Sotakorvauksista

[jsn]

Sotakorvausten voisi kenties katsoa olevan suoraa jatkoa sota-ajalle ja "sodan jatkumista" sotakorvausten muodossa.
Ja
romuttaisiko korttiajan ja säännöstelyn tutkimus kylmän sodan aikaisen myytin
sotakorvausten luoman teollisuuden edullisuudestakin Suomelle?
Esim. telakkateollisuuden edullisuus.

Ilman muuta. Sotakorvauksista alkoi pitkäaikainen valtiojohtoinen suunnittelutalous. Lähes ainoat, jotka sotakorvauksista kirjoitttaneet ovat itse mukana olleita, kuten Ilmari Harki. Ehkä ainoan poikkeuksen muodostaa Ilkka Nummelan teos Inter arma silent revisores rationum : toisen maailmansodan aiheuttama taloudellinen rasitus Suomessa vuosina 1939-1952 (1993).

[Veikko Palvo]

Sotakorvauksista alkoi pitkäaikainen valtiojohtoinen suunnittelutalous.

NL vaati sotakorvaukset metalliteollisuuden tuotteina ja valtaosa Suomen teollisuudesta - metsäteollisuus - myi tuotteensa länteen.
Olisikohan Suomen teollisuus jakautunut kahteen osaan jo sotakorvausaikana?

Sotakorvausteollisuutta johtamaan perustettiin Soteva ja idän vaihtokauppa alkoi ilmeisestikin jo sotakorvaustoimitusten loppuaikoina.
Ja
teollisuuden johtajatkin jakautuivat clearing-kaupan neuvoksiin ja metsäteollisuuden neuvoksiin. Metsäteollisuus oli kuitenkin jatkuvasti Suomen talouden selkäranka, idän vaihtokaupan ollessa myös poliittista kauppaa, jonka suuruutta rajoitti NL:n
vaihtokauppatuotteen, öljyn toimitukset?
Ja
Suomen valtionjohto näyttäisi pontevasti kannattaneen sotakorvausten luomaa metalliteollisuuden suunnitelmataloutta poliittisistakin syistä?

Lisäys:
Sotevan apulaisjohtaja Ilmari Harki kirjoittaa kirjassaan Sotakorvausten aika, Gummerus, 1971 vaikeasta raaka-ainetilanteesta mm. valtavan laivaohjelman teräslevyjen hankinnassa:
"Sotevan raaka-ainepäällikkö, johtaja Toivo Matikkala sai aluksi o s t e t t u a
teräslevyjä Belgiasta, Ranskasta ja Englannista."

Ja Soteva perusti Brysseliin Bureau Belge de Soteva´n Länsi-Euroopan hankintatoimiston, myöhemmin Englantiin perust. myöskin DI Oiva V. Vilpposen johtama hankintatoimisto.
New Yorkin tston ensimmäisenä päällikkönä oli Sotevan osastopäällikkö Jouna Brax.
Prahassakin
toimi Sotevan pääsihteerin johtama hankintatoimisto hankintoihin Puolasta ja Tsekkoslovakiasta 1949 saakka.

Mutta Ilmari Harki
ei kirjassaan kerro, millä rahoilla sotakorvausteollisuuden raaka- aineet Lännestä
ostettiin.
Metsäteollisuus sai lainoja USAsta ja maksettiinko sotakorvausmateriaalien hankinnat Puunjalostusteollisuuden läntisillä vientituloilla?

Veikko Palvo

[jsn]

Merkityksettömiä eivät tietenkään olleet NL:lta kaivatut ja lopulta myös saadut helpotukset sotakorvausten maksamisessa. Kirjallisuudessa yleisen käsityksen mukaan se käytti aluksi sotakorvauksia pelkkänä painostusvälineenä kunnes tajusi että suomalaiset tosiaan yrittävätkin hoitaa ne ja myöntyi helpotuksiin, jotta se tuli mahdolliseksi.

Tärkeää on myös, ettei läntisiä lainoja kokonaan estetty, vaikka Marshall-avun kanssa kävikin niin kuin kävi. Ilman näitä lainoja sotakorvaukset olisivat joutuneet vaikeuksiin.

Myös metsäteollisuustuotteita kvoitiin käyttää sotakorvauksina, vaikka osuus oli pieni. Tähänkin tuli välillä helpotusta. Sotakorvausten vuosittaiset toimitukset ovat hyvin mutkikkaita selvittää, koska etukäteen laaditut tuotelistat eivät koskaan sellaisenaan käytännössä toteutuneet.

Metsäteollisuus sai lainoja USAsta ja maksettiinko sotakorvausmateriaalien hankinnat Puunjalostusteollisuuden läntisillä vientituloilla?

Metsäteollisuus ja metalliteollisuus olivat sikäli kiinteässä yhteydessä toisiinsa, sillä sotakorvauksiin tarvittaviin investointeihin saatiin valuuttaa juuri metsäteollisuuden viennin avulla.

[Veikko Palvo]

Merkityksettömiä eivät tietenkään olleet NL:lta kaivatut ja lopulta myös saadut helpotukset sotakorvausten maksamisessa. Kirjallisuudessa yleisen käsityksen mukaan se käytti aluksi sotakorvauksia pelkkänä painostusvälineenä kunnes tajusi että suomalaiset tosiaan yrittävätkin hoitaa ne ja myöntyi helpotuksiin, jotta se tuli mahdolliseksi.

I.Harkin mukaan pääosin metalliteollisuustuotteiden sotakorvauslistan laati Gerasimovin johtama NL:n sotakorvaushallinto ( suomalaiset yrittivät esittää metsäteollisuustuotteita ) ja Zhdanov lievensi korvauksia
10.1944 lisäämällä sotakorvaustuotteiden hinnoittelua 10-15 %:lla.

Marshall-suunnitelma esitettiin 5.6.1947 ennen yya-sopimusta. NL:kin oli aluksi kiinnostunut Marshalla-avusta, mutta Molotov lopetti neuvottelut 2.7.1947.
NL ei hyväksynyt tarjotulle avulle minkäänlaisia ehtoja, eikä varsinkaan Itä-Euroopan maiden osalta.

Joskus kirjoitetaan, ettei Marshalla-avulla olisi ollut merkitystä Suomelle, mutta pres. Paasikiven mielestä oli ja hän informoi eduskuntaa avun vastaanottamisesta, mutta NL:n kannan muututtua Paasikivi joutui 10.7.1947 ilmoittamaan eduskunnalle, ettei Marshall-apua oteta vastaan.

Korvauksena NL alensi sotakorvausten nimellisarvon kesällä 1948
226,5 miljoonaan sotakorvaus $:iin.
Myöhemmin Urho Kekkonen kuitenkin puheessaan sanoi sotakorvausten arvoksi
500 miljoonaa $:a.
Saatiinko sotakorvaussuorituksissa lopultakaan konkreettisia helpotuksia NL:n sotakorvaushallinnon sanellessa sotakorvaustuotteiden hinnat?

Veikko Palvo

[jsn]

Saatiinko sotakorvaussuorituksissa lopultakaan konkreettisia helpotuksia NL:n sotakorvaushallinnon sanellessa sotakorvaustuotteiden hinnat?

Sotakorvausten perustana oli aina vuoden 1938 hintataso. Alusta lähtien jo pelkkä sen määritteleminen tuotti vaikeuksia, koska mitään täsmennystä asiaan ei heti annettu. Tarkoitettiinko maailmanmarkkinoita, Suomen hintoja vai mitä? Tunnetusti maailma oli muuttunut vuonna 1944 paljon sitten vuoden 1938. Rahanarvo oli romahtanut, minkä vuoksi pohjaksi otettiin kultadollari. Toisaalta 1940-luvun lopun hinnat olivat korkeita, koska oli pulaa, mutta kotimaassa oli hintasäännöstely. Osa investoinneista saatiin markoilla, osa ulkomaan valuutalla. Asian selvittäminen ei ole helppo tehtävä, eikä näin ollen helppoja päätelmiä sotakorvauksista ole olemassa.

Metalliteollisuus sai hieman aikaa, sillä aluksi luovutettiin mm. kauppa-aluksia ja metsätuotteita.

[Veikko Palvo]

Asian selvittäminen ei ole helppo tehtävä, eikä näin ollen helppoja päätelmiä sotakorvauksista ole olemassa.

Korttiajan ihmist saattoivat kuiten jo kesällä 1948 lukea Suomen Kuvalehdestä
Veljenpojan ( = Urho Kekkonen ) kirjoituksen, jossa sotakorvaustavaroiden kokonaisrasitukseksi sanottiin lasketun 1005 miljoonaa $:a 1944 kurssissa.
Rauhanehtojen 300 miljoonaa oli oletettavasti yleisessä tiedossa sekin.
Ja
Washingtonin National Press- Clubilla 1961 puhuessaan Urho Kekkonen sanoi sotakorvausten olleen yli 500 miljoonaa $:a.

Olisikohan todellinen sotakorvausarvo ollut Suomen kansantalouden suorituskyky Stalinin
kuudesta kahdeksaan vuoteen jatkamana sotakorvausaikana?
Pres. Paasikivenkin kirjoitetaan ärähtäneen: "Orjantyöstä on päästävä eroon!"

Säännöstely- ja korttiaika päättyi sotakorvausten tultua toimitetuksi.
Ja
Stalinhan oikeastaan laski mm. Rautaruukin peruskiven sanoessaan "vieraan teräksen olevan kylmää." ( mm. Suomen telakkateollisuudelle )
Ja limittäin sotakorvaustoimitusten ohella luotiin myöskin clearing-kauppa, joka edellytti mm. öljynjalostamoiden rakentamista Naantaliin ja Sköldvikiin.
Rautaruukki rakennettiin NL-teknologialla ja Öljynjalostamot läntisellä ja suunnittelijana oli ins.tsto Lummus USA:sta, se oli 1930-luv. laatinut suunnitelmia
NL:ttoon. Ja lainaa oli otettava lännestä.

Joten
olisiko sotakorvausten jälkiseurauksena ollut idän vaihtokauppa ja suomalainen suunnitelmatalous?
Ja olisiko sotakorvausajan rahan arvolla ja clearing- tileillä yhteisiä piirteitä?

Veikko Palvo

[jsn]

olisiko sotakorvausten jälkiseurauksena ollut idän vaihtokauppa ja suomalainen suunnitelmatalous?
Ja olisiko sotakorvausajan rahan arvolla ja clearing- tileillä yhteisiä piirteitä?

Suunnitelmatalous tietenkin alkoi jo jatkosodan aikana. Sotakorvaukset voi hyvin nähdä sotatalouden jatkumisena. Clearingia harjoitettiin jo jatkosodan aikana Saksan kanssa. Saksan clearing-tilien saatavathan lunasti sitten välirauhansopimuksella Neuvostoliitto, muun saksalaisomaisuuden ohella.

Clearing sopi hyvin aikaan, jolloin rahanarvot heittelivät paljon. Neuvostoliiton kauppaan clearing sopi erityisen hyvin, koska Neuvostoliiton valuutta ei ollut vaihdettava ja Suomen markka syöksyili. Clearing muuttui ongelmaksi vasta sitten, kun Suomessa ei enää ollut kysyntää kuin harvoille neuvostoliittolaisulle tavaroille. Kauppa alkoi keskittyä öljyyn ja muihin raaka-aineisiin. Suomi sai kiistatonta hyötyä öljykriisien aikana saamastaan halvasta öljystä, mutta senkin hintaan vaikuttivat myös maailmanmarkkinahinnat. Clearing oli kauppaa siinä missä mikä tahansa muukin kauppa. Siinä vain oli tiettyjä erityispiirteitä, varsinkin jos sitä tarkastelee ns. klassisen vapaakaupan näkökulmasta.

[Veikko Palvo]

Clearing oli kauppaa siinä missä mikä tahansa muukin kauppa. Siinä vain oli tiettyjä erityispiirteitä, varsinkin jos sitä tarkastelee ns. klassisen vapaakaupan näkökulmasta.

Mutta eikö clearing-tilinen tavaranvaihtokauppa ylimmällä valtiotasollakin solmittuine
5-vuotissopimuksineen ole poikkeusajan kauppaa, kuten oli Suomen ja Saksan välinen clearing-kauppakin sota-aikana?
Esim. Suomen telakkateollisuuden sotakorvaustoimitukset jatkuivat tavaranvaihtona,
NL:n maksaessa mm. jäänsärkijäalukset öljyllä. Ja mm. veturien osto idästä oli
äärivasemmiston ajama asia eduskunnassakin.
Neuvostoliitto otti rauhansopimuksessa Petsamon nikkelin, mutta havaitsi hieman myöhemmin Jäniskosken voimalaitoksen ja Niskakosken säännöstelypadon jääneen Suomen puolelle. ( voimalaitoksen valuma-alue on Inarinjärvi )
Joten 22.4.1947 Suomen oli "myytävä" 176 neliö-km:n Jäniskosken alue NL:lle
ns. saksalaissaatavina, Inarinjärven vedenkorkeutta säännöstelee nykyisin Venäjä.

Suomen
oli myöskin 1947 rakennettava Uudelleen Jäniskosken Petsamon nikkelituotantoon liittyvä saksalaisten valmiiksi rakentama ja tuhoama vesivoimalaitos uudelleen 1300:n suomalaisen voimin ja voimalaitos valmistui 1949 lopulla. Kyse oli varsin mittavasta
työkohteesta: kallionlouhintaa 70 000 kuutiota, betonia 85 000 kuutiota
ja maansiirtotöitä 390 000 kuutiometriä.
Ns. myyntihinta ja NL:n Inarinjärven säännöstelystä korvaamat vahingot olivat suurinpiirtein samansuuruisia.
Kylmän sodan aikana tätäkin sanottiin usein idänkaupan alkupisteeksi, kumpikohan osapuoli tuossa "clearing-kaupassa" 1947 - 1949 sai suuremman katteen?

Veikko Palvo

[Veikko Palvo]

Suomi sai kiistatonta hyötyä öljykriisien aikana saamastaan halvasta öljystä, mutta senkin hintaan vaikuttivat myös maailmanmarkkinahinnat. .

Raskaan polttoöljyn hinta kaksinkertaistui 1973 öljykriisin seurauksena ja tämä rasitti erityisesti puunjalostusteollisuutta.
Öljykriisin 1973 seurauksena Suomessa sammuivat mm. mainosvalot ja osa katuvaloista ja maanteille säädettiin 80 km/t kattonopeus.

Idänkaupan raakaöljyn lisäksi oli teknisistäkin syista saatava myöskin läntistä
raakaöljyä 1973 noin 30 % ( 3 milj. t ) NL:n lupaaman 6 miljoonan tonnin lisäksi kalliisti rakennetun öljynjalostuskapasiteetin käyttöasteen turvaamiseksi.

Miksi Nl olisi myynyt clearing-kaupassa öljyä Suomelle maailmanmarkkinahintoja halvemmalla?
Neuvostoliitto alkoi ostaa viljaa Lännestä samoina aikoina, jolloin Brezhnev syrjäytti Hrushtshtovin NL:n käyttäessä myyntituotteenaan öljyä, jonka toimituksia Suomelle samaan aikaan lienee rajoittanut neuvostoöljystä saatu korkeampi hinta mm.
Länsi-Saksassa?
Tämä lienee samalla rajoittanut clearing-kauppaa Suomen kanssa?

Veikko Palvo

[jsn]

Miksi Nl olisi myynyt clearing-kaupassa öljyä Suomelle maailmanmarkkinahintoja halvemmalla?

Clearing oli velaksi ostamista 5 vuotta kerrallaan. Velka maksettiin tavaralla, jolle oli määritelty arvo. Clearing oli käytännössä vaihtokauppaa ja Suomen vientitavarat oli määritelty niissä ylihintaisiksi, eivätkä maailmanmarkkinahintojen heilahtelut niihin vaikuttaneet. Viennin laatu saattoi joskus olla jopa niin kehnoa, että neuvostoliittolaiset valittivat. Ko. tuotteet eivät ko. hinnoilla olisi menneet kaupaksi länteen.

Öljyn hinnanvaihtelut eivät heti ja suoraan vaikuttaneet clearingiin koska toimitukset oli sovittu etukäteen. Juuri öljykriisien jälkeen öljyntuonti Neuvostoliitosta alkoi räjähdysmäisesti kasvaa. Raakaöljy synnytti valtiollisen Nesteen jalostustoiminnan ja Suomesta tuli bensiinin viejä, jotta clearingia voitiin jatkaa öljyn pohjalle. Öljyn myyntihinta Suomessa oli aivan muu kuin sen tuontihinta Neuvostoliitosta. Muualta tapahtuva tuonti tasattiin NL-tuonnin kanssa polttoaineverotuksella ja kerättiin siitä vielä tuontikaupparahastoa.

Mutta eikö clearing-tilinen tavaranvaihtokauppa ylimmällä valtiotasollakin solmittuine 5-vuotissopimuksineen ole poikkeusajan kauppaa

Tuon ajan näkökulmasta Neuvostoliiton kauppa oli mitä luonnollisinta ja normaalia, eikä sitä sopinut kritisoida. Ei kukaan ajatellut, että teemme tätä nyt hetken ja lopetamme heti kun vain suinkin mahdollista. Totta on, että sen juuret ovat poikkeusajassa.

[lentava kirvesmies]

Tuota. Kiinnitin huomiota kirjoituksesi kohtaan jossa kerrot neuvostoliittolaisten valittaneen suomalaisen viennin kehnosta laadusta. Kertoisitko lähemmin mistä nimenomaisesta tuotteesta on kysymys ja ketkä ja milloin ovat valittaneet.

[jsn]

Useimmiten laatukysymys koski tekstiilejä, vaatteita ja jalkineita. Näitä ei voinut viedä länteen, koska ne eivät olisi käyneet kaupaksi, eikä itään meneviä tuotteita juuri myyty Suomessakaan. Kuvaavaa on, että nämä teollisuudenalat käytännöllisesti katsoen sitten loppuivatkin Suomesta heti Neuvostoliiton romahdettua.

Minulla ei valitettavasti ole viitetietoa tähän hätään valituksista, tietoni perustuu erään idänkaupassa mukanaolleen kertomaan. Hän viittasi 1970-ja 80-luvulle. Venäläisethän osasivat halutessaan olla erittäin tarkkoja kuten nähtiin jo sotakorvaustuotteiden tarkastuksissa. En tiedä nousivatko tapaukset koskaan esille julkisuudessa. Mitäpä siis kannatti satsata laatuun, jos kauppa kävi ilmankin? Idänkauppa ei ollut koskaan niin harmonista tai ristiriidatonta kuin pitkään haluttiin esittää.

Länsi-Euroopan maista poiketen Suomen teollisuustuotanto kasvoi 1970-luvun lopulta 1980-luvulle, ns. toisen öljykriisin aikana. Mitä kalliimmaksi öljy tuli 1980-luvun alussa, sen enemmän voitiin viedä. Mekanismi toimi toisin kuin muualla. Tuotteiden piti olla Suomessa valmistettuja, jotta ne voitiin viedä Neuvostoliittoon.

[Veikko Palvo]

Clearing oli velaksi ostamista 5 vuotta kerrallaan. Velka maksettiin tavaralla, jolle oli määritelty arvo. .

Eikö tavaranvaihdon clearing-tilin kuitenkin periaatteessa tullut olla jatkuvasti kaiken aikaa tasapainossa, mikä käytännössä oli tietenkin mahdotonta?

Telakkateollisuudella oli K-takuut inflaation ja kustannusnousun varalta ja sama koski myöhemmin rakennusvientiä itään,
telakat ja rakentajat saivat clearing-rahansa Suomen pankista heti ja viivytyksittä.
Ja esim.
äärivasemmistonkin eduskunnassakin "ajamat" veturit taisivat toimia luotettavammin, kuin Välimeren oloihin suunnitellut Pendolinot nykyisin.

Lueskelin Markku Kuisman, Kylmä sota - kuuma öljy, wsoy 1997 -tutkimusta ja
mm. s. 450-451 kirjoitetaan Neste Oy:n raakaöljyn hintaneuvotteluista 1974 Moskovassa. Uolevi Raade pyysi presidentti Kekkoselta apua, sillä NL:n raakaöljyn hinta oli jäänyt 90,50/tn FOB = vapaasti laivassa tasolle Ventspilsissä.
Ja
pres. Kekkosen ja Podgornyin väliset neuvottelut palauttivat neuvostoraakaöljyn
hinnan maailmanmarkkinatason tuntumaan: 85,00 $/ tonni FOB-Ventspils.
( lisäys: tuo 85 $:a on tonnihinta ja raakaöljytynnyri, barrell = n. 159 l ja noin 143 kg
85$/tonni 1974 fob Ventspils vastaa noin 12 $:n tynnyrihintaa nykyisenä arvona )

Neuvostoöljyn hintaa nosti aluksi sen haku Mustalta mereltä ja Ventspilsissäkin NL:lla oli toimitusvaikeuksia, öljyä oli jälleen haettava Mustalta mereltä ja vuosina
1967 - 1968 NL toimitti öljyä 1,3 miljoonaa tonnia rautateitse, 27 000 junavaunullista.
Enskeri ja Tiiskeri
1969 ja 1970 alkaen hakivat öljyä Persianlahdelta ja Irakista.
"NL-raakaöljyä" haettiin myöskin Libyasta.

Pres. Kekkonen teki jo 1973 keväällä NL-johdolle salaisen aloitteen raakaöljyputken rakentamisesta Sköldvikiin, jonka jalostamoa laajennettiin. Mutta NL:lla oli vaikeuksia tyydyttää edes Leningradin seudulla laajentuvan Kirishin jalostamon kuljetustarpeita.
UKK:n öljyputki vaihtui maakaasuun, Valkealassa 1.1974 UKK ja NL:n S.A.Skatshkov vihkivät ensimmäisen itäisen maakaasuputken käyttöön.

Mutta
USAn varoitteluista ja estelyistä huolimatta neuvostoöljylle ja maakaasulle avautui uusia markkinoita jo ennen 1973 öljykriisiä Länsi-Euroopassa, mm. Italia ja Länsi-Saksa olivat kiinnostuneet vaihtamaan elintarvikkeita ja läntistä teknologiaa
NL:n energiaan.
Ja Länsi-Eurooppa oli NL:lle Suomea houkuttelevampi vientikohde öljylle ja kaasulle.

Tietystikin tuota raakaöljyhintaa on verrattava Suomen vaihtotavaratuotteiden hintoihin, esim. jäänsärkijöiden ja muiden alusten hintoihin tavaranvaihtosopimuksessa.
Mutta
noissakin neuvostoöljyn hintaneuvotteluissa 1974 tarvittiin Suomen ja NL:n korkeimman valtionjohdon välisiä neuvotteluita.

Veikko Palvo

[jsn]

Eikö tavaranvaihdon clearing-tilin kuitenkin periaatteessa tullut olla jatkuvasti kaiken aikaa tasapainossa, mikä käytännössä oli tietenkin mahdotonta?

Todellisuus oli usein toista kuin viralliset julkilausumat. Miksi Neuvostoliitto velkaantui Suomelle? Se tuli juuri Suomen viennistä, jonka takaajana oli valtio. Suomalaisyritykset kyllä saivat aina rahansa Suomen pankista Suomen valuutassa. Jos cearing-tilin luottoraja ylittyi, maksuja voitiin viivyttää. Loppuvaiheessa kun ruplamääräisiä clearing-tilejä alettiin muuttaa valuuttamääräisiksi, aiheutui ongelmia.

Clearingin idea kuuluu aikakauteen, jolloin ulkomaanvaluutasta on pulaa. Mm. talouskriisin läpikäynyt Saksa kävi 1930-luvulta lähtien ulkomaankauppaansa useiden eri maiden kanssa tällaisin järjestelyin. Clearingin kriisi osui 1980-luvun Suomessa yksiin valuuttalainojen vapauttamisen kanssa. Neuvostoliitto halusi itse alkaa käydä kauppaa valuutoilla ruplien sijasta.

Itse tavaraluettelot sovittiin aina vuodeksi kerrallaan, joten öljyn hinta ja tilin saldo pääsivät vaikuttamaan niihin käydyissä neuvotteluissa. Kun öljyn hinta nousi, tiliä tasapainotettiin lisäämällä vientiä. Jos öljyn hinta laski, tilille muodostui Suomen saatavia, joita tasattiin mm. erilaisilla tilisiirroilla tai laivatoimitusten ennakkomaksuilla ja luotolla, vaikkei luototus varsinaisesti kuulunut clearing-käytäntöön.

Clearing oli vuosikymmeniä hyvin vakaata ja ennustettavaa toimintaa, mikä tarjosi suomalaiselle teollisuudelle huomattavaa turvallisuutta. Kääntöpuolena tietenkin oli, ettei sen tuotteet kaikilta osin olisi pärjänneet maailmanmarkkinoilla.

[lentava kirvesmies]

Useimmiten laatukysymys koski tekstiilejä, vaatteita ja jalkineita. Näitä ei voinut viedä länteen, koska ne eivät olisi käyneet kaupaksi, eikä itään meneviä tuotteita juuri myyty Suomessakaan. Kuvaavaa on, että nämä teollisuudenalat käytännöllisesti katsoen sitten loppuivatkin Suomesta heti Neuvostoliiton romahdettua.

Minulla ei valitettavasti ole viitetietoa tähän hätään valituksista, tietoni perustuu erään idänkaupassa mukanaolleen kertomaan. Hän viittasi 1970-ja 80-luvulle.

Sori nyt vaan, että palaan tähän laatukysymykseen. Minäkin lainaan erästä idänkaupassa mukana ollutta ja edelleenkin olevaa, eli itseäni.

Vienti neuvostoliittoon vuosina 1971-1990 oli pääasiassa paperia ja puunjalostusta. Elintarvikkeita muutama prosentti muunmuassa Violajuustoa myydään edelleenkin, enkä ole huomannut sitä juuri moitittavan. Tuottajain mylly oy, nykyään Myllyn paras tuotemerkki toimitti pastaa, joka kelpaa tämänkin päivän Suomalaiskuluttajalle.
Maaleja (tikkurila) parhaimmillaan 1975. 4000 tonnia. Ja kyllä ne on kelvannut kotimarkkinoillekin. Lähde KTM ja tullihallitus.

Tätä kirjoittaessani minulla on ylläni Finn Flaren paita: Nostalgiaa 70 luvulta. Finn Flare on nykyään Venäläisomistuksessa ja sillä on Venäjällä tätänykyä 280 kauppaa.
Vaikka mallisto on pääosin vanhaa, mikä ei muotitietoiseen venäläiseen toimi, niin vanha laadun maine myy. Jotain aivan omaa luokkaansa verrattuna nykyiseen Kiinalais Turkkilaiseen halpatuontiin.

Tuontihan Neuvostoliitosta oli pääasiassa metalliteollisuuden tuotteita. 1940 luvulta vuoteen 2000 vaihteli 30-60%. vaatteet keskimäärin 10% ja elintarvikkeet kymmenisen prosentin paikkeilla, enimmillään v 1940 luvulla 25%. Lähteenä edelleen tullihallitus. Tämä vain muistutuksena, ettemme puhu pelkästä öljystä.

Ei millään pahalla. Lento jatkuu.