Agricolaverkon vintti
-1-Suometar.N:o 19. Helsingissä 11:tenä päivänä Touko-kuuta 1847. Mietittäväksi Herralle " Landtbo " ja Kanavalle. Sanomihin Åbo Und:r on eräs Herra " Landtbo " lähettänyt arvosteluksen Eurenin Kieliopista. Herra " Landtbo " nä'yttää lii'an vähän tuntevan asiansa, mutta puhuu kuitenkin keveällä mielellä suoraa päätä vaikka päin mäntyyn. Pienemmistä asioista sanomme vaan, että Tohtor Lönnrotilta määrätyt 15 siaa ( casus ) aivan niin varmasti löytyyvät yksikössä ( sing. ) kuin monikossakin ( plur. ). Sioja ei sillä kumou', että niistä vähemmin käytetään yhdessä murteessa kuin toisessa; ainoastansa täydellisyys todistaa, vaillinaisuus ei voi'. Olkoon kyllä sille mutkalle; pääaikomuksemme on puhua' siitä, mitä Herra " Landtbo " sanoo laulumitasta. Hän miettii, että " runomittakin, " on väärin sel'itetty perustuvan arvolle ( qvantitet ), ja että sille muunlaista laulua yhtä väärin vaaditaan perustettavaksi, lausuen: " ehkä tämä oppi puolletaan maassamme yleisen luotettavuuden voittaneilta miehiltä, Alex. Ingmannilta ja E. Lönnrotilta, niin on (! ) ja jääpi ( ?! ! ) se aivan epävakaaksi, eikä kestäne' (! !! ) aj'an päälle kieltämme aina enemmin selkoon saataessa. " Herra " Landtbo " tahtoo vaan sanojen korkoa ( accent ) mitan perustuksena pidettäväksi kaikessa Suomen kielisessä laulussa aivan samalla lailla kuin Ruotsin kielessä tapana on, ja jota Virsikirjassammekin haappuellaan. Tuskin uskoisi Herran " Landtbon " tällaista puhuvan runomitastakin, jos ei omin silmin olisi nähnyt Eurenin kirjassansa, Herralta " Landtbolta " osoitetussa paikassa, puhuvan ainoastansa runomitasta ja Herra " Landtbon " itsen sitä nimittävän. Aivan yhtä tyhjä on puhe' kor'on arvon osoittuvan sillä, että sointo seuraa juuri pääkorkoa ( tonisk accent ). Se ei tapahdu' kor'on tähden, mutta siitä syystä, että ainoastansa alkutavuut voivat soida', olkoot arvoltansa pitkät taikka lyhyet, eikä olekkaan mitään soinnolla mitan kanssa tekemistä, seuraavasti se mitasta ei mitään todistakkaan. Lieneekö Herra " Landtbo " Kalevalaa, sen esipuhetta ja Kallavetta N:n 3, 1845, koskaan lukenutkaan ? Jos on sen tehnyt, niin emme kuinkaan voi' arvata', mistä syystä hän ei ole' tavannut totuutta Tohtor Lönnrotin runo-opissa, johon Tohtor Lönnrot kyllä otti arvon perustukseksi, mutta sovitti sen niin hyvin runomitalle, että me emme voi' kerskata' muuta voittaneemme runomitan perustuksen uudella nimityksellä ( katso' ennemmin N:o 13 ) kuin että vaan annoimme sille omituisen ja muuhun sekautumattoman nimen. Tohtor Lönnrot otti siis arvon runo-opissa vähän eritavalla, kuin se grekalaisissa ja latinaisissa lauluissa otetaan, taikka niin, että pääkor'ottomat lyhyetkin tavuut runoissa voivat käytettää' pitkinä, joka mainituissa vieraissa kielissä ei ole' mahtanut tapahtua'. Kuitenkin on runomitta paljon enemmin yhtäpitävä grekalaisien ja latinaisien laulujen mitan, kuin sanojen kor'olle perustetun mitan kanssa Mitä Herra " Landtbo " sanoo, " että Grekan ja Latinan luontoisesti arvo on otettu perustukseksi Suomen uusissa lauluissa, " niin sitä ei ensinkään voi' sanoa' Tohtor Lönnrotin tekemistä taikka kääntämistä lauluista, eikä hänen neuvoistakaan runomitassa. Ainoastansa kuusimittaisista lauluista sopisi sitä sanoa'. Tohtor Lönnrot perustaa muukalaistapaisen Suomen laulun runomitalle, mutta ei suinkaan muukalaistapaiselle arvolle. Kirjassa: Suomi 1845, löytyviä lauluja kutsuukin Tohtor Lönnrot sivulla 52 " runomitteen jälkeen rakennetuiksi kokeiksi. " Onkos nyt Herra " Landtbo ", joka juuri nimittää lukeneensa sanotun paikan, mielinyt sanoakkaan totta, vain eikö hän ole' ymmärtänyt, mitä oli lukenut, ja mitä sitte piti kirjoittamansa ? Jos Herra " Landtbo " on lukenut Kalevalaa, niin kuin voi hän siinä löytää kor'olle perustettua mittaa? ! Luuleeko hän Tohtor Lönnrotilta paraiksi ylistettyjen ja 2/3 Kalevalasta ottavien säkeiden kaikki tyyni olevan säännöttömiä? siis kuta parempi runo Tohtor Lönnrotin, sitä huonompi Herran " Landtbon " mielestä. Että Tohtor Lönnrot samalla sivulla pyytää " Suomen laulannon ruotsin mukaista mitettä puoltavia ilmi tuottamaan ajatuksiansa, " ei ensinkään koske' runoja, senkun vaan muukalaistapaista laulua, joille näihin aikoihin asti on käytetty " ruotsin mukaista mitettä ", jonka hän vielä sel'ittää sanoilla: " korkojen jälkeen asetettua. " Ainoastansa siitä syystä, että Kalevalan esipuheessa, Mehiläisessä 1836 Loka- ja Marras-kuulta ja Kallavedessä N:o 3, 1845, ovat perustukset etsittävät Lönnrotilta käytetylle muukalaistapaisien laulujensa mitalle, on hän niitä lu'etellut yles, mutta ei suinkaan, kuin ei olisi hänellä vakaa selko nykymitassa. Sen tiedämme hänellä kyllin olevan, jonka tähden ei hyvä ole', mennä' siinä aisassa hänen kanssansa kiistasille, kuin ei kuitenkaan minkäänlaisia perustuksia osata' asettaa vastaan, senkun mitättömiä mietteitä, niinkuin edellä mainittu soinnosta. Siis ei ole' Tohtor Lönnrot vaatinut muussa laulannossa puoltamaan ruotsin mukaista mitettä, kuin muukalaistapaisessa. -2-Korkoa puoltaa hän selvästi ainoastansa muunlaisessa suomalaisessa laulussa käytettäväksi. Hän pitää myös pitkäarvoisina vähemmän osan tavuista kuin tavallisesti; Lönnrot sitä vastaan runo-opissansa suuremman osan, niin että molemmat katseleevat tavuiden arvon eritavallansa. Lehtor Akiander ei siis voinut pitää arvoakaan runomitan perustuksena, enemmin kuin korkoakaan. Kuin Herra " Landtbo " on tahtonut, mutta ei osannut käyttää' Tohtor Lönnrotilta " Suomessa " suopeamielisesti annettua valtaa, vastustella' runomitan käyttämistä muunlaisissa lauluissa, niin tahdomme me siis, ei vastustella', sillä sitä emme voi', mutta puoltaa' tätä runomitan käyttämistä. Kuulkaas nyt ! Jos Suomen maa ei olisi tullut Ruotsin, mutta Grekan maan alle, niin tottapa olisi Virsikirjamme täynnä vaan Grekalaisien laulujen tapaan arvolle perustetulla mitalla tehtyjä lauluja, joita samoin kuin runojakin laulaessa olisi seurattu mittakorkoa, mutta lukiessa sanojen korkoa seurattu, taikka juuri kuin runojakin lu'etaan. ( Vähintäin täksi varaksi olkoon niin, että Grekalaisetkin laulujansa lukiessa seurasivat sanojen korkoa, ja vaan laulaessa mittakorkoa; jos taas todella niin tekivätkin, sitä emme nyt tiedä' ). Jos sitte näinä aikoina jostakusta kaukaisesta vähän tunnetusta ja Ruotsi nimisestä maasta joku tahtoisi tuoda' ja kielellemme sommitella' siellä käytettyä laulutapaa, joka vasten omituista runolauluamme ja Grekalaistapaista lauluamme antaisi sanojen kor'on aina seurata' vaan mittakorkoa, olisi täynnä isku- lasku- ja monia muita rikkoja, katkottuja sanoja j.n.e., niin kylläpä kaikki huutaisivatkin, niinkuin Herra " Landtbo " nyt, " että se sotii aivan vasten kielemme todellista luontoa. " Silloin huutaisimme mekin samaa, mutta nyt huudamme toista. Pahin seikka on siis siinä, että ennemmin on totuttu sanakorolliseen laulantoon, kuin arvolle taikka runokor'olle perustettuun. Runoja lukemaan on totuttu, sentähden ei paheksita', että niissä enimmiten tavataan säkeitä, joissa sanojen korko ei seuraa mittakorkoa, senkun muuttelehtii pi'an säännöttömänä jokaisella säkeen tavuulla paitsi yhdellä viimeisellä, jolle pääkorko ei pääse'. Siis yksi ja sama asia runoissa katsotaan eduksi, mutta muissa lauluissa ei ainoastansa ei eduksi, mutta vi'aksikin, ja taas mikä asia runoissa ei katsota' eduksi, usein suureksi vi'aksikin, se sama katsotaan muissa lauluissa eduksi. Runolaulu on kielemme luonnon mukainen, sitä ei kyllä kukaan kiellä', siis on kaikki ei runomitalle taikka arvolle, senkun vaan sanojen kor'olle perustettu muunlainen laulanto kieltämme vastenluontoista. Syy siihen että sellaista laulantoa kuitenkin lemmitään, on siis se mitä ruotsiksi kutsutaan: förderfvad smak. On kyllä arvollekin taikka runomitalle perustettu muunlainen laulu kielellemme vastenluontoista, joksi Herra " Landtbo " saakoon sitä moittia' niin paljon kuin suvainnee, mutta koti sanojen kor'olle perustettu laulu paljoa enemmin kielellemme vastenluontoista, se ei sillä autu', eikä luonnolliseksi tule', että siihen olemme tottuneet ja toiseen ei. Voimme sillä lohduttaa itsiämme, että runojakin lu'etaan sanojen korkoja myöten, ehkä ne ovat kaikki ilman säännöttä viskotut sinne' tänne'. Kuin siis jokainen muunlaista arvolle taikka runomitalle perustettua laulua lukee, niin olkoon runoa lukevanansa, ehkä se neuvo helpottaisi. Taikka kuin runo mittakorkoja myöten lu'ettaessa kuitenkin on sama runo kaikin puolin, niin yhtä vähän tarvitsee pel'ätä', että jotakuta kadotettaisiin, jos muunlaisiakin lauluja lu'ettaisiin mittakorkoja myöten. Mutta tehtäköön muunlaisia lauluja millä mitalla hyvänsä, ja kuinka hyvänsä lu'ettakoon, aina ne jäävät alaarvoisemmiksi kuin oikeat runot, ja sitä emme voi' auttaa'. Jo olemmekin sanoneet N:ssamme 14, " että ainoa runolaulu on kielellämme onnellinen, " mutta jos muunkin laista laulua tahdotaan, niin ei sen synny' olla' muuta kuin arvolle taikka runomitalle perustettua, jos siinä tahdotaan vähänkin Suomalaisuutta seurata', ja ei suvaita' tulemaan vastenmieliseksi kaikille, joilla on ymmärtävä, runollinen, luonnollisuutta ja muukalaisuudesta vapautamista halajava mieli. Lauluja ei suinkaan kirjoiteta' ainoastansa tuhmien ja taitamattomien varaksi, mutta kaikille mielen ylennykseksi, ja joka sen varaksi tahtoo lauluja tehdä', sille emme voi' muuta laulutapaa paremmaksi ja onnellisemmaksi kehua' kuin runoa. Kanava N:ssansa 15 kyllä moittii pelkkää runoa lii'an yhtäläiseksi ja yksinkertaiseksi valistuvaa kansaa i'äksensä tyydyttämään, mutta ajatus yhtäläisyydestä, on varsin paljon asioja ja miehiä myöten, niin että jos missä asiassa ainoastansa yhtäläisyyteen on totuttu, siinä erilaisuutta ei koskaan kaivata', ja jos joku uutta erilaisuutta siihen tahtoisi tuottaa', niin oudoksitaan sitä, ehkä siitä ei ainoastansa olisi mitään pahaa, mutta hyvääkin; sanalla sanottu: siihen ei ole' totuttu *). -2a-Onhan i-pilkku aivan hyödytöin, mutta ei kukaan moiti' sitä minkään puolesta. Siihen on totuttu. ] -2-Niinpä valitetaankin erinomattain meidän maassamme, että totutusta vaikka huonommassakin tavassa pysytään lii'an lujasti kiini, niin ettei uutta vaikka parempaakin kohta siaan otettaisiin'. Ei yhtäläisyys itsensä puolesta haitta' mitään, kuin se vaan ei joitakuita etuja siinä sivussa estä' pois. Ei yksikään paheksi' esim. sitä yhtäläiseksi, että kaikilla ihmisillä on nenä suun yläpuolella, ja ei kellään alahuulella. -3-Eikös samanlainen liene' huoli runon yhtäläisyydestä. Sävelien yksinkertaisuudesta ei tarvitse' huolia', sillä niitäkin voipi runoille tehtää' vaikka kuinka paljon, kaikella lailla muuttelehteleviä. Ylävyys ei siedä' moninaisuutta eikä muutakaan mitään enemmän kuin sen luonto vaatii. Ylävyyden pitää vapaana oman luontonsa jälkeen syntymän ja muodistumaan omassa vallassansa ja täydellisyydessänsä; silloin vasta se voipi ylentää' ihmisen mieltä. Runoniekan ei pidä' tekemän runoa oman mielensä vaan runon mielen jälkeen, jos tahtoo sitä luonnolliseksi ja yläväksi. Mutta Suomen Runotar ei lemmi' muuta kuin runoa, ja on sitä vieläkin lempivä niinkuin ennenkin, jota Kanavalla ei ole' vähintäkään syytä kieltää'. Suomen kieli kirjallisesti' käytettävänä. ( Jatko 18:teen N:roon. ) Jos ei oman murteen jälkeen lu'ettaisi', niin olisi kirjakieli lii'an vieras, ja monta sanaa siinä aivan outoa. Sanotaanhan: " elä' maalla maan tavalla, " ja tämä sanalasku voisi tätä asiaa varten muutettaa': " lu'e maalla maan tavalla. " Joka paikassa pitäisikin niin tehtämän, sen etu on silmin nähtävä ja kaikkien opettajien ja koulumestarien pitäisi opetettaviansa neuvoman niin lukemaan kuin puhutaankin. Siitä tulisi kirjakieli paljoa tutummaksi ystäväksi ja omaiseksi. Puheen murteen mukaanhan muitakin eläviä kieliä lu'etaan, ehkä sen murteen mukaan, joka sivistyneille on tullut yhteiseksi ja on tavallisesti pääkaupungin murre'. Suomen kieli vielä ei ole' saanut sivistyneiden yhteistä murretta, kuin sivistyneet vielä eivät paljon käytäkkään suomea puhe'kielenänsä, joka kuitenkin olisi suuresti toivottava. Jos meille milloin tullee erinäinen sivistyneiden murre', niin ei se suinkaan tapahdu' ennen kuin pääkaupungistakin ruotsin kieli häviää puhe'kielenä olemasta ja valtakunnan asioissa käymästä, ja oma kieli sen siaan tulee. Kuin nyt mainittua sivistyneiden murretta ei vielä ole', eikä koko maan yli yhteiseksi kukaties taida koskaan tullakkaan, senkun sivistyneetkin jokaisessa maakunnassa luulemme hyvästyvän paikkansa murteeseen, niin miksi eivät tahtone' kussakin murteensa jälkeen lukemalla yhtähyvin tehdä kirjakieltänsä eläväksi. Tämä on talonpoj'illekin etusa tehdä, jos vaikka sivistyneillä nyt jo olisi eri murteensa, sillä murteen jälkeen lukemisella ei kuitenkaan pyydetä' muuta, kuin että saada' kirjakieltä eläväksi, ja sitä ei suinkaan saavuteta', jos vieraan murteen jälkeen lu'etaan, sillä jos sivistyneille tulee yksi murre', niin on se ainakin vieras talonpoikaisille murteille, paitsi korkeinta yhdelle. Paitsi mainittujen " merkkien " käyttämisen kautta, pitää kirjoitustapa muutamissa muissakin kohdissa uuteen ja parempaan jär'estykseen saatettaman. Vajaanta siassa ( caritivus ) pitää aina kaksi t:tä kirjoitettaman Tohtor Lönnrotin tavalla. Siis ei talota' vaan talotta, joka muoto onkin alkuperäinen, ehkä t myöhemmin enimmissä murteissa on pehmentynyt. Vepsän kielessä, jossa pehmennys yleiseen vähimmin tapahtuu, sanotaan talotta, joka muoto yleiseen käytetään Venäen Karjalan puolella sekä osaksi pohjais-Suomessa. Kuin t on pehmennetty yksinkertaiseksi, niin seuraa aina hengähdys, joka tähän onkin tullut siitä, että t:n pehmennettyä sen äänivoima on viskautunut tavuun lopulle. Jos hengähdys olisi alkuperäinen, niin ei suinkaan sanottaisi esim. luvatansa, mutta luvatahansa eli luvataansa, niinkuin sanasta peite', tulee peittehensä eli peitteensä eikä suinkaan peittensä. Nytpä sanotaan luvatansa, siis ei ole' hengähdys siinä alkuperäinen. Jos vajaanta siassa yksi t käytettäisiin, niin syntyisi siitä monta sekavuutta, esim. luvata' voisi myös olla' lausukka; päätänsä voisi olla' yhtä hyvin yksikön kohdinnassa j.n.e. Laulussa lyhennettynä esim. kunniat' voisi se pidettää' yksikön kohdintanakin, ja kuuluisi myös monikon nimennältä. Ilman sitä ei saatakkaan hengähdetty äänike' heitettää' pois, ja jos se runoissa tapahtuu vajaanta siassakin, niin sopii se ainoastansa silloin kuin kaksi t:tä käytetään ja hengähdystä siinä niinmuodoin ei olekkaan. Muuten se olisikin väärin. Nämät asiat osoittavat, että ainakin on paras kirjoittaa' tätäkin paikkaa Tohtor Lönnrotin tavalla. Asunta siaa ( inessivus ) on jo yleiseen ruvettu kirjoittamaan kahdella s:llä, esim. kalassa ja ei kalasa. Vajaanta sialla on sama tarvis kahdesta t:stä ja hyöty siitä vielä suurempi kuin asunta sialla kahdesta s:sta; siis on yksi kuin toinenkin varteen otettava. ( Jatko toisten. ) Hiippakuntain Sanomia. Kurkijoen Kirkkoherranvaalissa on Opettaja Haminan Sota-Opistossa, Majisteri Kaprieli Reinh. Hartman ja Uudenkirkon Kirkkoherran vaalissa Vihdin Kirkkoherra, Läänin Rovasti ja Tähtimies Antero Johannes Hipping saanut enimmän huutoja. Kotimaalta. Nuotti-Seura ( Symphonie-föreningen ) Helsingissä piti, tänäpänä viikon, viimeisen huvi-iltansa ( soirée ) tätä aika-jaksoa ( saison ). Meillä on jo syy kaikella kiitollisuudenna mainita' tämän seuran ahkeroitsemista, joka pyytää sekä sytyttää' että ravita' ihmismielen rakkautta ja halua ihanaisuuteen. Kaikkein parhaaksi katsomme sen asettaman, että Oppilaiset maksota pääsevät kuultelemaan. Tämä hyvätahtoisuus on yhteiselle parhaalle suuremmasta arvosta kuin moni luulisikaan; sillä usiat, jotka Korkia-opistoon tulevat, ovat vielä enemmin tai' vähemmän outoja siinä maailmassa, johon ihana Soitto ja Laulu vie ihmisen hengen. Harvemmin menee soiton suloisuutta vähemmän tajuava Oppilainen Nuotti-paikkaan ( Concert ), koska siitä pitää maksamansa 60 hopia kopeekkaa, joka tuntuu vähä-varaisen kukkarossa. Mutta saatuansa kerran maistaa' ja opittuansa ihastumaan kauniista nuotista, taitaa monikin, katsomata' ruumiillista kustannusta, antaa' tälle hengen ilmoitukselle arvoa, jota se ansaitsee, ja kokea' sitä edistyttää'. -4-Yleisön ja erinomattain Oppilaisten puolesta toivotamme siis Nuottiseuran kunnioitetuille jäsenille menestystä eteenpäinkin. - Viimeis Keskiviikkona oli täällä olevainen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura koossa. - Pirkkalasta on Seuralle lähetetty eräs jutelma, nimeltä: " Vappu vainajan viimeinen vaeltaminen, " jossa joka ainoa sana alkaa V:lla. - Raha-apua annettiin 50 hopia ruplaa Kandidati P. Tikkaselle, matkustellaksensa tänä kesänä Savon paikkakunnilla, kokoilemassa Maatieteen ja Valtavara-tieteen ( Statistik ) ainetta, ja 30 hop. ruplaa Oppilaalle. E. A. Rindell, seurataksensa A. Wareliusta aivotulla matkalla Suomenmaan keskitse' ottamaan vaaria Itä- ja Länsi-suomalaisten asuma-paikoista missä ne yhteen juoksevat, niin myös vanhoista muinaisuuksista, Lappalaisten muisto-merkeistä j. m. s. - Pietarista sai Seura Herralta, P. von Köppen, tehdyn kirjan, nimeltä: Finland in ethnographischer Beziehung ( Suomenmaan katsottaissa kansan alkuperäisyyttä ). - Kasvainten hoitajalta, A. Lindgrén, annettu kirjoitus: Silkin kasvattamisesta Suomessa, päätettiin lähettää', ynnä Seurata tehtyin muistutusten kanssa, takaisin Talollisuus-seuralle Turussa. - Taas olemme saaneet nähdä' maamiehiltämme totista lempeä Suomalaisen Kirjall. Seuraa kohtaan, jolle ai'ottaisen kirjoitelman, Suomen, toimittajat vuosina: 1841, 1842 ja 1843, ovat nyt lahjoittaneet kaikki vielä myymätöinnä olevat kappaleet mainitusta kirjoitelmasta, nimittäin: 100 kappaletta ensimmäsitä, 200 toista ja 200 kolmatta vuosikertaa. Nämät toimittajat ovat: Assessori Rabbe, Rohv. Rein, Tohtori Lönnrot js Tohtori Castrén. Sanokoot itsekkäät ( egoister ) mitä tahtovat erinäisen voittonsa katsomisesta; näkevät kuitenkin monista nykyisen ajan tapauksista rakkauden yhteistä parasta kohtaan vielä elävän - ja se on elävä niinkauvan kuin vapaa järki ja omatunto löytyy ihmiskunnassa. Ihminen elää jonkun vuosi-kymmenen, mutta kansa vuosi-tuhansia; kumman voiton hankkiminen siis lienee ilahuttavampi työ, ja sopivampi vapaalle olennolle tässä maallisessa elämässä ? Ulkomailta. Turkin pääkaupungissakin, Konstantinuopelissa, on koottu apua köyhille Irlandissa. Sultani itse' on lahjoittanut raha-summan, joka tekee lähes 6,300 hopia ruplaa. Älkäämme siis luulko Mahomettiläisiltäkään puuttuvan ihmisen sydäntä, koska hädän aikana osottavat surkuttelevaisuutta ja rakkautta toisuskoisiakin kohtaan joita muutoin pitävät vihattavina, ja joiden eivät luule' tulevaisessa elämässäkään autuiksi tulevan. - Italiasta olemme saaneet surullisen sanoman. Siellä on kuoleman kova koura temmannut pois yhden meidän maamiehistämme, Tieto-viisauden Majisterin ja Laki-opin Kandidatin Anton Alftanin, parhaassa nuoruuden kukoistusajassa. Tämä on surettava vahinko Isänmaallemme, sillä sekä yleisen viisauden etsinnössä että Suomen kielen ja kansallisuuden puolustamisessä osotti vainaja hänellänsä olevan jaloja voimia ja elävän rakkauden - vaan kesken kuoli kaunokainen, kaatu kaukasella maalla; heitti hyvät ystävänsä, Isänmaankin itkemähän. Emme luulleet hänen matkaan lähteissänsä iäksi jättävän kotimaata. - Maria da Gloria, kuningatar Portugalissa, on pyytänyt Englannista, Ranskan maalta ja Ispaniasta apuväkeä kurittamaan maansa asujamia, joita ei voita' omin väkinsä, ja sanotaan saaneenkin lupaukseen. Mutta jos Portugalilaiset ( siellä on neljään miljoonaan ihmisiä ) vierasta väki valtaa vastaan tulevat yksimielisimmiksi, kuin tähän asti', niin saavat mainittuin maiden väjet kyllä kauhioita veri-saunoja, ennenkuin Porttugali suostuu kuningattaren itse'valtaisiin lakeihin. Mutta Ispaniasta en luule' kerkiävän paljo apua muualle, sillä itse' tarvitaan sotaväki tyynikkin alinomaisia levottomuuksia ja melskeitä hillitsemään. Raha-varoja taasen ei tahdo' Ispanian Kruunulle olla omiksikaan tarpeiksi. - Ranskalaiset saavat Ahrikassa tapella' tarpeeksensa Algierin etelä puolella asuskelevia rosvokansoja vastaan, joilla mainio sota-uros, Abdel-kader on päämiehenä; lieneekö heilläkään suurta halua ruveta' vihotetun ja vapaudensa puolesta sotivan kansan päälle' käymään ? - Tulleeko Englandistakaan niin kiivasta puolustajaa kuin tarvittaisiin; sillä kuuluupa sielläkin tiettävän etteivät kansat ole' hallitusten tähden, vaan hallitukset kansain tähden. Ilmoitus. Keis. Suomen Talous-seura ilmoittaa tämän kautta, että niillä ehdoilla kuin Keis. Majesteetin armolliset Julistukset 30 p. Marrask. v. 1837 ja 12 p. Maalisk. v. 1845 määräävät, 1 päivänä tulevaa Marraskuuta, otetaan Suomen Maaviljelys-Opistoon Mustialassa Talovoudin tai Maaviljelys-Oppilaita, miehenpuolija 18 ja 30 vuoden välillä, Lammashoidon-Oppilaita, myöski miehenpuolija 18 ja 25 vuoden välillä, Karjankorjuun Oppilaista vaimonpuolija, 20 ja 30 vuoden välillä, jotka, paitsi maksutointa opetusta mainituissa toimituksissa ja askareissa, tulevat Opistossa nauttimaan valmista elatusta ynnä rohtoja ja hoitoa sattuvien tautien alla, vaan niiden pitää muutoin varustauda tarpeellisilla vaatteilla; kuitenki annetaan, Keis. Maj. armollisen 16 p. Tammik. 1844 annetun Vastauksen mukaan, kaikille Oppilaille, jotka, laveamman opin hankkimiseksi Opistossa, kolmanneksi vuodeksi siellä seisahtavat, viimesen vuoden kuluessa, vaatteiksi ja kengiksi, viisitoista Ruplaa Hopeassa jokaiselle miehenpuolelle ja kymmen Ruplaa samassa rahassa jokaiselle vaimonpuolella; ja pitää niiden, jotka haluavat päästä Opistoon, ennen 15 päivää tulevaa Heinäk., jättää taikka Keis. Suomen Talous-seuralle eli Maaviljelys-Opiston Käyttäjälle ( Tirehtorille ) kirjalliset pyrky-kirjat, kirjotetut taikka itse Pyrkijiltä tai heidän edusmiehiltä ja holhoojiltansa, ja välttämättömästi seuratut selviltä ja tarkoilta todistuksilta hyvästä nimestä ja virheettömästä elämästä, raittiista ja siveästä käytöksestä, hyvästä Kristillisyyden tiedosta, täydellisestä sisäluvun taidosta, kuin myös todistuksilta hyvästä terveydestä ja haittaavain ruumiinvikain vapaudesta, paitsi joita omaisuuksia ei saata päästä Opistoon, ja ilman sitä, jos pyrkijät ovat palvelijoita, asianomaisilta Ulos- ( Orlovi- ) seteleiltä, jotka ovat tarkoin tehdyt, 15 p. Toukok. v. 1805 annetun, Palkkaväen Asetuksen 4 Artikkelin 1 pykäleen ( § ) mukaan. Nämä pyrky-kirjat ynnä myötä-seuraavat todistukset saatetaan maalla asuvilta jätettää likimäiselle Läänin Hallitukselle tai Nimismiehelle, jonka, palkatta annettua saanto-todistusta vastaan, pitää tämmöiset pyrky-kirjat ottaa vastaan ja niiden lähettämisestä, asetetun ajan sisällä, Seuralle tai Käyttäjälle toimittaa, jonka perästä pyrkijät, samassa kohdassa minne pyrky-kirjansa ovat jätetyt, saavat, viimeistänsä 15 p. tulevaa Elokuuta, tiedon jos he ovat otetut Oppilaiksi tai ei, ja ne, jotka siksi valitaan, ovat pakotetut, 1 p. senjälkeistä Marraskuuta, Opistossa olla. Turussa 3 p. Huhtik. 1847. Keis. Suomen Talous-seuran puolesta: L. G. von Hellens. Lars Arnell. Koska Suomalainen Kirjallisuuden Seura on Suomi nimisen aikakautisen kirjan Toimitukselta saanut lahjaksi mainitun kirjan vuosikerrat: 1841, 1842 ja 1843, niin tuleevat nämätkin vuosikerrat muiden mukaisesti' myötäväksi Seuran hyväksi alennetusta hinnasta 75 kop. hop. kappaleesta. Helsingissä 6:tena Toukokuussa 1847. Sven Gabriel Elmgren. Viimeis Numerossa, 7:llä palstalla, 22:lla rivillä on: linee, lujettava: lienee, ja 57:llä rivillä: niemet lujettava nimet. Painettu A. W. Gröndahlilta. Lupa painamiseen annettu: G. Rein.
|