Onko Salaman "Siinä näkijä missä tekijä" tarua vai totta?

[Emma-Liisa]

Totta on, että se Suomen vanha, jakamaton työväenpuolue, joka tulee näkyviin sotavuosien jälkeen kevättalvella 1917, on täysin maltillinen ja reformistinen.

Ai? Osmo Jussila opetti (luennoidessaan etukäteen kirjaansa Nationalismi ja vallankumous), että autonomian ajan SDP torjui reformismin ja oli kaustkylainen, mikä tarkoitti että luokkataistelun käymistä niin, että pidettiin oppi puhtaana eikä oltu yhteistyössä porvarien kanssa. Uskottiin, että vallankumous tulee lainomaisella välttämättömyydellä (mikä ei ollut ihme, kun kannatus koko ajan kasvoi), kun taas Lenin uskoi, että vallankumous tehdään.

[nylander]

Totta on, että se Suomen vanha, jakamaton työväenpuolue, joka tulee näkyviin sotavuosien jälkeen kevättalvella 1917, on täysin maltillinen ja reformistinen.

Ai? Osmo Jussila opetti (luennoidessaan etukäteen kirjaansa Nationalismi ja vallankumous), että autonomian ajan SDP torjui reformismin ja oli kaustkylainen, mikä tarkoitti että luokkataistelun käymistä niin, että pidettiin oppi puhtaana eikä oltu yhteistyössä porvarien kanssa.

Selittikö Jussila siellä luennoilla myös sen, miksi SDP puolueena, aivan riippumatta siitä mitä suu puhui kautskylaisuudesta, maaliskuussa 1917 ratkaisi kantansa menettelytapakysymykseen niin kuin ratkaisi: menemällä kokoomussenaattiin porvarien kanssa voimasuhtein kuusi vastaan kuusi? (Asiaa ei muuksi muuta se, että puolueen ykkösketju Valppaineen, Kuusisineen, Siroloineen ym. taktisista syistä jättäytyi syrjään.) Juuri tätä kevään 1917 kehitystä koetin viestissäni paikallistason esimerkein "operationaalisesti" ( = mitä tekoja tehtiin) selittää. - Muuan yleisen historian professori, nyt jo edesmennyt, kuvaili paraatiesimerkkinään ideologioiden viimekätisestä köykäisyydestä episodia, jossa läpeensä autokraattisen Venäjän keisarikunnan hallitsija 1894 paljasti päänsä Marseljeesille vierailullaan Ranskan kolmannessa tasavallassa maiden solmittua keskenään liiton.

Olet monesti korostanut, että "mikä tahansa voi historiantutkimuksessa muuttua, jos uutta lähdeaineistoa löydetään tai asioita katsotaan uudesta näkökulmasta". Itse tunnut kuitenkin jämähtäneen Jussilan vuonna 1979 ilmestyneeseen tutkimukseen (monisteena ilmeisesti jo 1976). Esimerkiksi Alapuro ja Haapala, joita pidän Jussilaa selvästi pätevämpinä Suomen vanhan työväenpuolueen tuntijoina, ovat nimenomaan tähdentäneet Jussilan kirjaa paljon myöhäisemmissä teksteissään Suomen autonomian ajan lopun työväenliikkeen reformistisuutta.

[Heikki Jansson]

Kysymys ei ollut Kuusisesta sinänsä, vaan kollektiivisesti johtajien paosta. Voihan ainakin arvuutella, että kun johtajia ei saatu oikeuteen, kosto rivimiehiä kohtaan koveni.

En, kuten mainitsin, ole kuullut että O.V. Kuusista olisi kukaan syyttänyt ”petturiksi” koska tämä pakeni kuten monet muutkin sisällissodan johtajat ennen kuin kaikki muut, ensin lapset ja naiset, sitten vanhukset ja lopuksi miehet oli saatu turvallisesti pois Suomesta, siis punaisten kannalta ”uppoavasta laivasta” vuonna 1918, vielä vähemmän että Kuusista olisi syytetty ”luokkansa petturiksi” tällä perusteella. Jos tätä olisi syytetty tällaisesta ”uppoavan laivan” hylkäämisestä (johtajana) ennenaikaisesti, olisi käytetty paremminkin sanaa ”pelkuri” eikä ”luokkansa petturi”.

Yhtä kaikki, olimme pääkysymyksestä samaa mieltä. Sanavalinnat ovat kuitenkin aika merkityksettömiä siihen verrattuna.

Totta kai Sakari Selinin kirjassa hymyilyttävät sellaiset ilmaukset kuin "asettui hyvien puolelle pahaa vastaan". Mutta juuri näinhän vastustajatkin ajattelivat: mikä vain oli sallittua, kun asia oli oikea.

Itse asiassa Sakari Selin kirjoitti kohdassa, että (s. 356):

”Ruskea kirja kertoo, miten natsit perustivat keskitysleirien järjestelmän jo valtaannousunsa ensimmäisenä vuonna. Teoksen tutkijat olivat päätyneet siihen, että heinäkuussa 1933 keskitysleirejä oli 45 ja niissä 35000 – 40000 vankia. Keskitysleirejä kutsuttiin ”turvasäilöiksi”, jonka nimityksen myös Suomen viranomaiset omaksuivat ryhtyessään natsien mallin mukaan pidättämään kommunisteja erityisvaltuuksilla 1939 ja sulkemaan heidät tutkimatta ja tuomitsematta kiven tai piikkilankojen sisään.

Osallistuessaan tällaisen järjestelmän vastaiseen rintamaan toisen maailmansodan aikana tamperelaisten nuorten vastarintaryhmä asettui hyvien puolelle pahaa vastaan.”.

Tämä teksti ei minua ainakaan erityisesti hymyilytä. Ymmärtääkseni Sakari Selin on tuossa tekstissään kuvannut ”hyvän” ja ”pahan” käsitteiden avulla po. ryhmän silloisten osallistujien, eräiden (tiettyjen) tamperelaisnuorten, tuntoja. Eri asia tietenkin olisi, jos Selin olisi kuvannut esim. fasismia nimittäen sitä ”pahaksi voimaksi” ja sitten vaikkapa sosialismia "hyväksi voimaksi. Ainakin minä ymmärrän tämän tekstin niin.

Toimittaja Sakari Selin toimi muuten, kuten täällä on huomautettu, Kansan Uutisten toimittajana 50 / 60-lukujen taitteissa, tarkemmin tämä oli sen urheilutoimituksen toimittaja-päällikkö muistaakseni jo lehden aloittaessa 1957. Urheilumies tämä etupäässä olikin. Selinillä oli tuolloin käytettävissään vain yksi apulainen kun nämä toimittivat toimituksen Helsingin Kotkankatu 9:ssä sijainneesta toimitushuoneesta käsin lehden urheilusivuja. Muualla täällä esitetty jolla on pyritty esittämäään tämä jonkinlaisena rikollisena on siis varsin harhaanjohtava.

Selinin kirja avaa varmaan uusia näkymiä poliittiseen fasismiin Suomessa ja sen toimintamuotoihin pamputuksineen, muilutuksineen ja vangitsemisineen ennen ja sotien aikoina. Kirjassa esitettyä taustaa vastaan on varsin ymmärrettävää, että SKDL saavutti musertavan sen aikaisen ”jytkyn” sotien jälkeisissä vaaleissa kun radikaalin vasemmiston edustajat oli pakko päästää vankiloista kärsimästä poliittisia tuomioitaan ja päästettin järjestämään toimintansa maanalaisen kauden jälkeen.

Semmottii...

[nylander]

radikaalin vasemmiston edustajat oli pakko päästää vankiloista kärsimästä poliittisia tuomioitaan ja päästettin järjestämään toimintansa maanalaisen kauden jälkeen.

"Pakko" (eli välirauhansopimus 19.9.1944) onkin tässä yhteydessä ainoa oikea käsite.

Suomen sodanaikaisen poliittis-sotilaallisen valtioeliitin kovakorvaisuutta osoittaaa, että se vielä syyskuun 1944 aselevon aikaan suunnitteli vastedeskin tukahduttavansa radikaalin vasemmiston toiminnan. Mannerheimin ensimmäinen pääministeri Antti Hackzell sisällytti tätä tarkoittaneet Suomen aseveljien liiton ponnet puheeseensa eduskunnan rauhankeskustelussa 4.9.1944. Kuolemaantuomittujen (Olavi Laiho, Risto Westerlund) teloituksia vietiin hätäisesti lävitse juuri aselevon alla.

Sinänsä tässä ei olekaan mitään ihmettelemistä, kun ottaa huomion, miten vihattu jo pelkästään vuoden 1937 vaalien tuloksena syntynyt, laajoja kansalaispiirejä edustanut sosialidemokraattien, maalaisliiton ja edistyspuolueen vasemmistosiiven punamultakoalitio oli oikeiston keskuudessa. Michael Jonas kuvaa, kuinka juuri Antti Hackzell sotaa edeltävänä aikana hääri yhtenä keskeisimmistä puuhamiehistä tässä oikeistoryhmittymässä, johon kuului edustajia kokoomuspuolueesta, edistyspuolueen oikeistosiivestä (mm. T. M. Kivimäki) sekä rahamaailman edustajia (mm. KOP:n pääjohtaja Honkajuuri). Ryhmä piti kiinteää yhteyttä saksalaisiin, mm. lähettiläs v. Blücheriin, joka keväällä 1939 raportoi mm., että "piirissä keskustellaan jo nykyisin ajatuksista rajoittaa parlamentaarista valtaa ". Jonas kirjoittaakin oivaltavasti (mutta kielellisesti tapansa mukaan vähän sekavasti, tosin käännöskään ei ole kehuttava): "Viittaus ["jo nykyisin"] antaa lisäksi ymmärtää, että jatkosodan yhteydessä toteutunut, itse asiassa autoritäärisellä poliittisen vallanjaon keskittämisellä niin kutsuttuun sisärenkaaseen Mannerheimin ja Rytin ympärille oli ollut intellektuaalisia edeltäjiä Suomen oikeistolaisessa vastakulttuurissa ja että kehityksen syynä eivät ehkä olleet pelkästään sodan olosuhteet." Toisin sanoen: Jonas jäljittää Suomen jatkosodan sodanaikaisen yhteiskunnallisen tilan, josta käytetään kaunista eufemistista nimitystä "korkealta johdettu maa", alkulähteet jo sotaa edeltäviin vuosiin.

Voidaan vain kuvitella, mikä olisi ollut Suomenkin osalta lopputulos, jos sen mahtava liittolainen Hitlerin Saksa olisi päässyt pyrintöjensä perille. Siitä antoi jo vuosikymmeniä sitten viitteen Hans Peter Krosbyn teos Suomen valinta (1967), jonka dokumenttiosassa esiintyy "Uuden Pohjolan tulenkantajien" [huom. nimen natsilaiset alluusiot] edusmiehenä samainen Antti Hackzell, josta syyskuun 1944 tapahtumat tekivät rauhanprosessin marttyyrin. Krosbyn esittelemässä dokumentissa Hackzell neuvotteli välirauhan kesänä elokuussa 1940 Tukholmassa "ruotsalaisen ja suomalaisen kansallisen liikkeen edustajien" tapaamisessa. Tällöin mm. todettiin valittaen, että "[v]irallinen pohjoismainen asennoituminen Suur-Saksaan ja uuteen Eurooppaan voidaan ehkä parhaiten kuvata horjuvaksi ja vitkastelevaksi sekä itsepäiseksi tarrautumiseksi vanhentuneeseen demokraattiseen poliittiseen järjestelmään".

Kuvaava on, että tällaisten mielestäni olennaisten seikkojen esille tuomiseen on tarvittu ulkomaisia historioitsijoita kuten juuri Krosbya ja Jonasia. Kotimaisissa yhteyksissä on totuttu korkeintaan hienovaraisesti vihjaamaan, että suomalaiset oikeistopoliitikot saattoivat saksalaisseurassa toisinaan "ulkoiluttaa" antiparlamentaarisia ajatuksia.

[Veikko Palvo]

Toimittaja Sakari Selin toimi muuten, kuten täällä on huomautettu, Kansan Uutisten toimittajana 50 / 60-lukujen taitteissa, tarkemmin tämä oli sen urheilutoimituksen toimittaja-päällikkö muistaakseni jo lehden aloittaessa 1957. Urheilumies tämä etupäässä olikin.
Semmottii...

Sakari Selin on kirjoittanut kirjan Unkarin kansannousustakin, näyttäähän hän itsekin olleen aitiopaikalla seuraamassa siihen johtanutta kehitystäkin 1954 - 1958 Budapestissä Kominformin suomenkielisten lähetysten toimittajana.
http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentut ... Unkari.htm
Kominformin
radion suomenkielisten lähetysten Unkarista sanotaan alkaneen kesällä 1950 Hertta Kuusisen tavattua edellisenä kesänä Mátyas Rákosin.

Sakari Selinin sanotaan ensimmäisenä "kokeneena toimittajana" aloittaneen Budapestin radiossa 1954 lukien käännettyjä Pravdan ja Kominformin tekstejä.
Ja suomenkielisten
lähetysten Unkarista Sakari Selinin lukemana sanotaan loppuneen Unkarin kansannousun jälkeen 1958, koska "kahden maailmanjärjestelmän kamppailun painopiste oli siirtynyt k e h i t y s m a i h i n."

Oliko Sakari Selin hankkinut toimittajakokemusta Hella Wuolijoen YLEssäkin?
Tosin
ennen 1954 hankittu toimittajakokemus Unkarissa näyttää olleen em. työväentutkimuksen perusteella merkityksetöntä, koska Unkarin radion suomenkielisissä lähetyksissä 1950 - 1958 sanotaan luettun Kominformin ja Pravdan käännöstekstejä.
Ja
tutkimuksen maininta painopisteen siirtymisestä kehitysmaihin on mielenkiintoinen,
olikohan Egypti ensimmäinen kohde ja Kremlille myös suuri epäonnistuminen?
Alkoiko
"Kalashnikov- kehitysapu" samoihin aikoihin muihinkin Afrikan maihin?

Veikko Palvo

[Veikko Palvo]

Kuolemaantuomittujen (Olavi Laiho, Risto Westerlund) teloituksia vietiin hätäisesti lävitse juuri aselevon alla.

Näyttäähän noita "Yhdistyneitten Kansakuntien" sodanpäämäärien puolesta Suomessa sodan aikana toimineita syksyllä 1944 vapautetun satoja ja näyttävät saaneen vielä
rahakorvauksenkin.

Mutta miksiköhän nämä aatteensa puolesta toimineet sabotöörit suistivat junia kiskoilta
v a i n Jatkosodan aikana, joka oli seurausta NL:n välirauhan aikaisesta painostuksesta Hitlerin yrittäessä selitellä Molotovillekin Berliinissä diktaattoreiden välisen sopimuksen olevan yhä voimassa.

Talvisodassa m o n e t mm. Raoul Palmgrenin tavoin olivat rintamalla ja Jatkosodan ajan he olivat turvasäilössä.
Olen lukenut mm. Norjan ja Ranskan kommunistipuolueiden kannattaneen Hitler - Stalin -sopimusta ja vaatineen jäseniäänkin kannattamaan Molotov - Ribbentrop- sopimusta.

Joten eikö SNS1-seurakin toiminut Stalin - Hitler -sopimuksen mukaisen etupiirijaon toteuttamisen puolesta välirauhan aikana
"Suomen ja Molotov - Ribbentrop -sopimuksen mukaisen rauhan ja ystävyyden seura".
SNS1
toimi vuonna 1940 ja Molotov vieraili 1940 lopussa Berliinissä neuvottelemassa Hitlerin kanssa ja tuon neuvottelun j ä l k e e n h ä n Saksa allekirjoitti Berliinissä odottavien suomalaisten kanssa kauttakulkusopimus 2.:n jatkona ensimmäiselle sopimukselle.
Saksalaisten kauttakulku Ruotsin kautta oli alkanut jo ennen Suomen- Saksan kauttakulkusopimus 1.:stä, mutta Ruotsin kauttakulkua Molotov ei ottanut Berliinissä esille.

Jotkut näistä aatteellisista ovat selitelleet myöhemmin 1939 - 1944 sodan jälkeen lähteneensä Talvisodassa rintamalle koska Neuvostoliitto oli hyökännyt Suomeen ja se oli joidenkin "rauhanomaisen" ideologian vastaista.

Jotkut Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon tavoin piileskelivät Talvisodan ajan maan alla yrittämättä tehdä mitään, eikä ainakaan sabotaasitoimia eikä edes lentolehtisten levitystä.

Stalin-Hitler- sopimus ja NL:n hyökkäys Suomeen 1939 näyttävät jakaneen kommunistien mielipiteitä ja aiheuttaneen hämmennystä, mutta mistäköhän nämä
aatteelliset tiesivät jo ennen Hitlerin Barbarossalla 1941 irtisanomaa sopimusta edessä olevan nyt "oikeutetun sodan"?

Eihän
esim. S.S.Montefioren ja monien muidenkin historioitsijoiden mukaan edes Stalin aluksi uskonut Barbarossan alkamiseen. Montefiorenkin mukaan Stalin kieltäytyi
uskomasta: "Se on varmasti joidenkin saksalaiskenraalien provokaatiota, Hitler ei tiedä tästä mitään"!

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Totta kai Sakari Selinin kirjassa hymyilyttävät sellaiset ilmaukset kuin "asettui hyvien puolelle pahaa vastaan". Mutta juuri näinhän vastustajatkin ajattelivat: mikä vain oli sallittua, kun asia oli oikea.

Itse asiassa Sakari Selin kirjoitti kohdassa, että (s. 356):

”Ruskea kirja kertoo, miten natsit perustivat keskitysleirien järjestelmän jo valtaannousunsa ensimmäisenä vuonna. Teoksen tutkijat olivat päätyneet siihen, että heinäkuussa 1933 keskitysleirejä oli 45 ja niissä 35000 – 40000 vankia. Keskitysleirejä kutsuttiin ”turvasäilöiksi”, jonka nimityksen myös Suomen viranomaiset omaksuivat ryhtyessään natsien mallin mukaan pidättämään kommunisteja erityisvaltuuksilla 1939 ja sulkemaan heidät tutkimatta ja tuomitsematta kiven tai piikkilankojen sisään.

Osallistuessaan tällaisen järjestelmän vastaiseen rintamaan toisen maailmansodan aikana tamperelaisten nuorten vastarintaryhmä asettui hyvien puolelle pahaa vastaan.”.

Tämä teksti ei minua ainakaan erityisesti hymyilytä. Ymmärtääkseni Sakari Selin on tuossa tekstissään kuvannut ”hyvän” ja ”pahan” käsitteiden avulla po. ryhmän silloisten osallistujien, eräiden (tiettyjen) tamperelaisnuorten, tuntoja. Eri asia tietenkin olisi, jos Selin olisi kuvannut esim. fasismia nimittäen sitä ”pahaksi voimaksi” ja sitten vaikkapa sosialismia "hyväksi voimaksi. Ainakin minä ymmärrän tämän tekstin niin.

Minua kohta edelleen hymyilyttää, kahdestakin syystä.

Ensiksi tietenkin siksi että Saksan keskitysleirit olivat 30-luvulla pieniä verrattuna NL:oon. Ei siksi, että hyväksyisin ne, vaan koska kohta ilmaisee selvästi, että "meille" ei saa tehdä pahaa, mutta "niille" saa (aivan kuten Maija Salminen hekumoi, miten saisi nähdä vastustajien kuolevan).

Toiseksi ja ennen kaikkea siksi, että usko siihen että ollaan hyvän puolella, aiheuttaa usein paljon pahaa. Joskin toisaalta ei ole hyvä sekään, jos ei tajuta, että maailmassa on pahaa.

[Veikko Palvo]

Toiseksi ja ennen kaikkea siksi, että usko siihen että ollaan hyvän puolella, aiheuttaa usein paljon pahaa. Joskin toisaalta ei ole hyvä sekään, jos ei tajuta, että maailmassa on pahaa.

Unkarin radion suomenkielisten "Kominform-lähetysten" vastaavana toimittajana 1954-1958 toiminut Sakari Selin sanoo 22.10.2006 H:gin Sanomien haastattelussa:
"Toivoin että kapina tukahdutetaan" ja
sanoo Unkarin kapinallisten 1956 olleen vastavallankumouksellisia.
Neuvostojoukot tulivatkin S.Selinin toivomusten mukaisesti "lopettamaan kaaoksen ja
palauttamaan rauhan" ja asettivat 4.11.1956 János Kádárin puoluesihteeriksi ja valtaan.
Kapinassa
kuoli n. 3000 ja ja Unkarin hallitus teloitutti 1957-1961 n. 360, myös Imre Nagyn.
S.Selin sanoo haastattelussa:
"En hyväksy kuolemantuomioita, mutta tuollaiset näköjään kuuluvat erilaisiin mullistuksiin."
Ja työstään Budapestin radiossa, Isma Mäkelä apulaisenaan, S.Selin sanoo HS:n 2006 haastattelussa: "Me olimme sotilaita Kylmän sodan rintamalla."

Suomessa saatettiin vielä tuolloin kerätä rahaa Unkariin lähetettäväksi ja kansalaiskeräyksen tuotto oli valtava, yli 260 miljoonaa mk = 6,5 milj. €:a 2006 arvona. ( vertauksena SPR:n kautta Kosovon keräys tuotti 9 milj. €:a )

Sakari Selinin Budapestin radion apulaisen Isma Mäkelän isoisä Santeri Mäkelä kuului Punaiseen Kansanvaltuuskuntaan ja pakeni 1918 N-Venäjälle, jonne myös jäi / katosi.
https://helda.helsinki.fi/handle/10224/4057?show=full Santeri Mäkelä 1918 jälkeen.

Sakari Selin ja Isma Mäkeläkin Unkarin 1956 kapinan / "vastavallankumouksen" aikana
Budapestissä ovat uskoneet olevansa ´hyvän puolella´ ja HS:n 2006 haastattelussa
S.Selin sanookin: "En kadu mitään."

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Unkarin radion suomenkielisten "Kominform-lähetysten" vastaavana toimittajana 1954-1958 toiminut Sakari Selin sanoo 22.10.2006 H:gin Sanomien haastattelussa:
"Toivoin että kapina tukahdutetaan" ja
sanoo Unkarin kapinallisten 1956 olleen vastavallankumouksellisia.

Kommunistiselta kannalta he tietysti olivatkin.

Tässä tullaan siihen, että kylmän sodan aikana oli kahdenlaisia ihmisiä. Ideologisten ihmisten mielestä oma puoli oli aina oikeassa tai ainakin sitä se oli aina julkisesti puolustettava. Toiset taas yrittivät arvioida kummankin osapuolen tekoja edes jollain lailla saman mittapuun mukaan.

Neuvostojoukot tulivatkin S.Selinin toivomusten mukaisesti "lopettamaan kaaoksen ja
palauttamaan rauhan" ja asettivat 4.11.1956 János Kádárin puoluesihteeriksi ja valtaan.
Kapinassa
kuoli n. 3000 ja ja Unkarin hallitus teloitutti 1957-1961 n. 360, myös Imre Nagyn.
S.Selin sanoo haastattelussa:
"En hyväksy kuolemantuomioita, mutta tuollaiset näköjään kuuluvat erilaisiin mullistuksiin."

Käsittääkseni kapinan aikana ripustettiin ihmisiä lyhtypylväisiin, ja se oli kapinan symppaajien mielestä ymmärrettävä reaktio ko. olosuhtessa, siis Stalinin kauden terrorin jälkeen.

Ja työstään Budapestin radiossa, Isma Mäkelä apulaisenaan, S.Selin sanoo HS:n 2006 haastattelussa: "Me olimme sotilaita Kylmän sodan rintamalla." {/quote]

Vertaa le Carr+en Mies kylmästä, jossa oman puolen edustaja petetään asian edun takia.

[quite] HS:n 2006 haastattelussa
S.Selin sanookin: "En kadu mitään."

Ainakin tässä suhteessa rehellinen mies.

[Veikko Palvo]

Ainakin tässä suhteessa rehellinen mies.

Sakari Selin näyttää tosiaan olleen mitään kyselemätön ja itse ajattelematon Kremlin linjan kommunisti, mutta tuollaisia ei näytä olleen kuin muutama.

Maalisvaalien 1945 SKP-SKDL:n "vaalivoiton" mukainen hallitus näytettäisiin muodostetun vasta vuotta myöhemmin 3.1946, Mauno Pekkalan hallitus:
http://www.valtioneuvosto.fi/tietoa-val ... itus_id=31 29.7.1948 asti.
Mauno Pekkala
istui useinkin ravintola Angleterressä ja sisäministeri Yrjö Leinokin näyttää enimmäkseen juhlineen ja ryyppäilleen ja lopulta Y. Leinon valtaan nostanut Hertta Kuusinen näyttää antaneen miehelleen potkut puolueestakin.
http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentut ... 3_alli.htm Ja Yrjö Leino tämän mukaan syytti Hertta Kuusista kommunistisen aatteen pettämisestä, vaikka tässäkin sanotaan "kommunismin olleen Y.Leinolle ennemminkin vain poliittinen kanta."

Yrjö Leinon
sanotaan olleen "kahden tulen välissä", mutta oliko sisäministeri todellisuudessa Kremlin kannan ja kotikommunistien "ristitulessa"?
S.Selinin kaltaiset vaativat ja halusivat vallankumousta ja Zhdanovin komissio käytännössä joutuikin hillitsemään sotakorvaustoimituksiakin vaarantavaa vallankumousintoilua, vaikka komissio lienee muutoin toiminut SKP - SKDL:n kannatuksen lisäämiseksi.
Ja
Hertta Kuusinenkin näyttäisi Tsekkoslovakian miehityksen jälkeen jättäytyneen SKP:n
enemmistöön?

Veikko Palvo

[Tapio Onnela]

Arno Anthoninhan kävi lopuksi hyvin: Turun hovioikeus vapautti hänet pääpiirteissään syytteistä ja Hyvät Veljet järjestivät miehen eläkevirkaan pankinjohtajaksi. Jostain kumman syystä kunnianarvoisan Suomen kansallisbiografian toimittajat ovat kokonaan unohtaneet ottaa tämän merkittävän miehen henkilögalleriaansa...

Tosiaan, Anthoni puuttuu Kansallisbiografiasta. Laitoinkin palautelomakkeen kautta ehdotuksen artikkelista Kansallisbiografiaan.

Artikkeli Anthonista on varmaankin nyt tulossa:

<biografiakeskus@finlit.fi> kirjoitti 29.2.2012 kello 9.18:
(Marjomaa Ulpu):Kiitos palautteesta. Kansallisbiografiaa kyllä täydennetään, ja Arno Anthoni kieltämättä ansaitsisi oman artikkelinsa. Hänestä on olemassa henkilökortti tietokannassamme, mutta jostain syystä kirjoittajaa artikkelille ei vain aikanaan löytynyt. Terveisin, Ulpu Marjomaa tutkija, FM

[nylander]

Arno Anthoninhan kävi lopuksi hyvin: Turun hovioikeus vapautti hänet pääpiirteissään syytteistä ja Hyvät Veljet järjestivät miehen eläkevirkaan pankinjohtajaksi. Jostain kumman syystä kunnianarvoisan Suomen kansallisbiografian toimittajat ovat kokonaan unohtaneet ottaa tämän merkittävän miehen henkilögalleriaansa...

Tosiaan, Anthoni puuttuu Kansallisbiografiasta. Laitoinkin palautelomakkeen kautta ehdotuksen artikkelista Kansallisbiografiaan.

Artikkeli Anthonista on varmaankin nyt tulossa:

<biografiakeskus@finlit.fi> kirjoitti 29.2.2012 kello 9.18:
(Marjomaa Ulpu):Kiitos palautteesta. Kansallisbiografiaa kyllä täydennetään, ja Arno Anthoni kieltämättä ansaitsisi oman artikkelinsa. Hänestä on olemassa henkilökortti tietokannassamme, mutta jostain syystä kirjoittajaa artikkelille ei vain aikanaan löytynyt. Terveisin, Ulpu Marjomaa tutkija, FM

Täytyy oikein kumartaen kiittää, että vähäinen huomautukseni matkaansaattoi tällaiset jatkotoimet.

Toivottavasti minun ei koeta menevän liiallisuksiin, kun vielä esitän Biografiakeskukselle jatkotoivomuksen siitä, että mahdollisen Anthonia käsittelevän artikkelin kirjoittajaksi valittaisiin mahdollisimman objektiivinen, kaikki tosiasiat huomioon ottava historiantutkija. Olen nimittäin pannut merkille selatessani usein hyllyssäni olevaa Kansallisbiografian printtiversiota, että Anthonin ainakin jossain määrin ideologisista sukulaissieluista laadittujen artikkelien kirjoittajana esiintyy hyvin usein henkilö, joka omassa, sodan jälkiselvittelyjä koskevassa tutkimuksessaan on mm. nimittänyt Paasikiven ensimmäisen sodanjälkeisen hallituksen oikeusministeriä Urho Kekkosta (ja välillisesti myös saman hallituksen sisäministeriä Kaarlo Hillilää) leniniläisittäin "hyödylliseksi idiootiksi".