Agricolaverkon vintti
-1-Sanan Saattaja Viipurista,Lauvantaina 24 päivänä Huhti-kuuta 1841.N:o 17. Huomena, 2:sena Sunnunt. Pääsiäisestä saarnaavat: Ruotsalaisessa seurakunnassa Puolip. saarnan Magister Stenius; Suomalaisessa seurakunnassa Kirkkoherra Norring; Saksalaisessa seurakunnassa v. Kirkkoh. Stolpe. Viipurista. Tuomarin virkaa toimittaman ovat Keisarilliselta Viipurin Hovi-oikeudelta määrätyt: 19 päivänä Huhti-kuuta Hovi-oikeuden Auskultantti ( Apumies ) C. F. Rautian toimittamaan tämän vuoden talvi-käräjää Viipurin pitäjässä, ja 20 päivänä Hovi-oikeuden Vara-Notarius ( Extra Cancellist ) C. F. Forsström toimittamaan tuomarin virkaa Rautalammin Kihlakunnassa tulevan Kesä-kuun 1 päivästä lukein kolmeksi kuukaudeksi. Norjan kansasta. Norjan ( Nurjan ) maa on Ruotsin maan länsi-puolella ja nykyjään yhdistetty sen kanssa, niin että, vaikka heillä kummallakin on lakinsa, sääntönsä ja asetuksensa, molemmilla kuitenkin on yhteinen kuningas. Pohjaiseen päin melkein yhden tasalla Suomen maan kanssa, on Nurjan maa muutoinkin luonnostansa ja laadustansa meidän maahamme verrattava. Täynnä suuria vesiä, sekä syviä meren lahtia, jokia ja järviä, mutta vielä louhisempi ja vuorisempi kuin Suomi ollen, on tässä kolkossa maassa köyhyyttä, kyllä mokomin kuin meilläkin, mutta siinä sivussa kansan sydämessä myös kyllä iloisuutta, joka unhottaa kaikki vaivat ja kurjuudet ja kartottaa kaikki turhat huolet majoista, ja niin muodoin on ihmisten paras, suotavin ja pyydettävin osa ja omaisuus. Muutamissa paikoin etelä-puolimaisessa Norjan maassa ovat laaksot sekä ihanat näöltä, että myös hyödyttäväiset ja viljakkaat. Mutta näitä on <> koko maan suhteen sangen vähältä. -2-Mutta rukiista leipää parempana pidetään ohuita kakkaroita, joita tehdään sillä tavalla, että ruis- eli kaura-jauhoista tehty tahdas isona vaan ohuena kakkarana pannaan vahvalle, tulella kuumistuneelle, rauta-levylle jossa se, kerran käännettynä, joutuu muutamassa hetkessä valmiiksi. Nämät kakkarat, joita ei syödä, kuin pohja-puolimaisilla kulmilla Norjan maata, säilyvät ympäri vuoden murakoina ja makuisina; ja sen tähden ei tehdäkään kuin kolmasti eli neljästi vuodessa koko vuoden tarpeiksi; vaan tavalliset leivät kovettuvat niin, että niitä särjetään kirveillä, ja paloja lioitellaan pitkät ajat happamessa maidon herassa, ennen kuin niitä voipi syödä. Mutta katovuosina, ja köyhinä aikoina, joita kuitenkin nyt, aina sittenpäin kuin maata on ruvettu paremmin ja taitavammasti viljelemään, kuullaan harvemmin valitettavan, täytyy kansan paeta puiden kuorien kimppuun, niin vähä kuin siitä ruumiille ravintoa lähteneekin. Kaikki siellä matkustaneet muukalaiset yksin suin todistavat, että kansa on sangen tyytyväinen tähän tiviään ja laihaan elantoon, ja että harvoin yhdessäkään maassa ihmiset elävät niin pitkään ikään kuin täällä. Ihmiset ovat pitkät ja vahvat ruumiiltansa ja terveet, vaikka monissa paikoin ei ole karjaa eikä eläintäkään särpimen avuksi. Herkut ei heitä viettele ylen-syömiseen ja kapuminen vuorilla ja kukkuloilla pitää heidän jäsenensä notkiana ja terveenä, ja sen tähden he voivatkin, hevoisiansa enemmin kuin itsiänsä säälien, juosta koko posti- ( holli ) välit hevoisen rinnalla reisuvaista saattaissansa. Kansan vaatteenparsi on varsin soma ja siisti; huoneet ulkoa nähden melkein kuin meillä rakennetut, mutta sisästä puhtaudella ja siivolla kaunistetut, jota valitettavasti meiltä vielä puuttuu. Joka tuvan ja asumahuoneen lattialla nähdään joka aika tuoresta havua eli pieniksi hakattuja katajan oksia, josta hyvä haju löyhähtää tulialle ovelta vastaan, ja tämä hyvä haju ynnä kaikkinaisen puhtauden kanssa saattaa hyvän mielen niin hänelle kuin talon omillekin asukkaille. Kansa ei viru yöllä pitkin lattioita, vaan kullakin on oma somasti tehty polansa eli lavansa. Koska suurin osa kansaa asuu ei yksissä paikoin, eikä liki kaupunkia ja suuria kyliä, vaan hajallaan vuorilla ja vuorien laksoissa eli pitkien järvien ja meri-lahtien päissä, monta kertaa usiamman penikulman matkaa lähimmäisestä ihmisen asunnosta, täytyy kunkin, toiseen luottamata, hamasta nuoruudesta oppiman kaikkia talon tarpeita omin käsin tekemään ja toimittamaan, ja sen kautta ovatkin siis he monta muuta kansakuntaa käsillisemmät ja rotevammat. -3-Lusikat, kauhat ja muut astiat ei ole heillä, niin kuin monella miehellä Suomessa, rumat ja puutavat, vaan siistit, siliät ja moninaisilla veitsen-leikkaamilla kuvilla kaunistetut; sillä Norjan talopoika väittää, niin kuin tosi lieneekin, että ihmisen ei pidä, järjettömän luontokappaleen tavalla, tyytymän siihen että vaan saa ruoan suuhunsa, vaikkapa totta torrosta eli kaukalosta, niellyksi, vaan rakastaman siivoa, somuutta ja kauneutta kaikissa asioissa ja menoissansa. Usia mies on myös välttävä hopia-, vaski-, eli rauta-seppä; jokainen salvaa itse huoneensa ynnä kaiken niihin kuuluvien puu-töiden kanssa, ompelee myös itse vaatteensa, jalkineensa j. n. e. Norjalaiset rakastavat soittoa ja laulua, ja tekelevät itse kalunsa siihen. Tavallisin niistä, joka meilläkin, niin kuin myös kaikissa karjanpitoon taipuneista kansoissa, hyvin tunnetaan, on torvi. Kokouksissa ja pidoissa, joita toki harvoin pidetään, vietetään aikaa laulamalla ja hyppimällä ( tanssimalla ). Usiat laulujansa koskevat heidän omaa maatansa ja tapojansa ja lauletaan yksinkertaisilla, vaan somilla ja sydäntä liikuttavaisilla nuotilla. Tanssissa, joista tavallisinta polskaksi kutsutaan, kierteleitsevät pojat ja tytöt ympäri kuin väkkärät, violin ( kanteleen ) soittoa myöten, ja mahtaneepa se ilo olla nuorista niin mieleinen siellä kuin meillä ja muuallakin, koska, reisuvaisten todistusta myöten, niin pian kuin violi vingahtaa, joka jalka on kohona hypylle. Mutta valitettavasti näihin luvallisiin iloihin sekautuu usiasti luvattomiakin, se on, ryyppimistä ja liikoja juomisia. Kuitenkin täytyy tunnustaa, että Norjan kansa päihtyneenäkin on hiljainen ja suostuvainen; ja riitoja ja tappeluja, joilla senkaltaiset ilot useimmiten muualla päättyvät, kuullaan siellä harvoin mainittavan, vaan kaikki sovitellaan ja keskustellaan hiljaisuudessa, paitsi suurta hälinää ja hämmenikkiä. Eikä kaikeksi onneksi näitä juoma-pitoja ole sen useammin kuin kerran vuoteen, Juhannuksen juhlana, ja kukatiesi jolloinkulloin kihlajaisissa ja häissä. Edellä mainitut eli kihlajaiset tapahtuvat useimmiten muutamaa vuotta ennen naimisia itsiänsä. Heidän talvi-rattojansa on susien pyynti ei ainoastaan ajan vietteeksi, vaan myös sen vuoksi muita paremmaksi sanottava, että se saattaa rauhaa ihmisille ja eläimille näiltä juloilta ja epäkainuilta vierailta. Paitsi muilla keinoilla pyydetään nimitettyjä petoja silläkin tavalla, että suuret parvet rekiä lähtevät yhtä haavaa liikkeelle, porsas kussakin reessä. Vuorien väliin metsään eli jäälle tultua aljetaan porsaita vinguttaa, joiden äänen kuultua susia kokoutuu senkaltaiset parvet, että monta kertaa hyvät ja taitavatkin pyssymiehet <> joutuvat vaaraan. -4-Joka aika vuotta ovat paimenilla isot ja väkevät koirat mukana karjaa pedoilta vartioitsemassa, ja kullakin niitä terävillä rauta-nauloilla varustetut leviät kaulaimet kaulassa. Paras kulku-keino talvis-aikana ovat sukset. Ne tehdään kovasta puusta, 6 eli 8 jalkaa pitkät ja leveyttänsä 6 eli 8 tuumaa. Sukset ja hiihtämiset ovat Suomessakin, vaikka valitettavasti nyt jo monessa paikoin unhouksiin joutumaisillaan, vielä vanhoista ajoista tuttu kulku-keino, emmekä siis tarvitse sitä tässä laviammaltä selitellä. Norjan maassa pidetään sitä vielä suuressa arvossa, niin kuin se tosin ansaitseekin, ja kaikki kansa, ei ainoastaan miehet, vaan myös vaimot, ei ainoastaan aika-ihmiset, vaan myös kasvavaiset, kulkevat sillä keinoin kirkkoon ja muille asioillensa. Mutta jos kullekin hiihto-miehelle lienee suksista suuri apu omissa asioissansa ja toimituksissansa, niin on siitä myös suuri voitto koko valtakunnalle. Sillä tätä hiihto-kansaa on koko rykmentti otettu sota-palvelukseen, jonka sanotaan sodassa olevan suurena vastuksena ja hirmuna isollekin parvelle vihollisia. Ja joka vaan itse tietää kuinka kelpo suksi-miestä ei estele ei lumet eikä tuiskut, taikka hiljennelle ei laksojen pohjat eikä vuorten kukkulat, ei taitane sitä ihmeeksi panna. Vihollisen maata myöten lumessa kaalaissa lieksahtelevat hiihtomiehet, niin kuin pääskyiset veden pinnan päällitse, hangen harjalla minne vaan mieli tekee, vihollisellensa joka hetki ja joka kulmalta vaaraa ja vahinkoa tarjoen. ( Jatkanto toiste. ) [Saksankielistä tekstiä] Tätä Aviisia seuraa Lisä-Lehti. Viipurissa, painettu Johanna Cederwallerin ja Pojan tykönä vuonna 1841. Imprimatur. Censor Joh. Thessleff. -5-N:o 17. Vuonna 1841. [Ruotsinkielistä tekstiä] -6-
|