Veroja ja velkaa
Tuontitulleja korotettiin 10. maaliskuuta 200:lla prosentilla. Korotuksen ulkopuolelle jäivät mm. sianliha, kahvi, sokeri, vilja, maanviljelyskoneet, puuvillakankaat.
Vuoden 1919 tullitariffia valmisteltaessa edellytettiin, että tavaranhinnat jo verraten pian sodan päätyttyä painuisivat lähelle entistä rauhanajan tasoa. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan rahanarvon aletessa hinnat yhä nousivat, ja tullimaksut jäivät näinollen suhteettoman alhaisiksi.
Useita veroja korotettiin 24. maaliskuuta: leimamaksuja 50 %:lla, osakekauppaveroa sekä perintöja lahjaveroa 100 %:lla.
Asetus lisenssija vientimaksujen kantamisesta annettiin 8. toukokuuta. Lisenssimaksu oli 2 % tavaran arvosta ja sen lisäksi tuli tavarakohtainen vientimaksu, joka oli esimerkiksi:
- laivoista 15 %
- hevosista 300 markkaa
- sianlihasta 30 penniä/kilo
- voista 75 penniä/kilo
- tukeista 35 markkaa/kuutiometri
- paperista 16 markkaa/100 kiloa
- ketunnahoista 58 markkaa/kilo.
Voin ja juuston vientimaksu lakkautettiin 3. heinäkuuta.
Laki tuloja omaisuusverosta annettiin 3. elokuuta. Sen uutuutena oli progressiivisen verotuksen käyttöönotto. Uutta verotuksessa oli myös se, että ilmoitusvelvollisuus oli nyt maksajalla. Kaavakkeelle kirjoitettu veroilmoitus tuloista ja varallisuudesta piti jättää vuosittain. Tulot piti itse todistaa oikeiksi mm. lisäselvityksillä, joita verottaja saattoi pyytää. Työnantajan piti myös antaa tiedot maksetuista palkoista. Verotuksen suoritti kunnissa verotuslautakunta.
Verottajan oli pidettävä kaikki tiedot salaisina. Ilmoitusasiakirjat piti hävittää seitsemän vuoden jälkeen. Alle 3.000 markan vuositulo oli verovapaa. Jos tulo ei noussut yli 6.000 markan ja olosuhteet olivat erittäin säälittävät myönnettiin täydellinen verovapaus. Alle 12.000 markan tulosta sai lapsivähennystä tuhat markkaa kultakin lapselta. Alle 20.000 markan omaisuus oli verovapaa ja vasta miljoonan markan omaisuudesta vero oli (vuosittain) 1.500 markkaa eli 1,5 promillea. Korkein omaisuusvero oli 6 promillea, yli 20 miljoonan markan omaisuudesta.
Yhtiöt maksoivat veroa samojen asteikkojen mukaan. Tulosta sai vähentää puolet jaetusta osingosta, mutta ei yli 4 % yhtiön pääomasta ja korkeintaan puolet tulosta.
Velka
Suomen valtion velka oli edelleen suuri, eikä sen lyhentämistä voitu ajatellakaan. Lisää varoja tarvittiin maan jälleenrakentamiseen, teihin, kouluihin, sairaaloihin ja sotaväen ylläpitoon.
Hallitus päätti 23. syyskuuta ottaa uuden 100 miljoonan markan suuruisen obligatsionilainan sotavahinkojen korvaamiseksi. Tällä maksettiin sekä maailmansodan että sisällissodan aiheuttamia vahinkoja yksityisille ja kunnille.
Rahan arvo
Suomen Pankin setelinanto-oikeuteen luettiin 17. joulukuuta annetulla lailla myös Suomen valtion antamat markkamääräiset obligaatiot ja muut sitoumukset (= valtion kotimainen velka), kun ennestään siihen kuului vain metalliraha, ulkomaan valuutta ja ristiriidattomat saatavat ulkomailta.
Liikkeessä olevan rahan määrä sai olla 200 miljoonaa markkaa yli pankin hallussa olevien vakuuksien. Muutos merkitsi sitä, että valtio saattoi maksattaa kasvaneita menojaan painamalla lisää rahaa. Se merkitsi myös, että markan arvo ei kohentunut.