Agricolaverkon vintti
-1-Sanan Saattaja Viipurista,Lauvantaina 13. päivä Huhtikuuta 1833.N:o 15. Huomena Toisena Rukous päivänä, saarnavat: Suomalaisessa seurakunnassa: aamu-saarnan Phil. Doktori ja v. Kirkkoherra Wirenius; puolip. saarnan Apulainen Relander; Ruotsalaisessa: puolip. saarnan Ojennus-huoneen Saarnaja Hougberg; ehto-saarnan Phil. Doktori Wirenius; Saksalaisessa: Curam gerens Charenius. Julkinen Jumalan kiitos. Luoja! joka jalommasti autat aina maailmaa laihon lailla hartahasti kansa kohdes kumartaa, juhla-laulu lausuvainen Kirkossas on kaikuvainen. Kilvan kiitos kandakamme Isän luoksi laupiaan, riendäkämme riemussamme tahtoansa tundemaan, jonga armo, voima, valda, täytti toivon avaralda. Hurskas, hyvä Hallitsia! valmis meitä muistamaan, Valdiasten Vallitsia! käännä korvas kuulemaan äändä kansan kiitollisen, omaisuudes onnellisen. Ilo on nyt ilman alla, mainioita mainitaan, halleluja huminalla Laupiaalle lausutaan; Lohduttajan armo-laina ombi meille aldis aina. Viimein valo iäisyyden armon kautta avataan, Valdiaalle väkivyyden voiton virttä veisataan. Pyhä, pyhä taivahassa! rauha myöskin maailmassa ! -2-Luoja! joka laveuden, korkeuden kannatat, olet Herra hurskauden, mutta meitä armahdat, - käännä kielet taipumaan, laupiuttas lausumaan. Sytyttele sieluissamme puhdas, pyhä rakkaus palavaksi povessamme niin kuin liekin leimaus. Saatat sanas heränneen Seurakundas sydämeen. Suo nyt ensin elämämme otollisen olevan, salli sitte säilyvämme tullen majoin tuonelan, jossa onni odottaa niin kuin Oppis osottaa. Yhteinen Siunaus. Herra suokon siunausta, lohdutusta, suloisesti suojelkon! valistakon valollansa, neuvollansa, armostansa auttakon ! Käännä kasvos, Kaikkivalda! korkealda meitä kohden koittamaan; riennä lepo rauhallinen, riemullinen, autuaasti alkamaan ! Viipurin linnan piirittämisistä. Viipurin linna perustettiin vuonna 1293, Ruotsin kuninkaan Birgerin lapsuuden aikana, Valtakunnan sen aikaiselta Hallitsialta Torkel Knuutin pojalta. Se on sitte monesti piiritetty Ruotsalaisten vihollisilta. Ensimäisen kerran Venäläisiltä, vuonna 1322. Zaari Jegor Danilovitsch piti silloin lähes kuukauden päivät Viipuria suljettuna, vaan lakkaisi sitä ahdistamasta 9:tenä päivänä Syys-kuuta. Ruotsin hallitsian Kaarle Knuutin pojan aikana yllytti hänen vihamiehensa Archi-piispa Johannes Danskalaisia Viipurin päälle, joka miehullisesti koettiin suojella. Hirmuinen tuli-palo kohtaisi silloin kaupungia, josta syystä Kaarlen ystävät täytyivät, jättää voiton Danskalaisille. Se tapahtui vuonna 1475. Vuonna 1495 samosi Venäjän Zaari Ivan Vasiljevitsch 60,000 sota-miehen kanssa Suomen maalle ja piiritti Viipurin 21 päivänä Syys-kuussa. Vaan <> Knuut Posse, Ruotsalaisten päämies suojeli sitä miehullisesti. -3-Seisemän tunnin tappeluksen jälkeen karkoitti Knuut Posse vihollisensa, sen mainion Viipurin räjäyksen kautta, jota vielä meidänkin aikanamme mainitaan. Ruuti-kellari eli torni oli nimittäin sytytetty tuleen, siltä kulmalta, jossa Venäläiset sakeammassa joukossa seisoivat. Uskottava on, ettei Venäjän sota-joukko vielä silloin tuntenut ruudin voimaa. Kuningas Gustavus Vaasan ja Danskalaisten sodan ajalla voitti Danskan sota-sankari Nikolaus Krabbe Viipurin vuonna 1523. Vaan Danskan Commendanti Rolf Matthiaksen poika täytyi sen kohta antaa takaisin ja itsensä vangiksi Erik Flemmingille. Vuonna 1556 tuli Venäjän sotajoukko, 150,000 miestä, johdatettu kahdelta Ruhtinaalta nimittäin Peter Michailovitch Tscheremetieviltä, ja Demitrius Feodorovitch Palezkoilta Suomeen. 21 päivänä Tammi-kuuta sulkivat he Viipurin piiritökseen, vaan menivät kolmen päivän perästä pois. Viipurilaiset kulettivat nimittäin heiniä maalta kaupungiin yön aikana. Kuin kuormat tullen romasivat ja loiskivat sillalla, luulivat sitä Venäläiset Ruotsalaisten sotajoukoksi, joka tuli piiritetyitä auttamaan, säikähtivät ja menivät pakoon. Nuija-sodan aikana oli Viipurin kaupungi Kuningas Sigismundin ja Puolalaisten ystävien haltussa. Casper Tiisenhuusen ja Aksel Kurk tahtoivat sitä suojella. Vaan heillä ei ollut sota-väkeä enämmin kuin 1400 miestä. He polttivat yhden osan Esi-kaupungeista, jotka olivat kuninkaan sedän, Herttua Kaarlen vallassa. Lisätäksensä väkeä itsellensä ahdistivat he Porvaria tarttumaan miekkaan. Vaan Porvarit anoivat armoa Herttualta ja lupasivat avata hänelle Portit. Koska sota-väki sen älyisi, salpasi yksi osa itsensä linnaan, muutamat pakenivat Venäjälle, ja muutamat tapettiin Kaarlen väeltä. Niiden päämies jotka Linnassa olivat, näki ettei hän enään tainnut tehdä vasta-rintaa, vähäisellä joukollansa, joita nyt ruvettiin ahdistamaan. Hän vaati sentähden sovintoa, joka tapahtui 28. päivänä Syyskuuta v. 1599. Puolalaisille ja muille muukalaisille annoi Herttua armon ja luvan vapaasti ulos-samota, vaan kaikki Ruotsalaiset ja Suomalaiset käskettiin odottamaan yhtä, heidän ylitsensä asetetun Oikeuden istumisen, <> päätöstä. -4-Nämät viisi päätä naulattiin karja-portin päälle ja höpsittiin sitten laulaneen, niinä pitkinä syksyisinä öinä. Venäjän jalo Pietar I:nen kiivas saadaksensa kansojansa korottaa yhden tasaiseen valistukseen muiden Europalaisten kanssa, pyysi sentähden itsellensä Itä- eli Koti-meren ranta-maita, joiden kautta sovelias kaupanteko ja hyödyllinen liikentö muiden kansain välillä piti matkoin saatettaman. Vuonna 1706, Lokakuussa tuli hän 20,000 sotaväen paljoudella Viipuria ottamaan. Vaan Ruotsalaisten Päällys-mies soti händä vastaan urhollisesti, ehkä hänellä oli vähän väkeä ja muurit olivat kehnot. Elatus-aineitten puutos, köyhässä maakunnassa, teki, että Pietarin sinä syksynä täytyi takaisin palata. Vasta, koska hän Ukrainin maalla, Pultavassa oli perätin voittanut Ruotsin Kuninkaan Kaarle 12:nen, käänsi hän koko voimaansa Suomen maata päin. Vuonna 1710 samosi Venäjän armea, 18,000 miehen paljoudella, Apraxinilta johdatettu Viipuria kohden. Garnisoni ei ollut suurempi kuin 5000 miestä, vaan Porvarit tahtoivat kiivasti seistä vastaan ja auttaa sota-väkeä suojelemaan Kaupungia. Venäläisellä oli yhdellä haavaa sota talvia vastaan, ja korkea lumi täytti silloin vielä joka paikan ja teki piirittäjille suuret vastukset. ( Jatkanto toiste. ) Viipurissa, painettu A. Cederwallerin tykönä vuonna 1833. Imprimatur. Censor Joh. Thessleff.
|