Agricolaverkon vintti
-1-Suometar.N:o 13. Helsingissä 30:tena päivänä Maalis-kuuta 1847. Kokeita runo-opin selityksessä. ( Jatko 11:teen N:roon. ) Edellinen tavuu itse'kussakin säkeen osassa kutsutaan iskuksi, ja jälkimäinen laskuksi. Jos nyt missä osassa hyvänsä sana loppuu iskulla ja lasku alkaa toisen sanan, niin on se osa murrettu ja sellainen sanojen liitos samassa osassa kutsutaan murroksi. Paitsi viimeistä voivat muut osat jokainen murtua'. Edellisen: lähe myötäni minun nyt on ensimäinen ja toinen osa murrotoin, kolmas: " nimi ", murrettu; samoin neljäs: nun nyt, ehkä väärin jo edellä mainitusta syystä. Lyhyt pääkor'ollinen tavuu ei koskaan saa' olla' iskussa, paitsi ensimäisessä, jossa sitä on vaikea aina välttää', niinkuin säkeessä :verevä vetelemähän. Sitä vastaan on säkeessä mieli' ruveta' runoille isku ru- kankea. Samoin virheellinen on sä'e': veri seiso kuni seinä. Mitan korko ja pääkorko ovat siis lii'an paljot saamaan siaa lyhyellä tavuulla muu'alla kuin ensimäisessä iskussa. Tämä virhe' kutsutaan iskurikoksi, mutta osoitettu on, sen ensimäisessä iskussa ei olevan vi'allisen. Mitä erinomattain pääkor'ollinen tavuu ei ensinkään saa' olla' laskussa, paitsi ensimäisessä. Sä'e': vanhalle Väinämöiselle, on siis aivan virheellinen, koska lasku Väi- on pitkä ja pääkor'ollinen. Tämä virhe kutsutaan laskurikoksi. On syrjäkor'ollinenkin pitkä tavuu laskurikkona haitaksi, niinkuin säkeessä: lapseni vakavuuteni; vähemmin haittaa kor'otoin pitkä tavuu laskurikkona, niinkuin: ohoh hullu hulluuttani. Ensimäisessä osassa pidetään murto erinomaisen somana, niin että sen hyväksi laskurikkokin ensimäisessä osassa suvaitaan. Jo päivänä kolmantena on, ehkä laskurikkoinen, kuitenkin parempi kuin: päivänä jo kolmantena. Samoin: tien kunka otan etehen, somempi kuin kunka tien otan etehen. Tohtor Lönnrot on selittänyt runomitan perustautuvan sanojen arvolle ( qvantitet ). Me, pääasiaa kuitenkin muuttamatta, olemme katsoneet soveliammaksi kielen luontoon, kutsua' mitan perustusta mittakor'oksi. Sillä pääsemme myös sanomasta syrjäkor'ollisen taikka kor'ottoman lyhyen tavuun käytettävän pitkänä iskussa, joka oikeastansa ei tapahdu', paitsi mitä joissa kuissa sävelissä ( eli nuotissa ) yksi, harvoin ( esim. 13 runonuotti Kantelettaressa ) usiampi isku tulee laskuansa pitemmältä laulettavaksi, mutta joka ei kuitenkaan yhteihin sääntöihin kuulu', senkun säveleen sattumoiltansa luonnistumiseen. Pitkälyhyista ( trocheer ) suomalaisessa runossa, meidän mielestämme ei siis tarvitse' pitää' mitään puhetta. Alkumyötäisyys eli sointo' ( alliteration ) vaatii aina ensimäisen tavuun vähintäin kahdessa sanassa kussakin säkeessä yhdenlaisiksi. Jos kerake' alkaa soivat sanat, niin sen pitää niissä aina oleman saman, mutta äänike' suvaitsee välistä enemmin vapautta, niin että jos toisen alkutavuussa on a, niin toisen voipi olla' e, ä taikka o; jos toisessa e, toisessa olkoon i taikka ä; jos toisessa o, toisessa olkoon a, u taikka ö; jos toisessa u, toisessa olkoon o taikka y; jos toisessa y, toisessa olkoon i, u taikka ö j.n.e. taikka takaperin. Säkeessä: viel' on muitaki sanoja, ei ole yhtään sointoa; säkeessä: jo tuonen vilusta virret, on molemmissa viimeisissä sanoissa sointo säännöllinen, mutta säkeessä: kirvesvartta vuollessansa, eivät soi va ja vu hyvästi', sillä äänikkeet a ja u eivät edellisen osoituksen jälkeen soi' yhteen. Tässä on siis sointorikko. Soivat sanat ovat aina, jos mahdollista, asetettavat perättäin, jonka tähden sanat usein pannaan takaperin, niinkuin säkeessä: ukset kulta kuumoittavat, joka pitäisi oleman suorassa puheessa kultaukset k., mutta silloin tulisi sointorikko. Samoin: päätä kassa katsomahan, olisi kassa- ( letti ) päätä k. Samoin: kylän haukkuisi harakat, joka muutoin olisi haukkuisi kylän harakat, mutta sointo näin olisi huonompi. Näin takaperin paneminen kutsutaan takaheitoksi, joka vasten sointorikkoja niinkuin muitakin vikoja löytyy siellä täällä Kalevalassa sekä Kantelettaressa. Säkeet pitää aina oleman kaksittain ja tarkoin vastaamaan toisensa. Niitä kutsutaan kertosäkeiksi. Niissä pitää sanat ja sanojen siat oleman niin paljon kuin mahdollista vastaaviensa mukaiset *). -1a--1--2-Voitoksi on myös toiseen säkeesen tullut murto. Viimeisessä huononee kuitenkin sointo. - Säkeissä: " Kulti kuusissa hakona, Petäjäissä pehkiönä, " olisi viimeinen sana parempi pölkyn päänä ( toisinto ), joka merkitsisi mukaisemmin yhtä kuin myös hakona. Sointo, ehkä muuttunut, ei ole' kuitenkaan tullut vi'alliseksi ( katso' sen selitys ). Koska kertosäkeiden sanat ovat toisensa vastaavia merkityksen puolesta ( synonima ), niin on usein esisä'e' pääymmärryksessä, ja jälkisä'e' vaan somuudeksi sen sivullisena, niinkuin säkeissä: " Pannos nyt käsi kätehen, Haka toisehen hakahan, " jossa ei toista ymmärrettäisi ilman ensimäisettä, mutta kyllä ensimäinen ilman toisetta. Säkeet: " Osmotar oluehensa, Kapo pisti kaljahansa, " ovat siis pannut väärin päin taikka jälkisä'e' ensimäiseksi. Voivat kertosäkeet monella muullakin tavalla vastata' toisiansa, niinkuin Kalevalan 1:sessa runossa säkeestä 257 säkeesen 267, ja säkeestä 302 loppuun asti'. Käytetään samassakin säkeessä kertoja, niinkuin on: " Hepo juoksi, matka joutu, Koti jääpi, tie lyheni, " ja myös: " Suoppa luoja, luo' Jumala, " j.n.e. Edellisen kertosäkeen loppusanat kerrotaan usein toisen säkeen alussa niinkuin: " Seisotaksen kuulemahan, Kuulemahan, katsomahan; " taikka: " Teki liiton kuun keralla, kuun keralla päivän kanssa. " Harvemmin kerrotaan sanoja muulla tavalla, niinkuin: " Missä silloin rauta piili, Missä piili, kussa säily, " taikka: " Kuulin ennen eukon vanhan, Valittavan vanhan eukon; " jonka esisäkeessä sointo vaatii takaheittoa. Murtoja pidetään erinomaisen somina, niin että hyvissä runoissa, niinkuin Kalevalassa ja Kantelettaressa suurempi osa säkeistä tavataan murrettuina, mutta kuitenkin on sominta, jos edellinen kertosä'e' on murrotoin ja toisen viimeinen sana murrettu. Rakennuksensa puolesta täydellisin runo ja ihmeen sopiva johdattamaan lapsesta alkaen runojär'elle on Kantelettaren I osan runo 234: " Oli ennen onnimanni, Onnimannista matikka, Matikasta maitopyörä, Maitopyörästä pytikkä, " j.n.e. jossa laulussa vaan yhtä iskurikkoa parantaaksemme, tahtoisimme, kaksi sä'että pois jättäen, panna': " Ripukasta rintakisko, Rintakiskosta kipinä, Kipinästä " j.n.e. Näin olisi tämä laulu opittava kaikilta lapsilta maassamme. Onkin tämä laulu enemmin kuin mikään muu levinnyt ympäri, mutta mahtanee toki joitakuita paikkoja löytyä', jonne' se ei vielä ole' tullut, mutta ansaitsee kuitenkin tulla'. Onni siitä on aivan lystisti' ladellut juuri varsinaisen runo-rakennuksen opettajan. Kuinka suuriarvoisena runon säännöllinen rakennus yksinänsä pidetään, ja kuinka paljon varaa siinä yksinänsä on, näyttää selvästi' tämä laulu, joka sisällyksensä puolesta kyllä on niin tyhjää, kuin olla' taitaa. Tässä on paitsi ensimäisessä säkeessä, aina sointo jäl'ettäin vuoroin alku ja loppu puolella. Esisä'e' aina murrotoin, mutta jälkisäkeen 3:s osa murrettu. Muiden kielien laulurakennuksen halpuus tekisi tällaisen laulun aivan tyhjäksi sotkuksi, mutta laulu- sekä kieli-rakennuksen edut ovat Suomen kielessä paljoa suuremmat kuin muissa. Erinäisempiä muistutuksia sopii vielä tehdä'. Sana on, taikka äänikkeen jälkeen -p'on, käytetään usein vaan mitan täytteeksi ilman mitään merkityksettä, niinkuin: Siit' on suonia siteli; Päältä pään on taivosehen; söip' on uuelta lihoa. Hyvät laulajat liittävät laulaessansa, jos sävel ei ole' varsin lyhyt-ääninen, aina on ensimäiseen osaan, jos siinä on kaksitavuinen sana, erinomattain jos se on lyhyt-tavuinen; niinkuin Kalevalan al'ussa: veli on kulta veikkoseni. Tällä keinoin pääsevät venyttämästä alkusanan lyhyviä tavuita, sillä ne laulaessa vedetään molemmat iskuun. Jos taas alkusana alkaa pitkällä tavuulla niin tulee sen toinen tavuu ja on laskuun; niinkuin säkeessä: kaunis on kielikumppalini. Käytetään muitakin pieniä sanoja näin liitteeksi, niinkuin -pa: kukapa miehistä pätevi; ei: kuulu ei ääntävän aholla; samoin: sitte sun mieheksi sanoisin; tule' nyt työsi tuntemahan j.n.e. Sanalla on eroitetaan somasti' välistä yhteen kuuluviakin sanoja, niinkuin: ero on viinat keitettynä; jonka mukaisesti' myös on jälkisä'e': ero pantuna oluet ( Ktltr II. 90 runossa ), vaikka erovinat ja ero-oluet oikeastansa ovat yhdistyssanat. Samoin: käpy on kangas käyäksesi. Muillakin sanoilla eroitetaan välistä yhteen kuuluvat sanat, niinkuin: teräksinen temmo seiväs; joiden sointo näin ollen voittaa. Ensimäistä osaa ei tarvitsisikkaan lyhentää', niinkuin: eule tässä nuorisossa; en oo narri narratta'a; jotka kyllä voivat olla': ei ole tässä nuorisossa, ja: en ole narri narratta'a. Tästä nähdään myös, että pääte': aa, ää, alkuansa ada, ädä vieläkin välistä käytetään kaksitavuisena. Takaheittoa käytetään muistakin syistä, kuin soinnon somennukseksi, niinkuin: kulmat kulta, päät hopia, suorin sanoen: kultakulmat, hopiapäät; nenän niemen neitosia, suorin sanoin: niemen nenän neitosia j.n.e., mutta ensimäinen ei tulisikkaan runosäkeeksi, toinen iskurikkoiseksi. -3-Näistäkin ovat 16:sta runon säkeet 125 ja 136: terve kuu, terve kuningas, ja: toitko sen, jonka käkesit, mielestämme niin luontevat, että sanoisimme vi'ankin osaavasti' sovitettuna kaunistavan. Ne muut sitä vastaan ovat kehnoja. Säkeet, sellaiset kuin: koria kutsuttu vieras, reki rautanen ratsasi j. m. s., tuleevat ainoastansa väärin lu'ettuina laskurikkoisiksi, sillä ts pitää kielen yleisien sääntöjen jälkeen pehmitettävän, niinkuin enimmät muutkin kielen murteet kutkin laillansa tekeevät; esim. sanassa: kuttua taikka kuhtua, pehmitetään kuin kussakin samalla lailla tt ja ht t:ksi taikka h:ksi, siis: kututtu, kuhuttu; samoin mehtä, mettä pehmennettynä: mehän, metän. Samoissa tiloissa kuin ht ja tt tulee myös ts pehmennetyksi sillä keinoin että t s:n edellä äännetään kerkeästi' ja niin että kuuluu vaan seuraavaan ei edelliseen tavuuhun, mutta kovennettuna kuuluu kaksinkertaiselta, näin: me-tsän, met-tsän. Tässä pehmennetään siis ainoastansa t, jonka tähden voipi sanoa', että se pehmitetään ja äännetään aivan niinkuin yksinänsäkin esim. sanassa met-tä, me-tän, ainoastansa että s ynnä kuuluu jäl'essä. Helpommin seurattavaksi ja aivan sopivasti' on runoissa puustavi z käytettävä pehmeälle ja tz kovalle, esim. " Koria kuzuttu vieras, Koriampi kutzumatoin. Parempi ja helpompi on kuitenkin lukea' sellaiset paikat kukin oman murteensa mukaan, niinkuin: " Koria kututtu ( kuhuttu ) vieras, Koriampi kuttumaton ( kuhtumaton ). " Tälläkin keinoin tulee laskurikko vältetyksi. *) -3a-Tämän viimeisessä laskussa: kein kyllä on i toisena kerakkeena ja ennen sanotun mukaan ei siis olisi pitkä, mutta pitkiä ovat yhtähyvin sellaiset tavuut, joissa i alkuansa on eritavuuhun kuuluva. Niin on iskein alkuansa iskeden, josta: iskeen iskein. Runolassa luonnollisesti' löytyy laskurikkoja viimeisessäkin laskussa yltäkyllin; esim. Moni vaivainen valittaa. Mitä voipi olla' sillä sanalla perää, kuin tämän perin pohjin kunnottoman runola-laulun tekijä Herra Gottlund sanoo Suomalaisessa N:o 17 tekemiänsä olevan " montakin luettavina vanhoina runoina Kantelettaressa. Sanoohan Suomalainen 2:ssa lehdessänsä " luvan olevan välistenkin vähä valehtella. " Näkyy jo Suomikin tätä lupaa käyttäneen. ] -3-Äänisanoissa tapautuu välistä ts, joka pitää äännettämän niinkuin jo neuvottiin, ja ei eri tavuihin eikä muiden murteiden jälkeen, sillä siitä tulisivat sellaiset äänisanat varsin tärviölle, ja tuskin tapaelisivat jäl'iteltävätänsä ääntä, niinkuin säkeissä: " Reki rautainen ratsasi, Kaula patvinen patsasi " ja myös: " Kalat liivaksi litsotti " Näissä pitäisi siis oleman: razasi, pazasi, lizotti. Äänisanat muuttaavat kerrottuina välistä alkutavuunsa sointoa parantaaksensa, esim. " Kirves kilpisty kivestä, Kalpistihen kalliosta. " Saman tekeevät välistä, muutkin sanat, varsinkin kokkasanat, niinkuin säkeissä: " Kuunteli kunervikossa, Katseli kanervikossa. " Sanat kerrottuna samassa säkeessä muuttaavat myös usein alkutavuunsa, niinkuin: " En mä huoli huitukoille, Huitukoille haitukoille. " Ja myös: " Liitelevi laatelevi. " Arvoitukset antaavat enimmin esimerkkiä tämänlaisista sanojen muutteloista, niinkuin: " kilkkaa, kalkkaa luisten lukkojen takana. " Ainoastansa äänikkeellä alkavan sanan edellä voipi runoissa sana jättää' pois lyhyen loppu-äänikkeensä, ehkä tuskin muita kuin a, ä ja harvemmin i. Jos hengähdys ( asspiration ), merkitty: ', on äänikkeen jäl'essä, niinkuin sanoissa: tulla', jätä' j.n.e. niin ei voi' äänike' jätettää' pois. Seuraavissa säkeissä on poisjätön ( elision ) esimerkkiä: " Suomess' on soriat neiet. " Emäntät' ei ensinkänä. " " Tekemätt' on työtä paljon. " " Sanomiks' on saukko saatu. " Näissä säkeissä on sanoissa: Suomessa, emäntätä, tekemättä, sanomiksi, jokaisessa viimeinen äänike' pois jätetty. Virheellinen poisjättö on Aamulehdessä 16:nessä numerossa käännöksessä " Hirvenajajat " säkeessä: " hyräil' huoletta runoja, " sillä kerake' alkaa seuraavan sanan. Äänikettä seuraava äänike' ei myöskään saa' jätettää' pois. Sä'e': " toinen muutamii mujeita, " on siis vi'akas. Toisessa taikka sen jäl'emmissä tavuissa löytyvät pitkät tavuut, jotka alkuansa ovat olleet kahtena tavuuna, käytetään pi'ammiten aina levitettyinä, taikka niin, että molemmat äänikkeet toisen muuttamalla, taikka niin että pannan h välille tehdään eritavuisiksi, niinkuin sanoista: rantaa, lupaava, ajaa', päivää, veneellä, tehdään: rantoa, lupoava, ajoa', päiveä, venehellä, jolla keinoin niiden alkumuoto: rantada, lupadava, ajada' venegellä j.n.e. tulee paremmin säilytetyksi. -4-Tuskin tarvitsisimme puhua että Runolassa Herra Gottlund levittää tavuita yhtä kaikki voiko niitä levittää taikka ei, jos emme pelkäisi muidenkin erehtyvän samaan vikaan, niinkuin jo nä'emme Aamulehden runossa " Hirvenajajat " säkeessä: " vuotehetta valmisteli, " jossa sana vuodetta on väärin levitetty. Runolassa sellaisia on tukulta, niinkuin: " kehnohonna kielehensä; " levittämättä: " kehnona kielensä. " Sointo ja mittakin sovittaavat usein sanoja säkeihin, jotka erinomattain käännöksissä, joissa syy on heittynyt pois, näyttäävät oudoilta niinkuin: " venon haapaisen hajotti. " Säe: haapaisilla " halkosilla " ei siis tarvitsekkaan kirjassa " Fosterländskt Album I " sivulla 146 löytyvää sel'itystä. Samoin eivät tarvitse' sanat: " Niin muni munia kuusi, Kuusi kullaista munoa, Rautamunan seitsmännen, " Mehiläisessä 1839 vuoden Joulu-kuun lehdessä löytyvää sel'itystä, sillä mitta ja sointo tässä eivät suvaitse' muita lukusanoja kuin " kuusi " ja " seitsemännen. " Somennus- taikka pienennyspääte': ut, yt, niinkuin sanoissa: kuuhut, päivyt, poi'ut j.n.e. sanoista kuu, päivä, poika, käytetään harvoin Suomen puolella, niinkuin sanoissa: kätkyt, neitsyt, j.n.e., mutta ansaitsee kuitenkin runoissa käytettää'. Yhtähyvin pitää itse'päästänsä sellaisia sanoja tehdessä kavatettaman, etteivät sopimattomiksi synny'. Yksinäinen sä'e' ilman kertosäkeettä on vaillinainen, samoin kolme sä'että ei varsin sopiva, mutta vielä vähemmin sopii viisi taikka usiampi kertosä'että, niinkuin paikoin Kalevalaan ja Kantelettareesen eri laulajilta sanoja on keräytynyt, esim. Kalevalassa kolmannen runon säkeissä: 161 - 172, seitsemännen toista runon säkeissä 665 - 669. Monet kertosäkeet kuitenkin aina ei tunnu' pahalta. ( Jatko toisten. ) Hiippakuntain Sanomia. Turussa 24 p. Maalis-kuuta. Hänen Keis. Maj. Armollisesti' kumottua Raision Kappalaisen, Vara-Kirkkoherran H. J. Bergelundin, hakemuksen, estämiseksi Siltä asetettua Kolmannen Kappalaisen vaalia Turussa, niinmyys usiain Turun Tuomiokirkko-seurakunnan jäsenien alammaisen pyynnön, saada' Linnan-Saarnaajan, Vara Kirkkoherran Ernesti Oskari Stenbergin, neljänneksi tähän vaaliin, on Tuomiok. tänäpäivänä lähettänyt tähän vaaliin pannuille käskynkirjeet koetus messuin ja saarnain pitämiseen. - H. K. M. on myös armollisesti' kumonnut Yli-Opettajan Vaasan Iso-koulussa, Maj. Esaias Wegeliuksen alammaisen valituksen Jumaluus-opin Lisensiatin, Maj. Lauri Stenbäckin asettamisesta Pää-opettajaksi mainitussa koulussa. - Virkoihin vahvistetut: Jumaluus-oppi Lisensiati, Majisteri L. Stenbäck, Pää-opettajaksi Vaasan Iso-koulussa; Vaasan Esikappalainen, Vara-kirkkoh. Tieto-viis. Tohtori Kustaavi Henrikki Schroderus, Kirkkoherraksi Siikajoella; ja Saarnaaja Pirttikylässä, Maj. Osk. Vilh. Forsman, Kappalaiseksi Perä-Seinäjoella. - Kuollut on: Degerbyssä, Lauri Reinholti Rymander, tämän kuun alkupuolella. - Avoina ovat: Saarnaajan virka Degerbyssä; Esi-kappalaisen virka Vaasassa; ja Saarnaajan virka Pirttikylässä. - Kirkkoherran vaalia pitäessä, Piippolan Keisar. pitäjässä, on Kapp. Vihannissa, Vara-kirkkoh. Kaarlo Krist. Lindfors, saanut enimän osan kutsumuksen. - Vapaus virasta on suotu, kivulloisuuden tähden, Kirkkoherran Apulaiselle Ingossa, Jooseppi Lindgrenille. - Määrätyt: Kirkkoh. Ap. Sääksmäessä, Kustaavi Dahlberg, Pitäjän Apulaisen Väli-Saarnaajaksi Vihdissä; Kirkkoh. Ap. Ruovedessä, Niilo Jaakoppi Juselius, Kirkkoh. Apulaiseksi Sääksmäessä; Saarnaajan Siainen Raippaluodossa, Joh. Jaak. Lybeck, Väli-saarnaajaksi Pirttikylässä; ja Kirkkoh. Ap. Keurulla, J. Simelius, Saarnaajan siaiseksi Raippaluodossa. Porvosta. H. K. M. on armollisesti' kumonnut Rääkkylän kappelilaisen, Kiteen pitäjässä, hakemuksen eri pitäjän tekemisestä mainitussa kappelista ynnä Oravisalon ja Hernevaaran kyläin kanssa Liperin pitäjässä. - Määrätyt ovat: Lukija Kuopion Lukiossa, Maj. Pietari Aatolhvi Aschan, pitämään, ynnä Lukija-viran kanssa, Voimistelemus-opettajan virkaa mainitussa Lukiossa; ja Kapp. Ap. Joutsassa, Aleks. Teot. Sundberg, Palvellus- ja Armo-Vuoden Saarnaajaksi mainitussa kappelissa. - Virkoihin vahvistetut: Väli-saarnaaja Nurmijärvellä, Auk. Tolppo, Kappalaiseksi mainitussa Seurakunnassa; ja Kapp. Ap. Asikkalassa, Taavetti Brummer, Kappalaiseksi Haukivuoren kappelissa. - Kuollut on tätä ennen Kappalaisen Siainen Pernossa, Anttoni Vetrikki öhman, tämän kuun 16 p. - Käskykirjeet koetus saarnain pitämiseen ovat lähetetyt vaaliin pannuille Nastolan ja Kontiolahden kappeleihin, joissa vaalit ovat pidettävät 13 päivänä tulevassa Kesä-kuussa. Ulkomailta. Mainittavaa on, että Turkki ja Paavi, jotka aina ovat toinen toistansa vihanneet, nyt ovat liittyneet varsin hyviksi ystäviksi. Turkin valta on aikanansa ollut julma vihollinen mailmalliselle vapaudelle, ja Paavin valta hengelliselle; mutta jopa on kumpikin vanhentunut ja väsytetty Europan kansain voimalta ja kasvavalta valaistukselta ettei näinä vuosisatoina enää kenenkään ole heitä paljoa peljätä' tarvinnut. " Kaikilla on aikansa, " sanoo Salomo. - Nyt on Pää-Turkki ( Sultani ), huomaittuansa valtansa heikontuneen, ruvennut Länsi-kansain valaistuksesta ja taidoista etsimään vahvistusta; ja nykyinen Paavi, joka on jalo ja ymmärtäväinen mies, kokee myödenantamisella ja ajanluonteisemmilla keinoilla, kuin entiset, parannella' ja tukea' Paavikunnan lahonutta ja huojuvaa rakennusta. Saa nähdä' mitä nämät vanhat vapauden rasittajat saavat toimeen uusilla ja yksmielisillä hankkeillansa. Kreetan ja Turkin välillä kuuluu olevan vihaa; lieneekö tämä syynä ystävyyteen näiden välillä. [osoittavan käden kuva] Viikko-lehti Suometar annetaan tänä vuonna Helsingissä jokaisena Tiistaina. Tilata' saadaan sekä Posti-Kamarissa että Waseniuksen Kirja-puodissa Helsingissä 1 Ruplalla ja 50 kopeikalla, ja kaikissa Suomen Posti-konttooreissa 1 R:lla 73 k:lla ( kaikki hopiassa ). Sekä itse' N:o-lehdet, että Lisä-lehdet, joita tulee yksi joka kuukaudelle', jaetaan sieltä, missä tilaus tapahtuu. Painettu A. W. Gröndahlilta. Lupa painamiseen annettu. G. Rein.
|