Agricolaverkon vintti
Kuolemallansa käski hän pojillensa, että heidän piti joka päivä uudistaa saappaitansa, se oisi tuottava heille suuren onnen; sen sanottua kuoli hän. Pojat noudattivat sanaansa; koska saappaat paljon rahaa maksoivat, köyhtyivät he. Silloin sanoi kumpiki vanhempi veli: " Lopen hullusti olemme tehneet laitattamalla joka päivä uusia saappaita, jos ne oisimme tervuuttaneet, uusi ne sillonki oisivat olleet. " Pengö vastasi: " Ei, rakkaat veljeni, isän käskyä ei sovi vääristellä; laittaukaamme maalimaan, onneamme kokemaan, moniaassa loukossahan tuo meilleki kukkinee. " Toisetpa suostuvat, ja niin lähettiinki. Hetken kulkivat, jo sanoi vanhin: " Pitäneehän meidän yö-siastamme huolia; minne nuoleni ennättää, siellä maataan, " ja samalla ampui nuolensa. He kulkivat päivän, he kulkivat yön sen jälkiä; jo tulivat paikalle, johon nuoli oli pudonnut. Vanhin sanoi: " Pankaate levolle, tään yön valvon minä ja katson tulta. " Kumpiki nuorempi veli pani levolle. Tuli sydän-yöllä summaton suuri karjusika, sillä kultaset torahampaat: vanhin tappeli sen kansa, voitti sen, repi suusta kumpasenki torahampaan, pani talteen. Aamulla läksivät astumaan edelleen; sanoi keskimäinen: " tulevan yösiamme asetan minä. " Ampui nuolensa; heidän täytyi käydä kolme päivää ja kolme yötä, kunne pääsivät, mihin nuoli putosi. Keskimäinen sanoi: " tään yön vartioin minä. " Toiset panivat levolle kumpiki. Tuli sydän-yöllä summaton suuri kokko, pääla'ella kaksi hopea-sulkaa; yö-vartia tappeli sen kansa, voitti sen, repi pääla'elta kummanki hopea-sul'an, pani talteen. Suomen-aamuna sanoi Pengö: " tännäin on minun yösiamme asettaa. " Nuolensa sujahti; seitsemän päivää ja seitsemän yötä kävivät, jo tapasivat sen. Nuotion laativat, sanoo vanhin veli: " olet nuori sutkula, sinulle on hyvä maata, pane nukkumaan, minä valvon edestäsi. " " Enpä! " otatti Pengö, " olenpa minäki olevanani ihminen, jopa kokoki ihminen; minä valvon. " Niinpä teki. Tuli sydän-yö, kuuli matalan, surullisen laulannan; Pengö mieltyi lauluun, meni säveleen perästä. Tulipa purosen luo, siellä pienonen kultakala; se niin surkeasti lauloi. " Mitäs niin sureksit? " kysäsi Pengö. " Voi vastasi kultakalanen, " tuo puro tulvi yli partainsa, minä uin altoin keralla; vaan vesi kuivi yht' äkkiä, nytpä en pääse takasi veteen ja täytyy tänne maalle kuolla! " " Ei, " sanoi Pengö, " sit' et tarvitse, itse kannan sinun takasi veteen; " otti käteensä, kantoi puroon. Sillon sanoi kalanen: " Ota' yksi kultasuomuistani, kuin hätään saavut, puhalla siihen, minä autan sinua. " Pengö lupasi seurata sen neuvoa, kalanen katosi kuohuun. -2-- " Voi, voi, " tukahutti hän, " veljeni luulevat vartioidessani nukkuneeni ! Mistä nyt tulen saan? " Hän kiipi puuhun, katseli ympäriinsä, näki loitolla tulta. Tuonne minä lähen, arveli hän; jopa läksiki. Eipä kau'an kulkenut, kuin sydän-yö vastuutti häntä, se tervehti. " Kiitos sinulle! " vastasi Pengö, " vaan oleppas niin hyvä ja jää' tähän, kunne noudan tulen tuolta valkeasta. " " Hoh, hoh, " sanoi sydän-yö, " minä tulen ja menen seitsemästi, ennenkuin sieltä takaisin tulet. " " Vai et tahdo odottaa? " puhui Pengö, " niin pitänee sinua pakottaa, " otti, sitoi sydän-yön puuhun kiini. Hän kävi etemmä, tuli aamuhämärä vastaan. " Terve sinulle, Pengö! " sanoi aamuhämärä. " Kiitos siitä, aamuhämärä! " vastasi Pengö; " multa sammui yövalkea, tuosta kaukaisesta valkeasta ha'en minä uutta tulta, odota' kunne palaun. " " Hoh, hoh, " vastasi aamuhämärä, " minä tulen ja menen seitsemästi, ennenkuin sieltä takasi tulet. " " Vai et tahdo odottaa? " puhui Pengö, " niin pitänee sinua pakottaa, " otti, sitoi aamuhämärän puuhun kiini. Kävi etemmä ja etemmä, tuli nuotiolle, jonka oli puusta nähnyt; kaksitoista jättiläistä olosti valkean ympäri. Pengö tarkkasi nuolensa, ampui kekäleestä valkeasta itselleen. Ehkä hänelle juohtui mieleen: nyt sanovat ihmiset minun tulta varastaneen; sillä hän meni suoraan jättiläisten luokse, haastoi: " olkaate hyvät ja antaate vähä tulta! " Jättiläiset katselivat ja kummailivat häntä, he kysyivät: " sinäkö valkeastamme kekäleen ammuit? " Pengö vastasi: " minä. " " Saat meiltä tulta, " sanoivat jättiläiset, " vaan sitä ennen täytyy sinun paistiamme kääntää. " Pengö otti taikelon, johon koko härkä oli pistetty, ja käänteli sitä pikkurillillä. " Nyt minulle tulta! " sanoi Pengö. " Ei vielä, " vastasivat jättiläiset, " ensin pitää sinun tuo kukko ampua, joka vahtii tuolla vuorilinnan muurilla. " Pengö ampui, kukko putosi, jättiläiset korkeasti riemuitsivat. " Sanootenpas minulle, " ehätti Pengö, " mitä tämä kaikki merkitsee? " Jättiläiset kertosivat: " Me palvelemme vaaksanpituista miestä, se piirityttää tätä vuorilinnaa, koska kuninkaalla on kolme tytärtä, eikä anna niitä herrallamme. " " Tahtooko hän sitte kaikki ne naidaksensa? " kysäsi Pengö kummastuneena. " Ei, " vastasivat jättiläiset, " nuorimman hän tahtoo itsellensä, keskimäisen vanhimmalle pojallensa, jok' on mahdotoin kokko, kaksi hopea-sulkaa pääla'ella; vaan vanhimman täytyy ottaa toisen pojan, jok' on karjusika kultasilla torahampailla. " Ohoh, aatteli Pengö, kyllä ne tyttöset jäävät miehitä, sillä veljeni tappoi ne; jättiläisille hän ei virkkanut mitään siitä. Jättiläiset lisäsivät: " Linnan oisimme jo kotvan voittaneet, sillä näillä ajoilla nukkuvat kaikki linnanväki; vaan kukko, jonka ammuit, katkatti ne aina unestansa, ja ne vastustivat rynnäkkömme. Nyt se on kuollut, lähe sinäki mukana: muurissa on pienonen reikämä, sinä pujeut siitä sisälle ja aukaset meille portin; niin on linna meidän. " " No, miks' ei! " sanoi Pengö. " Vaan pi'an! " sanoi yksi jättiläisistä, " sillä linnan toisella puolella vartii suuri käärme, meidän herramme serkku; jos se meitä ennen linnaan pääsee, niin saamme suuren häpeän. " Vuorelle astuessa kuuli Pengö jättiläisten keskenänsä supisevan: " Linnan otettua tapamme miehen, niin voiton kunnia jääpi yksinänsä meille. " Siinä, veikkoset, petytte! aatteli Pengö. Pujeusi linnan sisään, huusi sitte: " Porttia en voi auvasta, vaan tästä reikämästä tahdon vetää teitä sisälle. " Kuin nyt ensi jättiläinen päänsä pisti sisälle, löi hän sen poikki ja veti rungon tantereelle; niin tappoi vähitellen kaikki 12 jättiläistä. Hän kulki nyt kaikki linnan huoneet läpi. Kuki kuningatar istui eri kammarissaan, kunki edessä seisoi yksi puoleksi palanut ja yksi kokonainen kynttilä; kullaki oli huivi ympärillä ja sormus sormessa. Vanhimman eteen sytytti hän kokonaisen kynttilän ja sammutti puoleksi palaneen, keskimäiseltä otti hän huivin ympäriltä ja nuorimmalta sormuksen sormesta. Kuin hän astui kuninkaan huoneeseen, töytäisi vaaksanpituisen miehen serkkuki, se suuri käärme metsissä; se oli paksu kun käännin-pölkky, - Pengö sieppasi taikelon pöydältä, naulasi käärmeen seinään, leikkasi kielen suusta, pisti piiloon, ja läksi linnasta ulos veljeinsä luokse palaamaan. Matkalla otti hän kekäleen jättiläisten valkeasta, laski aamuhämärän irti. " Tulit hyvässä ajassa, " sanoi aamuhämärä, " seitsemään päivään ei ole päivää ollut, kun en mihinkään päässyt. " Jo laski sydän-yönkin irti. " Mitä veljeni tekevät? " kysyi hän siltä. " Ne nukkuvat kovasti, " oli vastaus. Pengö tuli veljeinsä luokse, sytytti valkean, päivä koitti, veljet heräsivät, lähdettäin matkalle. Vähän ajan päästä tulivat ravintopaikkaan, joss' ei vieraat mitään tarvinneet maksaa, söivätpä mitä hyvänsä; saivat jäädä paikalle tahto-määrin, vaan erotessa piti heidän aina elämäkertansa tai jonku tarinan kertoa. Isäntä tässä oli kuningas, jota vaaksanpituinen mies oli piirittänyt. Kuninkaan tyttäreet olivat passarina. Matkustavaisten kertoamista toivoivat he löytää pelastajansa. Pengö tunti heidät kohta, puhui oman ja veljeinsä elämäkerrat. Kertoomus oli tuskin puolessa lopetettu, kuin kuningas viittaisi, yksi tytöistä meni ulos ja myös tuli takasi. Samalla kun kumpiki veli pani pöydälle kultaset torahampaat ja hopeiset sulat ja Pengö näytti poltetun kynttilän, huivin, sormuksen ja käärmeen kielenpään, seisahtiki neljä kultavaunua, kumpiki kuudella hevosella ajettu, huoneen eteen. ensimäisessä ajoi kuningas, kolmessa muissa ajoi kolme tytärtänsä kolmine veljeksine, vanhin vanhimman, keskimäinen keskimäisen, nuorin Pengön kera. Kuninkaan linnassa vietettiin suuret häät. Pidot päätyivät, Pengö puhui veljillensä: " Näettenkö, veliseni, että oli oikein isämme käskyä noudattaa; emme koskaan muuton olisi maalimaan lähteneen, emmekä noin siroja vaimoja saaneet. " " Se on totta, " vastasivat kumpasetki vanhemmat veljet. " Sillä nyt lienee jo aika meidänki kerran käydä omaa valtioammeki taasen katsomassa; " niin arvelivat kumpasetki veljet: Pengö myöntyi, kuningas antoi kummalleki rykmentin sotamiehiä, he läksivät. -3-" Auta minua liejusta, ruhtinaiseni! " niin huusi vaaksanpituinen mies; vaan ruhtinainen ei vastannut hänelle mitään ja ajoi vaan edelleen. Tuli toinen veli vaunussansa vaimonensa, tälleki huusi se pienonen mies: " Auta minua liejusta, ruhtinainen! " tämä vaan vastasi: " pidä suusi kiini, ilman tallaan sinut syvemmälle liejuun! " ja ajoi edelleen. Tulipa Pengöki vaimonensa; uudestaan huusi pienonen mies: " Auta, ruhtinaiseni, minua liejusta! " Pengö astui maahan ja veti hänet liejusta; vaan tuskin oli pienonen mies kuivalla, kuin hyppäsi Pengön vaunuun ja katosi sen vaimon kansa. Paikalla antoi koko rykmenttinsä lyöttäydä suruun, lähetti sen takasi apelleen; itse läksi hän vaimonsa etsintään. Kuli päivän, tulipa eräälle purolle, tässä juohtui mieleen ystävänsä, kultakalanen. Hän huusi sitä, se tuliki. " Miss' on vaimoni? " oli heti Pengön kysymys. " Sit' en voi sanoa ", vastasi kalanen; vaan tällä vuorella asuu taikuri, se tietää kaikki, eipä kolmea tiedä: hän sanoo sinulle. " Pengö läksi sen luokse. Ei ennättänyt Pengö puhua, sanoi taikuri: " Jo tiedän asiasi: sinä tahdot vaimoasi; vaan sitä ennen pitää sinun minua auttaa. Minä istun sata vuotta tällä kalliolla enkä pääse liikahtamaan, koska morsiameni kihlaussormuksineen on kadonnut: kumpasenki, morsiameni ja kihlaus sormuksen, täytyy sinun ensin hankkia minulle, saat sitte vaimosi. " " Mistäs löydän morsiamesi? " otatti Pengö. Taikuri vastasi: " sepä onki yksi niistä kolmesta asiasta joit' en tiedä. " Pengö meni erään puron luo, huusi kultakalaa, se tuli ja sanoi: " Taikurin morsian on temanttilinnassa; sinun täytyy paljoa kärsiä, jos sitä mielit vapauttaa, ja jos varattomasti elelet, niin hukut; ota sen vuoksi lekkeriseen vettä ja pane minut siihen, minä autan sinua suu-sanalla ja työllä. " Pengö teki kuin käskettiin, jo pääsi temantti-linnalle. Kultakalanen varotti: " elä syö' ennenkun valkeata ruokaa tarjotaan; eläkä puhu, tapahtuipa mitä tahtonsa! " Huoneet linnassa olivat mustija, viinit ja ruo'at pöydällä mustija; Pengöpä ei maistanut mitään. Yö tuli, Pengö pani maata', tulipa mustija olennoita ( keijukkaita ), pieksivät hänet pahan-päiväseksi, Pengöpä ei virkkanut mitään. Huomenna oli huoneet punasija, viinit ja ruo'at punaisija, Pengöpä ei mitään maistanut: illan tultua paneusi maata', tuli punaisia olennoita, vierittivät hänet vuoteelta, Pengöpä ei sanaakaan virkkanut. Kolmantena päivänä olivat huoneet, viinit ja ruo'at valkeoita, Pengöki söi ja joi kyllin-määrin; illan tultua ja hänen maata' pantua, näkyi hänelle valkeoita olennoita ja lauloivat hänelle suloisimmija lauluja, Pengöpä ei ollut olevanaan millänsä'kään. Neljäntenä aamuna sanoi kalanen: " hyvin olet käyttäinnyt, mene nyt talliin, siellä seisoo kolme mustaa hepoa. Nämä hevoset ovat neljä neitosta, niistä yksi taikurin morsian, muut toiset susien, kokkoin ja korppien kuningasten morsiamet. Noita-akka, jonka tämä linna on, ryövää morsiammija, mistä vaan saapi, muuttaa ne hevosiksi, joilla sitte ajeksentelee. Kuin hän saapi uuden ajokerran hevosija kokoon, hukuttaa hän entisen ( vanhemman ). Tallissa nä'et hänen lentelevän paarmana ympärinsä, istuksentelevan milloin toisen milloin toisen hevosen selkään; pieksä' sillon niin kau'an kuin jaksat, kunne paarmaa tapaat. " Pengö teki kuin käskettiin. Hevoset olivat jo läpi ruoskitut, paarma vielä eheänä; jo sattu paarmaan, se putosi, muuttihe vanhaksi akaksi, vaan hevoset neljäksi kumman kauniiksi neitoseksi. Pengön niitä soimesta ja marhaminnasta päästäessä, pistäytyi akka ulos ja juoksi temantti-linnasta mereen. Pengö vei neljä neitoa tietäjän luokse. Kuin ne tulivat, tahtoi taikuri nousta ylös, eipä voinutkaan. " Voi onnetonta, " huusi tietäjä, " miss' on sormukseni? " " Ah! " huusi morsiamensa, " kuin noita-akka minut täältä vietteli, ryösti hän minulta sormuksen: minne sen pani, sit' en tiedä. " Tietäjä mietti kotvan aikaa: " maan päällä se ei ole, muuten sen tietäsin. Taikka se sen tähden on ilmassa tai vedessä. " Sillä aikaa olivat suttenkuningas, kokkoinkuningas ja korppienkuningas tulleet, morsiamiansa noutamaan. Kumpiki näistä viimeisistä sanoivat: " ilmassa se ei ole, muuten sen tietäisimme. " Sanoipa kultakalanen: " ehkä sormus on meressä. " Samalla kutsui kaikki kalat kokoon, eipä tienneet mitään sormuksesta. Viimen kysyi kultakala: " Onko sitte kaikki kalat ko'olla? " " Lenkuttava hauki kulkee vielä matkoillaan, " huusi ääni. " Niin odotetaan, kunne tulee, " päätti kultakalanen. Jo tuli lenkuttava ( liikkaava ) hauki. " Missä sinä niin kau'an viivyit? " ärähti kultakala. " Missä minä olen viipynyt? " vastasi hauki, " ravintopaikassa minä olin, join siellä suuhuni sormuksen, jonka nykyjään löysin. " " Niin saata'ki sormus tänne! " manasi kultakala kovasti, " muuten olet kuoleman oma. " Lenkuttava hauki meni muristen ja toi sormuksen. Tuskin sai tietäjä sormuksen käsiinsä, kuin nousi ylös, syleili morsiantansa, sanoi sitte Pengölle: " morsiamesi on yhdeksännellä yhdeksännettäkymmentä meren saarella, mene sinne, jos se sinua vielä rakastaa, niin se ilmottaa salasuuden miehensää voimasta; te'e sitte, miten tahdot; tästä en saata mitään sinulle sanoa, se on muka se toinen asia, jot' en tiedä. " Kultakalasen käskystä näyttihe valaskala, Pengö istuhe sen selkään ja pääsi yhdeksännelle yhdeksännettä-kymmentä meren saarelle. Astui maalle, jo tuli vaimonsa vastaan. " Nä'enkö toki sinut taasen, rakas Pengöseni! " huusi se; " varmaan tulet sinä minua pelastamaan? " " Se on tietty! " otatti Pengö; " vaan sano ensin, mihin on vaaksanpituisen miehen voima kätketty? " Kuninkaan tytär vastasi: " Sit' en tiedä, vaan huomenna näihin aikohin sanon sen sinulle. Nyt se ei on kotona, se makaa tavallisesti näihin aikoihin murkinalepoansa kuudella kuudennetta kymmenennellä meren saarella. Mene siksi pois ja piiloite huomeneksi! " Pengö teki kuin käskettiin. Vaaksanpituinen mies tuli kohta kotia, kuninkaan tytär kysyi: " yhä sanot minua rakastavasi, etpä koskaan anna siitä minulle todistusta, sentähden en usko sinua. " -4-Se sanoi: " usko' ( neuvo' ) minulle, minne voimasi on kätketty. " Vaaksanpituinen mies vastasi: " tuossa pölkyssä, jok' on ovessa. " Kuninkaan tytär huusi: " Sit' ei saa niin vapaana pitää, " töytäsi siihen, pani pölkyn arkkuun. Nauroipa vaaksanpituinen mies, ja sanoi: " minä petin sinut, voimani onki tuossa luudassa. " Samalla juoksi kuninkaan tytär ja pani myös luudan arkkuun. Taasen nauroi vaaksanpituinen mies ja sanoi: " Minä petin sinut; voimani on tuossa hiili-taikelossa. " Kuninkaan tytär töytäsi siihen, kääri sen varovasti moneen huiviin ja pani sen tarkasti arkkuun. Silloin sanoi vaaksanpituinen mies: " nyt nä'en varmaan, että sinä minua rakastat; voimani ei ole pölkyssä, eikä luudassa, eikä hiili-taikelossa, vaan kaukana metsässä; siellä lirisee kultanen puro, tälle purolle tulee maatessani kultanen peura, siinä voimani on kätketty; kun sen tappaa, lähtee siitä lammas; jos se pääsee pakoon, pidän minä voimani; kun lampaan tappaa, lentää siitä kultanen sorsa; jos se pääsee pakoon, pidän minä voimani; kun myös sorsan tappaa, lentää sen mahasta kultanen sontiainen, jos se pääsee pakoon, pidän minä voimani; vaan kun sontiaisen tappaa, kadotan minä voimani. " ( Jatko toisten ) Kotimaalta. Tuuloksesta. Suven tulo on meillä ollut varsin vitkallinen; sillä vaikka lumi suli äkkiä lämpymän tähden ilman sadetta, kylmeni taas ilma, että jo muutaman kerran satoi luntakin. Tätä nähden meni peltomies murheellisella mielellä pellollensa, ajatuksella miten siemen menestyisi kylmän ilman käsissä, kylmässä maassa. Myös katseli moni huokaillen rukiin oraita, peljäten kovain pohja-tuulten, jotka ovat käynneet pitkän ajan, ne peräti hävittävän. Vaan kiitetty olkoon Jumala joka ei heitä lapsiansa, jos hän toisinaan heitä vähän peljättää. Ilmat ovat jälleen lämminneet; työmies iloitsee pellollansa, ja pääskyset, joita nähtiin kuolleina kylmän käsiin, ovat virvonneet kauniisti visertämään. H. S - n. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokouksessa viimeis keskiviikkona päätettiin annettavaksi Maj. Reinholmille ja Oppil. Europaeukselle heidän matkustellaksensa Laatokka-meren seuduilla, 100 Hop. ruplaa omista varoista, niinmyös ne 100 hop. rupl., jotka Viipurin Seura, semmosta matkustusta varten, on tänne' antanut. - Viipurin Suom. Kirj. Seura on lähettänyt täällä olevalle Seuralle joitakuita kappaleita toimitetustansa uudesta Aapiskirjasta, joka nykyisin on tullut valmiiksi. Tämä Aapiskirja on jokalailla parempi entisiä, ja hinta on hyvin helppo koon suhteen. - Majisteri Oskari Racken on Seuralle tarjonnut lahjaksi isomaisen joukon kirjoja, josta kuitenkin Seuran kirjastossa entiseltä olevaiset kirjat tulevat pois jäämään. - Lukemisto oli jo Valtoskunnalta tutkittu ja lähetettävänä Tohteri Lönnrotille, häneltä itse' paranneltavaksi. - Parempaa tietoa saadaksensa puheenparsien eroituksesta eri paikkakunnilla, päätti Seura antaa' halullisten ja taitavain Suomenkielen ystäväin, kussakin maanpaikassa, toimittaa' kieliopillisen osoituksen siellä yhteisen kansan suussa elävän puheen muodosta ja omaisuuksista, niinmyös näytteeksi kirjoittaa' jotakin satua tai' juuttua juur samalla lailla kuin kuulee kansan sitä juttelevan, huolimata' mitä yleiset kirjelma-lajit vaativat. - 100 kappaletta Mehiläistä ja Muistelmia, jotka jo tätä ennen ovat Seuralle lunastetut, tulevat ( koska muut kappaleet niiden painamuksista ( upplagor ) jo ovat melkein kaikki myytynä ) nyt kaupittaviksi vähennettyyn hintaan, 60 kop. hop. kumpaisestakin kappalittain. - Maj. Cygnaeuksen pyyntöä myöden lahjoitti Seura kaksi kappaletta jokaisesta kirjateosta, kuin sillä on kaupittavana, jaettaviksi vankeille Viaporissa. - Satakunnassa kuultuja suomalaisia sanoja annettiin A. Wareliukselta Seuralle lähetettäviksi Tohtori Lönnrotin uuteen Sanakirjaan. Tänäpänä viikon oli Korkia-opistossamme ensimmäinen julkinen Suomenkielitaidon koettelemus ( eksaami ), jossa koeteltiin niitä, jotka hakivat Rovasti Boucht vainajalta oman kielen harjoituksien kehoitukseksi asetettua raha-apua. Sekin, että sali oli täynnä kuultelijoita tätä itsessänsä vähä-arvaisempaa koettelemusta pitäissä, näyttää nuorisokin halullisesti' seuraavan tälläisiä hankkeita. Pietarin Tietous-Akatemia on lähettänyt 100 hopia ruplaa matkarahaksi Kand. A. Wareliukselle, joka tänä suvena on kuljeskeleva pitkin Suomen sydänmaita ottaen vaaria maanpaikkain asujamista: niiden alkuperäisestä heimolaisuudesta, elämän laadusta, tavoista j.n.e. niin myös muinaisaikain jäännöksistä ja muisteista. Ulkomailta. Taasen kuuluu Italiassa kuoleman sanoma kaikkuen kauvas Pohjaisiinkiin maihin. Yksi tän ajan jaloimmista miehistä, kuuluisa Irlantilainen, O'Connell, päätti, 16 p. viimeis kuussa, vierailla mailla oleskellessansa monivaiheisen elämänsä, 76 vuoden ijässä. Tämä mies olisi ansainnut kuollessansa nähdä' isänmaansa, jonka tähden kävi monet vaivat ja vastukset läpitse', paremmassa tilassa kuin Irlanti nyt on. Kallista aikaa valittaa koko lännen puoli Europaasta. Usioissa valtakunnissa on ollut keskinäisiä kapinoita, tulleita leivän puutoksesta tai' sen kallista hinnasta, ja saattaneita veren vuodatuksiin. " Köyhyys tuo toran talohon, " sanoo Sanalasku. Hiippakuntain Sanomia. Turusta. Määrätyt ovat: Vangisto-saarnaaja Vaasasta Majisteri Hermanni Ingman Kirkkoherran Apulaiseksi Liminkaan; Kolmas Kanssa-opettaja Vaasan Iso-koulussa Kustaavi Lönnmark toimittaamaan, paitsi omaa virkaansa, myös Vankisto-saarnaajan virkaa mainitussa kaupungissa; ja Pitäjän Apulainen Iso-Kyrössä, Ransi Oskari Durchman, toimittamaan Kirkkoherran virkaa mainitussa pitäjässä, Kirkkoherran, Läänin Rovastin ja Tähti-miehen, Tietoviisauden Tohtorin Kaarlo Hällforsin, virkavapauden ajalla, jota tälle on suotu kahdeksi kuukautta terveyttänsä kohotaksensa. - Huittisten Emäkirkon Kappalais vaaliin on pantu: 1:ksi Lohjan kappalainen Vara-Kirkkoh. Kaarlo Henrikki Hafverberg, 2:ksi Suodenniemen Kappalainen, Kristiaani Pakkalén, 3:ksi Tyrvään Kirkkoherran Apulainen, Vara-Kirkkoh. Kustaavi Vilh. Limon. - Käskykirjeet vaalisaarnain pitämiseen ovat lähetetyt: Ala-Tornion Kirkkoherran, Kiikan Kappalaisen, Kiukaisten Kappalaisen ja Kaskisten ynnä Petalahden Saarnaajan vaaleihin pannuille. - Vapautta virasta on annettu: puoleksi vuotta, Enarin Kappalaiselle, Vara-Kirkkoh. Joh. Vilh. Durchmannille ja viran toimitus tänä aikana pantu hajettavaksi; ja kolmeksi kuukautta Saarnaajalle Skarpansissa, Vara-Kirkkoherra Majisteri Henrikki Joh. Hjortille, jonka viran toimitus myös on täksi ajaksi hajettava; ja Ingon Kappalaisen Apulaiselle, Kaarlo Kasimiri Bernstedtille, samate kolmeksi kuukautta. - Virkavakutteet ovat annetut: v. t. Pää-opettajalle Ahilles Akamemn. Ingeliukselle Pää-opettajan virkaan Uudenkaupungin Vähä-koulussa, ja v. t. Opettajalle, Vihtori Mauri Roslinille, Opettajan virkaan samassa koulussa. - Vesilahden Pitäjän Apulaisvainajan, Kellmannin Leskelle ja ala-ikäiselle pojalle on armollisesti suotu yksi päälis armovuosi. Painettu A. W. Gröndahlilta. Lupa painamiseen annettu: G. Rein.
|