Agricolaverkon vintti
-1-Suometar.N:o 22. Helsingissä 1:senä päivänä Kesä-kuuta 1847. Madjaarilaisista tarinoista. I. Euroopan eteläisessä osassa asuu Ungarin lihavalla maalla Madjaarit, Suomalaisten heimokansa. Me tahtoisimme vähä puheskella heidän tarinoinsa ja satuinsa luonnosta, vaan ehkä lukiamme eivät pahastuisi, josko samalla annamme lyhyen ehkä vaillinaisen kuvauksen itse kansastaki. Koko suomalaista sukukuntaa on muka totuttu katsomaan ylpeällä ja ylenkatsovalla silmällä ikään kuin kirottua, vaan onnettomuudelle luotua kansaa. Lappalaisten ja Samojeedein heikot, i'äiseen kylmyyden loveen sidotut suvut antavatki sattumoisiltaan tilan tälle ylenkatseelle. Mutta, muita mainitsematta, Madjaarein heimolaisuutta emme tarvitse hävetä. " Madjaarilainen on rehellinen ja sydämellinen, " sanoo muuan Saksan oppinut, " vaan samalla myös nerokas ja intosa; hänell' on suuret ruumiin ja hengen lahjat; yli kaikkia rakastaa hän Isänmaatansa; aina kiivauteen asti vilkas ja tulinen mieli, pelkäämättömyys ja joku vähä hilpeyttä on luonteensa paraat tunnusmerkit. " Mistä ja miten tämä sotasa ja jalo kansa tuli nykyisille asuinsioillensa, ei sovi tässä jututa. Likimäärin tuhat vuotta on se jo täällä elänyt, yhä sotien Saksalaisia, Slavjaania ja Turkkilaisia vastaan. Sekä vastoin- että myötäkäymisessä on se nerollansa ja jalomielisyydellänsä pitänyt kunniansa. " Madjaarit ovat, " sanoo heistä Spruner, " kolmelta sivulta ympäröidyt raakasilta, kaikkea totista sivistystä hätyyttäviltä kansoilta niinkuin petokäärmeeltä. Ainoa turva näitä kansoja vastaan on Madjaarilaisen kansan jaloudessa, joka 2 sataa vuotta läpi tiesi suojella kotimasta kenttäänsä Osmannein ( Turkkilaisten ) vallasta ja lukemattomista sotajoukoista; joka oli tällä ajalla niin usein Saksanmaan ja sivistyksen tukeena, että saattaa toivoa sen vieläki osaltansa estävän - - pimeyden röyhkeyttä sivistynyttä Eurooppaa vastaan, samote kuin se sillon etelästäpäin sitä esteli. " Tämän kansan, jonka jaloudesta näin suuresti lausutaan, ja Suomenmaan asukkaiden tapausten ja tilain välillä on suuri yhdenkalttasuus. Tässä vaan mainitaan, että muukalainen, Latinan kieli oli heillä valtasena opetus- ja käyttämys-kielenä aina näihin aikoihin, jolloin äitinkielensä muutettiin heiltä sen siaan. Kummallinen on, miten vähä me tiedämme sekä muista että erittäin tästä heimokansastamme, vaikka sekä historiallemme että kielemme suhteen, josko sukulaislemmestä emme mitään huolisi, tämmönen tieto oisi tarpeellinen. Mitä ulkomaalaiset ( Ranska- ja Enklantilaiset, vähemmän Saksalaiset ), jotka eivät tunne tarkemmin toisen eikä toisen kieltä ja tapoja, ovat niisä asioissa kirjottaneet, siihen luottaumme. Mitä itse Madjaarit kirjottavat, siitä emme huoli tiedustella; vaikka luonnollisin oisi, että tarkimmalla silmällä seuraisimme heimokansoimme edestymistä ja asioita. Mutta turhaan täällä etsit madjaarilaisia eli madjaarilaisista puhelevia kirjoja julkisissa sitä enemmin yksinäisissä kirjastoissa. Jo v. 1837 painettiin toisen kerran saksan kielellä kirjoitettu kirja, nimeltä: Magyarische Sagen herausgegeben von Johann Grafen Mailáth, jossa löytyy monta madjaarilaisen rahvaan suusta kerättyä tarinata ja satua. Lukioillemme tarjosimme tämä kirja lu'ettavaksi. Vaan se on tosi, ett'ei oman maammekaan tarinoista ole paljon huolittu ei suinkaan kirjapainosta ilmi antaa, ehkä kuinka tärkeät nämä oisivat tarkempaan itse rahvaamme ajatustavan tuntemiseen *). -1a-Sillä meistä näyttää eri sukukunnalla olevan eriluontoset tarinansa. Niin esimerkiksi puhuttaisiin länsi-Suomalaisten, samoin kuin Virolaistenki tarinoissa Kalevan-pojista ( Kalleve poeg ), vaikka ne niissä ovat pahalaisten vertaiset. Rohvessor Kruse ( kirjassansa: Ur Geschichte des Esthnischen Volkstammes ) sanoo Tohtori Lönnrotin hälle maininneen, että Kalevan-poikain nimitystä länsi-Suomessa pidetään haukkuma-nimenä, vaan että Karjalassa kauniita, oiva poikamiehiä kutsutaan Kalevaisiksi. Samote sanoo hän länsi-Suomessa, samoin kuin Virossaki, tarinoitavan Kalevan-pojan askelista kivissä ja kallioissa, joita taasen, varmaanki tietääksemme pohjois-Savossa, vaan paholaisen tai pirun askeleiksi mainitaan. Karja-Lohjan pitäjässä ja Haarjärven kylässä esimerkiksi, pitäsi löytyä, hänen sanoessa, erään Kalevan-pojan askeleita Pahanaskeleen-mäellä. Mainittavasti paljon tämä ulkomaalainen muutenki meidän asioista tietää, mitä kotimaalaisille on tietymätöntä. Siltä lainaamme myös seuraavan maineen: " Herra Tohtor Lönnrot Kajaanista todisti minulle, että hän Kalevan pojista jo on kerännyt 60 - 70 satua, joita hän kerran maalimassa aikoo painettavaksi toimittaa. " Tämän lupauksen täyttäminen oisiki toivottava, samote kuin niiden, Herroilta Kajaanilta, Europäukselta, Ahlqvistilta y.m. tehtyjen ja Kirjallisuuden Seuran huostassa löytyvien satukeräysten ilmi-antaminen. ] -1-Hän puhuu muuten seuraavalla tavalla madjaarilaisten tarinain luonnosta: " Olkoon minulle suotu Madjaarilaisista tarinoitsioista jotakuta mainita. -2-" Madjaarilaiset tarinoitsijat näyttävät monta jälkeä kansamme itämaisesta peritiestä. Samote kuin Araapian yölliset tarinoitsijat, juttuavat he hetki-, aina yö-kaudeksi, sekä itsensä että kuulteliainsa väsymättä. Heitä tavataan paraittain sotilain ja paimenten seassa. Sadut, joita muissa maissa kuullaa vaan ketruu- ja lastenhuoneissa, ovat vielä Ungarin maassa säilyneet yövartioiden ( yökköin ) ja paimenten, vieläpä öisissä metsätöissäki jututtaviksi. Madjaarilaisten satuin luontoki on toinen kuin länsimaalaisten. Tavallisesti on niissä sankarina joku oppilas, sotamies eli kuninkaan poika. Hänellä on ystävänä joku noitahevonen, Tátos nimeltä, joka neuvoo häntä ja pelastaa hädistä. Useimmittain on hänen vihollisensa joku kuusi-, yhdeksä-, tai kaksitoista-päinen lohikäärme; tavallisesti täytyy sankarin seisoa kolme puustia, kuin myös kolme-luku on näissä aina pää-lukuna. Mielenjuoksu on vilkas, vaiheet ( jutun käännökset ) omituiset. Te'ot ja aatokset, joilla kuninkaatki koristellaan, näyttävät, että sadut syntyvät rahvaassa, joka omistaa elämä ja ajatus-tapansa ylhäisimmille. Usein yhdistää tarinoitsija kaksi ja kolmeki satua yhteen, jakaapa välistä yhden moneksi, koristelee tai vääntää sen, miten hyväksi näkyy ja kuulteliainsa mielentila sen vaatii. - - - - " " Tarinain tutkijalle on selvä, että kokonaan muukalaisia satuja on rahvaasen levinnyt, jotka juttuujoilta aina ovat omiinsa luontosiksi mukaillut. Vaan joka kerran on käsittänyt kansan ajatus-tavan ja yleensä kansan luonteen, hänen on helppo tuntea ja erottaa, mitkä kokonaan muukalaisia ovat, ja mitkä muukalaiset se'otukset kotimaisissa tarinoissa löytyvät. " Näin Kreivi Mailáth. Suomalaisilla ja Madjaarilaisilla on, toistansa erottua, ollut eri tiet kulettavina, eri maat asuttavina ja eri puustit seisottavina: kummakos sittä, jos monisa jo toisistansa eroiksevat ? Vaan kuka Suomalainen ei tunne mainittua kolmi-lukua omaksensa ? Kuka ei muista myös sankarille hyvä- ja pahatapaisista elävistä suomalaisissaki tarinoissa puhuttavan ? Nämä ovat yhdistäväiset tunnusmerkit Virolaistenki tarinoissa. Virossa on tarkemmin kuin meillä ja Ungarissaki kerätty tarinoita, josta työstä Tohtor Fählman on erin mainittava. Emme ole kuitenkaan niiden kokouksissa tavanneet yhtään eläin-tarinata, joita meilläki luulisimme parastaan vaan itä-Suomessa jututtavan. Karhu, susi ja repo ( kettu ) on näissä eläin-tarinoissa paraina. Täällä itä-Suomen tarinoissa on monessa myös puhe kolmesta veljestä, joista aina nuorinta vanhemmat veljet pitävät tuhmana; sitä kutsutaan tavallisesti Tuhkimoksi, Tuhkamoksi j.n.e. Mutta siinäpä kuitenki vanha sananlasku aina käypi toteen: " Lopussa kiitos seisoo. " Tämä nuorin on muka itse asiassa kaikista etusin, miehuullisin ja kaikki puustit seisottua käypi hänelle lopussa kaikki hyvin. Myös Virolaisten tarinoissa Kalevan pojista tavataan sama kolminaisuus. Kaleva ( Káallev ) oli nimittäin voimakas haltia merellä. Hänellä oli kaksi poikaa ja kuolemallansa sanoi hän kuormilliselle vaimollensa: " Sinull' on kaksi poikaa ja kohta synnytät kolmannenki, joka työssä ja toimessa on oleva enin kalttaseni. Valtaani en tahdo jakaa; kolmannen täyteläiseksi tultua, antakaat arvan ratkaista. " .... Kolmannesta pojasta tuli voimallinen mies. Hän tarjosi veljillensä Sadejärven luona Tartolinnan tienoille kiistää hallituksesta. Valittiin 3 yhtä suurta kiveä ja pantiin rinnatusten. Vanhin veli viskasi kivensä loitolle kauvaksi, ikään kuin sen oisi pitänyt pudota, missä taivas ja maa yhtyvät; vaan se lankesi jyrkältä ja putosi toiselle rannalle ja peitettiin vedeltä. Toinen veli sai sen etemmäksi toiselle rannalle; vaan kolmas Kalevan poika, ijältä nuorin, mutta hartioiltansa levein, silmiltänsä terävin, väkevin voimista, nakkasi kivensä vielä etemmä. He jalkasivat järven poikki, ja veljet kuin havaitsivat nuorimmansa kauimma lentäneen, lähtivät maasta ulos, uusia valtoja varustamaan ja hankkimaan. Vaan nuorin jäi nyt maan haltijaksi, anasti miekan ja aatran ja kynti niin kaiken maan, että va'oista syntyi vuoria ja laksoja. Tämä Kalevan poika vainosi ja rasitti niitä muukalaisia ( Saksalaisia ), jotka tulivat väkivallalla maata omistamaan, ja teki monta mainiota työtä, joista monet tarinat tietävät puhua. Mutta mainitussa Kreivi Mailáthin tarina-kokouksessa löytyy madjaarilainen tarina Pengöstä, joka vielä enemmin kuin se on sen Tuhkimo-tarinana luontoinen, joka löytyy kerrottuna 1837 vuoden Mehiläisen Joulukuun osassa. Ehkä tämä ei ole niin kaunis kuin sanottu suomalainen; ehkä tämä lienee ko'ottu kahdesta eri tarinasta, tahdomme kuitenki, paremman puutteessa, antaa se suomennettuna lukioillemme hyväiltäväksi. Herra Gottlund kirjoitustapoinensa. - - - - - - - -. Gottlundilla on kyllä oikea sääntö kirjoituslaatunsa perustuksena, nim. " Kirjuta' niinuin puhutaan, " mutta lii'an horjuvaksi ja epävakaaksi on hänen kirjoituslaatunsa näin vähällä perustuksella tullut, jos vielä olisikin joku lause' välipäin sattunut sellaiseksi muodistumaan, kuin puhutaan. Hän puhuu kyllä tahtovansa seurata' kirjallakin Suomen elävätä mieltä ja ajatuksen juoksua omassa puhtaudessansa, eli Suomen " henkitärtä " niinkuin hän sanoo; ja jota samaa mekin tahdomme seurata', mutta kuin Herra Gottlund ja me te'emme sitä aivan eri lailla, niin eivät meidän kirjoituslaatumme voi' olla' molemmat yhtä hyvät, mutta on tämän Suomen " hengittären " seuraamiseksi paras tie meidän taikka Herra Gottlundin kirjoituslaadun keskivälillä vain toista likempänä ja kumpaistako ? Asian selvitys antaa näille vastauksen. Muukalaisuus, yksipuolisuus ja epätieto vallitsivat kyllä kirjakielessämme sitä ennen ja sillä aj'alla kuin Gottlund kirjoitti Otavatansa. -3-Innolla nousi Gottlund Otavinensa muukalaisuutta vasten kirjakielessämme ja kokikin joinkuin sitä välttää', niin paljon kuin hänen tietämättömyytensä kielessä ja erinomainen huolimattomuutensa myödyttivät. Nämät vajavaisuudet, erinomattain viimeinen, ja sen seurassa yksipuolisuus vaivasivat kuitenkin kummanlaisesti hänen kirjoituslaatuansa, ja vaivaavat vielä nytkin yhden verran. Hän muuttihen vaan yhden yksinäisen murteen käyttämisestä toiseen, jonka kautta hän luonnollisesti ei päässyt likemmäksi Suomen kielen yleistä ja kokonaista mieltä taikka " henkitärtä, " sillä ainakin yhtä erinäistä murretta seuratessa vierautaan pois toisista, niin että minkä se maakunta voittaisi, jonka murretta käytetään, sen kadottaavat toiset; mutta suomalaisen kirjallisuuden pitää tuleman kaikkien Suomalaisien varaksi yhtä verran. Mutta eipä ole' Savonkaan murretta Gottlundin käyttämä kieli oikein elävältään. Se erinomainen epämukaisuus, jota hän tahdollansa käyttää, esim. kirjoittaa, kirjuittaa, kirjottaa, kirjuttaa, kiruttaa; leipää, leipeä, leipee, leipöö; ottakaat, ottakee, ottakoo, ottaakat, otatkaa; nauramme, nauraamme, nauramma j.n.e. joita sanoja kaikkia tiettävästi ei löydykkään missään murteessa, on niin luonnotointa, etteivät nekään, jotka lieneevät kulkeneet kaikki Suomen maakunnat halki, ole' voineet niin sokasasti ja tolkuttomasti kaikkia murteita yhdellä kertaa puhua'. Gottlundin kirjakielessä on nä'etsen miltei puoleksi länsisuomeakin, jossa hän kuitenkin ihmeellisen mukaisesti ei milloinkain käytä' d:tä eikä g:tä, jotka hänen mielestänsä eivät nä'y' kuuluvankaan Suomen kieleen, mutta joiden siassa t ja k hyvin usein nähdään hänen kirjoituksissa, niin että hän oikeastansa ei tässäkään kohdassa vältä' Hämeen kieltä, ehkä hän on sitä tekevänänsä. Sellainen murteiden sekasotku on niin etäällä luonnollisesta ja elävästä kielestä, kuin se voipi olla', sillä se ei voi' koskaan sellaisena puheessa käytettää'. Sivistyneiden yhteiseksi puhe'kieleksi se ei koskaan voi' kelvata', niinkuin kaikkein muiden maiden kirjakielet ovat tulleet. Sääntö: " kirjuta' niinkuin puhutaan " ei siis suinkaan ole' tullut Gottlundilta seuratuksi, sillä jos se olisi tapahtunut, niin sopisi sen luonnollisesti kääntää' takaperinkin: " puhu niinkuin kirjutetaan, " nim. Gottlundilta, mutta jos ken niin tekisi, niin ei häntä suinkaan kukaan voisi muuksi katsoa', kuin hulluksi. Ei siinä kyllä, että hän tolkuttomasti sekoittaa kaikkia murteita kirjoituksehensa, hän täyttää sen kaikenlaisilla kielivirheilläkin, jotka eivät suinkaan voi' tulla' yksinänsä siitä, että hän " vieläkin on omastakin mielestänsä kielessämme varsin kehno " jonka hän itse sanoo Suomalaisen 8:nessa lehdessä. Virhet ovat aivan usein li'ian suuret ja niin tavallisissa asioissa, ettemme arvaa', missä pitäisikään vähemmin mieltä käytettämän, kuin niitä kavattaessa. Jo yhteinen kielioppi ja yksinänsä Ruotsin kielikin osoittaa, että lauseissa aina pääkohta ( subjekt ) pitää oleman samassa lu'ussa ( numerus ) kuin seurasanansa ( praedikat ), että niinkuin Herra Gottlund usein kirjoittaa ensimäisen monikkoon ja jälkimäisen yksikköön, esim. " me ole, " " olemme puhutellut; " välistä niinkin, että on ensimäinen yksikössä ja ja jälkimäinen monikossa, esim. " monta ovat; " välistä sivusana ( epithet ) toisessa siassa kuin pääsana, esim. " syän suuren; " puustavien pehmennykset aivan usein virheellisesti käytetyt, esim. " verkonsa, " halpaks; " sanojen polvet usein väärin synnytetyt, esim. " moneista, " " luulessaan, " " syntyävän, ", " sopehissa, " " mainehtimisella, " " syset, " " päättymistä " j.n.e. Nämät kaikki ovat otetut Suomalaisen 17 lehdestä, ja niiden pitää oikeastansa olla' näin: me olemme, olemme puhutelleet, monta on, syämen suuren, verkkonsa, halvaks, monista, luulleessaan, sopissa, syntyvän, mainihtimisilla, syet, päätymistä. Näin ne vasta ovat Suomea ja paitsi sanat: me, olemme ja verkkonsa kaikki Savon murretta. - Olisi samassa lehdessä paljon muitakin vikoja, jos tahtoisimme niitä lu'eskella', taikka niinkuin Herra Gottlund sanoo, " luskuttela. " ( Jatko toisten ) Hulivilin oppia. Mailma tulee aina viisaammaksi. Ennen kävivät ruhtinaatkin väkinensä sotia mailman äärissä; nyt ovat jo kaikissa Europan sivistyneemmissä maissa huomainneet tavan, riidellä' keskenänsä, kukin hallitus alammaisiensa kanssa, eikä siis tarvitsee' kumpaistenkaan vaivata' itsiänsä pitkillä sotaretkillä. Nuo naisihmiset herrassäädyssä ovat, tähän aikaan, juur kuin kedon kukkaiset: ei he työtä tee' eikä kehrää. Mutta kuitenkin Salomon kaikessa kunniassansa ei ollut niin vaatetettu, kuin yksi heistä. Kotimaalta. Vuoden alussa pidetyssä maakunnan neljältä säädyltä kutsuttuin edusmiesten läsnäollessa tehdyssä Suomen Pankin revisionissa, löydettiin sen tila seuraavaksi: 1:ksi Pankin hoteessa olevat lainavarat Nousivat 1845 vuoden lopussa 1,868,284 Rplaa 93 3/4 kpkaan Hpssa, joista Perustus säästössä: 769,491: 74 1/7 Maanviljelys-lainasäästössä 99,729: 8 6/7 Käsityöstön lainasäästössä 65,359: 35 4/7 Köyhäin- ja Työteetös-rakennus-säästössä 448,363: 8 2:ksi Liikunnossa olevien setelien määrä takavarikko-säästössä teki 1846 vuoden lopussa ja tämän vuoden alussa näiden setelien määrä taikka säästön vastuu-summa 4,433,621 Rplaa Vaikka niistä oli Pankin erinomaisen käytännän alla olevissa julkisissa Kassoissa liikuttamatta 1,078,976 Rplaa Niin että tämän lajin oikeastansa ympäröivä setelimäärä oli 3,354,645 - Tätä vastaavaa metallia ( kultaa, hopeata, y.m. ) löytyi Pankissa ja Vaihetus-laitoksissa 2,263,601: 4 1/2 kpkaa Joista 1,687,859 Rplaa 74 kpkaa asianomaisilta Revisorilta ja säätyin edusmiehiltä lukittuna Pankin valviin. -4-Herra Cedervaller on asettava kaupunkiin kivipainin. Täällä on paraillaan 2 kuuluisaa maalaria, herrat Rademacher ja Kaschenreuter jotka aikoovat molemmat tänä kesänä matkata ympäri Suomen kokoomassa aineita maalatakseen. Eräs täällä asuva soittaja huoppaa myös tänä kesänä vaeltaa kokoomaan suomalaisia soittoja ja laulu-säveliä. Kaikki tämä, yhdistetty muihin kirjallisiin töihin ja aikeihin, näyttää Viipurin lähimäisen ajan antavan suuria toivoja kotimaiselle kirjallisuudelle ja taidollisuudelle. ( Kanava. ) Turusta. Maalari-vanhin Herra Söderstrand on tänäkin vuonna, Huhti-kuun lopulla, toimittanut palkintoja jaettavaksi niille maalari-työtä oppivaisille, jotka ovat osottaneet erinomaisempaa parentumista tässä keinossa. Palkintojen jakamisen jälkeen asetettiin, kuin ennenkin tavallista on ollut, katseltaviksi oppipoikain ja muutamain kisällein tekemiä, osittain alku-viivailemia ( princip-teckning ), osittain vanhanaikaisen konstin mukaisia ( tehtyjä Piirotus-koulussa Herra Ekmannin johdatuksella ), niin myös joitakuita mukailemia öljyllä, joista usiat todistavat sekä toivoa antavista luonnon lahjoista, että hyvästä edistymisestä Ekmannin ja Söderstrandin kauniilla ja omaahyötyä katsomattomilla hankkeilla on siis ollut iloittavaa menestystä. ( Å. U ) Majisteri Akseli Kaaprieli Ingeliuksen sovittelemia Nuotteja on nykyisin tullut Tengströmmin kivi-präntistä. Tämä vihko on puolitoista arkkia kauneilla kirjaimilla ja merkeillä. Nuoteille asetettuja veisuja on kolme: 1. Der Zimmermann ( Heineltä ), 2. Vid den sofvande flickans bild ( Topeliukselta ) ja 3. Wer bist du? ( Heineltä ). Kussakin veisussa ovat sanat Ruotsin ja Saksan kielillä ja nuotti-rivit kolmikertaiset, nimittäin yksi veisulle' ja yksi Hovi-harpun kummallekkin Sävelpuolelle ( Piano ja Forte ). Mistä arvosta tämä Ingeliuksen teko on, jätämme paremmille nuotti-taidon tuntijoille sanottavaksi, soisimme vaan tämmöisille kotimaalaisille Ihanne-tomille mieluisuutta maamiestemme sekä naisten tykönä. Vielä iloittavampaa olisi jos soittoniekat eivät jättäisi omakielisiä lauluja unohdukseen, vaan toimittaisivat niillekkin siaa hovisaleissa, joissa tähän aikaan nähdään harpuin kansilla ainoastaan Ranskalaisia, Saksalaisia ja Ruotsalaisia Nuottikirjoja suurissa läjissä. Mutta sekä Ingelius että Ehrström ja muut Nuotti-mestarit eivät ole' Suomenkielestä tietävänsäkkään ! - Rukiin oraitten kuuluu olevan huonoja, semmenkin itä-puolella Suomea. Lieneekö viisaasti' tehty, jos viedään viljaa ulkomaille, ja koti-maassa tullaan puutokseen! ? Hiippakuntain Sanomia. Hänen Keis. Maj. on armollisesti' asettanut Jumaluus-tieteen Lisensiatin, Majisteri Aukusti Etvartti Granfeltin Saarnaajaksi nyt tekeellä olevalle tarkk'ampuvais-joukolle. - Lappfjerdin Kirkkoh. Apulaisen, Jaakko Schroderuksken, ja saman pitäjän Kappalais Armovuoden Saarnaajan, Joh. Granqvistin on annettu keskenänsä tilaa vaihettaa'. Vesilahden Pitäjän-Apulaisen, vaaliin on pantu: 1:ksi mainitun pitäjän Kirkk. Apulainen, Vara-Kirkkoherra, Kustavi Hackstedt, 2:ksi Joensuun Kirkkoh. Apul. Joh. Mauri Sonck, 3:ksi hakemata', Armo-Vuoden saarnaaja Lempäälässä Kustaavi Teohvilus Sumelius; ja avoimeen 3:teen siaan Pitäjän-Apul. vaalissa Sääksmäessä, on pantu Kapp. Siainen Rengosta, Vilhelmi Andersson. - Limingon Kirkkoherra m. m. A. K. Borg on määrätty väliaikaisena toimittamaan Läänin Rovastin virkaa Oulun Rovastikunnassa, josta toimituksesta Muhoksen Kirkkoherra m. m. K. J. Frosterus on pyyntöänsä myöden vapautettu. - Avoimina ovat: Venäjänkielen Opettajan virka Skarpansissa ja Ensi Opettajattaren virka Turun Naisväjen koulussa. - Ensi Kanssa-opettaja Porin Iso-Koulussa, Majisteri Kaarlo Wertin. Nordlund on asetettu Yli-opettajaksi samassa koulussa. Tämän kuun 19:nä päivänä vihittiin papeiksi: tietoviis. Kandidatit Klemens Johannes Kaprieli Sirelius Sortavalan Kirkkoh. Apulaiseksi, Kaarlo Ervarti Aspelund Kuopion Kirkk. Apulaiseksi ja Aleksanteri Hultin Porvon Kirkkoh. Apulaiseksi; niinmyös Oppilaat Jumaluus-tieteessä Joh. Molander Tohmajärven Kirkkoh. Apulaiseksi, Pietari Jaakko Igoni Kihtelysvaaran Kapp. Apulaiseksi, Konstantinus Modeen Muolan Kappal. Apulaiseksi, Kaarlo Alpertti Hackzell Loviisan Kirkkoh. Apulaiseksi, Wilemoni Dahl Säämingen Kirkkoh. Apulaiseksi, Joh. Kotliipi Wikander Armovuoden-Saarnaajaksi Kontiolahteen, Alpertti Boman Mäntsälän Kirkkoh. Apulaiseksi, Paavo Urbin Luhangon Kapp. Apulaiseksi ja Joh. Julius Gröhn Liperin Kapp. Apulaiseksi. Näistä katsottiin kaksi ensiksi nimitettyä taidoltansa Kiitettäviksi, 4 sen jälkeistä hyvin Kelvollisiksi ja 6 viimeistä Kelvollisiksi. - Kuollut on, tämän kuun 2:na päivänä, Jyväskylän Kappalainen Aatami Viren. - Avoimina ovat Kappalais virat Joroisissa ja Jyväskylässä. - Määrätyt: Väli-Saarnaaja Anjalasta, Kristiaani Vetrikki Gestrin, Kappal.Apulaiseksi Asikkalaan; Kirkk. Apulainen Kuopiosta, Erikki Saurén, Armo-Vuoden Saarnaajaksi Kihtelysvaaraan; Kappalaisen-siainen Jyväskylässä, Ruopertti Vilhelm Brummer, Väli-Saarnaajaksi samassa paikka; Armovuoden-saarnaaja Hollolassa, Johannes Vetr. Riloni, Väli-Saarnaajaksi ja Kirkkoherran tointa pitäväksi mainitussa pitäjässä; Palvellusvuoden-saarnaaja Kontiolahdessa, Kaarlo Liljeqvist, Armovuoden-Saarnaajaksi Kiuruvedelle; Kapp. Apulainen Luhangossa, Paavo Urbin, olemaan Kirkkoh. Apulaisena Mikkelissä. - Vapautta virasta on annettu, kahdeksi kuukautta tulevan kuun 15:sta päivästä, Viipurin Kirkkoherralle, v. t. Läänin-Rovastille, Majisteri Joh. Kaaprieli Norringille, ja tämän ajan alla pitää Vangiston-saarnaaja, Kaarlo Winter, Kirkkoherran virkaa, ja Koiviston Kirkkoherra ja Rovasti, Majisteri Hermanni Sirén, Läänin-Rovastin virkaa. Sanojen ja Sananparsien saamiseksi Tohtori Lönnrotin tekeellä olevaan uuteen Suomalaiseen Sana-Kirjaan niin koolta, kuin mahdollista on, pyytää Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Helsingissä tämänkautta Suomenkielen ystäviä kokoilemaan ja Seuralle lähettämään alkuperäisiä suomalaisia lauseita, merkintö-sanoja, aseiden ja kalujen nimiä jne, joita ei tähän asti' ole' kirjakielessä ollut, niin myös puheenmuotoja ja sananparsia joissa tavallisilla sanoilla on toinen tarkoitus. Palkinnoksi on Seura määrännyt 1 Ruplan hopiassa jokaiselta kymmeneltä sanalta elikka sanaparrelta, jotka Toht. Lönnrot katsoo hyviksi ja ottaa Sana-kirjaansa, ja vähemmältä joukolta samassa mitassa, eli 10 kop. joka sanalta; ja palkinto lähetetään koonneelle niinpian kuin kokoelmien arvo on saatu tietä'. Muistettava on: 1:ksi että kaikki sanat ja sanaparret ovat käännettävä ruotsiksi, elikkä heidän tarkoituksensa selitettävät, joko Ruotsin taikka Suomen kielellä, niinmyös lauseet, paitsi merkintö sanoja, näytettävät siinä puheessa, jossa maalla heitä kuullaan; 2:ksi että pitäjä elikkä pitäjät, joissa lähettäjä on kuullut sanat, on nimittäminen; 3:ksi ettei ole' aikaa määrättynä lähettämisille; mutta jos sama sana usialta tulee, niin saa ensiksi lähettänyt palkinnon; 4:ksi että maalla asuvaisten on antaminen tietä', mihin palkinto tulee lähetettäväksi. Helsingissä 3 p. Maaliskuuta 1847. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran puolesta, Sven Gabriel Elmgren. [osoittavan käden kuva] Tilaajoille' Helsingissä jaetaan tämä Viikkolehti Waseniuksen Kirja-puodista joka Tiistaina puolipäivästi' ja jälkeenpäin. Viimeis Numerossa, viimeisellä palstalla, 21 rivillä on: kahdellaisella, lujettava kahdeksaisella; 22 rivillä: Sanakunnasta, lujettava Sanakannasta; 24 rivillä: kirjaimesta, lujettava: kirjaimista; 42 riv. loppukuu, lujettava: loppuun, ja määrätty lujettava määrätylle. Painettu A. W. Gröndahlilta. Lupa painamiseen annettu: G. Rein.
|