Agricolaverkon vintti
-1-Sanan Saattaja Viipurista,Lauvantaina 1 päivänä Touko-kuuta 1941.N:o 18. Huomena, 3:tena Sunnunt. Pääsiäisestä saarnaavat: Ruotsalaisessa seurakunnassa Puolip. saarnan Arkidiakonus Hougberg; Suomalaisessa seurakunnassa Gymnasin Opettaja Lektor Lagus; Saksalaisessa seurakunnassa v. Kirkkoh. Stolpe. Norjan kansasta. ( Loppu 17:stä N:rosta ). Niin kuin moni vuori- eli muutoin hajallisesti asuvan kansa, jonka sydämissä tiedon ja uskon valo ei vielä ole kerjinnyt täydellisesti vaikuttaa, ovat Norjalaiset paikka paikoin vielä melkein epäuskoisia ja taikoja täynnä. Erittäin pelkäävät heikkomieliset Suomalaisia ja Lappalaisia, joita siellä niin kuin muissakin maisa luetaan suuriksi loitsioiksi ja noidiksi. Vaan ei tätä pidä oudostuman. Ennen olisi se kummaksi luettava, että niin hajallinen kansa kuin tämä, jo on saanut itsellensä omistaneeksi suuren valon sekä uskon että muissa tiedon kappaleissa. Kiitos tästä tulee valtakunnan terveellisille laille ja asetuksille annettvaksi. Lukkaria otetaan jokaiseen Emäkirkon seurakuntaan ainoastaan niillä ehdoilla, että hänen tulee pitää ylenaikuista koulua taikka omissa eli muissa siksi määrätyissä huoneissa. Paitsi tätä on suuremmissa pitäjäkunnissa vielä yksi eli kaksi pitäjän kouluttajaa. Kappelin seurakunnissa ja muissa, joissa ei sovi olemaan ylenaikuista koulua, opetetaan nuorta kansaa niin muotoin että Lukkari ja muut kouluttajat, jos niitä on, käyvät ympäri pitäjän, muuttain paikasta paikkaa. Näillä matkoilla tulee heidän monta kertaa kulkea kymmenkunta penikulmaa yhteen perään ja se päälliseksi kovassa pakkaisessa, lumessa ja tuiskussa, kuin ei maakunta lyhyinä kevät-, kesä-, ja syksy-aikoina, joita yhteiseen kestää vaan neljän kuukauden paikoille, ensinkään tohdi päästää kättä ulko-töistä irralleen. Kouluttaja saapi ruoan ja ravinnon jossakussa varakkaammassa talossa kylä- eli lukununnan <> keskellä ja kaikki asujamet, jotka ei taida lukea, ovat asetusten säätämisestä velkapäät menemään sinne opetteleimaan. -2-Nämät uskolliset palveliat ovat kuitenkin enimmäksi osaksi aina iloilla mielin ja heidän tulonsa kokous-paikkaan maksaa koko kyläkunnalle juhla-päivää. Lapsia opetetaan lukemaan, kirjoittamaan, lukua laskemaan, laulamaan ja uskonsa perustuksia tuntemaan; vieläpä siihen lisäksi muitakin hyödyllisiä tietoja harjoitetaan. Nämät pitäjän koulut ovat erinäisen Koulu-hallituksen katsottavana, jossa kaikki seurakunnan papit, nimismies, ja vielä muitakin toimellisia seurakunnan jäseniä on istumassa. Kaikki lapset, seitsenvuotisista alkain, ovat velvolliset tulemaan kouluun, ell'ei vanhempansa voi heitä mokomin kotona kouluttaa. Vastahakoisia ja huolettomia vanhempia saatetaan sakon alaisiksi. Jos vanhemmilla ei ole varaa antaa lapsillensa vaatteita ja eväitä koulu-ajaksi, niin annetaan heille niitä Koulu-hallituksen huolenpidosta maksota, yhteisistä varoista. Nimitettyllä Koulu-hallituksella on kaikellaisista tuloista koottu raha-säästö haltussa, josta, paitsi edellä mainittuja maksoja, myös kouluttajille palkkaa toimitetaan. Norjan maassa on myös valtakunnan yhteisillä varoilla varteen saatettuja opistoja, joissa Lukkaria ja Kansan Kouluttajia opetetaan taitaviksi asioissansa. Siellä on myös usiassa paikassa kansan kirja-säästöjä. Nämät saadaan helposti toimeen kuin usiammat kylä-kunnat tekevät senkaltaien liiton että jokainen lukuun haluinen henki maksaa joka vuosi jonkun vähän rahan, jolla sitten yhteen pantua lunastetaan soveliaita, hyödyllisiä ja huvittavia kirjoja, kaikkein liittoon osallisten luettavaksi. Niin saatetaan rattoa monelle, rasitusta kellenkään saattamata. Mutta niin kuin kouluttajat, niin ovat Papitkin yhä liikkeellä. Koska harvoin on niin suurta kylää, joka yksinänsä voisi pitää itsellensä kirkon, niin ovat nämät Herran Templit useimmiten rakennetut yksinäiselle paikalle, aukialle kedolle, vuoren eli kukkulan kupeelle eli luisulle, keskelle seurakuntaa. Toisinaan on pappilalle saatu tilaa kirkon tienoissa, mutta useimmiten asuu pappi jossakussa likimmäisiä kyliä, josta hänelle voipi olla ja enimmiten onkin monen peninkulman matka kirkollensa. Paitsi sitä on hän velkapää käymään sanankuulioitansa kodoissansa katselemassa ja kerran vuoteen pitämään ympäri pitäjää Suomessakin tavallisia kylä-lukuja. Sen vaivan ja vaaran suuruutta, jotka tämän maan pohjoisimmilla kulmilla ovat seurakunnan Opettajalla alati tarjona ei toinen, itse niitä tuntematoin, voi arvatakaan. Pienoinen matala mökki asuntona yksinäisellä, kolialla, alastomalla meren karilla, <> jonka maailman-aikuisia perustuksia vihaiset myrsky-tuulet ja jää-meren jykevät allot puistelevat - se on papin elämä. -3-Kaikkinaisen maan annin ja usein myös leivän puutteessa, on hänen elatuksensa paljas silakka, joka on ainoa ruoka-aine, jota köyhiltä saarelaisilta ei koskaan puutu. Muutama Saksalainen matkustaja, joka vuonna 1807 kulki näitä paikkoja katselemassa, ja kukatiesi niillä matkoillansa lienee ollut maailman pohjaisimmassa pappilassa hyviä päiviä pitävänänsä, juttelee tästä näin: " Täällä maailman surkiassa ääressä, on meren lahdessa Kjelwig niminen paikkakunta, se on pappila, kirkko ja neljä eli viisi muuta kartanoa, kauppamiehen ja hänen kalastajainsa omia. Usiampaa ei ole, ja usiampi tuskinpa saisi tilaakaan, sillä muutamassa hetkikaudessa on koko maa-ala, kaita soluket meren ja kallion välillä, yli ympäri käyty. Kukapahan se lienee ollut, joka tuohon ensin asuntoa asetteli? Emme tiedä hänen nimeänsä, mutta arvaamme kuitenkin hänelläkin olleen urhoollisuutta rinnassa, jos ei vaan enemmän kuin monella, joka ihmistapolla ja veren vuodatuksilla on maankuuluisan nimen voittanut. Kuulustellessani sain tietää, että pappila oli autiona. Papin oli kivuloisuuden tähden täytynyt muuttaa asuntoa alemmaksi etelään, jossa ehkä jo maa alkaa vihoittaa ja muutama elävä korsi ja koivu-pensas ilahuttaa mieltä ja sydäntä. Hänen edellänsä olleita Opettajia olivat kolme viimeistä kuolleet yhtenä vuotena samaan tautiin, keri-pukkiin. Mantereelta, jossa hän nyt asui, soudatti pappi-parka itsiänsä yli veden seljän joka sunnuntaiksi kirkolle, jota sanotaan pohjimmaiseksi maailmassa. " Papille kauniina esikuvana ja kehoituksena raskaissa ja vaivoloisissa viran toimituksissansa on oma Piispansa, joka käypi heitä joka vuosi katsomassa, enemmin kuin he itsekään vaivoja ja vaaroja pelkäämätä. Nämät matkat, jotka tekevät 750 penikulman paikoille joka vuoden kohtaloksi, eivät voi tehtää muutoin kuin venheellä vesiä myöten. Mutta jos ihmisten vaivat lienevät suuret ja monet, niin on Herra antanut niistä runsaan ja siunatun hedelmänkin kasvaa. Niistä on Pohjolan pimittävissä äärissä tiedon valo voittanut ja uskon säkenet syttynyt lämmittämään, rohvaisemaan ja virvoittamaan ihmisten sydämiä, ja tukemaan kuolemattomuuden ja iankaikkisuuden toivoa ihmisissä, joiden elämä tässä maailmassa on melkein alusta loppuun asti alinomainen taistelemus puutoksia, vaaroja, kurjuuttu ja hengen hätää vastaan. -4-Viipurissa, painettu Johanna Cederwallerin ja Pojan tykönä vuonna 1841. Imprimatur. Censor Joh. Thessleff.
|