Naimisen Caari.

I. Lucu. Laillisesta naimisesta / ja cuca naittaja oleman pitä.

1.§. Jos mies tahto awioskäskyä raketa; nijn hänen pitä pyytämän pijcaa hänen naittajaldans, ja ei wäkiwallalla ottaman, eli salaisesti tygöns haucutteleman.

2.§. Isä on tyttärens naittaja, ja äiti mahta sijhen neuwoo andaa. Jos Isä on cuollut; nijn on äiti lähimmäisten suculaisten neuwon canssa. Jos ei isää, eikä äitiä elos ole; nijn olcon se, jonga isä suusanalla, eli kirjallisesti, eli äiti lähimmäisten suculaisten neuwon canssa, naittajaxi nimittänyt on.

3.§. Jos ei nijtä ole; nijn on täysi weli; sitälikin weli puoli isästä; sitten weli puoli äitistä; ja ottacon he sijhen isän-isän, eli äitin-isän neuwon. Jos ei täysi weli, eli weli puoli elä; nijn on isän-isä naittaja, ja likin händä äitin-isä; sitä likin setä, sitten eno. Jos ei händä ole; nijn on pijan lähin omainen isän, eli äitin puolelda. Jos molemmat tasalangot owat; nijn olcon se lähin, joca isän puolelda on, mies ja ei waimo, ja ottacon hän sijhen lähimmäisen suculaisen äitin puolelda ja laillisen orwoin holhojan neuwon. Jos ei suculaista elä, waan ainoastans orwoin holhoja; nijn pitä sen hänen naittajans oleman.

4.§. Jos rijta tule naittajan oikeudesta, eli jos oikia naittaja näkyis ei olewan sijhen soweljas, eli hywänsuopainen; Nijn säätäkön sijtä Tuomari, nijn cuin hän, parhan ymmärryxen ja omantunnon jälken, cohtullisexi löytä.

5.§. Ei pidä ketän waadittaman awioskäskyyn, waan pitä nijn hywin waimon, cuin miehengin wapamielinen tahto ja suostumus naimisen kijnnittämän.

6.§. Mies eli waimo ei mahda awioskäskyyn itzens andaa, ennen cuin mies on täyttänyt yxicolmattakymmendä, ja waimo wijsitoistakymmendä wuotta; ellei Cuningas löydä cohtullisexi, sijhen lupaa andaa.

II. Lucu. Nijstä / jotca ei mahda toinentoisens canssa awioskäskyä raketa.

1.§. Ei mahda mies waimoxens otta, sitä cuin hänen canssans on cohdastans alasastuwasa sugusa: cuin on tytär, pojan eli tyttären-tytär, ja heistä tulleet, ehkä cuinga alas se itzens annais. Ei myös cohdastans ylöspäin astuwasa sugusa: cuin on äiti, isän-äiti, äitin-äiti, ja nijn edespäin selkäsugusa.

2.§. Siwu sugusa ei mahda mies otta waimoxens sisartans, weljens eli sisarens tytärtä, eli heidän sikiöitäns, Isäns eli äitins sisarta, Isän-isän sisarta, eli äitin-isän sisarta, isän-äitin eli äitin-äitin sisarta, ja nijn edespäin.

3.§. Orpanat ei mahda otta toinen toistans awioxi, ellei Cuningas sijhen lupaa anna.

4.§. Cohdastans alas ja ylös astuwasa heimolaisudesa, olcon myös awioskäsky pois kieltty; Ja sijs ei pidä miehen ottaman waimoxens, poicans, pojanpojan eli tyttären-pojan leskee, äitipuoldans, edesmennen isän-isäns eli äitin-isäns toista waimoa; ei myös tytärpuoldans, poica-puolens tytärtä, eli tytär puolens tytärtä; waimons äitiä, waimons isän-äitiä, eli äitin-äitiä, ja nijn edespäin.

5.§. Siwu heimolaisudesa ei mahda mies naida weljens leske; weljens-pojan, eli sisarens-pojan, weljens eli sisarens pojan-pojan, eli tyttären pojan leske; Setäns eli enons, isän-isäns eli isän-äitins weljen leske; äitin-isäns eli äitin-äitins weljen leske; Ei myös edesmennen waimons sisarta; waimons weljen, eli waimons sisaren tytärtä, eli tyttären tytärtä, ja heistä tulleita; waimons isän sisarta, eli äitin sisarta; waimons isän-isän eli isän-äitin sisarta; waimons äitin-isän, eli äitin-äitin sisarta.

6.§. Ei mahda myöskän mies toisesa heimolaisudesa andaa itzens awioskäskyyn waimons äitipuolen, eli isäpuolens lesken canssa; ei myös cuolleen tyttärens miehen lesken, eli poica puolens, eli poica puolens pojan lesken canssa.

7.§. Mitä täsä säätty on miehestä awioskäskyn asiasa, pitä myös waimosta ymmärrettämän.

8.§. Heimolaisus luetan miehen ja hänen waimons suculaisten wälillä, ja waimon ja hänen miehens suculaisten wälillä; waan ei molembain heidän suculaistens wälillä keskenäns. Sentähden mahta caxi weljeä otta caxi sisarta, ja isä otta äitin, cosca poica otta tyttären. Waan ei mahda poica otta äitiä, hänen isäns eläisä, jolla tytär on, ettei cunniata ricotais wanhembain ja lasten waihella.

9.§. Caikisa näisä tapauxisa ei pidä eroitusta tehtämän täyden ja puoli sugun wälillä. Olcon myös naiminen yhtä hywin poiskielty, joco weren-yhdistys tulis awioskäskystä, eli luwattomasta secannuxesta.

10.§. Ei mahda se, joca pijcaan lihallisesti ryhtynyt <4> on, saada händä awioxens; ellei isä ja äiti sijhen suostu, eli Tuomari löydä, että hywät syyt sijhen kehoittawat.

11.§. Ne jotca toinentoisens canssa owat huorin tehnet, ei mahda awioskäskyä raketa, ehkä se syytöin awiopuoliso cuollut on.

12.§. Jos Pappi wihki ne, jotca ei mahda awioskäskyä raketa; nijn olcon wihkiminen mitätöin, ja hän Papinwircaans paitzi. Nijsä tapauxisa, cuin luwattoman secannuxen ricos kieltty on hengellisen rangaistuxen haastolla, kärsikön myös Pappi sijnä siwusa neljäntoistakymmenen päiwän fangeuden wedellä ja leiwällä. Jos se wihki joca ei ole Pappi, joco naiminen on luwallinen eli ei; nijn hän rangaistan työllä Cuningan Linnasa eli warustuxesa, colme, eli usiamba ajastaica, sen jälken cuin ricos on; ja silloin, cuin naiminen luwallinen on, pitä laillinen wihkiminen tapahtuman.

III. Lucu. Kihlauksesta.

1.§. Cosca kihlaus tapahtu, pitä naittajan läsnä oleman neljän todistajan canssa, caxi miehen, ja caxi waimon puolesta. Jos muutoin tapahtu; olcon se kihlaus mitätöin, jos naittaja sen päälle canda, ja wetäkön cumbikin, jotca itzens laittomasti toinen toisens canssa kihlannet owat, kymmenen talaria sackoa waiwaisille; Jos naittaja sen kihlauxen hyväxi otta, nijn olcon molemmat syyttömät.

2.§. Nyt sito itzens kirjallisesti awioskäskyyn: jos sijhen on naittajan suostumus; ei pidä toisella heistä sitten oleman walda rickoa sitä lupausta eli itzens toiselle kihlata.

3.§. Jos muu kihla cuin oikia naittaja, nijncuin <5> ennen mainittu on; wetäkön sackoa wijsitoistakymmendä talaria, ja kihlaus olcon mitätöin.

4.§. Jos naittaja kihla pijan cahdelle, wetäkön sackoa colmekymmendä talaria, puoli Cuningalle, ja puoli kihlacunnalle, eli Caupungille, ja palkitcon wahingon.

5.§. Jos mies kihla itzellens sen waimon, joca ennen laillisesti kihlattu on; wetäkön sackoa, mies wijsitoistakymmendä talaria, ja waimo colmekymmendä: Jos molemmat owat ennen kihlatut; wetäkön cumbikin sackoa colmekymmendä talaria. Jos lihallinen secannus tapahtu heidän keskenäns; rangaistacoot cuin Pahantegon Caaresa eroitetan; olcon myös rickonet waiwaisille caicki mitä he toinen toisellens andanet owat. Jos mies kihla itzellens caxi, wetäkön sackoa colmekymmendä talaria, ja olcon se ensimmäinen kihlaus seisowainen, ehkä hän wiimeisen canssa yhtyttä pitänyt olis. Jos ei se ensimmäinen tahdo hänen canssans awioskäskyä raketa, wihittäkön hän sillloin sen wijmeisen canssa.

6.§. Kihla mies tietämätäns sen waimon, eli waimo sen miehen, joca ennen kihlattu on; olcon syytöin, ja se joca syypää on, wetäkön sackoa colmekymmendä talaria, ja palkitcon wahingon; Olcon myös rickonut syyttömälle ne lahjat, cuin hän sekä saanut että andanut on. Jos jocu muulla tawalla on syypä kihlauxen eroon, eli kihla hän itzellens sen jota hän langouden, eli muun estehen tähden ei saa naida; olcon sama laki.

7.§. Jos molemmilla on yhdenwerta syytä kihlauxen eroon; langetcon waiwaisille caicki, mitä he toinen toisellens andanet owat, ja wetäkön cumbikin caxikymmendä talaria sackoa. Jos toisesa on enämbi ja toisesa wähembi syytä; wetäkön se puolen sen werta sackoa, jolla wähembi syytä on; mutta lahjat olcon ricotut waiwaisille.

8.§. Jos kihlacumpanit andawat toinen toisellens lahjoja walmisa rahasa, eli irtaimesa calusa, awioskäskyn tähden: ja kihlattu morsian sitten cuole ennen wihkimistä; andakon ylkämies sen cuollen wanhemmille eli perillisille caicki jällens, mitä hän saanut on, ja ottacon tacaisin, mitä hän andanut on. Jos ylkämies cuole morsiammelda; ottacon hän lahjans jällens, ja pitäkön mitä hänelle annettu oli irtaimesa calusa.

9.§. Jos mies yhteyttä pitä morsiammens canssa; niin on se awioskäsky, joca pitä wihkimisellä päätettämän, joco kihlaus on ehdollinen, eli ehdotoin, ja ehkä samat ehdot ei olis täytetyt. Jos ei mies tahdo wihille, ja täsä wastahacoisudesans pysy; nijn selitettäkön nainen hänen awiowaimoxens, ja nautitcon täyden awio-oikeuden miehen omaisudesa, nijncuin 10. Lugusa täsä Caaresa sanotan. Teke nainen sen; olcon sama Laki.

10.§. Jos mies yhteyttä pitä naisen canssa awioskäskyn lupauxella; nijn pitä hänen sen ottaman awioxens, jos hän sen päälle seiso, ja naisen isä ja äiti sijhen suostuwat. On mies wastahacoinen; olcon laki, cuin ennen sanottu on. Jos hän lupauxen kieldä, tuomitcon Oikeus sijtä. Jos lupaus tule wahwaxi selitetyxi, eli mies on andanut hänen Kirckoon otettaa, nijncuin hänen kihlatun morsiamens; ei pidä hänellä sitten oleman woima sitä lupausta rickoa, ehkä waimo hänen oikeudens awioskäskyyn jättää tahdois.

11.§. Jos ylkämies carcaa morsiamens tyköä jonga canssa hän yhteyttä pitänyt on; käykön sijtä, nijncuin 13. Lugusa miehestä ja waimosta säätän.

IV. Lucu. Erosta kihlauxisa.

1.§. Jos jocu tule kihlauxeen waadituxi, ja ei anna sijhen suostumustans hawata, sitte cuin mies, eli nainen, waatimisesta wapa on; nijn olcon kihlaus mitätöin, ellei kihlakumpanit ole toinentoiseens secandunet.

2.§. Jos jommalla cummalla ennen kihlausta on salainen tauti, joca tartuwainen ja parandamatoin on, eli hän sitten olis sen saanut: nijncuin spitali, caatuwa-tauti, mielettömys, raiwous, haureuden rahcoja, eli cauhistawaisia ja suuria wicoja ja wirhejä; nijn käykön myös se kihlaus tacaisin.

3.§. Olcon myös sama laki, cosca jombicumbi ennen eli jälken kihlauxen on salawuoteudella rickonut, eli tehnyt sencaldaisen työn, joca turmele hänen hywän nimens: Jos se oli ennen tietty; nijn ei pidä kihlauxen tacaisin käymän.

4.§. Jos kihlacumpanit tahtowat eritä, ja he ei ole toinentoiseens ryhtyneet; andacot sen Capitlumille tietä, ja käykön kihlaus tacaisin.

5.§. Jos wiha ja catkerus tule kihlacumpanein wälillä muista erinomaisista syistä, jotca ei ilme ollet, ennen cuin kihlaus tapahdui, ja yxi tahto eritä, ja se toinen ei; tuomitcon silloin Oikeus eroon. Jos ei sencaldaisia syitä löydy; nijn ei mahda ricollinen awioskäskyä raketa jongun muun canssa, nijn cauwoin cuin se hyljätty ei ole sowitettu; palkitcon myös caiken wahingon.

6.§. Jos tundematoin mies tule, ja anda itzens nimen eli säädyn puolesta ulos, muun edestä, cuin hän on: ja nainen sen cautta wietellän kihlauxeen hänen canssans; nijn wetäkön mies sackoa cahdexankymmendä <8> talaria, puolen naiselle, ja puolen waiwaisille; Olcon myös rickonut lahjat naiselle, ja kihlaus olcon mitätöin. Jos wihkimys sijhen tygö tule samasta petoxesta, ja ei heitä saada sopimaan; wetäkön mies caxikerraisen sacon, ja olcon cunniatans paitzi; käykön myös se naiminen tacaisin.

7.§. Joca juowuxis itzens kihlaa, eli petoxella sijhen wieteldy on; sen ei pidä oleman welcapään sitä lupausta pitämään.

8.§. Jos mies lähte itzewaldaisesti pois kihlatun morsiamens tyköä, ja on, hänen suosions wastan, pois ylitze wuoden ja päiwän; jos morsian tahto sijtä kihlauxesta irralle; nijn mahta Tuomari sen myöden anda.

V. Lucu. Lapsista / jotca sijtetän kihlauxisa / eli caxi-naimisesa / ja naimisen-oikeudesta sencaldaisisa tiloisa.

1.§. Jos mies sijttä lapsen kihlatun morsiamens canssa, eli awio-lijton alla, eli salawuoteudesa, jonga päälle sitte kihlaus, eli awioskäsky seura; ne lapset owat awio-lapset, ja waimo nautitze laillisesti-naidun waimon oikeuden.

2.§. Jos jocu mene toiseen naimiseen, nijncuin sanotan 13. Lugusa 6.§. ja sijttä lapsia: ja löyty sitten, että hänen endinen puolisans elää; nijn owat myös ne lapset awiolliset, ja ottacohot perinnön, nijncuin Perindö Caaresa sanotan.

3.§. Jos endinen mies eli waimo tule tacaisin; nijn ricotan se jäljellisembi naiminen, ellei he muutoin sowi: ja se jonga paeta tule, ottacon jällens codosta, caicki mitä hän sijhen tuonut on, nijn myös osans sijtä, cuin he awioskäskyn alla omalla ansiollans coonneet <9> owat. Jos se waimo olis, jonga paeta tule, ottacon myös sijhen siwuun huomen-lahjans. Jos heillä on lapsia yhdesä, sijnä awioskäskysä, joca ricotan, ja äiti tahto ne otta ylöscaswattaxens; coetelcon Tuomari, jos hän taita nijtä edesseisoa, ja määrätkön sitten heidän wälilläns, mitä Isän sijhen joca wuosi andaman pitä. Ei mahda näin eroitetut awiopuolisat nautita muuta oikeutta toinentoisens tawaraan ja omaisuteen, cuin nyt sanottu on.

4.§. Jos jocu mene toiseen naimiseen, ja tietä endisen puolisans eläwän; nijn rangaistan cuin Pahategon Caaresa eroitetan.

VI. Lucu. Naimisesta / wanhembain / eli oikian naittajan tahtoa wastan; ja jos naittaja estä naimista.

1.§. Jos pijca anda itzens naimiseen, wastoin isän eli äitin tahtoa; olcon isällä, eli äitillä, walda tehdä hänen perinnöttömäxi.

2.§. Jos poica, eli tytär joca leski on, anda itzens, wastan wanhembain tahtoa, naimiseen, ollesans wielä heidän huonesans ja leiwäsäns, ja se tapahtu ylöncatzesta ja ynseydestä, eli sen canssa jolla ei ole hywää nimee ja sanoma; olcon sama laki.

3.§. Jos pijca, isän ja äitin cuoleman jälken, anda itzens naimiseen, ilman oikian naittajan suostumusta, ja sillä pijcalla on oikeus perindöön naittajan jälkeen, nijn on naittajalla walda tehdä sen perinnöttömäxi ansaitusa maasa ja irtaimesa calusa. Jos ei pijca ole hänen perillisens, nijn maxacon sackoa omasta irtaisesta ja ansaitusta omaisudestans cahdenkymmenenen osan waiwaisille, jos naittaja sen päälle canda.

4.§. Jos nijn tapahduis, että isä, eli äiti, taicka heidän cuolemans jälken, oikia naittaja tahdois estää sitä naimista, jota laillisesti etzitän; coetelcon silloin Tuomari jos sijhen syytä on. Jos naittaja sen teke oman hyödytyxens, eli muun sencaldaisen syyn tähden; wetäköön wijsikymmendä talaria sackoa, ja maxacon caiken wahingon ja culutuxen: mutta wanhemmildans ei mahda lapset, eikä sackoa, eikä wahingon palckiota sencaldaisesa tilasa etziä.

VII. Lucu. Cuinga laillisen naimisen cuulutus pitä tapahtuman; ja jos wihkimistä kieltän/ eli wijwytetän.

1.§. Cosca mies on naisen laillisesti kihlannut, ja tahto andaa awioskäskyn wihkimisellä päätettää; nijn pitä hänen naittajalle sen ilmottaman cuutta wijckoa ennen. Jos nainen häneldä kielttän ilman laillista syytä; nijn anocon Cuningan Käskynhaldialda, että wihkiminen ilman wijwytystä, tapahtua mahdais, ja naittaja wetäkön sitten sackoa, laittoman estämisen tähden, wijsikymmendä talaria, ja palkitkon wahingon.

2.§. Ennen cuin wihkiminen tapahtu, pitä colmena Sunnuntaina Saarnastuolilda cuulutettaman sijnä Seuracunnasa, josta morsian otetan; Jos ei nijn ole, että wihollista wastan sotaan lähtö tapahtu, eli mies muusa Waldacunnan asiasa uloslähetetän; silloin mahta cuulutus tapahtua ainoastans yhtenä Sunnuntaina eli Pyhäpäiwänä, waan ei cuitengan wihkiminen ennen cuin cahta päiwä senjälken, nijncuin Kircko-Lais lawiammalda sanotan. Jos Pappi wihki ennen cuin nijn cuulutettu on; olcon wircaans paitzi.

3.§. Joca estettä tahto tehdä awioskäskyä wastan, taicka itze edestäns, taicka toisen puolesta; andacon <11> sen Kirckoherralle tietä cahden miehen läsnäollesa; Pangon myös cohta Cuningan Käskynhaldian tygö tacauxen caiken wahingon ja culutuxen edestä, ja ottacon sitten haaston ensimäisen oikeuden aicaan, sen päälle, jota wastan estet tehdän. Jos ei Tuomari löydä laillista syytä sijhen olewan; nijn wetäkön päällecandaja sackoa caxikymmendä talaria, ja maxacon caiken wahingon.

VIII. Lucu. Cuinga esipuhe tapahtua mahta nijden wälillä / jotca paricundaan itzens anda tahtowat.

1.§. Jos mies ja waimo, joca leski on, eli naittaja pijan puolesta, tekewät esipuheen keskenäns ennen awioskäskyä, sijtä naimisen oikeudesta cuin cummangin nautitzeman pitä; se on woimallinen ja wahwa, cosca se ei tapahdu nijden wahingoxi, joilla parembi oikeus omaisuteen sijhen aicaan on. Ei mahda sencaldaiset esipuhet seisowaiset olla, ellei wierat miehet todista, että ne ennen wihkimistä tehdyt owat; Ja ne sitten sisälle kirjoitetan ensimmäisesä keräjäsä, ja caupungisa cohta wihkimisen jälken.

2.§. Jos mies ja waimo tekewät taincaldaisia esipuheita ulcomaalla, sijtä omaisudesta cuin heillä täällä on, ja tahtowat, että nijden myös täsä waldacunnasa kelpaman pitä, waicka ei he itze tänne tule; nijn pitä ne esipuhet, ennen awioskäskyä, ulcomaalla todistajain canssa ylöspandaman, ja täsä waldacunnasa wuoden ja yön sisälle Tuomarin tykönä edesannettaman ja sisälle kirjoitettaman.

3.§. Jos he tekewät sencaldaisia esipuheita ulcomaalla, ja sitten itze tulewat tälle maalle; nijn pitä nijden jotca täällä syndynet owat, cuuden wijcon sisällä, ja ulcomaisten cuuden cuucauden sisällä, sitten cuin he täällä itzens tiloittanet owat, andaman ne täällä sisälle kirjoitta, cuin ennen sanottu on. Jos ei se tapahdu; nijn olcon ne esipuhet woimattomat.

IX. Lucu. Miehen oikeudesta olla waimons edeswastaja; ja huomen-lahjasta.

1.§. Sitten cuin mies ja waimo yhteen wihityt owat, nijn on mies waimons oikia edeswastaja, ja mahta etziä ja wastata hänen puolestans: Waimo seura myös miehens säätyä ja tilaa.

2.§. Ennen wihkimistä pitä miehen waimolle wissin huomenlahjan lupaman, irtaimesa, eli kijndiäsä omaisudesa, waan ei molemmisa yhtähawa, joco hän nai pijan, eli lesken.

3.§. Huomenlahja pitä otettaman miehen yxin omasta osasta omaisudesa. Jos waimo cuole ennen cuin mies; olcon silloin huomenlahja myös cuollut. Jos waimo elä miehen jälken; nautitcon huomenlahjans maan oikeuden jälken, joco heillä on lapsia yhdesä, eli ei. Jos waimolla on naimisen oikeus caupungin oikeuden jälken; älkön ottaco huomenlahjaa, jos hänelle lapsia miehens jälken on.

4.§. Jos huomenlahja on luwattu maasa ja kijndiäsä omaisudesa maalla, eli huoneisa ja maasa caupungisa, perityisä eli ansaituisa, ja colmas osa sijhen on ulottuwainen miehen säilytetystä osasta irtaimesa ja kijndiäsä, cosca hän cuole, eli huomenlahja ulos otetan; nijn nautitcon waimo hänen huomenlahjans täyteen. Jos huomenlahja on suurembi cuin colmas osa; ei pidä cuitengan hänellä oleman oikeutta, sen ylitze mitään saada. Jos ei nijn paljo maata ja kijndiätä omaisutta löydy; nijn pitä miehen lasten, eli muiden perillisten, edescatzoman waimolle irtaimesta calusta, nijn suuren caswon, eli sisälletulon, cuin häneldä puuttu. Ei mahda waimolla muuta oikeutta olla sijhen huomenlahjaan, joca on annettu maasa, cuin sitä wiljellä ja nautita nijn cauwan cuin hän leskenä on, ja cunnialla elä: Olcon myös welcapä pitämän huonet ja maan woimasa, ja ei andaman nijden hänen cauttans paheta. Cosca waimo cuole, eli mene toiseen naimiseen; langetcon huomenlahja cotia miehen lapsille, eli muille hänen perillisillens.

5.§. Nyt on huomenlahja luwattu irtaimesa calusa, ja kymmenes osa sijhen ulottu miehen cuoleman tapauxisa löyttywästä irtaimesta ja kijndiästä omaisudesta; saacon waimo ulos huomenlahjans täyteen. Jos se on suurembi cuin kymmenes osa; nijn tasoitetan huomenlahja sen jälken. Jos ei nijn paljo irtaimesa calusa löydy, cuin huomenlahjan sitten oleman pitä; nijn saacon waimo wiljelläxens ja nautitaxens huonetta ja maata caupungisa, eli maalla, nijn paljo, cuin puutosta wastan tule, sijhen asti että miehen lapset, eli perilliset, ne häneldä lunastawat; ja olcon huomenlahja, joca irtaimesa calusa annettu on, waimon ijäinen omaisus.

6.§. Ei mahda mies andaa suuremba huomenlahja waimollens, cuin nyt sanottu on, waan kyllä wähemmän.

7.§. Jos mies cuole, ja ei ole luwannut huomenlahja; nautitcon silloin waimo puolen sijtä, cuin mies corkeimmasti tämän Lain jälken huomenlahjaxi andaa taidais; ja olcon lasten eli perilisten wallasa, joco he sen irtaimesa, eli kijndiäsä omaisudesa, andaa tahtowat.

X. Lucu. Naimisen-oikeudesta omaisuxijn.

1.§. Cosca mies ja waimo owat yhteen wihityt, nijn on cummallakin naimisen-oikeus omaisuxijn.

2.§. Maan-oikeuden jälken, naidan wapamies ja talonpoica cahteen osaan, ja waimo colmandeen caikesa irtaimesa calusa, cuin maalla ja caupungisa heidän omans on, eli he omaxens saawat, ja caikesa kijndiäsä omaisudesa maalla, cuin he pariscunnasans yhteen cocowat. Maahan, eli huoneisijn ja wesirakennuxijn, joco ne oman, eli toisen perustuxen päälle, raketut owat, jotca mies eli waimo, ennen awioskäskyä, taicka sen alla, perinyt on, eli ennen ansainnut, ei ole miehellä, eli waimolla, naimisen-oikeutta; tulcon cuitengin caicki nijstä langewa wuotinen wero ja sisälle tulo, irtaimexi luettawaxi.

3.§. Jos heillä on maata, huonetta, cartanota, tonttia eli wesirakennuxia caupungisa, eli caupungin kedolla, ennen awioskäskyä, eli jos he pariscunnasans sen owat perinet, eli ansainnet; käykön naimisenoikeuden canssa caupungin oikeuden jälken.

4.§. Nijllä jotca Papin-säädystä owat, joco he asuwat maalla, eli caupungisa, olcon naimisen oikeus puoleen irtaimesa calusa, nijn myös huonesa ja tontisa caupungisa, ja sijnä maasa maalla, joca pariscunnasa ansaitan. Waan ei naiteta heitä toinen toisens perindö maalle maalla, ei myös sille maalle, joca ennen awioskäskyä siellä ansaittu on.

5.§. Caupungin oikeuden jälken on Porwarilla ja wapattomalla miehellä joca caupungisa asu, naimisen oikeus puoleen peritysä ja ansaitusa maasa ja huoneisa caupungisa, nijn myös caikesa irtaimesa calusa maalla ja caupungisa. Mutta mitä heillä maalla omaa on, eli omaxens saawat, maasa, eli kijndiäsä omaisudesa, ynnä eläinden ja pellon neuwoin canssa, nijstä käykön naimisen-oikeuden canssa, maan oikeuden jälken.

6.§. Jos Porwari, eli wapatoin mies, awioskäskyn alla, sijrtä caupungista, ja tiloitta itzens asuman ja oleman maalla, eli jos wapatoin mies tule wapaan säätyyn; käykön naimisen-oikeuden canssa sen jälken, cuin 1.§. ja 2.§. säätty on. Jos talonpoica sijrtä caupungijn; olcon laki cuin 5.§. sanotan.

7.§. Nainen, joca Tuomarilda on awiowaimoxi selitetty, nautitcon naimisen-oikeuden miehen omaisudesa, ehkä wihkimys ei tapahdu. Jos mies estä itzens wihildä wastahacoisudesta; olcon cadottanut naimisen oikeudens waimons omaisuteen, ellei hän ojenna itziäns, ja tule hänen canssans yhteen wihityxi.