Agricolaverkon vintti
-1-Suometar.N:o 20. Helsingissä 18:tenä päivänä Touko-kuuta 1847. Suomen kieli kirjallisesti' käytettävänä. ( Jatko ja loppu 19:teen N:roon. ) Mainikat, jotka päätteellä toin eli töin ovat tehdyt vajaanta siasta, selittää Tohtor Lönnrot mainitussa Lukemistoa seuraavassa kirjoituksessansa al'usta luultavasti päättyneen päätteellä tomi eli tömi, joiden mi on kääntynyt takaperin, niin että siitä ensin on tullut toim eli toim, ja sitte toin eli töin. Sopii tähän toinenkin selitys: kuin peruspäätteessä toma eli tömä ainoastansa on yksi m, niin ei siitä voi' tulla' ton eli tön; n tulisi tässä kovaäänisen o:n perässä kaksinkertaiselta kuulumaan, mutta yhdestä m:stä syntyneenä pitää sen pysytteleimän yksinkertaisena, ja on sitä varten ottanut lievempiäänisen i:n edellensä, jolle sen liika ääni on jakautunut. Taikka jos esim. onneton olisi oikeammassa muodossansa, niin pitäisi siitä tuleman onnetomman, mutta niin ei tapahdu', siis pitää onnetoin oleman oikeam in. Ilman siitä lienee kielemme muoto juuri vähissä kohdissa muuttunut alkuluonnostansa lisillä, aina vaan lyhennyksillä. Väärin olisi siis kieltämme vastoin tehty, lukea' vi'aksi jotakuta täydellisempää muotoa siinä, sillä syyttä kieli ei koskaan ole' ottanut puustavia lisäksi sanoihinsa. Joku syys siinä ainakin pitää oleman. Vepsäläiset sanoovat aina täydellisesti, esim. onnetoin. Äänikkeiden useus tekee myös sanan somemmaksi, sillä syy siihen, että Italian ja Suomen kieliä pidetään niin erinomaisen somina, on äänike'rikkaus. Puustavien kovennus, joka on sama kuin ennen mainittu pehmennys, ainoastansa toiselta päin katseltu, on Itä-Suomessa oikeastansa kaksinkertainen, niinkuin ennen nimitetty Lehtor Akianderin kirja paremmin osoittaa. Se näkyy esim. sanoissa: tuvan, tupa, tuppaa, nimittäin että kaksinkertaiseksi tehdyn pääte'äänikkeen edellä kovenee kerake', usein sellainenkin, joka muuten ei kovenisi', esim. sanassa: tulen saadaan tulloo, tulloovat. Mutta paitsi kerakkeita kovennetaan kaksinkertaisiksi tehtyjä pääte'äänikkeitä itsiäkin itä-Suomessa ja Venäen Karjalassa, niinkuin tapahtuu esim. sanassa kuolen, josta tulee kuoloo, taikka e kovenee kaksinkertaisena o:ksi. Tämä kelpaa todistukseksi siihen, että niin pi'an kuin kaksi- ja usiempi-tavuisissa lausukoissa yksikön kolmannessa kohdassa ( 3 pers. sing. ) tavallinen pääte'äänike' on kaksinkertainen, niin pysyy se kaksinkertaisena, jos -pi eli -vi ja monikossa -vat eli -vät pannaan lisäksi; esim. sanasta kuolee tulee kuoleepi taikka kuoleevi ja kuoleevat, mutta ei kuolepi taikka kuolevi ja kuolevat; sillä jos e tällä lailla alkuperäisin olisi ollut lyhyt, niin ei suinkaan se olisi itä-Suomessa voinut muuttua' o:ksi. Kuitenkin sanotaan siellä yleiseen kuoloo ( pi ) ( Venäen puolella kuolov ), ja kuoloovat. Siis on äänike päätteen -pi eli -vi edellä aina kaksinkertaiseksi kirjoitettava ja samoin päätteen -vat eli -vät edellä, paitsi jos yksikön 3:ns kohta loppuu yksinkertaisella äänikkeellä, esim. sanasta kiitti ja kiittäisi tulee aina kiittivät, kiittäisivät, mutta sanoista kiittää, kiittänee tulee kiittäävät, kiittäneevät j.n.e. Monikon 3:ns kohta tehdäänkin yksikön 3:nnesta kohdasta, jonka loppuäänikkeen sen siis pitää muuttumattomana pitämän. Tohtor Lönnrot sanoo kyllä Kalevalan esipuheessa kuulleensa äännettävän näin: sanovi, tulevi, ottavi j.n.e., siis ei pitkällä äänikkeellä päätteen -vi edellä, taikka niinkuin hän itse sanoo: " ei kuulleensa sitä venyttämistä ääntäessä, jota kahella äänikkeellä perätysten osotettaisi; " mutta niin pitkäveteisesti kuin Suomen puolella erinomattain Savossa ei sitä Venäen Karjalassa äännetäkkään. Venäen kielen äänne' on siellä vaikuttanut. Tiettävästi ei Venäen kielessä olekkaan niin pitkiä äänikkeitä, kuin Suomen kielessä, erinomattain jos on äänike' kor'otoin, joksi Venäen äänne' katsoo syrjäkorollisenkin, koska Venäen kieli tuntee ainoastansa yhden kor'on jokaisessa sanassa. Tästä näkyy, että mainittu Tohtor Lönnrotin lause' ei ole' perustukseetta. Venäen Karjalassa usein mainittu äänike' kyllä äännetään lyhyemmästi, mutta kuitenkin ei niin lyhyesti, että olisi lyhyen äänikkeen veroinen, joka hyvin älytään, kuin vaan Venäen äänteen vaikutukset eroitetaan. Venäen Karjalassa ei käytetä' monikon 3:tta kohtaa päätteellä -vat eli -vät, jonka tähden edellinen koskee ainoastansa yksikön kolmatta kohtaa päätteellä -vi; mutta löytyy Suomessakin paikkoja, joissa usein mainittu äänike' monikon kolmannessa kohdassa käytetään lyhyesti, mutta kuin lyhentyminen aina helpommin tapahtuu kuin pitentyminen, niin mahtaa mainittu lyhennetty murre'tapa kyllä olla' myöhemmin syntynyt. Käytetäänhän samoissa murteissa kuitenkin yksikön 3 kohta pitkällä loppuäänikkeellä. On hyötyäkin siitä, että monikon 3 kohta kirjoitetaan pitkällä äänikkeellä, sillä muuten sitä usein olisi vaikea eroittaa' tehtävän nykyisen mainintatavan monikon nimennästä ( nominat. pl. partic. praes. act. ); esim. tuleevat ja tulevat eroitetaan helposti, mutta vaikeampi olisi, jos edellinen sana kirjoitettaisiin jälkimäisen laiseksi. -2-Haitaksi näyttää, että runoissa tämä pitkä äänike' välistä tulee laskuun, mutta vi'aksi sitä kuitenkin ei katsota laulajien seassa; usiemman kerran tulee se iskuun, ja iskussa pitkä äänike' aina katsotaan eduksi. Ilman sitä tavataan Kalevalassa ja KAntelettaressa ylen harvoin laskussa monikon, pi'an aina yksikön 3:nen kohdan äänike', jota -vi seuraa Venäen Karjalan tavalla, mutta Suomen puolella on päätteen -pi edellä aina pitkä äänike'. Nä'emme nyt, että täydellisemmät kirjoitustavat, esim. lukemassa, lukematta, lukematoin, lukeevat ovat paremmat kuin vaillinaiset: lukemasa, lukemata, lukematon, lukevat. Monikon hallintaa muodistaessa näkyy kieli vielä olevan epävakaana; eripaikoin sanotaan: huonein, huonehien, huoneiten, huoneitten, huonetten, huoneiden j.n.e. Luonnollisin ja oikeimmin on kaikiten johdattaa' se monikon kohdinnasta ( infin. plur. ). Että se monissa paikoin muodistetaan luonnottomasti yksikön kohdinnasta, on kyllä tullut siitä, että kuin lukusanojen: kaksi, kolme, neljä, monta j.n.e. jäl'essä kieli käyttää yksikön kohdintaa, tätä on pidetty monikkona, ja siitä tehtyä monikon hallintaa ruvettu käyttämään. Itä-Suomessa ja luultavasti suurimmassa osassa maatamme käytetään monikon kohdinnassa säännöllisesti tehty monikon hallinta, esim. huoneiden täydellisesti ja säännöllisesti sanasta huoneita. Näin olisi siis parempi käyttää', kuin muilla äsken lu'etelluilla tavoilla. Ainoastansa lauluissa pitää usein mitan tähden yksiköstä tehty monikon hallinta käytettämän. Olisi kuitenkin tämä asia tarkemmin ymmärtäviltä tutkittava ja syyt tämän sian vaihtelevaan muotoon sel'itettävät. Muutamissa sanojen polvissa kirjoitetaan usein i, kuin oikeimmiten pitäisi oleman e; niinkuin tapahtuu lausukoissa nimentä tavan jaksinnassa ( instr. modi inf. ), esim. laulain, antain. Tämä olisi monikon jaksinta, mutta ainoastansa yksikön jaksinta käytetään oikeastansa lausukoissa, niinkuin nähdään runoista ja erilaisista lausukoista, esim. vastaten, laulellen. Vepsäläiset sanoovat: lauladen, antaden, niinkuin kirjoissakin usein nähdään: sanoden. Tämä osoittaa, että pitää kirjoitettaman, sanoen ja ei suinkaan sanoin, joka paitsi sitä oikeastansa on monikon jaksinta sanasta sana. Sekasa ja virheellinen kirjoitustapa ei ole' koskaan kelvollinen. Toinen paikka, jossa i käytetään e:n siassa on mainikoissa, ( adjectiva ) sellaisissa kuin: kapia, korkia, j.n.e., jotka pitäisi kirjoitettaman: kapea, korkea, sillä niistähän saadaan kapein, kapeita, korkeimpia, korkenen j.n.e. Vepsäläiset sanoovat korked, kaped, ( oikeastansa korkeda kapeda ) ja Suomessakin paikoin kapee, korkee, jotka osoittaavat oikeamman kirjoituslaadun. Lausukoissa kohtaa sama seikka. Ei pidä' kirjoitettaman rupian, mutta rupean, sillä siitähän saadaan rupesi, ruveta' j.n.e.; rupisi, ruvita' j.n.e., ei koskaan sanota. Vepsäläiset sanoovat tässäkin rupedan, ja Suomessa murteittain rupeen. Oikea kirjoituslaatu esim. rupean on sopivasti murteiden välillä, ei lii'aksi erautuen yhdestä enemmän kuin toisestakaan, joka nähdään näistä: rupeen ja rupian, joista yhtä käytettäessä topisesta vieraudutaan kahdella äänikkeellä, mutta ennen osoitetulla tavalla kirjoitettuna tunnetaan se ei ainoastansa oikeaksi ja somemmaksikin äännettäessä, mutta muuttuu erilaisista murteista ainoastansa yhdellä äänikkeellä. Kielemme erinomaisen täydellinen rakennus ja säännöllisyys, on sen suurimpia kunnioita, ja millä kielellä heikompi rakennus ja säännöllisyys on, sillä on sen vuoksi arvokin heikompi. Samoin on myös yhden kielen murteiden välillä laita: rakennuksen täydellisyys ja säännöllisyys on niissäkin kunniaksi; siksi ei pidetäkkään kaikkia Suomen kielenkään murteita yhtä arvoisina; mutta eivätpä löydy' etuudet kaikki ko'ossa yhdessäkään murteessa, vaan kuin yksi polves jossakussa murteessa on edukas, niin toinen jo puutteen alainen ja vi'akas. Kuin siis erinäinen murre' kirjamurteena käytettynä on estänyt virheitänsä välttämästä ja muiden murteiden etuuksia niiden siaan ja sivuun ottamasta, niin on nähty näistä ja muistakin syistä oikeimman ja hyödyllisimminkin olevan, että kaikista murteista, se on: koko kielestä hakemalla ja valitsemalla muodistaa' kirjoitustavan eli yli yleisen kirjamurteen. Samoin kuin kielissä ja puhe'murteissa on kirjamurteessakin säännöllisyys ja täydellisyys aina voitolla ja arvossa. Tällaista yhteistä kirjamurretta on Tohtor Lönnrot ensimäiseksi ruvennut käyttämään ja on se ansainnut kaikkien ymmärtävien yleisen hyväksymiseen. Muita yhteisiä kirjamurteita emme voi' sanoa' nousneen, jos emme siihen lu'e' Lehtor Akianderin miettimätä kirjoitustapaa, jota hän kuitenkaan ei kussaan ole' käyttänyt nä'ytteeksikään, mutta jota kuitenkin Kanava on ko'etellut meille nä'yttää'. Siinä on erinomaisin eroitus se, että kahden pääte'äänikkeen edellä kerake' tehdään kaksinkertaiseksi, niin pi'an kuin yksi kerake' on sen edellä, esim. paha, pahhaa, tupa, tuppaa, ja josta jo ennenkin on ollut puhe'. Mutta tämä kovennus ei ole' alkuperäinen, koska alkuperäisin ei missään päätteessä ole' ollut kaksinkertaista äänikettä, senkun on sitte vasta tullut, kuin d taikka h välistä heitettiin pois. Ilman sitä tulisi muutamia paikkoja sekaisiksi, esim. pannee taikka pannoo ei voisi eroitettaa' arvelotavasta ( conjunctivus ). Näistä syistä ei sen kirjoitustavan käyttäminen käy' hyvin laatuun. Jos muut yhteistä kirjamurretta käytettäessänsä ovat poikenneet Tohtor Lönnrotin kirjoitustavasta ja miettimisistä, ( esim. Lukemistoa seuraavassa ), niin on se ollut aivan vähissä, mutta varovaisuus, tarkkuus ja ymmärrys ei vähissäkään haittaa'. Yksinäisissä murteissa riippuminen on ainakin pahempi. -3-Varsin lyhytmielistä on tahtoa' Raamatun Suomen jäämään muuttumattomana kirjamurteeksi, koska kuitenkin kaikkien muidenkin kielien kirjamurre on paljon enemmin muutettu Raamatun kielestä, kuin Suomen kirjamurre' tulee muuttumaan, joka kuitenkin muuttumisellansa vaan voittaa' jota vastaan moni muu kieli yhtä ja toista on kadottanut, mutta yhtähyvin muuttanut. Kyllä toivotaan meidänkin kielellemme nuortunutta vakavaa kirjamurretta, niinkuin muutkin kielet sen jo aikoja sitte ovat tehneet, mutta ei se toivomalla yksinänsä kuuna päivänä tapahdu', jos ei jokainen kirjoittaja tahdo' liittäytyä' paraasen kirjoitustapaan, jota tässä olemmekin kokeneet sel'ittää', niin pitkältä kuin sanomalehdessä saattaa tapahtua'. Kirjoittakoot muut enemmin. Pahin sekä kirjakielessämme on toki uudissanojen tekemisessä. Ehkä kielessämme kyllä on tarkat säännöt sanajohdollekin, niin ei niitä kuitenkaan vielä ole' vähintäkään tutkittu, eikä usein paljon huolittu, vaikka vähälläkin ajattelemalla olisi toki vähän parempi selko monestakin uudissanasta saatu. Ei se sitte olekkaan ihme', että moni sellainen sana johtopäätöksellänsä saapi peräti toisen merkityksen kuin tekijä mielikään, taikka yhtä toista hulluutta, jonka jos olisi tekijä tietänyt, niin kyllä olisi hyvillä mielin kiertänyt, ja myös on sanoja johdettu peräti väärin, ettei siitä oikeastansa ole' tullut mitään valmista. Olisi monellakin yltäkyllin aikaa ja tilaa tutkia' yhtä ja toista johto-opissakin. Siihen tarvitaan esiksikin kerätä' sanakirjasta kaikki sanat kullakin johtopäätteellä eriksensä, olkoot heillä sitte juurisanansa vielä jäl'illä taikka ei, että nähtäisiin kuinka kieli vielä löytyvistä sekä kadonneistakin juurista on sanansa saanut, mikä yhteinen ja päämerkitys niillä on, jos ja kuinka ne jakautuvat pienempiin jakoihin j.n.e. Nykyistä sanakirjoistamme kyllä kertyy usiempaan johtosanojen joukkoon lii'an vähän sanoja, mutta tarkoin kerätyistä saapi kuitenkin paremman sel'on, kuin jos ilman sitä kohta ruvettaisiin takomaan uusia sanoja, niin pi'an kuin pari kolme entistä sanaa jollakulla johtopäätteellä tavataan kiini. Paitsi omia sanakirjoja auttaavat tässä työssä Viron kieliset kukaties Lapin kielisetkin sanakirjat, myös maan- ja muiden paikkojen nimet sekä sukunimetkin keräeltyinä kaikista suomalaisista maan paikoista, ja jotka sen sivussa voivat antaa' monta selkoa historiallisissakin asioissa. Tarvitsee myös tietää', kuinka sanajohdot kussakin murteessa muuttuuvat ja käytetään. Näillä ja jos muillakin avuilla ja keinoilla saataisiin jo välttävä Johto-oppi, jo ennen kuin Tohtor Lönnrotin Sanakirja kerkeääkään valmiiksi. Kuinka erinomaisen tarpeellinen tällainen johto-oppi on, mahtaa jokainen arvata', nähdessä kuinka moni pahasti johdettu sana juuri kuin pyytää kuoleuttaa' ne säännöt, joita vasten se on rikkonut, kuin toisin päin oikein tapautunut johto kohta vir'ottaa' koskevansa säännön juuri kuin verekseltänsä eleille. Kirjakielessä pitää oleman virkeä henki kaikin puolin. Uudissanoja ei pidä' tehtämän ainoastansa toiskielisen sanan kääntämällä Suomeksi, mutta pitää enemmin asiaa tarkoitettaman, niin että sana vastaa sanottavansa niin tarkoin kuin mahdollista on. Tähän asti tehdyt johtosanat pitäisi myös kaikki säästämättä tutkittaman ja tuomittaman, ja toisia siaan tehtämän, kussa vaan tarvitaan, että uusi henki niihinkin saataisiin. Vakuutus siitä, että, niin paljon kuin mahdollista on, päästään rikkomasta kielen sääntöjä ja luontoa vasten, antaa jokaiselle kunnolliselle kirjaelijalle erinomaisen mielisulon ja rohkeuden uusiin töihin, joita kansakin haluisemmasti ottaa vastaan, kuin näkee kielensä joka paikassa pyhänä ja hyvässä vaarissa pidettävän. Uudissanojen teko onkin kaikille Suomeksi kirjoittajoille pahimpia haittoja, siis olisi johto-oppi heille erinomaiseksi helpotukseksi ja pääsisivät kohta paljoa paremmalle jal'alle. Ja mikäs nyt olisikaan kiitettävämpi ja kehoitettavampi, kuin että toimittaa' ihmismielen suuria tekoja meidänkin rakkaalle, ja täydellisyytensä sekä rikkautensa vuoksi kaikkialle kuuluisalle Suomen kielelle. ( Lähetetty ). Pari kuukautta matkalla Savossa ja Karjalassa. Joulu oli jo kulunut. Sen ilot ja riemut olivat jo itsekunkin mielessä sulaneet omiin erityisihin liikutuksiin ja muistohin, kun eräänä päivänä istuimme kumpalini kera rekehen ja aloimme Pieksämäen Kirkonkylästä matkustaa runonkeruusen Venäjän Karjalaan. Se oli jälkeen puolen päivän 7:nä Tammikuuta. Ilo-miellä joudutimme nyt siis tänne työhömme tarttumaan, täältä pimeyden seuduilta unohtuksen ja osiksi jo ylenkatseenkin tieltä korjaamaan esi-vanhempiemme ennen ehkä ei jo saavutettuja ja koottuja, kauniita sekä jaloja muisto-merkijä heidän syvästä ja ylevästä mielen juoksusta pakanuuden muinaisaikoinakin. Lähtö-päivämme oli siis, etenkin illemmalla, mitä kauniimpia tänä aikana vuodesta voit toivoa. Muistan sen. Ilma raitis ja selkiä, Joulun myrskyt ja tuiskut kadonneet. Tammikuun kolkosti punottava aurinko painohen niin urohollisesti jälleen yöksi piilemähän. Somaa oli katsella sen viimeisiä jäähmettyneitä ilta-säteitä, kuinka ne sammuen ja sammuen puiden vapisevilta, lieviältä tuulen hengeltä kiikutetuilta latvoilta hiljasin vaipuivat alas luotehen, sieltä kotvan vielä kullitin koko lännen ja maallekin levittäen sul'an tuhansille karvoille välähtelevän peitteen. Ylänneet talvi puvussa hopialta hohtavine puineen ja metsineen välähtelivät nyt ilta-ruskossa, kun miekkain terät. Tämä oli kaunis näkö. -4-Koko luonto oli nyt niin kaunis, niin juhlallinen, jottet niin voi sanoa. Aina siis toivosin tämmöisiä iltoja olevan, aina tällaiseltä luonnon kauneudelta piiritetyn, ja kenpä ei tekisi, ken silloin ei halajasi olevansa ulkona, matkalla ihanaita ilmoja ihoamassa, luonnon soreutta silmäilemässä ? Siellä, siellä vasta mieli virkistyy, siellä elo iloinen on. Veri virtoapi liukkaammasti, ajatukset toisiansa tapaillen aaltoilevat erityisellä, ylenevällä tavallansa; ne tervehtivät taivasta. Rintasi kohenteleksen ikään kuin sulhonsa sylissä iloittelevan neitisen, vaan ylevämmästi. Selitellä et voi, mitä enää mielalisitkaan. - Kaunista, avarata ympäristöäni katsellen, epäilinkin antaakseni kesän illoille voittoa, ja silmiäni joka suunnalle luoden, milloin luotehelle, milloin idälle, nousi aivohoni paitsi muitakin sekin kummallinen arvelu, miksi siis länne puoli maalimata usein iltoina ja öilläkin on niin kirkas ja kullan karvainen, itä ei aina aamusillakaan. Nytkin kuun kerran ikäänkuin närkästyneenä sieltä ylemmälle ylennettyä; voi pilanpäivästä, mikä pimiä, aukia avaruus sinne ilmoa ilmautui ! Aamu armas, arvelin, sieltä kaiketi koittaa, tuod en kaikille kansoille päivän valkeuden, niin - niin - kaikille. Valon säteet ovat toki tosin kummalliset: polttaen, särkien piirteleiksen ne aikaa voittain kivi- tai vaikka vielä rautavaarainkin läpi, ja - helteestä karsinoituvat ja musertuvat silloin kaikki pimeyden vahvimmatki peitteet. - Vaan heittänen ehkä lapselliset aatokseni. Tätä kolkkoa, pimiätä avaruutta kohden vierimme nyt etemmäksi ja etemmäksi Pieksämäen kirkolta, jonka monista alhaisista majoista hetken perästä emme enää nähneet valkiankaan kiiluvan. Me seuroimme kaitaita metsäteitä, joita enemmiten koko matkallammeki tulimme kulkemaan. Matka Pieksämäen pitäjän poikki lännestä i'älle ilmoa on vaihtelevainen, hyvin iloisakin, etenkin kesäaikana. Yhä nouset ja laskeut maanselän monia, tämän pitäjän läpi pohjoisesta etelään rinnakkain juoksevia, puisevia sekä kaskilta jo puittomiksikin raaskatuita, ylhäisempiä ja alhaisempia harjanneita. Näiltä voit viivytellä silmiäsi monilla sangen kauniillaki paikoilla, itsiäsi ja matkoasi näin huvitellen, sillä Pieksämäki ei ole juuri mikään ruma pitäjä. Näiden harjanneiden välilöitä samoessasi tulet taas kulkemaan läpi jylhiä kuusikko- ja koivu-korpia ynnä muita lakeita saloja, joilla liriseväin puroin sekä pauhuvain koskeinkin varreilla korvasi kuulee rantasivin piipinnän ja muidenkin lintuin monenääsiä visertelemisiä. Monia monituisia pienempiä lampia ja vähän suurempiakin järviä älyät myös ympärilläsi, joiden rannakkeet leveytyvät, milloin multakankaiksi, milloin vuoriksi, joilla näet koivuja, pihlaita, mäntyjä ja kuhisevia kuusiakin kasvavan, milloin taas jo peratuiksi niityiksi sekä perkaajata vielä odottaviksikin suo-rämeiksi. - Maanselän harjanneet jakavat vedet pitäjässä niin jotta osa lankiaa Päijänneesen, osa Saimahan. Korkein kukkula on likellä kirkkoa oleva Pirttimäki, jolta näet yli koko seurakunnan. ( Jatko toisten. ) Kotimaalta. Helsingissä on kivulloisuus ollut yleisenä; kuoltu on myös näinä viikkoina enemmän kuin tavallisesti'. - Turun lukion nuoriso ei ole' enää tänä vuonna niinkuin ennen ollut Keväkkedolla Vapun-päivää viettämässä leikeillä ja kisoilla liehuvan lippunsa kanssa. Lineeköhän tosi että tullaan vuosi vuodelta ykstotisemmiksi, niin etteivät huoli' nuoretkaan huvituksesta, vaan istuvat aamusta iltaan kirjainsa vieressä muristen kuin ukko Horatius: " Qvid verum alque decens, curo et rogo, et omnis in hoc sum ( Muust' en huoli' kuin mik' on totta ja myös sopivaista. ) Korian lippunsa sanotan heidän repinen rikki, josta, jos tämä totta lienee, näkyisi heidän ei aikovan tulevinakaan vuosina sen alle kokoontua. - Pohjanmaan talonpoikain taitavaisuudesta muistuttaa nytkin eräs Vaasan Sanomiin lähetetty kirjoite'. Talonpoika Svedberg Maanlahden pitäjästä on näihin asti' tehnyt vähempiä valanto-töitä, mutta nyt valanut Jurvan kappelilaisille kirkonkellon 40 leiviskän painosen, sekä kauniin muodoltansa että hyvin puhdas-äänisen. Koska tämä ensimmäinen koete' on niin hyvin luonistunut, sopii tästedes Svedbergiltä toivoa' vielä isompiakin tekoja; ja hän on luvannutkin valaa' 70 leiviskän painosia kelloja jos vaan tahdotaan. Tämmöiset erinomaisemmat taito-luonteet, joita kotimaassa löytyy ja jotka ominpäinsä oppineina kilvoittelevat ulkomaiden parasten mestarien rinnalla, ilahduttavat tieten jokaista Isänmaan ystävää. Ulkomailta. Jo Viimeis kuussa kuoli Tukhulmissa kuuluisa Rohvessori Geijer 64:n vuoden ijässä, suureksi kaipaukseksi kaikille valaistuksen ystäville, ja erinomattain Ruotsin-kansan historian rakastajoille. - Sanomalehdet juttelevat Saksanmaalla olevan puhetta Mielenmittauksen ( Censur ) poistamisesta ja Präntti-vapauden asettamisesta kaikissa Saksan sekä pienemmissä että suuremmissa valtakunnissa. Preussin kuninkaan sanotaan tätä tahtovan, mutta Itä-vallan hallituksen olevan kiivaasti' vastaan. Finlands Allmänna Tidning luulee Präntti-vapauden olevan Saksalaisille suureksi onnettomuudeksi, pelkää sen tuottavan vallattomuutta, melskeitä, valtain mulkkauksia ( revolutioner ) ja kaikkea pahaa. Me emme ymmärrä' näin suuria asioita, sentähden pyydämme että Finlands Allmänna Tidning selittäisi tätä laveammin. Lienevätkö Saksalaiset Ruotsalaisia hullummat ? Hiippakuntain Sanomia. Pirkkalan Kappalaisen vaalissa ovat: 1:ksi Huittisten Pitäjän-apulainen, Vara-Kirkkoherra, A. K. Björnberg 2:ksi Karkun Kappalaisen-Siainen J. P. Leander ja 3:ksi Liedon Pitäjän-apul. Väli-saarnaaja K. W. Sahlberg. Kolmanteen avoimeen siaan Orihveden Kirkkoherran vaalissa on Tuomio-kapitlumilta pantu Längelmäen Kirkkoherra A. K. Lilius. - Haettavaksi on julistettu Koulun Pää-opettajan virka Pietarsaaressa, kymmenes kerta, ja Kolmannen Kanssa-opettajan virka Oulun Iso-koulussa, kolmas kerta. Painetti A. W. Gröndahlilta. Lupa painamiseen annettu: G. Rein.
|