Tuollaisen vertailun voi tosiaan mielestäni tehdä.Seppo Jyrkinen kirjoitti:Vähemmistöjä kunnioittamaton keskushallinto alistaa heikomman ja asettaa oman kielensä ja hallintokulttuurinsa heikomman edelle.
Bobrikov mielletään Suomen kannalta kielteiseksi henkilöksi ja hänen aikaansa kuvaa ensimmäinen sortokausi. Kuitenkin hän tavoitteli ainoastaan samaa, kuin minkä Tukholman vallanpitäjät olivat omana valtakautenaan jo saaneet aikaiseksi. Suomeen tullessaan Bobrikov halusi mm:
- liittää suomalaisen sotaväen osaksi emämaan armeijaa
- saattaa emämaan lait voimaan Suomessa
- ottaa emämaan kielen viralliseksi kieleksi senaattiin, virastoihin ja kouluihin
- antaa emämaan kansalaisille oikeuden valtion virkoihin
- ottaa emämaan raha käyttöön
Sanan "emämaa" asemesta voi käyttää sanoja "Ruotsi" tai "Venäjä".
Ruotsi oli tuolloin sivistyneempi maa kuin Venäjä, mutta Tukholman vallanpitäjien suhde Suomi-nimiseen maakuntaan oli sama kuin Venäjän tsaarilla. Suurimpana erona ehkä sortotoimenpiteiden nopeus: Nikolai II:n Venäjä yritti tehdä kertaheitolla sen, minkä Ruotsi oli tehnyt hiljaa hivuttamalla.
Yhteistä on, että kumpikaan ei suomalaisuutta kunnioittanut.
Vertailusta jää tosin uupumaan Suomen suurruhtinaskunnan ruotsalainen hallinto, joka toimi kansan enemmistöä vastaan.