Uusia aatteita
Suomessa ilmestyi yhä enemmän kirjoituksia, joissa otettiin kantaa uusiin eurooppalaisiin ajatusvirtauksiin. Tilanne oli kovin erilainen kuin vaikkapa 20 vuotta sitten, jolloin hallitusvalta puuttui nopeasti kaikkeen minkä koettiin kyseenalaistavan pyhiä arvoja.1
Olkaamme eurooppalaisia!
Ernst Lagus kirjoitti Verdandi-lehdessä:
"Suomen on lähestyttävä muuta Eurooppaa, jos se haluaa elää itsenäistä elämää. Suurten yleisinhimillisten kysymysten on astuttava pienten sijaan. Vapaus olkoon tunnuksemme, edistys päämäärämme ja eurooppalaisen sivistyksen kuninkaantie ura, jota uskollisesti poljemme".
Vaikeita asioita
Keväällä Savo-karjalaisen osakuntalehden toimitus esitti ohjelmansa keskeiseksi kohdaksi vapaan ajattelun ja järjenmukaisen arvostelun uskonnon alalla. Syksyllä esitti saman osakunnan aktiivi Matti Kurikka, että osakunnan piirissä tulisi pohtia "sopiiko kansaan levittää kirkon opille vastakkaisia mielipiteitä". Tästä asiasta oli käyty lehdissä polemiikkia. Sivistyneistö oli taipuvainen ajattelemaan, että uskonnollisia kysymyksiä sopi arvioida vain omassa piirissä: "on tosiaan ero kansanlehden ja pääasiassa toisille yhteiskuntakerroksille tarkoitetun orgaanin välillä".
Vaikeita asioita saattoi aina pohtia kirjeissä ystäville, kuten Minna Canth.
Jyväskylän radikaalit
Ensimmäinen selkeästi uusien aatteiden julistamiseen perustettu suomenkielinen sanomalehti oli Jyväskylässä ilmestyvä Keski-Suomi. Radikaalinuorten johtaja Jonas Castrén valtasi sen ja hankki toimittajiksi Juhani ja Pekka Ahon. Toimitus ilmoitti, että että lehdessä käsitellään erityisesti "työmieskysymystä", raittiuskysymystä ja naiskysymystä.
Juhani Aho oli jo tunnettu kirjailija, jolta ilmestyi tänä vuonna romaani Papin tytär. Se kuvasi säätyläisten elämää ja sielua, mutta oli realistinen kuvaus, joka otti tyttöjen kasvatuksen kautta kantaa naiskysymykseen.
Kirkon paikka
Kirkon roolista oltiin huolissaan. Valtiopäiville jätettiin sekä aatelis- että porvarissäädyissä ennenkuulumattomat anomukset poistaa ehtoollisella käynti kirkollisen avioliiton edellytyksenä eli käytännössä ehtoollispakko. Tähän reagoitiin luonnollisesti jyrkästi:
"Evankelislutherilainen kirkko, jolla historiallisten olojen perusteilla on maa eli kansakirkon asema ja oikeudet Suomessa, ei liioin taistelematta saa poisantaa ainoatakaan etuoikeuttansa tai siirtyä syrjään puolustamatta asematansa askel askeleelta viimeiseen asti", julisti rovasti G. Pettersson.
Lain muutos veisi kirkolta keskeisen keinon valvoa jäsentensä siveellisyyttä.
Ehtoollisasiaa käsiteltiin mm. Finlandlehden pääkirjoituksissa:
"Mikäli yksityiseen mielivaltaan jätetään solmia avioliitto... maallisen lain edessä solmittuna kontrahtina, kaivetaan pohjaa avioliiton pyhyyden alta ja valmistetaan tietä kevytmieliselle katsomustavalle, joka ajan mittaan yhä selvemmin irrottaa ne siveelliset siteet, mitkä pitävät perhettä ja yhteiskuntaa koossa. Tätä valtio ei voi sallia, ellei se halua horjuttaa olemassaolonsa perustaa, ja siksi näyttää yhteiskunnan etu meistä johdonmukaisesti vaativan, että avioliiton solmiminen jatkuvasti tapahtuu kirkollisen vihkimisen avulla."
"... nämä ovat vailla mahdollisuutta käyttää omantunnon ja uskonnon vapautta, koskapa ei omallatunnolla eikä uskonnolla ole heille mitään merkitystä. Uskonnonvapauden vaatimus on heille samanveroinen kuin vaatimus vapautua kaikesta uskonnosta; mutta meistä tuntuu ettei sellainen valtio kuin Suomen, jonka lainsäädäntö kuitenkin olennaisesti seisoo kristinuskon perustalla ja tunnustaa sen elämänkatsomuksen siveellisen elämän välttämättömäksi edellytykseksi, voi eikä saa yksityisten lainmääräysten kautta aiheuttaa tai edistää kansalaisissaan kevytmielistä ajattelutapaa, vaan sen on jokaiselta näistä vaadittava, että he tyydyttävät ja kehittävät uskonnollisia tarpeitaan ja taipumuksiaan kristillisen seurakunnan yhteydessä."2
Uusi Suometar perusteli ehtoollispakkoa loogisesti: "...on tarpeetonta sen vuoksi säätää lakia epäkristillisen uskon tunnustajia varten, koska niillä ei ole kansalaisoikeutta Suomessa."
Arkkipiispa Renvall ihmetteli sitä, että jumalattomia ajatuksia tuli Saksasta:
"Aina siitä lähtien kun kristinusko elinvoimaisena luomuksena ylhäältä astui ihmiskunnan historiaan... ei varmastikaan koskaan luopumus itse kristillisyyden perustotuuksista opissa ja elämässä ole ollut suurempi, intensiivisempi, syvempi kuin meidän aikanamme, mikäli tarkoitetaan etevämpiä sivistysmaita, niiden joukossa ei vähiten oppinutta Saksaa."
Naisen paikka
Kuopion piispa Gustaf Johansson sanoi valtiopäivillä:
"Ydin nykyisessä naisliikkeessä on luopumus kristinuskon perusteista. Nainen ei tyydy siihen asemaan, johon kristinusko ja luonnon järjestys hänet asetti, hän tahtoo ulos, ulos yhteiskunnan ja valtiollisen toiminnan aloille, hän tahtoo sitä ja tahtoo tätä eikä aina itse tietäne, mitä tahtoo, mutta ainakin hän tahtoo valtaa, tahtoo kunniaa."
Hän selitti samaa asiaa myös hiippakuntansa papeille:
"Naisemansipationin vakituisena tarkoituksena on poistaa näitä Jumalan panemia erotuksia. Sen tähden on se ytimessään kapinaa Jumalan maailmanjärjestystä vastaan, joka tuottaa yhteiskunnalle ja naiselle turmion."