Suomen kirjasäätiön Tieto-Finlandia palkinto annettiin torstaina 14.12
Erkki Tuomiojan teokselle:
Häivähdys punaista. Hella Wuolijoki ja hänen sisarensa Salme Pekkala vallankumouksen palveluksessa (Tammi)
Puheessaan palkinnon jakotilaisuudessa Tuomioja korosti historian merkitystä, sekä viittasi mm ajankohtaisiin historiakeskusteluihin ja totesi kaikkien kansakuntien menneisyydestä löytyvän synkkiä puolia, jotka tulisi tuoda esiin:
Toisaalta Tuomiojan mielestä historia ei saisi olla politiikanteon kohde:Kaikkien maiden, kansallisuuksien ja uskontojen historiasta löytyy synkkiä jaksoja ja tapahtumia. Yleisin tapa käsitellä näitä on ollut vaikeneminen, unohtaminen, parhain päin selittäminen tai suoranainen vääristeleminen. Siinä missä Saksa toisen maailmansodan jälkeen on hyvä esimerkki tuskaisen menneisyyden avoimesta kohtaamisesta, ovat huonoja nykyinen Venäjä ja Japani, joissa oman vähemmän mairittelevan historian käsittelijät kohtaavat suuria vaikeuksia.
Tuomioja myös varoittaa totalitaaristen valtioiden turvallisuuspalvelujen tarjoamien lähdeaineistojen ansoista:Jos historia onkin politiikanteon tärkeä ja välttämätön perusta, sen ei kuitenkaan tule olla politiikanteon kohde. Aivan viime aikoinakin on nähty esimerkkejä siitä, miten parlamentteja, hallituksia ja viranomaisia vaaditaan määrittämään auktoratiivisesti mikä on "oikeata" historiantulkintaa tai, mikä vielä vaarallisempaa, kriminalisoimaan sen mitä pidetään "väärän" historiantulkinnan esittämisenä.
Monista maista löytyy lakeja, jotka kriminalisoivat juutalaisten sodanaikaisen joukkotuhon, holokaustin, kieltämisen, eivätkä tällaiset lait ole jääneet vain kuolleeksi kirjaimeksi. Saman mallin mukaisesti Ranskan kansalliskokous on hiljattain säätänyt lain, joka kriminalisoisi Turkissa ensimmäisen maailmansodan aikana toimeenpannun armenialaisten kansanmurhan kieltämisen. Samansukuinen on myös ruotsalaisen toimittajan Henrik Arnstadin vaatimus, että Suomen ulkoministeriö on pantava pakkokurssille Suomen sodanaikaista politiikkaa väärin kuvaavien näkemysten pois kitkemiseksi.
Tuomioja ei kannata varsinaisia totuuskomissioita, mutta kehottaa silti tutkijoita tarttumaan arkoihin ja vaikeisiinkin aiheisiin:kommunismin romahdus on ollut sellainen mullistava historiallinen käänne, että se on myös vaikuttanut voimakkaasti historiantutkimukseen ja -tulkintoihin. Minkä tahansa totalitaristisen vallankäytön romahdus on yleensä merkinnyt sitä, että tällaisten järjestelmien pönkittämiseen käytetty tiedon salaaminen ja vääristäminen myös loppuu ja siihen käytetyt menetelmät ja sitä varten kerätty tieto tulevat julkisiksi. ?Totalitääristen järjestelmien arkistojen avautuminen on aina tietenkin tervetullut asia, mutta vaatii myös niiden vastuullista käyttöä. Tällaisiin tilanteisiin liittynyt ryöstöviljely, sensaatiohakuisuus ja poliittinen kosto ovat myös voineet tuottaa inhimillisiä tragedioita, jotka ovat saattaneet kohdata aivan syyttömiäkin ihmisiä.?Turhan monet tutkijatkin ovat hullaantuneet päästessään käsiksi aiemmin salattuun turvallisuuspoliisin tai tiedustelulaitosten aineistoon ja unohtaneet aina, ja ehkä juuri tällaisen aineiston kanssa erityisen tarpeellisen lähdekritiikin. Tämä koskee myös tällaisen aineiston ajankohtaista käyttöä poliittisessa päätöksenteossa, kuten monet meneillään olevat, vääristellyn ja vääristelevän tiedusteluaineiston varassa aloitetut sodat ja kärjistyneet kriisit osoittavat.
Kritiikki on tarpeen senkin vuoksi, että julkisuuteen päästetty aineisto on usein edelleenkin puutteellista ja tarkoituksenmukaisesti valikoitua. Neuvostoajan arkistot ovat tunnetusti vieläkin vain osin avoimia, seikka johon myös "Häivähdystä" kirjoittaessani kirjassa selostetulla tavalla törmäsin.
Erkki Tuomiojan puhe kokonaisuudessaan Suomen kirjasäätiön sivulla:Suomessakin on esitetty vaatimuksia "totuuskomissioista" tai vastaavista menettelyistä, joilla Suomen sodanjälkeisen politiikan neuvostokytkentöjä, suomettumisilmiöitä ja taistolaisliikettä arvioitaisiin. On kuitenkin syytä suhtautua varauksellisesti kaikkiin uusiin jonkinlaisiin historian erityistuomioistuimia muistuttaviin ratkaisuihin. Torjuttava ne on silloin, jos jo niiden lähtökohtana on halu syyllisten etsintään ja tuomioiden jakamiseen.
Tietenkin tällainen, myös ja nimenomaan näihin mainittuihin lähivuosikymmenten suomalaisilmiöihin kohdistuva arviointi on aina tärkeää ja perusteltua. Se tehtävä kuuluu kuitenkin ensisijaisesti historiantutkijoille. Poliitikoilta voi edellyttää, että he tukevat ja rohkaisevat tutkijoita tarttumaan arkoinakin pidettyihin aiheisiin varmistamalla arkistojen avoimuuden ja myös sellaisilla resurssointiratkaisuilla joita Suomen sotasurmien selvittämisprojekti edustaa.
http://www.skyry.net/s_palkinnot_t_finl ... omioja.htm