Miika Kallatsan Suomen Saksalle luovuttamia sotavankia koskevassa tutkimuksessa (Tampereen yliopisto, 2009) on liitteenä Suomen sotavankikomentajan selvityselimen asiakirja otsikolla “Saksan sotilasviranomaisille luovutetut sotavangit”. Asiakirjan arkistotunnukseksi on merkitty T19659/B12.
Asiakirjassa mainitaan päämajan luovuttaneen vuosina 1941-42 Saksan turvallisuuspoliisille Rovaniemellä 522 sotavankia edelleen Sallan leirille tuhottavaksi.
Tri Jukka Tarkka arvioi aikoinaan kolumnissaan Oula Silvennoisen tutkimusta Salaiset aseveljet mm. seuraavasti:
“Innokasta poliisiyhteistyötä saksalaisten kanssa tehneet pohjoisen pikkuvirkamiehet toimivat kyllä Valpon johdon käskystä, mutta ilman siviilihallinnon valtuuksia puhumattakaan hallituksen mandaatista.”
Tarkan “pohjoisen pikkuvirkamiestulkinnasta” poiketan Kallatsa todistaa tutkimuksessaan toisin.
Kallitsan tulkinnassa pikkuvirkamiehet muuttuvat tasavallan sotivaksi johdoksi: presidentiksi (Ryti), pääministeriksi(Rangell) ja Suomen marsalkaksi (Mannerheim).
Tasavallan presidentin kansliapäällikkö Bruno Kivikosken virka-asemapaikkana oli poikkeuksellisesti Saksan Suomen pääkaupunki, Rovaniemi, josta Kivikoski raportoi suoraan tasavallan presidentille, pääministerille ja Suomen marsalkalle.
Syyskuun -41 alun raportissaan Kivikoski kertoo valtiojohdolle Suomen valtiollisen poliisin virkailijoiden osallistuvan Lapissa vankien tuomitsemisiin tavalla josta voi päätellä kyseisen valtiollisen poliisin tuomitsemistoiminnan olleen jo aikaisemminkin raportoitua Suomen valtiojohdolle.
Suomen silloisen ja nykyisenkin oikeuden mukaan poliisiviranomaisella ei ollut eikä ole vuonna 2012 laillista oikeutta Kivikosken raportoinnissa ilmeneviin sotavankeja koskeviin tuomitsemisvirkatoiminsa.
Eversti Martin Stewen, joka oli Suomen sotilasasiamies Tukholmassa, kertoi Kallitsan mukaan keväällä 1945 päämajan osallisuudesta kyseisiin sotarikoksiin seuraavasti:
“Päämajan sotavankikomentajana vuosina 1943-44 toiminut eversti Sulo Malm oli syksyllä 1944 kertonut Stewenille venäläisten politrukkien ja komissaarien luovuttamisesta Sallaan, jossa ne saksalaisten toimesta surmattiin.”
Samainen Malm määrättiin laatimaan myöhemmin päämajan nimissä liittoutuneiden valvontakomissiolle Suomen sotavankiluovutuksista virheellinen raportti, jossa vaietaan kokonaan päämajan Saksan turvallisuusviranomaisille Lappiin Sallaan yhdeksässä toimituserässä vuosina 1941-42 tuhottavaksi luovutettuja 522 sotavankia koskevasta sotarikoksesta.
Kivimäki kertoo vuonna 1965 julkaistuissa muistelmissaan, miten Mannerheim pyysi häntä antamaan perättömän lausunnon sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä Mannerheimin itsensä ilman hallituksen laillista valtuutusta Saksan hallitukselle myöntämässä ns. kauttakulkusopimusasiassa. Epäselvän sopimuksen perusteella Saksalle annettiin laillinen oikeus – yksipuolisesti niin halutessaan - miehittää koko maa ja toimittaa Suomen Lappiin lähes 200.000 sotilasta “kauttakulkua” varten.
Oliko sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä syyttäjän tai liittoutuneiden edustajien tiedossa kyseiset Suomen valtiojohdon Gestapon tuhottavaksi Sallan leirille luovuttamat 522 sotavankia, on Kallatsan mukaan toistaiseksi tutkimuksellisesti epäselvää.
Kun silloisenkin ja nykyisenkin Suomen tasavallan rikoslain mukaan kysymyksessä on laittomina hengenriistoina murhista, niin Suomen valtion murhattuja koskeva rikosoikeudellinen vahingonkorvausvastuu on vanhentumatonta.
Oikeudellisesti kaikilla 522 murhatun omaisilla on asiassa perusoikeutena rikos- ja siviilikanneoikeus Suomen valtiota vastaan.
Vastaavasti Suomen valtakunnansyyttäjällä on asiassa edelleen murhia koskeva selvittelyvelvoite muun muassa asianosaisten vahingonkorvausten perusteiden ja määrien osalta.
Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittyneinä Suomen ja Venäjän valtioilla on sopimusvelvollisuus edistää kyseisen jatketun sotarikoksen tuomitsemista ja hyvittämistä 522 murhatun asianosaisille.
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
-
Martti Tapio Pelho
- Viestit: 322
- Liittynyt: 24.12.11 16:05
Re: Sotasyylllisyysoikeudenkäynti nro 2 Sallan leirin murhista
Mainitaanko todella että "tuhottavaksi"? En ainakaan sellaista listaa Kallatsan työstä löytänyt eikä hän ko. ilmaisua myös itsekään käytä. En myöskään löytänyt viitettä asiakirjaan T19659/B12, josta sanoit tiedon olevan, olisiko kyseessä B18? Lisäksi en havainnut että Kallatsa olisi missään kohden edes todennut näiden kaikken luovutettujen varmuudella tulleen surmatuiksi, hän vain viittaa yleisesti että uusien tutkimusten valossa se on todennäköistä. Viittaus tarkoittaa tietenkin Silvennoista, joka ei myöskään varmuudella kykene näiden kohtaloa sanomaan. Muutaman tapauksen Silvennoinen (ss. 224-226) esittää, joissa luovutetun on ilmoitettu kuolleen pian luovutuksen jälkeen. Kallatsan teksti löytyy täältä:Martti Tapio Pelho kirjoitti:
Asiakirjassa mainitaan päämajan luovuttaneen vuosina 1941-42 Saksan turvallisuuspoliisille Rovaniemellä 522 sotavankia edelleen Sallan leirille tuhottavaksi.
http://tutkielmat.uta.fi/pdf/lisuri00102.pdf
Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti nro 2 Sallan leirin murhista
Pekka Kauppala
Paluu vankileirien teille – Suomesta Neuvostoliittoon luovutettujen kohtalo 1940–1955
Suosittelen yllä mainitun teoksen lukemista. Suomalaisten saksalaisille luovuttamista vangeista ei ainakaan kaikkia ammuttu kuten Kauppala neuvostoajan arkistoista tehdyin asiakirjalöydöin osoittaa. Vastoin yleistä luuloa saksalaisilla oli käyttöä myös politrukeille. Abwehr oli erityisen kiinnostunut politrukkien käyttämisestä omiin tarkoituksiinsa, koska nämä oli usein yllättävän helppo saada tekemään yhteistyötä. Taustalla vaikuttivat Neuvostoliiton kovat lait vangiksi antautuneiden omaisten kohtelusta sekä monien komissaarien omakohtaiset kokemukset Stalinin vainoista. He siis tiesivät että uhkaukset eivät olleet tyhjiä. Niinpä suomalaisten saksalaisille luovuttamia politrukkeja on palautettu Saksasta sodan jälkeen Neuvostoliittoon, jonka arkistoista Kauppala on löytänyt heitä käsittelevää materialia sodan jälkeiseltä ajalta. Kirjassa on esimerkkejä myös muista kuin komissaareista. Silvennoisen väite "kaikkien" luovutettujen vankien ampumisesta on muutoinkin kyseenalainen, koska jo Westerholm löysi todisteita siitä, että saksalaisille luovutetuja vankeja palautettiin Norjasta Neuvostoliittoon vuonna 1945. Joukossa oli mm. 3 juutalaista.
Kauppalan kirjan pohjalta voidaan tehdä ainakin se johtopäätös, että vankien luovutusten taustalla oli monessa, ellei jopa kaikissa tapauksessa vakoilu ja että vankeja ei ole luovutettu yleensä pakolla vaan he ovat olleet itse halukkaita siirtymään saksalaisten vangeiksi. Osa on ryhtynyt aidosti yhteistyöhön saksalaisten hyväksi mutta joukossa on ollut myös kaksoisagentteja. Kauppala esim. kertoo tapauksesta jossa Suomesta saksalaisten palvelukseen siirtynyt vanki kohosi vakoilukoulun varapäälliköksi Saksassa, mutta oli todellisuudessa kaksoisagentti jonka kautta Neuvostoliitto sai arvokasta tietoa saksalaisten vakoilutoiminnasta. Sama kuviohan toistui myös Suomessa kun venäläisiä vankeja koulutettiin tiedustelijoiksi.
Asian merkitystä vielä tänä päivänä kuvannee se, että Saksan liittotasavallan julkisissa arkistoissa ei ole lainkaan asiakirjoja Saksan vakoilun hyväksi sodan aikana työskennelleistä ulkomaalaisista henkilöistä. Kun Bundesnachrichtendienst perustettiin, sen johtaja Reinhard Gehlen (Natsien tiedustelujohtaja Neuvostoliiton suunnalla sodan aikana) piti huolen siitä, että "kaikki" aihetta koskevat asiakirjat kerättiin tiedustelupalvelun arkistoon. Kauppala ei saanut lupaa tutustua asiakirjohin eikä sitä tiettävästi muillekaan tutkijoille ole annettu. Sama koski muutaman muun maan arkistoja.
Venäjältä Neuvostoliiton ajoilta tietoja löytyi palautettuja sotavankeja koskevista arkistoista mutta GRU:n, NKVD:N, KGB:N jne arkistoihin Kauppala ei päässyt. Niiden tapausten perusteella joista Kauppala tietoa löysi, on kuitenkin pääteltävissä että vankien luovutuksissa oli saksalaisten puolelta kyse tiedustelusta ei joukkomurhasta. Asia on myös Venäjällä sikäli arka, että yhtäältä puhutaan yhteistyöstä vihollisen kanssa ja toistaalta oman vastavakoilun toimintatavoista.Niinpä suurin osa arkistoista pysyy sielläkin tutkijoilta suljettuina.
Silvennoisen esille kaivama materiaali Valpon osallisuudesta teloitetuksi joutuneiden vankien kuulusteluun pitää varmasti paikkansa. Hänen tutkimuksensa johtopäätökset vankien luovutuksen jälkeisestä kohtalosta ovat kuitenkin liian yksisoikoisia Westerlundin ja Kauppalan tutkimusten perusteella.
Paluu vankileirien teille – Suomesta Neuvostoliittoon luovutettujen kohtalo 1940–1955
Suosittelen yllä mainitun teoksen lukemista. Suomalaisten saksalaisille luovuttamista vangeista ei ainakaan kaikkia ammuttu kuten Kauppala neuvostoajan arkistoista tehdyin asiakirjalöydöin osoittaa. Vastoin yleistä luuloa saksalaisilla oli käyttöä myös politrukeille. Abwehr oli erityisen kiinnostunut politrukkien käyttämisestä omiin tarkoituksiinsa, koska nämä oli usein yllättävän helppo saada tekemään yhteistyötä. Taustalla vaikuttivat Neuvostoliiton kovat lait vangiksi antautuneiden omaisten kohtelusta sekä monien komissaarien omakohtaiset kokemukset Stalinin vainoista. He siis tiesivät että uhkaukset eivät olleet tyhjiä. Niinpä suomalaisten saksalaisille luovuttamia politrukkeja on palautettu Saksasta sodan jälkeen Neuvostoliittoon, jonka arkistoista Kauppala on löytänyt heitä käsittelevää materialia sodan jälkeiseltä ajalta. Kirjassa on esimerkkejä myös muista kuin komissaareista. Silvennoisen väite "kaikkien" luovutettujen vankien ampumisesta on muutoinkin kyseenalainen, koska jo Westerholm löysi todisteita siitä, että saksalaisille luovutetuja vankeja palautettiin Norjasta Neuvostoliittoon vuonna 1945. Joukossa oli mm. 3 juutalaista.
Kauppalan kirjan pohjalta voidaan tehdä ainakin se johtopäätös, että vankien luovutusten taustalla oli monessa, ellei jopa kaikissa tapauksessa vakoilu ja että vankeja ei ole luovutettu yleensä pakolla vaan he ovat olleet itse halukkaita siirtymään saksalaisten vangeiksi. Osa on ryhtynyt aidosti yhteistyöhön saksalaisten hyväksi mutta joukossa on ollut myös kaksoisagentteja. Kauppala esim. kertoo tapauksesta jossa Suomesta saksalaisten palvelukseen siirtynyt vanki kohosi vakoilukoulun varapäälliköksi Saksassa, mutta oli todellisuudessa kaksoisagentti jonka kautta Neuvostoliitto sai arvokasta tietoa saksalaisten vakoilutoiminnasta. Sama kuviohan toistui myös Suomessa kun venäläisiä vankeja koulutettiin tiedustelijoiksi.
Asian merkitystä vielä tänä päivänä kuvannee se, että Saksan liittotasavallan julkisissa arkistoissa ei ole lainkaan asiakirjoja Saksan vakoilun hyväksi sodan aikana työskennelleistä ulkomaalaisista henkilöistä. Kun Bundesnachrichtendienst perustettiin, sen johtaja Reinhard Gehlen (Natsien tiedustelujohtaja Neuvostoliiton suunnalla sodan aikana) piti huolen siitä, että "kaikki" aihetta koskevat asiakirjat kerättiin tiedustelupalvelun arkistoon. Kauppala ei saanut lupaa tutustua asiakirjohin eikä sitä tiettävästi muillekaan tutkijoille ole annettu. Sama koski muutaman muun maan arkistoja.
Venäjältä Neuvostoliiton ajoilta tietoja löytyi palautettuja sotavankeja koskevista arkistoista mutta GRU:n, NKVD:N, KGB:N jne arkistoihin Kauppala ei päässyt. Niiden tapausten perusteella joista Kauppala tietoa löysi, on kuitenkin pääteltävissä että vankien luovutuksissa oli saksalaisten puolelta kyse tiedustelusta ei joukkomurhasta. Asia on myös Venäjällä sikäli arka, että yhtäältä puhutaan yhteistyöstä vihollisen kanssa ja toistaalta oman vastavakoilun toimintatavoista.Niinpä suurin osa arkistoista pysyy sielläkin tutkijoilta suljettuina.
Silvennoisen esille kaivama materiaali Valpon osallisuudesta teloitetuksi joutuneiden vankien kuulusteluun pitää varmasti paikkansa. Hänen tutkimuksensa johtopäätökset vankien luovutuksen jälkeisestä kohtalosta ovat kuitenkin liian yksisoikoisia Westerlundin ja Kauppalan tutkimusten perusteella.
-
Emma-Liisa
- Viestit: 4991
- Liittynyt: 30.01.07 17:25
Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti nro 2 Sallan leirin murhista
Hyvä yhteenveto JariL:ltä. Lisäisin vain muutaman asian.
Saksalaisten komissaarikäsky oli aiheuttanut sen, että heillä ei ollut itsellään tarpeeksi vankeja, joita olisi voitu käyttää tiedustelussa. Tässä näkyy selvä ero ideologisen "natsillinjan" ja perinteisen "sotilaslinjan" välillä (Abwehr oli armeijan tiedustelupalvelu, jonka johtaja oli amiraali Canaris). Natsi-Saksassa oli tiedustelualalla kaksi organisaatiota, puolueen ja valtion/armeijan, aina heinäkuun 1944 epäonnistuneeseen attentaattiin asti.
Toisin kuin luulisi, komissaarit ja politrukit eivät olleet erityisen ideologisia. Sellaiset oli surmattu 1937-8. Seuraajat olivat lähinnä sopeutujia ja selviytyjiä: ensin Stalin NL:ssa, sitten Natsi-Saksassa. Heillä myös oli tavallista kansaa paremmmat tiedot NL:n heikkouksista, samoin kuin järjestelmän toiminnasta ja heillä oli syytä odottaa ankarinta rangaistusta sotavangiksi antautumisesta. (Toisin kuin talvisodan kohdalla, jatkosodan "tavalliset" sotavangit pääsivät tutkinnan jälkeen yleensä takaisin armeijaan, sillä miehiä tarvittiin Saksan valloitukseen).
Myös juutalaiset olivat halukkaita yhteistyöhön, minkä selittänee se, että oli heille tärkeää että ainakin muutama juutalainen jäisi eloon.
Vankeja käytettiin myös rakennus- ym. ruumiillisissa töissä. Syynä oli, että saksalaiset saivat pohjoisessa niin vähän vankeja. Kuten tunnettua, kuolleisuus oli pienempi kuin aluksi suomalaisten leireissä, luultavasti juuri siksi että työvoimaa tarvittiin.
Saksalaisten komissaarikäsky oli aiheuttanut sen, että heillä ei ollut itsellään tarpeeksi vankeja, joita olisi voitu käyttää tiedustelussa. Tässä näkyy selvä ero ideologisen "natsillinjan" ja perinteisen "sotilaslinjan" välillä (Abwehr oli armeijan tiedustelupalvelu, jonka johtaja oli amiraali Canaris). Natsi-Saksassa oli tiedustelualalla kaksi organisaatiota, puolueen ja valtion/armeijan, aina heinäkuun 1944 epäonnistuneeseen attentaattiin asti.
Toisin kuin luulisi, komissaarit ja politrukit eivät olleet erityisen ideologisia. Sellaiset oli surmattu 1937-8. Seuraajat olivat lähinnä sopeutujia ja selviytyjiä: ensin Stalin NL:ssa, sitten Natsi-Saksassa. Heillä myös oli tavallista kansaa paremmmat tiedot NL:n heikkouksista, samoin kuin järjestelmän toiminnasta ja heillä oli syytä odottaa ankarinta rangaistusta sotavangiksi antautumisesta. (Toisin kuin talvisodan kohdalla, jatkosodan "tavalliset" sotavangit pääsivät tutkinnan jälkeen yleensä takaisin armeijaan, sillä miehiä tarvittiin Saksan valloitukseen).
Myös juutalaiset olivat halukkaita yhteistyöhön, minkä selittänee se, että oli heille tärkeää että ainakin muutama juutalainen jäisi eloon.
Vankeja käytettiin myös rakennus- ym. ruumiillisissa töissä. Syynä oli, että saksalaiset saivat pohjoisessa niin vähän vankeja. Kuten tunnettua, kuolleisuus oli pienempi kuin aluksi suomalaisten leireissä, luultavasti juuri siksi että työvoimaa tarvittiin.
-
Martti Tapio Pelho
- Viestit: 322
- Liittynyt: 24.12.11 16:05
Skrjabinille
Olin tehnyt kirjoitusvirheen Kallatsan tutkimuksen liite nro 2:n sota-arkiston arkistotunnukseen. Oikea tunnus on T 19569/B18.
Kallatsan tutkimuksen ainoa kelvollinen tulkinta on, että päämajan toimitti tasavallan presidentin ja pääminsterin tieten salaisen teloitussopimuksen perusteella päämajan kuulustelijoiden seulomat 522 sotavankia yhdeksässä toimituserässä vuosina 1941-42 Saksan turvallisuuspoliisille Saksan Suomen pääkaupungissa eli Rovaniemellä edelleen tuhottaviksi Sallan leirillä.
Kuten kirjoitin, vanhentumaton rikosoikeudellinen ja vahingonkorvausvastuu laittomista sotavankisiirroista Saksan turvallisuuspoliisille ja Sallan leirillä toimeenpannuista jatketuista joukkomurhista Suomen oikeudenkäyntipiirissä, on nyt Suomen valtiolla riippumatta siitä, tulkitaanko asialla olleen yksin Jukka Tarkan markkinoimat ‘pohjoisen pikkuvirkamiehet’ vaiko koko silloinen valtiojohto (tasavallan presidentti, pääministeri ja Suomen marsalkka).
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Kallatsan tutkimuksen ainoa kelvollinen tulkinta on, että päämajan toimitti tasavallan presidentin ja pääminsterin tieten salaisen teloitussopimuksen perusteella päämajan kuulustelijoiden seulomat 522 sotavankia yhdeksässä toimituserässä vuosina 1941-42 Saksan turvallisuuspoliisille Saksan Suomen pääkaupungissa eli Rovaniemellä edelleen tuhottaviksi Sallan leirillä.
Kuten kirjoitin, vanhentumaton rikosoikeudellinen ja vahingonkorvausvastuu laittomista sotavankisiirroista Saksan turvallisuuspoliisille ja Sallan leirillä toimeenpannuista jatketuista joukkomurhista Suomen oikeudenkäyntipiirissä, on nyt Suomen valtiolla riippumatta siitä, tulkitaanko asialla olleen yksin Jukka Tarkan markkinoimat ‘pohjoisen pikkuvirkamiehet’ vaiko koko silloinen valtiojohto (tasavallan presidentti, pääministeri ja Suomen marsalkka).
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti nro 2 Sallan leirin murhista
Tutkimuksessa ei ole selvitetty luovutettujen vankien kohtaloita.
Suomen päämajan valvontaosasto luovutti salaisessa operaatiossa 520 poliittista sotavankia Saksan turvallisuuspoliisille. Vangit olivat puna-armeijan poliittista henkilökuntaa tai aktiivisia kommunisteja. Luovutusten motiivina oli kommunisminvastainen taistelu. Vankien enemmistö oli venäläisiä. Uusimmassa kirjallisuudessa esitettyjen tietojen perusteella saksalaiset teloittivat poliittiset sotavangit. Tässä tutkimuksessa vankien joukosta löytyi 44 juutalaista. Laajemman arkistomateriaalin tutkinut Kansallisarkiston tutkimushanke löysi 49 juutalaisvankia. Kansallisarkiston tutkimusten mukaan kolme vankia luovutettiin muissa kuin poliittisten vankien ryhmissä, joten luovutettuja juutalaisia oli yhteensä 52.
Silvennoinen kertoo omassa tutkimuksessaan, että Valpon toimintaa tulevassa Murmanskin operaatiossa valottava kirje meni jakelulistan mukaan mm. Rydille ja Mannerheimille. Kirjeessä mainittiin, että Valpon kuulustelijat olisivat mukana vankeja kuulusteluissa ja tuomitsemisessa. Tämän perusteella Silvennoinen esittää, että ao. henkilöt olivat tietoisia Valpon ja saksalaisten yhteistyön luonteesta. Kallatsa toistaa tämän Silvennoisen näkemyksen lähteen mainiten.Yksikään asiakirja ei sido ylipäällikkö Mannerheimia suoraan poliittisten sotavanakien luovutuksiin
Kallatsan lisensiaattityö ei varsinaisesti sisällä uutta tietoa vaan pohjautuu lähinnä Silvennoisen ja Lindstedtin tutkimuksiin. Edellä esitettyjen Kallatsan tutkimuksesta otettujen lainausten valossa Pelhon tulkinta kuullostaa aika erikoiselta.Jos joku on kiinnostunut, tutkielma löytyy täältä:http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.php?id=19988
Nopean lukemisen perusteella Kallatsan teksti on varsin hyvä esitys saksalaisille luovutetuista vangeista. Silvennoisen teoksesta poiketen tekstissä mainitaan myös Valvontaosaston yhteydet Abwehriin. Toivotaan, että jossakin vaiheessa joku tutkija pystyy selvittämään mikä saksalaisille luovutettujen poliittisten vankien lopullinen kohtalo oli. Osa on varmasti teloitettu ja jokunen nimikin on tiedossa punaisen ristin kautta.
Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti nro 2 Sallan leirin murhista
En ole kunnolla ehtinyt Kauppalan teosta lukea, mutta muutamia tapauksia vilkaisten en huomannut että hän olisi selventänyt mitä kautta luovutetuista hän puhuu, eli oliko kyse näissä juurikin 520:sta suoraan turvallisuuspalvelulle luovutetusta? Poimiko Abwehr kenties omansa jo ennen kuin tapahtui luovutus SD:lle vai vasta sen jälkeen? Sikäli kun olen ymmärtänyt niin yleisohjeiden mukaan Wehrmachtin luovuttaessa komissaareja ja muita vankeja eteenpäin seulonta tehtiin yhteistyössä Abwehrin ja SD:n välillä, jolloin tiedustelusyistä tärkeät vangit poimittiin erilleen. Mikä sitten oli käytäntö Suomessa, siitä en ole huomannut esitetyn selkeää kuvaa (lähteiden puuttuessa se voi olla mahdotonta selvittääkin). Kallatsa viittaa pariin tapaukseen (129-130) missä vastaanottaja näyttäisi olevan suoraan Abwehr, tosin nämä on vuodelta 1943.JariL kirjoitti:Pekka Kauppala
Paluu vankileirien teille – Suomesta Neuvostoliittoon luovutettujen kohtalo 1940–1955
Suosittelen yllä mainitun teoksen lukemista. Suomalaisten saksalaisille luovuttamista vangeista ei ainakaan kaikkia ammuttu kuten Kauppala neuvostoajan arkistoista tehdyin asiakirjalöydöin osoittaa. Vastoin yleistä luuloa saksalaisilla oli käyttöä myös politrukeille. Abwehr oli erityisen kiinnostunut politrukkien käyttämisestä omiin tarkoituksiinsa, koska nämä oli usein yllättävän helppo saada tekemään yhteistyötä. Taustalla vaikuttivat Neuvostoliiton kovat lait vangiksi antautuneiden omaisten kohtelusta sekä monien komissaarien omakohtaiset kokemukset Stalinin vainoista. He siis tiesivät että uhkaukset eivät olleet tyhjiä. Niinpä suomalaisten saksalaisille luovuttamia politrukkeja on palautettu Saksasta sodan jälkeen Neuvostoliittoon, jonka arkistoista Kauppala on löytänyt heitä käsittelevää materialia sodan jälkeiseltä ajalta. Kirjassa on esimerkkejä myös muista kuin komissaareista. Silvennoisen väite "kaikkien" luovutettujen vankien ampumisesta on muutoinkin kyseenalainen, koska jo Westerholm löysi todisteita siitä, että saksalaisille luovutetuja vankeja palautettiin Norjasta Neuvostoliittoon vuonna 1945. Joukossa oli mm. 3 juutalaista.
Missä muuten Westerholm puhuu noista Norjasta Neuvostoliittoon luovutetuista?
-
Martti Tapio Pelho
- Viestit: 322
- Liittynyt: 24.12.11 16:05
Sotahistoriamme tarkentumisesta kiittäkäämme SWC:tä
Palataanpa muuta vuosi taaksepäin ja todetaan, että Suomen sotahistoriaa tarkentavien tuoreiden tutkimusten ja teosten taustalla on kansainvälinen aktiviteetti Suomen kansallisen sotahistorian salatuista tai vaietuista tapahtumista.
Tunnettu sotarikoksia ja sotarikollisia tutkiva Simon Weisenthal- keskus (SWC) kääntyi vuonna 2004 tasavallan presidentti Tarja Halosen puoleen.
Keskus vaati Suomea tutkimaan Suomen natsi-Saksalle jatkosodan aikana murhattavaksi luovuttamien juutalaisten sekä Suomessa eri vankileireillä olleiden juutalaissotavankien kohtalot sekä Suomen valtion vahingonkorvausvastuut.
Valtioneuvosto pyysi asiassa professori Heikki Ylikankaalta selvityksen toimenpide-esityksineen.
Ylikangas viittaa selvityksessään mm. marraskuussa 2003 julkaistuun Elina Sanan Finlandia-palkinnon saaneeseen teokseen “Luovutetut-Suomen ihmisluovutukset Gestapolle”.
Ylikangas esitti kyseisessä selvityksessään lisäksi, että puolustusvoimain ylipäällikön tulisi antaa sotilaskäsky, jolla kumotaan sodanaikaiset vaikenemisvalat ja velvoitetaan ne sotilaat ja siviilit, jotka tietävät jotain toistaiseksi salattua tai tuntematonta tai rikosoikeudellisesti vanhentumatonta, tuomaan tietonsa julkisuuteen ja esitutkintaviranomaisille.
Mitä Suomen valtio vastasi SWC:lle?
Minkälaisen päätöksen puolustusvoimain ylipäällikkö, tasavallan presidentti Tarja Halonen, teki Ylikankaan valtioneuvostolle laatimassaan selvityksessä (2004) suosittamassa sota-aikaisten vaikenemisvalojen kumoamista ja tiedonantovelvoitetta koskevassa käskyasiassa vai jäikö asian ratkaiseminen 1.3.2012 aloittavan uuden tasavallan presidentin virkatehtäväksi SWC:n esittämän tuoreen selvitysvaatimuksen perusteella?
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Tunnettu sotarikoksia ja sotarikollisia tutkiva Simon Weisenthal- keskus (SWC) kääntyi vuonna 2004 tasavallan presidentti Tarja Halosen puoleen.
Keskus vaati Suomea tutkimaan Suomen natsi-Saksalle jatkosodan aikana murhattavaksi luovuttamien juutalaisten sekä Suomessa eri vankileireillä olleiden juutalaissotavankien kohtalot sekä Suomen valtion vahingonkorvausvastuut.
Valtioneuvosto pyysi asiassa professori Heikki Ylikankaalta selvityksen toimenpide-esityksineen.
Ylikangas viittaa selvityksessään mm. marraskuussa 2003 julkaistuun Elina Sanan Finlandia-palkinnon saaneeseen teokseen “Luovutetut-Suomen ihmisluovutukset Gestapolle”.
Ylikangas esitti kyseisessä selvityksessään lisäksi, että puolustusvoimain ylipäällikön tulisi antaa sotilaskäsky, jolla kumotaan sodanaikaiset vaikenemisvalat ja velvoitetaan ne sotilaat ja siviilit, jotka tietävät jotain toistaiseksi salattua tai tuntematonta tai rikosoikeudellisesti vanhentumatonta, tuomaan tietonsa julkisuuteen ja esitutkintaviranomaisille.
Mitä Suomen valtio vastasi SWC:lle?
Minkälaisen päätöksen puolustusvoimain ylipäällikkö, tasavallan presidentti Tarja Halonen, teki Ylikankaan valtioneuvostolle laatimassaan selvityksessä (2004) suosittamassa sota-aikaisten vaikenemisvalojen kumoamista ja tiedonantovelvoitetta koskevassa käskyasiassa vai jäikö asian ratkaiseminen 1.3.2012 aloittavan uuden tasavallan presidentin virkatehtäväksi SWC:n esittämän tuoreen selvitysvaatimuksen perusteella?
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
-
Martti Tapio Pelho
- Viestit: 322
- Liittynyt: 24.12.11 16:05
JariL:lle
Lainaat tutkijan johtopäätöstä:
"Yksikään asiakirja ei sido ylipäällikkö Mannerheimia suoraan poliittisten sotavanakien luovutuksiin".
Asia voidaan johtopäätellä saman tuoreen tutkimusaineiston perusteella toisinkin:
Yksikään uusi arkistoista kaivettu asiakirja ei poissulje Mannerheimin tai muitten sotavankien siirtosopimuksissa todellista käskyvaltaa käyttäneiden päämajan, tasavallan presidentin tai pääministerin edustajien virkarikosvastuita laittomista Sallan leirin sotavankien hengenriistoista eli joukkomurharikoksista.
Päämajan ydinvirkatehtävä oli ylipäällikön käskyjen ja määräysten toimeenpano. Heinrichs sattuvasti valitteleekin muistelmissaan omaa kapeata valmistelijan ja esittelijän rooliaan päämajassa ja toteaa Mannerheimin toimineen myös omien asioittensa esittelijänä eli osallistuneen myös tärkeimpien päätöstensä valmisteluun henkilökohtaisesti.
Lainattuun tutkijan johtopäätökseen sisältyy kätkettynä tulkinta, jonka mukaan päämajassa olisi ollut seulottujen sotavankien siirtopäätöksissä ja niiden toimeenpanoissa useampia kantoja ja ettei Mannerheim olisi ollut tietoinen sotavankien joukkomurhien valmistelusta ja toimeenpanosta, ei ole uskottava.
Sen sijaan tulkinta, jonka mukaan Mannerheim oli päämajan toimeenpanemissa sotavankien siirtoasiassa todellinen päätöksentekijä ja vastuullinen, on uuden aineiston mukaan entistä uskottavampi tulkintavaihtoehto.
Muodollisesti ylipäällikkö Mannerheim on luonnollisesti esimiehenä nyt myös rikosoikeudellisessa vastuussa kyseisistä Sallan sotavankien joukkomurhista Suomen oikeudenkäyntipiirissä tapahtuneina vanhentumattomina rikoksina.
Salla leirin sotavankien joukkomurhathan joka tapauksessa toimeenpantiin Suomen aiheutuksella kuten asiassa on riidatta selvinnyt.
Joidenkin suomalaistutkijoiden ja kirjoittajien sepustuksia voi tulkinta niinkin, että Mannerheim toimitti mukamas sadat sotavangit vain "patikointiretkelle Lapin Sallaan" mutta unohti "paluukuljetukset".
Suomen kaikkien ammattihistoriantutkijoiden vaikenema olennainen, Katynin metsiin rinnastuva kysymys onkin ollut jo 70 vuotta, miksi Sallassa satojen aikalaistodistajien runsaitten tietojen mukaan hyvin paikallistettuja, murhattujen sotavankien joukkohautoja, ei ole esitutkintaviranomaisten toimesta vieläkään avattu ja tutkittu sen tosiasian selvittämiseksi, on murhattuja Sallan leirillä ollut 500 vai 2000, kuten sallalaiset aikalaistodistajina ovat laskeneet?
Kansainvälinen sotarikoksia tutkiva juutalaiskeskus SWC:n on nyt vaatinut Suomen valtiota tilille tästä Sallan leirin sotavankien joukkomurhatutkinnan 70 vuoden laiminlyönnistä.
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
"Yksikään asiakirja ei sido ylipäällikkö Mannerheimia suoraan poliittisten sotavanakien luovutuksiin".
Asia voidaan johtopäätellä saman tuoreen tutkimusaineiston perusteella toisinkin:
Yksikään uusi arkistoista kaivettu asiakirja ei poissulje Mannerheimin tai muitten sotavankien siirtosopimuksissa todellista käskyvaltaa käyttäneiden päämajan, tasavallan presidentin tai pääministerin edustajien virkarikosvastuita laittomista Sallan leirin sotavankien hengenriistoista eli joukkomurharikoksista.
Päämajan ydinvirkatehtävä oli ylipäällikön käskyjen ja määräysten toimeenpano. Heinrichs sattuvasti valitteleekin muistelmissaan omaa kapeata valmistelijan ja esittelijän rooliaan päämajassa ja toteaa Mannerheimin toimineen myös omien asioittensa esittelijänä eli osallistuneen myös tärkeimpien päätöstensä valmisteluun henkilökohtaisesti.
Lainattuun tutkijan johtopäätökseen sisältyy kätkettynä tulkinta, jonka mukaan päämajassa olisi ollut seulottujen sotavankien siirtopäätöksissä ja niiden toimeenpanoissa useampia kantoja ja ettei Mannerheim olisi ollut tietoinen sotavankien joukkomurhien valmistelusta ja toimeenpanosta, ei ole uskottava.
Sen sijaan tulkinta, jonka mukaan Mannerheim oli päämajan toimeenpanemissa sotavankien siirtoasiassa todellinen päätöksentekijä ja vastuullinen, on uuden aineiston mukaan entistä uskottavampi tulkintavaihtoehto.
Muodollisesti ylipäällikkö Mannerheim on luonnollisesti esimiehenä nyt myös rikosoikeudellisessa vastuussa kyseisistä Sallan sotavankien joukkomurhista Suomen oikeudenkäyntipiirissä tapahtuneina vanhentumattomina rikoksina.
Salla leirin sotavankien joukkomurhathan joka tapauksessa toimeenpantiin Suomen aiheutuksella kuten asiassa on riidatta selvinnyt.
Joidenkin suomalaistutkijoiden ja kirjoittajien sepustuksia voi tulkinta niinkin, että Mannerheim toimitti mukamas sadat sotavangit vain "patikointiretkelle Lapin Sallaan" mutta unohti "paluukuljetukset".
Suomen kaikkien ammattihistoriantutkijoiden vaikenema olennainen, Katynin metsiin rinnastuva kysymys onkin ollut jo 70 vuotta, miksi Sallassa satojen aikalaistodistajien runsaitten tietojen mukaan hyvin paikallistettuja, murhattujen sotavankien joukkohautoja, ei ole esitutkintaviranomaisten toimesta vieläkään avattu ja tutkittu sen tosiasian selvittämiseksi, on murhattuja Sallan leirillä ollut 500 vai 2000, kuten sallalaiset aikalaistodistajina ovat laskeneet?
Kansainvälinen sotarikoksia tutkiva juutalaiskeskus SWC:n on nyt vaatinut Suomen valtiota tilille tästä Sallan leirin sotavankien joukkomurhatutkinnan 70 vuoden laiminlyönnistä.
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Viimeksi muokannut Martti Tapio Pelho, 27.01.12 18:58. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti nro 2 Sallan leirin murhista
Minulla ei taida olla kirjaa hyllyssä tällä hetkellä. Muistelisin kuitenkin että nämä pari Neuvostoliittoon palautettua olisi mainittu siinä kohdassa, missä Westerlund kertoo saksalaisten Suomessa olleista juutalaisille tarkoitetuista leireistä ja kuinka näiden vangit evakuoitiin Norjaan syksyllä 1944.Missä muuten Westerholm puhuu noista Norjasta Neuvostoliittoon luovutetuista?
-
Martti Tapio Pelho
- Viestit: 322
- Liittynyt: 24.12.11 16:05
Sallan leirin joukkomurhat ratkaistiin jo Mannerheimin ns. kauttakulkusopimuksella
Usein käytetty sotahistoriamme asiantuntijoiden ja harrastajien hokema "ettei yksikään asiakirja voi milloinkaan sitoa Mannerheimia siihen tai tähän...", saa mielenkiintoisen tulkinnan, kun ratkaisemme sen, kuka, milloin ja miten oli se Suomen tasavallan julkinen viranomainen, joka myönsi Saksan hallitukselle sotajoukkojensa ja kalustonsa rantautumis- tai miehitysoikeuden Suomessa?
Kun voimme todeta tämän viranomaisen olleen Mannerheimin julkisessa virkatehtävässään ilman asianmukaista valtuutusta, niin häneen lankea varsin voimakas valo tai kirkastus myös päämajan ja muun valtiojohdon sotavankien luovutusta koskevien sopimusten "isäksi".
T.M. Kivimäki kertoo muistelmissaan (Suomalaisen poliitikon muistelmat, WSOY, 1965 s. 197-8) Suomen Hitlerin Saksalle myöntämästä "kauttakulkuoikeudesta" seuraavasti:
“Barbarossa-suunnitelmaan sisältyi jo varhaisessa vaiheessa ajatus saada ote Suomesta kauttakulkusopimuksen avulla. Sopimusta laadittiin vain harvoja kappaleita, eikä sitä esitelty hallitukselle. Ryti esim. ilmoitti, ettei hän ole nähnyt sitä, ja minäkin sain nähdä sen vasta sodan päätyttyä.
Jälkeenpäin syntyi epätietoisuutta, kuinka ja kenenkä toimesta kauttakulkuoikeus myönnettiin. Mannerheim on muistelmissaan esittänyt, ettei asian ratkaisu kuulunut hänen valtuuksiinsa. Hän oli kehottanut Veltjensiä (saksalainen asekauppias – MP) esittämään asiansa Rytille, mutta Veltjens oli vastannut, että hänen tuli välttää kosketusta johtaviin hallituksen jäseniin. Veltjens oli lisännyt, että hänen tuli saada esitykseensä ehdoton vastaus, joko jaa tai ei. Mannerheim selitti myöhemmin keskustelleensa asiasta Rytin kanssa, jolloin Ryti oli antanut luvan vastata myönteisesti. Ryti on kuitenkin kertonut tavanneensa Veltjensin vasta tämän toisen matkan yhteydessä, joten on mahdollista, että hän oli unohtanut Veltjensin ensimmäisen muodollisen esittäytymiskäynnin.
Sotasyyllisyyskysymyksen yhteydessä Mannerheim kutsui minut luokseen ja kysyi, enkö voinut todeta, että Ryti oli saanut hänelta tiedon. En tahtonut puuttua asiaan, sillä oletin Mannerheimin muistavan, että olin Wittingiä pyytänyt vastaamaan jaa- tai ei-sanalla, oliko hallitus käsitellyt kauttakulkuasiaa vai ei. Viittasin ulkoministerin minulle lähettämään jaa-sähkeeseen. Tämän enempää ei kotimaisista lähteistä ole saatu selvitystä edellä asetettuun kysymykseen.
Myös Kallio, joka vielä silloin oli presidenttinä, on vedetty esille kysymystä selviteltäessä. On väitetty, että hän sai halvauksen Kultarannassa, kun hänelle ilmoitettiin Saksalle myönnetystä kauttakulkuoikeudesta.”
Kivimäen mukaan kysymyksessä ei todellisuudessa ollut edes kauttakulusta vaan “melkoisten sotilasryhmien jäämisestä kulkureitin varrelle”.
Saksalaisten sotilaiden “kauttakulkua” koskevaan, Mannerheimin hyväksymään sotilaiden sopimukseen, Saksa sai ujutettua tulkinnanvaraisen ja epäselvän satamamäärittelyn “Itämeren pohjoiset satamat”.
Kivimäen mukaan sotilaiden sopimuksen lavea satamamäärittely antoi Saksalle tosiasiassa laillisen oikeuden Etelä-Suomen miehittämiseen.
Sopimustekstissä puhutaan “kertakaikkisesta enintään 5000 saksalaisen sotilaan kauttakulkuoikeudesta Suomessa”. Saksalaisia sotilaita saapui heti kymmenkertainen määrä ja jäi vastoin sopimusta “matkan varrelle” eli miehitti yli 200.000 sotilaallaan lopulta puolet valtakuntaa!
Suomen hallitus teki Saksan hallituksen kanssa sotilasosastoista harhaanjohtavan "lumevaltiosopimuksen" vasta 10 päivän kuluttua siitä kun ensimmäiset saksalaiset sotilaat olivat jo rantautuneet Suomen kamaralle ja oikoivat puutuneita jäseniään Vaasan Vaskiluodossa ja Lapissa.
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Kun voimme todeta tämän viranomaisen olleen Mannerheimin julkisessa virkatehtävässään ilman asianmukaista valtuutusta, niin häneen lankea varsin voimakas valo tai kirkastus myös päämajan ja muun valtiojohdon sotavankien luovutusta koskevien sopimusten "isäksi".
T.M. Kivimäki kertoo muistelmissaan (Suomalaisen poliitikon muistelmat, WSOY, 1965 s. 197-8) Suomen Hitlerin Saksalle myöntämästä "kauttakulkuoikeudesta" seuraavasti:
“Barbarossa-suunnitelmaan sisältyi jo varhaisessa vaiheessa ajatus saada ote Suomesta kauttakulkusopimuksen avulla. Sopimusta laadittiin vain harvoja kappaleita, eikä sitä esitelty hallitukselle. Ryti esim. ilmoitti, ettei hän ole nähnyt sitä, ja minäkin sain nähdä sen vasta sodan päätyttyä.
Jälkeenpäin syntyi epätietoisuutta, kuinka ja kenenkä toimesta kauttakulkuoikeus myönnettiin. Mannerheim on muistelmissaan esittänyt, ettei asian ratkaisu kuulunut hänen valtuuksiinsa. Hän oli kehottanut Veltjensiä (saksalainen asekauppias – MP) esittämään asiansa Rytille, mutta Veltjens oli vastannut, että hänen tuli välttää kosketusta johtaviin hallituksen jäseniin. Veltjens oli lisännyt, että hänen tuli saada esitykseensä ehdoton vastaus, joko jaa tai ei. Mannerheim selitti myöhemmin keskustelleensa asiasta Rytin kanssa, jolloin Ryti oli antanut luvan vastata myönteisesti. Ryti on kuitenkin kertonut tavanneensa Veltjensin vasta tämän toisen matkan yhteydessä, joten on mahdollista, että hän oli unohtanut Veltjensin ensimmäisen muodollisen esittäytymiskäynnin.
Sotasyyllisyyskysymyksen yhteydessä Mannerheim kutsui minut luokseen ja kysyi, enkö voinut todeta, että Ryti oli saanut hänelta tiedon. En tahtonut puuttua asiaan, sillä oletin Mannerheimin muistavan, että olin Wittingiä pyytänyt vastaamaan jaa- tai ei-sanalla, oliko hallitus käsitellyt kauttakulkuasiaa vai ei. Viittasin ulkoministerin minulle lähettämään jaa-sähkeeseen. Tämän enempää ei kotimaisista lähteistä ole saatu selvitystä edellä asetettuun kysymykseen.
Myös Kallio, joka vielä silloin oli presidenttinä, on vedetty esille kysymystä selviteltäessä. On väitetty, että hän sai halvauksen Kultarannassa, kun hänelle ilmoitettiin Saksalle myönnetystä kauttakulkuoikeudesta.”
Kivimäen mukaan kysymyksessä ei todellisuudessa ollut edes kauttakulusta vaan “melkoisten sotilasryhmien jäämisestä kulkureitin varrelle”.
Saksalaisten sotilaiden “kauttakulkua” koskevaan, Mannerheimin hyväksymään sotilaiden sopimukseen, Saksa sai ujutettua tulkinnanvaraisen ja epäselvän satamamäärittelyn “Itämeren pohjoiset satamat”.
Kivimäen mukaan sotilaiden sopimuksen lavea satamamäärittely antoi Saksalle tosiasiassa laillisen oikeuden Etelä-Suomen miehittämiseen.
Sopimustekstissä puhutaan “kertakaikkisesta enintään 5000 saksalaisen sotilaan kauttakulkuoikeudesta Suomessa”. Saksalaisia sotilaita saapui heti kymmenkertainen määrä ja jäi vastoin sopimusta “matkan varrelle” eli miehitti yli 200.000 sotilaallaan lopulta puolet valtakuntaa!
Suomen hallitus teki Saksan hallituksen kanssa sotilasosastoista harhaanjohtavan "lumevaltiosopimuksen" vasta 10 päivän kuluttua siitä kun ensimmäiset saksalaiset sotilaat olivat jo rantautuneet Suomen kamaralle ja oikoivat puutuneita jäseniään Vaasan Vaskiluodossa ja Lapissa.
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
-
Veikko Palvo
- Viestit: 853
- Liittynyt: 12.10.09 13:13
Re: Sallan leirin joukkomurhat ratkaistiin jo Mannerheimin ns. kauttakulkusopimuksella
Tuosta kertakaikkisesta, määräaikaisesta kauttakulkusopimus 1.:stä Kylmän sodan aikana kirjoiteltiin paljon ja Molotovhan piti sitä Berliinissä 1940 lopulla Hitlerin kanssa neuvotellessaan miehityksenä ja vaati Saksan kauttakulun Suomen kautta loppumista.Martti Tapio Pelho kirjoitti:
Sopimustekstissä puhutaan “kertakaikkisesta enintään 5000 saksalaisen sotilaan kauttakulkuoikeudesta Suomessa”. Saksalaisia sotilaita saapui heti kymmenkertainen määrä ja jäi vastoin sopimusta “matkan varrelle” eli miehitti yli 200.000 sotilaallaan lopulta puolet valtakuntaa!
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Ja
Hitler- Molotov -neuvottelujen jälkeenhän solmittiin Suomi- Saksa kauttakulkusopimus 2., siis Hitler - Molotov neuvottelujen epäonnistuttua ja sopimus nähtävästikin suojasi Suomea NL:n uhalta? NL:n kauttakulku Hankoon jatkui ilmeisestikin tuon Berliinin neuvottelun jälkeenkin?
Berliinissä Molotovin kauttakulkutulkinnan mukaan Neuvostoliitto olisi jo kesällä 1940 miehittänyt Etelä- Suomen vaatiessaan ja saadessaan kauttakulkusopimuksen Hangon sotilastukikohtaansa?
Ja miten lienee ollut Ruotsin miehityksen laita?
http://www.histdoc.net/historia/1940-06-29.html Ministeri Schnurre vahvistaa
( ilmoittaa? ) Saksan kauttakulusta Ruotsin ulkoministeri Gyntherille 8.7.1940.
Olikohan
Ruotsikin "miehitetty maa"? Saksalaisia lomalaisia varusteineen kuljetettiin Norjaan muist. n. 500 - 600 000?
Ja mm. Ziemken kirjassa on kartta saksalaisten hyökkäyssuunnitelmastakin Ruotsiin.
Miten
tuohon puna-armeijalaisten varusteineen kauttakulkuun Hangon sotilastukikohtaan
kesästä 1940 alkaen oli meillä varauduttu mahdollisessa yllätyshyökkäyksessä?
Veikko Palvo
-
Martti Tapio Pelho
- Viestit: 322
- Liittynyt: 24.12.11 16:05
Norjan viranomaiset luovuttivat Gestapolle 772, joista 34 selvisi, entä Suomi?
Norjan pääministeri Jens Stoltenbergin Holokaustin muistopäivän 27.1.2012 tilaisuudessa Oslon satamassa pitämän puheen mukaan Norjan eri viranomaiset luovuttivat Gestapolle 772 juutalaiseksi luokiteltua kansalaista, josta 34 (4%) juutalaista selvisi fyysisesti hengissä Gestapon "täysihoidosta".
Mitkä ovat Suomen vastaavat luvut nyt 2012? Tai vuonna 2014?
Vuonna 2000 Suomen luovutusluvut kaiketikin olivat 11 Suomen viranomaisten Gestapolle luovuttamaa juutalaista, joista yksi selvisi hengissä.
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Mitkä ovat Suomen vastaavat luvut nyt 2012? Tai vuonna 2014?
Vuonna 2000 Suomen luovutusluvut kaiketikin olivat 11 Suomen viranomaisten Gestapolle luovuttamaa juutalaista, joista yksi selvisi hengissä.
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti nro 2 Sallan leirin murhista
Hyvä skrjabin,Missä muuten Westerholm puhuu noista Norjasta Neuvostoliittoon luovutetuista?
Hyvä, että esitit kysymyksen Westerlundista, tulipahan tarkistettua asia. Westerlundin kirjassa juutalaisista vangeista kertovassa kappaleessa sivulla 155 kerrotaan ainakin kuuden vangin tullen palautetuksi Neuvostoliittoon. Kun sivun tekstin lukee pariin kertaan uudelleen, käy selväksi että nämä vangit eivät kuitenkaan ole olleet juutalaisia. Ei myöskään sivulla ainoana nimeltä mainittu vanki. Juutalaisten osalta Westerlund toteaa, että heistä ei vuoden 1943 lopun jälkeen ole tietoja ja että he ovat joko kuolleet tai sitten heidät on siirretty Saksaan tai johonkin muualle. Westerlundin teksistä käy kuitenkin ilmi, että edes juutalaisten suomalaisten saksalaisille luovuttamien vankien kohtalo ei ole ollut niin suoraviivainen kuin Silvennoinen antaa ymmärtää. Juutalaisvankeja on ollut ainakain kahdessa leirissä vielä vuoden 1943 loppupuolella "pahviteltallinen" kummassakin. Kun saksalaisten vangiksi saamien ja suomalaisten saksalaisille luovuttamien juutalaisvankien lukumäärä on arvioitu noin 70:ksi, niin vankeja ei ainakaan kaikkia ole suoraan teloitettu luovutuksen jälkeen.
Suomalaisten saksalaisille luovuttamien juutalaisvankien kohtalosta on sen sijaan tietoa Pekka Kauppalan teoksessa esimerkiksi sivulla 153. Siinä kerrotaan suomalaisten luovuttaneen saksalaisille viisi juutalaista politrukkia. Kaikista viidestä löytyy neuvostoajan arkistoista TSA MO kortti ja nämä henkilöt ovat ilmeisesti palanneet/palautettu Neuvostoliittoon, koska korteissa ei ole merkintää kuolemasta tai katoamisesta. Kortissa on merkintä yhteistyöstä vihollisen kanssa ja että henkilöstä ei saanut antaa mitään tietoja. Jos henkilön tietoja kysellään, tästä on tehtävä välittömästi ilmoitus. Myös venäläisten kortistossa mainitaan, että ao. henkilöt on siirretty suomalaisilta saksalaisille tiedusteluyhteistyön merkeissä. Kortissa myös mainitaan saksalainen Kommando luovutettujen vastaanottajana, jolla ilmeisesti tarkoitetaan Sonderkommando Finnlandia.
Sekä Westerlund että Kauppala ovat yhtä mieltä siitä, että sekä saksalaisten että päämajan valvontaosaston toiminnan motiivi oli tiedustelu. Kauppala arvelee että saksalaisten kohdalla komissaarikäsky oli aiheuttanut merkittävää vahinkoa tiedustelulle ja tätä vahinkoa yritettiin korjata haalimalla tiedustelun kannalta mielenkiintoisia vankeja sieltä mistä niitä vielä löytyi hengissä. Niinpä saksalaiset halusivat suomalaisilta poliittiseen kategoriaan kuuluneita vankeja ja erityisesti poliittisa komissaareja.
Re: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti nro 2 Sallan leirin murhista
Kiitoksia tiedoista. Muutama tarkentava kommentti seuraavassa (en nyt halua olla mikään advocatus diaboli, mutta ihan vaan eksaktiuden vuoksi).
Käsillä olevan aineiston perusteella on tietysti melko mahdoton sanoa, että päätyikö kuinka suuri osa tiedustelulle, ja teloitettiinko lopulta kuinka monta. Suoraviivaisesta komissaarikäskyn toteutuksesta oli kuitenkin saksalaisillakin hieman eriäviä näkemyksiä, ja käskyn toteuttamisesta luovuttiin kokonaan syksyllä 1942. Abwehr harasi alusta alkaen vastaan. Siten ei olisi yllättävää jos poliittisina luovutetutkin olisivat jääneet leirillle vähintään tutkinnan ajaksi, jos ei pidempäänkin.
Onko nämä 1943 vielä elossa olleet juutalaiset varmuudella suomalaisten luovuttamia? Saksalaisethan on voineet saada itsekin vangiksi juutalaisia, tai esimerkiksi luovutettujen joukosta voineet identifioida juutalaisiksi sellaisia joita ei suomalaisten puolelta ole tunnistettu.JariL kirjoitti:
Westerlundin teksistä käy kuitenkin ilmi, että edes juutalaisten suomalaisten saksalaisille luovuttamien vankien kohtalo ei ole ollut niin suoraviivainen kuin Silvennoinen antaa ymmärtää. Juutalaisvankeja on ollut ainakain kahdessa leirissä vielä vuoden 1943 loppupuolella "pahviteltallinen" kummassakin. Kun saksalaisten vangiksi saamien ja suomalaisten saksalaisille luovuttamien juutalaisvankien lukumäärä on arvioitu noin 70:ksi, niin vankeja ei ainakaan kaikkia ole suoraan teloitettu luovutuksen jälkeen.
Kallatsan esittämän tiedon mukaan (s. iii) juutalaisvankeja, kolme, luovutettiin myös muissa kuin poliittisten vankien ryhmässä. Asia kai tarkentuisi jos voitaisiin varmuudella todeta että nämä Kauppalan mainitsemat todella luovutettiin poliittisten vankien ryhmässä SK Finnlandille, mihin todella tuo merkintä Kommando viittaisi. Olen ymmärtänyt että luovutettujen nimet ja luovutusryhmät on tiedossa.JariL kirjoitti: Suomalaisten saksalaisille luovuttamien juutalaisvankien kohtalosta on sen sijaan tietoa Pekka Kauppalan teoksessa esimerkiksi sivulla 153. Siinä kerrotaan suomalaisten luovuttaneen saksalaisille viisi juutalaista politrukkia. Kaikista viidestä löytyy neuvostoajan arkistoista TSA MO kortti ja nämä henkilöt ovat ilmeisesti palanneet/palautettu Neuvostoliittoon, koska korteissa ei ole merkintää kuolemasta tai katoamisesta. Kortissa on merkintä yhteistyöstä vihollisen kanssa ja että henkilöstä ei saanut antaa mitään tietoja. Jos henkilön tietoja kysellään, tästä on tehtävä välittömästi ilmoitus. Myös venäläisten kortistossa mainitaan, että ao. henkilöt on siirretty suomalaisilta saksalaisille tiedusteluyhteistyön merkeissä. Kortissa myös mainitaan saksalainen Kommando luovutettujen vastaanottajana, jolla ilmeisesti tarkoitetaan Sonderkommando Finnlandia.
Jos motiivina olisi ollut tiedustelu, voisi olettaa että vangit olisi luovutettu suoraan Abwehrille. Toisaalta tietysti voi olla, ja todennäköisesti onkin niin, että saksalaiset ainakin pääasiassa seuloivat tiedustelulle kiinnostavat tapaukset vasta luovutuksen jälkeen. Tällöin tiedustelukäyttöön tulleet vangit eivät olisi joutuneet suoraan teloitettavaksi.JariL kirjoitti: Sekä Westerlund että Kauppala ovat yhtä mieltä siitä, että sekä saksalaisten että päämajan valvontaosaston toiminnan motiivi oli tiedustelu. Kauppala arvelee että saksalaisten kohdalla komissaarikäsky oli aiheuttanut merkittävää vahinkoa tiedustelulle ja tätä vahinkoa yritettiin korjata haalimalla tiedustelun kannalta mielenkiintoisia vankeja sieltä mistä niitä vielä löytyi hengissä. Niinpä saksalaiset halusivat suomalaisilta poliittiseen kategoriaan kuuluneita vankeja ja erityisesti poliittisa komissaareja.
Käsillä olevan aineiston perusteella on tietysti melko mahdoton sanoa, että päätyikö kuinka suuri osa tiedustelulle, ja teloitettiinko lopulta kuinka monta. Suoraviivaisesta komissaarikäskyn toteutuksesta oli kuitenkin saksalaisillakin hieman eriäviä näkemyksiä, ja käskyn toteuttamisesta luovuttiin kokonaan syksyllä 1942. Abwehr harasi alusta alkaen vastaan. Siten ei olisi yllättävää jos poliittisina luovutetutkin olisivat jääneet leirillle vähintään tutkinnan ajaksi, jos ei pidempäänkin.