, joka Suomessa tällä hetkellä vallitsee ilmiselvästi aiheutuu, sillä mitään objektiivisia syitä pelätä susia Suomessa ei ole.

Suomessa ei ole irrationaalista susipelkoa. Vain harvan ihmisen asuinpiirissä elää susia ja taitaa olla, että vielä harvempi on koskaan luonnossa nähnyt sutta. Suomen susihysteria on täysin perätön. En minä pelkää enkä tunne ketään muutakaan, joka pelkäisi. Keskimäärin ei pelätä eikä susihysteriaa esiinny.

On kuitenkin ihmisiä, jotka elävät alueilla joilla on susilaumoja ja taitaa olla niin, että moni on nähnytkin niitä tai jälkiä. Voi olla jopa, että susilauma on tappanut karjaa tai kotieläimiä. Susi on todellinen heille, joiden pihapiirissä tai naapurustossa susia on, vaikka sudet keskimäärin suomalaisille ovat olematon uhka.

Olen kyllä sitä mieltä, että on paljon hyödyllisempää tuntea susien käyttäytymistä kuin lukea satuja ja myyttejä antiikin susista nimittäin jos haluaa ymmärtää ja tulla toimeen susien naapurina. Viime kesänä kesyjen hoitosusien lauma tappoi hoitajansa Kolmårdenissa Ruotsissa. Hoitajaparkaa eivät varmasti sadut olisi pelastaneet ja minusta on paljon parempi oppia tuntemaan susia kuin susisatuja.

[Tapio Onnela]

Suomessa ei ole irrationaalista susipelkoa. Vain harvan ihmisen asuinpiirissä elää susia ja taitaa olla, että vielä harvempi on koskaan luonnossa nähnyt sutta.

Jokainen, joka seuraa tiedotusvälineitä huomaa, miten järjettömät mitat tämä pelko on saanut.

Olen kyllä sitä mieltä, että on paljon hyödyllisempää tuntea susien käyttäytymistä kuin lukea satuja ja myyttejä antiikin susista nimittäin jos haluaa ymmärtää ja tulla toimeen susien naapurina.

Jos haluaa ymmärtää irrationaalista pelkoa kannattaa tutustua antiikin myytteihin

[Tapio Onnela]

Tässä maasedulla asuvan luontoharrastajan ja metsästäjän Esa Hankosen näkemyksiä susista. Mukana on myös kiinnostavaa historiallista analyysiä. Loput kirjoituksesta voi lukea Esa Hankosen 24.2. 2013 ilmestyneestä blogikirjoituksesta Suden apokalypsi

”Ei mene kahta vuotta, kun susi tappaa ihmisen Suomessa” on lause, jota olemme kuulleet jo kohta neljä vuosikymmentä eli siitä asti, kun susi Suomessa rauhoitettiin. Lauseeseen ja sen ympärille on rakentunut eskatologia, joka on yhtäläinen minkä hyvänsä uskonliikkeen lopun ajan ennustuksien kanssa. Eikä pelkästään eskatologia, vaan myös se hurmos, jolla sanomaa saatetaan. Vielä, kun eskatologiaan sotketaan aimo annos politiikkaa, seilaakin pelastuksen laiva jo todella oudoilla jos vaarallisillakin vesillä.

Tämän sain omin silmin nähdä reilu viikko sitten Köyliössä järjestetyssä suuressa susi-illassakin. Sitä ”ensimmäistä” uhria kiihkeästi ja malttamattomina odotellessa mantrataan Valerius Geistin teoriaa, milloin susi on ihmiselle vaarallinen aivan samalla tavalla, kuin Ilmestyskirjan heinäsirkkoja odotetaan nousevan kaivoista.
Pelolle ihmisuhrista on taustansa. Varmasti jokainen historiaan vähänkään tutustuneelle on tiedossa ensin vaikka Kivennavan-Terijoen, ja viimeisimpänä Mynämäen-Nousteen ne surulliset tapahtumat, jotka päättyivät jälkimmäiseen Nousiaisten Valpperin kylän tienoilla 2.1.1882 tehtyyn kaatoon. Tämän jälkeen susi oli Suomessa runsaslukuinen vielä kahden vuosikymmenen ajan, ennen kuin se onnistuttiin metsästämään sukupuuttoon 1900-luvulle tultaessa. Tuolloisen susikannan on arvioitu olevan jopa lähes kymmenkertainen tämän hetkiseen RKTL:n tekemään arvioon nähden.

1800-luvun susisurmia tarkastellessa on syytä muistaa minkälaisessa maailmassa silloin elettiin. Vuosisadan alussa elettiin ennen näkemättömän voimakasta väestönkasvun aikaa. Pelkästään 1820-luvulla väestön on tilastoitu lisääntyneen 36%:lla, vaikkakin myös tautikuolleisuus oli korkea. Voimakasta väestönkasvua seurasi suuri nälänhätä ja ensin hirvi ja tämän jälkeen myös metsäpeura metsästettiin sukupuuttoon maamme metsistä nälkää tyydyttämään. Uusien nälänhätien estämiseksi aloitettiin ekstensiivinen karjatalous ja suuret määrät metsiä ja soita raivattiin niityiksi. Lehmät eivät tietenkään päässeet niityille, ne olivat talvirehun tuotantoa varten. Karja laidunsi metsissä.

Suden kanssa, jonka naapurina ihmiset olivat tottuneet elämään rinnan vuosituhansia, oltiin tultu tilanteeseen, joka synnytti uudenlaiset haasteet. Ihminen oli vallannut elintilan sudelta samalla, kun se oli vienyt siltä luontaisen ravinnon ja tarjonnut samalla tilalle helppoa saalista metsissä laiduntavien kotieläinten muodossa.

Jotta eskatologia olisi uskottava, sitä pitää täydentää, päivittää ja korjata ajan myötä kulloisiakin tarpeita vastaavaksi. Sekä Taajamasusi ry että useamman uskonalueen eskatologi Marko Lind yhden miehen yhdistyksineen ovat molemmat valistaneet kansaa siitä, että maassamme susisurmat eivät olisikaan päättyneet vuonna 1882, vaan 50 vuotta myöhemmin vuonna 1932 olisi susi tappanut ja syönyt tyttölapsen Puumalassa. Väite perustuu Helsingin Sanomien 1.3.1932 sivulla 6 olleeseen maaseutukirjeenvaihtajan uutiseen ”Susi söi tyttösen”.

Uutinen on mielenkiintoinen, eikä yksinomaan siksi, että eikö Valpperissa kaadettu susi ollutkaan viimeinen historiamme tuntema ihmissyöjäpeto? Ensinnäkin suden tiedetään olleen hävitetty sukupuuttoon eteläisessä osassa maatamme kolme vuosikymmentä aiemmin. Toisekseen uutinen on kooltaan pieni, vaikka tuon ajan mittapuussa kyseessä olisi sensaatio. Olihan vielä tuolloin elossa aikalaisia, jotka varmasti muistivat Mynämäen ja Nousiaisten surmanvuodet.

Vielä, kun Taajamasusi ry:n puheenjohtaja Tiltu Nurminen oli valinnut Köyliön susi-iltaan omavalintaiseksi toiseksi kuvaksi diaesitykseen Helsingin Sanomien kyseisen uutisen, heräsi suunnaton uteliaisuus tarkistaa uutisen totuusarvo. Miksi tästä tapauksesta ei ole mainintaa sen enempää hyvinkin ansiokkaassa susisurmia käsittelevässä Antti Lappalaisen kirjoittamassa kirjassa Suden jäljet, kuin Pentti Mäensyrjän Hukka huutaa –kirjassakaan?

Lähetin uutisen Puumalan seurakuntaan tiedustellakseni löytyykö ehkä kirkonkirjoista todistusvoimaa uutiselle. Sain vastauksen, tällaista ei ole tapahtunut Puumalassa. Valheelliselta tiedonvälitykseltä välttyäkseen yhdistysten olisi ehkä kannattanut tarkistaa ensiksi uutisen totuusarvo, mutta toisaalta faktojen tarkastamatta jättäminen kuvaa osuvasti yhdistysten suhdetta tietoon.

Teksti: Esa Hankonen, Suden apokalypsi(24.2. 2013)

[Niitä sun näitä]

Hysteria on alkanut saada tässä asiassa jo täysin psykoottisia oireita

Onko Tapiolla lääketieteellistä koulutusta laukoa tuollaista, tai peräti lääketieteellistä evidenssiä asiasta?

Täsmentäisitkö vielä kenellä on psykoottisia oireita?

Kenellä on hysteria?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Evidenssi

Tapiolle "jäniskevennyksenä" sellainen knoppikysymys: Mikä oli se 5. sähkökäyttöinen koje, joka kehitettiin kotitalouksia varten?

Vinkkinä voin kertoa, että sillä hoidettiin naisten hysteerisiä oireita Freudilaisen ajatusmallin mukaisesti...

[Tapio Onnela]

Täsmentäisitkö vielä kenellä on psykoottisia oireita?

Niillä, jotka näkevät ja pelkäävät olemattamia.