Sotakorvauksista

[Veikko Palvo]

Miksi Neuvostoliitto velkaantui Suomelle? Se tuli juuri Suomen viennistä, jonka takaajana oli valtio.

Itse tavaraluettelot sovittiin aina vuodeksi kerrallaan........... vaikkei luototus varsinaisesti kuulunut clearing-käytäntöön.

Suomi oli ilmeisestikin lähes jatkuvasti clearing-tilin saajana?
Eikä NL maksanut tuolle velalle korkoa tai maksanut velkaa vaihdettavissa valuutoissa.
Ja NL:n velka saatettiin siirtää seuraavallekin sopimuskaudelle.
NL näyttäisi ottaneen Suomelta korotonta lainaa?
Mutta Clearing-kauppa
lienee kuitenkin ollut Suomelle edullista johtuen mm. NL:n byrokraattisesta ja kankeasta järjestelmästä?

Sotakorvaustuotteiden laadusta luin kertomuksen, jossa lienee totuuttakin mukana:
NL:n sotakorvaushallinnon Gerasimov vaati 1946 sotakorvauksina toimitettujen puutalojen hintaa alennettavaksi jatkossa, koska niihin oli lämpimässä ilmastossa ilmaantunut suuria rakoja.
Kyseessä lienevät olleet NL:ssa venäläisten kokoamat puuelementtirakenteiset
parakit.
Sotevan edustaja myönsi, ettei metsää oltu ehditty 1944 kesällä kaataa ja sahata, joten puutavaran kuivaamiselle ei ollut jäänyt aikaa.
NL:n sotakorvaushallinto ei kuulemma enää palannut ko. asiaan.

Veikko Palvo

[jsn]

Sori nyt vaan, että palaan tähän laatukysymykseen. Minäkin lainaan erästä idänkaupassa mukana ollutta ja edelleenkin olevaa, eli itseäni.

Kun kerran käytät lähteenäsi Juhana Aunesluoman luentomateriaalia (Dia nr. 17, www.valt.helsinki.fi/blogs/jauneslu/10luento.ppt), niin jo senkin karkean kuvion perusteella reilusti yli puolet ellei 2/3 tuonnin arvosta ajalla 1971-89 oli öljyä. Tuontitilastot lasketaan rahallisista arvoista, ei määristä.

Tuontihan Neuvostoliitosta oli pääasiassa metalliteollisuuden tuotteita. 1940 luvulta vuoteen 2000 vaihteli 30-60%. vaatteet keskimäärin 10% ja elintarvikkeet kymmenisen prosentin paikkeilla, enimmillään v 1940 luvulla 25%. Lähteenä edelleen tullihallitus. Tämä vain muistutuksena, ettemme puhu pelkästä öljystä.

Ei millään pahalla. Lento jatkuu.

Tuonti tarkoittaa Suomeen tuotuja ulkomaisia tavaroita, vienti Suomesta vietyjä tavaroita. Em. luvut (diat 19-20) kuvaavat Suomen koko tuonnin ja viennin rakennetta, eivät Suomi-NL-kauppaa. Ei tietenkään millään pahalla. Idänkaupassa mukana olleet eivät aina hekään tienneet kaikkea.

[lentava kirvesmies]

Olet aivan oikeassa sen neuvostoliiton tuonnin suhteen. Kun nyt olet osoittanut neuvostoliiton viennissä mukana olleen voivan erehtyä, niin miten aiot suhtautua väitteeseesi suomalaisen viennin heikosta laadusta. Lähteenähän käytit "erästä neuvostoviennissä mukana oleen" kertomusta.

[jsn]

miten aiot suhtautua väitteeseesi suomalaisen viennin heikosta laadusta. Lähteenähän käytit "erästä neuvostoviennissä mukana oleen" kertomusta.

En tarkoittanut että kaikki mitä suomalaiset sinne veivät olisi ollut surkeaa. Mutta koska idänkauppa oli tietyssä mielessä ns. helppoa rahaa, veti se vääjäämättä luokseen myös yrittäjiä, jotka pyrkivät hankkimaan mahdollisimman vähäisellä panoksella mahdollisimman suuren voiton.

Joillain houkutus saattoi kasvaa liian suureksi, kun kaikki tuntui menevän kaupaksi. Tämä on toki luonnollista, koska eihän kyse ollut ns. avoimesta kaupankäynnistä, josta olisi käyty avointa kansalaiskeskustelua. Epäilijöille oli helppoa lyödä luu kurkkuun syyttämällä Suomen ja Neuvostoliiton ystävällisten suhteiden sabotoimisesta tms. Olihan kaupan takuumiehenä viime kädessä itse presidentti.

Jokaisen idänkaupassa vähänkään mukanaolleen pitäisi tietää miten asioitaan saattoi Neuvostoliitossa vaivattomimmin edistää ja saada kehnommistakin tuotteista kelpo tavaraa. Venäläiset tiesivät ketkä tätä harjoittivat. Laadusta ei välttämättä valittanut ostava taho, eikä niistä mitään virallisia nootteja lähetelty. Vaikka kaikki ei aina ole niin puhdasta kuin vuosikymmeniä esitettiin, ei silti tarkoita sitä, että kaikki olisi automaattisesti likaista.

Jos Suomen tekstiili- ja vaatetusteollisuus oli 100 % huippulaatua, niin miksi yhtään mitään siitä ei kelvannut länsimarkkinoille? Mallistoja olisi voitu muuttaa muodikkaammaksi, jos kerran itse tuotanto ja materiaalit olivat hyvää.

[Veikko Palvo]

Joillain houkutus saattoi kasvaa liian suureksi, kun kaikki tuntui menevän kaupaksi. Tämä on toki luonnollista, koska eihän kyse ollut ns. avoimesta kaupankäynnistä, josta olisi käyty avointa kansalaiskeskustelua. Epäilijöille oli helppoa lyödä luu kurkkuun syyttämällä Suomen ja Neuvostoliiton ystävällisten suhteiden sabotoimisesta tms. Olihan kaupan takuumiehenä viime kädessä itse presidentti.

Poliittisella tasolla käydystä idänkaupasta kirjoittaa mm. L.A.Puntila päiväkirjamuistiinpanoissaan: Huomautin hyvin täsmällisesti......julkaistu yht.työssä Kansallisarkiston kanssa 1995 Otava, toim. Kauko I. Rumpunen:

Rautateiden sähköistämisestä ja NL:n sähkövetureista käytiin poliittista keskustelua 1969 eduskunnassa ja s-veturiasiaa selvittämään asetettiin ministeri Jussi Linnamon komitea, jonka
jäsen TKK:n apul.prof. Vuorikari kysyy L.A.Puntilalta 23.4.1969 neuvoa siitä
"kuinka pitkälle on annettava periksi (idän)kauppapolitiikan toivomuksille, koska
sähköveturit ovat diesel-vetureihin verrattuna osoittautuneet täysin kannattamattomiksi."
"Tonni / km dsl-vetureilla tulee lähes puolta halvemmaksi kuin sähkövetureilla, puhumattakaan n. 400-500 miljoonan mk:n investoinneista ja niiden koroista."
Diesel- veturit olisivat lisäksi ilmeisesti olleet Suomessa valmistettuja?
L.A.Puntila 22.8.1969:
"Linnamo puhui jatkuvasti 4-500 miljoonan virhesijoituksesta........ jotka
teollisuuteen sijoitettuna voisivat tarjota 10 000 työpaikkaa ja pääomalle tuottoa."

S-veturit tilattiin Neuvostoliitosta 1973 - 1985. ( 110 kpl ) Ilmeisen luotettaviakin ne ovat olleet ja öljyn hinnannousu on kääntänyt 40 vuodessa tilanteen niin, että sähköveturi tarvitse puolet dsl-veturin energiatarpeesta.
Linnamon "virhesijoitus 1969"-laskelma oli rautateiden sähköistäminen halvan öljyn aikaan poliittisilla päätöksillä, äärivasemmistokin ajoi sähkövetureita eduskunnassakin.

Rautaruukin rakentamiseksi NL = Tjashpromexport antoi "täydellisen tehdaslaitoksen koneiden ja laitteiden maksamiseksi" clearing-tilin ruplaluoton 6.4.1961 12 v.:n takaisinmaksuajalla ja 2,5 %:n korolla.
Rautaruukin teräslevyjä tarvitsi tuohon aikaan lähinnä Neuvostoliitolle laivoja rakentava telakkateollisuus.

Rautateiden sähköistys ja mm. Rautaruukki näyttäisivät olleen aikanaan idänkauppapoliittisia päätöksiä?

Eikä Saimaan kanavankaan suurelta osin uudelleen rakentamisen päätöstä tehtäessä laskettu kustannuksia ja tuottoa, poliittisen päätöksen näyttäisi tehneen pres. UKK yksin korkeimman neuvostojohdon kanssa?

lisäys 1.3.: Saimaan kanavan otti esille Mauno pekkalan ( skdl ) hallitus 1947, mutta pres. Paasikivi korosti kanavaneuvotteluiden tulevan olla puhtaasti taloudellisten laskelmien mukaisia, Tarton sop. mukainen Nevan laivaliikennekin oli tukahtunut
1930-luvulla NL:n byrokratiaan.

Kanava-asia hautautui vuosiksi, mutta pres. UKK liitti kanavan vuokraamiseen ja
n. 420 miljoonan €:n rakennustyöhön mm. perustettavan Savon Sellun, joka saisi
raaka-aineensa Neuvostoliitosta.
Saimaan kanavan ja Savon sellun rakennustyöt valmistuivat 1968.

Veikko Palvo

[Veikko Palvo]

Välirauhansopimuksen mukaan Suomen oli internoitava kaikki Saksan, Itävallan ja Unkarin kansalaiset ja takavarikoitava heidän omaisuutensa.
Siviilien internoimisen sopimukseen oli vaatinut Englanti, alkuperäisessä NL:n luonnoksessa puhutaan vain saksalaisten sotilaiden internoinnista, kirjoittaa
Niklas Jensen-Eriksen Lars Westerlundin toimittamassa Kansallisarkiston artikkelikirjassa: Sotatapahtumia, internointeja ja siirto sodanjälkeisiin oloihin,
Helsinki 2010

Internointileireille Paimioon ja Tammisaareen saatiin vaivoin kerättyä 470 miestä, naista, lasta ja vanhusta. Monet olivat Suomen kansalaisia tai kaksoiskansalaisia ja
takavarikoitu asunto-, käyttöomaisuus ja irtaimisto oli arvoltaan vähäinen.
Omaisuus oli luovutettava kiinnityksistä ja rasituksista vapaana, lainanantaja menetti oikeutensa.
Paimion leirillä ollut Kurt Vogler mm. oli Saksan kansalaisena asunut Suomessa vuodesta 1920 ja internoitu vaimo oli suomalainen ja lapset olivat syntyneet Suomessa. Jatkosodassa Kurt Vogler oli ollut Suomen armeijassa vapaaehtoisena.
Leirien vartijat eivät mieltäneet naisten, lasten ja vanhusten vartioimista kovinkaan tärkeäksi ja monet vartioitavat olivat lisäksi suomalaista syntyperää.

LVK tarkastuksensa jälkeen vaati leirien ympärille rakennettavaksi piikkilanka-aidat ja vartiointia tehostettavaksi.

NL:n ratifioitua Pariisin rauhansopimuksen 9.1947 internoidut vapautettiin.
Internoituina olleille maksettiin 1940-luv. lopulla korvauksia omaisuudesta, korvauksilla oli mk-määräinen yläraja. Valtio maksoi osan rahana ja osan velkasitoumuksina ilman indeksiä, inflaatiosuojaa.
Noita saksalaissaatavia maksettiin 64,5 miljoonaa mk 192 hakijalle.

Veikko Palvo

[Veikko Palvo]

Potsdamissa 7-8.1945 liittoutuneet sopivat saksalaisomaisuuden jaon Saksan ulkopuolellakin. Ruotsi ja Sveitsi mm. luovuttivat länsiliittoutuneille murto-osan saksalaisomaisuudesta ja vasta 1950-luv. lopulla.

Sotakorvausarvoksi 450 miljoonaa $ laskettaessa Suomelta perittävät saksalaissaatavat olivat lisäksi n. 37 miljoonaa $ + 4 miljoonan kulut niiden keräämisestä ja selvittämisestä.
NL:n vaatimuksesta Suomen oli 1948 aloitettava n. 2000:n saksalaisen veroilmoitusten laaja tutkimus ja arvonalennukset oli korvattava. ( "1938 taso" )

Suomen
resurssit oli sidottu sotakorvauksiin, Suomella ei ollut rahaa.
NL ehdotti Suomen voivan luovuttaa saksalaissaatavina suurten suomalaisten valtionyhtiöiden osakkeita; Outokummun, Enso-Gutzeitin, Imatran Voiman jne.

Pääministeri Mauno Pekkala ehti jo ottaa myönteisen kannan,
mutta pres Paasikivi ärähti: "tämä on pirullinen aie" ja sivuutti M.Pekkalan määräten neuvottelijoiksi muita kuin SKP-SKDL:n jäseniä.
NL:lle luovutettiin saksasaissaatavina mm. Jäniskosken alue, ( Inarin itäpuolella )
ps-laiva Väinämöinen yms.

Saksalaissaatavat näytettäisiin päätetyn Potsdamin konferenssissa ja saatavien jako
puolueettomiakin maita ( mm. Ruotsi, Portugal, Sveitsi ) koskevaksi?

Veikko Palvo

[Veikko Palvo]

Sotakorvausarvoksi 450 miljoonaa $ laskettaessa Suomelta perittävät saksalaissaatavat olivat lisäksi n. 37 miljoonaa $ + 4 miljoonan kulut niiden keräämisestä ja selvittämisestä.

NL:lle luovutettiin saksasaissaatavina mm. Jäniskosken alue, ( Inarin itäpuolella )
ps-laiva Väinämöinen yms.
Veikko Palvo

Jäniskosken vesivoimalaitoksen ja Niskakosken säännöstelypadon jälleenrakentaminen olivat saks.saatavia myöskin.
Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli, Otava 1990 kirjoittaa s.210
NL:n maksaneen 20 miljoonaa $:a Petsamon nikkelistä Inco / Mondille
1945 - 1951 $ ja sterling puntina kuudessa vuodessa ja perineen tuon summan Suomelta. Petsamon Nikkeli Oy:n 250 osakkeesta Mond omisti 247 ja Suomi ei ollut luovuttanut tuota konsessiota Saksalle, mutta NL katsoi suomalaisten luovuttaneen Petsamon nikkelin saksalaisille ja ottavansa 1944 nikkelikaivoksen saksalaisilta.
Inco/Mond oli investoinut nikkelikaivokseen 6,8 miljoonaa $:a.

Olivatko suomalaisten tuona aikana Paasjokeen rakentamat Rajakosken, Kaitakosken ja Tuloman vesivoimalaitokset saksalaissaatavia nekin?
Ja
joutuiko Suomi korvaamaan "saksalaissaatavina" luovutetulla alueella olleen englantilais-kanadalaisen Inco/Mondin saamat Neuvostoliiton avokätisesti maksamat 20 miljoonaa $:a?
Ja onko tuohon sotakorvausarvoksi 450 milj. laskettaessa n. 37 miljoonaan saksalaissaataviin lisättävä vai vähennettävä Inco/Mondin saamat 20 miljoonaa?

Veikko Palvo