Muita aiheita...
Sahausmaksu
Sahausveroa jatkettiin viideksi vuodeksi. Se oli 2 penniä kuutiolta sahatavarasta, joka vietiin ulkomaille. Muut vientiverot oli jo lopetettu.
Kruununvero
Senaatti ilmoitti Uudenmaan kuvernöörin tiedustelun perusteella, että tilanomistajan oli edelleen suoritettava kruununvero kaikista maillansa asuvista hengistä, kuten asetus vuodelta 1803 määräsi. Vaikka vuoden 1865 asetuksessa tilattomille oli myönnetty oikeus "omaan suojelukseen",– heidät vapautettiin hakemasta laillista suojelusta isännältä. Tällaisia olivat esimerkiksi kisällit ja pikkukauppiaat.
Yhteistilat
Senaatti oikaisi Viipurin läänin kuvernööriä, kun tämä oli ottanut käsittelyyn hakemuksia kruununtilojen perinnöksiostosta sellaisissa tapauksissa, että tila oli annettu usealle henkilölle yhdessä viljeltäväksi, mutta vain osa haki sitä perinnöksi ilman muiden suostumusta.
Viipurin läänissä oli edelleen paljon maatiloja, jotka olivat oikeudellisesti kruununmaata. Asukkailla oli niihin elinikäinen hallintaoikeus. Läntisessä Suomessa pääosa tiloista oli jo ostettu perinnöksi eli muuttunut talonpojan lailliseksi yksityisomaisuudeksi. Itä-Suomessa oli yleistä, että tilaa viljeltiin yhteistaloutena, työosakkaina tai suurperheenä.
Lahjoitusmaat
Senaatti sai hallitsijalta valtuudet ottaa 4 miljoonan markan lainan Viipurin ja Mikkelin lääneissä olevien lahjoitusmaiden lunastamiseksi. Asiasta oli päätetty jo valtiopäivillä vuonna 1867, ja senaatti oli saanut valtuudet lainan ottamiseen. Lahjoitusmaat ostettiin lainalla perintömaaksi niiden asukkaille.
Seurakunnan velkasetelit
Porin seurakunta otti 240.000 markan kuoletuslainan. Velka oli syntynyt uuden kivikirkon rakentamisesta. Asiaan vaadittiin senaatin lupa, joka saatiin. Samalla määrätiin velkakirjojen malli.
Lokikirja
Kaikille suomalaisille laivoille, joita käytettiin ulkomaiseen kauppamerenkulkuun, määrättiin yhdenmukainen lokikirja, eli päiväkirja, johon tuli merkitä tarkasti purjehduksen kulku ja olosuhteet.
Senaatti painatti kaavakkeet, joista laaditun sinetöidyn päiväkirjan laivan kapteeni sai kotisatamastaan. Vierassatamassa kirja tuli leimauttaa viranomaisella ja matkan päätyttyä kirja piti toimittaa siihen yhtiöön, jossa laiva oli vakuutettu. Jos laivaa ei ollut vakuutettu, lokikirja piti palauttaa laivan kotipaikan maistraatille tai nimismiehelle.
Vakuutus
Senaatti vahvisti 24. lokakuuta "Suomen kaupunkien irtaimen tavaran paloapu-yhtiön" ohjesäännön. Yhtiön tarkoitus oli nimensä mukaan antaa kaupunkilaisille mahdollisuus vakuuttaa irtain omaisuus tulipalon varalta. Aikaisemmin oli perustettu jo julkisia palovakuutusyhtiötä rakennusten vakuuttamiseksi. Uusi yhtiö oli yksityinen. Sen kotipaikka oli Turku ja perustajia olivat vapaaherra Samuel von Troil, kauppiaat G.A. Lindblom, Johan Julin ja Alexander Törnudd. Yhtiön toiminnan ehdoksi asetetettin 20 miljoonan markan vakuutuskanta. Vakuutuksen sai vain paikassa, missä oli sekä rakennussääntö, paloasetus, palovartija ja sammutuskaluja.
Wapriikistemppeli
Venäjä ja "Suurbritannia" sopivat wapriikistemppelin eli tavaramerkin suojaamisesta: "Niiden teosten kauppaaminen, jotka ovat varustetut jossakin maassa mukailluilla Venäjän tahi Englannin wapriikistemppeleillä, on pidettävä petollisena työnä."
Maat sopivat, että asianosaisia rangaistaan ja kärsineet voivat hakea vahingonkorvausta. Englantilaisten, jotka tahtoivat säilyttää tavaramerkkinsä omistusoikeuden, piti tallettaa merkkinsä Pietarissa kaupan ja käsitehtaiden Departtementtiin. Sopimus tarvittiin, koska varsinkin Venäjällä myytiin väärennettyjä tuotteita.