Sodan uhka
Suomi ja Ruotsi solmivat 7. tammikuuta alustavan sopimuksen Ahvenanmaan linnoittamisesta. Tämän nojalla presidentti Kallio oikeutti ulkoministeriön kääntymään ulkovaltojen puoleen vuoden 1921 Ahvenanmaan sopimuksen muuttamiseksi. Helmikuun loppuun mennessä hankkeelle tukensa antoivat Viro, Englanti, Latvia, Puola, Tanska ja Ranska.
Neuvostoliitto esitti salaisissa neuvotteluissa 5. maaliskuuta Suursaaren, Lavansaaren, Tytärsaaren ja Seiskarin vuokraamista sille 30 vuodeksi tai niiden vaihtamista Itä-Karjalasta saatavaan aluekorvaukseen.
Isänmaallisen kansanliikkeen mainos. Kuva: Pietinen, Museovirasto 19034.
Maaliskuun 15:nä päivänä, kun Suomessa vietettiin Suuren lähetystön 40-vuotisjuhlallisuuksia, Saksa liitti Tshekkoslovakian alueeseensa. Englanti ja Ranska takasivat 31. maaliskuuta Puolan turvallisuuden.
Puolustusministeriö ilmoitti 2. huhtikuuta hyväksyvänsä suojeluskuntien yliesikunnan ja Akateemisen Karjala-Seuran tarjouksen vapaaehtoisen työvoiman asettamisesta käytettäväksi Karjalan kannaksen linnoittamiseen.
Vjatsheslav Molotov nimitettiin 3. toukokuuta Neuvostoliiton ulkoministeriksi Maksim Litvinovin tilalle. Neuvostoliitto tarjosi takuitaan kaikille reunavaltioille, jotka kuitenkin torjuivat ne.
Pohjoismaiden ulkoministerit neuvottelivat 6. toukokuuta alkaen Tukholmassa ja antoivat 9:nä päivänä yhteisen puolueettomuusjulistuksen.
Hallitus päätti 8. toukokuuta antaa eduskunnalle esityksen Ahvenanmaan linnoittamisesta. Neuvostoliitto ilmoitti 23. toukokuuta, että koska Suomi ei ole antanut selvitystä Ahvenanmaalle suunniteltujen linnoitusten laadusta ja luonteesta, se ei katso omaavansa tarpeellista aineistoa kysymyksen ratkaisemiseksi ja tulee sen vuoksi vaatimaan asian lykkäämistä.
Kansainliiton neuvoston asettama raportööri Bourquin totesi 27. toukokuuta, että Ahvenanmaan linnoituskysymys koskee yksinomaan sopimuksen allekirjoittajavaltioita. Neuvostohallituksen valtuutettu Ivan Maiski ilmoitti hallituksensa vastustavan linnoittamissuunnitelmaa.
Karjalan kannaksen linnoitustyöt alkoivat 4. kesäkuuta vapaaehtoisin voimin. Kesäkuun 16:na päivänä annettiin laki yleisestä työvelvollisuudesta sodan aikana ja laki puolustusvalmiuden tehostamisesta sodanvaaran uhatessa.
Mannerheim ilmoitti eroavansa puolustusneuvoston puheenjohtajan tehtävistä, koska puolustuvoimille ei ollut myönnetty riittäviä määrärahoja. Presidentti Kallio sai Mannerheimin perumaan eronsa.
Heinäkuun alussa pidetyissä eduskuntavaaleissa menestyivät sosialidemokraatit, maalaisliitto ja kokoomus, joka lisäsi kannatustaan IKL:n kustannuksella. Tappion kärsi myös Ruotsalainen kansanpuolue.
Tukholman suurlähettiläs J.K. Paasikivi ja valtiovarainministeri Väinö Tanner pohtivat heinäkuussa kirjeenvaihdossaan Venäjän aikeita Suomen suhteen.
Suuret sotaharjoitukset pidettiin 7.–13. elokuuta Kannaksella.
"Oslo-valtioiden" ulkoministerit esittivät 23. elokuuta Brysselissä suurvalloille vetoomuksen, että ne eivät ryhtyisi sotaan ristiriitojensa selvittämiseksi. Pohjoismaiden ulkoministerit neuvottelivat viikkoa myöhemmin Oslossa.