MM kirjoitti:Nimim. jsn:n kommentti antaa tekosyyn lainata lisää mainittua kirjaa, sivu 57:
"Mitä Mannerheimin erimielisyyteen päättäjien kanssa tuli, hänen yleisesti tunnettu inhonsa kommunismia kohtaan yhdessä epämiellyttävän Venäjän-menneisyyden kanssa tekivät hänestä jonkin asteisten naiivien epäilysten kohteen. Pahimman virheen Cajander teki kuitenkin kuvitellessaan, että se voisi käydä neuvotteluja tasavertaisena Moskovan kanssa.
Ei ollut mikään suuri salaisuus (ainakaan polittisissa piireissä), etteivät marsalkka Mannerheim ja pääministeri Cajander tulleet keskenään toimeen ja ehkä siksi he tapasivat vain harvakseltaan. Cajander seurasi puhtaasti liberaaleja kaupunkilaisvaistoja, jotka tuleva usein esiin armeijaa ja sen "leluja" kohtaan tunnetun epäluulon muodossa. Cajander oli kieltänyt säännönmukaisesti väitteet siitä, että Suomi oli vaarassa. Puolueettomuus riitti suojaamaan Suomea. Mannerheim piti Cajanderia puolisokeana aasina, eivätkä näkemystä suinkaan lieventäneet pääministerin pitämät ajattelemattomat puheet, joista ensimmäisen hän piti Molotov-Ribbentrop-sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.
Ei siis jää epäselväksi mikä oli Mannerheimin käsitys Cajanderista: tämä oli ”puolisokea aasi”. Tämän käsitys ulkoministeri Erkosta ei ollut sen korkeampi. Tällöin puhutaan kuitenkin ajasta ennen talvisotaa, jolloin Mannerheim ei sen enempää kuin Paasikivikään tienneet ehdottoman varmasti miten maa makasi. Varmuus saatiin siitä, ettei Kreml bluffannut, vasta kun kortit paljastettiin. Kukaan kun ei voi varmuudella ennustaa tulevaisuutta (lukuun ottamatta että usein monet väittävät olevansa ennustajaeukkoja). Kuitenkin esiintyi myös talvisodan alettuakin noita aaseja, joita olisi jo nimitettävä täysin sokeiksi, eikä vain puolisokeiksi: olihan uudella hallituksella sentään järkeä pyrkiä rauhaan muttei näillä ole edes senkään vertaa järkeä. Syy on ilmeinen; puolisokeiden politiikan erilaisuutta marraskuun alussa-39 verrattuna rauhaan pyrkimiseen joulukuun alussa samana vuonna ei voi selittää muuten, vaan siksi onkin mieluummin hyväksyttävä mannerheimiläinen epiteetti "sokea aasi".
Sodan puhkeamisen jälkeen ilmeni sitten karmea totuus, että Stalinilla olikin ollut kädessään täysikäsi, mutta silloin ei enää näitä kahta aasia, Cajanderia sen enempää kuin Erkkoakaan kannattanut edes mainita, he olivat jo tehneet poliittisen itsemurhan ja Ryti oli nostettu esiin rauhanapostoliksemme. Nyt täällä yli 70 vuotta myöhemmin, näiden kahden Cajanderin ja Erkon, ”puolisokeiden aasien” kannattajiksi erimielisyydessä Mannerheimin ja Paasikiven kanssa, ilmoittautuu useitakin muitakin puolisokeita (tai pikemminkin täysin sokeita) suomalaisen sotapropagandan ahmien hotkaisutta.
Emma-Liisa kirjoitti:
Ehkä olisi sitten paras jättää humanistiset ja yhteiskunnalliset tieteet rauhaan ja siirtyä vaikka fysiikan pariin
Näistä nimim. Emma-Liisa kunnostautuu ilmoittamalla, että mitään reaalia, käsinkosketeltavaa, ei Suomi hyötynyt talvisodasta, vaan kärsi vain tappioita. Emma-Liisa on kykenemätön yksilöimään tarkemmin mitä Suomi olisi hyötynyt ja tyytyy vain mainitsemaan, että tuolloin oli muita seikkoja - jotka eivät kuitenkaan ole fysiikan välinein tai keinoin havaittavissa taikka edes immateriaalioikeuksien tavoin määriteltävissä - jotka olisivat painaneet vaakakupissa. Tässä vähintäänkin omalaatuisessa selityksessä verifioitavuusvaatimuksen asettaminen historiantutkimukselle torjutaan lisäksi muka liian materialistisena ja sellaisen kannattajat osoitetaan fysiikan pariin - jossa pysykööt. Minusta teologian harrastajan ei pitäisi asettaa Raamatun ilmestyskirjaa historiatieteiden talvisotaa koskevan tiedon ensisijaiseksi lähteeksi vaan tyytyä omassa keskuudessaan harjoittamaan uskontoaan.
- Pyydän, että Emma-Liisaa jatkossa vastaisi lopulta kysymykseen, joka kuuluu edelleenkin: "mitä Suomi hyötyi talvisodasta?", jos kykenee, eikä yrittää päätä eroon tästä tälle ilmeisesti ylivoimaisesta kysymyksestä osoittamalla minut fysiikan piiriin. Se on halpa ala-arvoinen keino päästä pälkähästä, mutta minkä teet, kun muutakaan ei ole?
jsn kirjoitti:Näköjään tuntuu joillekin edelleen mahdottomalta hyväksyä se historiallinen fakta, että Neuvostoliitto oli syksyllä 1939 ekspansiivinen ja aggressiivinen valtio.
Nimim. jsn on puolestaan selitykseksi tuonut esiin, että Neuvostoliitto oli tuohon aikaan ekspansiivinen ja aggressiivinen. Kun ei ole totta, että Neuvostoliiton politiikan ominaisuus olla ekspansiivinen ja aggressiivinen tuohon aikaan olisi yhtään mitenkään vaikuttanut talvisodan hyödyllisyyteen/hyödyttömyyteen jää myös jsn:n esitys torsoksi. (Väite vaikuttaa pelkästään - asiakirjatukea vailla olevan salaliittoteorian - ns. salamiteorian, todennäköisyyteen. Salamiteorian mukaan Neuvostoliitto pyrki salatusti Moskovan neuvotteluissa ensin heikentämään Suomen turvallisuuden diplomaattisesti (logiikalla viedään ensin pikkusormi, sitten koko käsi). Jos jsn puolestaan tarkoitti, että Suomi säästyi salamiteorian vaikutuksilta, tulisi tämän tietysti itse kirjoittaa se mitä tarkoittaa, eikä jättää tarkoitustaan muiden arvattavaksi. Kirjoittaa mitä tarkoittaa, sanotaan.
Nimim. jsn:n järkeilyä vaivaa myös se, että taustalla oleva kysymyksenasetteluun kuuluu myös kysymys siitä, oliko Neuvostoliitto todella aggressiivinen ja ekspansiivinen ennen tavisotaa Suomen suunnalla?
Täten jsn:n väite, että Neuvostoliitto oli ekspansiivinen ja aggressiivinen redusoituu tämän tätä koskevaksi ihka omaksi ja perustelemattomaksi väitteeksi. Väite on epätosi, mikäli vastaamme kysymykseen, oliko Neuvostoliitto ekspansiivinen ja aggressiivinen Suomen(kin) suunnalla kieltävästi. Se voi olla tosi
jos ja vain jos edellytetään, että Neuvostoliitto oli sitä Suomenkin suhteen. Muussa tapauksessa se on epätosi. Liioin ei asia parane tämän juhlavasta oman näkemyksen korottamisesta "historialliseksi faktaksi".
Nimim. jsn:n perusteluista emme saa siis liioin johtoa sille, mikä talvisodassa Suomea hyödytti eikä se sisällä mitään muuta kuin perustelemattoman luonnehdinnan Neuvostoliiton politiikasta ja jää siten kokonaisuudessaan nimim. jsn:n kolmen kirjaimen j,s, ja n:n arvovallan harteille joka ei minua ainakaan erityisemmin vakuuta.
Suomalainen sotapropaganda teki tuolloin heti talvisodan puhkeamisen jälkeen tihutöitään Suomen historiantutkimukselle jatkuen noin neljänkymmenen vuoden ajan, aina Neuvostoliiton hajoamiseen saakka, tosin vaihtelevalla, intensiteetillä. Ensimmäisen puolen vuosikymmenen ajan tihutyön siemenet tietenkin kasvoivat suotuisissa olosuhteissa vastakkaisten mielipiteiden ollessa kiellettyä politikointia, isänmaan etujen vastaista petosta, joka oli kriminalisoitua mm. maanpetosta koskevien normien avulla (tai sitten pantiin turvasäilöön). Vuoden 1944 aselevosta lukien tappio kirveli Suur-Suomen luojia mutta silloinkin tahti vain muuttui, sama kaiku säilyi kuitenkin.
Vielä kesällä 1941 puhuttiin Suur-Suomesta, jatkosodankin piti olla vain ”kesäsota”, piti päästä kotiin ”heinäksi”, mutta myöhemmin tappiomielialojen voittaessa maassamme alettiinkin puhumaan Neuvostoliiton Itä-Karjalasta ”panttina” silmällä pitäen rauhanneuvotteluja, pantista, jonka puolustusvoimamme oli käynyt ensin hakemassa maallemme - pantiksi antajan suostumuksetta - syvältä Itä-Karjalasta ja Syväriltä ja sitten keskittynyt voitokkaaseen paraatiperuutukseen Tali-Ihantala-linjalle, jonka turvin sitten saimme muka selkävoiton Neuvostoliitosta jatkosodassa torjuttuamme täten Neuvostoliiton maahamme kohdistaman hyökkäyksen). Näitä kahta sotaa, talvi- ja jatkosotaa sitten puolusteltiin historiankertomuksissa eri yhteyksissä rauhan jälkeen syksyllä 1944 aina vuoteen 1991 saakka. Tali-Ihantalan taistelut siirtyivät silloin 1944 lähihistorian tantereille.
Miksi talvisotamyytti istuu niin syvällä?
Rauhanehtojemme mukaan toimittaessa maassamme virallisissa julkaisuissa (ylivoimaisesti tärkein foorumi oli tietenkin koulukirjat) joissa esitetty Neuvostoliitto-kuva piirrettiin jo (virallisesti) jonkin verran pidättyväisemmin mutta silloin viidakkorumpu, vain kuiskaten esitetty muttei virallisesti toitotettu, toimi sitäkin tehokkaammin. Itse sain myös tuon ”viidakkorummun” käsittelyä: kun aloitettuani sotiemme historiaan tutustumineen myöhään keski-iällä 1980/90-luvulla, sain shokin kun törmäsin Mauno Jokipiin teokseen ”Jatkosodan synty”. Siihen saakka olin lapsenmielisesti uskonut koulukirjoihini sellaisilla täydennyksillä, jotka kaikki saimme kouluissamme, ja tajusin mitä pajunköyttä oli kouluaikoina syötetty. Olin ollut täysin vakuuttunut, että Neuvostoliitto aloitti perusteetta sekä talvi- että jatkosodan, kuten kouluissamme yleisesti opetettiin.
Venäläiset vain kävivät yhtäkkiä sodanjulistuksetta päälle, eivätkä suomalaiset voineet sille yhtään mitään, uskoimme. Näin meille opetettiin. Sitä shokkihoitoa eivät Emma-Liisa tai JariL tai jsn:kään ole vieläkään kyenneet vastaanottamaan, se ei ole minusta ainakaan ole mennyt heillä ”jakeluun” vaan nämä ovat torjuneet sen ja yrittävät puolustella harjoittamaamme politiikkaa, "puolisokeaa aasiutta" kukin kykyjensä mukaan.
Täten on syntynyt Suomessakin nykyisin vallalla oleva käsitys, jonka mukaan
meillä vietetään sekä ”puolisokean aasiuden” muistopäivää 30.11. (tai puolisokean aasin, Cajanderin, nykyisine sokeine myötäpuolineen, jos niin halutaan) että sen maallemme aiheuttamien vaikeuksien voittajasymbolin, Mannerheimin muistopäivää 4.6. Mikä ettei, eihän talvisotaa olisi ollut ilman Cajanderia ja Erkkoa, eikä talvisota olisi ollut talvisota ilman Mannerheimia (tai Mannerheim ollut Mannerheim ilman talvisotaa).
Miksi tuota talvisotaa koskeva propaganda on vieläkin tehokas, niin ettei suomalaisen miehen silmä kostu kyyyneleestä, paitsi huurteisella muistellessaan talvisotaa oluttuvassa ja vanhempiensa haudalla? Miksi ”
puolisokean aasiuden” vuosipäivää vietetään maassamme ja miksei tavisodan ”sankarivainajia” jo jätetä lepoonsa vaan heidät nostetaan edelleenkin ”
puolisokean aasiuden” eli talvisodan, alttarille. Miksi talvisodasta puhutaan vieläkin kuin isolla alkukirjaimella? Sinäpä kysymyksiäni. Siihen on ilmeinen osaselitys sotien aikainen ja niiden jälkeinen propaganda, joka on vaikuttanut maamme vallitsevaan historiankäsitykseen. Mutta tämä ei suinkaan riitä yksinomaan selitykseksi virheellista mielikuvaa välittävälle historiankirjoituksellemme, jossa keskitytään ylistämään
puolisokeita aaseja.
Että semmottii...