Agricolaverkon vintti
-1-N:o 8. 1847. Verenkosto. ( Ensilaatia Balzac. ) Ruotsista suomennettu. ( Jatko 7 teen Lisä-N:oon. ) Ateljeri otti salvokselta koko haaran. Yks kiertoporras vei taidottareitten työsaliin, suuruudellansa hämmästyttävään vierasta, joka, kiivettyä niin monta askeltavaa, taisi oottaa' tullaksensa katolle. Korkiat ikkunat valistivat kylläksi koko huoneen, ja kautta viheriäisen silkkivarjoitten saivat nuoret maalaajattaret minkälaisen päivän itsekkuki tahtoi. Mustankarvaisilla seinillä havattiin ilvestyksiä - päitä ja ksvoja, kaikellaisia, piirritettyjä veittenkärjellä, todistukseksi että nuoret ylevät neidet ovat yhtä pahanilkiset kuin milloin miehetkin. Pitkät putket pienestä kakluunista tekivät kummallisen sinne'-tänne', ennenkuin he kerkesivät katonnurkkaan. Ohu seinä, rakettu ympäri huoneen, oli aluksena kauniille gipsimotelleille, joista muutamat olivat valkosia, toiset puolesti puhtautetut, vaan usiammat peitetyt kellertävällä tomulla. Siellä täällä havattiin Niobepää, naulalla rippuva ja saneleva julmaa tuskaansa; tahi ihanasti' naureleva Hempytär; tahi ehkä hävytöin kyynäsvarsiki, kättänsä kurottava kuin pahalla keräysmielellä. Leikattuja jäseniäki näkyi, ikäänkuin haudoista olisivat varastetut; maalaimia, piirraimia, raameja liinatta, liinaa raamitta, täyttivät tämän vaiheilevan nävön, ilmistäen loistavaa hajonnaa, rikkinäistä rikkautta, korjaa khaaosta, tätä sekoittamaa kaikista aineista, joiden näytti oottavan tekiää, häneltä tullaksensa joksikuksi kokonaiseksi saatetuksi. - Näin näyttää ateljerissa; - monessa taidokkaan päässä ei ole paljo selvempi. Heinäkuun päivä paistoi kirkkaasti'; ja muutamat omapäiset säteet, kahden aukastun salpomen läpitse' tungeksen, loistivat koko galleriaan kirkkaalla kullalla ja pienoisilla loistavilla tomuloilla. Pystyköt ( stafflet ) nostivat kärevät päänsä, yhäkuin laivat kaminossa. Niitten edessä istuivat maalaajattaret, verevin kasvoin ja murheettomalla hempeydellä, mutta kuitenki erimuotoisina ja vielä enemmän erilaisina puvusta. Tummat suojat viheriäisistä salpoinpeitteistä tekivät somia valoja ja kummallisia hämäräjoukkoja. Vaikka ylävyys ja rikkaus juur ei kuulu' ateljerihin, niin näkyi kuitenki täällä kaksi joukkoa, kahta toisenlaista kuntaa. Istuen tai' seisoen ympärytetty maaliarkkuisiltansa, penseliä hoitaen, laittaen palettia, taikka maalaten, nauraen, rähisten, laulaen - lyhykäisesti': jätettynä omalle ehdollensa, ilmisti yksi joukko kuvailiston, joka jääpi miehen silmästä, jos hän ei sattune' kuuntelemaan. Tähän parveen kuului tyttösiä rikkaitten, mutta aatelittomien ( ofrälse ) pankkilojen, käräköitten ja virkamiesten; toinen, oleva yksinmuotoisempi ja hiljaisempi, oli aatelia. Olennossaan löytyi täysi arvonto, ja heidän käytöksessä ilmistyi jotai tarkanlaista. Saattoi helposti' arvata', että nämät kuuluivat siihen sukuun, jossa käytös muodostaa olennon; jossa käypi näkyä', eikä olla'; jossa kasvatetaan kanssuudelle eikä kotielämälle tai' yksinäisyydelle; jossa äpräkäiset läkäyttävät sisällisen elämän. Jo oli puolipäivän aika, eikä Servin vielä tullunna. Tiedettiin, että hän toisessa ateljerissa teki taulua tulevalle näytteelle, eikä siis varrottukaan. Nyt nousi neiti. Monsaurin, nuori Markisitar, aateliparven pohotta, ja lirisi naapurinsa korvaan jonku sanan. Tämä vei sen toiselle, ja äkkinään ei ääntäkään kuulunut aatelittareilta. Kansallinen osa kummeksi tätä paljon, ja oli myös vaiti', siksi kun sala vihdoin ilmistyi. Neiti Monsaurin otti erään hänen oikeella puolella seisovan pystykön, ja pani sen kauvas aatelijoukosta, liki yhtä lautaseinää, joka eroitti ateljerin toisesta huoneesta. -2-Neiti Monsaurinin miehuus herätti yleisen vastahalun, vaan se pohotta sisko siit' ei huolistunut; viskasi vielä penseli- ja maali-astian pystykön perään, ja kantoi viimeksi sinne' laitoksensa kera taulun Rubensilta, jota toistaa' poissa oleva oli alkanut. Vähäiset tapaukset vallottavat useen ihmisen koko etuajaan; neiti Monsaurinin mainittu ilkeys antoi syyn koko tälle jutulle, joka nyt tulee todellisesti' kerrotuksi. Vasempi puoli ei jättänyt ilmi antamatta vastahalunsa tästä Monsaurinin tevosta. - " Mitä sanoneeki tästä Ginevra - Piombo? " mietti Vanni Planta. Toinen samasta seurasta lausui: " Se on Korsikasta, eikä taida sanoa' siitä mitään, mutta vielä 50 vuotta edespäin muistaa hän tämän pahantevon juur kuin tänäpänä. - - Min' en suinkaan tahtoisi mitään maksettavaa kanssansa. " - " Se oli väärin! " sanoi kolmas. " Ginevra on näihin aikoin ollut hyvin murheisa. Isänsä aikoo jättää viran; - pitäisi tyttöä säästää' surussansa. Eikö se aina ole' ollut nöyrä ja sievä noille neidilli, onko hän koskaan heille pahaa tehnyt ? Hän on aina välttänyt kansallisia keskustelemia, jott' ei tekisi mitään vastahakoista. " - " Sen on istua' minun vierelläni, " sivahti Vanni Planta ja nousi ylös - vaan seisahti äkkinään ajatuksiin. - " Ginevra ei ole' leikitettävä. Kentiesi kuinka hän katsoo nöyryyteni. " - " Se tulee, " äkähti yks välkkävä mustasilminen sisko. Tuliki joku portailla. " Se tulee! se tulee! " kävi nyt kaikkein huulilta ja sitten oltiin syvästi' vaiti'. Selvittääksemme miksi neiti Monsaurin rohkesi mainitun poistaman, on mainittava että tämä tapaus kävi Kesäkuussa 1815, jolloin Borbon'eitten palaaminen hajotti monen yhdistyksen, joka oli kestänyt ensimäisen entistämän. Ginevra, Paruuni Piombon tytär, kunnioitti Napoleonia melkeen Jumalana, eikä ollenkaan salannut murhettansa Napoleonin vankeuksesta. Toiset aatelioppivaiset olivat sitä vastaan tuiki kuninkaallisesta puolesta, olitki jo aikaa päättäneet eritä' tästä Bonaparten puolustajasta; ehk' ei kukaan tähän päivään asti' rohjennut ilmoittaa' mieltänsä, ennenkuin nyt neiti Monsaurin otti päättävän askeleen. Niin oltiin siis vaiti' hiiskumatta, koska se ylevä neitty tuli sisään. Hän lähestyi luonnollisesti', ja ystävällisesti' tervehtien sivutte' käydessänsä; kysyi myös: " Miksi olette niin hiljaa tänäpänä, siskoseni? " Vastausta vartomatta meni hän pienen siskon luo, joka istui kaukana toisista, sillä se oli kaikista köyhin, vaan myös ujoin ja ahkerin. Katsahti tämän tekoa lausuen: " Käyt eteenpäin Lauraseni; sinun lihaustavasi ( incarnatio ) on vielä kovin tasatoin, mutta pää on hyvästi' piirritetty. " Kiitollisesti' katsahti Laura häneen, ja Italiatar kävi edes, silmäili keviästi' toisten oppivaitten piiruja ja kuvaamia, tervehti kaikkia, ja näytti yhtä vähä pitävän vaaria, miksi kaikki häntä uutterasti' silmäilivät, kuin Ruhtinatar hovinsa kisoissa. Kohta istui pystykkönsä eteen, valmisti penselin, aukasi maaliarkkuisen, veti irtohiat kyynäsvarsillensa, ja vyöttihen vyö-liinalla; mutta näkyi, että ajatuksensa olivat toisaalla. - " Ett' ei hän hoksaa' mitään! " mietti Vanni Planto. Ginevra heittä silmänsä kunne' tavallisesti' istui, ja kääntyi taas tekoonsa. - " Se ei ole' vihasa, " hoki Vanni; " sillä muotonsa ei ole' muutunut. " Ginevran ei näkynyt kuulevankaan mitään; hitaasti' kuljekkeli hän sitten senätse', jonka takana oli se pimiä kamari, seisahti kuin uneksiva ja ajatuksissa, ja näkyi koittavan päivää, joka tunkihen suurista ikkinoista. Nousi tuolille vetääksensä ylös pyörypeitteen ja havaihti niin korkialta kuin hän nyt oli, noin kyynärää korkeammalla, ravon senässä. Hän se voinut salata' iloansa tästä. Meni taas siallensa, pani taulunsa säärinkihin, vaan näytti kuin vastahakoiselta päivälle; nouti pöydän, nosti sen päälle tuolin, nousi korkeudelle ja saatti katsahtaa' ravon läpitse'. Huone' oli valaistu, ja mitä hän siellä näki, pani hänet kummeksimaan. - " Te putoatte, hyvin neitiseni, " huusi Laura surullisesti'. Kaikki immet näkivät kuinka se rohkia horjui; mutta pelko, että siskot tulisivat auttamaan, antoi taas kohta väkevyyttä. Kummasteltavalla vikkelyydellä saihen taas seisalleen, sanoen, naurusuulla Lauralle: " Hyvä lapseni, tämä laitos on lujempi, kun kuninkaan istuin. Siitä vedettyänsä kartiinin, kokonaan ylös lykkäsi pois pöydän ja tuolin, eikä näyttänyt suostuvan paikkaansa, ennenkuin tuli hyvin liki lautaseinää. Sitten otti penselin ja paletin; mutt' ei maalannut, kuunteli vaan. Kohta kuuli yhtäläistä röhinää kuin sitä, joka muutamaa päivää ennen oli kummeksittanut häntä, nytpä paljon kovempaa: nukkuvan syvää yksinkaltaista hengittämää. Hän oli havannut keisarillisen kotkan vannotussa valtapuvussa, ja vähäsestä luukun läpitse' käymästä valosta keksi hän erään upseerin nukkuvan kotavuoteella ( tältsäng ). Hän arvatti kaikki, tiesi minkä vastauksen hän oli ottanut päällensä ja päätti uskaltaa' kaiket, ett' ei kukaan kumpalistansa mahtaisi' tehdä' saman keksimän, ja se rauhatoin raukka, sen ohessa, sattuisi' jonkun kevytmielisen puheliaisuudelle alaiseksi. Ginevra kyllä, mitä häneen tuli, ei huolinut häntä vasten tarkoitetusta kohtauksesta; mutta kumppalillensa jäi hän pulmaksi. Ei kukaan, ehkä kyllä kaikki olivat keksineet hänellä hyviä tapoja, olisi tuullut Korsikattaren anteeksi suovan semmoista kohtausta. -3-Vihdoin tahtoi Planta Ginevran käytöksestä löytää' kaiken kiittämisen ylittävää sielunvoimaa, eikä puolensa säästänytkään sanoja, sättiessä pohotta-osaa, sen korkomielisen menetyksen tähden. Se olisikin jo tarkoituksensa täydellisesti' tavannut, koska Servinin vaimo tuli sisään sanoen: " Impyseni! minun täytyy anteeksi anoman miehelleni, tänäpänä ei tulla' saattavalle. " Se tervehti erinäisesti jok' ainoata; sai ja antoi ystävyyksiä ja suihkumia, jotka, vaimoin tapaa, näytiksen kasvon väännöllä ja käännöttä, sanoissa ja halaamisissa. Kohta meni hän Ginevran luo, joka turhaan koki rauhattomuuttansa salata'. He vaan tervehtivät, Ginevra maalasi, naito katsoi päälle. Ginevra heitti merkitsevän katsanteen naito Servinille, vaan tämä vastasi: - " En totta maaria voisi' eroittaa' tekemäänne perukkeesta, ell' en näkisi teitä sitä tehdessänne. " " Eikö Servin olisi' häntä osalliseksi tehnyt salaisuudessa? " arveli Ginevra, ja alkoi veisailla isänmaallista laulantoa, jott' ei nukkuvan mörinä kuuluisi'. Naito Servin meni taas pois, ja nuoret oppivaiset varustelihen kanssa jättää ateljerin. Ainoastaan Ginevra ei mielinyt lopettaa', ja oli vielä kauvan töisevä olevanaan; mutta alati' toimittavilla katsanneilla seurasi hän kaiket ovelle. Neiti Monsaurin otti hänestä tarkoin vaarin, ja arvasi siis jonku salan nyt olevan toimessa. Hän jätti kanssa maaluustohuoneen, mutta unehutti tahallaan redikyylinsä sinne'. Ginevra oli taas äkkiä laitellut tällinkinsä, saadakseen vielä enentää' oivalluksiansa seinä ravosta, koska Monsaurin hiljaa hiivi sisään, jott' ei hän havaihtisi'. Viimein rykisi Monsaurin. Ginevra säikähtyi, punastui korviin saakka, ja samosi, mukaillen jotakuta, paikalla päästämään kartiinin kokonansa alas; mutta Monsaurin oli jo kadonnut. Pikastuneena astui hän taas lattialle, pani kaikki paikoillensa ja lähti pois. Vielä kerran oli kuunnellut kaunista nukkuvaa. " Kukapa se mahtoi olla ? Niin nuori ja maasta jo poistettu ? Onko Monsaurin kuunnellut minua ? Onko minun ohjatoin uudustamani ilmistänyt miesraukan? " Nämät ajatukset pakottivat häntä tämän ja huomisen päivän, ja olivatkin kaikki mitä sai matkaan. Kolmantena päivänä pääsi taas ateljeriin, mutta vaikka kiirehti ensimäisenä tulla', oli kuitenkin Monsaurin, ennättääksensä hänen edelle, jo ajanut sinne'. Molemmat siskot katsoivat toisihinsa puhumatta ja toisensa ajatuksia huomaamatta. Monsaurin oli kanssa kurkistellut ravosta ja nähnyt nukkuvaiselta nuorukaiselta pään, vaan onnistava sattumus ei pannut silmiinsä kotkaa ja valtapukua; ja suotta koki hän arvata' tapahtunutta. Toiset siskot tulivat kanssa kohta; ja viimein Servinki itse'. - " Neitini! kysyi hän heti Ginevralta; miksi te siellä istutte ? Teill' ei ole suosia valo! " Siitä meni Lauran tykö' ja pikasi sen tekoa. - " Totta, " sanoi hän, " teill' on etuuksia, ja ajan kulekkeessa saattaa teistä tulla' toinen Ginevra Meni sitten yhdestä pystyköstä toiseen, mainihti ja moitti, paremmuutti ja leikitsi, vaan niin tavoin, että halummin kuultiin torejansa kuin [le]ikkiä. Välillä sai Ginevra lappuselle piirut nukkuvan päästä, ja maalasi sen sepiahan. Piirunsa olivat syvää jääneet hänelle, hyväntahto antoi heille erityisen täydellisyyden ja ihanuuden. Hetkessä nousi taitokappale', jossa riemu ja rakkaus kiivailivat hämmästyksen suloisella innolla. Ginevra oli valmistanut tämän, siitä katsomatta ylös, ja siksi ei välttänyt vihollisen Monsaurinin silmäklasia, joka tällä välillä hyvästi' tunsi kauniin nukkujan. - " Vieläkö te olette samassa paikassa? " kysäsi Servin, palatessaan Ginevran tykö'. G[i]nevra asettaiksen pystykköänsä vastapäätä, ja pantuansa sepia-kuvan öljytaululle, lausui hän: " Näjettekös, herra Servin ! Ginevralla on parempi valo kuin luulettekaan. " Servin seisoi hämmästyneenä ilmistyneestä salasta, ja kummastellen tätä taitokappaletta; mutta taito-mieli otti kohta vallan, ja hän kajahti: Sepä! neitiseni, kuinka oletteki sen ilmi' saaneet, vaan se on taitoa ! Näin sanottuansa nousivat kaikki siskot sioiltansa ja tunkiiksen pystykön ympäri. Mutta Ginevra oli sukkela ja piilosi kuvan laukkuseensa, kuna Servin peittääksen virhettänsä impysille kiitti kauneutta Ginevran toistamassa. Ainoastaan neiti Montaurin ei antanut pettääkse', ja antaaksensa tätä Ginevralle tiedoksi, aikoi hän ottaa laukkusen, mutta Ginevra sieppasi sen heti luoksensa. - " Työhönne! työhönne! siskoseni! " virkkasi Servin. " Tullaksenne yhtä kauvas, ette aina saa' loruella' komeuksista ja tanhuista, vaan uutterammin työskennellä'. " Toteltiin, mutta hän jäi Ginevran luokse'. Hiljaa sanoi Ginevra: - " Se on parempi, että minä olen hänen keksinyt, kuin kukaan muu näistä. " Maalari vastasi: - " Oikein, sillä teitiä minä uskon. " - " Kuka se on? " kysäsi Ginevra rohkiasti'. - " Hyvä ystävä Labodoyere'ille. Se ja onnetoin Esimies tekivät enimmän sihen, että seitsemäs valtikko yhdistyi Elbo Grenadierein kanssa; Waterloo'lla on hän tapellut Parvipäänä Suojavassa ( esquadronschef vid gardet. ) " - " Miksi hän ei ole' polttanut matkapukuansa ynnä keisarillisen kotkan kanssa ? Miks'ei pidä' yksinkertaisimpia vaatteita? " - " Tänäpänä sillä onki semmoset! " -4-Kas vaan, kuinka Monsaurin tänne' kiirkistelee " - " Hän aikoo lähtiä' pois! " " Mihinkä, Jumalan tähden! " kerkesi Ginevra. " Piilottakaa häntä täksikin hirviäksi ajaksi. Ainostaan Pariisissa on rauhatoin suojassa. Onko se teidän ystävä? " - " Ei muuten kuin onnettomuutensa tähden. Appeni pelasti hänen onnellisesti' niitten käsistä, jotka ottivat Labodoyere'n kiini'. Houkka tahtoi sitä muka varjella'. " - " Siksikö hän houkka on? " kysäsi Ginevra ylevästi'. Maalari oli hetken vaiti', sitten enänsi hän: " Appivaariani vahdataan; sen vuoksi se ei saattanut häntä kotonansa suojella'. Kerran yöllä, mennyttä viikkoa, toi hän hänen tänne' ja tässä pienessä kamarissa luulin olevansa vakavamman kuin missään muualla tätä taloa. " - " Saatanko olla' teille tarpeeseen, " sanoi Ginevra, " niin luottakaa minuun " - " Puhukaamme vasta siitä, " vastasi Servin ja meni luotansa, ett'ei heidän keskustelemus olisi' vaikuttanut vielä enemmän kummastelemaa, kuin sen jo näytti tehneen. Tänäpä jäi hän ateljeriin. Lähtöhetki oli jo aikaa mennyt. Oppivaiset katosivat vähitellen. - " Neiti Monsaurin! redikyylinne! " huuti Servin viimeksi menevälle. Sen näkyi vähä ujostuvan, vaan kuitenki, ei tahtonut luopua' kuunnet ja kostohalustaan. Järinällä meni hän portaita alas, taas hiljaa kiivetäksensä ylös avainravosta kurkistamaan. Kun maalari ja Ginevra luulivat olevansa yksinään, koputti ensimainittu muutaman kerran lautaseinälle ja sisälliset sulkimet lykättiin pois, kiristen ruosteesta; luuku auvastiin ja pitkänsoikia nuorukainen kumartikse, päästäksensä ulos kapeesta aukimesta. Hän kantoi keisarillisen valtapuvun, ja oikiaa kättä nauhassa. Nähdessään paitsi maalaria kolmannen tuntemattoman hengen, kiljasi hän ja aikoi taas piilottaakse. Huutonsa tuotti sen onnellisen jäljen, että kuuntelia avainravolla kadotti uskalluksensa. Hän oli nähnyt nuorukaisen, ja kuullut sen äänen: kaikkein onneksi ei hän nytkään havannut kotkaa ja meni pois tyytyvä saaliiseensa. - " Herrani! " sanoi Maalari, " tämä on Paruuni Piombon tytär, Bonaparten uskollinen puolustaja. Elkää pöljätkö mitänä, se on tarjonnut teitille apuansa. " Nuori sotija katseli sitä hoikkaa neitiä ja näkyi täydellisesti' luottavan häneen. - " Te olette haavoitettu! " kysäsi Ginevra. - " Tuiki vähä, neitini! " - " Onnetoin! kuinka tulitte tähän onneen? " - " Neitini! Keisari oli isäni; Labodoyere ystäväni; eellimäinen on vankitettu, jälkimäinen huomena ammuttava. Nyt mä olen orpolapsi, yksin, ehkä keksittyki, ja huomena kuolemalle tuomittu; mutta se ei säikähdytä'. Viimeisen tavarani olen suotta tuhlannut Labodoyerta vapauttaakseni; ei ole' mitänä enään; enkä tiedä' miksi olen piilossa, kuolema on mulle terve' tultu, mä tahdon kuolla' ja arvelen vaan kuinka paraiten möisin elämäni. Kaksi yhden edestä olisi jo hyveksittävä, vaan halpa kauppa. Jo puukkonki pisto taitaisi olla' ikuisuuden antava. " Tämä turma ja akkinäinen tuskan puhe' säikähdytti maalaria. Mutta Ginevra oli vaka ja sanoi lohduttaen - jota jalot naiset tämmösissä tiloissa paraiten saattavat, tiloissa, joissa heidän ilmistys on jotai taivaallista: - - " Suokaa, herrani! minun teitä auttaa'. Isäni on rikas; min olen ainoa lapsensa. Tässä on 800 frankkia - ne ovat minun ! - Ottakaa heidät mutkitta. - Kaikki mitä meillä on, on Keisarilt tullut ja hänelle siitä kiittämään olemme velkapäät. Urollisia sankoria auttaa', on meidän velvoll[i]suus: mie tarjoan teitille tätä vähäköistä, - se ei ole' muuta kun kultaa - mutta tapaatte ystäviäki. " Neiden silmät kiilsivät ystävyydestä ja arvosta tätä sanoessaan. Vieras seisoi edessänsä ujona, ja sanoille päästyä, lausui: " Minä, itse' puolestani, en ole' ansaitseva, että semmonen Enkeli minua lunastaa ! Pelastakaa Labodoyere, jos mahdollisuutta on! " - " Saattaisinko, ihastutti Ginevra, " niin Jumala tietää että sen tekisin! " Ja näytti nuorukaiselle kuin olisi Kunnita säteet ( Gloria ) tässä hetkessä piirrittäneet naisen ylöspäin nostettua päätä. - " Minä tahtoisin kostaa' hänen kuolemansa ja kuolla'! " sanoi nuorukainen Korsikan puheenparrella. Ginevra säikähtyi näistä isänmaan äänistä, ja katseli ahkerasti' vierasta. Tämä lankesi naisen polvein juureen ja innotteli unhottahen: O Dio! che non vorrei vivere daho averla vedota! ( O Jumala! kukapas ei tahtoisi' elää' tätä nähdäksensä! ) - " Herrani! " sanoi Ginevra vakasesti' Italian kielellä, " min' olen Korsikasta syntyisin. Tämän annan anteeksi, pulakassa olevaiselle, mutta olkaa häveliäämpi, vaka ja viisas, jos apuani hajette. " - " Kaikki! kaikki! mitä vaan haluatte, " vastasi nuorukainen; " käskekää vaan. " - " Te näjette minun huomena, " sanoi Ginevra lähtiessään. - " Onko se varma? huomenako? " tiedusteli vieras huokaten. - " Istukaa nyt! " pyyti Servin; " haavanne vaatii hoitausta " Hän aikoi otta' irti' tukon, mutta nuorukainen ennätti, ja repäsi sen niin äkkinään pois, että haava taas rupeis vuotamaan. ( Jatko toisten. ) Painettu A. W. Gröndahlilta. Lupa painamiseen annettu: G. F. Aminoff.
|