8. Hellenat eli Kreikkalaiset.

-45-

Ensimäiset asukkaansa näyttävät Vähä-aasiasta tulleen, josta he ensiksi pääsivät Hellaan saarentoon eli Kreikanmaahan; jälkeenpäin levisivät skytiläiset kansat Mustan Meren toiselta puolelta pohjaseen päin.
Hellenat eli latinaisella nimityksellä nimityt, Kreikkalaiset edistyivät pian kaikin puolin niin, että he kaiken maailman kansoista ovat ansainneet melkein suurimman kunnian: Hellenoista on kaikki viljelys, sivistys ja tiede, jonka pesäksi Eurooppa sittemmin muuttui, lähtenyt.
Tämän kansan suurin kunnia on, että se kaikista tän aikaisista kansoista saatti tieteet ja taiteet suurimpaan kuntoon, ja edistytti ihmisluonteen hyvät avut siihen määrään, johon niitten ilman korkeammatta ilmestyksettä ja siitä syntyneettä siveysla'itta oli mahdollinen päästä.
Ei mikään kansa ole niin rikas muinaisaian saduista, kuin Hellenain, eikä ole millään kansalla nämät lapsuuden aikansa muistot niin nerokkaat ja arvolliset, kuin juuri Kreikan kansalla.
Vanhimmissa aioissa eivät nimet, Hellena ja Kreikkalainen olleet tavalliset, sillä Hellenat elikkä Kreikan ensimäiset asukkaat olivat Pelasgit, jotka elivät maanviljelijöinä.
Nämät rakensivat mahdottoman suuret muurit äärettömistä kivimöhkäleistä, joitten jäännökset ovat säilyneet aina meidän aikoihin asti.
Heidän etevin epäjumalan kuva oli Zeus Dodonasta, jota paitsi myöskin muita epäjumalan kuvia palveltiin.

-46-

Aikojen kuluessa täytyi Pelasgien vetäydä takasin muitten kansojen edestä, jotka sittemmin ottivat yhteisen nimen: Hellenat.
Mutta paitsi näitä tuli muista maista muukalaisia meren ylitse.
Nämät toivat mukaansa kaikenlaisia taideta Kreikanmaahan.
Noin v. 1550 e. K. sanotaan Cekropsin tulleen Saisin kaupungista Ekyptistä ja laskenut maalle Attikaan.
Hän pidetään Attikan valtion perustajana ja luullaan tänne toimittaneen uskonoppia, maanviljelystä ja lakia, ja myöskin asettaneen avioliitot paremmalle kannalle.
Phoinikiasta tuli melkein samaan aikaan Kadmo Boiotiaan, tuoden mukaansa tiedon puustavikirjoituksesta ja muista sivistyksen keinoista.
Samaan aikaan nousi Danas Ekyptistä maalle Argoon likitienoille ja perusti tänne valtakunnan, jossa sittemmin Kreikan etevimmät sankarit syntyivät.
Näistä kuuluisin oli Herkule, joka tällä Hellenain sankari-aiailla pidettiin suurimmassa kuuniassa, kun muka oli vapauttanut maat hirviöistä ja rosvoista ja siis päässyt aikakautensa hyväntekijäksi.
14:nnellä vuosisadalla e. K. tuli Pelopi Vähäaasiasta hänestä nimitettyyn Peloponeson saarentoon.
Jälkeläisensä ottivat haltuunsa tämän saarennon parhaat maakunnat, Elidin, Argolidin ja Lakonian, jossa myöhemmin Spartan kuuluisa kaupunki syntyi.
Attikan valtion oikea perustaja sanotaan olleen Teseo niminen sankari, josta vanhat sadut paljon kummallista kertovat.
Tämän satuaian loistavista urostöistä on mainittava Hellenain kuuluisa sotaretki Trojan eli Ilion kaupunkiin, joka on Vähä-Aasiassa.

-47-

Paridi, Troian kuningas Priamon poika, oli Spartasta vienyt Menelao kuninkaan puolison nimeltä Helena.
Tämä konnantyö nostatti koko Kreikanmaan vihoihin.
Kaikki ruhtinaat, erittäinkin Odysseu Itakan saaresta kohosi tästä häväistyksestä kostoa hakemaan.
Nyt koottiin iso sotajoukko, joka kahdella sadalla laivalla vietiin Aasiaan.
Mutta Troian kaupunki oli lujilla muurilla linnoitettu ja sen vallit ja tornit olivat hyvässä kunnossa.
Priamon vanhin poika, tuo mainio Hektori, oli melkeän sotajoukon johdattajana.
Ei voinut siis syttyneestä sodasta niin pian loppua tulla, kuin Kreikkalaiset ensin olivat toivoneet.
Kymmenen vuotta tämä kauhea sodanmelske sanotaan kestäneen, ennenkuin Hellenat petoksella valloittivat kaupungin ja hävittivät sen tykkänään v. 1184 e. Kr.
Tämän tehtyänsä palasivat Kreikkalaiset Helenan kanssa kotiinsa.
Tästä sodasta ynnä Hellenain paluumatkasta on yksi Kreikan vanhimpia ja kuuluisampia runoilijoita Homero tehnyt kaksi suurta Iliadi ja Odysseia nimistä runoelmaa.
Viimeisestä, joka kertoo Odysseon kummalliset vaiheet kotimatkallansa, otamme muutamat seikat esitelläksemme, jotka voivat meille antaa jonkunmoisen kuvauksen Kreikkalaisten oloista tällä aialla.
Kun tiedot merenkulussa vielä tähän aikaan olivat hyvin vaillinaiset, täytyi Odyssean paljon harhamatkoja kulkea, ennenkuin pääsi pieneen saareensa ja perheensä tykö.
Ensiksi joutui hän Ahrikkaan, josta hän tuulen ajamana tuli Kyklopi- nimisten <> ihmissyöjäin luokse.

-48-

Kavaluudella pääsi hän kuitenkin heitä pakoon.
Sittemmin kulki hän Sirenain saaren sivutse.
Tämän aikaiset sadut sanovat näitten olleen neitikasvoisia hirviöitä, jotka piiloskelivat veden alla, koettaen ihanoilla lauluillaan houkutella sivutsekulkijat tykönsä.
Näistä tuli Odysseulle kova vastus.
Hänen täytyi pistää vahaa kumppaniensa korviin ett'eivät kuulisi lumojain lauluja.
Itsestänsäkin ei muuta neuvoa nähnyt, kuin sitoa ruumiinsa purjepuuhun kiinni.
- Myöskin joutui hän haaksirikkoon, josta kuitenkin pelastettiin, kun merenlaineet heittivät hänen erään saaren rantaan.
Sieltä löysi hänen kuninkaan tytär Nausikaa, joka piikoinensa oli vaatepesossa.
Tämä vei Odysseun kuninkaan hoviin, jossa hän ystävällisesti otettiin vastaan.
Sen aikaisten tapojen mukaan istui hän pesään tuhkaan; kuningas itse meni tykönsä, tarttui käteensä ja vei vierasten joukkoon ruu'alle.
Sitten tuli naispalvelija korea kultainen vesiastia ja hopeainen pesumalja kädessä ja kaasi hänen kättensä päälle vettä, jopa asettikin eteensä pienen pöydän.
Sinne pani edeskäypä sitten leipää, lihaa ja kasvoksia ja juomakaataja antoi hänelle vedensekaista viiniä.
Nytpä uhrattiin, joka tapahtui niin, että muutamia viinin pisaroita kaadettiin maahan ja maljat juotiin pohjaan.
Toisena päivänä sai Odysseu suuria lahjoja, kun sanoi, kuka oli.
Kuningas varusti hänelle laivan, jolla vihdoin viimeinkin pääsi kotiinsa.
Täällä nyt tapasi perheensä, oltuansa monta vuotta poissa.

-49-

- Tästä kreikkalaisen runoilijan kertomuksesta näemme, mimmoisissa selvissä ja suorissa oloissa maailman ylimykset siihen aikaan elivät.
Nyt kääntykäämme Hellenain historiaa tarkastelemaan.
Vuosisatoja kului vielä jälkeen Troian hävittämisen, ennenkuin voimme sanoa Kreikan historian luotettavaksi.
Vähitellen syntyi tuo Kreikkalaisten omituinen luonne, joka ensiksi osottaikse yksivaltaisuuden muuttamisessa toisiin hallitus-muotoihin.
Sillä tähän saakka kaikissa Aasian ja Euroopan kansoissa ei ollut muuta hallitusmuotoa, kuin kuninkaan-valta, joka useinkin oli vallan rajaton.
Mutta Kreikkalaisten keskellä syntyi aikojen kuluessa seuraavia uusia hallitus-muotoja.
1. Ylimysvalta, joka on semmoinen että kaikki hallitus on valtion ylimysten käsiin annettu.
2. Harvavaltaisuus, kun ainoastaan muutamat ovat anastaneet korkeimman vallan.
3. Kansavalta, kun koko hallitus on itse kansan kädessä, ja 4. Alhaisvalta, kun alhaiso hallitsee ilman rajoituksetta.
Kreikka oli jo ensi-aioista jakaunut moniin erityisiin valtioihin, joissa milloin yksi milloin toinen näistä hallitusmuodoista pääsi voimaan.
Kaikkien etevimmät valtiot olivat Sparta ja Atänai.
He tulivat pian koko Kreikan johdattajiksi.
Kreikan historian loistavimmalla aikakaudella ovat muut kaupungit ja maakunnat ainoastaan näitten voimakasten valtojen liittolaisina pidettävät.
- Spartassa pysyi kuninkaallinen valta vielä järkähtämättömänä, kun <> tämä hallitusmuoto jo melkein kaikista muista Kreikan valtioista oli hävinnyt.

-50-

Siellä oli kaksi kuningasta hallituksen johdattajina.
Mainio Lykurgo kuningas rupesi tämän valtion la'inlaatijaksi.
Hänelle oli, näet, matkoillansa muilla mailla karttunut paljon kokemusta ja tietoa.
Myöskin oli hän päässyt aikansa viisaimpien kanssa ystävyyteen.
Ensiksi järjesti hän perintökuninkain ja kansankokousten väliseikat sillä tavalla, että asetti " vanhain neuvoskunta " -nimisen valtiolaitoksen.
Kunkin jäsenen piti oleman kumminkin kuuskymmenen vuoden vanha.
Kuninkailla oli kaksi tärkeätä etuisuutta: sotajoukon johdattaminen sodassa, jossa heillä oli rajaton itsevaltaisuus ja ylimmäinen papinvirka.
Lykurgo jakoi maan uudestaan ja muutti siis vanhat nautinto-oikeudet, toiselle kannalle.
Hän sääsi, ettei mikään maan-omistaja saisi myydä alaansa, vaan olisi velvollinen kuolemansa jälkeen jättää tämä vanhimmalle poiallensa perittäväksi.
Mutta suurimman huolen ja tarkastuksen alaiseksi teki hän lapsenkasvatuksen, joka tykkänään muuttui valtio-asiaksi.
Jokaista äsken syntynyttä lasta katseltiin tarkasti, olisiko siitä ihmisen alkua.
Jos lapsi sitten oli rujokas eli muutoinkin heikko, heitettiin se nälkään kuolemaan, sillä Lykuergo ei kärsinyt muita kuin norjia ja terveitä kansalaisia.
Lapset pysyivät äitiensä holhottavina aina 7:teen vuoteen asti.
Sillä aikaa täytyi heidän alastomina leikkiä laskea ja paljaina levätä ruokoheinillä, jotka heidän itse omin käsin oli virrasta tuominen; ainoastaan talvisaikana oli heille suotu muutamia lämmittäväisempiä <> ruohoja vuoteellensa panna.

-51-

Seitsemännestä vuodesta alkaen otti valtio lapset kokonaan huostaansa.
Nyt elivät poikalapset, luokkiin jaettuina, muutamien hallituksen asettamien peräänkatsojien hoidossa, joilla taas oli päällikkönsä, jonka virkaa joku etevimmistä ja kunniotettavimmista kansalaisista toimitti.
- Näinpä syntyi kaikissa yksi henki ja yksi mieli, joka teki tasuuden omaisuudessa mahdolliseksi.
Vanhojen kunnioittaminen painettiin syvästi nuorten mieleen.
Jokaisen nuorukaisen piti, kadulla kulkiessa, seisahtuen vastata kunkin vanhan kysymykseen, minkä matka ja mikä tehtävänä.
Myöskin oli vanhojen seuroissa nuorukainen kielletty mitään puhumasta, ellei häneltä kysytty.
Samoin kuin lapset totutettiin nälkää, valvomisia, kuumuutta ja kylmyyttä kärsimään, piti heitä taivutettaman ruumiillisia tuskia sietämään.
Sentähden otettiin täällä tavaksi, joka vuosi julkisesti ruoskoilla hosua poikalapset, jotta veri purskahti ulos.
Tämmöisessa tilaisuudessa ei saanut rääkkäyksen alainen olla tuskistansa tietävänänsäkään.
Mutta tämmöinen erinomainen jylseys ja kovuus ei ollut tapana ainoastaan nuorison kasvattamisessa, vaan kesti koko miesten elin-aikana.
Lykurgo sääsi, että atriat piti oleman julkiset ja kaikille Spartalaisille yhteiset.
Näitten atriain kustantamiseen piti kunkin kansalaisen joka kuukausi antaman joku määrä hedelmiä ja viljaa.
Ei kukaan tohtinut olla poissa tästä atriasta, jonka esimäinen ruoka-laji oli tuo kuulusa musta liemi, joka oli sianpaistista, verestä ja suolasta keitetty.

-52-

Lykurgo kielsi kulta- ja hopearahaa käyttämästä ja sen siaan asetti hän rautaa rahan tapaiseksi, että muka tämän suuri paino estäisi ylellistä kaupanliikettä.
Spartalaisten ymmärrykselliseen opetukseen ei kuulunut muuta, kuin kirjoitus-oppi välttämättömiin tarpeisin ja muutamia sotaisia ja pyhiä lauluja, joita lauloivat juhlallisuuksilla ja tappelumelskeesen karatessa.
Puheliaiuustaitoa ylenkatsoivat, mutta koettivat jo nuoruudessa teroittaa lasten ymmärrystä, totuttaen heitä ajatukseen ja miettimiseen.
Kun nyt omituisuuksiensa kautta paljon erisivät muista Kreikan asukkaista, ei ole ihmeeksi katsottava, että heissä syntyi halu niistä eron saamaan.
Olikin, näet, heissä semmoinen sodan-into, ett'eivät pelänneet ilman toisten kansojen avutta sekaantua sotaan ulkomaalaisten kanssa.
Lakinsa, joka edistytti ruumiin terveyden, oli vallan omansa, kunnollisia soturia kasvattamaan.
Myöskin oli muita laitoksia, joitten tarkoituksena oli tehdä kansa sotaiseksi ja saada se sodan kauhistuksiin mieltymään.
Sotaleirissä oleskeleminen oli oikea juhlallisuus.
Täällä lannistui vähän tuo elämän kovuus ja tarkkuus ja olonsa tuli vapaammaksi.
Sodan saalis antoi heille varaa jonkinmoiseen ylellisyyteenkin erittäin ruuassa.
Purpuravärinen puku, johon Spartalaiset sodassa olivat vaatetetut, seppeleet, joilla tappeluun mennessänsä koristivat hiuksensa, huilujen sointo ja laulujen kajahus, joka innostutti heitä, vihollisten vastaan rientäessä, kaikki tämä teki tuon muuten kauhistavan ja peloittavan sodan heille oikeaksi riemujuhlaksi.

-53-

Mitkä urhoollisesti sotien kaatuivat tappelutanterella, haudattiin laakeripuun oksilla seppelöittyinä.
Mutta vielä isompi kunnian-osoitus oli se, kun joku purpuravaatteisin käärittynä laskettiin hautaan.
Ainoastaan sodassa kaatuneitten haudoille saatiin nimet panna.
- Mutta pelkurit tulivat kovimman pilkan ja häväistyksen alaisiksi.
Joka oli rivistänsä paennut, suljettiin kaikista voimistelemisen harjoituksista, ei saanut mitään ostaa eikä myydä, tahi pantiin johonkuun yhteiseen paikkaan kilpi kädessä seisomaan sivutsemenijäin pilkattavaksi.
Lykurgo määräsi myös, ett'ei kaupungilla saisi olla muuria eli muita linnoituksia; kansalaisten urhoollisuus olisi muka oleva sen ainoana turvana.
Tämä yleinen sodanhalu oli myös syynä siihen, ett'ei mikään vapaa ihminen ryhtynyt mihinkään käsityöhön eikä maanviljelykseen, vaan jättivät semmoiset toimet kokonaan orjille, jotka muutoinkin pahasti kohdeltiin.
Muutamia vuosisatoja Spartaa myöhemmin sai myöskin toinen kreikkalainen päävaltio, Atänai, uuden lakilaatimuksen ja hallitusmuodon.
Jo aikasin oli Atänassa syntyvä tasavaltainen henki pakoittanut kuninkaanvaltaa peräytymään.
Viimeisen kuninkaan, Kodron kuoltua, kumottiin koko kuninkaanvalta ja sen siaan asetettiin arkonta-niminen hallitusmies jonka piti hallituksestansa tiliä tekemän.
Alussa valittiin tämä ylimmäinen virkamies elinaikaiseksi mutta pian määrättiin tämä virka-aika kymmeneksi vuodeksi ja vuodesta 682 e. Kr. valittiin yhdeksän arkontaa, joitten virka-aika ei kestänyt muuta <> kuin vuoden aikaa.

-54-

Mutta vielä puuttui Atänalaisilta sopivia lakia.
Semmoisia antoi nyt viisas Soloni kansalaisillensa v. 594 e. Kr.
Hän jakoi ihmiset varallisuutensa jälkeen neljään luokkaan.
Ainoastaan kolme näistä taisivat valtiovirkoja toimittaa; neljännellä, joka oli kaikkien lukuisin, oli niinkuin muillekkin oikeus kansankokouksissa huutonsa antaa.
Näillä kokouksilla oli rajatoin valta kaikissa hallituksen asioissa.
Sillä näissä vahvistettiin kaikki la'it, päätettiin sotaan ja rauhaan kuuluvista seikoista, valittiin kaikki virkamiehet j. n. e.
Kun joka miehellä täällä olivat samat oikeudet niin oli kunkin Atänalaisen huudolla arvonsa.
Sentähden koettikin Soloni tehdä kansalaisoikeuden saamisen vaikeaksi.
Hengen-uhalla kiellettiin ulkomaalaiset kansankokouksiin tulemasta.
- Varsinainen tuomio-istuin, jossa rikokset rangaistiin, oli Areopago, jonka istunnot tapahtuivat öisin.
Solonin etevimpiä sääntöjä oli se, että jokainen kansalainen sai omaisuudestansa jälkeenpäätöksen eli testamentin tehdä, mikä ennen oli ollut kielletty.
Nyt vasta muuttui omaisuus omistajan oikeaksi omaksi.
Ei tarvinnut kenenkään isäänsä vanhoilla päivillä elättää, jos ei tämä ollut opettanut hänelle mitään elatuskeinoa.
Lasten kasvattamisen heitti Soloni kokonansa vanhempien huoleen.
Mutta voimistelemisen oppi oli myös Atänassa pää-asia lapsen kasvattamisessa.
Edistääksensä isänmaan rakkautta, oli Soloni antanut asetuksen semmoisen, että sodassa isänmaan hyväksi kaatuneitten lapset <> olisivat valtakunnan kustannuksella kasvatettavat; heidän muistonsa ylistettiin myös julkisella hautauksella ja kiitospuheilla.

-55-

Joka pahasti kohteli köyhää, lasta eli orjaa, pidettiin rikoksen alaisena ja oli oikeuteen haastettava.
Tämmöinen lempeys ja viisaus ovat Solonin antamissa la'issa merkittävät.
Ehkä Hellenat olivat moniin pieniin valtioihin jakauneet, oli kuitenkin paitsi yhteistä kieltä monta seikkaa, jotka liittivät heidät yhteen.
Semmoisia olivat yhteisten jumalien palvelus, yhteiset juhlallisuudet, ennustuspaikat ja liittokunnat.
Kreikkalaisten ennustuspaikoista oli Delphoin suurimmassa arvossa pidetty.
Täällä oli Apollo nimiselle jumalalle rakettu templi, jossa Pythia niminen naispappi puhui ennustukset.
Tämmöiseen paikkaan, näet, tultiin aina jumaluudelta neuvoa pyytämään, kun ei omin päin tahdottu tärkeihin toimituksiin ryhtyä tahi muuten salaisista asioista tietoa tarvittiin.
Kun nyt Delphoin ennustuspaikka oli suuressa maineessa ja arvossa, oli sille neuvonpyytäjiltä ylen paljon antimia karttunut, joitten joukossa oli kalliita taideteoksiakin.
Yhteisistä kansan juhlallisuuksista oli Olympian kilvoitusleikit kaikkien etevimmät.
Nämät vietettiin Elidin maakunnassa.
Siihen paikkaan, jossa nämät leikit tapahtuivat, oli tehty kovin pitkä rata, jonka vasen puoli oli ratsuharjoituksiin ja oikea jalkamiesten taisteluksiin määrätty.
Yli ympärin, niin laajaan kuin silmä kantoi, istuivat katsojat pitkissä rivissä ja innostuttivat riemuhuudoillaan kilvoittelijat, milloin <> kiittäen milloin moittien.

-56-

- Yön vietettyä uhrilla ja lauluilla jumalien kunniaksi, aljettiin leikit auringon noustessa.
Taistelus-tuomarit istuivat laipion sisäpuolelle ja kilvoittelijat astuivat esiin aloittaaksensa kilpa-juoksun.
Joka ensiksi pääsi perille, sen nimeä ja syntymäkaupunkia huusi nyt julistaja kaikkien kuultavaksi.
Nyt kajahtivat kummut laaksot yli ympärin nimensä ylistyksestä ja katsojain riemuhuudoista.
Ajomies seisoi pystyssä kaksipyöräisissä vaunuissaan ja tuimat hevosensa riensivät muitten kanssa radalle, jonka päässä seisoi kaksi patsasta, joitten väli vaunujen piti kiertämän, palataksensa kaksitoista kertaa samaa matkaa.
Myöskin ruvettiin nyrkkisille ja ratsukilvoitukseen.
Juhlallisuuden viimeinen päivä oli voittajain palkitsemiseen määrätty.
Tämä tapahtui, sitten kuin pyhässä ahossa oli uhria tehty.
Voittajat tulivat komeissa vaatteissa, palmu-oksia kädessä, vieläpä huilunsoittajiakin seurassansa.
Kunniapalkinto oli seppele öljypuun oksista, jonka taistelustuomarit laskivat voittajan päähän.
Tämmöisen palkinnon saaminen oli suurin kunnia Kreikassa ja voittajan kansalaiset luulivat syntymäkaupunkinsa hänestä saaneen ison kunnioituksen.
He toivat hänen, riemukulkua käyden, lauloivat hänelle ylistyslauluja ja asettivat vartalokuvansa Olympiaan, jossa jälkeisinä aikoina monta sataa semmoista on ollut nähtävänä.
Voittajain nimet tulivat kuuluisiksi ympäri koko Kreikanmaan.
Eräs vanha Kreikkalainen kuoli ilosta, kun syleili paikaansa voittajana, ja hautauksellansa <> olivat kaikki Olympiassa olevat Kreikkalaiset saapuvilla.

-57-

Diagora, jalomielinen Hellena Rodon saaresta oli itse ennen kruunattu voittajaksi Olympiassa ja toi vanhaan ikään jouduttuansa molemmat poikansa sinne, jossa kumpikin voitti kunniaseppeleen.
Mutta jalomielisesti laskivat nuorukaiset seppeleensä isänsä päähän, nostivat hänen hartioillensa ja veivät hänen katsojain keskelle.
Kaikki huusivat hänelle onnen toivotuksia ja heittivät päällensä kukkasia.
Vanhuus ei voinut näin suurta onnea kannattaa, vaan vaipui, kaikkien nähden, kuolleena maahan.
Nämät Olympian kilvotus-leikit tapahtuivat säännöllisesti joka neljäs vuosi heinäkuussa.
Kaikenlaisia taituria kokoontui tänne toistensa kanssa kilvoittelemaan.
Huiluinsoittajat ynnä muut semmoiset lauloivat kaikkien kuullessa laulunsa, taistellen etuisuudesta.
- Kaiken tämän kautta pääsi sivistys hyvin edistymään.
Täällä saivat ystävät, oltuansa kauan erillänsä, nähdä toisiansa.
Täällä syntyi useinkin ystävyys erityisten ihmisten ja kokonaisten kaupunkienkin välillä.
Nämät kilvoitusleikit, jotka olivat koko Kreikan yhdistysside, perustivat sittemmin yhteisen aianluvun.
Nelivuotinen aika, joka kului näitten juhlallisuuksien välillä, kutsuttiin Olympiadiksi.
Hellenain sorea ja helposti muodostuva kieli oli vielä toinen side, joka yhdisti erityiset lahot yhdeksi kansaksi.
Hyvin varhain kukoisti Hellenain keskellä runollisuus.
Innostuneet runoilijat ovat <> runoelmilla, jotka meidän aikoihin asti ovat säilyneet, ylistäneet sankarien jaloja urostöitä.

-58-

Sittemmin, kun kirjoitustaito tuli tutuksi, edistyi runollisuus yhä paremmin.
Jälkeenpäin rupesivat tietoviisaat ihmiskunnan tärkeitä asioita tarkastelemaan ja tutkimaan, levittäen opetuksillansa tiedon valoa ympäri Kreikanmaata.
Näihin kuuluvat Pythagora, Sokrate, Plato y. m.
Kaikkien tiedeitten ja taideitten jopa Kreikkalaisten omituisen elämänkin keskuus oli Atänai.
Spartassa taas elettiin omin päin eikä huolittu toisten vehkeistä paljon mitään.
Atänai oli komein ja rikkain kaupunki koko Kreikassa.
Varhain aamuisin tulivat maalaiset huutaen laulaen kaupunkiin, tuoden mukaansa myytävät elatusaineet.
Nyt avattiin rihkamapuodit; vähitellen tulivat kadut ihmisiä täyteen ja pauhina karttui karttumistansa.
Yksi osa porvaria meni töihinsä ja toiset taas hajosivat kukin tahansa, mikä minnekin.
Edellä puolipäivää ja ehtoolla käveltin pitkin Ilisson rantaa ja ympäri kaupunkia.
Mutta kaupungin valtatorilla oli väenpaljous kuitenkin aina tihein.
Täällä pidettiin usein kansankokouksia, täällä oli Senaatin kokoushuone ja Arkontain tuomio-istuin; yli ympärin oli rihkamapuotia, kultaseppien pajoja ja parran-ajeliain työpaikkoja.
Nämät paikat olivat aina täynnä uuteliaita ja laiskuria.
Useat harjoittelivat myös metsänkäyntiä ja voimistelemista.
Kylpemättä eivät Atänalaiset voineet olla yhtä päivääkään.
Rikkaammat pitivät kylpy-laitoksia omissa asumuksissaan, vaan köyhemmät <> kävivät yhteisissä kylpyhuoneissa.

-59-

Enimmät Atänalaisista pitivät lyhyet alusvaatteet ja niitten päällä jonkunmoisen kauhtanan, joka peitti ruumiin kokonaan.
Tämä päällystakki oli tavallisesti painamaton, vaan rikkailla oli se kalliimmista ja painetuista kankaista tehty.
Katsottiin kaikille tärkeäksi oikein näpperästi kääriä tämä kauhtana ympärillensa.
Myöhempinä aikoina käytettiin paljon voiteita.
Naiset asuivat erinäisessä huonet-osassa ja olivat melkein kokonaan suljetut muitten yhteiselämästä.
Atänaissa käytiin tavallisesti jalkasin, mutta rikkaat käyttivät vaunuja ja kantotuolia; tahi antoivat seurassaan olevan orjan kantaa tuolin, johon heidän torilla eli kävelyksillä ollessaan sopi istua.
Varakkaat koristivat huoneitansa, miten paraiten voivat.
Ruokapöydän tarjoomat nautinnot olivat Atänalaisille hyvin mieleen.
Monta ruokalajia hankittiin kaukaisista maista, ehkä Kreikanmaa olikin hyvin rikas hyvistä hedelmistä, kasvaksista, kaloista ja muista luonnon tuotteista.
Atria alkoi tavallisesti linnunmunilla ja loppui puunhedelmillä.
- Kreikkalaiset eivät istuneet syödessänsä, vaan makasivat makuu-sohvilla niinkuin itämaalaisten tapa oli.
Kestiatrioilla oli ruokasali täynnänsä juhlasavua ja muita hyvänhajuisia suitsutuksia.
Viinapöydällä kimalti hopea ja kulta-laatukoita, jotka useinkin olivat kalliilla kivillä koristetut.
Kukin vieras seppelöittiin ja jokaisella oli orja takanansa.
Iloisissa seuroissa valittiin arvonheitolla yksi juomakuninkaaksi.
Tämä määräsi kaikki pitoihin kuuluvat <> seikat, esitti muistomaljat, sääsi leikillisiä juomalakia j. n. e.

-60-

Riemuisia lauluja ilahutti vierasten sydämmet; lyyry *) kävi ympäri koko seuraa ja jokaisen täytyi laulaa joku laulu, kun vuoronsa tuli.

-60a-

[ *) Lyyry oli Kreikkalaisten vanhin soittokalu. ]

-60-

- Kreikkalaisilla oli kovin paljon orjia; ainoastaan Attikassa oli niitä noin 400,000.
Nämät toimittivat kaikenlaisia asioita; he olivat palvelijoina, keittäjinä, lasten-opettajina, esilukijoina, kopioitsijoina j. n. e.
Maalla olivat maanviljelys ja karjanhoito toimimituksinansa.
Sota-vankeuteen joutuneet tehtin tavallisesti orjiksi.
Myöskin ostettiin orjia varsinaisilta orjankauppiailta.
Poikalapsen syntyessä ripustettiin seinälle seppele öljypuun oksista, mutta jos tyttölapsi oli syntynyt, ripustettiin villainen rihma.
Öljypuun oksa, näet, viittasi maanviljelys-toimiin ja tuo rihma vaimollisiin askareisin.
Kun oli lapsi henkenensä päivinensä kokonaan isän vallassa, laskettiin jokainen äsken syntynyt lapsi isänsä jalkain juurelle.
Jos tämä nosti sen helmaansa, oli hän sillä ottanut velvollisuudeksensa kasvattaa lapsi.
Mutta jos hän antoi sen olla koskematta, piti lapsi tapettaman tahi heitettämän oman onnensa nojaan.
Viimeisinä aikoina tapahtui tämmöinen julmuus hyvin harvoin.
Seitsemännellä eli kymmenennellä päivällä jälkeen syntymisen tehtiin kaikille sukulaisille uhri-atria, jossa lapselle annettiin nimensä.
Nyt kirjoitettiin nimi sukuluetteloon ja vanhempien täytyi vannoa lapsen olevan heidän omansa.
Kahdeksannentoista vuoden iässä piti nuorukaisen sotapalvelukseen lähtemän.
Alttarin juurella oli hänen pyhä <> vala vannominen ei milloinkaan häpäisevänsä valtion sota-aseita vaan uhraavansa hengen isänmaan hyväksi.

-61-

Hellena kun pääsi kahdenkymmenen vuoden ikäiseksi, pantiin sukunsa mieslukuun.
Nyt sai hän käydä kansankokouksissa, hakea valtiovirkoja ja itse tavaransa holhoa.
Nuorison sivistyskeinot olivat voimisteleminen ja soitanto; voimistelemista opittiin Gymnasio nimisissä opetuslaitoksissa.
Nämät olivat suuret rakennukset, joitten ympärillä oli puutarhoja ja pyhä aho.
Myöskin oli niissä kylpyhuoneita ja isoja salia, joihin puhelijat ja tietoviisaat kokoilivat oppilaisensa.
Soitannossa, runoelmataiteessa ja muissa tieteellisissä aineissa saivat lapset opetusta erityisistä koti-opettajista.
Kuvaveiston, maalauksen ja rakennustaiteen saattivat Kreikkalaiset erinomaisen korkealle kannalle; kuvaveistolliset teoksensa eivät vielä ole etevämpiänsä nähneet.
Yhtä kuuluisat ovat he tieteellisistä ja runollisista harjoituksistaan.
Heistä on kaikki sivistys lähtenyt; he ovat päässeet muitten kansojen opettajiksi.
Ottakaamme nyt tämän kansan ulkonainen historia tarkastellaksemme.
Kreikan ulkonainen rauha häirittiin ensiksi v. 490 e. Kr., kun Persialaiset samosivat maahan.
Tuli, näet, iso persialainen sotajoukko kuudella sadalla aluksella ja nousi maalle Attikan rannikkoon.
Täällä tuo urhoollinen Miltiade Maratonin lakeudella hävitti koko persialaisen sotavoiman.
Mutta Persialaiset eivät jättäneet sitä asiaa siksensä, vaan Xerxes kuningas vei vähän aikaa jälkeenpäin äärettömän sotavoiman Kreikanmaalle.

-62-

Salaminin saarella, Atänain likipaikoilla nousi ankara meritappelu, jossa Kreikkalaiset Temistoklen johdatuksen alla saivat oivallisen voiton, hävittäen melkein tykkönään vihollisten laivaston.
Tämä sota, jossa Kreikkalaiset yhä pääsivät voitolle, kesti vielä muutamia kymmenkuntia vuosia, kunnekka sota itsestään taukosi noin v. 449.
Mutta valitettavasti syttyi Spartan ja Atänain välillä keskinäisiä riitoja, jotka pian muuttuivat verisiksi sodiksi, jotka aikaan pitkään turmelivat varallisuuden ja toimellisuuden.
Kun valtioitten voimat näistä kestävistä riidoista uupuivat, pääsi Makedonian kuningas Philippo sekaantumaan Kreikan sisällisiin oloihin.
Hänen oli sitten helppo asia, pakoittaa Kreikkalaiset valtaherruuteensa mieltymään.
Poikansa Aleksantero Suuri päätti isänsä alkaman työn.
Kreikan vapaus ja itsenäisyys meni palaamattomiin.
Makedonian valtakunnan hajottua, koetti Kreikka riutuvaisena jäännöksenä vapauttansa suojella.
Mutta jo v. 146 e. K. tuli tämä maa Rooman käskyn-alaiseksi ja pysyi nyt Roomalaisten valtaan yhdistettynä, Kun tämä v. 395 jälkeen Kristuksen jaettiin kahteen osaan, läntiseen ja itäiseen valtakuntaan, pantiin Kreikanmaa itäiseen kuulumaan.
Itäinen valtakunta, jonka pääkaupungi oli Byzantsi ( Konstantinopel ), tuli Kreikan keisarikunnan nimiseksi.
Tämä valtio, johon nyt varsinainen Kreikka oli liitetty, tuli v. 1453 j. Kr. Turkkilaisten haltuun.
Näitten orjuuden alla Kreikkalaiset pysyivät, kunnekka Turkkilaisten kovuus ja julmuus karttui siihen määrään, että heidän väkisinkin <> täytyi ruveta maansa vapauttamiseen.

-63-

Tämä onnistui heille viimein monivuotisten vaihetten ja kärsimysten jälkeen.
Kreikka tuli nyt jälleen itsenäiseksi valtakunnaksi.

9. Roomalaiset.

-64-

Siis, kun tämä tapahtui, oli Adrian meren toisella puolella Salomoni jo aikaa sitten vaipunut kuoleman uneen jopa Olympian kilvoitus-leikitkin aljetut.
Romulo hankki uuteen kaupunkiinsa asukkaita ja rupesi sitä kuninkaana hallitsemaan.
Hän jakoi kansan kolmeen lahkoon ja kunkin lahon kymmeneen luokkaan eli Kuriaan.
Itse kansa jakaantui kahteen säätyyn: Patriciat eli ylimysmiehet ja Plebeijat eli alhaisolaiset.
Näitten säätyjen välillä syntyi alinomaisia riitoja, jotka kestivät vuosisadat läpitsensä.
Patricioille, jotka luultavasti olivat alku-asukkaat, olivat, näet, kaikki valtiovirat annetut; niin esimerkiksi otettiin ainoastaan heidän joukosta Romulon asettaman sanaatin jäsenet.
Kuningasten valta oli melkein samalainen, kuin Kreikan ruhtinailla ennen oli ollut.
He olivat ylimmäiset sotapääliköt ja ylimmäiset papit, kutsuivat kokoon Senaatin ja kansankokoukset, kun valtion la'ista, sodan ja rauhan asioista oli päätettävä.
Ei mihinkään valtiolliseen toimeen ollut rupeaminen, ennenkuin jumaloista oli neuvoa haettu.
Tämmöinen tiedusteleminen oli Augura ja Haruspici nimisten pappien tehtävä.
Nämät ennustivat lintujen lennosta ja viserryksestä, kanain syömisesta, ukkosen jylinästä, ukontulen leimauksesta ja muista senkaltaisista.
Kaikki nämät laitokset olivat alkuansa etruskilaisia.
Kuninkaallisen arvon merkit olivat myös etruskilaista syntymäperää.
Kuninkaan edellä kävi kaksitoista liktori nimistä miestä, jotka kukin kantoivat varpukerpun, jossa rippui kirves, merkiksi muka että kuninkaan oli oikeus hengeksi rangaista.
Romulon jälkeen hallitsi Numa, joka on valtion oikeana perustajana pidettävänä.
Parhaasta päästä <> koetti hän alamaistensa sydämmiin juurittaa jumalien kunnioittamista; heistä sanoi lakiensa ja laitostensa lähteneen.

-65-

Hän sääsi monta uutta tapaa jumalanpalveluksessa ja piti tarkan huolen, että nuot pidettäisiin pyhinä.
Mikä Romulon hallitessa oli ollut kuninkaallista alusmaata, jakoi Numo pellottomille kansalaisille, että he muka jättäisivät sotahalunsa ja mieltyisivät rauhallisiin toimiin.
Sittemmin jakoi hän koko Rooman alan osakuntiin ja asetti jokaiselle peräänkatsojansa, jonka piti kirjoittaman ylös, kuka huolettomasti ja kuka hyvin peltonsa viljeli että kuningas muka tietäisi ahkerat palkita.
Lakinsa oli naisille ylen ankarat; he eivät saaneet viiniä juoda eikä ollenkaan miesten toimiin sekaantua.
Avioliitto pidettiin semmoisessa pyhyydessa, että 580 vuotta jälkeen kaupungin perustuksen oli kulunut, kun ensimäinen avioliitto rikottiin.
Tämän viisaan lakilaatijan jälkeinen oli Tullo Hostilio, joka paljon laajensi Rooman aluskuntaa.
Seuraava kuningas Anko Martio rupesi laivaston rakentamiseen ja hänen jälkeisensä Tarquinio Prisko on maineensa saanut noitten mahdottoman suurten kloakkien rakentamisesta, jotka olivat isojen kupujen näköiset.
Myöskin rakensi hän yhteisten taistelusleikkien pitämiseksi kuuluusan Cirko nimisen näytelmäpaikan.
Sen ympärillä oli lavitsoita ja itse Cirkon ympärys oli niin suuri, että siihen mahtui 200,000 henkeä.
Tähän suunnattomaan rakennukseen, jonka jäännökset vieläkin käyvät katsojista ihmeeksi, täytyi Tarquinion pakoittaa alhaiso päivätöihin.

-66-

Tämä kuningas kävi myöskin onnellisia sotia naapurikansojansa vastaan ja voitti suuren saaliin.
- Servio Tullio, joka seurasi häntä hallituksessa, rupesi uudestaan jakamaan kruunun alusmaat pellottomille ja pääsi sen kautta alhaison suosioon.
Myös jakoi hän asukkaat sekä kaupungissa että maalla kolmeenkymmeneen osaan, jotta kansan olot ja asiat enemmin tulisivat näkyville ja selville.
Tämä kuningas päästi uusilla laitoksillaan myös Plebeijat jonkunmoiseen mahtavuuteen, ehkä päävalta vielä pysyi Patriciain hallussa.
V. 534 e. Kr. nousi viimeinen Rooman kuningas Tarquinio Superbo kuninkaan-istuimelle.
Väkivaltaisuudestansa syntyi liittäydys, jonka johdattajana oli Bruto.
Tarquinio, joka oli poissa sodassa, pantiin kuninkaan-arvolta pois ja koko kuninkuus poistettiin.
Sen siaan asetettiin kaksi ylimmäistä virkamiestä, jotka kutsuttiin Konsuliksi.
Nämät piti valittaman joka vuosi Patriciain säädystä.
Tämä tapahtui 509 e. Kr.
Rooman ensimäiset Konsulit olivat Bruto ja Kollatino.
Rooma oli nyt siis tasa- eli vapa-valtio.
Mimmoinen urhoollinen henki ja isänmaanrakkaus näistä aioista alkaen syntyi Roomalaisissa, näyttäköön seuraava kertomus.
Etrurian kuningas Porsenna oli ottanut suojelukseensa tuon Roomasta ajetun Tarquinion ja lähti nyt suurella sotajoukolla Roomalle, asettaaksensa hänen muka oikeuksiinsa.
Jo olivat Etruriat aikomuksessa, pakenevia Roomalaisia takaa ajaen, eräästä sillasta hyökäistä kaupunkiin.
Silloin kehoitti Horatio <> Kokle niminen mies innollisesti kansalaisiaan siltaa hävittämään, luvaten itse pidättää viholliset, kunnekka silta olisi revitty.

-67-

Tämä tapahtui; hän ynnä kaksi muuta sota-urosta viivytteli viholliset niin kauan, kuin silta rikottiin.
Mutta kun näki sillan hajota rämähtävän, viskausi täydessä sota-asussa virtaan ja uiskenteli omiensa luokse toiseen rantaan, ehkä vihollisten heittokeihäät viuhahtivat ympärillänsä.
Mutta Porsenna ei peräyttänyt piiritystä.
Kova nälkä rupesi kaupungissa riehumaan ja epätoivo voimat uuvuttamaan.
Tässä tuskassa esitteli eräs nuori Roomalainen, Mutio Skävola, senaatille, Porsennan tapettamisen ainoana keinona tästä puuhasta päästä.
Itse meni hän sentähden väkipuukko takin alla vihollisten leiriin ja tunkeutui aina kuninkaan-istuimelle, jonka vieressä istui kirjoittaja.
Tämän luuli nyt Mutio kuninkaaksi ja tappoi hänen siihen paikkaan.
Kun hän sitten pantiin kiinni ja aseet riisuttiin häneltä pois, jutteli hän Porsennalle, että Rooman nuoriso oli valalla vannonut tappaaksensa hänen.
Kuningas uhkasi nyt heittää hänen tuleen, ellei kohdakkoon tarkemmin selittäisi tämän liittäydyksen seikkoja.
" Katso, sanoi Mutio, " kuinka vähän he ruumiistansa pitävät, joilla on kunnia ja maine odotettavana " - ja nämät sanat sanottuansa laski hän oikean kätensä uhri-alttarilla palavaan tuleen ja palautti sen siinä, mitään tuskan tuntoa osoittamatta.
Kuningas otatti hänen tulesta pois ja päästi vapauteen.
Kuninkuuden poistaminen koroitti paljon patriciain <> valtaa ja kun kansa oli ulkonaisen rauhan voittanut, kävivät patriciat yhä jylseimmiksi plebeijia kohtaan.

-68-

Tästäpä syntyi sisällisiä riitoja, jotka masensi valtion voimat.
Viimein syttyi sisällinen kapina ilmituleen ja silloin valittiin ensimäinen Diktatori-niminen virkamies.
Kun kova hätä ahdisti valtakuntaa, valittiin tämä virkamies, joka sai kokonaisen itsevaltaisuuden puoleksi vuodeksi.
- Nyt koetettiin lievittää plebeijain tilaa.
Maksuun kykenemättömien velat annettiin anteeksi ja ne jotka velasta olivat vankeuteen pantuina, päästettiin vapaiksi.
Vähän myöhemmin v. 494 e. Kr. saivat plebeijat oikeuden, valita omasta säädystänsä kaksi virkamiestä, nimeltä kansantribunat, jotka vuosittain muutettiin.
Sittemmin muutettiin ne luvultansa kymmeneksi.
Heidän oli velvollisuus, suojella kansa Patriciain itsevaltaisuudesta.
He taisivat, näet, kiellollansa kaikki senaatin päätökset mitättömiksi tehdä, jos nämät loukkaisivat kansan etua.
Itsiensä puolesta olivat pyhinä ja loukkaamattomina pidettävät.
Nyt vasta alkoi meteli Roomassa, kun patriciat kaikin voimin koettivat etu- oikeutensa suojella ja plebeijat taas pyrkivät valtiolliseen tasa-arvoon.
V. 445 kumottiin se sääntö, joka kielsi avioliittoa patrician ja plebeijan välillä.
- Tämän sisällisen metelin pauhatessa, hätyytti myös ulkonainen vaara Roomaa.
Gallilaiset, jotka olivat urhoollista ja raakaa sukua, tunkeusivat Alpien yli, valloittaen ison osan Pohjois-italiaa.
Roomalaiset koettivat <> sovintoa hieroa.

-69-

Vaan turhaan, sillä Gallilaiset, kun Klusion kaupungin piirittäessä huomasivat, että myös Roomalaisten lähettiläät olivat aseisin tarttuneet kaupunkia suojellaksensa, lähtivät he liikkeelle Roomaa vasten, tätä kansan-oikeuden rikkomista muka kostaaksensa.
Kaikki pakenivat pakenemistaan puoluskuntain taisteluksista uupuneesta kaupungista.
Ainoastaan kahdeksankymmentä vanhaa ukkoa, jotka ennen olivat olleet pappina ja konsulina, eivät tahtoneet enään isiensä kaupunkia jättää, vaan istuivat pitkiin valkoisiin kauhtanoihinsa puettuina torille.
Hämmästyneinä hyökkäsivät viholliset kaupunkiin, joka poltettiin tuhaksi.
Kapitolion luja linnoitus teki vielä heille vastarintaa.
Tämän koettivat nälällä antaumiseen pakoittaa, vaan turhan, sillä nälkä rupesi heitä itsiäkin ahdistamaan, ett'ei heidän muuta neuvoa ollut, kuin matkoille lähteä tyytyen tuhanteen kulta-naulaan.
Pian syntyi sisällinen meteli uudesta.
Viimeiset kovat aiat olivat kartuttaneet köyhäin velat ja rikkaat Patriciat rasittivat, minkä voivat, köyhät velkamiehensä.
Mutta kansantribunat koettivat kaikin voimin plebeijain asiat edistyttää.
Tämä onnistuikin heille niin, että v. 366 e. Kr. määrättiin myöskin plebeijain olevan konsulivirkaan valittavia.
Nyt alkoivat taas valloittamisen sodat.
Kovan taisteluksen jälkeen voitettiin v. 298 e. Kr. Samnitain väkevä kansa ynnä muita italilaisia kansoja, jotta muutamien vuosien kuluttua koko Italia oli Rooman käskynalaisena.
Kovin sota oli Roomalaisilla <> Epiron kuningasta Pyrroa vastaan, joka lukuisella laivastolla tuli Italiaan, tuoden mukaansa elehvanttia, joita ei ennen Italiassa nähty.

-70-

- Rooman hallitusmuoto oli nyt aikojen kuluessa täydellisesti muodostunut ja tämä teki Roomalaisille mahdolliseksi maailman hallitsijoiksi pyrkiä.
- Näillä ensimäisillä vuosisadoilla jälkeen tasavallan asettamisen elivät Roomalaiset suurimmassa kohtuullisuudessa, vallan taipumattomat Kreikkalaisten hempeytymiseen ja hehkuvaisuuteen.
Maanviljelys oli heistä kunniallisin elantokeino.
Tähän asti nautittiin leivän siassa jonkunmoista jauhopuuroa.
Mutta kun olivat valloittaneet nuot rikkaat Kreikkalaiset kaupungit, eneni varallisuutensa ja sen ohessa myöskin hekumallisuus.
Jo näillä aioilla aljettiin Roomassa hopearahaa tekemään.
Mutta vaikka näin vähitellen rikkaus yltyi, oli kuitenkin vielä kunnollisuus ja pätevyys hyvällä kannalla.
Samnitat lähettivät Kurio Dentatolle, Pyrron voittajalle, rauhan hierojia.
Lähettiläät tapasivat hänen istuvan rahilla pesän vieressä, nauriita keittäen.
Suu hymyssä käski hän heitä lahjojansa pois viemään, sanoen: " Minä tahdon mielukkaammin olla rikasten hallitsijana, kuin itse olla rikas. " Mutta nyt ei voinut enään Italiakaan tyydyttää Roomalaisten valloittamisen himoa.
Pian sekaantuivat riitaan tuon rikkaan Kartagon kanssa.
Tällä oli alusmaita Sicilian saarella.
Mutta kun Kartago oli merivalta, täytyi myös Roomalaisten hankkia itsellensä laivasto, taitaaksensa menestyksellä <> tähän sotaan ryhtyä.

-71-

Mitäs tästä; otettiin voitettu Kartagilainen laiva esikuvaksi ja sen mukaan rakettiin sitten jonkunmoisia aluksia.
Väestö harjoitettiin maalla soutamiseen.
V. 260 e. Kr. nähtiin ensimäinen Roomalainen laivasto merellä.
Roomalaiset, kun tappaluun tulivat, liittivät vitjoilla aluksensa vihollisten laivoihin, jotta sillä lajilla saatiin tapella samalla tavalla kuin maallakin.
Sentähden ei ole aivan suureksi ihmeeksi katsottava, että Roomalaiset jo samana vuonna 260 voittivat ensimäisen meritappelunsa.
Kartagilaisten täytyi rauhanteossa jättää koko Sicilia ynnä muutamat likellä olevaiset saaret ja kahdenkymmenen vuoden kuluessa maksaa oiva rahasumma.
Tämä sota, jota olivat niin mielullisesti käyneet, koroitti isoon määrään Roomalaisten uljuutta ja itse-arvon tuntoa.
Mutta nyt jo rupesi valloittamisen himo pakoittamaan heitä semmoisiin töihin, jotka olivat kunnian vaatimuksiin yhdistymättömät.
Pian ruvettiin uudestaan sotaan Kartagoa vastaan.
Nyt oli, näet, aikomus kukistaa sen Espaniassa paisuva valta.
Kaksi sotajoukkoa piti liikkeelle pantaman.
Yhden oli Espaniaan lähteminen ja toisen Siciliasta Ahvrikkaan.
Mutta Kartagilaisten mainio satapäällikkö Hannibali kohosi nyt isänmaansa edestä kostajaksi.
Verrattomalla rohkeudella ja kestävyydellä vei hän sotajoukkonsa Espaniasta Pyreneain vuoriselänteen yli Galliaan ja Alpi-vuorien yli Italiaan, hätyyttääksensä Roomalaiset oikein maittensa sisustassa.
Hannibali kulki voitollisena yhä edemmäksi tehden Kannen tappelussa <> Roomalaisille kovan tuhon; enempi kuin 50 ,000 sotamiestä makasi Roomalaisilta kuolleina tappelutanterella; kaatuneitten ritarienkin luku oli niin suuri, että Hannibali lähetti Kartagoon suuren paljouden sormuksia, jotka olivat ritarien kunniamerkkinä.

-72-

Rooman senaatti ei kuitenkaan joutunut hämmästykseen, vaan kävi uskalluksella sotatoimeen käsiksi, ehkä pelko jo rupesi kaupungissa leviämään.
Tästä senaatin verrattomasta uskalluksesta on meillä loistava todistus, kun se sanoi kiitokset Terentiolle, Roomalaisten päällikkö tässä onnettomassa tappelussa, siitä ett'ei hän muka epäillyt isänmaan pelastuksesta.
Tämä vakavuus ja kiinteys pelasti Rooman turmiosta.
Sillä aikaa kuin Hannibali lepäsi sodan puuhista, valloittivat Roomalaiset Syrakusan, tämän aian komeimman kaupungin.
Pian sen jälkeen ( v. 211 e. Kr. ) ajoivat he Hannibalin Kapuan kapungista, jonka hän oli ottanut lepopaikaksi, ja taistelivat Espaniassa hyvällä onnella siellä olevia Kartagilaisia vastaan.
Tämän aian Roomalaisista sankarista on Kornelio Skipio, joka sittemmin sotavoitostansa Ahvrikassa sai liikanimeksi: Ahvrikkano, suurimman kunnian ansainnut.
V. 203 e. Kr. asetti hän sotavoimansa laivoille ja läksi tuon kaidan Euroopan ja Ahvrikan välisen salmen yli purjehtimaan.
Ahvrikkaan tultuansa, rupesi hän kaikin voimin Kartagoa ahdistamaan.
Yön pimeydessä sytytti hän vihollisten leirin tuleen ja hävitti koko hänen sotajoukkonsa.
Roomassa syntyi ääretön ilo; kaikki templit auaistiin, jotta kaikki pääsisivät jumalille <> kiitoksia lausumaan.

-73-

Hannibalin, joka tähän asti oli järkähtämätönnä pysynyt Italiassa, oli jo täytynyt isänmaan suojelukseksi Ahrikkaan lähteä.
Nyt ei ollut Kartagilaisilla muuta neuvoa, kuin ruveta rauhan hieromiseen.
Tämän saivat kovilla ehdotuksilla.
Skipio palasi voittajana isänmaahan ja pani valtiorahastoon 130 ,000 hopea- naulaa.
Kaikissa paikoissa tehtiin hänelle muistopatsaita.
Hän tahtoi jäädä kaikkia lahjoja vaille eikä ottanut muuta palkinnoksi kuin Ahrikkanon kunnianimen.
Tämän sodan päätös oli koroittanut Roomaa kovin mahtavaksi ja pianpa rupesi tämä toden teolla maailman hallitsijaksi pyrkimään.
Nyt alkoi sota Makedonian kuningasta Philippoa vastaan.
Tämä voitettiin ja muutamia vuosia jälkeenpäin muutettiin Makedonia roomalaiseksi alusmaaksi.
Sama onnen kohtaus saavutti myöskin Kreikkaa.
Ei mikään enään voinut Roomalaisille vastarintaa tehdä.
Syria, Ekypti ja muutkin valtiot olivat jo täytymyksessä nöyristyä Roomalaisten edessä.
Jo aikaa oli Rooman senaatti päättänyt Kartagon hävittämistä.
Sen jakaantuminen erinäisiin puoluskuntiin ja rajariidat naapurien kanssa teki Roomalaisille mahdolliseksi ryhtyä tähän työhön.
V. 149 läksi roomalainen laivasto ja sotajoukko Ahrikkaan.
Kartagilaiset koettivat kaikella tavalla lepyttää vainoojiansa, jopa antoivat sota-aseensakin heidän haltuun.
Mutta roomalainen sotapäällikkö vaati heidät hävittämään oman kaupunkinsa ja vetäymään <> kauemmaksi pois rannikolta.

-74-

Tähän hävittömään vaatimukseen eivät onnettomat Kartagilaiset voineet suostua, vaan ryhtyivät hurjistuneina viimeiseen taistelukseen, joka kesti kolme vuotta.
V. 146 e. Kr. joutui tuo maailman mainio kaupunki Roomalaisten käsiin.
700 ,000:sta asukkaasta oli ainoastaan 50 ,000 elossa.
Sotamiehet ryöstivät valloitettua kaupunkia, joka sen jälkeen sytytettiin tuleen.
Seitsemän päivää kesti, ennenkuin Kartago muuttui tuhaksi.
Se paikka, jossa onneton kaupunki oli seisonut, pantiin maan tasaiseksi ja kirottiin juhlallisella kirouksella ikuiseksi autioksi.
Nyt oli Rooman valta ja suuruus päässyt korkeimmilleen; Tämä suuruus oli avun ja urhoollisuuden synnyttämä.
Siihen aikaan rippuivat sodan seikat paljon enemmin miesten urhoollisuudessa, ennenkuin ampuma-aseita ruvettiin käyttämään.
Rautainen kypäri peitti raskaasti varustetulle roomalaiselle soturille pään; rautahaarniska suojeli rintaa ja säärin ympärillä oli rautaiset peittimet.
Vielä kantoi sotamies pitkän ja leveän puukilven, jolla oli nahkaa päällykseksi ja rautaiset nastat.
Rynnäkön-aseina olivat kaksiteräinen miekka ja joko kaksi heittokeihästä tahi pitkä ja painava käsi-keihäs.
Paitsi näitä painavia aseita täytyi soturin myös kantaa eväs neljäksi päiväksi ja vielä saha, koppa, köysi, käsimylly, viljat, kattila, piilukirves ja kolme eli neljä vallituspaalua, jotta milloinka hyvänsä voitaisiin linnoitettu leiri rakentaa.

-75-

Kun oli kova kiire, heitettiin nämät soturin kannettavat juhtien tahi orjien vietäväksi.
Kaupunkien piiritettäessä, käytettiin muurinmurtimia, joilla kiviä ja suuria lohkoja semmoisella voimalla pantiin liikkeelle, että he hävittivät muurit.
Roomalaisten leirit erittäinkin talvisaikoina olivat oikein kaupunkien näköiset; oli, näet, oikeita katuja, porttia, toripaikkoja ja kaivoksia.
Teltit olivat taljoista tehdyt.
Jokaisen sotamiehen päiväpalkka oli Auguston aikana 10 assia eli noin 4 1/2 kop. hop.
Paitsi sitä sai hän myös vaatteet ynnä jonkun määrän viljaa.
Erinomaisesta urhoollisuudesta annettiin erinäisiä palkintoja.
Jokaisella legionalla eli rykmentilla oli sotalippu, jossa rippui hopeainen kotka.
Nämät legionat olivat jo kukistaneet kaikki ulkonaiset vastukset, mutta kuitenkaan ei valtio saanut rauhan hedelmiä nauttia, sillä sisälliset kapinat rupesivat taas riehumaan.
Vuonna 134 nostivat orjat kapinan.
Tämä saatiin kuitenkin nelivuotisen sodan jälkeen taukoomaan.
Vielä vaarallisemman metelin nostivat orjat noin kuuskymmentä vuotta tämän jälkeen.
Silloin oli hätä käsissä.
Viimein sai Krasso tämän kauhistavan metelin tukeutumaan.
- Näitten orjasotien välisellä aialla oli valtakunta ollut monessa pulassa.
V. 109 samosivat Cimbri ja Teutona nimiset germanilaiset kansat roomalaiseen osaan Gallianmaata ja vaativat asuntopaikkoja.
Rooman heitä vastaan lähettämät sotajoukot tulivat kauhistavaan tappioon, mutta pääsivät kärsittyänsä suurta vahinkoa voitolle.
Sisälliset levottomuudet kestivät yhä.
Valtakunnan hätä nousi korkeimmilleen, <> kun Italian kansakunnat rupesivat sotaan Roomaa vastaan, pakoittaaksensa sitä vaatimuksiinsa myöntymään.

-76-

Rauhaa ei tehty, ennenkuin 300 ,000 miestä oli kaatunut ja Italilaiset päässeet pyyntöinsä perille.
V. 88 syttyi ensimäinen varsinainen kansalais-sota ilmi-tuleen.
Roomalainen Sulla valloitti Rooman kaupungin; ryöstö ja murha raivosi kaupungissa.
Sullan hirmuvalta levitti pelästystä yli ympärin.
Hän oli päässyt koko Roomalaisen valtakunnan itsevaltiaaksi ja tämän viran jättänytkin, kun kuoli v. 78 e. Kr.
Rooman valtio hävisi yhä huonommaksi, erityiset jalot miehet koettivat turhaan sitä häviöstä pelastaa.
Näitten joukossa oli Pompeio, joka liitti isomman osan tunnettua Aasiata Rooman alusmaihin.
Semmoista riemukulkua, kuin tämä Aasian voittaja, Roomaan palattuansa, teki kaupungin läpitse, ei milloinkaan ennen nähty.
Pompeio oli valloittanut tuhatta lujaa linnoitusta, yhdeksänsataa kaupunkia, merirosvoilta ottanut kahdaksan sataa alusta, ja perustanut ja kansoittanut yhdeksän neljättä kaupunkia.
Enempi kuin 390 ruhtinasta ja ylimystä kävi kansallisessa puvussaan kalliilla kivillä koristetuin riemu-vaunuinsa edellä.
Pianpa syntyi uusia sisällisiä rauhattomuuksia.
Näistä on Katilinan liittäydys merkillisin.
Tästä hirvittävästä vaarasta pelasti tuo mainio tietoviisas ja puhelija Ciceroni isänmaansa.
Muinoinen isänmaan rakkaus oli jo kadonnut Rooman miehistä.
Sen etevimmät miehet katsoivat vaan omaa etuansa.

-77-

Niinpä menivät ( v. 60 e. Kr. ) Pompeio ja kaksi toista roomalaista ylimystä, nimeltä Caesari ja Krasso yhteen liittoon anastaaksensa ylimmäisen vallan.
Pian joutui kaikki valta Pompeion ja Caesarin käsiin.
Tasavallallinen hallitus-muoto oli jo toden mukaan kadonnut ja sen siaan sotilais-valta syntynyt.
Caesari lähti legioninensa Galliaan, jonka valloitti, ja sai näissä toimissansa uskollisen ja urhoollisen sotavoiman.
Pompeio ja Krasso taas hallitsivat Roomassa konsulina.
Kun Krasso oli kuollut ( v. 52 e. Kr. ), hävisi kaikki sovinto liittoveljien keskeltä.
Caesari joka nyt oli kokonaan pakoittanut Gallian kansat alamaisuuteen, lähti harjaantuneella sotajoukollansa Italiaan matkaamaan, kukistaaksensa Pompeiota, joka oli kaikenmoisiin juoniin häntä vastaan ruvennut.
Molempien välillä syttyi nyt kansalais-sota ilmi tuleen.
Tämän loppu oli semmoinen, että Caesari Pharsalon tappelussa ( v. 48 e. Kr. ) masensi Pompeion voimat, joka tappelun jälkeen sai surmansa.
Nytpä oli Caesari Rooman itsevaltiaana.
Hänen lahkolaisensa hankkivat antaa hänelle kuninkaan-arvon.
Mutta vielä olivat tasavallan puolustajat liiaksi lukuiset.
Tasavallallinen liittäydys syntyi ja itse Caesari sai surmansa liittoveljien käsistä.
Näitten pääjohdattajana oli Bruto, joka oli Caesarin ystävänäkin.
Levottomuudet virisivät taas uuteen voimaan.
Antonio, joka oli Caesarin sotapäällikkönä ollut, koki saadaksensa hänen valtaa käsiinsä.
Hänen vastustajaksi kohosi Caesarin sukulainen, tuo nuori Oktaviano.

-78-

Myös senaatti rupesi Oktavianon puolta pitämään ja Antonio julistettiin isänmaansa viholliseksi.
Mutta eipä aikaakaan, kun Oktaviano teki liittoa Antonion ja Lepidon kanssa, samatenkuin Caesari, Pompeio ja Krasso ennen olivat tehneet.
Nyt rupesi uusi hirmuvalta taas raivoomaan; suuri joukko kansalaisia mestattiin julkisesti tahi surmattiin salassa.
Näistä on mainittavin tuo vanha Ciceroni joka oli saanut kunnianimen: " isänmaan isä ".
Sillä aikaa kuin Antonio oleskeli itämaissa sodantoimissa, anasti tuo sukkela Oktaviano Roomassa vähitellen itsevaltaisuuden.
Vuonna 31 e. Kr. puhkesi synkeä eripuraisuus heidän välillänsä ilmisotaan.
Aktion meritappelussa tuli Antonio häviöön.
- Tämä tappelu lopetti aikakauden Rooman historiasta.
Sen loistavin aikakausi oli mennyt palaamattomiin.
Vapaus ja sen synnyttämät hyvät avut olivat jo kansasta hävinneet.
Oktaviano muuttui nyt Rooman keisariksi *), Auguston nimellä, ehkä oli niin viisas, että antoi valtion tasavallallisen ulkomuodon pysyä kajoomatta.

-78a-

[ *) Sana keisari ( saksaksi Kaiser ) tulee juuri nimestä Eaesar ( Kreikkalaisten suussa: Kaisar ), jonka sukunimen Augusto peri äitinsä enolta, ennen mainitulta Eaesarilta. ]

-78-

Mutta keisarin hallitus kävi yhä itsevaltiaammaksi ja sen ohessa lisääntyi valtion hervottomuus.
Ulkoa uhkasivat Germanilaiset, Götit ja muut raa'at kansakunnat, jotka hävittivät ja ryöstivät kaukaisempia alusmaita, jopa aikojen kuluessa tunkeusivat Italiaankin.
Valtakunnan sisustassa <> taas pitivät soturit useimmiten hallitusta.

-79-

V. 395 jälkeen Kristuksen jaettiin valtakunta kahteen osaan: länsiroomalainen ja itäroomalainen keisarikunta.
V. 476 jälkeen Kristuksen, viimeisen roomalaiskeisarin Augustulon hallitessa, sai länsiroomalainen keisarikunta loppunsa.
Itäroomalainen elikkä Kreikkalainen keisarikunta pysyi aina vuoteen 1453, jona Turkkilaiset valloittivat Konstantinopolin pääkaupungin.
Näin loppui roomalainen valtakunta.
- Roomalaisten yksivakainen ja kova luonne, heidän kolkka ja vakaamielinen jumalanpalveluksensa ynnä sotahalunsa eivät tehneet mieltänsä ihannetaiteisin ja tieteisin taipuvaksi.
Jo vanhimmissa aioissakin oli jonkunmoisia virsiä jumalanpalveluksen viettämisessä ja lauluja kesti-atrioilla tavallisia.
Mutta vasta sitten kuin Kreikka muuttui Rooman alusmaaksi ja sen olot siis tulivat Roomalaisille tutuiksi, rupesi vireämpi halu ihannetaiteisin ja tieteisin heräämään.
Verisiä taistelusleikkiä ynnä petojentappeluja tulivat Kreikan hauskojen kilvoitus-leikkien siaan.
Taistelijat hakkasivat toinen toistansa kaikenmoisilla surma-aseilla.
Sittemmin, kun Roomalaiset olivat jonkunmoiseen sivistykseen päässeet, rupesi puheliaisuuden taide kukoistamaan.
Olikin usein julkisilla puhelijoilla yhtä paljon voimaa, kuin sotapäälliköillä sotajoukkoinensa.
Jälkeen Auguston rupesivat taiteet ja tieteet vähitellen riutumaan.
Roomalaisten alinomaset sodat ja valloittamiset kartutti heille sodansaaliista paljon rikkautta.
Mutta <> tämä oli niin kovin epätasaisesti jaettuna, että suurin rikkaus ja viheliäisin köyhyys seisoivat rinnatusten.

-80-

Rikkaita oli semmoisia, joille meidän aikaiset pohatat tuskin voivat vertoja vetää.
Krassolla esimerkiksi sanotaan olleen maantiluksiakin noin puolen-kolmatta miljonan ruplan arvosta.
Mutta tämmöinen ääretön rikkaus synnytti ylellisyyden ja komeuden, jota tuskin voimme arvatakkaan, ja sen ohessa myöskin semmoisen tapain turmeluksen, joka on meille ihan outo.
Useammissa huoneissa nähtiin kulta- ja hopea-astiat.
Kalliit kivet, kuvapatsaat, kultaa, hopeata ynnä muuta kallis-arvoista, jota Roomalaiset sodansaaliina olivat kaiken maailman osista kiskoneet, oli kaikki Roomassa ko'ottuna.
Eipä siis ihmettäkään että ylellisyys meni rajattomiin.
Erään Skauron näytelmähuoneesta sanotaan olleen 80,000 istunpaikkaa, jotka nojaantuivat 360:teen marmorapatsaisin; vieläpä sanotaan sen olleen koristettu 3 ,000:nnella kreikkalaisilla kuvapatsailla ja kauniimmilla kuvauksilla.
Hehkuvaisuus ei enään tiennyt määrääkään.
Sadan peninkulman kaukaisista paikoista tuotiin summattomalla kustannuksella kaloja ja muita herkullisia ruoka-aineita.
Pidettiin useinkin kesti-atrioita, jotka maksoivat yli 10,000 hopearuplaa.
Erään Hirrion merikalat ja kalalammikot sanotaan maksaneen hänelle vuosittain noin 300 ,000 hopea ruplaa.
Näin vajosivat Roomalaiset yhä syvemmin hehkuvaisuuteen ja siitä syntyvään tapain turmelukseen.
Ei mikään maallinen voima enään olisi voinut <> estää ihmiskuntaa täydelliseen häviöön joutumasta, ellei Kristin-usko olisi tullut maailman pelastukseksi.

-81-

Tämä synnytti ihmisissä uudet voimat ja vehkeet ja oli siis uuden aian oikea päivänkoitto.
Erittäinkin on Kristinuskosta mainittava, että se jaloilla opillansa vähitellen vaikutti orjuuden poistamisen.