Kuolleita
Pohjoisen Suomen merkittäväksi herättäjäksi noussut länsipohjalainen kirkkoherra Lars Levi Laestadius kuoli 21. helmikuunta Pajalassa Ruotsissa. Hän oli syntynyt 1800 Arjeplougissa Ruotsissa.Teollisuusmies Nils Ludvig Arppe kuoli 9. joulukuuta Värtsilässä. Hän oli suntynyt 1803 Kiteellä. Arppe, joka oli kuollessaan maan rikkaimpia miehiä, aloitti uransa sahan omistajana Kiteellä, ja päätti sen masuunin omistajana Värtsilässä. Kummallakin edellämaintulla alalla sekä myös laivaliikenteessä hän oli edelläkävijä. Arppe joutui monasti vastahankaan maan hallituksen kanssa, koska oli uudentyyppinen, markkinoiden vapautta vaativa ja osin häikäilemätön yrittäjä. Arppen ensimmäinen suuri yritys oli Puhoksen saha ja kartano. Täällä hän laski vuonna 1833 vesille myös maan ensimmäinen höyrylaivan, Ilmarisen.