Miika Kallatsan Suomen Saksalle luovuttamia sotavankia koskevassa tutkimuksessa (Tampereen yliopisto, 2009) on liitteenä Suomen sotavankikomentajan selvityselimen asiakirja otsikolla “Saksan sotilasviranomaisille luovutetut sotavangit”. Asiakirjan arkistotunnukseksi on merkitty T19659/B12.
Asiakirjassa mainitaan päämajan luovuttaneen vuosina 1941-42 Saksan turvallisuuspoliisille Rovaniemellä 522 sotavankia edelleen Sallan leirille tuhottavaksi.
Tri Jukka Tarkka arvioi aikoinaan kolumnissaan Oula Silvennoisen tutkimusta Salaiset aseveljet mm. seuraavasti:
“Innokasta poliisiyhteistyötä saksalaisten kanssa tehneet pohjoisen pikkuvirkamiehet toimivat kyllä Valpon johdon käskystä, mutta ilman siviilihallinnon valtuuksia puhumattakaan hallituksen mandaatista.”
Tarkan “pohjoisen pikkuvirkamiestulkinnasta” poiketan Kallatsa todistaa tutkimuksessaan toisin.
Kallitsan tulkinnassa pikkuvirkamiehet muuttuvat tasavallan sotivaksi johdoksi: presidentiksi (Ryti), pääministeriksi(Rangell) ja Suomen marsalkaksi (Mannerheim).
Tasavallan presidentin kansliapäällikkö Bruno Kivikosken virka-asemapaikkana oli poikkeuksellisesti Saksan Suomen pääkaupunki, Rovaniemi, josta Kivikoski raportoi suoraan tasavallan presidentille, pääministerille ja Suomen marsalkalle.
Syyskuun -41 alun raportissaan Kivikoski kertoo valtiojohdolle Suomen valtiollisen poliisin virkailijoiden osallistuvan Lapissa vankien tuomitsemisiin tavalla josta voi päätellä kyseisen valtiollisen poliisin tuomitsemistoiminnan olleen jo aikaisemminkin raportoitua Suomen valtiojohdolle.
Suomen silloisen ja nykyisenkin oikeuden mukaan poliisiviranomaisella ei ollut eikä ole vuonna 2012 laillista oikeutta Kivikosken raportoinnissa ilmeneviin sotavankeja koskeviin tuomitsemisvirkatoiminsa.
Eversti Martin Stewen, joka oli Suomen sotilasasiamies Tukholmassa, kertoi Kallitsan mukaan keväällä 1945 päämajan osallisuudesta kyseisiin sotarikoksiin seuraavasti:
“Päämajan sotavankikomentajana vuosina 1943-44 toiminut eversti Sulo Malm oli syksyllä 1944 kertonut Stewenille venäläisten politrukkien ja komissaarien luovuttamisesta Sallaan, jossa ne saksalaisten toimesta surmattiin.”
Samainen Malm määrättiin laatimaan myöhemmin päämajan nimissä liittoutuneiden valvontakomissiolle Suomen sotavankiluovutuksista virheellinen raportti, jossa vaietaan kokonaan päämajan Saksan turvallisuusviranomaisille Lappiin Sallaan yhdeksässä toimituserässä vuosina 1941-42 tuhottavaksi luovutettuja 522 sotavankia koskevasta sotarikoksesta.
Kivimäki kertoo vuonna 1965 julkaistuissa muistelmissaan, miten Mannerheim pyysi häntä antamaan perättömän lausunnon sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä Mannerheimin itsensä ilman hallituksen laillista valtuutusta Saksan hallitukselle myöntämässä ns. kauttakulkusopimusasiassa. Epäselvän sopimuksen perusteella Saksalle annettiin laillinen oikeus – yksipuolisesti niin halutessaan - miehittää koko maa ja toimittaa Suomen Lappiin lähes 200.000 sotilasta “kauttakulkua” varten.
Oliko sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä syyttäjän tai liittoutuneiden edustajien tiedossa kyseiset Suomen valtiojohdon Gestapon tuhottavaksi Sallan leirille luovuttamat 522 sotavankia, on Kallatsan mukaan toistaiseksi tutkimuksellisesti epäselvää.
Kun silloisenkin ja nykyisenkin Suomen tasavallan rikoslain mukaan kysymyksessä on laittomina hengenriistoina murhista, niin Suomen valtion murhattuja koskeva rikosoikeudellinen vahingonkorvausvastuu on vanhentumatonta.
Oikeudellisesti kaikilla 522 murhatun omaisilla on asiassa perusoikeutena rikos- ja siviilikanneoikeus Suomen valtiota vastaan.
Vastaavasti Suomen valtakunnansyyttäjällä on asiassa edelleen murhia koskeva selvittelyvelvoite muun muassa asianosaisten vahingonkorvausten perusteiden ja määrien osalta.
Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittyneinä Suomen ja Venäjän valtioilla on sopimusvelvollisuus edistää kyseisen jatketun sotarikoksen tuomitsemista ja hyvittämistä 522 murhatun asianosaisille.
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia