Venäjänkieli
Venäjänkielen osaamattomuus oli venäläisten kannalta pysyvä ongelma Suomessa. Siitä oli käytännön haittaa hallinnossa, ja se myös eristi Suomea muusta valtakunnasta. Tilannetta oli usein yritetty kohentaa sekä pakolla että tarjoamalla mm. apurahoja kielen opiskeluun.
Lokakuussa annettiin jälleen julistus "matkastipendeistä virkamiehille Suomenmaan hallintovirastoissa Venäjän kielen oppimista varten Keisarikunnassa". Siinä todettiin:
"Valmistaaksemme virkamiehille niissä hallintovirastoissa, joissa Venäjän kielen taitoa tarvitaan, tilaisuutta hankkia itselleen mainitun kielen taitoa, olemme Me... nähneet hyväksi Armossa myöntää yleisistä varoista..."
Virkamiehille tarjottu apuraha oli 2.000 tai 3.000 markkaa vuodessa. Sen sai, jos matkusti Venäjälle kohentamaan kielitaitoaan.
Venäjänkielen taito oli pakollinen vain valtakunnallisissa virastoissa kuten kenraalikuvernöörin kansliassa. Sen taitoa ainakin kääntäjiä tarvittiin kuitenkin lähes kaikissa virastoissa.
Poikkeus oli Viipurin lääni, missä oltiin paljon tekemisissä myös venäjää puhuvien tavallisten ihmisten kanssa. Läänin kuvernööri pyysi kieliasiaan tarkennusta. Senaatin vastaus kertoo, että Viipurin läänissä venäjänkieli oli paitsi eduksi myös välttämätön useissa alemman tason virassa. Tämä koski varsinkin ns. rajakuntia, joissa oli suuri venäläisväestö.