Markkinat
Huvimarkkinat
Turussa pidettiin tänä kesänä jälleen markkinat. Kaupanteon ohella kyse oli suuresta humujuhlasta:
"Markkinat pidettiin muutoin siivosti ja ilman suurta möyhinää, paitsi että oli paljon ja joka haaralla noita ulkomaalaisia, varsinkin saksalaisia, soittokoneen kiertäjiä ja muuta komeliantteja, rahaa houkuttelemassa soitollansa ja ilveilyksillänsä, sekä niin kirjaviksi ja monivärisiksi eriskaltaisesti vaatettuna, että moni maamies syystä arveli: mahtaako nuo ihmisiä ollakaan."
Turussa toimi koko kesäkauden myös tivoli nimeltään Hupila, jossa oli valonäytöksiä, erilaista temppuilua, karuselleja, ratsastusta jne.
Rahamarkkinat
Suomi sai viime vuonna oman rahan, markan, jonka arvo oli sidottu ruplaan. Arkielämässä muutos näkyi hitaasti. Uusia markan rahoja, varsinkaan suurempia seteleitä ei voitu painaa Suomessa ja rahapajakin oli vasta suunnitteilla. Uuden setelirahan puuttuessa Suomen Pankkin laski liikkeeseen ruplaseteleitä.
Rahaliike oli muutoinkin sekavassa tilassa. Tilanne muistutti vuosisadan alkupuoliskoa, jolloin Ruotsin raha pysyi pitkään käytössä. Koska Suomen Pankki oli edelleen ainoa merkittävä rahalaitos maassa, maksuvälineistä ja lainottajista oli pulaa. Siksi liikkeessä oli toisinaan myös yksityistä rahaa.