Agricolaverkon vintti
-1-N:o 9. 1847. Verenkosto. ( Ensilaatija Balzac. ) Ruotsista suomennettu. ( Jatko 8:teen Lisä-N:oon. ) Ginevra, vedetty nimettömältä laupeudelta, ei vielä ollut kadonna, ja nähdessään vieraan käden, joka näytti kovasti' sapelilta lyödyksi, uudelta vertovan, surkahti hän. - " Suokaa anteeksi! " sanoi nuorukainen. " Ei! se ei ole' haavani joka minua tuskauttaa. Tähän saakka en ole' tuntenut olevani onnettoman; - nytpä sen tiedän. - Elkää pahoin tunteko minua ! - Jumala! voi, minua onnetonta! " huudahti hän karvaasti', ja katkera kyynel rupesi tipahtamaan. Maalari viittasi, ja Ginevra katosi hiljaisesti', sillä hän tunsi, ett'ei häneltäkään itku kaukana ollut. Toisena päivänä oli neiti taas varhain tullut. Servinilläki oli työtä ateljerissa, ja salin suljettua, päästi hän vangin piilosta. Nuori sotamies jutteli maalaaville elämänsä. Yhdeksännellätoista oli hän ollut Venäjän sotaretkellä, hän oli koko valtikostansa ( regemente ) ainoana Beresinä jojen ylitte onnellisesti' päässyt, ja kertoili hämmästyttävällä innolla onnettomat tappelut Leipzigillä ja Waterloolla. Ginevra pudotti penselin ja paletin. Niin ylevä ja luonnon mukainen kuin hän oli, ei taitanut kieltää' osaa ottavansa tässä nuoren sotijan luonnollisessa kertomuksessa. Sitten puhui tämä kanssa entisen elämänsä, ja että hän oli nimeltä Luigi Porta. - " Eikö teitillä ole' yhtään muistoa pienemmästä lapsuudestanne? " katkasi Ginevra kesken puheitten. - " Olin vasta seitsemännellä, koska kotini jätin, talomme oli tulessa ja hoitajani pelasti minun siitä. Tämä kertoili mulle itkusilmin, että vanhempani ja sisarukseni olivat kaikki murhatut; sekin kuoli kohta Milaanossa. " - " Ettekö koskaan ole' kuulleet minun nimeäni, kuulleet puhuttavan Piombon suvusta? " - " Vasta eilen kuulin pelastavan Enkelini nimen. " Ginevra kääntyi totisena pois, uutterasti' maalata' alkaen; totisuutensa vei nuorukaiselta kaiken halun enempätä kertoilla', hän lähestyi neittä niin likelle' kuin saatti, tarkasti' häntä katsellen. Aika kutsui Ginevraa kotiin, hän nousi ylös ja lausui löyhältä: " näyttää kuin halulla katsoisitte kuinka maalaan. " - " Kuinka onnellinen enkö olisi' teidän taito vallassanne! huudahti hän. Ihastuneena mieli neiden kättä painaa' huulillensa. - Kauhistuksella temmasihen Ginevra irti. Nuorukainen taukosi. Ginevra hiljastutti häntä hyväntahtoisella katsanteella, ja lupasi oppihetkillä kertoilla' kaiket kansalliset uudistukset, jotka häntä huvittaisivat. Hänen piti vaan tarkkaan kuunnella' niitä korsikkalaisia lauluja, joita hän työssänsä oli lauleleva. Seuraavana päivänä oli neiti Monsaurin aikasin ateljerissa ja ilmoitti kumppaneillensa, vaitilupauksia vastaan, että Ginevra di Piombo piti rakkaus-kanssuutta kauniin nuorukaisen kera, joka oli piilotettu siihen pimiään kamariin. Ginevra tuli, ja silmäiltiin kaikella tiedustelolla, joka nuorille' tytöille' tämmöisissä tiloissa mahdollista on, kuunneltiin kanssa hänen, osin ilollisia, osin surullisia lauluja; otetiin tarkemmin vaari jokainosta katsannostaan, ja hänen ahkerasta kuuntelemisesta piilopaikkaan päin, mutta seliitettiin enin väärin. Hänpä ei siitä tiennyt, vaan oli yhtä riemullinen ja vaka kuin ennenki Ateljeri jo aikoja oli rakkahin asuntonsa. -2-Kaikissa heimoissa tästä puhuttiin, ja toinen toisensa perästä heittivät kaikki oppivaiset ateljerin, paitsi pientä Lauraa, joka Monsaurinin käskystä huolimatta ei kertaakaan katsahtanut ravon läpi. Laura oli jo muutamia päiviä ollut Ginervan ainoa kumpali, ja tässä tavallisesti niin ilollisessa ateljerissa vallitsi nyt haudan hiljaisuus, koska piilotettu muutamana päivänä seinen takaa, nuppineulan päällä, antoi suodun merkin, kysyäksensä, jos pääsisi ilmi'. Ginerva katsahti ympärinsä, vaan nähden Lauran ainoaksi, meni hän sen tykö' ja sanoi: - " Te olette niin viriä, lapsukaiseni; aivottekos tämän pään tänäpä lopettaa'? " - " Neiti di Piombo, " vastasi Laura, oikaisisitteko tämän mulle' ! Minä haluisin teitiltä niin mielelläni saada' jonku muiston. Ääneti' astui se jalo neitsyt lapsen sialle, täyttääksensä pyyntöä. Sittenpä tämä äkkinään häntä halasi, ja lausui itkien: " kuinka hyvä te olette, neiti di Piombo; niin enkelihyvä! " - " Mikä sinua riivaa, lapsikultani ? Mikäs sulle nyt yhtäkkiä tuli? " - " Min' olen teitiä tänäpänä viimeisen kerran nähnyt, en koskaan, koskaan teitiä enään näje'. Te olette niin hyvä minulle ollut, ottanut niin paljon vaivaa minulta. Min' olen niin paljon teitiltä oppinut. Ikuisesti' olen teitille velvollinen rakkautta ja kiitosta. " - " Etkös enään ole' täällä käypä ? Todella, se tekee mieleni pahaksi. " - " No ettäkö havaitse', että min' olen muutamia päiviä ollut ainoa kumppalinne? " - " Mikäs toisia siskoja vaivannee, koska he eivät tule'? " - " Siihen olette te', neiti di Piombo, ainoa syy. " - " Miekö? " - " Elkää vihastuko, hyvä neiti; mutta minunki äitini kieltää minua tänne' tulemasta. Kaikki nämät neidet sanovat teitillä rakastajan olevan tuossa pimiässä kamarissa. - Min' en kyllä olle sanaankaan siitä kotona virkkinyt. Mutta eilän kävi Matami Planta meillä, kysyi jos mie vielä saan täällä käydä', ja lausui mitä kaikkia teitistä puhutaan. Äiti oli mulle hyvin vihanen, kun en hänelle ollut puhanna kaikkia, enkä näyttänyt hänelle enempää uskomusta. Hyvä, hyvin neitini, elkää niin julmasti' katsoko minua. Mie puhun vain totta, enkä tahdo' teitiä loukata'. Olkoon teitillä oikeus tahi ei, tiedän vaan, että olette ansainnut kiitollisuutta minulta, vaikk' ei äitinikään sitä uskoisi'. - Ei! ettehän te ole' vihanen minulle. Katsotte taas minua laupiasti' ja leppiästi' kuin enneki; tämmöisestä saan minä kiittää' teitiä vaan kaikista neidistä, jotka täällä ovat käyneet. Sanokaa jäähyvästiksi vaan että mie aina, niinkuin nyt, saan olla' teitin hyvä, rakastettu Laura. " Ginevra pudisti päätänsä. " Hyvä lapsi! " sanoi hän; " rakastan sinua enemmin kuin olen luullutkaan, ja kyllä käypi vaikiaksi, sinusta yhtäkkiä jäädä'. - Mutta, pieni ystäväni, pidä' tämä sydän aina semmosena kuin minulle sen näytit, ja se on sinulle paljo parempi, kuin että Ginevra aina olisi kanssasi. " Laura itki sangen katkerasti' vastaukseksi. - " Niin! " virkki Ginevra liikutettuna, kummallisesti' käypi täällä mailmassa. Mitä pahaa meidän vijatoin ystävöitseminen tekee ? Onko hyvän lapsen rakkaus opettajattarellensa voinut vaikuttaa' tyytymättömyyden, jotta väkisin tahdotaan sinua minusta eroittaa' ? Mutta, olkoon Jumalan tahto! ja - älä vain mieti' mitään pahaa minusta, ehkä lienen kovin kevytmielisesti' elellyt " Tällä hetkellä tuli Servin: Laura pyyhkäsi pois kyyneleet, suuteli vielä kerran Ginevraa hyvin sydämellisesti', otti taulunsa ja meni. Servin huusi riemastuksissa: - " minun isu tauluni on valmis ! Ei mikään voita' iloa tämän suuren tevon valmiiksi saamisestani. " - " Tiedättekös kanssa, että kaikki oppivanne ovat teitin jättäneet? " kysyi Ginevra. - " Noh miksikäs sitten ? - " Että min' olen syy siihen; että mie tapaturmaa olen vienyt teiltä pois kaiken kuulunne? " - " Koko kuuluni? entäs minun iso tauluni näytteelle ? Mitä joutavaa, neitini! ajatelkaa mitä sanotte ! Tiedättehän, ken kanssa puhutte? " - " Se on totta, herrani ! Oppivanne aavistavat salamme. Eivät he toki tiedä' sitä kuin puolesti'; mutta sen pahempi on heidän selitys siitä. Puhutaan että minulla olisi täällä rakastaja, jonka te, tahtoni mukaan, olette piilonnut tuonne'.... " Ginevra taukosi, painettuna hävyltä ja harmilta. - " Onkohan tämä puhe' aivan perätöin? " naurahti Servin leppiästi'. Ginevra loi ajatellen mustan silmänsä lattialle. - " Vanhempien olisi tullut vähä viisampia olla' " lisäsi Servin. " Jos he todellisesti' minusta pitävät jotai, niin miksi he eivät tule' minun tyköni: miks' ei yksikään ole' pannut minua vastaukseen ? - Mutta mitä minä siitä ? - Eikös tauluni ole' valmis ? Elämänaika onki niin lyhyt ! Täytyy siis maalata', eikä tuommosesta huolistua'. " Vieras jätti nyt kähkänänsä. " Se on minun syyni, Herra Servin, että oppivanne ovat teistä luopuneet. Min' olen herjannut kuulun jaloimmalta ja paraimmalta olennolta, joka päivän alla löytyy. -3-- Sitte' kun tulin Keisarin palvellukseen pakeni hänen onnellinen tähtensä, ja yks ystävä toisensa jälkeen jätti hänen. Rakastinhan minä Labodoyeretaki, ja sen vuoksi ammuttiin hän menneellä viikolla. Min' olen onnetoin parka, joka aina, sitä tahtomatta, tuotan surmaa paraimmille, hyvimmille ihmisille. Antakaa minun pajeta' kaukaisimpahan erämaahan, ennenkun kauhistuttava onneni on tehnyt enemmän pahaa. Niin, minä tiedän sen, korkeammat vallat ovat minun hyljänneet. - Uskokaa minua ! Jokainoa onnettomuus, jonka saatan, tuntuu syvästi' tässä rinnassa. Nöyränä lähestyi hän Ginevraa, joka nyt sai sanan, lausuen: - " Herra Servin! min' olen rikas, kyllä pidän teidät vahingotta. " - " Aha' ! Se on mahdollista! " äänsi, riemullinen maalari iloisesti'. " Antakaa vain ilmi', että minä olen kuninkaallisten valheissa, niin kyllä halvemmat päästävät tyttärensä tänne'; siihen minä ennen suostun, olisinki teitille vielä päälliseksi siitä velaassa. En pölkää', muuta kuin vaimoani. Ah Jumalani ! Naito Servin taitaa vihastua', ja antaa' mulle oikian lakanatorun. " - " Herra Porta! " sanoi Ginevra, äkkinään päättävä, " eräs korkia mies, jok' ei saata' mitään kieltää' Paruuni Piombon tyttäreltä, on näinä päivinä minulta ottanut anomuksen, koskevan salaista armottamista teitille. " - " Oiva tyttö! karjahti Servin. " - " Min' olen kunnialleni suurta palkintoa velaassa, jonka vuoksi aivonki ottaa' askeleen, johon ei mikään muu tila olisi minua saattanut. Herra Porta, jos ensimmäiset sananne, katsanteenne ja se käytös, jonka tähän asti' olette näyttänyt, ei petä', niin rakastatte minua, ja olenki tainnut teitille näyttää' niin suurta hellyyttä, että etehenpäin en itse' tykönänikään taida' kieltää' teidän olevan minulle ei halvan suinkaan. - Vaan eipä siitä. Mie otan teitin puolisokseni, jos eivät tilat, teitille vielä tuntemattomat, pakota' teitiä estymään, tahi jos vanhemmat eivät saa' syytä kieltää' suosiotansa. " - " Nuorukainen lankesi neiden jalkain etehen. " Sanat " - sanoi hän - " saattavat yhtä vähä lausua' arvoanne, kuin sitä ääretöintä arvontaaki, jonka teitille annan. Minä jätän Napoleonin, sen kodotetun! palvelen kuningasta. O! kuinka minä umpimielisesti' taitaisin vastustaa' Enkelin tahtoa ! Takasin Napoleoni! isäni, hyväntekiäni, uroni ! Eläköön kuningas ! Ginevra niin tahtoo. Oi! mitä min' en tekisi tullakseni häntä ansaitsevaksi! - häntä ansaitsevaksiko? - en, en ole', enkä tule' olemaan - vaan ainoastansa mailman silmissä kelvatakseni hänelle puolisoksi ! Min' en olekkaan onnetoin ! Te olette hyvä varjellusenkelini! " - " Nuori mies! " virkki Ginevra yksitotisesti', ette tunne' ittiänne, ettekä minua. - Elkää siis kovin varhain ihastuko. " - Herra Servin! enänsi hän kääntyen maalarille, " niin pian kuin armon anomus on hyveksitty, menkää te kevytmielisten neitojen äitein luo' ja selittäkää kaikki mitä on tapahtunut, senki kuin nyt olette nähnyt ja kuullut minun tehneen! " Kunnialla kumarsi maalari nuorelle paruunattarelle, joka, ystävällisellä jäähyväsellä nuorukaiselle, katosi pois. - " Se rakastaa minua! " Sanoi tämä; " eikös toki ? Onhan se tunnustanut minun ei olevan hänelle halvan ? Ei vainkaan! se ei rakasta' ! Mitä vain minulla olisi hänen rakkautta ansaitsevaa ? Se puhui vaan laupiudesta onnettomuuttani kohtaan. Hän hyveksii kansallisia mietteitäni, eikä käytöstäni. Tärvellyn kunniansa tähden antaa hän minulle itsensä, eikä rakkaudesta! " - " Vaiti ystäväni " sanoi Servin. " Oppikaa kunnioitamaan ylevää morsiatanne, joka on jalompi ajatuksissansa, kuin tuntojensa mukaan sujuva. " - " Kello jo aikaa on lyönyt kuus, eikä Ginevra vielä oli kotona, " pakinoitti Perttuli. - " Näin kauvan hän ei koskaan ennen ole' viipynyt ateljerissa, " mietti paruunatar surulla. Perttuli oli niin levotoin, ettei kauvemmin istua' voinut. Hän kuljeskeli pari kertaa edes ja takasin huoneessa, melkein jäykällä jalaalla 70:niselle äijälle. Tultuansa Pariisiin olivat hiuksensa kohta harmaantuneet ja kokonaan kadonneet päälajelta. Ikä oli syvästi' rypistellyt kasvot ja posket; mutta silmänsä leimahtelivat vielä nuoden tulella, ja olivat, kulmien kera, pitäneet säikähdyttävän sukkeluutensa, ja vielä oli hän ikisuora. Vapaherruutensa oli kiitettävä monista tähetyksistä, joihin Keisari oli hänen valinnut. Tämä korkonäyte' ( titel ) oli vähintä, mitä lähettilään piti käsittämän ulkomaallisessa vallassa. Muuten oli Perttuli pysynyt luonnollisena, kovana ja jurana, ikäänkuin muuki Korsikkalainen, ynnä perivihollisena kaikille hovimiehille. Hän asui Kreivi Givrin hotellissa jonka hän oli ostanut Matamilta, Keisarin äitiltä, kohtuullisella hinnalla, sitä vastaan kun hän sai tiloistansa Korsikassa. Hän vihasi ripeyksiä, niinkuin Keisarikin. Ne vähät liikkulot, joita täytyi, oli hänelle tarpeeksi. Ne isot, korkiat huoneet, loviät kuvastimet ( peilit ), tummat seinät kuvahakkuus tevolla, sopivat aivan yhteen elämänsä kanssa. Kaks kertaa kulki hän edes ja takasin huoneessa; sitte' pysähtyi ja soitti. Muuan palvelia tuli sisään. - " Mene' neiteä vastaan Jussi! " käski hän tulialle'. Palvelia rupesi lähtemään. " Oota' Jussi! " huusi tyytymätöin äijä, " et mene' terävästi' kyllä " - Hätää pani hän takkinsa kiini', painoi hattunsa syvään otsalle' ja otti sauansa. - " Et tarvihtekkaan kauvas mennä', sanoi paruunatar iloissa. " Mie kuulen jonku käyvän portista. " -4-Kohta kuului silkkivaate' rasailevan portailla. Perttuli kiiruhti ulos ovesta tyttöänsä kohtaamaan. Hän palasi, kantaen Ginevraa käsivarsillansa. Ginevra! " innoitti hän, " Ginevrina. " Ginevrola, Ginevretta, Ginevrabella - se hän sie olet, sie! - minäkö sinun juur noiduin tänne', mammolle surunsa poisteksi. " Äitin kalma muoto näyttiki vähä punertuvan ilosta, ja patruuni hiero kämmeniään, jonka tavan oli oppinut hovissa, kun Bonaparte nuhteli jotakuta ministereistä tai' kenraaleista jostakin virheestä eli' tyhmyydestä, jonka olivat tehneet. - " Ruualle! ruualle! " kiiruhti hän nyt. " Neiti di Piombo, suotteko kunnian? " nöyrästi' tarjosi hän sille käsivartta. " Mutta tiedätkös, " enänsi hän, " että, niinkuin äitisi oikein on sanonut, sie 8 - 10 päivää olet viipynyt tavattomasti' kauvan ateljerissa ? Se on huono keino, joka isältä viepi lapsensa. " - " Hyvä isä! " rukoili Ginevra. - " Voi voi! niin totinen ja kohta itkusilminkin, olenko soimannut? " - " Minun täytyy olla' hyvin viriän " virkki Ginevra punastuneena. - " Aha! siis joku saavuttaminen! onko sillä se mietteenä ? " No saavuttanetkin mulle nyt tuiki sukkelasti' suuren taulun. Se on riputettava täällä ikkunan tykönä, kovin on pimeä syvemmällä huonetta. Hyvä lapseni, sulle tulee paljon työtä, ennenkun tauluillasi olet täyttänyt nämä leveät seinät. " - " Mikäs puuttuu? " kysyi äitinsä. " Punehdut ja kalmistut hän sie vuorotellen. " " Voimaa " vastasi hän paikalla: - " Isäni! Äitini ! Ginevra on puhunut valhetta, ensi kerran elämässänsä. Sanalla: mie olen rakastunut! " puuastuen oli vaiti'. Vanhemmat tähyivät kummastellen tytärtänsä. - " Se on epäilemättä joku Ruhtinainen, joka on ansainnut Ginevralta rakkauden, " virkki isä, kovana ja kiivasna. - " Teitin tyttärenne on teitiltä oppinut halveksimaan korkoa ja rikkautta, " vastasi Ginevra. Se on yksi onnetoin ystävä Labodoyerelle, Keisarin ystävällisin puolustaja ja sotija, joka tiettävästi' olisi ammuttu, jalon intonsa tähden, ell'en itte' olisi' herttua de Feltersiltä anonut armottamistansa. Mie, rakastettu isäni, mie taisin rientää' kovin paljo, ah, kovinki kovin paljo; muuten tämä ei olisi' tapahtunut. Olen, teitin tietämättä, sattanut liiton, olen ilmistyttänyhen kumppalilleni Servinin tykönä, jotka nyt pakenevat minua, eivätkä minun tähden enään käy' ateljerissa. Mut' en mie tuntenut ittiäni. Nytpä tunnen, ja luulenki löytäväni onneni siinä kun nyt on saatettu, onnen, joka on teitin siunausta ansaitseva, ja näin, antaen itteni ilmi, pelastuakseni, pyydän teitiltä siunausta. " Ginevran sanoissa oli niin paljon sydämmellistä ja liikuttavata, ettei äitinsä enään voinut pidättääkse heittämästä ittensä tyttären syliin. - " Te ymmärrätte ainua, kallis äitini, " iloitsi Ginevra. " Te olette rakastaneet itsääni yhtä paljon. Muistuttakaa häntä siitä, sillä eihän halunsa olekkaan pettänyt häntä. Hyvä isä, " enänti hän, " sanokaa, olenko koskaan hairahtanut tyttären velvollisuuksissa ? Enkö ole' löytänyt onnen ja vakuuden siinä, kunka toiset lapset katsovat yksinäisiksi ja tykjiksi täytymisiksi ? Viidessätoista vuodessa en ole' kääntynyt vierestänne, ja olenko saattanut jotai iloo teille toimittaa', niin totta, tahallani en ole' sitä tehdä unhottanut. Ah Jumalani, miettikää tarkkaan kaikki, kaikki ! Elkää milloin unhottako, kuinka sydämmellisesti' te rakastatte ainoaa lastanne, sillä jos virkin teille kuka sulhoseni on, - oi! Jumala, niin aavistan pahaa. " - " Rupiatko lukua laskemaan isäsi kanssa? " lausui ukko karkiasti'. " Niin, " enänsi hän vihaisesti', " kyllä mie tunnustan sulle, mietteeni, että sin' et milloinkaan menisi' naimisiin, vaan kokonaan, kuna olet, antausit isäsi hoitajaksi. Voi! tuhmuuttani! kuinka niin taisin hourahtakkaan ! Jotakuta semmosta ei ole' tapahtunut niin kauvan kuin mailma on seisonut. Lapset ei rakasta' vanhempiansa. Se on kaikki mitä tulee kauniilta tyttäriltä, joita kasvatetaan, että he seuraavat miestänsä. Minä vanha puupää, min' olen äkeissäni jokaiselle sinua rakastavalle. " - " Hyvä isä! " sanoi Genevra ystävällisesti' " mie säikähdyn teitistä. Niin ei isä rakastaä tytärtänsä; mitä minulta tahdotte, on luonnon sääntöjä vastaan, eikä yksikään velvollisuus siihen minua pakota'. Tunnustakaa ennen, ett' ette saata' hyveksiä' tietämättä tehtyä päätöstäni, ja koittakaa niin muodoin oikeuttaa' vastahalunne. Mutta jättäkää Jumalan tähden tänäpänä vastahalunne, muutoin olen kadotettu. " - " Tahdot, näjen mä, siis naimista ! Minulla ei siksi saa' olla' lasta, joka minua heltoisi, " lausui ukko melkeen lohduttamatoinna ! - " Kaksi! rakas isä! kaksi! " - " En voi' sinutta elää. " - " Olettepa voineet! " enänsi Ginevra yksitotisesti'. " Olette useen kuukausia olleet ulkomaalla, ja kaukana minusta. Te voitte paljo paremmin, kun yrkäni; sillä hänelle olen mie kaikki. Minutta se kuolee tänäpä; hän jumaluuttaa minua. O! jos olisitte nähneet! " - " Se kurja rakastaa sinua? " urahti Perttuli, vihastunut sukkelasta vastuksesta, " ohoh! jos rakastaisi, niin olisihan tuo jo aikaa minun tappanut, niinkuin mieli minunki tekeepi, häneltä hengen ottaa'. ( Jatko toisten. ) Painettu A. W. Gröndahlilta. Lupa painamiseen annettu: G. F. Aminoff.
|