Kielikiista

Helsingin ylioppilastalo. F. Liewendahl: Helsingfors Album. En samling af 38 Vuer. Kuva: Museovirasto.
Yliopiston uusi rehtori Z. Topelius joutui ystävällisenä miehenä vaikeaan tilanteeseen. Hän piti fennomanian asiaa toisaalta oikeana, mutta hänen oli myös huolehdittava rauhasta ja järjestyksestä yliopistossa. Kenraalikuvernöörille ei saanut antaa mitään aihetta epäillä yliopiston kuria. Mielenosoitusten ja keskinäisen riitelyn vuoksi ylioppilaita kiellettiin pitämästä yleisiä kokouksia. Ylioppilaskunnan toiminta oli kielletty vuonna 1871 ylioppilaiden häiriköinnin vuoksi.
Rehtori Topelius laati ylipiston sijaiskanslerille J. Ph. Palmenille muistion, jossa selvitettiin tilannetta yliopistolla. Puoluetaistelu repi osakuntia ja rehtori tunsi voimattomuutta:
"20 vuotta sitten saatettiin vielä käyttää mahtisanoja; 30 vuotta sitten saattoi rehtori ajaa tahtonsa läpi varakanslerin tukemana vastoin konsistorin ja ylioppilaiden mielipidettä. Nyt ei moista valtiotaitoa käy käyttäminen, ei ainakaan jos hallitusmiehellä on myös omatunto. Sellaiseen on meidän aikamme liian demokraattinen."