Agricolaverkon vintti
-1-Suometar.N:o 1. Helsingissä 12:tenä päivänä Tammi-kuuta 1847. Suomettaren kosiat *). -1a--1-Kanto sorsansa' kotihin, Syötti juotti sorsaistansa, Sorsa suorivi pesäsen, Muni kultasen munasen. Hiereleevi hauteleevi, Muna muuttu neitoseksi. Mikä neielle' nimeksi - Sorsatarko, Suometarko ? Ei ole' Sorsatar soria, Suometar nimi soria. Oli aikoa vähäsen, Kulu kuuta viisi - kuusi, Neiti kasvo kaunihiksi, Yleni ylen hyväksi, Kolmet sulhaset käkesi, Yhdeksiset ylkämiehet: Kulki Kuu, ajeli Päivä, Kulki kolmas Pohjantähti. Tuli ensin Kuu kosia, Tuli kullassa kulisten, Hopiassa helkkäellen: " Tuleppas minulle' neiti, Lähe pois talosta tästä Hopiaisihin tupihin! Kultasihin kammioihin ". Eipä neiti mennytkänä, Tuon neiti sanoiksi virkki: " Tok' en Kuulle' mennekkänä, Kuull' on kumma katsantonsa', Muotonsa' monennäkönen: Millon kaita kasvoiltansa' Millon liijaksi leviä; öill' on kurja kulkemassa, Päivällä lepeämässä, Ei taia' taloa tulla' ". Tuli toinen Päivä poika, Tuli kullassa kulisten, Hopiassa helkkäellen: " Tuleppas minulle' neiti, Lähe' pois talosta tästä Kultasihin kammioihin, Hopiaisihin tupihin! " Eipä neiti mennytkänä, Tuon neiti sanoiksi virkki: " Emmä Päivälle' menisi' Päivä se pahan tapanen Kesän vaivaavi varilla, talven tappaavi vilulla; Helkällä hein'ajalla Anto ainoiset satehet, Kallihilla kaur'ajoilla Teki pouat ponnettomat ". Tuli poika Pohjantähti Kullassa kulisematta Hopiassa helkkämättä: " Tuleppas minulle' neiti, Lähe' pois talosta tästä! " Neiti vasten vastaeli: " Taianpa Tähelle' mennä', Tähti se hyväntapanen Talossansa' aina tarkka, Koissaan ylen koria, Otavaisten olkapäillä, Seitsentähtisen selällä ". Vieähän Tähen hevonen, Tallihin talutetahan, Hienot heinät heitetähän, Kauravakka kannetahan; Tähti tuoahan tupahan, Päähän pöyän laitetahan; Tuoppi tuoahan olutta, Mettä kannu kannetahan: " Syöppä, juoppa Tähti kulta! " " En nyt syöne' enkä juone', Kun en nähne' neitoani; Missäp' on minun omani, Kussa Suometar soria? " Suometar soria neiti Itse' aitasta sanoovi: " Sulhaseni suotuseni, Ylkäni ylimmäiseni! Anna aikoa vähäsen, Aikoa isättömälle', Emottomalle' enämpi; Ei mua emoni auta', Oma vanhin valmistele', Auttavat kyläset eukot, Kylän vaimot vaatehtivat, Kylmä on kylänen toimi, Valju mieron vaatehtima. -2-Niinkuin muinainen Suometar ei ottanut mieheksensä' Aurinkoa eikä Kuuta tunteissansa' näiden uljasten kosiomiesten huikentelevaisuuden, vaan Pohjantähden, joka vähyydessänsä' oli ylpeilemätön ja hyväntapainen, aina yhtäläinen ja kohdallansa' pysyvä - niin on tämäkin Suometar omistava kaiken lempensä' ja rakkaudensa' Pohjantähden tienoilla asuvalle' köyhälle, mutta vakaiselle' ja rehelliselle' nuorukaiselle' nimeltä: Suomalaisuus. Suomalaisuus ei ajele' kullassa kulisten, niinkuin hänen kilvoitteliansa', Ruotsalaisuus ja muut. Näiden uljaasti' puetettuin rinnalla on hän kuin talonpoika herrain rinnalla, mutta Suometar ei katso' päällimäistä pukua. - Jalo ja miehuullinen on Suomalaisuus varreltansa', vahvoilla voimallisilla jäsenillä' varustettu, nuoruuden punaiset ja pulskiat ovat hänen sasupäänsä', ehiän verevät huulensa', suloinen hänen puheensa', ja lempiät hänen vakaiset silmänsä' - Onkos siis ihme' että tämä tyttö Suometar on niin sydämellisesti' häneen suostunut, niin ihastunut hänen kauneudestansa' ja niin voitettu hänen hyvällaisuudeltansa', että tahtoo kokonansa' hänen omansa' olla', tahtoo häntä palvella' myötä ja vastoin käymisessä, häntä yksinänsä rakastaa' elämässä ja kuolemassa. Rakkaudesta sulhaistansa' kohtaan lähtee Suometar nyt ympäri maata kulkemaan: aikoo etsiä' ja tervehdellä' Suomalaisuuden ystäviä' ja kaikella voimallansa' kokea' saattaa' Suomalaisuudelle' ystäviksi niitäkin, jotka, vaikka' asuvat hänen maassansa', vielä ovat hänen ylönkatsojiansa'. Kaupunkeiden korkeisiin kivi-kammoihin, herrain hovein ja pappiloihin on Suometar pyytävä päästä' sisälle', toivoen hyvämielistä vastaanottamista, sillä vaimoihmisiä kohdellaan aina lempiämmin vieläkin, vaikka esi-isäimme tapa, holhota' kaikkia vieraita, on jo paikka paikon vanhanaikaseksi tullut. Kaikkein joukossa on Suometar ystävällistä kanssakäymistä pitävä, puhutteleva sekä isäntiä että emäntiä, neitseitä ja nuoria miehiä, vanhoja virassa harmaantuneita isiä ja kasvavaista uutta kansaa. Mutta jos jonkun kuulee viha-sanoja, pilkkaa tai' häväistystä puhuvan rakastettuansa', Suomalaisuutta, vastaan, elikkä jos joku tahtoisi vietellä' häntä unhottamaan ja pettämään sulhaansa', niin on hän karvaalla mielellä ja suru-suulla kokeva' semmoista pahanelkistä oijentaa', ja, jos muu ei auta', viimein vihastuva ja toruvakin. Älkäät, hyvät herrasväet pahaksuko, jos Suometar välisti' näkyisi olevan ujo ja taitamatoin; jos hän isoisten saleissa ja koreissa kammioissa ei taitaisi' itsiänsä' käyttää' niinkuin tulisi' eikä puhua' niinkuin sivistyneissä seuroissa on sopiva, elikkä Ruotsalaisten ja Ranskalaisten vertaistensa' seassa näkyisi aivan kehnosti' vaatetetuksi; sillä muistakaat Suomettaren olevan nuoren, ja pian taitavan oppia' mitä nyt häneltä puuttuu. Suometar tahtoo olla' nöyrä ja siviä tyttö; jos hän on yksinkertainen, niin on hän totuutta rakastava, ja sydämestänsä' toivottava teille' hyvää. Jos sanansa' joskus äkkinäisesti' kävisivät tylymäisestikkin, niin ei silloinkaan ole' hän mitään pahaa tarkoittava. Jos häntä kuullella viittitte, niin on hän taitoansa' myöden teitä huvitteleva välisti' laulellen välisti' tarinoiten, on tuova teille' sekä omalta että ulko maalta kuultuja sanomia, erinomattain Suomalaisuuteen koskevia, puhuva mitä missäkin kaupungissa taikka maanpaikassa on tehty, kirjoitettu tai' präntätty Suomalaisuuden hyväksi, kertova Suomen kansan oloa ja tilaisuuksia, muistutteleva vikoja ja virheitä Suomen sukukuntaa rasittavia ja vahinkoittavia, niin myös neuvoskeleva, missä taitaa yksinkertaisesti' ja yksivakaisesti'. Kaikkia asioita, joista Suometar vuoden mittaan tulee vierastijoillensa' puhumaan, ei taideta' eikä tarvitse' edelläpäin ladella' - soisimme hänen vaan olevan heille' mieluisen ja hyödyttäväisen. Vapisevilla askeleilla lähtee nyt tämä heikko Suomen tytär vaivalloiselle' ja vaaralliselle' matkallensa'. Muutamat ovat ennen häntä lähteneet samaa tietä kulkemaan, vaan ei yksikään heistä ole' vanhaksi elänyt. Yksi ainoa harha askele' taitaa langettaa' äkilliseen kuolemaan. Nykyisin on yksi hänen edellä-käyjistänsä ( Suomalainen ) tapaturmaisesti' hukkunut, toiset ovat vielä surkiamman lopun saaneet - kuolleet nälkään ! - Tulevaiset tapaukset olkoot Jumalan pitkämielisen huomassa'; kuolemaansa' asti' on Suometar Suomalaisuudelle uskollinen. Tutkistelemuksia Suomalaisien esi-isistä ja niiden asumapaikoista. Aivan outoa ja vaikiata olisi jollekulle ihmiselle, jos häneltä olisivat kadonneet kaikki muistot ja tiedot entisemmästä elämänsä juoksusta, jos ei ensinkään tiedä' kussa on syntynyt, kasvanut, miehistynyt; jos olisi jär'in tietämättömyydessä lapsuutensa iloista, töistä ja huolettomista sekä vi'attomista aj'oista; jos ei tiedä', mitä paraissa miehuutensa voimissakin ollessa lienee häneltä tehty ja hänelle tapahtunut, taikka miten on saanut niistä aj'oista perityt taitonsa, tapansa ja ka[i]ken omansa'. Kuin erityisen ihmisen, samoin on tässä kansankin laita. Yli yhden tuhannen vuoden takaperin Suomen kansasta emme löydä' muistoja ja tietoja paljon sanottavaakaan nykyisin annetussa Suomen Historiassa. Kuitenkin ovat tiettävästi Suomalaiset usiammankin tuhannen vuotta löytyneet tällä ilmalla. Tämä asia kyllä käypi meistä oudolta ja vaikialta, vielä enemmin kuin tiedämme, että tälle meiltä tähän asti tietämättömyydessä peittyneelle aj'alle jääpi kokonaan Suomalaisien omavaltainen ja alkukotosa elämä, sellainen kuin se oli, ennen kuin läksivät kulkusalle tänne' nykyiseen Suomen maahan. Tiettävästi kadottivat he tällä kulkuaj'allansa aivan paljon, niin että emme voi' kiistää', heidän ennen aina olleen siinä tilassa kuin tiedämme, heidän eläneen silloin kuin Suomenmaa al'ustansa tuli Ruotsin ja osaksi Venäen alle. -3-Lieneekö kuitenkin näihin nimitettyihin aikoihin kuuluvista tiedoista niin typi tyhjyys, ettei mitään voisi' saada' käsille. Ei toki? Joka etsii, se löytää; ja ehkä vielä löydämmekin tietoja *), jotka selkaseevat tätä sanottua aikakautta silmiemme eteen - ihmetelläksemme. -3a--3-Tämän, jonka totuutta kukaan nyt enään ei epäellekkään, osoittaavat monet asian haarat. Tarkemminkin voimme tämän jo sanoa', ja vasta todistammekin, että Suomalaiset alkuansa ovat asuneet Korkian Aasian länsipohjaisilla vuorimailla. Siellä kohottaa Aasia Altain vuoristona valtavat rintaluunsa aina pilvien sivutse' ylen korkialle ilmojen äärettömyyteen, jossa tämän vuoriston ikuiset kukkulat ovat yhtä ikuisella lumella ja jäällä peittäneet päälaken[s]a sekä hartiansa. Sydämmyksissänsä suojelee tämä vuoristo sanomattomat kalliit tavaran paljoudet: kultaa kukaties päälle muista kaikista paraistakin kultamaista. Mitä vielä muuta sitten ? Altain muodossa muutoin on erinomainen yhtopitäväisyys ja jär'estys. Kaikki on juuri kuin tarkkojen sääntöjen jälkeen muotoeltu, eikä suinkaan kuin kussakin puuttui sattumoitansa myöten. Jokapaikassa näkyy selkiästi, että tässä on vaikuttanut yksi ainoa valtava ja jär'ellinen tahto, jota luonnon rotovimmassa muodossansakin on täytynyt nöyrästi totella'. Suomalaiset ovatkin huomainneet tämän yhden ainoan Jumalan ja Luojan ilmestyksen luonnossa; senlaisen yhden Jumalan tunnon esi-isillämme olleen, todistaakin jo mainittu historiamme ja - ilahuttavasti. Sitten kuin niille muille ruvettiin antamaan, ehkä ainakin halpa jumaluuden kunnia, al'ettiin ainoata Jumalata tavallisesti kutsumaan juhlanimellä Ukoksi eli' Ylijumalaksi. Tosin onkin Suomalaisien vanha jumaluustieto hyvin tämän vuoriston luontoinen. ( Jatko toisten ). Satu. Minä tulin muuanna iltana Elokuun lopulla, kotvasen hämärässä Koitereen tyyntä vettä soudettuani, Lumme'saareen. Aivan ranta äpräällä on talo pienen lahden pohjassa, ja siinä talossa tahtosin minä ikäni elää'. " Koitere? mikä se on? " - Voi veikkonen, kuin sinulla on vielä paljon kaunista näkemättä, kuin et sitä lampia ole' nähnyt ! Tokko tietänet, missä se onkaan ? Sin' et vastaa'. Hyvä! Kuin menet Ilomantsin laulurikkaille tienoille, niin kysele', jos et muun edes tämän sieltä saadun satuni tähden, Koierta, kyllä se sinulle siellä neuvotaan. Venheeltä menimme taloon. Rahvas oli jo nukkunut, mut eivät sentähden suuttuneet, kysyivät vaan hyväntahtoisesti kuin muulloinkin " kuulumiset. " Talontytär, Liisa, levitti keviällä kädellä heiniä lattialle, ja kohta olikin kumppalini unen sylissä. Minä vaan en nukkunut. Mieleeni johtui, mitä tullessani olin nähnyt, länteen nukkuva aurinko, järven rasvatyyni pinta, va'at ja i'äti' viheriöitsevät petäjät, armaat torkkuvat koivut, jotka saarissa vastaamme kulkivat; mieleeni johtui taivaan sininen kansi ja kirkkaat tähdet, jotka tänä iltana tuntuivat minusta kauniimmalle kuin milloinkaan muulloin. Vaan miksi, ajatukseni, et kauemmin näitä muistellessasi viipynyt? miksikä niin väleen näistä toisiin ruumiin maihin astuit ? Näille kysymyksille en ole kuullut vastinetta, vaan kysy' siitä, ken sen voipi selittää; mut aivooni tuli Helsinki, sotavä'en kasarmit, tykkiä, tappeluita ja verta, ja niistä nousi huolen tummat hattarat mieleeni. Et pahaksi panne', että uskalsin sanoa': " olisitko, Jumala, Suomen aina itkemään sallinut, ja aina huolta huokaelemaan, Suomen, jolle kumminkin annoit niin kuulakan taivaan ja niin tyynet rannat? " Muuan mies oli saanut tilansa minun viereeni. Tämän silmät tähystivät minuun, nähtyään, minunkaan ei vielä nukkuneen. Se oli vanha, noin seitsemän kymmenen paikoissa oleva, mies, talon ruotiukko, vaan se ei ollut tavallisia ruotiukkoja, sen olet seuraavastakin näkevä. Paitsi sitä on hänestä itsestäänkin tarina, jonka ehkä vasta puheeksi otamme. Hän katseli minua ikäänkun kysyäkseen: Semmoinenko se nyt runon ja tarinan kerääjä on ? Hän. Niinkö sie oikein täydellä todella virsiä etsit ? Minä katsahdin häneen, ja hän näkyikin ymmärtävän, mitä ai'oin sanoa'. Hän. Kävellessäsi lienet kuullut tarinan viidestä tytöstä, jotka kulkivat maata maailmaa ? Minä. En; haasta', hyvä ukko, se iltamme huvikkeeksi, kyll' on vielä yötä maataksemmekin ! Hän katseli vielä kerran silmiini, ja silloin tuntui kuin silmäteränsä olisivat sydämmeheni menneet. Vaan nähtyänsä, ett'ei silmäni rävähtäneet, alkoi hän, minun pöydän ääreen kynä kädessä istuutuani, viimein hiljaa ja pitkällä äänellä. " Sä tiedät missä Altain vuoret ovat? ne, joiden kukkuloilla on raitis ja kirkas olla', joiden laksoissa lounattuulet kukkasia tuuvittelevat, ja joiden seuduilla on siimettä ? Koska tiedät, niin niiden kunnasten lotmassa oli järvi, jossa lumme'kukat hyöstyivät, jonka pinnasta kummuilla oli huvitus kuvastellata'. Sen järven rannalla oli eräs äiti lapsinensa, joita oli monta poikaa ja viisi tytärtä. Pojat ei kuulu' tähän tarinaan vaan tytärten nimet olivat: Tja, Erma, Unus, Kri, Uometar. Nämä lapset riemuitsivat rakkaudessa ja lemmessä, ja elivät niin, joten ei kukaan heimo enää elä'. -4-Silloin istuutuivat sisarekset aina venheesen, pieneen solakkaan ruuheen, ja soutelivat lammille, josta tuuli sitten hiljaa liekutti heidät rantaan. Näissä huvituksissa oli heillä kumppalina eräs nuorukainen, heidän veliensä metsätoveri. Mistä tämä oli kotosin, ei kenkään tiennyt, kuin ei yläisistä taivosista liene' tullut, joten muutamat sanoivatkin; se vaan on varma ja tosi, että se oli hoikka nuorukainen, jonka suonet juoksivat raitista vertä, jonka käsivarret, ehk' ei paksut, kuitenkin olivat sangen jäykät, ja että sen silmä säihkysi tulta, ikäänkun revontulten kauniimmat lävähykset. Näiden tyttöjen äiti piti tätä nuorta kuin omana poikanaan, ja hellemminkin, ja tytöt puoleltansa rakastivat häntä kuin veljeänsä. Nämät lapset viettivät päiväkaudet metsässä, ei raateilla, niinkuin nykyiset ihmiset tekevät, sillä silloin ei tarvinnut kaskea polttaa', mutta muuten vaan, marjassa ja kukkasilla olemassa, ja sen tähden, että rakastivat puiden huminata. Kerran tapasi koillinen ruskokin heidät jo eräällä kunnahalla istumassa, ja usiasti' sanoivat he nousevalle päivälle: " terve kulta tultuasi! " Kerran viivähtyivät niin kauan iltaa kukkakummuillansa, että äitin täytyi heitä huhuellen kotihin etsiän, ja sitte' kysyttyään, missä niin myöhään olivat, sai hän vastineeksi: " tuo käki lauloi kukahteli kauniinta virttänsä, ja siitä emme ennemmin palata' voineet. " Näissä kaikissa oli, niinkuin jo sanoin, mainittu nu[o]rukainen heidän kerallansa. Vaan kantelen kielet ei voi helähdellä niin hellästi', kuin heidän olisi vavistava siitä laulaessansa, mitä nyt tulee. Muuanna aamuna sisarekset olivat taas iloittelemaansa lähtemässä, kuin havaitsivat, että nuorukainen heidän toverinsa oli poissa. He etsivät, he huhuilivat; turhaan, hän oli poissa, eikä tullut koko päivänä eikä koko kuulla, ei milloinkaan ! Silloin nousi tyttöjen kirkkaalle taivaalle uusi pilvi, jonka nimi on murhe', ja siitä ajasta lähtien se pilvi ei ole' sulanut. Kumminkin sataa se aina, ja sitä sadetta sanotaan toisella nimellä kyyneleiksi. Moninaisia uusia mielaloja nousi tyttöjen aivoon. Päivän säteet olivat heistä kuumat, ja siimehen varjo kylmä. Lampi oli heistä kolkko, ja ruuheansa eivät kärsineet nähdä'. Poissa, poissa oli se, jonka sydäntä vasten kaikkein sydän sykähteli. Niin silloin sanoi Uometar: " voi siskot, kullat, elkäämme itkekö näin! - mitä me sillä voitamme? - läkkäämme ystäväämme etsimään, kenties tuolla lännen saloilla... " " Läkkäämme, läkkäämme! " sanoivat kaikki, ja he läksivät, ja lauloivat virren äitillensä, joka, kotiin jääden ja silmät vettä kiehuen, kauan katsoi heidän jälelestänsä, kunne viimein kokonaan katosivat. Siitä samosivat he yhdessä monta saloa, monta kangasta, ja näin kului paljon aikaa, mut ystävä jäi kumminkin löytymättä. Kerran olivat hyvin väsyksissä ja istuutuivat kaikki kiven ympärille, ja jalkojansa katsellessaan oli niissä punaisia naarmoja, ikäänkun vertä olisivat tihunneet. Siinä sanoi Tja: " eikö olisi parempi, sisaret, että eroaisimme kukin haarallensa, ja niin hakien etsisimme ystävätämme, kenties hänet täällä lännestä viimeinkin löytäsimme, tätä tienotta rakasti se enemmän kuin muita? " Ja kuin toiset sisaret sanoivat siihen suostuvansa, niin virkki hän taas: " vaan ennen erottuamme ottakaamme merkki, josta ystävämme iäti juohtusi mieleemme, ja.. " " Minkä olemme siksi merkiksi ottavat, eihän meillä ole mitään, joka siksi kävisi? " " Muistattenko hänen nimensä? " " Aina, aina! " " No niin hänen muistokseen, ja että kerran taas yhdyttyämme, toisemmekin paremin tuntisimme, ottakaamme, jakakaamme se nimi... Vaan minun vanhimman pitää teihin nähden saada' puolta enemmän, eikö niin? " ( Jatko toisten ). J. Simeliuksen Kirja-pajasta on nykyisin lähtenyt: Ritvalan Helka-virret pränttäytetyt Hämeen kansan ystäviltä, ja ruotsiksi: Ljus och Skugga, Vandrings bilder af Fr. Cygnaeus. Andra häftet. J. C. Frenkkellin ja Pojan Kirja-pajasta: Necken, Poetisk Kalender för år 1847, utgifven af Berndtson. Esi-lehdellä on Maamiehemme, sen suuren ja kuuluisan maalarin A. Laureuksen kuva. Suometar.Tämän uuden Viikko-lehden tarkoitus on levitellä' Suomalaisille' sanomia Suomen asujamein yhteisiin haluhin ja tarkoituksiin koskevissa asioissa, ja taitoansa' myöden jutella' sekä huvitukseksi että hyödytykseksi. Kirjoitus-tapa niinkuin sisälleppitokin on oleva enimmästi' niiden mielen mukaan, jotka kuuluvat sivistyneempiin säätyihin. Hiippakuntain uusia, niin Turun kuin Porvonkin, on Suometar tuova' papeille', Turusta ensimmäisennä ja Porvosta toisena ilmottajana. Lehti annetaan Helsingistä jokaisena Tiistaina puolena arkkina hienoa paperia, ja lehden myötä kerran joka kussakin kuukaudessa Lisä-lehti ( koko arkki ), huvi-lukua sisällensä' pitävä. Tilata' saadaan Waseniuksen et Comp. tykönä ja kaikissa Maamme Posti-Konttooreissa. Hinta vuosi-kerrasta on 1 Rupla 50 kopeikkaa ja tätä paitsi posti-rahaksi 22 1/2 kopeikka ( kaikki hopiassa ) niiltä tilaajoilta, jotka ulkona Helsingistä asuvat. Ne, jotka tilaavat kymmenen kappaletta, saavat 11:en maksota'. - Kirjoittajat ovat: Oppivaiset: A. E. Ahlqvist, D. E. D. Europaeus, P. Tikkanen ja Kandidati A. Warelius. - Toimittaja ja pränttääjä on: A. W. Gröndahl. Tietä' annetaan Suomettaren mielellänsä' ottavan Maamiehiltänsä' vastaan kaikellaisia Suomalaisuutta jollain muotoa hyödyttäviä kirjoituksia. Jos oudoilla kielillä kirjoitetut juttelemukset tai' miettimiset ovat suomennettavia sanasta sanaan taikka ainoastaan suunnittain, sen saavat lähettäjät määrätä'. Koska, asiain viipymisen tähden, emme ole' saaneet ennemmin lähettää' luvattua Koetus-lehteä, niin tulee tämä Ensimmäinen Numero nyt halullisille' Suomalaisille' nähtäväksi seuraamaan Sanomia: Finlands Allmänna Tidning, joiden myötä pyydämme kunnioitettuja Posti-Mestareita tätä lähettämään. Painettu A. W. Gröndahlilta. Lupa painamiseen annettu: G. Rein.
|