Säännöstelyä
Sota toi mukanaan jatkuvasti uusia hallituksen määräyksiä, joilla pyrittiin säätelemään talouselämää. Monelle tuotteelle määrättiin ns. rajahinta, jota ei saanyt ylittää.
Hallitsija antoi 1. helmikuuta asetuksen pääomaja kuponkiverosta. Veroa korosta, osingosta ja puhelimista oli maksettava niin kauan kuin sota kestäisi.
Osuuskauppa Urjalassa. Kuva: Museovirasto 27.2-76.
Oikealla: Mitä Urjalan osuuskauppassa ei ollut, sitä ei ihminen tarvinnut, paitsi ehkä hieman valistusta. Seinillä olevissa kylteissä luki: "Älä sylje lattialle" ja "Tupakanpoltto on täällä kielletty".
Senaatti vahvisti 31. elokuuta uuden luettelon tavaroista, joiden vienti Suomesta ulkomaille oli väliaikaisesti kielletty. Senaatti antoi 22. syyskuuta määräyksiä "tavarain tullikäyttelystä Keisarikunnan ja Suomen rautateiden välisessä yhdysliikenteessä". Viljan, jauhojen, heinien, sokerin, suolan, lihan, karjan, nahkojen ja suksien kuljettaminen läänin rajojen ulkopuolelle ilman erityistä lupaa kiellettiin 16. lokakuuta. Tulitikkujen, potaskan ja paperin vienti kiellettiin 9. joulukuuta.
Suomen Pankin setelien lunastaminen kultarahalla lakkautettiin 15. huhtikuuta annetulla määräyksellä. Hopearahan menekin lisäännyttyä sodan aikana niin paljon, että Suomen Pankilla oli vaikeuksia tyydyttää kysyntää, pyysi pankin johtokunta pankkivaltuusmiehiä ryhtymään toimenpiteisiin luvan saamiseksi yhden markan setelin liikkeeseen laskemiseen.
Senaatti teki asiasta päätöksen 3. syyskuuta ja seteli tuli käyttöön vielä saman kuukauden kuluessa.
Markan seteli tarkoitettiin väliaikaiseksi. Se on tyypiltään hyvin yksinkertainen ja painatukseltaan yksipuolinen.1