Säännöstely
Tavaroiden salakauppahinnat olivat korkeimmillaan tammikuussa, mutta säännöstelyn purkamisen myötä salakaupan edellytykset poistuivat kesän kuluessa.
Sähkötarvikkeiden takavarikointi ja pakko-otot kumottiin 17. tammikuuta.
Kahvin säännöstely lopetettiin 18. tammikuuta. Pohjoismaisen Kahvikomppanian kahvivarasto Helsingissä. Kuva: Museovirasto.
Sikojen ja sianlihan kauppa vapautui 1. maaliskuuta alkaen. Siihen asti tuottajat määrättiin toimittamaan sianlihaa kulutukseen ja lihasta maksettiin valtion määräämä hinta.
Perunan ja perunajauhojen säännöstelyä lievennettiin 25. helmikuuta, jolloin sai ilman lupaa myydä perunaa oman kunnan asukkaille ja läheiseen kulutuskeskukseen. Säännöstely lopetettiin 28. maaliskuuta.
Margariinin tuontija valmistamiskielto kumottiin 28. helmikuuta. Samalla määrättiin margariinin valmistamisesta ja kaupasta muutoinkin. Sen valmistamiseen sai hakea lupaa Maataloushallitukselta.
Margariinin ja voin valmistaminen ja kauppaaminen oli selvästi erotettava toisistaan. Tavara oli varustettava selvällä nimikilvellä "margarini", maahan tuotu margariini merkinnällä "tuontimargarini". Kauppaa valvoi Valtion vointarkastuslaitos.
Suolasilakan kauppa vapautettiin 10. maaliskuuta.
Hallituksen 15. maaliskuuta tekemän päätöksen mukaan valuuttaa sai tuoda maahan vain Suomen Pankin erikoisluvalla ja ulkomaillakin sitä sai ostaa markoilla vain Suomen Pankin luvalla. Valuutan viennissä piti olla Suomen Pankin lupa tai osoitus, että raha oli maksu tuodusta tavarasta. Ulkomaanvaluuttaa ei saanut muuntaa lajista toiseen ruplan osalta.
Ruplaseteleiden osalta määrättiin 21. maaliskuuta, että niitä ei saa tuoda maahan ilman Suomen Pankin lupaa. Maahan tullut ulkomaalainen sai pitää hallussaan 4.000 ruplaa, muu otettiin pois. Jokainen suomalainen, jolla oli yli 4.000 ruplaa, oli velvollinen ilmoittamaan niistä Suomen Pankkiin ja tallettamaan rahat sinne. Niiden maksamisesta takaisin päätti pankin johtokunta.
Herneiden ja olkien kauppa vapautettiin 28. maaliskuuta. Tupakan säännöstely lopetettiin 1. huhtikuuta.
Määräykset uusista vilja-annoksista annettiin 1. huhtikuuta:
– omavaraistalous sai käyttää henkeä kohti kuukaudessa 10 kiloa jauho ja/tai viljaa,– muu väestö sai leipäkortteja joilla sai ostaa 240 g päivässä. Elintarvelautakunta sai antaa ruumiillisen työn tekijälle 120 gramman lisäannoksen, – tuottajat saivat antaa annoksia suoraan kuluttajille kortteja vastaan. Elokuussa määriä nostettiin 12 kiloon, 280 grammaan ja 140 grammaan.
Laki valuuttakaupan säännöstelystä annettiin 30. huhtikuuta. Oikeus valuuttakauppaan oli vain Suomen Pankilla ja pankeilla, jotka oli perustettu 10.5. 1886 annetun lain mukaisesti.
Hallitus päätti 3. toukokuuta, että valuuttakaupan valvontaa hoitaa valtiovarainministeriön asettama Valuutan Valvontatoimisto. Kaikkien pankkien piti antaa viikottain selvitys Valvontatoimistolle.
Valuuttaa sai myydä enintään 5.000 markkaa henkeä ja viikkoa kohti. Suurempia määriä sai myydä luvanvaraisesti tuonnin maksamiseksi. Matkakreditiivejä sai myöntää luotettavaksi tunnetulle henkilölle enintään 20.000 markan arvosta.
Määräys siitä, että viljelijän on luovutettava vuoden 1919 sadosta viljaa valtiolle yleiseen kulutukseen käytettäväksi, annettiin 9. toukokuuta. Luovutusmäärän ja luovutusvelvollisuudet kunnittain määräsi Elintarveministeriö. Korkein tilalle osoitettu luovutusmäärä sai olla 100 kiloa hehtaarilta.
Tilan luovutusmäärästä vähennettiin talon oman väen ruokaosuus ja alle viiden hehtaarin tilat oli vapautettu luovutuksesta. Käytännössä asian hoiti kunnallinen lautakunta. Luovutushinnat määräsi valtioneuvosto.
Voin kauppa vapautettiin 9. toukokuuta lukuunottamatta juuston valmistusta. Voin ja juuston kuljetus itäiselle raja-aluelle oli luvan varaista.
Valvonnan tehostamiseksi 9. toukokuuta määrättiin, että valtakunnan rajalla matkailijoille oli tehtävä ruumillinen tarkastus.
Kalakaupan säännöstely lopetettiin 23. toukokuuta. Heinäkauppa vapautettiin 10. kesäkuuta. Lihan luovutusvelvollisuus lakkautettiin samana päivänä ja lihan rajahinnat poistettiin. Rästit armeijalle oli kuitenkin vielä toimitettava. Samalla kumottiin varsojen teurastuskielto.
Maidon, piimän, kerman ja smetanan kuljetusrajoitukset ja rajahinnat lopetettiin 17. kesäkuuta. Elintarvelautakunnat saivat kuitenkin edelleen oikeuden ottaa näitä haltuunsa jos se oli maidon jakamisen tähden tärkeää.
Luovutushinnat vuoden 1919 sadolle määrättiin 31. heinäkuuta: vehnästä 1,70 mk ja rukiista 1,60 mk kilolta. Viljan vastikkeena luovutetun perunan hinta oli 25 mk hehdolta.
Kieltolakia muutettiin 15. elokuuta mm. määräämällä aikaisempaa suuremmat sakot alkoholin laittomasta valmistuksesta tai kaupasta. "Kahvilan tai hotellin omistajan tulee eritoten valvoa ja estää, että huoneustossa ei nautita alkoholia. Asetus ei koske kirkkoviiniä."
Viljan luovutusmäärät annettiin 16. elokuuta. Koko maasta määrättiin valtiolle luovutettavaksi 95 miljoonaa kiloa, eniten Vaasan läänin läntisen elintarvetoimiston alueelta, 19,3 miljoonaa kiloa, vähiten Perä-Pohjolasta, 28.000 kiloa. Tämä oli 29 % koko sadosta, kun kauraa ei lasketa mukaan.
Lailla kiellettiin 2. elokuuta viemästä sähkövoimaa maasta ilman hallituksen lupaa. Edes sellaista voimalaitosta, josta voitiin viedä sähköä, ei saanut perustaa ilman lupaa.
Määräys siitä, että viljaa ei saa kuljettaa luvatta kuin viisi kiloa, annettiin 4. syyskuuta. Esimerkiksi viljelijän, jolla oli oikeus myydä viljaa kaupunkiin, tai sinne muuttavan perheen, tuli hankkia kuljetukseen lupa elintarvelautakunnalta. Määräys kumosi viime vuoden elokuussa annetun asetuksen kuljetusrajoituksista.
Useimpien tavaroiden tuontikielto kumottiin 5. syyskuuta. Päätös koski mm. elintarvikkeita, kankaita, metalleja, polttoaineita ja koneita. Kaikista oli silti maksettava tuontitulli, useimmista tavaroista korotettu tulli.
Valtioneuvoston säätelyvaltuudet siirrettiin 12. syyskuuta pääosin Kauppaja Teollisuusministeriölle. Se sai vapauttaa tavaroita tuontija vientikiellosta ja määräätä niille rajahintoja.
Ne, joiden hallussa oli vuoden loppuessa kangasja nahkatavaroita tai kenkiä yli tietyn määrän, piti tehdä ilmoitus varastostaan ministeriön kauppaosastolle 10. tammikuuta 1920 mennessä.
Kauppaja Teollisuuskomissioni lakkautettiin 3. lokakuuta ja sen tehtävät siirrettiin Kauppaja Teollisuushallitukselle.
Viljelijät saivat kaupata ylimääräisen viljan vapaasti lokakuussa, kun tarpeellinen määrä oli luovutettu.
Määräykset viennistä ja tuonnista uudistettiin 24. lokakuuta. Maahan sai tuoda ja maasta viedä tavaroita vain hankkimalla lupa Kauppaja Teollisuushallituksen Kauppaosastolta, joka määräsi myös tuontitavaroille ylimmän sallitun hinnan.
Valuuttakauppaa vapautettiin hieman 11. syyskuuta. Erikoisluvan saattoi saada mm. ennen 31.5. syntyneen ulkomaisen velan maksuun.
Eduskunta myönsi 18. joulukuuta hallitukselle oikeuden antaa sellaisia määräyksiä valuuttakaupasta "kuin se yleisen edun vaarinottamiseksi havaitsee olevan tarpeen".
Seuraavana päivänä hallitus määräsi, että valuuttakauppaa valvoo valtiovarainministeriön alainen Valuuttaneuvosto ja että valuutan osto ulkomailta Suomen rahalla on sallittu vain sen luvalla. Se päätti viime kädessä myös tuonnista. Määräys esti tehokkaasti markkojen viennin maasta.
Elintarvelain voimassaoloa jatkettiin 31. lokakuuta. Samalla pidennettiin tämän lain ja vuoden 1917 valtuuslain nojalla annettujen määräysten voimassaoloa. Poikkeustoimet siis jatkuivat, ellei niitä erikseen purettu.
Vaikka talouden säännöstely lieventyi ja normaalit markkinatekijät pääsivät jälleen vaikuttamaan, valtiojohto piti tärkeänä, että kauppaa, valuuttoja sekä vientiä ja tuontia valvotaan edelleen tarkasti. Saksassa oli päässyt valloilleen äärimmäinen inflaatio. Suomen markan arvo oli kymmenesosa sodanedellisestä arvostaan. Se oli silti edelleen käytössä ja kansalaiset pitivät markkaa käypänä rahana. Tämä usko markkaan esti sen arvon täydellisen romahtamisen.