michel kirjoitti:Maanpuolustuskorkeakoulun masinoima Teloitettu totuus -teos sai jo nimellään varmasti monet kavahtamaan, melko julistushakuinenhan tuo nimi oli.
Mistäköhän tämän masinoinnin mahdoit keksiä? Ylikankaalta arvattavasti?
Ja puolustusvoimilla tuskin on edelleenkään mitään halua muistuttaa siitä tosiseikasta, että Suomen armeija ei II maailmansodassa ollut mitenkään "puhtoinen pulmunen".
Edelleenkään en oikein käsitä, mitä ajat takaa, ja miksi koko ajan valitset puolustuslaitoksen maalitauluksesi. Itse luonnehtisin asiaa niin, että organisaatiolla, joka toimii yhteiskunnan laillistetun väkivaltakoneiston osana ja jonka olemassaolon tarkoitus on järjestelmällinen tappaminen, ei nyt vain ole mitään
intressiä korostaa erikseen tuollaista muutenkin itsestäänselvää asiaa. Siinä kohtaa kun instituutiolle nimetty työnkuva on ihmisten - vaikka sitten vihollistenkin - hengiltä ottaminen, niin kyseistä työtä toteuttaville on aika ilmeistä, että riskejä on olemassa, ja että ne riskit varmasti myös toteutuvat.
Ammattiupseerit tunnustavat ja hyväksyvät tuollaiset asiat muutenkin aivan täytenä faktana; näin oman kokemukseni mukaan. Rohkenen jopa sanoa, että nimenomaan juuri heille on tärkeää, että sotilaiden ammattikulttuuri ja armeija instituutiona kykenevät itsekritiikkiin myös historiansa suhteen ja pysyvät siten kaikinpuolin terveinä voidakseen toteuttaa sen varsinaisen tehtävänsä, so. kotimaan ja sen valtiojärjestyksen puolustamisen. Varoittavia esimerkkejä toisenlaisista kehityskuluista on tarjolla maailmanhistoriasta enemmän kuin tarpeeksi.
Käytännön tasolla puolustuslaitoksen omat sotahistorialliset tutkimukset tapaavat silti yleensä keskittyä niinsanottuihin
sotatieteellisiin seikkoihin. Toistamiseen; kiiltokuvien sommittelijat ja jalustalle nostajat ovat amatöörikirjailijoita, siviilipuolen tutkijoita tai joissakin tapauksissa
elokuvantekijöitä.
Moititaanko muuten poliisihistorian kirjoittajia siitä, etteivät he muista erikseen korostaa, kuinka moni on saanut ilman syytä pampusta päähänsä? Tai kenties oikeushistorian kirjoittajia siitä, etteivät he kiinnitä riittävästi huomiota vääriin tuomioihin?
Odotan sitä päivää, että puolustusvoimien tai sitä lähellä olevien tahojen tutkimus II maailmansodan tapahtumista nostaisi myös näitä esille.
Keitä ovat "lähellä olevat tahot"? Enemmistö maamme sotahistorian tutkijoista on jossain vaiheessa ollut jonkinlaisessa kosketuksessa maamme puolustusvoimiin tai puolustuslaitoksen alaisiin instansseihin ja saanut heiltä apua tutkimukseensa, vaikka vain välillisestikin. Yhteistyö on sujunut varsin vaivatta, poislukien mahdollisuutensa varsin lahjakkaasti tuhonnut emeritusprofessori Ylikangas.
Jos uuteen taas niputetaan kaikki ns. perinteisistä arvoista poikkeava ja vakiintuneita käsityksiä kyseenalaistava tutkimus, puhutaan jo huomattavasti laajemmasta alueesta.
Tuon määritelmän nojalla "uutta sotahistoriaa" on ollut olemassa maailman sivu, sillä mainittuja "perinteisiä arvoja" - mitä ne sitten lienevätkään - on kyseenalaistettu jatkuvasti viimeisen puolen vuosisadan ajan. Vapaassa maassahan tässä eletään, ja myös historiantutkimus on pysynyt kiitettävän vapaana. Siitäkin huolimatta, että muutamat vanhat professorit ovat halunneet aika ajoin sommitella sitä kullalla silattuihin, mahongilla linjattuihin ja norsunluukaiverrettuihin empire-raameihin, kuten eräästä tämän ketjun aiemmasta viestistä jo näimmekin.
Cheers,
J. J.