Agricolaverkon vintti
-1-Suometar.No 14. Helsingissä 6:tena päivänä Huuhti-kuuta 1847. Rakkaiden hauta *). -1a--1-Oli kaksi kaunokaista, Kaksi kullaista käköä, Ne tekivät lemmen liiton, Laativat lujan lupansa; Kumpikin käkö kukahti Yhen kuusosen kukilla, Kumpikin käkö pesihen Yhessä jo'en ve'essä, Yhen virran pyörtehellä, Yhen pyihkimen varalla. Kului kuuta viisi, kuusi, Kuluipa koko kesäkin, Eikä tiennyt yksikänä, Arvannut ainoakana. Kuluipa kesonen toinen, Vierähti Jumalan vuosi, Jo tiesi koko kyläjäs, Akat arvasi kyläiset, Tiesi miehet, tiesi vaimot, Iso tiesi, tiesi äiti; Tuostapa emo tytärtä Vanhin virkkaen varotti: " Paha on hukan keralla, Paha karhun kainalossa, Pahempi pojan parissa, Suoravartalon sylissä, Sill' on suu suloa voita, Hunajata huulet kaikki, Myrkkyä hänellä mieli, Sisu mustia mujuja; Ellys menkö lapsueni, Armas astuko kanani Niihen poikien parihin, Niihen kaunihin kisoihin. " Poika vuotti, viikon vuotti, Tulevata tyttöänsä, Käköä käkeävätä; Eipä tyttö tullutkana, Eikä kuulunut käköistä; Siitä vuottava valitti, Haikiansa huokaeli, Tuikkavalle tähtyelle, Lemmen luo'ulle loh'ulle, Täh'en käskevi sanoa, Viestin viemähän tytölle: " Kuole' kultani eholla, Aaton iltana nukahda', Niin minä pyhänä päätyn, Valetessa aamun vaivun. " Kultansa eholla kuoli, Impi illalla nukahti, Poikapa pyhänä päättyi, Valetessa aamun vaipui. Siitä hauta kaivettihin, Ovi Tuonen auastihin, Siihen kätkettiin käköset, Lemmen lapset laskettihin, Kylki kyljen lämpimähän, Rinta rintoa lähelle, Käsi kätköhön kätösen, Huuli huulen hohtaville. Kului kuuta viisi, kuusi, Vieri viikkoja Jumalan, Jo poikuen pääla'elta Nousi kuusi kukkalatva, Kului vielä kuuta kuusi, Vieri aikoa vähäsen, Jo nousi noropajuja, Kyynelpäitä kukkasia, Sylistä ihanan immen, Tuonelan tytin tilalta, Nousi taimelle tasalle, Varsin varrelle hyvälle; Ne varret venyttelihen, Kukkansa kohettelivat, Kukat kuusen ympärille, Kuusen kaulan kierräntähän; Siinä impeä itkevät, Vienoista valittelevat, Nuorra mennyttä manalle, Tyttinä tupahan Tuonen. -2-( Jatko ja loppu 13:teen N:roon. ) Lause' ei koskaan saa' jakautua' säkeen sisällä, eikä mennä' toisihinsa niinkuin " Hirvenajajassa " säkeissä: " Oven suussa seisovalle Varsa parille, kuin vielä Ilta veroansa vuotti, " eikä niinkuin säkeessä: " Hovin torppari, se toimen Pekko, - - - - -. Kalevalassa ja Kantelettaressa näitä vikoja tuskin tavataan, jos ei liene' niihin lu'ettava Kalevalan neljännen runon säkeet: Sitte silkillä sitovi, Kapaloivi kaunoisella, jossa sanat kaunoisella silkillä eri säkeessä, kuuluvat korvissa sopimattomilta, joka paranisi, jos olisi kaunoisesti'. Samoin vi'alliset ovat säkeet: " Siitä kiihty hiien hirvi Poropetra potkimahan. " Runolaulun luonto pidättää siis erinomaisella tavalla runoelijan kertomassa laulettavatansa, niin ettei suinkaan pääse' karkaamaan toisiin lauseihin, missä puuttuu, senkun aina määrätyissä paikoissa. Eipä sitä ole' Suomalaisen luonnossa muutenkaan lii'ammaisesta kiireestä kysymistä; aina se kulkee vaan " hiljaan soriaan. " Tästä nähdään kuinka erinomaisen sovelias runo lauluun on. Hämeen taikka oikeimmin länsi-Suomen kielestä sanotaan runojen hävinneen, mutta oikeastansa ei siellä ole' mahtanut ollakkaan milloinkaan varsin paljon runoja, sillä sen puolimainen murre' on runolle paljon vasten luontoista, sentähden, että t ei milloinkaan ja k enimmiten ei heitetä' varsin pois, senkun muutetaan edellinen d:ksi ja toinen j:ksi ja v:ksi, ja myös että levittämistä ei käytetä. Edellinen tuottaisi usein laskurikkoja, niinkuin tulisi säkeihin: " Seitsentähtisen selälle, Vieähän tähen hevonen. " jos pantaisi: seljälle, tähden; toisessa olisi vielä enemmin vastusta, sillä esim. sä'e': aikoa isottomalle tulisi varsin tärviölle, jos olisi pantu: aikaa -. Tällaisia sel'ityksiä voisi vieläkin lisätä' joilla kuilla, mutta miettiköön jokainen itse' lisään. Paikoin emme kukaties ole' asiaa oikein ja selvästi' nä'yttäneet, mutta onkin runon rakennus niin syvä, että ainoastansa terävä ymmärrys voipi sen kaikki kauneudet selittää'. Monta mutkaa voipi runoja lukiessa jäädä' keksimättä ja vi'oiksikin katsottaa', mutta ovat kuitenkin peräti' toista. Arvaamme kyllä paljon puuttuneen tietoa niiltäkin, jotka kuitenkin ovat niin suurella ylistyksellä Kalevalasta kirjoittaneet. Saas nähdä' mitä maailma siitä kirjasta sanoo, kunhan toisesta painosta kerkeää ja oikein ymmärretyksi tulee. Elköön joku luulko tässä lu'eteltujen osoituksien ja sääntöjen auttavan laulajaksi; pitää Kalevalan ja Kantelettarenkin esipuheista sekä muutamista paikoin Mehiläisestäkin saataman oppia lisään; ruotsin taitavat myös mainitusta " Kallavedestä. " Tähän on jär'estyksen vuoksi yhtähyvin otettu vähän Kalevalan esipuheestakin pi'an sanasta sanaan. Paraat laulu-opettajat ovat Kantelettaren ja erinomattain Kalevalan runot itset. Niitä pitää lu'ettaman niin tarkasti', että tässä ja muu'alla annetut opetukset tuleevat juuri kuin itseltä kohdastansa runoista opituiksi, omiksi keksimiksi, ja niin että omia keksimiä asioja kertyy päälle kaikista tässä ja muu'alla kirjoitetuista. Sellaisia Suomen runoon kuuluvia miettimiä toivoisimme meillekin lähetettävän, että tulisivat kansan tiettyville. Se, joka itse' on runon tekijä, voipi parahin niistä miettiä' ja kirjoittaa'. Joka itse' mielii tulevansa runoelijaksi taikka tietää jo olevansa, hänelle ei ole' sillä hyvä, että osaa miettiä yhtä toista runolaulun ulkonaiseen rakennukseen kuuluvia mutkia ja yleiseen sellaista kuin tässäkin olemme kirjoittaneet, ja että osaa sitoa' sanoja runopukuun. Ei, - runoelijan pitää syvältä näkemän runolaulun aivan sydämmeen, sen hengellisiin salauksiin. Mutta tähän tarvitaan neroa joka on ylevämpää, hengellisempää, kuin että siihen opettaa' taikka opetteleimalla päästä'. Siihen tarvitaan olla' mielen omainen runoelija. Mutta ainoastansa Luoja, ainoastansa " luonto laulajan tekevi. " Oppi ei kuitenkaan ojahan kaada', neuvo ei syrjähän syseä'; se voipi virkistää, muodistaa' ja ylentää' luonnolta annetun lahjan, joka niin ulkonaisetta kehoituksetta usein voisikin jäädä' harvahtumatta taikka mitättömäksi halventua'. Jos siis joku luulee itsessänsä lauluneron piilevän, niin kokekoon sitä löytää' ja vireille saada'. Se on kallis ja pyhä lahja Jumalalta ja pitää arvossa pidettämän, mutta ei suinkaan lounnottomuudella sokaistaman. Lauluneroa varmistamaan ylen soveliaat ovat myös kirjat: " Suomen Kansan Sanalaskuja " ja " Suomen Kansan Arvoituksia. " Niiden kautta voipi paljon tulla' Suomalaisien runollisen mielen kanssa tutuksi. Erinomattain voipi " Arvoituksista " oppia' paljon sanallisia kuvittelemisia, vertauksia, ääni- ja kokka-sanoja. Huonommat kuin Kalevalan ja Kantelettaren laulut ovat hyvät siihen, että niiden rinnalla vertoen nä'yttäivätkin Kalevalan ja Kantelettaren laulujen parempaisuudet selvemmin, ja niiden arvo tulee täydellisesti' näkyviin. Pi'an kaikkia nykyisemmin tehtyjä runoja lukiessa juuri kuin itse' tuntisit sen vaivan, jonka runon teko laulajalle on saattanut, mutta vanhoja runoja lukiessa tunnet itsestäsi, että " ne ovat tekeytyneet itsestänsä, ilman erityisettä tekijän huoletta " ja vaivatta. Ne kulkeevat niin luonnollisesti' ja helposti', että hyvin ymmärrämme runon itsen juuri kuin vallinneen tekijänsä, joka vaan " sinne' meni, kunne' virsi viittaisi, " ilman tiedotta ylävämmästä. Sen tiedämme kuitenkin jo me selvemmästi', - ylävyyden, nimittäin Jumalan. Ystävyyden palvelijaksi on runolaulu nyt muuttuva: siis ei suinkaan alentuva, voimallisilta neroilta vielä kukaties ylennetyksikin tuleva ja muodistettava uuden aj'an vaatimuksien jälkeen. -3-Toivomme Tohtor Lönnrotin kyllä tasaelevan sellaisetkin paikat Kalevalan toisessa painossa, jota ei ainoastansa Suomenmaa, mutta ulkomaatkin suurella ikävällä odottaavat. Kanteletarkin toivotaan vasta toisten painettuna saavan edellä mainitut parannukset. Tohtor Lönnrot on täydellisesti' nä'yttänyt, sanojen kor'olle perustetun muukalaisen laulannon ei ensinkään sopivan kielellemme. Sen sanomme ei ainoastansa selväksi todeksi, jota on turha vastustella', mutta sanomme myös, että ainoa runolaulu on kielellämme onnellinen; siis ei myöskään se nykyaikoina ko'eteltu sanojen arvolle ja runolaulun mittakorolle perustettu vieras laulutapa, ehkä se yhtähyvin on paljoa sopivampi kielellemme, kuin edellä mainittu perinpohjin muukalainen laulutapa. Osoittaaksemme tämänlaisenkin laulutavan kehnoimman puolen, panemme tähän " Suomi " nimisestä aikakautisesta kirjasta, vuodelta 1845, osan Tohtor Lönnrotin kääntämästä laulusta " Rukous " pitkillä rivillä, näin: " Sillä toen totta työ ja toimi ompi juuri julkinen rukous, jonka meille määräsi Jumala; ja taonnan kalke taivahasen kuuluva on seppien pajasta aina rinnalla rukoustemme ennättävä ehkä ennemminkin. " Nyt tämä ei suinkaan laululta tunnu'. Sentapaista on koko laulu. Nä'emme siis, että runon tapaan lauseita pitempiin ja lyhyempiin säkeihin asettelemalla, ei onnistu' aina laulua saada', ehkä arvonkin sovittelisi johonkuhun jär'estykseen; sillä näky ei te'e' laulua, ainoastansa se on hyvä laulu, joka, kuinka hyvänsä kirjoitettuna aina säilyttää saman arvonsa. Sanojen kor'olle perustettu laulutapa on, kuin jo olemme ilmoittaneet, kaikkien huonointa. Se juuri kuin sitoo sanat kahleilla. Laulupu'un pitäisi laulun tekijän käyttämän tekojensa ylennykseksi, mutta kuin sopimatoin ja luonnotoin laulupuku on käsillä, niin voipiko se siis olla' lauluntekijälle otollinen ja avuksi. Ei suinkaan ole' se muuksi kuin haitaksi jokaiselle oikealle laulusepälle. Sentähden ei se ole' koskaan saattanut yhtäkään lauluseppää johonkuhunkaan kunniaan; sepä onkin paras todistus tämän laulutavan kelvottomuudelle. Tiedämme, virsikirjamme virret olevan tällä kunnottomalla ja muukalaisella laulutavalla rakennetun, ja sen siitä syystä tulleen ala-arvoisuuden jo aikoja sitte' olevan havaitun. Sillä jokaisen Virsikirjan aj'antieto ilmoittaa uuden Virsikirjan olevan tehtävänä sitä varten asetetulla Seuralla, ja on jo nä'ytteeksi ja kokeeksi usiampia Uusia Virsikirjoja painettu, mutta kaikki ovat samalla muukalaisella laulutavalla rakennetut, kuin entinenkin. Me sanomme, että Kirkkovirsillemme ainoastansa omituinen runotapa on kelvollisin, ainoastansa runoja on kirjoitettava Virsikirjahamme. Ainoastansa runon alku-omassamme pu'ussa on juhlallinen kirkkolaulu parahin mielet tapaava, liikuttava, ylentävä ja ilahduttava. Vielä muistellaan, kuinka Väinämöisen laulu ja soittelo liikutti koko luonnon. Nytkin, " Ku ei liene ennen kuullut Iloa iki-runojen " niin miks' ei tahtoisi aivan mielihalulla odottaa' sitä autuasta hetkeä, jona mielensä Herran temppelissä sulaisi isänmaallisen rakastetun ja ylistetyn laulelun taivaallisiin säveliin. Kukas ei maansa parasta vaatisi juhlallisuuksien kaunistukseksi ja kunniaksi, ja iloitsisi niin usein kuin isänmaallinen jotakuta muukalaista voittaa. Pitäähän Jumalan palveluksesta enin kaikkia huolta pidettämän ja sen kohotusta aina katsottaman. Ainoastansa innottomimmat, jotka kaikkea parastakin katsoovat karsain silmin, kuin vaan uutta, voivat tässä huutaa': " olkoon vanhallansa, ei siitä tule' mitään, " mutta muutos on kuitenkin tapahtuva pikemmin, kuin moni luuleekaan. Suvaitsisiko nouseva kansamme säilyttää' luonnotointa laulu-rakennusta ei muuksi hyväksi kuin muukalaisuus-vallan kovaksi muistoksi. Tahtoisiko nouseva kansamme ennen pitää' sopimattominta kalliimmassa asiassa, koska kuitenkin omituinen, ja uskallamme sanoa', ylävämpi kuin minkään muun kielen laulurakennus, käsillämme tarjolla on. Ei ole' tarvista varsin suurta' entisen suloisien sävelien pois jäämistä vanhojen virsien kanssa. Niistä mahtaa joku sopia' taikka sovitettaa runoillekin. Onhan runosävelijäkin kymmenittäin sekä Kantelettaressa painettuja, että painamatta ja keräämättäkin. Vähintäin tämän kirjoittajan mielelle kävivät usiammat laulajien huulilta valuvat runosäveleet erinomaisesti syvemmältä, kuin hänessä mikään vanhojen virsien nuotti on vielä voinut. Runojen säveliä on monenlaisia iloisia ja ihanoita, sekä surullisia ja syvällä liikuttavia. Voisi niitä tehdä uusiakin. En siis tiedä', muidenkaan virsinuottien olevan sopivampien juhlallisissa tiloissa, kuin runosävelien. Ei siis muuta, kuin että kelle vaan Jumala runon tekoon neroa ja halua on antanut se kohta harjoittelisi tehdä' omasta päästänsä, sekä mukaella' kaikkia Virsikirjoissa löytyviä sisällyksensä puolesta ainakin yläviä virsiä. Niitä sopii painattaa' konsa hyvänsä kansan lu'ettaviksi ja opittaviksi. Ko'eteltua havaitsee jokainen runon te'on paljoa helpommaksi ja huvittavammaksi kuin muun laulun teko Suomen kielellä. Sen olemme itsekkin vähiä voimiamme ko'etellessa havainneet. Näyttääksemme, kuinka 2:ssa ja 4:nessä lehdessämme mukaellut Runebergin runoelmat ovat mukaelematta Oksaselta käännetyt, otamme ne tähän: 21 Laulu. -4-45 *) Laulu. -4a-Myös 13 lehdessä 5 palstalla alhaalta 11 rivillä kerakkeena lu'e': äänikkeenä. ] -4-Äiti! rauha on kadonnut; Jos ma jällehen sen saanen, Niin en saa, kuin kullan kanssa, Kullan kaunihin kodissa, Kullan kultasen sylissä. Kotimaalta. Siperiassa matkaelevalta maanmieheltämme Tohtori Castrénilta on Ruotsalaisissa sanomalehdissä äsken tulleita tietoja. Hänen on täytynyt viettää koko talven pahanpäiväisissä majahökkelissä, savulta, pakkaselta ja kaikilta muilta tämänlaisten asuinpaikkojen pahoilta ahdistettuna, eikä aurinkoa kahteen kuukauteen nähnyt. Sentähden kirjoittaakin terveytensä, olletikin rintansa ja silmänsä, hyvin huononneen, vaan toivoo vielä jälellä olevan matkustusajan tulevansa Siperian lauhkeimmissa tienoissa viettämään. Suomalaiselle hitaudellemme on tässäkin hyvä esimerkki, kuinka paljon voimallinen isänmaan-lempi ja luja tiedon halu voivat uhrauttaa', ja Suomen kielen vapauttamista epäeleville ja esteleville, mitkä siivet tämä kaikkine' heimokielineen saa', jahka Castréni vaan kerkiää kotia palata'. - Toinen lähettiläisemme, Magisteri H. Kellgren, joka on kokenut ulkomaille levittää' Suomen kieltä, on nykyjään pränttiin toimittanut kirjan Suomen kielestä, nimeltä: Die Grundzüge der Finnischen Sprache mit Rücksicht auf den Ural-Altaischen Sprachstamm ( Suomen kielen Alkeet, Ural-Altailaiseen kieliryhmään verroittuina ). - Kirjakaupassa on jo erään aikaa löytynyt: Neljä ensimäistä kirjaa ynnä viidennen määritykset Euklideen Alkeista Mittaustieteessä. V. Kilpinen, suomentaja. Maksaa 30 kop. hop. - Niille Suomen ystäville ja harrastelijoille, jotka tätä ennen eivät vielä ole saaneet Helsingin Kirjallisuuden Seuran toimituksia ostaneiksi, ilmoitamme vielä uudelleen näiden toimitusten nyt olevan puolta huokeimmien kuin ennen, niin että Kanteletar, 3 Osaa, maksaa 1 Ruplan 35 kop., Sanalaskut 75 kop. ja Arvoitukset 25 kop. hopiata. Kalevala on, niinkuin jo ennen sanoimme, loppunut, vaan sen toivotaan vielä tämän vuoden kuluessa uudessa puvussansa näyttäivän. - Sunnuntai- ja Pitäjäs-kouluja ilmautuu päivä päivältä usiampia, kohta taitaakin sen aika tulla', jona jokaisen seurakunnan Opettaja katsoo niiden asetannan yhtä kevy'eksi ja yhtä iloiseksi velvollisuudeksi kuin elonkin ajannan. Kanava sanoo Hiitolassakin tämmöisen koulujen saaneen aikaan, ja me tiedämme, Puhoksen sahalla Kiteen pitäjässä myöskin sen valaistun Isännän työmiesten ja alustansa lapsille yhellaisen koulun perustaneen. Kaikki nämä koulut ovat niiden ensimaisen alkajan, Kirkkoherra Bergin, tapaan asetetut, ja toivottava olisi, että tämä jalo Opettaja antaisi niistä laveampia tietoja ja neuvoja niin kouluajille kuin kouluttaville, joka meidän katsoessa kävisi paraiten varsinaisessa, äitinkielellä kirjoitetussa kirjassa, äsken se asia oikein alkaisi juosta. - Aamulehden mukaan muistutamme lukijoita, varsinkin maamiehiä, kuinka muinaisuuksia muissa maissa pidetään kalliissa arvossa, vaan kuinka ne meidän maassa löytäjän huolimattomuudesta eli väärästä voiton halusta jäävät historioitsijalta ja muinaistutkijalta tuntemattomiksi. Monesti' löydetään kirveitä, miekkoja, jousia ja muitakin aseita ja kaluja, toisinaan rahoja ja koko aarteitakin syvältä maasta, ja jäävät hylkiölle eli sulataan vasket kattiloiksi, hopiat ja kulta muiksi, arvelematta, mikä hyöty näistä olisi tutkinnolle, ehkä laki kyllä määrää löytäjän löytöänsä ilmoittamaan. Sentähden on Hels. Kirjall. Seura tahtonut yleisöä tästä muistuttaa ja löytäjien löytämäänsä taikka Suomen Oppilalle eli Kirjall. Seuralle itselleen ilmaisemaan, eikä suinkaan ole' niitä palkitsematta jättävä, jos löytö vaan on mistäkään vähästäkin arvosta. - Kanava 31 päivältä Maaliskuuta toi seuraavan, sangen ilahduttavan sanoman: " Viime Sunnuntaina 29:tenä t. k. päätti täällä ansiollinen maanmies Kaupan Kirjanpitäjä Adam Wilcke pitkällisestä sairaudesta maallisen elämänsä noin 50 vuoden ijällä. Tämä Vainaja oli tuttu hellästä isänmaansa rakkaudesta, jonka osotti monella tavalla, aina viimeiseen hetkeensä asti. Oli myöskin ensimäisiä Suomalaisen kirjallisuuden Seuran perustaija tänne. Viimeisillä hetkillään vielä ikuistutti muistonsa maamiestensä ja ystäviensä kiitollisuuteen, samalla jaloudella, josta elinkautensa oli tuttu. Melkiästä omaisuudestaan, noin 20 tuhatta rup. hopiata, jonka toimella ja vireydellä oli hankkinut, säätti enimmän osan yhteiseksi hyväksi, ja täällä olevalle Suomalaisen kirjallisuuden Seuralle yksinään 11,000 Ruplaa hopiassa, Seuralta käytettäväksi rahvaan valistuksen harjoituksiin ja erinomattain sellaisen koulun perustukseen Viipurin Läänin rahvaalle, jossa myöskin parempaa maaviljellystä opetettaisiin. " Hiippakuntain Sanomia. Kuollut: 13 Maalisk. Kirkkoherran siainen Räissälässä, nimi-Pastori Sakarias Aatolhvi Kroijerus. Ja koska Kroijerus oli toisena vaalissa Kirkkoherraksi Pelkijärveen, niin on Mittaustieteen toinen Lukija Viipurin Lukiossa, Magisteri Henrikki Konstantin Corander, joka oli kolmanna, muutettu toiseksi, ja Pulkkilan Kappalainen, nimi-Pastori Kaarlo Alhvreti Nystén, joka myöskin on tätä virkaa etsinyt, pantu kolmanneksi. Nimitetty: 24 Maalisk., Saksankielen Opettaja Porvon Lukiossa, Mag. Kaarlo Rista Stenius Savonlinnan Korkeemman Alkeis koulun Pää-Opettajaksi, Vaalihin pannut: 24 Maalisk. Muolan Pitäjän avonaiseen Kirkkoherran virkaan 1:ksi: Lemin Kirkkoherra, Rovasti Kaarlo Kusta Streng; 2:ksi: Käkisalmen matalamman Alkeis Koulun Pää-Opettaja Jaakko Rietrikki Lyra, 3:ksi Haminan Soti-Opiston Opettaja Niilo Vilh. Åberg. Virkaan vahvistettu: 24 Maalisk., Helsingin korkiamman Alkeis Koulun kolmas Opettaja Juhana Matias Hackzell kanssa Pää-Opettajaksi samaan kouluun. Avonaisna: Kolmannen Opettajan virka Helsingin korkiammassa Alkeis Koulussa, 25 Maalisk. 56 päivän sisällä haettava. Samana päivänä julistettiin myöskin saman viran sianpito avonaiseksi ja päätettiin viran pitäjälle palkaksi 150 Rupl. hop. Kuollut. Ennen Ruunun Nimitysmiehen, Toimitus-Voudin C. Fr. Coranderin Leski Lov. Charl. Raß nukkui hilja, viimeiseen uneensa, Tiistaina 2 p. Maalisk. 1847, Kinnarin kartanossa Mikkelin pitäjässä, 61 vuotta 2 kuukautta ja 17 päivää vanha. Jälkeen jääneet lapset ja lasten lapset tunteevat likehimmin ( syvimmin ) kaipauksen. Painettu A. W. Gröndahlilta. Lupa painamiseen annettu: G. Rein.
|