Kuolleita
Nikolai I:n puoliso ja Aleksanteri II:n äiti, leskikeisarinna Aleksandra Feodorowna kuoli Pietarissa. Hän oli syntynyt vuonna 1798. Hänen isänsä oli Preussin kuningas Fredrik Wilhelm III ja alkuperäinen nimensä Fredrika Louise Charlotte Wilhelmine. Hän avioitui Nikolain kanssa vuonna 1817. Keisarinna vieraili Helsingissä 1833.Taidemaalari Werner Holmberg kuoli 24. syyskuuta Düsseldorfissa keuhkotautiin. Hän oli syntynyt Helsingissä 1830 asessorin poikana. Hän toimi mm. R.W. Ekmanin apulaisena ennen kuin muutti 1853 Düsseldorfiin. Holmberg erikoistui maisemamaalaukseen. Viimeisten töiden joukossa valmistui mm. Maantie Hämeessä. Ekman oli Pietarin taideakatemian jäsen.1
Suomen entinen kenraalikuvernööri ja Venäjän meriministeri, ruhtinas Alexander Menshikov kuoli 2. toukokuuta Pietarissa. Hän oli syntynyt ruhtinasperheeseen vuonna 1786. Menshikov oli Suomenmaan korkein viranomainen vuosina 1831-1855. Muiden tehtäviensä vuoksi hän ei asunut Suomessa, vaikka saikin senaatilta lahjaksi Anjalan kartanon vuonna 1842. Hän joutui eroamaan epäonnistuttuaan Krimin puolustuksessa 1855.
- Holmbergia on sittemmin pidetty suomalaisen maisemamaalauksen isänä, vaikka hänen teoksensa – kuten Talo Kurussa ja Maantie Hämeessä – ovatkin romanttisia. Hän ehti saada jonkin verran mainetta Euroopassa, mutta tuli laajasti tunnetuksi vasta vuonna 1890, kun Suomen taideyhdistys järjesti laajan näyttelyn.