Vastarinta
Ruotsin armeijan lisäksi venäläisiä oli vastassa talonpoikia, jotka varsinkin Pohjanmaalla ja Karjalassa kävivät asein venäläisten kimppuun. Siellä talonpojat toimivat yhdessä armeijan kanssa ja täydensivät sitä. He harrastivat myös yksityistä vastarintaa, ilkivaltaa ja häirintää. Tästä syystä määrättiin yleinen aseriisunta, vaikka sodan alussa tavallinen kansa sai pitää aseensa.
Venäjän sodanjohto toisaalta uhkasi talonpoikia ja toisaalta pyrki palkitsemaan heitä, jos he asettuivat herrojaan ja Ruotsia vastaan. Heille luvattiin mm. helpotuksia veroihin ja sotapalvelukseen sekä palkkio petollisten upseerien ilmiantamisesta.
Talonpojille oli pakko luvata erilaisia helpotuksia myös siksi, että Venäjän armeijan huolto oli riippuvainen suomalaisista elintarpeista ja kuljetuksista. Palvelun vaatiminen ärsytti monia, ja talonpojat tekivätkin monenlaista sabotaasia.
Oli yleinen käsitys, että Venäjän vallan alla herrojen ote tiukkenisi, kuten oli käynyt Vanhassa Suomessa. Tästä syystä ei ollut vaikea saada talonpoikia vastarintaan. Heidän passiivisuutensa johtuikin useimmin siitä, että upseerit ja virkamiehet eivät olleet kiinnostuneita vastarinnasta.1
Pohjanmaan talonpojille luvattiin syyskuussa armahdus, jos he luopuvat vastarinnasta vapaaehtoisesti.