Agricolaverkon vintti
-1-Suometar 1848Maksaa tilattuna Helsingissä 1 Rpla ja kaikissa Postikonttuoreissa 1 Rpla 15 kopeekkaa hopeassa.Lehti jaetaan Waseniuksen & C:n Kirjakaupassa joka arki-perjantaina edellä puolipäivän, kello 11 ja 1 välillä. 2:n Vuosik. Perjantaina 8 päivä Maaliskuuta. N:o 9. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Viipurissa Vuosikertomus. ( Jatko ja loppu 8:een N:oon ). Mainitsimme äsken Seuran toivoa työalansa aikaa myöten levenevän, sillä tarkoittaen ei ainoastaan tämän vuoden merkillisintä, vaan myös jälkeen, tulevaisilta kaikkina aikoina kiitollisuudella muistettavaa tapausta. Maaliskuun 28 päivänä nukkui viimeiseen lepoonsa kunniallinen ja kunnioitettava Seuramme jäsen, yksi hänen 14 perustajistansa, Kauppa-apulainen Adam Wilke tässä Viipurin kaupungissa, jättäen, todistukseksi syvällä sydämessänsä asuvasta lemmestä isänmaata ja äidinkieltä kohtaan säännön, jonka kautta suuri osa hänen työllä ja säästäväisyydellä rehellisesti voitettua irtanaista perintöänsä pitäisi Seuramme hallittavana käytettämän kansa-koulun perustamiseksi Lappiveden taikka johonkuhun tois een lähellä olevaan pitäjään. Eipä mahtane keltään sopimattomaksi luettaa, jos, kerran tätä Seuraltamme ikuisesti kiitollisuudella muistettavaa vainaatamme mainittuamme, hänen muistoansa kunnioittaaksemme lyhykäisesti mieleemme johdatamme hänen elämänsä vaiheita, vaikka lienevätkin entuudestaan meille, melkein kaikille, tutut. Paljon ei olekkaan sanomista hänen elämänsä vaiheista, sillä se kului hiljaisesti, rauhallisesti, rakkahasti, kenenkään eteen pyrkimättä, keltään mieltä rikkonmatta, kellekään vihaa purematta, niinkuin puro, joka tasaisia alankoja myöten rauhallisesti tietänsä tehdessä ei nimeltänsäkään ole tuttu kukkuloilla kulkeville, mutta yhtähyvin ilolla ja kiitollisuudella täyttää niiden mielen, joilla on aikaa läheltä tutkia hänen väsymätöintä vireyttänsä taikka ihailla hänen viileyttä ja virv oitusta tarjoavien lainettensa kirkkautta. Syntynyt talonpoikaisista vanhemmista, nimittäin isästä Juhana Kiiskistä ja äidistä Liisa Lensusta, Lensulan kylässä Lappiveden pitäjäässä 5/9 1798, oli hän tarpeelliseen ikään päästyänsä muutaman kesäkauden paimentanut vanhempiensa vähiä eläimiä. Mutta hänessä jo lapsen iällä herännyt erinomainen halu kirjalukuun ja muun tiedon ja valistuksen haentaan kehoittivat hänen vähävaraisia vanhempiansa lähettämän tämän ainoan lapsensa 12 vuotisena eli vuonna 1811 Lappeenrannan kouluun, jossa siihen aikaan vielä oli neljä opettajaa ja jotenkin opetettaviakin. Sen pääopettaja Löfberg, jonka taitoa ja hyvätahtoisuutta vainaamme vielä kuolemavuoteellansakin kiitollisuudella muisteli, kysäsi häneltä kohta kouluun tultuaan äkkipäätä, eiköpä tahtoisi talonpoikaista nimeänsä herraiseksi muutattaa, johon äkkinäinen paimenpoika äimeissänsä ei osannut sen parempaa kuin jättää itsensä niminensä, turkkinensa, tankkinensa Opettajansa haltuun. Tarkkaan nyt pojalta hänen kotinsa maanpaikkoja ja tiluksia sekä niiden nimiä ja näköä kuulustelevalle, pisti Lensulan kylän rajoilla olevan Vilkjärven nimi niin mieleiseksi korvillensa, että siitä pian katkasi poika-huonolle uuden nimen, näin Wilken Kiiskistä tehden. Lienee nimen saaja silloin ehkä luullut siitä vasta ihmisarvon voittaneensa, mutta hänen vastainen elämänsä todistaa ereyksestänsä aikaisin heränneenä kyllä selvästi ymmärtäneen itse mieheltä olevan nimellensä arvon ansaittavan. Mutta vaikka nimensä tällä tavalla muutettiin muukalaiseksi, niin säilytti hän kuitenkin sydämensä suomalaisena kaiken sen muukalaisuudenkin keskellä, johon onnensa hänen loi ja häntä kiinnitettynä piteli pisimmän ja paraan elinaikansa, ja aina loppuunsa asti. -2-Matkat edes takaisin tehtiin omin jaloin, niin märkänä kuin kuivana aikana, talvi-pakkaisessa mokomin kuin kesä-helteessä. Vieläpä vähät koulu-ajaksi varustetut eväänsäkin piti selässänsä kantamalla matkansa päähän saattaman. Sen mukaan oli asuntonsakin täällä, pimiä nurkkia muutaman kaupunkilaisen pereentuvassa. Mutta sitäkään vähää apua, jonka hän näin oli omilla hartioillaan eväskontissansa kotoa kannellut, eivät voineet vanhempansa hänelle muuta kuin pari vuotta aina vähenevistä varoistansa liientää. Niin täytyi hänen, opintien jättäen, vuonna 1815 antaida kauppa-apulaiseksi Hackmannin kauppahuoneeseen, johon hänelle sia valmistettiin opettajaltansa saadun hyvän nimensä kautta ja jossa, hänessä pian havaitun ahkeruutensa, toimellisuutensa ja vilpittömyytensä tähden, hänelle kohta uskottiin tärkeämpiä kauppa-asioita valvottaviksi. Kaiken aikansa yksinäisenä eläen onkin hän niitä aina sittenpäin hoitanut, asianomaisilta erinomaisessa arvossa pidettynä, hamaan kuolemaansa asti, joka kymmenvuotisen kivuloisuuden jälkeen hänen muutti parempaan maahan, juuri kuin itse aiheili elämään ja päiviänsä pitämään, muuttaa jälleen maalle ja maakunnan keskeen, jossa hänen elämänsä oli alkanutkin ja jonka puoleen sydämensä häntä aina oli vetänyt. Vanhempiansa kohti oli hän aina hyvä ja kiitollinen lapsi ja piti heistä heidän vanhoilla päivillänsä ja aina heidän loppuunsa asti hellää lapsellista huolta, niin paljon kuin hänen senaikuiset vähät varansa sietivät. Äidin jo vuonna 1824 ja isän 1830 kuoltua, ei ole hänellä tiettyjä läheisempiä sukulaisia elossa kuin isävainaansa nuorimman sisären, Marian, kaksi lasta, poika talon isäntä Paavo Puhakka Yllikkälän kylässä Lappiveden pitäjässä ja tytär ( toisista naimisista ) Liisa Pietarintytär Taiwalantti, joka on naituna talon isännälle Juhana Mikkelinpojalle Siparille Pahlon kylässä mainittua pitäjästä, sekä myös kaksi enovainaansa Esaias Lensun lasta, poika Juhana ja tytär Liisa, jotka molemmat e lävät Viipurin pitäjässä, edellinen toisen palveluksessa ja jälkeinen naituna Läksiämiehelle - - Ala-Suomeessa. Mutta veljien asemesta surevat pois mennyttä veljesten tavalla uskolliset ja kiitolliset ystävät, jotka tunsivat hänen suuren harvinaisen arvonsa, ja omien lapsien siaan kiittävät ja siunaavat häntä vielä tulevinakin aikoina ne armottomat ja turvattomat lapset, joiden onnelle ajassa ja kasvatukselle iankaikkiseen elämään hän, ahkeruudella ja säästäväisyydellä rehellisesti ko'otusta tavarastansa, on pannut sangen vahvan perustuksen. Tässä taidamme kuitenkin tuntomme ja totuuden mukaan vakuuttaa, että minkä tämä kaihottu vainaamme muille teki, niin tutuille kuin tuntemattomille, sen hän teki ei kiitoksen tähden, vaan veljellisestä ja kristillisestä rakkaudesta ja jalon sydämensä palavasta halusta isänmaata ja äidinkieltä hyödyttääkseen ja saadaksensa, hänkin kohdassaan, ihmiskunnan valaistusta ja siivistystä eteenpäin autetuksi. Todistukseksi puheillemme otamme tähän hänen omat sanansa, muutamia päiviä ennen kuolemaansa taudin tuskasta vapisevalla kädellä kirjoitetusta viimeisen tahtonsa julistuksesta ( Testamentistä ): " Kuin kaikki pienemmät kulungit ovat Herrojen J. F. Hackmannin ja Abr. Keldanin kautta hyvin rehellisesti maksetut, tekevät he Räkningin, jongan antavat kaikkein muiden asiaan kuuluvien paperien ja rahojen kanssa minulta nimitetylle Kuratorille, uskotulle asiamiehelle Herra E. J. Bäckille, joka viimeisen Räkningin tehtyänsä ne jälelle jääneet rahat, 10 eli 11, 000 R:a Hop., enembi tahi vähembi täällä olevallen Suomelaisen Kirjallisuuden Seuran Hallituksellen käsiin antaa. Näillä rahoilla tarkoittaisin minä perustaa Viipurin tahi Lappiveden ( eli, jos mainittu Seura sen mukaisemmaksi näkee, vaikka jos johonkuhun muuhun näitä lähimpään ) pitäjään köyhän kansan koulu-laitoksen, jossa paitsi muita kansalle hyödyllisiä tietoja maanviljelystäkin pitää opetettaman. Mutta tuntein näiden minulta määrättyjen varojen vähyyden kehoitan jokaista Suomalaista tälle Opiston alkeelle apua tekemään, Äidinkieltä ja Isänmaan mänestystä edestyttääksensä ". " Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Viipurissa on aina tämän laitoksen Päähallitsia, tekee sille aikoinansa sopivaiset Asetukset ja katsoo sen erinomaiseksi hoitamiseksi jäsenistänsä Komiteen eli Lohkokunnan, jonka Esimiehenä ja Vara-Esimiehenä olkoot Viipurin ja Lappiveden Seurakuntain Kirkkoherrat vuorottain, vuotensa kumpainenkin ( taikka jos Opisto tulis muuhun Seurakuntaan muutettavaksi, senkin Seurakunnan Kirkkoherra vuoronsa ) yhden ymmärtävän talonpojan kanssa kummastakin pitäjästä eli kappelista. Tahtoni olis ett' ei Kapitalia vähennettäis, mutta Intressillä vaan pyydettäisi aikoin tulla, niin myös että kummastakin edellä mainitusta Seurakunnasta yksi oppilainen köyhistä kunniallisista vanhemmista, jonka Kirkkoherra edesasettaa, saisi tässä tarkoituksessa Koulu-laitoksessa paitsi oppia, koko opinaikana Laitoksen varoilla ruuvan ja vaatteet. Muutoin otettakoon oppilaisia, jotka itsensä omin varoin ylös pitävät, koko Suomesta. Kuulukoon toki Opistossa aina vaan selvä Suomen kieli " ! " Muutoin valvokoon mainittu Lohkokunta - joka antaa Seuralle vuotuisesti tilinteon - Laitoksen hyötyä taitoansa myöten. Kukin aika neuvon keksittää, sentähden en ole tahtonut edeltäkäsin asiain haaroja tarkemmin määrätä ". - " Olisi ehkä anteeksi anottava että olen rohennut tämän minulta tarkoitetun Kansa-koulun kautta lisätä palkatointa työtä monelle ihmiselle. -3-- Menestyköön kaikkinainen hyvä työ, eläköön Suomen kieli, virkistyköön Suomen kansa; mutta minun nimeni - unohtukoon!!! Sillä ei se mitään ole joka istuttaa, eikä se joka kastaa, vaan Hän joka kasvun antaa. Amen! " Ei siis Wilke vainaa nimeänsä itse kalliissa arvossa pitänyt eikä se ollut hänen eläissänsä maailmassa suuressa huudossa, kuin tuskin tässä kaupungissa kaikki, harvat sen piirien ulkopuolella, lienevät sitä ikänänsä kuulleet mainittavankaan; ja jopa se on hänen kansansa maan poveen upotettu. Mutta kaikille Suomalaisille, jotka vilpittömästi maatansa rakastavat on hänen muistonsa kallis oleva, ja elävä heidän sydämissänsä su'usta sukuun. Näin säilytettynä eipä se mullalla peity, ei hiekkaan hämmenny, ei muisto-kivestä murene. Eivät ne nimimerkit ikänä sellaisesta lehdestä luovu, jonka säikeet ovat kansan kiitollisuudesta kudotut. Vaan kuta vähemmin hän sitä etsi, sitä enemmin on hän ansainnut kaikilta meiltä tässä kokoutuneilta, kaikilta Suomea rakkaana pitäviltä, kunnian, kaihon, kiitoksen, siunauksen, eli niinkuin hänen haudallansa luettavat sanat lausuvat: Täällä on lukusi täysi, Täällä täytetyt tekosi, Vaan on velka veljilläsi, Kaiho kansalaisillasi Aina muistossa mukana, Aina arvossa hyvässä. Sitten on vielä kiitollisuudella mainittava toisenkin kunnioitettavan maanmiehen Herra Sahan Isännän E. J. Längmanin muistaneen Seuraamme runsaalla lahjalla, nimittäin sadalla hopia-ruplalla, tavallisen jäsenrahan asemasta. Uusia jäseniä on tänä vuonna Seuraan kutsuttu 88, jotka sitä ennen kutsutuiden kanssa yhteen tekevät 536, joista 311 ovat suorittaneet täyden jäsenrahan. Maksamata on siis tämä vielä 225 hengeltä. Rahavartian tilinteko näyttää Seuran rahaston tilan olevan seuraavaisen: Menneenvuotisia varoja Maksettu: Velaksi annettuja... 700:- Erinäisiä maksuja 520:68 3/4. Kassassa säilytettyjä.. 39:20. Vahtmestarin palkka 12:- ----------- 532:68 3/4 1847 saatuja jäsenrahoja 261: Velaksi annettuna 500: Korkorahoja 51:79. Kassassa säilyneenä 19:70 1/4 --------- ------------ 312:79. 519:30 1/4 ------------- ------------ S:ma R. H. 1051:99 S:ma R. H. 1051:99. Kirjavartian ilmoitusta myöten on Seuran kirjastoon tarttunut kaikkiaan 37 kirjaa, nimittäin Wilke vainaan peruja 31, Savokarjalaisilta Helsingin Akademiassa 3, Herra Majuri Lagerwallilta 1 ja Viron Seuralta diegelehrte Estnische Gesellschaft 1. Finsk Språklära af Fab. Collans Hist. Lector vid Gymnasium i Kuopio. Första delen. Formläran. Helsingfors, 1847. Hos J. C. Frenckell & Son. Tässä kirjassa olemme vasta saaneet oivallisen Suomen Kieliopin, joka on antava vakavuuden kirjakielemme entisestänsä paljon parannetulle muodolle ja on nostava kielemme voimihinsa. Nyt syyttäkööt kutkin omaa osaamattomuuttansa eikä suinkaan kirjakielen sekalaista käyttämistä, jos kirjoittaessansa vielä käyttäävät yhtä ja toista omiansa taikka muiden virhiä, sillä lukekoot ensin tätä kielioppia, ennen kuin käyttäävät jotakuta, jota vakaasti eivät tiedä' paraaksi. Nyt jotka suvaitseevat riidellä' uutta kirjakielen käyttämisen muotoa vasten * ), niin tehkööt sitä tätä Kielioppia vasten, sillä kielioppihan sellaisissa asioissa asetaiksen johdattajaksi ja muut vaan sitä seuraavat. -3a--3-Paitsi pääasia on viimeisessä lähettämässänsä päälle kymmenestä, oikein 10: stä, valehia, erehdyksiä ja vikoja. ] Kuitenkin on uusi ja parempi ainakin vanhan ja huonomman voittava. Mainittu kielioppi on erinomaisella jär'estyksellä ja sel'olla tehty ja erehdyksiä sekä vajanaisuuksia, joita muihin Suomen kielioppiin niin paljon on tullut, on hyvin onnellisesti vältetty, niin että arvostelijat sellaisista lii'an paljon eivät hyötyne'. Kuitenkin ko'emme sanoa' mitä taidamme mistäkin sanottavasta. Pykälässä 5: 1:sessä muistutuksessa sanotaan suhoäänestä s c h tehtävän, s taikka si; paremmin s taikka ss, sillä i sanoihin sielu, marsieraa ( par. marssieraa niinkuin arsina oikein arssina ) tulee siitä, kuin kielemme ei suvaitse', sanojen varressa kahta ee:tä perättäin, vaan muuttaa ne ie:ksi, taikka ei:ksi esim. peili, spegel, teili, stegel. Nä'yttää, kuin luulisi Herra K., Savon kaksiäänikkäitä oa eä ja puoliäänikkäitä, sellaisia kuin sanoissa veleka, talavi ennen yleiseen käytetyn kielessämme. Oikeammin lienee kuitenkin, jos sanomme niiden jäl'emmältä tulleen. Kielemme puhe' tahtoo aina tulla' pehmeämmäksi, taipuvammaksi ja mukaisemmaksi, mutta ei kovemmaksi eikä jäykemmäksi. Pehmennettävät kerakkaat pehmennetään ja mukautetaan aina enemmin ja enemmin ja pitkät äänikkäät sanojen, varressa samoin tuleevat taipuvammiksi. Sen todistaavat monet asian haarat. -4-Siitä kielestä on useampaan paikkaan kielioppiin otettu esimerkkejä ja itsekin olemme niitä antaneet menneen vuosikerran 16:nessä lehdessä paitsi muu'alla sekä tulemme tässäkin arvostelossa edellämme antamaan lisään, niin että tässä niistä emme tarvinne' puhua'. Täällä Suomessakin puhuttiin piispan Agrikolan aikana härgän virdet j. n. e. ja eräässä vanhassa kirjoituksessa kutsutaan eräs paikka Mäntyharjun pitäjäässä Naglasaari. Nyt ovat kuitenkin sellaiset kovamaisuudet koko niiltä paikkakunnilta lievenneet. Samaa lievennöstä tavoitetaan Savossa sanottaessa moa, peä. Pitkää äänikästä sanottaessa ei huolita' au'aista' suuta niin kiireesti tarpeen suureksi, jolloin aa:n edellä tulee o ja ää:n edellä e kuulumaan. Helpotusta antaa sekin puheelle, kuin kovemmat kerakas-yhtymät lievennetään sillä lailla kuin esim. sanassa talavi. Vepsäläiset sanoovat ei ainoastansa aa ja ää selvästi, mutta aivan Ruotsin kielen tavalla myöskin ee oo ja öö, esim. teedän, soot, ehkä kyllä Venäen äänne' vaatiisi toisin. Samoin sanotaan satakunnassa äännettävän' te'en, veetustelen j. n. e. Savolaiset ovat luultavasti kau'emmin kuin muut olleet poissa kovempiluontoisesta vuorisesta perikodista ja kieltä lieventävä alavamman maan luonto on siis enemmin saanut siihen vaikuttaa'. Pykälässä 12 sanotaan, että " hengehdysmerkki e:n perästä ei tarvitse' käytettää', " ehkä muistutuksessa sanotaan " sen käytöksen vähennettävän niihin sanamuotoihin, joissa se sanan varteen vaikuttaen kerakkaan pehmentämällä nä'ytäiksen todella olevansa ". Mutta e:hen päättyvissä sanoissa vaikuttaa se niin paljon kuin muu'allakin. Siitä ei tulisi paljon muuta kuin sekavuutta, jos ei yhtä mukaisesti hengähdystä merkittäisi joka paikassa, kussa se todella löytyy. Mutta jos se tapahtuisi, niin tunnettaisiin helposti, mitä sillä tarkoitetaan, ja olisi se helpompi kirjalla käyttääkkin, koska nyt pitää ensin tunnettaman, missä tilassa se pitäisi merkittämän ja missä ei. Muuten ei liene' useampi paikka kuin Kieliopissa nimitetään, jossa sitä tarvitsee käyttää'. Sillä omistuspäätteissä mme ja nne, jotka ovat kirjassa jääneet mainittamatta, ei ole' hengähdystä. Hengähdysmerkin `:n muuttaminen ':ksi on erinomattain sen puolesta etusa, että sekä kirjoittajalle että erinomattain kirjaimien latelijalle tekee edellinen sekaa ja vaikeutta, jota vastaan se toinen on tutumpi ja helpompi. ( Jatketaan. ) Kotimaalta. Helsingistä. Suom. Yleis. Sanom. ilmasivat muutamia päiviä takaperin seuraavata kolme armollista julistusta, annettuja 16 p. viime kuussa. Ensimäinen asettaa, että Suomen Pankin vielä liikkuvaiset yhden ja kahden ruplan, niinmyös kah'den'kymmenen, viidenkymmenen ja seitsemänkymmenen viiden kopeikan arvoiset, pienet Bankko-assiagnationi-setelit tulevat 1 p. Heinäkuuta v. 1849 lakkaamaan rahana käymästä, niin erinäisessä liikunnossa kuin ruunun veronostossa; saadaan mainitut setelit vaihdettaa muuksi rahaksi sekä Pankissa ja sen alaisissa Vaihetuslaitoksissa, että myös Maaränttereissä ja ruununvoutien tykönä. Toinen julistus on uudemmista eteenkirjoituksista lainan antamisen vuoksi Suomen Pankin hypoteekki- eli panttikassassa ". Se asettaa: vakuudeksi taikka diskonteeraamiseksi ei oteta muita kuin pankkiieriltä eli kauppiashuoneilta annettuja velkakirjoja; näitä vastaan " saa Pankin Hallitus, itse vastaten panttien täyden vakuuden edestä, antaa lainoja kauppamiehille, jotka kaupantekoa pitävät ja maaomaisuuden niinmyös työntekeväin fabriikkein ja pruukkien haltioille "; muille annetaan näitä lainoja " ainoasti vasten sellaisia velkaseteliä, joiden kautta kiintiä omaisuus pantiksi pannaan, vasten isompia yhdysk untien osuuskirjoja ( aktier ), joilla on yhteisesti tunnettu arvo, ja vasten Hallitukselta annettuja velkakirjoja "; lainaaikaa on vaan kaksi vuotta; kuitenkin saapi Pantille velassa ollut neljän kuukauden kuluttua edellisen velan täydestä maksusta lainata uudelleen; takausmieheksi eivät kelpaa Pankille itse velassa olevat. Kolmas asettaa, lainoja Vaivais- ja Työhuoneen-kassasta ei annettavan täst' edes ja niinkauan kunne toisin asetetaan; tämän kassan lainat pidettävän maksettaa kolmen vuoden sisälle, kolmas osa koko lainasummasta vähintäänkin vuodessa ynnä kasvuraha eli intressi; maksettaessa velan saaneella pitävän olla uusi takaus sen edestä, mikä vielä maksamattomaksi jääpi; rangastusvero maksamattomasta osasta ei otettavan; kenen itsen tähän kassaan velassa olevan ei kelpaavan takausmieheksi; kassan näin kokoon saadut rahat pantavan Velananto-laitoksiin kasvua kantamaan. - Kirjallisuuden Seuran kokous viime keskiviikkona. Esimies toi nähtäviksi usiampia Seuralle lahjoitettuja kirjoja, joiden joukossa yksi kappale Kalevalatakin. Jo ennen mainittu Lukemisto Lönnrotilta, jonka täkäläinen Seura oli lähettänyt Viipurin Kirj. Seuralle tutkittaa, oli nyt tullut takaisin sieltä ynnä kirjoituksen kanssa, jota seurasi viime mainitun Seuran tekemät muistutukset tätä kirjaa vasten. Päätettiin Seuran kustannuksella pränttäyttää viimeisessä kokouksessa puheena olleet Paavo Korhosen runot, ja Herra Rädyn suomentamat, Seuralle annetut Pyhän Eustahiuksen elämän vaiheet, 2000 kk. kumpaakin. Majisteri Elmgren'iltä ehdotetut muutokset Seuran Asetuksissa olivat olleet Tutkijakunnan mietittävinä, josta Tutkijakunnan Esimies Lehtori Akiander nyt antoi Seuralle kertomuksen, ollen siitä näkyvä, että Tutkijakunta oli ylehensä katsonut Majist. Elmgren'in ehdottamat muutokset tarpeellisiksi; oli kuitenkin Tutkijakunta nähnyt eräät paikat Majist. Elmgren'iltä ehdotetuissa Asetuksissa, ennen niiden laiksi ottamista, korjauksen alaisiksi, ja myöskin paikka paikoin tasoitellut kieltä sa moissa Asetuksissa. Majist. Reinholm luki ketomuksen runomatkoistansa Viipurin läänissä, ja antoi Seuralle 11 vahvaa vihkoa sana-kirjaan soveljaita sanoja ja puheenparsia, jotka Herra Melart'in kokoelmat Herra Tuomari Ahrenberg oli lunastanut ja nyt Majist. Reinholm'in kautta Seuralle lahjoitti; myös näytti Majist. Reinholm Seuralle erään vaimonvaatteuksen, jonka oli tuonut matkaltansa. Painettu A. W. Gröndahlilta. Lupa painamiseen annettu: G. F. Aminoff.
|