Agricolaverkon vintti
-1-Suometar.N:o 30. Helsingissä 27:tenä päivänä Heinä-kuuta 1847. ( Lähetetty. ) Vielä Suomesta sanelen, Kukun kurja kielestäni. I. Laulan vielä vienoisesti, Raukka ruikutan runossa, Suomen kansan surkeutta, Valitusta vankikielen, Kuin on suussa Suomalaisten Kahle kielen kantimessa, Eikä herrat Helsingissä, Suomen ruhtinat suloiset. Ole vielä oppinunna Jännestä järittämähän, Päästämähän Suomen suita, Kansan kieltä kahlehista, Vaikka ennen aikoinansa Yhen jäntehen järitti Suomen ruhtinat suloiset, Ruotsin kuulut kultarinnat, Saattoi Suomen sakramentit, Oman kielen kirkkomessut. Niin nyt vielä laiha lapsi, Kurja ruikutan runossa, Että suuret Suomen Herrat, Valtamme vapasukuiset, Soisit tulla toisen kerran Armon suuren Suomen maalle, Että kuulut kultarinnat, Suomen ruhtinat suloiset, Hankkisi Lapista rauan, Puukon suuren Pohjanmaalta, ' Terän tiettäisi Savossa, Karjalassa karkaseisi, Jolla viiltä' viimeinenkin Jänne suusta Suomalaisten, Sitten saisi Suomen kieltä Tuomarimme tutkistella', Laitella' lakituvissa Oman kielen kirjoitukset Savon suorilla sanoilla, Karjalaksi kalkutella', Sitten saisi Ruotsin lainan, Almun antoa takasi, Poies viskata' viluhun, Lähetteä' länttä kohti, Vieä' tuulen tuuhkurissa, Vilun ilman viehkurissa, Tuolle puolelle Turusta, Poikki suuren Pohjanlahen. - Vaan ne nuoret nurkkaherrat, Ruotsin reillit virkaheitot Ruotsin lainan laitannasta, Poies viennistä viluhun, On kun korpit koiran roassa Kiini siinä kielessänsä, Eikä soisi Suomen kieltä Tuomareilta tutkittavan, Laittavan lakituvissa, Oikeutta istuttaissa, Suomen suorilla sanoilla, Savon kielen kääntimillä; Vaan en tieä' tismallehen, Taia' aivan tarkallehen, Mikä syynä syötäreillä, Virkaheitoilla vikana, Kun ei Suomea suatse', Vankikieltä vallallensa; Vaan jos saattaisin sanoa', Tutkistella' tarkallehen, Niin on syynä syökäreillä, Virkaheitoilla vikana: Kun ei poiat Pohjanmaalla, Katalassa Karjalassa, Rankoilla Savon rajoilla, Ole vielä oppinunna, Lukemahan Ruotsin kieltä, Tutkimahan tuomioita, Niin on aina onni ollut Luvennasta Ruotsin kielen, Elo juossunna jutuista, Leipä valmis leikattuna, Vilja virkaheittioille, Syökäreille syötäväksi, Kun he juoksevat jutuissa, Vulmahiksi matkustavat, Oikeutta istuttaissa, Käräjiä käytäessä, Väärin vääntävät lakia, Toisin puolin tuomioita, Sotkevat sokian kansan, Saattavat rahasakoille, Joista härkä häilähtävi, Sonni suuri sorkkinensa, Vielä vieähän heponen, Talonpoian tamman varsa, Heittoherroille etehen, Syökäreille suutimiksi; Vielä muita muskuloita, Harva tunti tuhmat tuovat, Joit' en saata' selvitellä', Enkä kielin kertaella', Harmi pääni halkasevi, Mure murtavi syämen, Tahi tarkasti sanoisin, Kaikki halki haasteleisin, Vihastuisi virkaheitot, Söisi syökärit minunkin. -2-Kangasniemen pitäässä on rahvas vielä sangen vähän valistunut, se seisoo pian Luonnon kannalla vielä. Mutta et taida arvata, kuinka paljon yksityinen mies, jos hänellä on tahtoa ja kykyä, voipi tehdä sellaisessa seurakunnassa. Tämä mies on seurakunnan Kirkkoherra. Mainitun pitään nykyinen Kirkkoherra, Rovasti H. von Pfaler kokee mielevästi kaikin puolin kohotella tätä seurakuntaansa. Monta muuta mainitsematta, kertoelen ainoasti yhden seikan. Mennä vuonna Hän otti öhmanin toimittamia kirjoitus-kaavoja eli mynsteriä myös sulkia koko joukon. Saatuansa niitä, hän kuulutti kirkossa ja kehoitteli nuorukaisia piammalti näillä sanoilla *): " jotka haluavat oppia' kirjoittamaan, tulkoot luokseni pappilaan, siellä sitte saavat ilman maksutta kirjoitus-kaavan, paperia, vuollun sulan, mustetta ja neuvoa miten on kirjoittaminen. -2a--2-Tottapa tulikin poikia, ainaki kolmatta kymmentä. Itsekullenkin Rovasti antoi kirjoitus-kaavan, paperia, mustetta ja sulan, jota poikien nähdessä Hän vuoli ja halkasi, näyttäen myös että kaava-kirjan ensi-lehdessä on kuvattu, mimmoinen vuoltu kirjoitus-sulka on näkymältänsä. Vielä osotti mitenkä sulka on pidettävä kädessä kynäellessä, ja kuinka puustavit kirjoitetaan. Mut kas nyt sitä riemua, kun siitä syntyi poikiin. Iloissaan rientelivät kotiinsa, kukin itsekseen ajatellen ja päättäen, että nyt sitä pitää kirjoitusta sysäelemän. Joku kilpa oli mielessä. Voi miekkoiset ! Tänä kevänä Rovasti v. Pfaler taas kuulutti kirkossa melkein näin *): " Koska muutamille pojille mennä vuonna annoin kirjoitus-kaavoja ja kirjoittimia, niin teitä ystävällisesti pyydän kirjoittamaan jonkun värsyn, tai mitä mikin tahtoo, joko Uudesta Testamentista taikka Virsi-kirjasta, ja tuomaan sen minulle näytteeksi kuinka olette oppineet kirjoittelemaan. -2a--2-- Kohta rupesi tulemaan kirjoitus-näytteitä. Minä olin tilaisuudessa nähdä niitä vähilleen 20, ja en saata olla ihmettelemättä, että nuo poikaset niin vähällä neuvomalla ihan itsekseen ovat oppineet kirjoittamaan niin selkeästi. Muutamat näytteet ennustavat tekijältä kohta syntyvän sangen koreata käsi-alaa. Vielä täytyy tähän lisätä sen, ettei ainoastaan poikia ollut pyytämässä mainittuja kirjoittimia Kirkkoherralta, vaan olipa Tyttökin anovainen. Tämä oppihalu oli tytölle kunniaksi. Se ujosteli kuitenni, ettei itse tullutkaan pyytämään, vaan rukoili isäänsä anomaan puolestansa. Sitä teki isä aivan mielellään. Niitä löytynee, jotka kirjoittamista luulevat vähäarvoiseksi tai mitättömäksi, miltei vahingolliseksi työksi rahvaalle. Mutta kirjoittaminen ja lukeminen ovat toinen toisensa ylykkeinä. Sillä lukea taitavan tekee mieli kirjoittamaan, ellei muuta, niin jonkun kirjeen ( lähetys-kirjen ) tutullensa, taikka jotakuta mieleen juohtunutta omaksi muistoksensa. Ja joka taitaa kirjoittaa', se mieltyy enemmän lukemiseenkin ja sivistykseen. Niin voipi vähälläkin kulungilla, jos sen vaan oikein käyttelee - niinkuin mainittu Rovasti - saada toimeen suurta hyötyä. Sillä eihän toki ketään niin pimeä-mielistä löytyne, joka epäisi eli kieltäisi sivistyksen olevan hyödyllinen ja jalon; vaikkapa sivistys asuisi matalimmassakin majassa. Tämä kaunis esimerkki Kangasniemessä olisi niinmuodoin muuallakin yleisemmin seurattava. Sen vuoksi pyydän Suometarta tätä ilmi-antamaan, jotta valistuneempi Yleisö eli kansa, jolle Suometar niin soreasti lausuilee, tulisi siitä tiedon saaneeksi. W. Kilpinen. Suomen peninkulma, Suomen neljännes ja Suomen virsta. ( Muistutus. ) ( Lähetetty. ) Suomettaren 24:nessä Numerossa luemme mielullisessa kertomuksessa: Pari kuukautta matkalla Savossa ja Karjalassa nämä sanat: " Heinävedeltä ken suoraan Karjalaan aikoo, tulee esinnä matkustelemaan poikki viiden ruotsin virstan ( Venäjän täällä ei vielä vaivaa ) pituista, synkeä honka ja touhikko saloa. " Tämä ilosa innokas matkustava Suomen poika ei muistane, että meidän Suomenmaassa ei tarvita kumpaistakaan. Suomen peninkulma on tosin ruotsin peninkulman pituinen ( 18,000 kyyn. ), vaan kun Suomi on eri-maa, eri-valle ( stat ), niin tottahan meidän tulee nimittää' peninkulmiamme Suomen peninkulmiksi. Samoin ovat ne Häneltä sanotut " ruotsin virstat " Suomen neljänneksiä, joita käy neljä Suomen peninkulmaan. Tämä onkin heidän tavallinen nimi pohjoispuolisessa Suomessa. Ei niitäkään siis saa' mainita " ruotsin virstoiksi. " Mutta peräti väärä on nimittää' nykyisiä Suomen virstoja " venäjän virstoiksi. " Ne eivät ole yhdenpituisetkaan. Nämä meidän Suomen virstat, joiksi heidät tulee lausua, ovat 1800 Suomen kyynärää pitkät, eli kymmenes osa Suomen peninkulmasta. Vaan " venäjän virstat " ovat ainoasti noin 1796 1/2 kyynärän pituiset, eli puoli neljättä kyynärätä lyhyemmät kuin meidän virstat. Suurta erotusta niillä tosin ei ole, vaan kuitenni erotusta, jottei muuksi meidän virstoja pidä kutsua, kun Suomen virstoiksi, jota ovatkin. Tätä muistutusta olemme semminkin sentähden julkaisseet, että " ruotsin virsta ", " venäjän virsta " on kyllä yleinen ja tavallinen, vaikka ihko väärä, hokee maassamme meidän neljänneksistä ja virstoistamme. -3-Eräässä lauseessa 25:nessä Numerossaan sanoo Suometar sanan: Ylimys merkitsevän öfversittare. Luulemme Suomettaren siinä erehtyvän. Renvall sanakirjassansa sitä sanaa kääntää latinaksi näin: Aliis praestans, loco l. indole l. dignitate superior, se on: muita etevämpi taikka ylempi ( ylin ) paikasta, kaltaisuudesta, arvoisuudesta; ja siinäpä merkityksessä se onkin enimmästi käytettynä. Muutamat tosin sitä ovat viljelleet merkityksellä: Aristokrat. Vaan alkuisesti tämäkin Greikankielinen sana tarkoitti miestä, joka oli jalo, uljas, valtava, voimakas, ja jossa siis ei ollut mitään moitteen alaista. Sittemmin kyllä monesta valta-miehestä jalous haihtui, ja vaan vallanhimo jäi jäljelle, jotta ne ainoastaan omia etujaan etsien, polkivat, rasittivat kansalaisiansa. Mutta silloinpa eivät enää ollutkaan Ylimyksiä, vaan Valtamuksia eli Mahtimuksia, joita vieläkin löytyy maailmassa. Ylimys on siis jokainen jalo, ylevä, sivistynyt mies, joko hän vaikuttaa, säteiltynä, valtakunnan eri valteen kukkuloilla, taikka työskentelee ujoisena lakson varjossa. Tosin päätteet -mus ja -mys enimmiten osottavat jotakuta kaltaisuutta vähän liiaksi olevan. Vaan jos on kaltaisuus, omaisuus hyvä, niin eihän sitä voi' paheksia. Sanat ilkimys, äikimys y.m. merkitsevät jotakin pahaa, sillä sanan juuri osottaa pahallaista. Mutta jos sanottaisiin esim. jalomus, hyvämys, kelpomus, j. m., niin luulisimme ne sanat hyvää merkitsevän. Samaten tarkoittaa pääte -va ja -vä sekä liiallisuutta, esim. leukava, mahava, että yltäkylläisyyttä, rikkaatta niink. mielevä, järkevä, ylevä j.n.e. Mainitussa lauseessa *) Herra Gottlundin kirjoitustapoja, kirjelmätä **) ja kielivirheitä tutkitaan, ja siveästi oiastaan. -3a-[ **) Ortografi. ] -3-Siis Hän ei pahaksi panne, että mekin tuosta vähän virkkasimme. W. Kilpinen. Pari kuukautta matkalla Savossa ja Karjalassa. ( Jatko 29:teen N:roon. ) Sanoin äsken Karjalan vieläi olevan kiitettyn laulunsa suhteen, ja niin onkin. Matkustaessasi siellä tapaat seuduillaan aina jonkun, joka vaikka itsessäsi pienen laulun latelisi, pyytäsitkö vaan. Tällä puolen ovatkin vanhat laulut säilyneet, ynnä muutkin vanhat omituiset tavat. Täältä, niinkuin tiedämme, ovat Kalevala ja Kanteletar ko'otut. Mut siitäkin kun tämä kyllä myöhänen sattumus tapahtu, ovat ne paljon hävinneet, niin jotta rupeisitko nyt niitä etsimään, tuskin 20:täkään osaa enää löytyisi rahvaan muistissa. Liestyneet ovat vanhat laulut tästäkin ajasta sommeloltaan, ja päivä päivältä, hetki hetkeltä liestyvät ennättämiseen. Helmi helmensä perästä purkautuu laulun kultavyöstä, tuonelan virtahan vieryen, jonne arvattavasti monta, monta ennenkin ikuiseksi päiväksi nykyiseltä kansalta näkemättä jäämättä on uponnut, ja josta heitä yhtä hukkaan, kun muinoin Väinämöinen hau'in luista kanteletansa, haravoisit. Mut Väinämöinen, aina nerokas ja viisas, keksi keinon tässäkin surullisessa jutussaan. " Harvon Ahti antaneni, kun on kerran keksinynnä, " lausui ukko " alla päin pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin " jo mennessäänkin kanteloa takasin pyytämään, ja rannan raiskat, ruovon ruusut, kaislan kaikut, " viiden sa'an sylisellä Ilmariselta tehdyllä haravalla tyhjään harottuansa, meni hän kotihinsa, keksi tiellä surkiasti valittavan koivun, lausu sen murheen iloksi muuttavansa, joten tekikin. Hän teki koivun visasta uuden kantelon. - Tehkäämme mekin niin ! Menkäämme kotihin jälleen, pysykäämme siellä, ja, joskin soitanto vielä oikein ei kävisi, ikä ilon teentä helpoasi, " näillä pienillä pihoilla, kapehilla käytävillä, niin alkakaamme koppaa kuitenkinkin jo koverrella, kyllä siihen sitte kieletkin, ja piättimet ynnä muut neuvot aikaa jaksain ilmautuvat. Vanhan mukaan tehkäämme uudempi ja suurempi, usiammalla kielelläki, niin jotta - " kerran! " - omille muiden orjuudesta päästyä, paitsi muuta omaa, olisi oma kantelokin, oma soitto. Vaan se pitää tehtämän mielemme, oman luontomme mukainen, sillä semmoisna ainoastaan se meille on ilon tuova, semmoisna ainoastaan mieltämme liikuttava, ilahuuttava ja korottava, vaan ei muun kaltaisna suinkaan, jos kuinkin säveliääksi sitä muiden vierasten kansain soiton mukaileksi mukailesit ja sovittelisit. - Ne jotka siis kotimaassamme ylevämmän laulun ja soiton lahjan havaitsevat itsellään olevan, niiden pitäisi mennä muutamiksi kesiksi rahvaan sekaan ja siellä opastuttaa korvoansa suomalaisen soiton ja laulun mukaiseksi, ynnä sitte näin esinnä perin pohjin luonnistuen, niiden mukaan sovitella omat laulu- ja soitto-tekeensä, omat nuottinsa. Näin juurtunutta oppiansa kävisivät sitte ulkomailla koristelemassa; se ois tiettävästi tarpeen. Sitte saisimme alkaa puheskella omituisista soitto-seuroista, vaan ei ennen. Nyt siis meille ei ole vielä soittoa, enemmin kun muutakaan vakinaista ja omituista kauniin taiteen toimihin kuuluvata. Sama vanha valitus kääntyy eteemme tätä ajatellessa. Köyhiä raukkoja olemme kaiken puolin. Vaan suurta huolta tästä köyhyestämme eipä näy olevan kellään, joilta nimittäin jotain oisi odottamista. - Itsekukin elää kumarrelleen omalla päällään, vähän huolien muusta, kunhan vitkallisesti tässä yleisessä köyhyydessä aina päivä päivältä " eteen päin " mennä rajustelemme, kun vaan leipeä ja muuta oman laukkuhun kukin kyllälteen saisi. Mut eläkäämme toivossa, joskin toivon tähti loitolla, loitolla loistaa ! Mainitsin vanhain lauluin täälläki olevan katomaisillansa. Niin ovatkin. Vanhat ihmiset niitä enää vaan muistavat oikialla aineen mukaisella eri nuotillansakin laulella, ja nykyisen miespolven maanalahan mentyä, tulevat vanhat runotkin tuonelahan tuuvitetuksi. -4-- Millä kannallahan silloinkin laulu, soitto ja muu kotimaassa lienee ? Voisiko toivoa hyvällä ? Vaan tuolla pitkin rajaa milt' eivät vaan pajatukset ole parastaan vallan päällä. Sillä nytkin jo ovat ne hyvin rakastetut, vaikka yksikään toki sa'asta niitä " vielä " ei ymmärrä. - Kantelo on heillä toki vielä tallella; laulu ja soitto ovat heille rakkaat, vaan sanat - oman kieliset laulut puuttuvat, vanhan aikuisen laulun kerran tykkänänsä hävittyä, ja uusia heille en havainnut löytyvän. - Illatsuissa ( iltatansissa ), joita täällä ennen paastoa joka ilta kylyssään aina pidetään, niin kuulin vanhain ihmisien kertovan, jotta näissä iltalystäyksissä heidän nuoruudessa vielä pelkkiä suomen kielisiä lauluja jokahinen lauloi, ja jotta lapset arvoittelivat, pannen toisiansa hymölään. " Nyt ei ole niin enää, noita rumia pajatuksia nuori väki nyt näkyy rakastelevan enemmin, kun omia suomalaisia lauluja, - noita he pajattelevat vaan, joita emme me, eikä he itse'kään ymmärrä, " lausuivat vanhat eukot ja ukot niin pahoilla mielin, muistaen omaa nuoruuttansa ja nähden miten lapsensa heistä ovat erkautuneet. - Nähtävästi koskee tämä valitus ainoastaan pientä osaa heimoistamme, vaan ollee'ko tämäkään iloista kuulla, tämä nopia muutos, joka niin muotoin jakaa laulunkin Suomessa kahteen peräti toisistansa poikkeuvaan osaan. Hyvää vaikuttava se kaiketi'kaan ei ole, olletikin kun kovaa jakamatonta yksikköä muissakaan asioissa meillä ei ole; hukkaan sitä etsit, sitä ei ole kotimaassamme vielä syntynyt. - " No " - mitä tuosta huolimme - tulipa laulu ja muu meillä mille kannelle hyvänsä, kahdelle tai vaikka vielä kolmellekin " korotetuksi, " voisi joku lausua, arvellen vaan jotta kaikki on vaiheen alainen, ja jotta vaihe yleensä on hyvä ja huvittavainenkin. - Olkoon niin kiistämättä ! Mut eroitus on muutoksilla, eroitus vaiheillakin, eri luonto erityisillä ihmisillä, eri erityisillä kansoillakin. Mikä on luonnollista yhdelle, voi olla luonnotonta toiselle ja kieltämättä on esimerkiksi mainittu laulun muutos luonnoton. Mut luonnottomuus on yleensä aina myöhemmin tai pikemmin kovasti rasittava ja rankaiseva, ellei sitä vastaan aijoissa koiteta kaikella tavalla ja voimalla rinnustella. - Sallia emme siis saakkaan mitään kotimaassamme tapahtuvaksi, joka oisi luontoamme vasten, vaan koittaa saada kaikki yhtä piirtoa juoksemaan. Sillä yksi on meillä pelko; siihen on velvollisuutemme yksin tuummin kylvää sille kelpaavia, sille sopivia ja käypiä siemeniäkin. Näin ainoastansa onkin sitte kaunis omituinen kasvu meille kukoistuva ja ylevä. Tämä pelto on rakastettu kotimaamme, työmiehiä olemme kaikki, ja tilin teko on vielä kerran tulevina aikoina laskettava. Pitäsi tämän siis, ellei muu, kiihottaa meitä uutteruudelle omissamme. ( Jatko toisten ) Satu. Uhtuon kylässä kijoittettu. Harakka saav poi'at puuhu; siitä tuloov siihe repo da katseloov sitä puuta. Harakka sanoov: mitä katselet, kuomasein ? Hän sanoov; mie katselen tätä puuta sukseksein. Elä' ota', sanoov: kuomasein! tätä puuta suksekseis, miull' on tässä poi'at. Anna', sanoov, miulle yksi poika, niin sitte en ota' tätä puuta sukseksein. Harakka anto hänelle poi'an, i hän söi sen sen, i sitte läksi pois. Sitte tuli varis harakan luo, i sanoov: missä siull' on yksi poika ? Hän sanoov: mie annoin revoll' yhden poi'an. No, miksi sie annoit revoll' poj'an. Siksi annoin, sanoov; kuin puuta tahto suksekseh. Eipitäis antaa', hänell' ei ole' veistä eikä kirvestä. Hän sitte tuloov toissa päänä, repo, taas harakan luo, taas katseloov siinä puun alla. Harakka sanoov: mitä katselet, kuomasein ?. Katselen, sanoov, tätä puuta sukseksein. Harakka sanoov: Saat männä' ei sinull' ole' veistä eikä kirvestä, et sie saa' hakatuks' puuta tätä. Hän sanoov: Ken siun juohatti. Han sanoov: miun juohatti varis. Sitte hän sanoov: kuin juohatti niin kyllä itse kiini puuttuuv, da mäni törmärintah i heittih pitkäksen i oj'enti kielen ul'os. Sitte tuloov varis i alko nokkia sitä. Repo se kaapsahti ylös i otti kiini variksen i sano: mie siun syön. Varis sanoov: elä' sie syö' pahalla tapaa, syö' hyväsesti, pane' koropah *) i työnnä' törmän alle niin kuhu jääv käsi, kuh jalka. -4a--4-Sitte avautu koropa i varis pääsi lentoh, i sanoov: oli siulla nero pyytää', mutt' ei ollut neroa syöä'. Kotimaalta. Tieto-viisauden Majisteri J. R. Bergstadi, joka puolen kolmatta ajastaikaa on matkustellut Sibirian maassa tutkistellaksensa Suomen kansan sukukieliä, on eilen kotomaahaan jällen tullut. Hiippakuntain Sanomia. Porvosta. Kuollut on Nurmisten Kirkkoherra, Rovasti, Tieto-viis. Majisteri Aaroni Venell, 19 p. Kesä-kuuta, ja Kappalainen Valkjärvessä, Vara-Kirkkoherra G. W. Stråhlman 29 p. samassa kuussa; jonka tähden nämät tilat ovat haettaviksi ilmoitetut. - Määrätyt ovat: 7 p. tässä kuussa, Kappalainen Nurmissa, Vara-Kirkkoherra C. Hahl Kirkkoherran virkaa toimittamaan, ja Kirkkoherran Apulainen N. A. Berghäll Palvellus- ja Armovuoden Saarnaajaksi perillisille samassa pitäjässä; Kirkkoherran Apulainen Kivennavalla J. Hertz Palvelus-vuoden Saarnaajaksi Kappalaisen perillisille Valkjärvellä. Käsky kirjeet koetus saarnain pitämiseen ovat lähetetyt Kirkkoherran vaaliin pannuille Pyhänristin pitäjään ja Kappalaisen vaaliin Askolan kappeliin, joissa vaalit pidetään 3 p. tulevassa Loka-kuussa. - Estetty on: Kappalaisen vaali Kondiolahden kappelissa. - Haettava on: Venäjän kielen Opettajan virka Savolinnan Iso-koulussa. - Virka vapaus on annettu Yli-Opettajalle Kuopion Iso-koulussa, Tieto-viisauden Majisterille J. V. Snellmannille vieläkin kahdeksi kuukaudeksi siitä 24 p. Elo-kuuta. Painettu A. W. Gröndahlilta. Lupa painamiseen annettu: G. Rein.
|