Uusia yrittäjiä
Olutta
Venäläinen kauppias Nikolai Sinebrychoff perusti oluttehtaan Helsinkiin.
Apteekkari Julin
John Julin perusti maan ensimmäisen höyrylaivayhtion. Sen tarkoitus oli aloittaa laivaliikenne Turun ja Tukholman välillä. Julin oli alunperin apteekkari, mutta oli laajentanut liiketoimiaan jo ulkomaankauppaan ja hänellä oli myös tupakkatehdas ja telakka.
Suomeen perustettiin vuosittain yksi tai kaksi uutta teollisuuslaitosta. Ne olivat varsin pieniä ja kuolivat pian. Mustion ruukki oli yksi maan toimivista rautatehtaista, jossa Aleksanterikin vieraili matkallaan. Lisäksi hän kävi Tampereella, kuten eräs toinenkin herra. Näillä oli yhteinen ajatus, vaikka he eivät tavanneetkaan Tammerkosken partaalla.
Skotlantilainen koneenrakentaja James Finlayson oli jättänyt työnsä keisarillisessa konepajassa Kolpinossa ja poikkesi nyt Tampereella kveekariystäviensä kehotuksesta. Finlayson innostui ajatuksesta laittaa Tammerkosken partaalle pikku tehdas, ensin konepaja. Hän havaitsi, että koskessa oli voimaa kuten kerrottiin, palkat olivat seudulla "kohtuulliset" ja tarvikkeillakin "lievät hinnat". Hän alkoi laatia valtiolle lupaja lainahakemusta.