Populismin juuret ovat kaukana historiassa

[Kaisa Kylakoski]

Helsingin yliopiston verkkosivulla tuore Suomen Akatemian tutkijatohtori Inari Sakki kertoo sosiaalipsykologisesta tutkimuksestaan, jonka osana hän tarkastelee kansallisten historiakäsitysten suhdetta äärioikeiston kannatukseen ja selvittää, voiko ihmisten ulkomaalaisvastaisuutta ja ääriliikkeiden kannatusta vähentää herättelemällä tietoisuutta menneisyyden kansallisista väärinteoista.

– Kokeellisessa tutkimuksessa suomalaisille esitetään esimerkiksi muistoja toisen maailmansodan aikaisista Karjalan nälkäleireistä ja ruotsalaisille Ruotsin natsiyhteyksistä ja pakkosterilisaatioista, Sakki kertoo.

Muun muassa Saksassa tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan olettaa, että tällainen manipulaatio herättää kollektiivisia häpeän ja syyllisyyden tunteita, joilla on Sakin mukaan yhteys myönteisempiin käsityksiin ulkoryhmiä – esimerkiksi maahanmuuttajia – kohtaan.

[Jussi Jalonen]

Ennakkovaroitus: tämä on hyvin pitkä viesti.

Tutkijatohtori Inari Sakki esittelee tavallaan hyvin kiinnostavan lähtökohdan, mutten ole varma onko hän aivan oikeilla jäljillä. En ole sosiaalipsykologi, mutta tunnen kyllä jonkin verran tätä puheena olevaa poliittista kenttää. Ruotsin vaalien aikaan tulin kirjoittaneeksi Tygodnik Powszechny-lehdelle artikkelin Inari Sakin mainitsemista Ruotsidemokraateista, ja vastaavasti omien vaaliemme alla toisen Perussuomalaisesta puolueesta.

Inari Sakki rinnastaa tuossa lähtökohtaisesti Perussuomalaiset ja Ruotsidemokraatit toisiinsa, missä jää tavallaan huomaamatta keskeinen ero näiden kahden puolueen välillä. Perussuomalaisten nousu on toki kytköksissä yleiseurooppalaiseen populismin suosioon, mutta Suomi on eräässä suhteessa poikkeuksellinen. Muualla Euroopassa ovat nämä uuden aallon oikeistoradikaaleja tendenssejä omaavat rasistiset tai maahanmuuttoa vastustavat poliittiset liikkeet perustaneet pääsääntöisesti omat erityiset puolueensa; Ruotsissa SD, Tanskassa DF, Norjassa FrP, Alankomaissa PVV, Ranskassa FN, Isossa-Britanniassa BNP, ja niin edelleen. Suomessa sen sijaan nämä samat ainekset päättivät hakeutua olemassaolevaan vanhaan puolueeseen, nimittäin Perussuomalaisiin, ja vaikuttaa sen toimintaan sisältä käsin.

Toisin sanoen, siinä missä Ruotsidemokraatit edustavat puhtaasti uutta, kylmän sodan jälkeistä äärikansallista eurooppalaista populismia, ovat Perussuomalaiset eräänlainen hybridipuolue, missä vanha ja uusi populismi yhdistyvät. Puolueen uudessa eduskuntaryhmässä on yhä runsaasti vanhoja SMP:n veteraaneja, kuten satakuntalainen rovasti Anssi Joutsenlahti tai aikoinaan peräti eduskuntaryhmän puheenjohtajana toiminut Lea Mäkipää. Tämä vanha populismi keskittyi paljolti kuuluisaan "unohdetun kansan" etujen ajamiseen, ja 1990-luvulta alkaen se sai hahmoa etenkin EU-kriittisyytenä. Viimeisimmät eduskuntavaalitkin olivat monella tavoin eräänlainen EU-kansanäänestyksen kertausharjoitus, ja tavallaan tämän vanhan populismin vastaisku.

Skeptisyys ulkomaalaisia kohtaan sekä haluttomuus esimerkiksi pakolaisten vastaanottamiseen olivat toki tuttuja ilmiöitä myös vanhassa Suomen Maaseudun Puolueessa, mutteivät käsittääkseni milloinkaan nousseet samalla tavoin selkeän ideologiselle tasolle kuin Ruotsidemokraateilla, jotka ovat lähtökohtaisesti yhden asian liike ja näkevät liian vieraita kulttuureja edustavat maahanmuuttajat uhkana ruotsalaisuudelle. Tässäkin kulkee selkeä raja uuden sekä vanhan populismin välillä. Tietysti nykyisten Perussuomalaisten keskuudessa esiintyy myös tätä uutta aattellisesti perusteltua ulkomaalaisvastaista populismia; kuten useasti on tullut mainituksi, puolueen sisällä vaikuttaa omana ryhmänään joukko Suomen Sisuun assosioituneita edustajia, jotka jakavat tämän samaisen Ruotsidemokraattien kokeman eksistentiaalisen pelon kotimaisen kulttuurin tuhoutumisesta. Europarlamentissa tällä hetkellä puolueen edustajana istuva Sampo Terho edustaa paljolti tätä samaa Perussuomalaisten ryhmittymää - elokuussa 2007 hän kirjoitti Kanava-lehdelle artikkelin, missä hän polemisoi "kaukasialaisen rodun" joutumisella uhanalaiseksi maailmassa - ja tietystikin näillä näkemyksillä on varsin paljon painoarvoa Perussuomalaisten nuorisojärjestön sisällä. Osaksi ne ovat levinneet myös puolueen ulkopuolelle; Wille Rydmanin kaudella ne ovat pesiytyneet Kokoomusnuoriin, tosin hieman karnevaalinomaisessa muodossa, ja Kokoomuksen opiskelijajärjestö sekä nyttemmin myös puolue itsessään ovat irtisanoutuneet niistä.

Mutta lyhyesti: mielestäni Inari Sakin olisi vertailussaan perusteltua tehdä tämä erotus uuden ja vanhan populismin välillä, sen sijaan että hän rinnastaa suoralta kädeltä Ruotsidemokraatit ja Perussuomalaiset. Ruotsidemokraateilla on siis vastineensa Perussuomalaisen puolueen sisällä, mutta puolueet kokonaisuudessaan eivät suinkaan ole identtisiä kaksosia.

Tästä päästäänkin sitten seuraavaan kysymykseen, mikä on Inari Sakin mainitsema aatteiden ammentaminen menneisyydestä. Perussuomalaistenkin tapana on totta kai hakea retorista innoitusta talvi- ja jatkosodasta, mutta milläpä suomalaisella puolueella ei olisi, Vasemmistoliitto kenties poislukien? Kokoomus on polemisoinut taantuman aikana varsin groteskiin sävyyn "talouden talvisodalla", ja Vihreät ovat puolestaan julistaneet ilmastonmuutoksen vastaisen kamppailun "uudeksi talvisodaksi", missä on myös "rintamakarkurinsa". Maahanmuutosta keskusteltaessa ovat muutamat Perussuomalaiset nostaneet esiin "ulkoisen uhan torjumisen", mutta Neuvostoliittoa vastaan käydyt talvi- ja jatkosota eivät ole nähdäkseni olleet retorisesti juuri sen enempää esillä kuin muillakaan puolueilla. Nämä eivät siis ole sellainen erikoinen tekijä, mikä olisi ainutlaatuista nimenomaan Perussuomalaisille.

Erikoista on sen sijaan se, miten yllämainittua Perussuomalaisten radikaalisiipeä edustavat kellokkaat ovat ammentaneet esimerkiksi vuodesta 1918 tai sotienvälisestä oikeistoradikalismista. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö oli aikoinaan tietysti "Vapaussoturi"-lehden toimituskuntaa, minkä lisäksi hänellä oli muitakin omanlaisiaan yhteyksiä. Eduskuntavaaleissa ehdolla ollut mutta rannalle jäänyt espoolaisvaltuutettu Teemu Lahtinen ehätti hänkin olla aikoinaan mukana uudestiperustetun IKL:n toiminnassa. Perussuomalaisten sisulaissektion historiikin viime keväänä kirjoittanut Milla Hannula luonnehti teoksessaan niinsanottua maahanmuuttokriittisyyttä peräti "valkoisen Suomen ja antikommunismin perinnöksi", ja Suomen Sisun kirjalista tosiaan piti sisällään sellaisia teoksia kuin Elmo E. Kailan "Ryssänvihassa" ja Vihtori Kosolan "Viimeistä piirtoa myöten". Kärjistäen ja ilkeästi provosoiden voisi sanoa, että Perussuomalaisten radikaalisiipi tuntuu pitävän historiallisesti suuremmassa arvossa niitä aikoja, jolloin suomalaiset ovat sotineet tai harjoittaneet poliittista väkivaltaa toisiaan kohtaan, kuin niitä aikoja jolloin kansakunta on puolustautunut yhteistä ulkoista vihollista vastaan.

Myös suomettuneisuuden aika on useasti näiden samojen tahojen hampaissa, ja tämän päivän Euroopan Unioni tai niinsanottu "monikulttuurisuus" halutaan nähdä mielellään jonkinlaisina kaikuina neuvostomenneisyydestä. Tiettyä huipentumaa tässä mainitussa retoriikassa edustaa jälleen europarlamentaarikko Sampo Terho, joka piti nykyisen hallintovaliokunnan puheenjohtajan kampanjanavajaisissa puheen siitä, miten kylmän sodan päättyessä "sosialismi tavallaan voitti", koska sen edustama "kansainvälisen veljeyden ja solidaarisuuden retoriikka" onnistui "loikkaamaan kapitalismiin", ja sitä alettiin "elää toteen tämän toisen aatteen siivellä".

Tässä mielessä rohkenisin omasta puolestani ehdottaa, että tutkijatohtori Sakin olettamus Perussuomalaisten ohjelman ankkuroitumisesta "toisen maailmansodan aikaisiin kansallismielisiin diskursseihin" jättää eräitä asioita hieman vähäiselle huomiolle. Mikäli nyt puhumme nimenomaan tästä samassa haastattelussa mainitusta "ulkoryhmiä" kohtaan tunnetusta kielteisyydestä, niin tuon puolueen äärisiiven retoriikan taustalla ovat oman tulkintani mukaan paljon useammin vaikkapa vuosi 1918, sotienvälisen ajan oikeistoradikalismi ja "valkoinen Suomi" sekä suomettuneisuuden aika.

Mikä vielä keskeisempää, pelkkä menneisyys ei ole tuon mainitun Perussuomalaisten äärisiiven näkemysten takana. Perussuomalaisten nuorten sekä hallintovaliokunnan puheenjohtajan kannanottoja lukiessa on todennäköisesti kaikille käynyt selväksi, että islaminusko herättää kyseisissä henkilöissä omanlaistaan patologista kammoa. Historiaa pääaineenaan opiskellut Sampo Terho otti asiakseen nostaa Turkin EU-jäsenyyttä vastustaessaan esille jopa Wienin piirityksen. Suomessa kuitenkaan ei varsinaisesti ole juuri minkäänlaista erityisesti islaminuskoa vastaan tunnetun vihan tai pelon historiaa tai perinnettä, joten näissä asioissa on jouduttu nojaamaan varsin tuoreeseen ulkomaiseen tuontitavaraan. Käypää lukemistoa ovat olleet erilaiset Eurabia-teokset, minkä ohella myös vaikkapa Geert Wildersin oikeudenkäynti on saanut huomiota osakseen. Käytäntö on ollut paljolti samanlainen kuin sotienvälisenä aikana, jolloin Suomessa esiintynyt antisemitismi oli niin ikään valtaosaltaan ulkomaista tuontitavaraa.

Näiltä osin on myös tapahtunut eräänlainen kiintoisa kansallismielinen käänne, missä islam-kammo on alkanut syrjäyttää jopa perinteistä ryssävihaa. Esimerkiksi Hämeen vaalipiiristä eduskuntaan noussut James Hirvisaari on todennut, miten "Suomen ja Venäjän pitäisi olla yhteisrintamassa islamin invaasiota vastaan", "Suomalaiset kansallismieliset voivat hyvin kunnioittaa venäläisiä kansallismielisiä" ja "Muukalaisasioissa olisi parempi ottaa oppia Venäjästä kuin esimerkiksi Ruotsista". Tämä ei oikein enää rinnastu mihinkään kotimaan todellisesta tai kuvitellusta menneisyydestä ammennettuun populismiin, vaan on selvästi jotain täysin uutta ja omalaatuista.

Sitten itse tuohon Inari Sakin esittämään ajatukseen siitä, että ääriliikkeiden kannatusta voitaisiin ehkä vähentää "herättelemällä tietoisuutta menneisyyden kansallisista väärinteoista". Tämä on omasta mielestäni valitettavan väärä olettamus. Monet nykypäivän ääriliikkeiden jäsenistä ilmaisevat toimintansa nimenomaan vastareaktioksi tämänlaiselle herättelylle; palataksemme jälleen kerran Perussuomalaisiin, jo edellämainittu hallintovaliokunnan puheenjohtaja on nimittänyt tätä lähestymistapaa "oman pesän likaamiseksi", "syyllisyyden lietsomiseksi" ja "itseinhoksi". Mikäli olen oikein ymmärtänyt vallitsevan sosiaalipsykologisen tilanteen, ounastelisin että Inari Sakin suosittelema lähestymistapa saattaisi tuottaa suorastaan tuhoisalla tavalla tavoitteidensa vastaisia tuloksia. Olen hämmästynyt, että tutkijatohtori esittää tällaista, koska lähes kaikissa ääriliikkeiden tai väkivallan vastaisissa kampanjoissa ymmärretään, että syyllistäminen on vihoviimeinen keino. Tämä tuodaan julki jopa White Ribbon-kampanjoissa. Historiallisen, kollektiivisen syyllisyyden luominen olisi uskoakseni tavoitteiden kannalta vielä vakavampi virhe. Tosiasiain tunnustaminen sinänsä toki voi olla hyväksi, mutta halu "herätellä tietoisuutta kansallisista väärinteoista" on erikoista, kun ne väärintekoihin vastuulliset ovat useimmiten jo kuolleet, uudet sukupolvet eivät ole edeltäjiensä teoista vastuussa, eikä mainituilla historiallisilla tapahtumilla edes ole suoraa yhteyttä tämän päivän kipukohtiin.

Suomessa on tähän asti yritetty enemmänkin luoda tuota myötätuntoa korostamalla sitä, miten tämän päivän pakolaiset ja turvapaikanhakijat voivat monasti olla samanlaisessa tilanteessa ja kantaa samanlaista painolastia kuin suomalaiset itse viime sotien aikana. Vihreiden sosiologi Sari Näre sekä Vasemmistoliiton sosiologi Anna Kontula ovat molemmat kirjoituksissaan rinnastaneet oman aikamme pakolaiset Karjalan evakkoihin. Nämäkin empatian luomiseen pyrkivät vertaukset ovat tietysti herättäneet protesteja, mutta ainakin ne ovat olleet lähtökohtaisesti paljon mielekkäämmällä pohjalla kuin mitä uskon Inari Sakin ehdotuksen olevan.


Best,

J. J.

[Jussi Jalonen]

Tjaa, otin asiakseni vielä vilkaista tätä uutisointia sosiaalisessa mediassa. Näyttää siltä, että tein täysin oikean arvion.

Perussuomalaisten valtuutettuna Tampereella toimiva Heikki Luoto on kommentoinut tutkijatohtori Sakin aloitetta kommentilla: "Verorahoilla kustannettavaa kansallista itseruoskintaa. Onneksi sadomasokismilla ei ole enää tautiluokitusta." Vastaavasti maahanmuuttokriittisestä liikkeestä lohjenneessa Muutos 2011-puolueessa vaikuttava Tapio Äyräväinen säestää lausahtamalla: "Tämä on sairasta. Oikeasti. Mistä Karjalan nälkäleireistä Sakki puhuu?".

Ei se manipulaatio nyt oikein tainnut onnistua. Molemmat ovat edelleenkin aivan samanlaisia kuin ennenkin.


Best,

J. J.

[skrjabin]

Inari Sakki rinnastaa tuossa lähtökohtaisesti Perussuomalaiset ja Ruotsidemokraatit toisiinsa, missä jää tavallaan huomaamatta keskeinen ero näiden kahden puolueen välillä. Perussuomalaisten nousu on toki kytköksissä yleiseurooppalaiseen populismin suosioon, mutta Suomi on eräässä suhteessa poikkeuksellinen. Muualla Euroopassa ovat nämä uuden aallon oikeistoradikaaleja tendenssejä omaavat rasistiset tai maahanmuuttoa vastustavat poliittiset liikkeet perustaneet pääsääntöisesti omat erityiset puolueensa; Ruotsissa SD, Tanskassa DF, Norjassa FrP, Alankomaissa PVV, Ranskassa FN, Isossa-Britanniassa BNP, ja niin edelleen. Suomessa sen sijaan nämä samat ainekset päättivät hakeutua olemassaolevaan vanhaan puolueeseen, nimittäin Perussuomalaisiin, ja vaikuttaa sen toimintaan sisältä käsin.

Lähinnä reunahuomautuksena tämä mutta nuo jotkut muidenkin maiden puolueet omaavat kyllä suhteellisen pitkän historian ajalta ennen "maahanmuuttokritiikkiä": esim. Tanskan ja Norjan puolueet syntyivät vanhoista, 1970-luvun veropopulistisista liikkeistä. Tanskan puoluetta tosin voinee pitää ihan oman lajin uutena toimijanakin. Ranskassa FN juontaa juurensa jo 1950-luvulta alkaneisiin veropopulismiin ja pienyrittäjien sekä pienviljelijöiden liikkeisiin, tämä populismisoppa muuntui Le Penin käsissä pikku hiljaa, oikeastaan vasta 1980-luvulle tultaessa maahanmuuttovastaiseksi.

Mutta ruotsidemokraatit eroaa näistä sikäli että sillä ei muuta populistihistoriaa oikein taida ollakaan kuin maahanmuuttoon ja rasismiin kytkeytyviä (PVV ja BNP taitaa olla samaa lajia). Rinnastus sen ja persujen välillä on sikälikin ontuva.

Front National on klassinen populistiliike ja jos nyt eurooppalaisista esikuvista johonkin haluaa persuja verrata niin näkisin sen osuvimpana. Noista "sisältäpäin" muuntuneista rasistis-populistisista liikkeistä voi kai mainita vielä Itävallan vapauspuolueen, jos kohta se joku vuosi sitten hajosi kahteen leiriin. Ennen Haiderin aikaa vapauspuolue oli täysin salonkikelpoinen hallituspuolue.

[Jussi Jalonen]

Lähinnä reunahuomautuksena tämä mutta nuo jotkut muidenkin maiden puolueet omaavat kyllä suhteellisen pitkän historian ajalta ennen "maahanmuuttokritiikkiä": esim. Tanskan ja Norjan puolueet syntyivät vanhoista, 1970-luvun veropopulistisista liikkeistä. Tanskan puoluetta tosin voinee pitää ihan oman lajin uutena toimijanakin. Ranskassa FN juontaa juurensa jo 1950-luvulta alkaneisiin veropopulismiin ja pienyrittäjien sekä pienviljelijöiden liikkeisiin, tämä populismisoppa muuntui Le Penin käsissä pikku hiljaa, oikeastaan vasta 1980-luvulle tultaessa maahanmuuttovastaiseksi.

Kiitoksia oikaisusta! Ranskan FN lähetti tosiaan Perussuomalaisille näiden vaalivoiton jälkeen peräti onnittelusähkeen. Soini itsehän on pyrkinyt ottamaan etäisyyttä noihin FN-kytköksiin.

Olen toisinaan tuumiskellut, että Perussuomalaisia voisi kenties tarkastella myös itäeurooppalaisten populistipuolueiden kontekstissa. Esimerkiksi Puolan PiS on monessa suhteessa hyvin samanlainen kuin Perussuomalaiset; oikeistolle ominainen hyvin voimakkaan isänmaallis-kansallismielinen aatteellinen perusta yhdistettynä enemmänkin ehkä vasemmistolaiselta hajahtavaan talous- ja sosiaaliohjelmaan. Käsittääkseni Alankomaiden PVV on sen sijaan talousasioissa hyvinkin liberaali, ja Norjan FrP on muistini mukaan saanut moitteita "thatcherismista".

Mutta ruotsidemokraatit eroaa näistä sikäli että sillä ei muuta populistihistoriaa oikein taida ollakaan kuin maahanmuuttoon ja rasismiin kytkeytyviä (PVV ja BNP taitaa olla samaa lajia). Rinnastus sen ja persujen välillä on sikälikin ontuva.

Tämä on aivan totta. Perussuomalaisten juuret ovat SMP:n toiminnassa, ja puolue on edelleenkin ainakin toistaiseksi laajan teltan protestipuolue. Ruotsidemokraattien juuret ovat sen sijaan suoraan Bevara Sverige Svenskt-liikkeessä sekä 1990-luvun uusnatsismissa. Vielä toistakymmentävuotta sitten puolueen jäsenet saattoivat poseerata avoimesti natsiunivormuissa. Sittemminhän tämä osittain rikollinen äärilaita tipahti kuvioista ja muodosti omat rotuoppeihin ja perinteiseen kryptonatsismiin pitäytyneet "Kansallisdemokraattinsa", siinä missä Ruotsidemokraatit lievensi imagoaan eräänlaiseen valikoivan ksenofobiseen kulttuurikonservatismiin, missä demarkaatiolinja kulki islamin ja kristinuskon välillä.

Ero näkyy myös käytännössä. Suomessa jopa Vasemmistoliitossa on valmiutta nähdä Perussuomalaiset mahdollisena hallituskumppanina verotuksen ja perusturvan uudistamisessa. Lahden takana moinen yhteistyö sikäläisen vasemmiston ja Ruotsidemokraattien välillä olisi, sikäli kun olen oikein ymmärtänyt, molemmille osapuolille täysin mahdoton ajatus.

Perussuomalaistenkin piirissä toki on, kuten mainittu, Ruotsidemokraatteihin samastuvia tahoja, mutta heidän aatteellisuutensa ei heijastu sellaisenaan koko puolueeseen. Liekö sitten sattumaa, mutta vaalikonevastaustensa perusteella eräät näistä nimenomaisista Perussuomalaisista omasivat myös puolueen valtavirrasta poiketen varsin talousliberalistisia mielipiteitä.



Best,

J. J.

[skrjabin]

Olen toisinaan tuumiskellut, että Perussuomalaisia voisi kenties tarkastella myös itäeurooppalaisten populistipuolueiden kontekstissa. Esimerkiksi Puolan PiS on monessa suhteessa hyvin samanlainen kuin Perussuomalaiset; oikeistolle ominainen hyvin voimakkaan isänmaallis-kansallismielinen aatteellinen perusta yhdistettynä enemmänkin ehkä vasemmistolaiselta hajahtavaan talous- ja sosiaaliohjelmaan.

Joo, onhan niillä samanlainen "impivaaralainen" näkemys joissain kohdin. Katolisuuskin näyttäisi yhdistävän ainakin johtotasolla... Unkarissa samoin suurvalta-menneisyyden ihannointi kaikkinen antisemiittisine sivupolkuineen ja agraari-vasemmistolainen pienviljelijäaate lyövät kättä näissä uusissa oikeistoliikkeissä. Blut und Boden, niin sanotusti...

[Veikko Palvo]

Vihreiden sosiologi Sari Näre sekä Vasemmistoliiton sosiologi Anna Kontula ovat molemmat kirjoituksissaan rinnastaneet oman aikamme pakolaiset Karjalan evakkoihin. Nämäkin empatian luomiseen pyrkivät vertaukset ovat tietysti herättäneet protesteja, mutta ainakin ne ovat olleet lähtökohtaisesti paljon mielekkäämmällä pohjalla kuin mitä uskon Inari Sakin ehdotuksen olevan.


Best,

J. J.

Vihamielisellä suhtautumisella karjalaisevakoihin on silläkin juuret kauempana Suomen historiassa, mm. emeritusprof. Pekka V. Virtanen kirjoittaa:
"Siirtoväen asuttamista vastustettiin arvovaltaisiltakin tahoilta, muun muassa kerrotaan Risto Rytin ja Väinö Tannerin esittäneen mielipiteitä, joiden mukaan koko siirtoväki olisi saanut jäädä entisille asuinsijoilleen - Neuvostoliiton kansalaisiksi"!

Samanlaista suhtautumista siirtoväkeen esiintyi laajemminkin, joten olisivatkohan
rinnastukset nykypäivänä "turvapaikanhakijoihin" vääränlaisia?

Romanikerjäläisillekin Romaniasta ja Bulgariasta näyttäisi löytyvän ymmärtäjiä
joidenkin poliitikkojen taholta?

Anarkisminkin juuret ovat kaukana historiassa.
Nyt mm. Joensuun Yliopiston opiskelevat anarkistit ( JOA ) kirjoittaa:
"Anarkistisen ( poliittisen ideologian ) ajattelun mukaan pakkoon perustuvien yhteiskunnallisten valtahierarkioiden olevan mahdottomia toteuttaa,
sekä ekologisesti tuhoisia."

Löytyyköhän mm. junaliikenteen estäjille ymmärtäjiä jollakin poliittisella taholla?
Jotkut eivät ainakaan näytä tyytyvän nykyisin "leipään ja sirkushuveihin."

Veikko Palvo

[Vetehinen]

Ei se manipulaatio nyt oikein tainnut onnistua. Molemmat ovat edelleenkin aivan samanlaisia kuin ennenkin.

Kai häpeän ja syyllisyyden manipulointi kohdistuu lähinnä muihin kuin perussuomalaisiin ja ruotsidemokraatteihin, ettei niille tulisi lisää kannattajia.

[Vetehinen]

Vihamielisellä suhtautumisella karjalaisevakoihin on silläkin juuret kauempana Suomen historiassa, mm. emeritusprof. Pekka V. Virtanen kirjoittaa:
"Siirtoväen asuttamista vastustettiin arvovaltaisiltakin tahoilta, muun muassa kerrotaan Risto Rytin ja Väinö Tannerin esittäneen mielipiteitä, joiden mukaan koko siirtoväki olisi saanut jäädä entisille asuinsijoilleen - Neuvostoliiton kansalaisiksi"!

Samanlaista suhtautumista siirtoväkeen esiintyi laajemminkin, joten olisivatkohan
rinnastukset nykypäivänä "turvapaikanhakijoihin" vääränlaisia?

Jotkut suomalaiset kannattavat mitä ruotsalainen kansan puolue kannattaa. Sen ohjelmana oli jo 1920 luvulla estää suomalaisia muuttamasta Ruotsalaissuomeen.

Vain muutama vuosi sitten Huvudstadsbladetissa eräs Sirén ehdotti, että pääkaupunki siirrettäisiin Tampereelle, jotta suomalaiset eivät muuttaisi Espooseen ja Helsinkiin, joiden kirjoittaja katsoi kuuluvan Svenskfinlandiin. Meistä suomalaisista ei oikein pidetä eräässä piirissä.

[Jussi Jalonen]

Vihreiden sosiologi Sari Näre sekä Vasemmistoliiton sosiologi Anna Kontula ovat molemmat kirjoituksissaan rinnastaneet oman aikamme pakolaiset Karjalan evakkoihin. Nämäkin empatian luomiseen pyrkivät vertaukset ovat tietysti herättäneet protesteja, mutta ainakin ne ovat olleet lähtökohtaisesti paljon mielekkäämmällä pohjalla kuin mitä uskon Inari Sakin ehdotuksen olevan.

Vihamielisellä suhtautumisella karjalaisevakoihin on silläkin juuret kauempana Suomen historiassa, mm. emeritusprof. Pekka V. Virtanen kirjoittaa:
"Siirtoväen asuttamista vastustettiin arvovaltaisiltakin tahoilta, muun muassa kerrotaan Risto Rytin ja Väinö Tannerin esittäneen mielipiteitä, joiden mukaan koko siirtoväki olisi saanut jäädä entisille asuinsijoilleen - Neuvostoliiton kansalaisiksi"!

Tämä on nyt kyllä Palvo todella kummallinen non sequitur. Mainitsen kahden sosiologin tehneen rinnastuksia oman aikamme pakolaisten ja Karjalan evakkojen välillä. Pyrkimys näissä puheenvuoroissa on ollut lähinnä luoda empatiaa ja osoittaa miten samankaltaiset historialliset kokemukset voivat edesauttaa eri kansallisuuksia edustavia ihmisiä ymmärtämään toisiaan. Miten ihmeessä harppaat siitä "vihamieliseen suhtautumiseen karjalaisevakkoihin"?

Mitä taas tuohon alunperin Silvo Hietasen esittämään mainintaan tulee, niin siitä on keskusteltu jo täällä, täällä ja täällä. Omasta mielestäni nuo kommentit evakkojen luovuttamisesta Stalinille menevät paljolti niissä kollektiivisissa häpeäntunteissa rypemisen piikkiin. Tosin tutkijatohtori Sakki ei tainnut oikein arvata, että tätäkin teemaa pyrittäisiin siten käyttämään.

Samanlaista suhtautumista siirtoväkeen esiintyi laajemminkin, joten olisivatkohan rinnastukset nykypäivänä "turvapaikanhakijoihin" vääränlaisia? Romanikerjäläisillekin Romaniasta ja Bulgariasta näyttäisi löytyvän ymmärtäjiä joidenkin poliitikkojen taholta?

Eli mitä? Meinaatko, että tämän päivän turvapaikanhakijoihin suhtaudutaan sitten jotenkin myönteisesti? Mitä romaneihin tulee, niin Helsingin leiri pistettiin tänään vasaran alle, mutta ilmeisesti määrittelet "ymmärtämisen" jotenkin persoonallisella tavalla.

Junaliikenteestä en viitsi sanoa mitään, koska sen liittyminen aiheeseen menee jo täysin yli käsityskykyni.



Best,

J. J.

[jsn]

Perussuomalaiset on hetkellisesti onnistunut yhdistämään mitä erilaisimpia oppositiovoimia ja virtauksia. Minusta sota ei ole kovinkaan paljon läsnä puolueen retoriikassa. Jos olisi, se alkaisi hajottaa rintamaa. Vasemmistolainen siipi ei ole näistä patrioottisista painotuksista innostunut. Eikä kai vuosi 1918kaan ole millään lailla ollut esillä. Puolueen on pakko esiintyä hyvin historiattomana joukkona, vaikka pseudohistoriallisia manifesteja laatiikin. Veikko Vennamokin on lopulta hyvin vähän läsnä, koska hänkin olisi liikkeelle hajottava, eikä yhdistävä voima. Kekkonen on taas pakko unohtaa jälkivennamolaisten vuoksi.

[ekyto]

Aika outoa oli Jussi Halla-ahon linjaukset haastattelussa tämän aamun MTV3:n aamu-TV:ssä. Hän väitti sekä vihreitä että vasemmistoliittolaisia äärivasemmistolaisiksi. Haastattelija Lauri Karhuvaaran ihmetellessä tätä määritelmää, Halla-aho vetosi näiden puolueiden suhtautumiseen maahanmuuttoon. Ainakaan minun tietääkseni maahanmuutto ja maastamuutto eivät koskaan ole olleet äärivasemmiston tavoitteita.

Enemmänhän oikeisto on käsittääkseni ollut maahanmuuton kannalla edullisen työvoiman toivossa.

[Jussi Jalonen]

Eikä kai vuosi 1918kaan ole millään lailla ollut esillä.

Ei retoriikassa, mutta tuo Perussuomalaisten sisäinen radikaalisiipi on kyllä jossain määrin ammentanut siitä lähteestä; tulin jo maininneeksi joitakin esimerkkejä. Saatoin kenties hieman ylikorostaa tuota yhtä nimenomaista alakulttuuria sekä parin tietyn puolueen jäsenen ilmaisemia mielipiteitä.

Olen kyllä samaa mieltä kanssasi, että tuo "pseudohistoriallisuus" kuvaa puolueen ajatusmaailmaa erittäin hyvin. Esimerkiksi viittauksissa lähihistoriaan tämä tulee hyvin selväksi; monet näistä radikaalimmista tapauksista kuvittelevat yhä käyvänsä jotain taistelua suomettuneisuutta, taistolaisia ja stalinisteja vastaan.

Aika outoa oli Jussi Halla-ahon linjaukset haastattelussa tämän aamun MTV3:n aamu-TV:ssä. Hän väitti sekä vihreitä että vasemmistoliittolaisia äärivasemmistolaisiksi. Haastattelija Lauri Karhuvaaran ihmetellessä tätä määritelmää, Halla-aho vetosi näiden puolueiden suhtautumiseen maahanmuuttoon. Ainakaan minun tietääkseni maahanmuutto ja maastamuutto eivät koskaan ole olleet äärivasemmiston tavoitteita.

No, tuo hallintovaliokunnan puheenjohtajan postmoderni poliittinen koordinaatisto toimii hieman mielivaltaisesti. Ensinnäkin se jako oikeaan ja vasempaan tapahtuu hänen mielestään nimenomaan sen mukaan, miten puolueet suhtautuvat maahanmuuttoon. Toiseksi vasemmisto edustaa hänen mielestään kaikkia hänen vastenmieliseksi kokemiaan asioita, kuten nyt juuri tuota maahanmuuttoa. Kyse on kehäpäätelmästä.

Sillä ei tietenkään ole mitään väliä, että esimerkiksi Merja Kyllönen pitää eduskunnassa tämänlaisia puheenvuoroja.


Best,

J. J.

[Veikko Palvo]

Tämä on nyt kyllä Palvo todella kummallinen non sequitur. Mainitsen kahden sosiologin tehneen rinnastuksia oman aikamme pakolaisten ja Karjalan evakkojen välillä. Pyrkimys näissä puheenvuoroissa on ollut lähinnä luoda empatiaa ja osoittaa miten samankaltaiset historialliset kokemukset voivat edesauttaa eri kansallisuuksia edustavia ihmisiä ymmärtämään toisiaan. Miten ihmeessä harppaat siitä "vihamieliseen suhtautumiseen karjalaisevakkoihin"?

Best,

J. J.

Vihamielinen suhtautuminen karjalaisevakoihin on liian voimakas ilmaus, vaikkei empatiaa heitä kohtaan aina tunnettukaan ja karjalaiset eivät ole eri kansallisuutta.
Noiden sosiologien, joiden poliittisen asennoitumisen mainitset, vertaus karjalaisista mm. afrikkalaisiin turvapaikanhakijoihin on mielestäni eriskummallinen "Non Sequitur."

Veikko Palvo

[Vetehinen]

Aika outoa oli Jussi Halla-ahon linjaukset haastattelussa tämän aamun MTV3:n aamu-TV:ssä. Hän väitti sekä vihreitä että vasemmistoliittolaisia äärivasemmistolaisiksi. Haastattelija Lauri Karhuvaaran ihmetellessä tätä määritelmää, Halla-aho vetosi näiden puolueiden suhtautumiseen maahanmuuttoon. Ainakaan minun tietääkseni maahanmuutto ja maastamuutto eivät koskaan ole olleet äärivasemmiston tavoitteita.

Enemmänhän oikeisto on käsittääkseni ollut maahanmuuton kannalla edullisen työvoiman toivossa.

Vihreät ja kommunistit - kuin kaksi marjaa

Vihreät ja kommunistit ovat tuoreen tutkimuksen mukaan suurissa poliittisissa kysymyksissä miltei identtisiä puolueryhmiä, kertoo Yle Uutiset. Molempien puolueiden eurovaaliehdokkaat suhautuvat kriittisesti esimerkiksi markkinatalouteen ja sotilaalliseen liittoutumiseen.

Vihreitten johdossa on ollut entisiä taistolaisia, joista tunnetuin on Satu Hassi.

Maahanmuuton suhteen Vihreät ja Vasemmistoliitto kannattavat sosiaalista maahanmuuttoa ja nostaisivat pakolaiskiintiötä suuremmaksi. Vasemmistoliitto kannattaa vapaamielistä maahanmuuttajien perheenyhdistämistä.