Slavilaiset.

Slavilaisten kansalahko on Germanilaisten jälkeen suurin; siihen kuuluu yli 60 miljonaa henkeä, jotka ovat levinneet yli koko itäistä Eurooppaa aina Saksasta Aasian aroihin saakka, Itämerestä aina Hadrian merelle.
Slavilaisten kieli ja kansallisuus vallitsee Pyömissä, Puolassa, Venäjässä, Moldaussa, Vallakiassa, Bulgariassa, Serbiassa, Bosniassa, Kroatiassa, Slavoniassa ja Dalmatiassa; paljon Slavilaisia asuu myöskin Unkarissa, Kärnthen'issä, Krain'issa ja Lausitz'issa.
Slavilaisten alkuperäinen koto on luultavasti Keski-aasia; sittemmin ilmaantuivat Puolassa ja Venäjässä.
He olivat sukuperän, ulkomuodon, laitoksien, uskonnon, kielen ja tapain puolesta Germanilaisista vallan erilaiset, kun he Itä-euroopasta tunkeusivat aina Elbe-virtaan ja Adrian merelle saakka.
Niinkuin Germanilaisetkin, olivat Slavilaiset jakauneet moniin erinäisiin kansoihin, joista lännessä <> asuvaiset ovat Saksalaisten historialle merkilliset, kun olivat, näet, asuttaneet suuren osan Saksanmaata.

-108-

Itäisemmät taas perustivat väkeviä valtioita: Venäjä, Puola, Lithauen ja Schlesia.
- Näistä on Venäjä väkevimmäksi kohonnut.
Tämän valtion perustajana oli ( v. 862 ) eräs varägilainen ruhtinas nimeltä Rurik.
Jo aikasin rupesivat Venäläiset Kreikan keisarikuntaan rosvoretkiä tekemään.
Nämät taukosivat kokonaan, kun ruhtinas Vladimir Suuri taipui Kristinuskoon ja pakoitti myöskin alamaisensa siihen.
Mutta valtakunnan voimat lannistuivat sisällisistä riidoista, jotta Mongolilaiset, jotka olivat lähteneet Keski-aasiasta ja levittäneet pelkoa ja kauhistusta yli koko Aasiaa, laskivat sen valtansa alle.
Tästä orjuudesta pelasti Suuriruhtinas Ivana Venäjänmaan.
Sitten on Venäjän valta yhä levinnyt leviämistään.
Sen suuruuden oikea perustaja on Pietari Suuri, joka antoi sille sivistyneen valtion ulkomuotoa ja laajensi sen alaa aina Suomenlahteen saakka.
Mutta orjuus ja törkeä tietämättömyys on pysynyt ja pysyy vieläkin meidän aikana kansan seassa.
Hallitusmuoto on kokonaan itsevaltainen.
- Toinen mahtava slavilainen valtio on ollut Puola.
Tämä ulottui mahtavaisuutensa aikana Unkarin rajasta aina Itämerelle ja Sakanmaasta aina sydän-Venäjään asti.
Mutta sisälliset kapinat ja valtiollisten lahkokuntain eripuraisuus syöksi valtion onnettomuuteen ja kurjuuteen.
Aatelistolla oli kaikki valta käsissä, rahvas eli orjuudessa ja kuninkaalle, joka vaalilla pääsi arvoonsa, <> suotiin hyvin rajoitettua valtaa.

-109-

Näin asiain ollessa, sen tuho viimeinkin saavutti.
Venäjän, Preussin ja Itävallan hallitsijat jakoivat menneen vuosisadan lopulla koko valtakunnan keskenänsä.
Venäjä sai paraan ja oikean pää-osan, muut ottivat ne osat, jotka asemansa puolesta sopivat heille.
Puolalaiset ovat turhaan koettaneet onnettoman isänmaansa vapauttaa.
Heidän voimansa ovat lannistuneet vieraan väkivallan alle.
-- Slavilaisilla on vahva luu- ja jänne-rakenus; heidän ihonsa ei ole niin valkoinen, kuin Germanilaisten, vaan on vähän ruosteenkarvaiselle vivahtava.
Merkittävämpi on kasvojen muoto, jossa kaikki kasvojen-viivat ovat kaarevammat ja vienommat, kuin Germanilaisilla.
Slavilaiset ovat suopeat ja mieluiset tunnustamaan hengellistä etevämmyyttä.
Merkillinen on heidän halunsa ja osaavaisuutensa, vieraita taitoja omistamaan, niinpä ei ole mikään kansa niin kerkeä oppimaan vieraita kieliä.
- Kansan-juhlallisuuksia oli Slavilaisilla paljon ja niissä oli aina helisevä iloisuus.
Ei mikään kansa Euroopassa ole niin huvituslauluihin ja tanssiin mieltynyt kuin he, ja ei kellään ole tanssi niin hurja ja vallaton kuin heillä; rakkopilli ja huuliharppu tekevät vieläkin slavilaisessa talonpoiassa melkein lumoisen vaikutuksen.
Kansanlauluja sanotaan löytyvän paljon.
Vieno, niinkuin ominainen luonteensakin, on Slavilaisten kielet; kaikki ovat lauluun hyvin mukavat.
Paitsi neljä pääkieltä: Venäjän, Puolan, Pyömin ja Serbian kielet, löytyy vielä monta kielenmurretta.

-110-

Jo muinoin oli Slavilaisten likaisuus suuressa huudossa ja maineessa, he eivät muka tulleet pestyiksi muuta kuin kolme kertaa elämässänsä, ensin kuin syntyivät maailmaan, sitten kun häitä pitivät ja viimeksi kun muuttivat Manalan majoihin.
Puku oli tavallisesti huono; talvella olivat pukeuneet taljoihin ja kesällä pellavasta tehtyihin vaatteisin.
Asumuksensa olivat viheliäiset multamajat, raketut keskelle nevoja tahi hieta-vuorille; muutamissa maakunnissa oli myöskin kaupunkia.
Slavilaiset, kun olivat hyvin keinolliset, tekivät savesta ja metalleista kaikenlaisia astioita.
Maanviljelykseen ja vuorityöhön olivat hyvin taipuneet.
Elantonsa oli tavallisesti tattaraa, hirssiä ja muita kedonkasvuksia, mesi oli kansallinen juoma.
Niinkuin aasialaisetkin kansat ylenkatsoivat he vaimopuolta; äidille oli sallittu tappaa äsken synnyttämä lapsensa.
- Jumalanpalvelus oli Slavilaisilla monenmoinen.
Jumalien luku oli suuri erittäinkin Puolassa.
Jumalankuvissa ei ollut ulkomuodolla mitään kunnianarvoista eli kaunista; erään Perun nimisen epäjumalankuvalla oli puinen vartalo, rautaiset jalat, hopea pää ja kultainen parta.
Toisella Svantevit nimisellä epäjumalalla oli neljä päätä, kaikki kaunisti harjatetulla parralla, ja kaksinkertainen rinta; Czerneboh jumala oli kuvattu jalopeuran muotoiseksi.
Papisto oli muutamissa slavilaisissa kansoissa varsin suuressa kunniassa.
Rügen'in saarelle rakennetussa templissä oli kolme sataa pappia; täällä oli ylimäinen <> pappi suuremmassa arvossa kuin itse kuningas.

-111-

Paitsi templiä oli myöskin muutamat ahot epäjumalille pyhitetyt; kivistä laitettiin jonkunmoinen aitaus kivimöhkäleen ympärillä, joka siellä seisoi alttarina.
Ihmisuhrit olivat tavalliset, mutta näihin ei otettu muita kuin sotavankia.
Muutamissa maissa, niinkuin Venäjässä pääsi Kristin-usko pian voitolle, mutta toisissa taas, erittäinkin Elben, Oderin ja Weikselin tienoilla ruvettiin sille kovaa vastahankaa vetää, kun oli, näet, seurauksensa maallinen orjuus levittäjäinsä alla.
Paljon pakanallista verta vuodatettiin, ennenkuin Slavilaiset ottivat ristiä kumarraksensa, ja kristityitten täytyi puolestansa tuhansittain jättää henkensä alttiiksi, kun Slavilaiset koettivat vieraan ikeen päältänsä torjua.
Tämä itsestään rauhallinen kansa muuttui silloin tiikerikissan luontoiseksi.
Slavilaisten yhteiselämän seikoista entisinä aikoina emme paljon tiedä.
Heidän luonteessansa oli taipumus, mieluisesti jokaista etevämmyttä kunnioittamaan.
Heidän kielensä ovat erinomaisen rikkaat herran nimityksistä, niin ett'ei heillä suinkaan niistä milloinkaan puutetta ole ollut.

Suomalaiset.

Tietämätöntä on, mihinkä aikaan se kansanlahko, jonka uuden-aikaiset kielentutkijat kutsuvat Ural-altailaiseksi, <> ensin lähti Siperian eteläisistä paikkakunnista Eurooppaan.

-112-

Luultavasti tämä siirtymys tapahtui vähitellen siihen aukkoon, jonka Germanilaiset ja Slavilaiset länteen päin lähtiessänsä jättivät jälkeensä, ja niin tulivat Madjarilaiset eli Unkarilaiset ja Suomalaiset Urali-tunturien yli niille seuduille, missä kumpikin nyt asuntonsa pitää.
Kuitenkin olivat jo monta aikaa ennen Lappalaiset kansoittaneet kaikki pohjan perät ja hävisivät ainoastaan vähitellen muitten voimallisempain kansain päälle tunkiessa.
Suomalaiset Eurooppaan tultuansa asuivat ensinnä nykyisen Venäjän pohjoisosassa, jossa kaupastaan ja rikkaudestaan mainio Permalais-valta ulottui Vienan mereltä pitkin Vienan-jokea Urali-tunturille saakka.
Nämä Permalaiset olivat nähtävästi Karjalaisia, heidän sivistyksensä ei ollut suinkaan alhainen, ja ihanat runot Väinämöisestä, Ilmarisesta ja Lemminkäisestä näyttävät niitten seassa syntyneen.
Etelä-puolella heitä asuivat Hämäläiset Äänisen ( Oniegan ) järven paikoilla, ja kolmas heimokunta, Kainulaiset eli Kaihnulaiset oli jo 9:nnellä vuosisadalla siirtynyt Pohjanlahden rannoille, joka heistä kutsuttiin Kainun- mereksi.
Vähitellen siirtyivät Hämäläisetkin länteen päin, mutta jakaantuivat samassa kahteen osaan kahden puolen Suomen-lahtea, jotta Virolaiset ( muuk. Estit ) tulivat Viroon ja Hämäläiset ( muuk. Tav-estit, Tavastit ) Suomeen.
Heidän jälkiinsä seurasi Karjalaisiakin Suomeen, olletikkin kun vanhan Perman valta ja kukoistus lannistui Venäläisten yhä leviävän vallan alle.

-113-

Suomalaisten muinaisista oloista ja sivistyksen seikoista on kyllä tieto vähissä.
Ett'eivät olleet suinkaan matalalla sivistyksen kannalla, näkyy siitä kun heidän kielissään on omituiset sanat kaikille maanviljelyksen aseille.
Ohrat, nisut eli vehnät, pellavat, pavut ja herneet ( ristat ) y. m. olivat heille tuttuja, mutta rukiit, kaurat ja hamput lienevät olleet vasta muukalaisten tuomat.
Ohrista osasivat muinas-Suomalaiset tehdä juotavansa: oluen eli olon, joka sana on heidän kielestään peritty Ruotsinkin kieleen.
Paljon muitakin taitoja oli Suomen miehillä jo ennen kuin tulivat muitten sivistyneempäin kansain seurustukseen.
He takoivat taitavasti rautansa sota-aseiksi ja muiksi tarpeiksi, he kehräsivät villansa ja pellavansa värttinällä ja kutoivat sitten monenlaisia kankaita, palttinoista, aivinaista ja sarkaa, he hoitelivat kimalaisiaan ( mettiäisiä, mehiläisiä ), joista simaa kokosivat, ja kaiken tämän ohessa osasivat Väinämöisen opetuksesta soittaa kanteletta ja runoilla ikävänsä karkoittaa.
Mutta, jos sepät ja runoniekat eroitamme, ei ollut heillä mitään muuta eroitusta työ-virassa, vaan kukin teki itse tarpeensa.
Sana: " kauppa " on saksasta lainattu ja sana: " raha " merkitsee oikeastansa oravan-nahkaa, koska tätä nähtävästi tavarain vaihetuksessa käytettiin välin-tekiäisiksi.
Moni uusi tapa ja uusi oppi tuli vasta kristinuskon kautta.
Kynttilä on latinainen sana candela ja nähtiin ensin uuden uskon latinaisella kirkonmenolla.
Suutari ( sutor ) on toinen nimi, jonka vasta <> kristin-uskon papit lienevät mukaansa tuoneet.

-114-

Muuta säädyn eroitusta ei Suomalaisilla ollut kuin orjan ja vapaan; isänsä hallitsi perhe-kunnassaan, ja kun yhteisiä asioita piti keskusteltaman, kokoontuivat perheen-isännät käräjiin.
Mutta kuningasta tai ruhtinasta ei lie heillä ollut; sillä nämä sanat ovat Germanilaisten kielistä otetut.
Ainoastaan sotaa käydessä valittiin urhoollisin pää-mieheksi.
Linnojakin rakennettiin jonkunmoisia vihollisten vainoa vastaan.
Suomalaisten muinainen usko näkyy aikojen kuluessa monella tavalla muuttaneen muotonsa.
Taivaan Jumala, jonka ääni kului ukkosen ilman juminassa, näyttää ensinnä saaneen heidän palveluksensa.
Hänen nimittivät Ukoksi, josta ukkonen on saanut nimensä.
Ukolla näyttävät alussa ajatelleen olevan akkansakin ja muun perheensä varsin ihmisten tavan mukaan, ja kun sitten rupesivat ajattelemaan eri haltian meressä asuvaksi, nimeltä Ahto eli Ahti, luulivat hänelläkin olevan vaimonsa, Vellamon.
Viimein oli heidän mielestänsä joka paikka täynnänsä haltioita ja luonnottaria.
Metsässä hallitsi Tapio emäntänensä tyttärinensä, Mannun eukko oli maan emäntä, ja vainajien valtakunnassa hallitsi Tuoni tylynä isäntänä.
Mutta ukko kuitenkin kaikkien ylinnä oli; hän oli yli-jumala, ilman kaiken kannattaja, puhki pilvien puhuja, hattarojen hallitsija.
Luultavaa on, että Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen myöskin olivat alkuperäänsä olleet jumalia, Väinämöinen <> ehkä maan haltia, Ilmarinen ilman ja taivaan, ja Lemminkäinen meren, vaikka Kalevalan runoissa ovat ainoastaan ylenluonnollisilla voimilla varustetuita uroita, jotka taioillansa tekivät kansansa mahtavaksi.

-115-

- Suomalaisten vanha usko oli taikausta täynnä.
Taiollansa, sanallansa saattoi tietäjä eli viisas ihminen taivuttaa luonnon voimat mielensä mukaan.
Monta muinaista uskon-käytöstä lienee jo hävinnyt tiedoistamme; varsinkin emme tiedä paljon Hämäläisten tavoista, jotka luultavasti jollakin lailla erisivät Karjalaisten oloista, joista Kalevalan runot antavat meille selityksen.
Varsin yhteen aikaan ruvettiin levittämään kristinuskoa Suomalaisille Suomessa ja heidän heimolaisillensa eteläpuolella Suomenlahtea.
Bremeniläiset kauppamiehet toivat v. 1158 kristinuskon Liiviläisille Riian lahden ja Dunajoen varrella, jossa sitten Saksalaiset Kalpa-ritarit verisellä kovuudella pakoittivat sen-puoliset pakanat uuden uskon helmoihin.
Tanskalainen kuningas Valdemar Voittaja aloitti myöhemmin saman työn Virossa, joka sitten samate tuli Kalpa-veljesten haltuun.
Vanhan uskonsa kanssa kadottivat nämä Suomen heimolaiset vapautensakin ja tulivat orjiksi saksalaisten herrainsa alle.
Kauheat kapinat, joilla kokivat särkeä ikeensä, eivät parantaneet heidän onnetonta tilaansa.
Mutta Suomessa asettui Eerikki pyhän ( v. 1157 ), Birger Jaarlin ( 1249 ) ja Torkel Knuutinpoian valloitus-retkien kautta Ruotsin leppeä valta, jolla Suomen kansa vähitellen ja kovien <> kärsimysten alla on kasvatettu valtiolliseen täysi-ikäisyyteen ja vapauteen.

-116-

Suomen kansan maine on kaikunut ympäri maailman sekä miekan että hengen teoilla.
Sen ikä on vasta alullansa, sen tulevaisuus koittamaisillansa.

Arapilaiset.

Myöskin Arapilaiset olivat ennen Kristuksen syntymää tutut, mutta silloin aivan vähästä arvosta historialle.
Vasta Kristuksen jälkeisinä aikoina, kuin heidän keskellä syntyi uuden uskonnon perustaja, astuivat Arapilaiset historiallisten kansain riviin.
Arapian saarento, joka on kolmen meren välinen, on luonnoltansa Ahrikkaan verrattava; kansa taas on vallan toista ihmisluokkaa, kuin Ahrikan Neekerit.
Avarat hieta-aavat täyttävät maan, joka vuosituhansisten kuluessa on säilyttänyt yhtäläisen luontonsa.
Vielä tänään, niinkuin tuhat vuotta takaperin, tervehtii matkustaja ilohuudoilla hieta-aavain keskellä olevia viheriäisiä kosteikkoja, joissa tuuheat palmupuut tarjoovat hänelle varjossansa hauskan leposian.
Tämä maa, monessa paikassa runsaasti kasvava itämaitten kauniimpia tuotteita, on merkillisen Arapian kansan kotoperä.
Arapilainen kansa on kieleen nähden sukua niille kansoille, jotka historian ensi-aikoina levisivät Palästinan, <> Syrian, Phoinikian, Babylonian ja Armenian ylitse.

-117-

Arapilaisten pyhissä saduissa on paljon seurattu Vanhan Testamentin kertomuksia; Beduinat ja länsirannikon asukkaat olivatkin sukuisin Aaprahamin poiasta Ismaelista.
Arapilainen on ko'oltansa keskinkertainen, tavallisesti laihamainen; elantonsa tarpeet ovat vähäiset; ruumiinsa näyttää olevan melkein paljasta luuta ja jännelihaa, ruumiin-rakennus on täynnänsä kaunista sopuisuutta, kasvot soikulaiset, mustat välähtävät silmänsä täynnänsä tulta ja neroa, kädet ja jalat kauniit ja sievät.
Arapilaisen henki on tämän ulkomuodon mukainen; hänen ruumiin- asetuksensa osoittaa sielun ylevyyttä ja jaloutta; hän on vilpas, harras, vakaa ja syvämielinen.
Kun eivät Arapian suuret autiomaat voineet helposti metsästäjäkansaa elättää, rupesivat Arapilaiset tuohon luotettavaan karjanhoitoon.
Tarkasti pysyivät nämät autiomaitten kuleksivat heimokunnat eli Beduinat tässä elatuskeinossa, jotta kuvaellessamme nykyisiä Beduineja, annamme myöskin kuvan esiisäinsä oloista, kuinka he vuosisatoja sitten elivät samain telttien alla ja samoille lähteille ja laitumille veivät hevosensa, kamelinsa ja lampaansa.
- Hevonen on Arapilaiselle ei ainoastaan uskollinen orja, vaan myöskin hauska toveri.
Beduinat pitävätkin hevosensa semmoisessa arvossa, että tekevät heistä pitkiä sukuluetteloita.
Varsan synty pidetään varsin onnellisena tapauksena, joka on ilolla ja onnen-toivotuksella vietettävä.
Hevoset <> kasvatetaan lasten joukossa telttien alla, ikäänkuin perheesen kuuluvat.

-118-

Heidän uskollisuudesta ja ystävällisyydestä herrojansa kohtaan on monta juttua.
- Yhtä suuri luonnon antama apu Arapilaisille on kameli.
Tämä eläin on siitä merkillinen, että aivan vähällä juomisella toimeen tulee, kun on merkillisen kestävä janoa kärsimään.
Tässäpä onkin sen paras hyöty.
Nämät avarat santa-aavat ovat, näet, vedestä tyhjät, jotta matkustavaisten täytyy viedä vettä mukaansa, matkalle lähtiessään.
Muutoinkin on kamelista aivan suuri hyöty.
- Kuleksivan Arapilaisen elämä on täynnänsä vaaroja ja vaivoja ja etevinkin mies joukossansa on sitä elämän nautintoa vailla, jossa eurooppalainen porvari elää.
Beduina viljelee myöskin ryöstämistä, jotta väkivalta useinkin astuu oikeuden siaan.
Hän väijyy usein kyllä matkustavia ja ryöstää heiltä heidän omansa, mutta välttää tavallisesti varkautta ja ryöstöä yön-aikana.
Ryöstöä kärsinyttä ei hän milloinkaan heitä nälkään nääntymään, vaan antaa hänelle suojelusta ja elantoa.
Vieraan-varaisuus pidetään Arapilaisten seassa pyhänä, jotta joka on astunut Arapilaisen katon alle, hänen ei tarvitse mitään vaaraa pelätä.
Niinpä tapahtuukin usein, että Arapilainen riistää kaikki tyhjäksi siltä, joka muutamia päiviä ennen kattonsa alla on nauttinut mitä parasta talossa on ollut tarjottavana.
Almuin antaminen on heillä pyhä velvollisuus.
Miehen kunnia on heistä aivan kallis; niin pidetään myöskin muhkea ulkomuoto aivan suuressa arvossa.

-119-

Parhain koristus on parta, jota toisiansa tervehtiessä suutelevat ja johon valaa vannoessa koskevat.
Arapilaisen mieli on loukkaukselle aivan arka; hänen äkkinäinen luonteensa ei pian lepy, vaan on ankara kostoa pyytämään.
Solvausta kostamatta jättää on heistä suuri häpeä, jotta lapsien on velvollisuus isänsä edestä kostaa, jos kosto häneltä oli jäänyt hakematta.
Niinpä ovat monet heimokunnat vuosisatoja läpitsensä sotineet keskenänsä, saadaksensa esi-isäin alkamat vainotyöt molemmin puolin tasalle.
On, näet, heillä luulo semmoinen, että, niinkauan kuin tapetusta verenkosto on heitetty hakematta, ei pääse se paikka, jossa surma tapahtui, milloinkaan kasteen virkistyttämäksi.
Runollisuuteen on Arapilaisilla aina ollut suuri taipumus; mielikuvitteluksensa on aivan rikas, antaen kaikille asioille runollisen loisteen.
Myöskin on heissä tarkka ja terävä ymmärrys, joka näyttäikse monenmoisissa nerollisissa sananlaskuissa.
Jo aikasin pitivät he kokouksia, joissa runoelmia esiteltiin; niinpä harjoitettiin Okadhin kaupungissa kolmekymmentä päivää perätysten kilvoituslauluja.
Palkinnon voittaminen tämmöisessä tilaisuudessa oli aivan suuri kunnia, johon kukin runoilija parhaasta päästä koetti päästä.
- Arapilaisten kieli on merkillisen rikas kuvallisista nimityksistä, esimerkiksi kahdeksankymmenen luvulla merkitään simaa, kahdensadan luvulla käärmettä, neljänsadan luvulla onnettomuutta ja tuhannen luvulla miekkaa.

-120-

Arapilainen, ehkä hän on monta meidän mielestä välttämätöntä tarvetta vailla, on kuitenkin vapaudestansa ja suvustansa pöyhkeä.
Koto puutteenensa on hänelle rakas ja arvokas.
Tuo kuleksiva Beduina halveksii kiinteäin asuntopaikkain asujamia ( Fellahs ), kaupunkilaisia ja maanviljelijöitä.
Beduinat ovat Aasian kansoista ainoat, jotka eivät ole lannistuneet orjuuden alle.
Heimokunnan päämies on Scheikeksi kutsuttu ruhtinas, joka sovittaa sisälliset riidat ja sodassa pitää päällikön-virkaa.
Tätä valtaa ei hän uskalla väärin käyttää, pelkäen alamaistensa luopuvan kuuliaisuudesta.
Usein yhdistyvät useat heimokunnat yhden haltian alaiseksi; tämä sanotaan Suurscheikiksi eli emiriksi.
Beduinain keskellä syntyi v. 570 j. Kr. tuo mainio Muhammed.
Tämä rupesi neljänkymmenen ikäisenä kansansa prophetaksi ja perusti Islamin uskonnon, joka pian levisi kauaksi.
Miekalla ja tulella levitettiin uusi uskon-oppi yli maailmaa.
Muhammed innoitti sotilaitansa urhoollisuuteen, luvaten uskon levittämisessä kaatuneille paradisin ihaillukset.
Näinpä levisi uusi uskonto leviämistänsä.
Chalifi eli Mohammettiläisten hallitsija otti pääkaupungiksensa Damaskon; hänen hovinsa oli loistollisuudestansa mainio.
Täällä kukoistivat runollisuus ja tieteet; yleinen sivistys pääsi hyvälle kannalle ja nousi 8:nella vuosisadalla korkeimmillensa.
Mutta ei ainoastaan Aasia saanut tuntea Arapilaisten uskon-intoa ja urhoollisuutta; koko pohjoispuoli <> Ahrikkaa tuli heidän valtaansa noin v. 700 j. Kr.

-121-

Täältä läksivät he v. 711 Gibraltarin salmen yli Espaniaan ja voitettuansa Länsigötiläiset laskivat he koko tämän maan allensa.
Mutta valloitushimonsa ei siihen tauonnut; he läksivät Pyreneain-vuorten yli, tunkeuden eteläiseen Ranskanmaahan.
Nyt joutui koko Kristikunta ja Länsieuroopan sivistys hirmuiseen hätään.
Mutta tästä pulasta päästiin, kun Arapilaiset tulivat tappiolle Tours'in tappelussa v. 732 ja peräytyivät jälleen Espaniaan.
Tämä oli ensimäinen suuri tappelu, jossa Arapilaiset menettivät voiton; Kaarlo Suuri nöyristi heidät vielä enemmin.
Ehk'eivät voineet valtansa pohjoiseen päin levittää, ottivat he kumminkin monta Välimeren saarta haltuunsa.
Ei paljon aikaa kulunut, ennenkuin Arapilaiset Espaniassa erisivät Chalifein suuresta vallasta.
Mutta heidän tänne tunkeutua, Kristittyin valta ei kokonaan hävinnyt, sillä eräs Pelago niminen länsigötiläinen ruhtinas oli paennut Asturian maakuntaan, jossa perusti vähäisen valtion, joka aikaa voittaen levisi leviämistään.
Pian syntyi Pyrenean saarennolla monta kristittyä valtiota, jotka alinomaa sotivat Arapilaisia vastaan, voittaen heiltä yhä enemmän alaa.
V. 1492 viimeinkin loppui Pyrenean saarennolla Arapilaisten valta kokonaan.
Heidän herruutensa oli Espanialle erinomaisen onnellinen.
Sillä maa pääsi heidän aikanansa semmoiseen vaurastumiseen, jott'ei sen jälkeinen <> häviö ja turmelus ole kokonaan voinut poistaa kaikkia tämän kukoistuksen jättämiä jälkiä.

-122-

Vielä havaitaan sekä kansallisuudessa että muissakin seikoissa paljon, joka osoittaa Arapilaista alkuperää.

Japanesit.

Aina 15:nnen vuosisadan alkuun oli paitsi Amerikkaa suuri osa nykyisinä aikoina hyvin tunnettuja maita Eurooppalaisten tietohalulle suljettu.
Tähän kuuluu tuo Itä-aasian rannikolla oleva suuri saaristo, joka silloin vasta löydettiin, kuin Portugisat uutta tietä Ahrikan ympäritse olivat päässeet Indiaan.
Näihin saareihin kuuluu Japan'in keisarikunta.
- Japanesit ovat vartaloltansa suhdalliset ja muutoin notkeat ja vikkelät.
Iho on kellanmoinen milt'ei ruosteenkarvaiselle vivahtava.
Silmät muutoin pitkänmoiset ja kaidat, ovat syvemmällä päässä, kuin tavallisesti muilla kansoilla.
Pää on tavallisesti suuri ja kaula lyhyt; tukka musta, paksu ja öljystä kiiltävä; nenä, ehk'ei juuri litteä, lyhyt ja paksu.
He ovat ymmärtäväiset ja varovat, hyvän-suopeat ja ystävälliset.
Hallituksensa, hyvä maanviljelyksensä, säästäväisyytensä ja erittäinkin se, kuinka tekevät ulkomaalaisten kanssa kauppaa, osoittavat kylläksi kavaluutensa ja järkähtämättömyytensä.
Siisteyden pitävät suuressa arvossa, jotta melkein joka huoneessa on kylpylaitoksia.
Nöyryydessä ja tottelevaisuudessa tuskin kukaan voi Japanesille vertoja vetää.
Alamaisuutta esivaltaa ja tottelevaisuutta vanhempia kohtaan painetaan jo aikasin nuorison mieleen.
Alhaiset kumartavat syvästi ylhäisempiä ja tottelevat ehdottomasti esimiestensä käskyä.
Oman-vertaisiansakin tervehtivät <> aina suurella kohteliaisuudella.

-123-

Notkistaessansa pään alaspäin laskevat tavallisesti kädet polville tahi alemmaksikin sen mukaan, kuinka nöyrä tervehdyksen pitää oleman.
Uskonto on koko Japanissa pakanallinen; ainoastaan suurella vaivalla on silloin tälloin joku saatu Kristin-uskoon taipumaan.
Keisari on myöskin ylimmäinen pappi ja asettaa kaikki papit virkoihinsa.
Uskon-opillisia lahkokuntia on paljon.
Templit ovat päivät läpitsensä avatut, jotta kukin saisi niissä pitää rukoustansa millä aialla tahansa.
- Japanesein sota-aseet ovat joutsi, nuolet, sapeli ja pyssy.
Joutset ovat hyvin suuret ja nuolet erinomaisen pitkät.
Sapeli on pää-ase.
Kukin, joka ei kuulu maanviljelijäin säätyyn, kantaa semmoisen vyössänsä.
Kaikki ihmiset, mistä säädystä lienevätkin, käyvät samanlaisessa puvussa.
Tämä kansallinen puku on pitkä, avara kauhtana, joka tehdään erilaisista aineista; suvella on se ilman vuoritta, talvisaikoina taas paremmin varustettu.
Vaimot pitävät useampia tämmöisiä kauhtanoita päällytysten.
Kaikki kauhtanat sidotaan lanteen ympärille vyöllä, jota käytetään plakkariksi.
Japanesilla on myöskin housut, jotka ovat hyvin avarat ja muutoinkin eriskummalliset katsella.
Jalkineiksi pidetään tohvelia taikka kenkiä.
Mieheltä leikataan hiukset päälaelta pois otsasta niskaan saakka; sivuhiukset sitten sidotaan päälaen yli kiinni.
Päätä ei peitetä muutoin kuin matkoilla.
- Huoneitten permannot peitetään aina hienoista ruohoista tehdyillä matoilla ja seinät koristetaan paksuilla ja kauniilla tapetilla.
Rakennukset ovat pienet ja vähäpätöiset; harvoin ovat he kahdenkertaiset.
Tieteistä ja taiteista ei paljon pidetä; maanviljelys on kaikkien toimena.
Kaikista tieteistä on ainoastaan tähti-oppi jonkunmoisessa kunniassa; muut ovat vielä vasta alkamaisillansa.

-124-

Neekerit.

Nyt on meidän yhdestä kansasta juteltava, joka on maailman onnettomimpia.
Tämä on Neekerinkansa Ahrikassa.
Tämä maanpiirin-osa on vielä kaikkien vähin tunnettu.
Ehkä Ahrikan pohjoiset rannikot jo vuosituhansia sitten olivat sivistynein kansain asumasiat, on vasta myöhäisempinä aikoina maan-sisuun ruvettu tunkeumaan.
Paitsi tänne siirtyneitä kansoja, on Ahrikassa myös alkuperäisiä asukkaita, nuot mainitut Neekerit, Aitiopilaiseen kansanluokkaan kuuluvaiset.
He ovat sekä maan sisussa että läntisellä rannikolla.
Neekerit, jotka ovat vahvaa ja rotevaa sukua, elävät luonnollisessa yksinkertaisuudessa.
Metsästäminen ja maanviljelys antaa asukkaille kaikki heidän tarpeensa.
Muutamat neekeriläiset heimokunnat ovat nykyisempinä aikoina taipuneet käsitöihinkin.
Niinpä osaavat Askantinimiset tehdä puuvillan-kankaita, sulattaa metallia ja rakentaa suuria avaroita rakennuksia.
Tapansa yleen ovat kovin raa'at ja julmat.
Tavalliset huoneet ovat mullasta ja oksien niouksesta tehdyt.
Akkunoiksi ei käytetä lasia vaan bambu-kaislasta tehtyä ristikkoa.
Orjuus, ehkä Ahrikassa kotoinen, eriää täällä paljon muissa maissa tavallisesta.
On, näet, täällä orjan ja herran välillä isänvaltainen olo, jotta useammissa heimokunnissa herra, ellei hän ole itse kuningas, ei uskalla tappaa orjaansa.
Puhukaamme vielä Neekerien orjiksi käyttämisestä vieraissa maissa.
Kun eurooppalaiset kansat, Espanialaiset, Portugisit, Englantilaiset, Alankomaalaiset ja Ranskalaiset rupesivat löytyneitä maita Amerikassa asuttamaan, puuttui heiltä usein satoisten ketojen viljelijöitä.
Näitten maitten alkuperäiset asukkaat eivät <> hyvin kykeneet näin raskaasen työhön.

-125-

Tästäpä tuli heille mieleen tuoda ulkoa orjia, joilla sopisi työt toimittaa.
Lähetettiin Ahrikkaan laivoja, joilla tuotiin joko väkivallalla taikka ostolla Neekeriä.
Nämät sitten pantiin orjina kaikenlaisia kovia töitä toimittamaan.
Tuo hirvittävä orjankauppa oli Kristuksen edellisestä muinaisuudesta pysynyt Aasiassa ja Ahrikassa.
Valtiot ja erityiset rupesivat nyt orjankauppaa käymään; he varustivat tätä kauppaa varten laivoja ja toivat nyt Amerikan kauppapaikoille muka " mustaa puuta ", johon Neekerit mustan värinsä vuoksi verrattiin.
Myöhäisempinä aikoina ovat kyllä hallitukset Euroopassa, erittäinkin Englannin, koettaneet hävittää tämän kaupan; mutta tämä ei vielä ole kokonaan onnistunut, sillä vieläkin viedään sadottain näitä onnettomia Ahrikan länsirannikolta ja lastataan niinkuin mikäkin karja laivoihin, jotka vievät heidät kodosta ja rakkaasta perheestä kovan onnen käsiin.
Mahtakoon pian ihmiskunnan hyvää harrastavaisille onnistua poistaa tämä Kristikunnan häväistys!