Muita aiheita...
Sato
Sato oli tänä vuonna osassa maata varsin huono kuivuuden vuoksi.
Saamelaiset
Suomen ja Norjan välinen raja suljettiin. Tästä eteenpäin porojen laiduntaminen toisen valtion alueella oli kiellettyä. Suomen saamelaiset menettivät myös perinteisen kalastusja metsästysoikeutensa Norjan rannikolla.
Salaojat
Almanakan liitteenä julkaistiin ohjeet Peitetyistä ojista, joilla peltojen kuivaminen nopeutuu ilman isoja ojia.
Hevostaudit
Talonpoikia valistettiin myös julkaisemalla ohjeita hevosten sairauksista eli Uusi Hewois-Kirja, jossa Hewoisten ynnä muiden Koti-eläinten tawallisimmat taudit ja parantamiset selitetään.
Saimaa-setelit
Saimaan kanavan rahoittamiseksi vuonna 1844 liikkeelle lasketun valtion lainan myynti lopetettiin, koska työ näytti valmistuvan jo muutenkin. Lainaa oli otettu 100.000 ruplaa joka vuosi ja obligaatiot eli pienisummaiset Saimaasetelit olivat suosittuja, koska näin pienikin summa voitiin sijoittaa tuottavasti.
Kreditiivi
Valtio helpotti yritysten luotonsaantia myöntämämällä valtionvaroista kreditiivejä maanomistajille ja tehtailijoille, jotka tarvitsivat varoja toimintansa laajentamiseen. Korko oli– neljä prosenttia ja korkein summa kahdeksasosa yrityksen arvosta. Suomen Pankki rahoitti yrityksiä, koska maassa ei ollut yksityisiä pankkeja, joilla olisi ollut siihen varaa.
Leski- ja orpokassa
Siviilivirkamiesten leski- ja orpokassan sääntöjä muutettiin. Samanlainen maksuja koskeva tarkennus tehtiin viime vuonna sotilaiden kassalle. Kassasta saivat apua kuolleen omaiset.
Böcker
Suomen Talousseuran sihteeri Carl Christian Böcker kokosi vuodesta 1818 alkaen tietoja Suomea koskevaan suureen tilastollis-taloudelliseen esitykseen. Hänet palkattiin tehtävään vakinaisesti, mutta työ ei koskaan valmistunut. Nyt tämä keskenjäänyt suunnitelma julkaistiin Suomi-aikakauskirjassa. Suuri aineisto on kuitenkin tallessa ja muut tutkijat ovat sitä käyttäneet.
Stockman
Nuori saksalainen kauppakirjuri Georg Stockman muutti Lyypekistä Urjalan Nuutajärvelle, missä aloitti työt lasitehtaan kirjanpitäjänä.